« helmikuu 2003 | Vasta julkaistut | huhtikuu 2003 »

maaliskuu 28, 2003

BUSHIN DOKTRIINI

Muutamalla sanalla sanottuna Bushin doktriini tarkoittaa Yhdysvaltain oikeutta suorittaa ennalta ehkäisevä hyökkäys mihin tahansa kohteeseen. Kriteerit lienevät tapauskohtaiset ja ne kaiketi riippuvat siitä, mitkä ovat George W.:n kannatuslukemat ja kuinka lähellä ovat seuraavat presidentinvaalit tai mitä muuta tämän marionetin päähän saadaan uskoteltua.

Suurvallat ovat kautta aikojen perustelleet asevarusteluaan sillä, että voivat puolustaa itseään vihollisen - yleensä toisen suurvallan - hyökkäystä vastaan. En muista koskaan silmiini sattuneen tietoa, että jollain valtiolla olisi sen enempää ydinaseita kuin perinteisempääkään sotakalustoa siksi, että se käyttäisi sitä hyökkäykseen toista valtiota vastaan, vaan jokainen ase, mannertenvälisistä ohjuksista yksittäisen sotilaan henkilökohtaiseen aseistukseen, on olemassa vain ja ainoastaan puo-lustustarkoituksiin. Tämä olikin kylmänsodan ja rautaesiripun aikaan yleisesti hyväksytty sotaoppi, joka ylläpiti ns. ”kauhun tasapainoa”, jolloin kummallakaan sen aikaisista suurvalloista ei ollut ”kanttia” käyttää hyökkäystä ”puolustustarkoituksiin”.

Kun entiset viholliset alkavat kohta kaikki olla Naton jäseniä tai ainakin Naton rauhankumppaneita, ei aseiden kalistelu näitä liittolaisia vastaan ole edes Yhdysvaltojen moraalille oikein sopivaa. Uhota kun kuitenkin pitää, niin kohteita on sitten lähdettävä etsimään jostain muualta. On terrorismia, roistovaltioita, pahan akselia ja mitä näitä kaikkia nyt onkaan, joihin USA voi hyökkäyshalujaan kohdistaa. Hyökkääminen ei kuitenkaan ole ihan yksinkertainen juttu, edes yksinapaisen maailman ainoalle suurvallalle. Kun YK ei noteerannut USA:n esittämiä ns. todisteita hyökkäyksen perusteeksi Irakiin, amerikkalaisten oli keksittävä tuo uusi sodankäyntioppi, joka siis tuntee nimen Bushin doktriini. Turha kai sanoa, että nimi ei tarkoita tämän opin keksijää, vaan ainoastaan sen toteuttajaa. Kun usko omaan erinomaisuuteen sekoittuu suuruudenhulluun maailmanpoliisin rooliin, jonka toteuttamisella uskotellaan vielä olevan Kaikkivaltiaan siunaus, niin eipä jää sellaisia asioita harrastavillekaan enää ketään, jolta rukoilisi suojelusta Bushin ”kaaliin” iskostettuja pakkomielteitä ja päähänpistoja vastaan.

Posted by Piruparka at 02:58 PM | Comments (0)

maaliskuu 21, 2003

RIKOKSEN LÄHTEET

Viime vuosina on huomio kiinnittynyt siihen, että lähes aina kun poliisiviranomaiset ilmestyvät kuvaruutuun kommentoimaan rikostilastoja tai muita alaan ja aikaan liittyviä ongelmia, puhe kään-tyy ns. Venäjän mafiaan ja / tai itärikollisuuteen. Itse asiassa tulee mieleen ajat, jolloin yleinen käsitys oli, että kaikki pahuus on peräisin idästä, tai ainakaan mitään hyvää ei siltä suunnalta ole odotettavissa. Elettiinhän itärajan takana toki myös aikoja, jolloin rikoksiin taipuvaisilla yksilöillä oli ihan omat paikkansa, jonne he päätyivät . Yleensä ne sijaitsivat jossain Siperiassa ja Uralin takamaastoissa. Sinne toki pääsi myös esittämällä vääränlaisia mielipiteitä, mutta se on sitten jo toisen jutun aihe.

