heinäkuu 03, 2009

PUHEENJOHTAJAMAA VAIHTUI

Kun EU-asioitakin tulee jonkinasteisella mielenkiinnolla seurattua, olen ollut havaitsevinani, että Suomessa Euroopan unionin kulloinenkin puheenjohtajuus, ei ainakaan tiedotusvälineissä kovin paljon näy, eikä sille anneta juurikaan painoarvoa. Paitsi tietenikin silloin, kun Suomi itse on nuijan varressa. Silloin puheenjohtajamaan asemaa maalaillaan vallankäyttömahdollisuuksiltaan lähes diktatoriseksi. Kokemukset aiempien puheenjohtajakausien jälkeen osoittavat, että puheet ovat olleet tekoja ja ainakin saavutuksia suuremmat. Ehkä puheet ovatkin tarkoitettu ainoastaan ”kotijoukoille”, kulloinkin vallassa olevan hallituksen toimia pönkittämään.

Suomalaisia tiedotusvälineitä seuratessa voisi olettaa, että EU:lla ei puheenjohtajaa olekaan, paitsi silloin, kun Suomi tehtävää hoitaa. Toisaalta EU:ssa asiat ovat hoidettu niin, että puheenjohtajuuden osuessa pienten maiden kohdalle, agendalla on aina pieniä asioita ja jotta tasapuolisuus ja maiden välinen tasa-arvo säilyisi, suurten maiden hoidettavaksi jostain syystä aina osuu suuria asioita. Näinhän tämä toimii, eikä kenelläkään ole nokan koputtamista.

Johtuen ehkä siitä, kun naapurimaa Ruotsi pari päivää sitten otti loppuvuodeksi EU:n puheenjohtajatehtävät vastaan, että asia hieman tavallista enemmän näyttää kiinnostavan myös Suomessa. Samassa yhteydessä – Ruotsin tehtävää ilmeisesti ennakoiden – on käsitelty myös jonkin verran alkuvuoden hoitanutta Tsekin tasavallan puheenjohtajuutta. Kovin mairittelevia eivät arviot ole olleet. Helpottaako tilanne jollain tavalla Ruotsin asemaa – jää nähtäväksi? Olettaa kuitenkin sopii, että huonosti menneen Tsekin tasavallan puheenjohtajakauden jälkeen, pienetkin menestykset näkyvät positiivisina onnistumisina Ruotsille.

Mikäli olen ymmärtänyt, päinvastoin kun Suomessa, Ruotsissa ei erityisemmin korosteta puheenjohtajamaan valtaa. Siellä tyydytään siihen, että vielä heidän puheenjohtajakaudellaan – Irlannin kansanäänestystä lukuun ottamatta – Lissabonin sopimus ei etene siihen käsittelyvaiheeseen, että ruotsalaiset pääsisivät elvistelmään sen lopullisen hyväksymisen yhteydessä.

Ilmastoasiat tulevat tiettävästi olemaan keskeisessä asemassa EU:ssa seuraavan puolen vuoden aikana. Se on turvallinen ja kaikkien hyväksymä teema. Ei ole Ruotsin vika, jos ilmastonmuutos ei pysähdy sen puheenjohtajakaudella. Finanssikriisikin etenee tappavaa tahtiaan, eikä muitakaan suuria uutisia Ruotsin puheenjohtajakaudelta ole odotettavissa. No, komission puheenjohtajan Barroson uudelleenvalinnan pitkittyminen saattaa tuoda Ruotsille hieman arvotonta arvonnousua. Ehkä me kuitenkin kestämme sen.

Lähettänyt Piruparka klo 04:26 AM | Kommentit (0)

kesäkuu 30, 2009

MASSAMURHE

Vaikka ikää ja elämänkokemustakin on palstanpitäjälle kertynyt monista asioista, aina törmää ilmiöihin, joille ei omasta kokemuspiiristä löydy selitystä. Löytyisikö selitystä, vaikka omakohtaista harjaantuneisuutta maailmanlaajuisesta massamurhekokemuksesta olisi matkan varrella kertynytkin – mene ja tiedä.

Kysymys on tietenkin Michael Jacksonin kuoleman aikaansaamasta maailmanlaajuisesta suruhysteriasta.

Kenenkään surun astetta ja aitoutta on tietenkin vaikea mennä mittaamaan tai muuten arvioimaan. Mielessä herää kuitenkin kysymys, onko menetys yhtä suuri tai merkittävä, jos menettää idolin tahi kun menettää omaisen tai ystävän?

Haluamatta ehdoin tahdoin loukata kenenkään idolikäsityksiä, totean, että sen verran tämä poislähdöllään maailmanlaajuisen massamurheen aikaansaanut Jackson oli itselleni tuttu, että saatoin identifioida hänet lehti- tai televisiokuvasta. Kukaties olen joskus kuullut hänen musiikkiaankin, kuitenkaan tietämättä tai tunnistamatta, että kysymys on ollut juuri mainitun herran tuotannosta. Myönnän, etten tiedä edes sitä, tekikö hän itse musiikkia, vai oliko hän ainoastaan sen esittäjä. Tästä syystä en osaa arvioida, menettikö maailma suuren musiikintekijän, jolta nyt enää ei siis synny uutta tuotantoa ja uusia lauluja vai poistuiko estradeilta ainoastaan hyvä tulkitsija. Eli surevatko ihmismassat sitä, että joutuvat uuden puutteessa tyytymään vanhojen kappaleiden kuunteluun ja vanhojen videoiden katseluun? Kovasti maailmalla näytetään kuitenkin miehen lähtöä murehdittavan.

Kuoleman aiheuttama suru on henkilökohtaista ja asiantuntijat väittävät, että jaettu murhe helpottaa surun kestämistä. On olemassa ihmisiä – joihin jopa itse myönnän jossain määrin kuuluvani – jotka kokevat empatiaa ja myötäliikuttumisen oireita tilanteissa, joissa esiintyy aitoa surua. Suru voi olla omaisen itkua hautajaisissa, mutta toki myös ihmisen murhetta sodan tai luonnonvoimien aiheuttaman hävityksen edessä.

Jostain syystä, viime päivinä nähty, ylenpalttinen ja hysteerinenkin mässäily massamurheella ei vaikuta kovin rehelliseltä ja tuntuu sivustaseuraajasta jotenkin, ellei nyt suorastaan luonnottomalta, niin epäaidolta kuitenkin. Ehkä juuri siksi mitään myötäliikutuksen tai empatian tuntemuksia ei mielessä ole käynyt.

Tästä murheen alhosta, johon suuret ihmismäärät – jopa Suomessa – näyttävät Jacksonin kuoleman vuoksi vajonneen, puuttuukin enää vain se, että erilaiset kriisiapua tarjoavat tahot rientävät jonkun Salli Saaren johdolla auttamaan näitä onnettomia massamurheen uhreja.

Lähettänyt Piruparka klo 05:00 AM | Kommentit (0)

kesäkuu 26, 2009

MIES JA ÄÄNI

Yhtenä demokratian peruspilareista pidetään mies ja ääni periaatetta. Sen pitäisi – ainakin muodollisesti – taata sen, että henkilön yhteiskunnallisella asemalla, taloudellisilla tekijöillä, vaikutusvaltaisilla ystävillä tai millään muullakaan seikalla ei saisi olla merkitystä silloin, kun ihmiset ovat pyrkimässä vallan kahvaan ja kammareihin.

Varsin yleisesti ajatellaan myös niin, että ääniä saatuaan ja valituksi tultuaan, henkilöt siellä vallan kammareissa ajavat valitsijoidensa asiaa. Mies ja ääni-järjestelmän oletetaan antavan jokaiselle tässä suhteessa samanlaiset mahdollisuudet vaikuttaa tehtäviin päätöksiin. Päinvastoin, kuin tuo yleinen oletus, vallan kahvaan valitut eivät ensisijaisesti aja äänestäjiensä näkemysten mukaisia asioita – jo ihan siitäkin syystä, että eivät tiedä, mitä nämä näkemykset ovat. Mitä ja kenen asioita he sitten ajavat? Puolueet ovat avainasemassa ja vaikka erilaisia puoluekuri-vaatimuksia kansan keskuudessa yleensä vierastetaankin, jokaisella puolueella on ohjelma, joka sanelee tietyt perusperiaatteet päätöksenteon perustaksi.

Ne, jotka näihin puolueohjelmiin ovat jaksaneet tutustua, tietävät, että eivät ne sellaista raamatun sanaa ole, että sieltä löytyisi ratkaisut kaikkiin kysymyksiin – vaikkapa näkemyksiin kauppakeskusten sopivuudesta haja-asutusalueille.