Neuvostoliiton aikana elettiin aikoja, jolloin sikäläiset joko kielsivät rikollisuuden olemassaolon kokonaan tai ainakin vähättelivät sitä. Osa suomalaisista taisi jopa uskoa niitä puheita. Itse jouduin vuonna 1975 seuraamaan vakavaa ”näytelmää”, jossa esiintyjät olivat taatusti tosissaan.

Osallistuin tuolloin ns. ”ammatilliseen opintomatkaan”, joka suuntautui silloiseen Leningradiin. Matka oli antoisa niin ammatillisesti kuin järjestetyn muunkin ohjelman osalta. Tämän muun ohjelman tiimoilla sattui, että eräältä seurueemme jäseneltä hävisi rannekello. Nykyisin tiedetään, että tällaista joskus reissussa sattuu. Mutta noihin aikoihin me suomalaiset ns. ”tavallinen kansa” vasta harjoittelimme ulkomaan matkailua ja siksipä rannekellon katoamisesta tehtiin iso asia. Välittämättä tulkin ja matkanjohtajan estelyistä, kellonsa menettänyt vaati miliisiä paikalle. Kun asianomaisen viranomaisen edustajat sitten saapuivat, oli suomalaisella oikeudentunnolla ja oikeustajulla kestä-mistä, kun vastauksena rikosilmoitukseen kellovarkaudesta saatiin hyvin selvä ja yksiselitteinen vastakysymys: - "Väitättekö, että Neuvostoliitossa on rikollisuutta ?".

En osaa (uskalla) edes ajatella, mitä tuollaisen väitteen myöntäminen tuohon aikaan olisi merkinnyt. Tilanne kuitenkin selvisi, kun kellovarkauden sijaan alettiin puhua kellon katoamisesta. Jonka miliisikin hyväksyi.

Haluamatta puuttua toisen maan sisäisiin asioihin, herää kuitenkin väistämättä ajatus, että jotain hyvää oli Neuvostoliitossakin ja että pysyisikö itäisen naapurimaan rikollinen aines rajan takana, mikäli heille järjestettäisiin määräaikaisia loma- ja/tai kuntoutumismatkoja niin Uralin takamaastoihin kuin Siperiaankin, niin jäisi suomalaiselle poliisillekin aikaa keskittyä omiin kotikutoisiin rötöstelijöihin

Posted by Piruparka at 02:55 PM | Comments (0)

maaliskuu 18, 2003

VAALIYÖN JÄLKEEN

Aina se on sama juttu. Taas se valvotti sen verran, että täytyi istua ja tapittaa televisioruutua vaaliyönä tunneille, jotka normaalisti olisivat tulleet vietettyä jo unten mailla. Olen aina ihaillen ihmetellyt suomalaisten vaalien tulosjärjestelmää. En tiedä yhtään maata, jossa laskenta edistyisi niin nopeasti ja vaalien tulosennuste ja lopputulos pitäisivät niin tarkasti paikkansa kuin Suomessa. Itse asiassa pelkkien ennakkoäänten perusteella saattoi päätellä melko tarkkaan lopputuloksen.

On selvää, että maissa joissa tiedonvälitys- ja tietoliikennejärjestelmät ovat heikommalla tasolla kuin Suomessa ja joissa tietoa välitetään rummutuksella tai savumerkeillä, ei tiedon kulun nopeus ole samaa luokkaa kuin meillä Suomessa. Voimme kuitenkin olla ylpeitä, että meillä ei äänestyslippuja tarvitse laskea tiirailemalla niitä valoa vasten, saadaksemme sellaisen vaalituloksen kuin tahdomme.

En tiedä kuinka paljon erilaisten vaaliasiantuntijoiden on täytynyt alaa ja aihetta opiskella, pystyäkseen ennustamaan, että laskennan edistyessä Keskustan äänimäärät ja paikkaluvut laskevat ja Vihreillä ne nousee. Sen kertomiseen, että osaa sanoa sen johtuvan Vihreiden suuremmasta kannatuksesta asutuskeskuksissa, tarvitaan vähintään professori – tasoinen henkilö ja sen oivaltamiseen, että huomaa Keskustalla olevan kannattajia enemmän vähäväkisillä alueilla, joissa äänet on laskettu nopeammin pitää olla hallussaan tohtorin väitöskirja.