Mistä Matti Vanhanen sitten voi, tietää, että hänen äänestäjänsä – mies ja ääni – periaatteella ovat sitä mieltä, että Ideapark sopii, vaikkapa nyt Vihtiin? Ei hän tietysti tiedäkään. Hän olettaa, että äänestäessään häntä, ihmiset luottavat hänen harkintakykyyn ratkaista asia.

Todennäköistä on myös se, että tietyt liikemiestahot ovat luottaneet Vanhaseen tai ainakin tämän kykyyn toimia niin, että valtaan päästyään, keskustassa suhtaudutaan myönteisesti erilaisiin rahoittajien hyvinä pitäviin hankkeisiin. Valtaanpääsy edellyttää ääniä joita ei saa ilman kampanjointia ja esilläoloa, jotka luonnollisesti kysyvät rahaa ja vaikka kysymyksessä on riskisijoittaminen, riskinottokykyä rahoittajatahoilla lienee.

Paradoksi sisältyykin siihen, että päästäkseen valtaan puolue tarvitsee miehiä ja ääniä, jota ei tule, ellei kampanjointi onnistu. Kampanjoinnin onnistuminen edellyttää rahaa ja sitä on saatavissa rahoittajilta. Yksi mies äänineen ja mielipiteineen hukkuu – esimerkiksi eduskuntavaalien – tuhansien äänien joukkoon. Sen sijaan yhden, kymmeniä ja satojatuhansia sijoittaneen rahoittajan ääni ja näkemykset kuuluvat ja korostuvat hyvin selvästi massan joukosta. Suuren rahoittajan ei tarvitse edes äänestää, saadakseen näkemyksensä päättäjien tietoon ja sitä kautta etenemään päätöksentekoprosessissa.

Lähettänyt Piruparka klo 06:17 AM | Kommentit (0)

kesäkuu 23, 2009

LOMA-AIVOITUKSIA

Vuosia sitten oli tapana sanoa ammatinvalinnan onnistuneen, jos kesäisin toimi kansakoulun opettajana ja talvisin sisävesilaivan kipparina. Kansakoulun opettajia ei enää ole ja heidät korvanneet peruskoulunopettajatkin taitavat, ainakin osittain, olla lomautettuja kesäkuukausien ajaksi nauttimaan työttömyyskorvauksista. Tämän kirjoittajan tiedot sisävesilaivojen henkilökunnan talvisista työajoista ovat jääneet päivittämättä.

Juhannus on kautta aikojen ollut suomalaisittain se ajankohta vuodesta, johon ihmiset haluavat sijoittaa vuoden työskentelystä ansaitsemansa lainmukaisen palkkion alkamisen eli asetella vuosilomansa alkamisajankohdan.

Kansakuntamme puolesta pääsiäisestä asti uupumattomasti uurastaneet kansanedustajat, ovat hekin seuranneet kansan esimerkkiä ja pyrkineet ajoittamaan kesäisen lomakautensa alun samaiseen ajankohtaan. Luonnollisesti myös heidän lomansa on lakisääteinen ja sen pituuskin saattaa jonkin verran vaihdella. Harvoin se kuitenkaan päättyy ennen, kuin on kestänyt vähintään kaksi, mutta yleensä ainakin kaksi ja puoli kertaa tavallisen kansan loma-ajan. Lainsäätäjien loman päättyessä, he palaavat luottamustoimiensa ääreen vasta silloin, kun päivät ovat jo reilusti lyhentyneet ja syysiltojen hämyn tullessa tilalle.

Kuten hyvin tiedetään, kansanedustajien osaamisen ja taitavuuden tason, on määritellyt näiden palkoista pitkään huolta pitänyt Jaakko Iloniemi esikuntineen. Sen määritelmän mukaan, kansanedustajan työssä ansiotason ja muidenkin etujen on oltava suuruudeltaan sitä luokkaa, että eduskuntaan valikoituisi kansakunnan eliitti ja tasavallan parhaimmisto ja ettei rahvasta edustava rupusakki julkea edes pyrkiä sellaisiin tuloluokkiin. Tuulipukukansan tehtäväksi on määrätty hoitaa – jopa kansalaisvelvollisuudeksi määritellyt – äänestykset, jotta edustajien elämöiminen kansakunnan mandaatilla, olisi edes muodollisesti lainvoimaista.

Kun tavallinen kansa palailee juhannuksena alkaneilta lomiltaan jo heinäkuun viimeiseksi viikoksi takaisin työpaikoilleen, kansanedustajat jatkavat lomaansa tuonne syyskuun alkupäiviin, jolloin eduskuntaryhmät kokoontuvat kesäisiin trendikohteisiin viettämään epämuodollisesti pukeutuneena lomakauden päättäjäisiään, joita kutsutaan kesäkokouksiksi. Siitä alkaa vähitellen orientoituminen syysistuntokauteen, jonka jälkeen jo pian onkin mahdollisuus nauttia ansaitusta joululomasta. Se ei aivan ole kesäloman mittainen, mutta reilusti kuitenkin pidempi, kuin koululaisten joululoma.

Kevätistuntokauden katkaiseekin sitten sopivasti jälleen kansanedustajien pääsiäisloma, jonka aikana lainsäätäjät, voivat keskittyä uuden kesäloman suunnitteluun.

Lähettänyt Piruparka klo 01:31 AM | Kommentit (0)

kesäkuu 18, 2009

PÄTKITTÄIN VAALIRAHAA

Kun alan miehiltä edellinen päivä tai muistikuvat hieman pidemmältä ajalta unohtuvat tai palautuvat vain pätkittäin mieleen, muut kuin neurologit – hekin vain ammatillisesta kiinnostuksesta – eivät ole huolissaan.

Sen sijaan, kun vasta viidenkympin villityksen kurimuksesta, ilmeisesti juuri irti pääsemässä olevalla, ikänsä raittiita elämäntapoja harrastaneella miehellä, alkaa esiintyä vakavia ja pitkään jatkuvia muistikatkoja, lienee syytä olla huolissaan, semminkin, kun samainen mies toimii tasavallan pääministerinä.

Ymmärrettävää toki on, että hallitusta johtavalla Matti Vanhasella on monta rautaa tulessa ja paljon asioita muistettavana. Vaalirahoitus kuitenkin on sen suuruusluokan asia ja kun esillä olevat summat liikkuvat vähintään kuusinumeroisissa luvuissa, luulisi jonkin muistilokeron nurkkaan jääneen mielikuvia tapahtuneesta.

Viime eduskuntavaalien vaalirahoitus on ollut esillä jo useaan otteeseen, eikä Vanhasella ole ollut muistikuvia tietyistä tapaamisista, vaikka asioista on kyselty perään muiden muassa eduskunnan kyselytunnilla. Niihin annettuja vastauksia on esitetty runsaasti tiedotusvälineissä. Mutta kun pätkii, niin pätkii, minkäs sille voi.

Yksi pahimmista asioista, joista ministeri ja myös kasanedustaja voi jäädä kiinni, on ”muunnetun totuuden” puhuminen eli valehtelu. Ja – kuten hyvin muistetaan – edes se, että puhuu niin totta kuin osaa, ei riitä, vaan valheesta ei saa jäädä kiinni. Valheen paljastumispelosta kai johtuu, että kansaa on kautta aikojen valikoitunut edustamaan joukko, jolla aina on ollut yllättävän huono muisti.

Ehkä huvittavin piirre näissä vaalirahasekoilussa ilmeni, kun keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen kertoi, että rahan tyrkyttäminen keskustalle ja ilmeisesti muillekin puolueille, alkoi SAK:n paljon puhutusta tv-mainoksesta, jossa Oiva Lohtander esitti sikailevaa yrittäjäkapitalistia. Tähän mennessä mainosta on pidetty – ainakin julkisuudessa – puhtaana törkynä, mutta mikäli Korhosen ilmoitus pitää paikkansa, joillain tahoilla ilmeisesti hätäännyttiin ihan oikeasti ja rahahanat aukesivat.

Nyt ei tarvitse kun odottaa, mitä yhteyksiä kokoomuksen ja demareiden vaalirahoituksesta paljastuu. Pätkittäin kai niidenkin lähteet joskus ilmoille ilmaantuvat.

Outoa tässä kaikessa on se, että vaalirahoitus Suomessa on sallittua ja siitä huolimatta sitä poliitikkojen keskuudessa pelätään. Vai olisiko sittenkin jossain pieni omatunto, joka kolkuttaa? Toistaiseksi on selvinnyt se, että ainakin Korhosella housut aina käryävät, kun Vanhasen muisti pätkii. Ei Mattia omilla housuillaan tuleen istuteta.

Lähettänyt Piruparka klo 01:56 AM | Kommentit (0)

kesäkuu 16, 2009

KIROILUSTA

Suomen kieli on tunnetusti tehokas kiroilukieli. Perrrrkele (vähintään neljällä ärrällä) tehoaa minkä tahansa kielen käyttäjään. Toki hieman vaatimattomampikin tehosana toimii. Piruparka muistaa vielä 55 vuoden jälkeenkin, miltä saakeli-sana maistuu saippuan kera tarjoiltuna. Lastentarhan opettaja kun täysin oikeuksin ja lain suomin valtuuksin pesi yllemerkityn suun Mäntysuopa nimisellä puhdistusaineella.

En tosin tarkkaan tiedä, minkälaisilla oikeuksilla ja käytännön toimivaltuuksilla tämän päivän vanhemmat – hoitohenkilökunnasta puhumattakaan – saavat puuttua jälkikasvunsa ja muun nykynuorison kielenkäyttöön. Sormenheristely lienee ainoa sallittu tapa moittia kiroilemisesta – jos edes se. Toisaalta on todettava, että en pääse ajatuksesta, että toisen kotimaisen, ilmeisesti yksi vahvimmista ilmaisuista, ”fyij fan” kuulostaa jotenkin puppelipojalta.

Näinä aikoina suun peseminen saippualla lienee verrattavissa tukkapöllyyn tai luunappiin, jotka suomalaisen nykykäytännön mukaan lasketaan kuuluvaksi sen luokan kurittamiseksi tai peräti pahoinpitelyksi, josta seuraa lasten huostaanottoa tai muuta vastaavaa seuraamusta.

Kuten todettu, ruotsinkieli ei ole kovin tehokas kiroilukieli. Sitä ei kielenä ole myöskään englanti. Lapsenlapseni, joka käy englanninkielistä lastentarhaa Dubaissa, oli siellä oppinut ikäistensä kielenkäyttöä ja eräänä päivänä kotiin tullessa hoki oppimaansa nukeilleen ”fucking monkey” (v…un apina). Kun suusanalliset kiellot eivät tehonneet, seurasi sama, kuin Paapalle aikoinaan lastentarhassa, suu pestiin sisäpuolelta saippualla. Mikäli olen ymmärtänyt oikein, keino on ollut varsin tehokas. Mahdollisista traumoista, joilla sosiaalitädit ja muut julkisesti pelottelevat, ei näy jälkeäkään. Pahimmillaankin seuraukset ovat nähtävissä isoisän kokemuksista.

Kiroilu ei tietenkään ole kaunista, tapahtui se millä kielellä tai kuinka tehokkaasti tahansa. Suomen kieli Suomessa on täysin käyttökelpoinen, eikä edes Rkp-läisessä päiväkodissa voi muuta väittää. Tuntui todella ilkeältä lukea eräästä tapauksesta syntymäkotikaupungistani Vaasasta. Lapsensa – ilmeisesti oppimistarkoituksessa – ruotsinkieliseen päiväkotiin laittaneet suomenkieliset vanhemmat, joutuivat yllättymään, kun lapsi päiväkodissa oli sattunut puhumaan muutaman sanan äidinkielellään, suomeksi, jonka seurauksena henkilökunta oli verrannut suomen kielen puhumista yhtä pahaksi asiaksi, kuin kiroilu.

Vaikkei suoraan kiroiluun verrannutkaan, aika lailla ällistyttävältä kuulosti myös se, kun taannoin eräs paikallispoliitikko Loviisanseudulla ylpeänä isänä kertoi, että hänen lapsensa ei edes haluttaisi oppivan suomen kieltä. ”Fyij fan”.

Lähettänyt Piruparka klo 01:48 PM | Kommentit (0)

kesäkuu 12, 2009

NOSTALGIAA

Jo 30 vuotta sitten edesmennyt nimimerkki Erkki-Mikael (Erkki Mikael Salmi) kirjoitti aikoinaan eräässä Apu-lehdessä ilmestyneessä Samuel Väsy-pakinassaan musta-valkoisen television alkuajoista Suomessa. Tarinassa kerrottiin, kuinka Samuel Väsy vei ”Tuplavahingon” elokuviin näyttääkseen, että ei hänen nuoruudessaan elokuvia katsottu kotisohvalla istuen, vaan – elokuvia nähdäkseen – jouduttiin varta vasten lähtemään elokuvateatteriin niitä katsomaan. Odottaen ilmeisesti jälkikasvunsa päivittelyä tai peräti kauhistelua kurjasta ja ankeasta nuoruudestaan, Samuel Väsy sai kuitenkin kuulla kommentin, jossa Tuplavahinko tiedusteli, että koska tämä lama-aika oikein loppuu, että myös he pääsisivät useimmin katsomaan elokuvia laajakankaalta ja vieläpä komeissa väreissä.

Näin kesäaikaan kuulee usein moitittavan, kuinka televisio esittää pelkkiä uusintoja. Piruparalle television kesäohjelmistot, nimenomaan uusintoineen, on vuodesta toiseen ollut sen parasta antia. Nykyohjelmissa kun ajankohtaisohjelmia lukuun ottamatta, hyvin harvoin on mitään katsomisen arvoista. Nämä paljon parjatut uusinnat sen sijaan, herättävät usein jopa nostalgisia mielialoja.

Tällainen elokuvatuttavuus vuosien takaa, esitettiin viime sunnuntaina Yle Teemalla. Kysymyksessä oli tietenkin Robin Hoodin seikkailut. Pääosissa Errol Flynn ja Olivia de Havilland. Olen nähnyt elokuvan ensimmäisen kerran ilmeisesti joskus 1950-luvun lopulla. Televisiostakin se on tullut vuosien varrella useamman kerran. Elokuva on tehty vuonna 1938 ja upeissa technicolor-väreissä se teki aikoinaan hieman yli 10-vuotiaaseen pikkupoikaan sellaisen vaikutuksen, että yksikään jälkeenpäin tehty ja nähty Robin Hood-elokuva, ei vedä vertaa tälle ainoalle oikealle.

Näyttäisi siltä, että nostalginen kesä television elokuvauusintoineen on tämän kirjoittajalle jälleen tiedossa. Joka sunnuntai 13 viikon aikana Yle Teema näet esittää vanhoja klassikkoja, joissa lehtimainoksen mukaan esiintyvät ”tosimiehet”. Eli hyvin paljon juuri niitä elokuvia, joiden takia Piruparka, 1960-luvun alussa, meni elokuvateatteriin töihin, päästäkseen alaikäisenä, mutta henkilökuntaan kuuluvana, katsomaan lapsilta kiellettyjä filmejä.

Kaikki 13 elokuvaa on tehty 1930 – 1960-luvuilla. Näyttelijöistä mainittakoon malliksi sellaiset henkilöt kuten Humphrey Bogart, Gary Cooper, James Stewart, Spencer Tracy, Gene Kelly, Gregory Peck, Burt Lancaster, Tony Curtis, Sidney Poiter ja James Dean. Eli todella loistavaa näyttelijäkaartia. Saattaa tietenkin olla, etteivät nimet ole tuttuja nuoremmille ikäluokille. Mutta vastapainoksi todettakoon, etteivät nykynäyttelijöiden nimet myöskään Piruparalle mitään sano.

Lähettänyt Piruparka klo 02:52 AM | Kommentit (0)

kesäkuu 09, 2009

PROTESTIN MAKUA

Ilman isompia yllätyksiä, mutta hieman protestin makuisesti, sujuivat EU:n parlamenttivaalit Suomen osalta. Säädetyt 13 meppiä tuli vähemmistön toimesta valituksi. Äänestysprosentti kun Suomessa jäi hieman edellisten vaalien alle, ollen 40,4 prosenttia. Vähemmistön voimin EU:a hallitaan muutenkin, sillä koko unionin äänestysprosentti päätyi 43:een.

Äänikuninkaana kukkulalla hääri odotetusti Timo Soini 130 000 äänellä, vetäen mukanaan yhteisestä vaaliliitosta myös kd:n Sari Essayahin. Protestia täydensivät ilmastomuutoksella ratsastaneet vihreät, jotka saivat kauhuskenaarioillaan säikäytettyä uurnilla käynyttä, äänioikeutettujen vähemmistöä ja siivittivät itsensä tuplaamaan meppilukunsa kahteen.

Vasemmistolla kokonaisuudessaan kävi todella huonosti. Todennäköisesti ainakin osa Esko Seppäsen EU:n vastaisesta äänitestamentista kartutti Timo Soinin äänisaalista ja aiheutti vasemmistoliiton ainoan paikan menetyksen EU-parlamentissa.

Sana sosiaali-, näytettäisiin Suomessa julistetun pannaan, esiintyi se sitten sellaisten sanojen yhteydessä kuin vaikkapa -ismi, -demokratia tai -pummi. Demareilla on todella korkea aika katsoa peiliin. Tuudittautuminen itsepetokselliseen uskotteluun, että omat äänestäjät jäivät – jälleen kerran – kotiin, ei auta tilanteessa, missä paikkaluku putosi kolmesta kahteen. Ja kun suurimman demarisaaliin keräsi ainoa, vaaleissa läpi mennyt julkkisehdokas, on aihetta itsetutkiskeluun. Ilman sympaattista, mutta silti ensisijaisesti julkisuusmandaatilla läpimennyttä ja papillisoikeudellisilla kysymyksillä, runsaasti esillä ollutta Mitro Repoa, tulos olisi demareille ollut katastrofi.

Rkp:n menestystä siivittivät vaaliennusteet, jotka povasivat kielipuolueelle sen ainokaisen paikan menetystä. Tällaiset gallupit suorastaan villitsevät Rkp:läiset kerta toisensa jälkeen vaaliuurnille pyristelemään vimmatusti osansa puolesta ja siirtämään lopullista poliittista kohtaloaan hamaan tulevaisuuteen.

Kaikki suuret puolueet menettivät kannatustaan ja sen myötä myös edustajapaikkojaan Euroopan parlamentissa. Edellisiin EU-vaaleihin verrattuna keskusta menetti prosentuaalisesti laskettuna eniten eli runsaat neljä prosenttiyksikköä. Vastaava luku demareilla oli hieman alle neljän ja vähimmällä selvisi kokoomus puolen prosenttiyksikön takaiskulla.

Vanhasen johtaman keskustan vaalitappioiden lukumäärissä eivät taida pysyä mukana enää keskustalaiset itsekään. Muutenhan mies olisi vaihdettu jo ajat sitten. Kuinka käy nyt, se jää nähtäväksi.

Eipä vaan tullut – näistäkään – EU-vaaleista, lapsille paljon kertomista.

Lähettänyt Piruparka klo 06:54 AM | Kommentit (0)

kesäkuu 05, 2009

VAIKEA LAJI

Ennustamisen sanotaan olevan vaikeaa – etenkin tulevaisuuden. Erilaisia ennustajia löytyy lähes joka lähtöön. Joillain on tapana katsoa tulevaisuutta kädestä, jollain toisella korteista. Joku kirjoitta leipänsä eteen horoskooppeja ja jotkut ihan oikeasti uskovat näihin ”ennustuksiin” ja elävät niiden mukaan.

Myös säätä ennustetaan. Yleensä ihmisten normaalissa kielenkäytössä ”ne” tai ”se” esiintyvät lupausten antajina, kun puhutaan tulevaisuuden säätiloista. Sanontoja ”Se lupasi huomiseksi sadetta” tai ”Ne lupasivat poutaa juhannukseksi”, kuulee jokainen lähes päivittäin. Tämä siitä huolimatta, että meteorologit ovat useammassa yhteydessä korjanneet, etteivät he mitään lupaa, vaan ainoastaan ennustavat. Tästä voitaneen päätellä, että lupausten antaminen on vielä epäkiitollisempaa, kuin vaikeaksi todettu laji – ennustaminen.

Pitkän aikavälin ennustaminen niin säätiloissa, kuin muissakin asioissa, väitetään olevan kaikkein vaikeinta. Taloutta ja sen kehittymistä ei taas osaa ennustaa kukaan. Siitä huolimatta Suomessakin erilaisia talousennusteita ja -barometreja laaditaan lukuisten yhteisöjen ja ilmeisesti satojen ihmisten toimesta, ellei nyt päivittäin, niin viikoittain ainakin. Jos joku näistä talouden ennustelijoista hallitsisi ammattinsa edes välttävästi, hänen tuskin tarvitsisi palkkansa eteen ennustuksia laatia. Ja niihinkin ennusteisiin varsin moni uskoo – ehkä jopa yhtä moni kuin horoskooppeihin.

Jos joku asiantunteva taho sattuisi ennustamaan, että sotainvalidien ja sotaveteraanien hoitoon ja kuntoutukseen tarvittavat varat ovat kahdenkymmenen vuoden kuluttua huomattavasti pienemmät, kuin tänä päivänä, niin kohta joku asialle vihkiytynyt tai muuten vaan pisteitä keräävä politikonplanttu todennäköisesti vaatisi oitis varattavaksi lisää rahaa tilanteen korjaamiseksi.

Tai tarvitsisiko olla edes ennustaja jos toteaisi, että kaikki suurten ikäluokkien tulevaisuudesta huolissaan olevat kansalaiset, voivat lakata huolehtimasta. Sillä jo kolmenkymmenen, mutta viimeistään neljänkymmenen vuoden kuluttua tilanne korjaantuu ja muuttuu päinvastaiseksi ja suomalaisessa yhteiskunnassa on enemmän pulaa hoidettavista, kuin hoitajista.

Toki kaikki ennustukset voivat romuttua hyvinkin pienestä syystä. Noiden parin edellä kerrotun osalta se edellyttäisi uutta sotaa, joka tuottaisi kuntoutettavaksi uusia sotaveteraaneja ja tietysti myös lisää suuria ikäluokkia. Sellaisen ennustaminen kuuluu kuitenkin pahanilman lintujen toimenkuvaan, joten jätän sen suosiolla heidän tehtäväksi.

Lähettänyt Piruparka klo 12:49 AM | Kommentit (0)

kesäkuu 02, 2009

SUKUPUOLISEKOILUA

Loviisanseutua on viime aikoina puhuttanut kokoomuksen sukupuolisekoilut, koskien jääräpäistä suhtautumista varsinaisen järjestelytoimikunnan kokoonpanon tasa-arvosäännöksiin. Niistä syntynyt ristiriitatilanne ja kokoomuksen ehdoton vaatimus – voimassa olevia tasa-arvosäännöksiä uhmaten – Kari Hagforsin nimeämisestä järjestelytoimikunnan jäseneksi, antoi lääninhallitukselle aiheen osoittaa omaa vallankäyttöään.

Toteuttaakseen molemmat, niin kokoomuksen henkilövaatimuksen, kuin tasa-arvolain edellytykset, lääninhallitus suuressa viisaudessaan pienensi varsinaisen järjestelytoimikunnan jäsenten lukumäärän 13:ta 11:teen. Vähennykset kohdistuivat kunnanhallitusten esittämiin miespuolisiin järjestelytoimikunnan jäseniin eli pernajalaiseen demariin ja Rkp-taustaiseen loviisalaiseen.

Mikäli pitää paikkansa – kuten tavallisesti asioista perillä olevat tahot ovat vihjailleet – että lääninhallituksen päätöksen sisältö, on ollut kokoomuksen tiedossa jo ennen sen virallista tekemistä, ei ole ihme, että yhtä miestä aivan väkisin tungettiin paikalle.

Kuten kaikki tietävät, nyt valitun, varsinaisen järjestelytoimikunnan toimikausi kestää ainoastaan niin pitkään, kunnes ensi syksyn kuntavaaleissa valittu uusi kaupunginvaltuusto ja sen pohjalta nimetty kaupunginhallitus, ottavat sen tehtävät hoitaakseen. Se tarkoittaa, että ellei kukaan valita lääninhallituksen päätöksestä, Hagfors pääsee osallistumaan järjestelytoimikunnan päätöksentekoon ehkä 3 - 4 kokouksessa.

Järjestelytoimikunta käyttää tietenkin uuden Loviisan korkeinta päätöksentekovaltaa ennen ensi syksyn kuntavaaleja. Sen edeltäjän – väliaikaisen järjestelytoimikunnan – pöytäkirjoja Internetistä lukiessa, voi havaita, että se pääsääntöisesti on toteuttanut valmisteluryhmän (koostuu uuden Loviisan johtavista virkamiehistä) tahtoa. Vasta syksyllä pidettävien kuntavaalien jälkeen päätöksentekoprosessit uudessa Loviisassa ovat niin sanotusti ”normaalilla” tolalla.

Olen antanut itselleni kertoa, että kokoomuksessa halutaan erityisesti muutosta Loviisan luutuneisiin valtarakenteisiin. Kannatettava lähtökohta ja muutosta syntynee jo siitäkin syystä, että ehkä noin puolet uuden Loviisan 59 tulevasta valtuutetusta tullee nykyisen Loviisan ulkopuolelta. Näissä valtarakenteiden purkupuuhastelussa kannattaa kuitenkin muistaa, että suurin vaara, mikä uutta Loviisaa jatkossa tulee uhkaamaan, on Rkp:n yksinkertainen enemmistö tulevassa valtuustossa – eikä sukupuolikiintiöiden uhmaamisella ole sen kanssa mitään tekemistä. Jos Rkp tavoitteensa saavuttaa, vanhoilla valtarakenteilla tai sukupuolikiintiöillä ei päätöksentekoprosesseissa ole mitään merkitystä.

Lähettänyt Piruparka klo 02:40 AM | Kommentit (0)