Kaikesta huolimatta vaalit on käyty. Gallupit tiesivät sen mitä ne nyt yleensäkin tietävät. Pääministeriä äänestettiin, vaikka nyt jo voi sanoa, tarvitsematta suuremmin ennustajan lahjoja, että hal-litusneuvotteluista ei välttämättä tule kovin helpot. Sen verran ilkeyksiä varsinkin SDP:n ja Keskustan välillä lenteli, vaikkei suoranaiseen loanheittoon, ainakaan valtakunnan tasolla ryhdyttykään.

On myös mielenkiintoista seurata mitä tulevat tekemään nämä ns. ”uus´vanhat” kansanedustajat eli henkilöt, joilla on jo pitkä eduskuntaura takanaan, mutta ovat välillä pudonneet pois. Näitä, ihan ministeritaustankin omaavia henkilöitä tuli nyt valituksi eduskuntaan ainakin Matti Ahde, Arja Alhoja Kauko Juhantalo. He eivät varmasti tyydy siihen, että heitä kohdeltaisiin muiden taholta jon-kinlaisina ”takarivin Taaveina”.

Nyt on kysymys siitä, kuka haluaa leikkiä kenenkäkin kaa.

Posted by Piruparka at 02:53 PM | Comments (0)

maaliskuu 14, 2003

ERI MIELTÄ SODASTA

Valtameren takaa kuuluvissa lausunnoissa, esittivätpä niitä sitten historiansa lukeneet ns. "asiantuntijat" tai päiväkävelyllä shoppailevat jenkkirouvat, muistutellaan eurooppalaisia ja erityisesti ranskalaisia siitä, että nämä unohtavat tyystin kuka tuli pelastamaan vanhaa mannerta niin ensimmäisessä kuin toisessakin maailmansodassa. Niiden mukaan eurooppalaisten olisi viimeinkin aika ruveta maksamaan "velkojaan" lähteä sotimaan yhteiseen rintamaan amerikkalaisten kanssa pahan ruumiillistumaa, Saddam Husseinia vastaan.

Eihän vanhalla mantereella tuollaisista lausunnoista pidetä, siksipä Euroopassa ja varsinkin Ranskassa puolustaudutaan heittämällä valtameren taakse takaisin omat käsitykset amerikkalaisista, joiden mukaan Atlantin takana asuu "puolisivistynyt, henkisesti kehitysvammainen kansa, joka varttuessaan tulee yhä vain lapsellisemmaksi".

On selvää, että keskiverto amerikkalainen kadunmies on aivopesty kuvittelemaan, ettei mikään mikä tulee USA: sta voi olla väärin ja kun Amerikka tappelee pahuutta vastaan, se tekee sen puhtain sydämin, velvollisuutensa täyttäen ja omia vaivojaan ja uhrejaan säästämättä. Siksi kai kadunmies Atlantin takana ei voi käsittää eurooppalaisten kiittämättömyyttä.

Eurooppalaiset argumentoivat sodanvastaisuuttaan sillä, että heillä on omakohtaisia kokemuksia sodasta omalla mantereella, johon amerikkalaisilla ei ole heittää vastineeksi muuta kuin lähes 150 vuotta sitten käyty sisällissotansa, jota uhreiltaan ja tuhoiltaan on verrattu kylätappeluun, jos sen rinnastaa Euroopassa käytyihin ensimmäiseen ja toiseen maailmansotaan. Ehkäpä siinä piileekin perussyy siihen eroon, jolla asiat käsitetään Atlantin eri puolilla. Eurooppalaisten henkilökohtaiset kokemukset molemmista maailmasodista ovat olleet niin ankarat ja traumaattiset, että kaikki sotien jälkeinen elämä on perustunut lähtökohtaan, että ei koskaan enää sotaa. Yhdysvalloissa ei tällaista kokemusperäistä sodan vastustusta löydy kuin korkeintaan Vietnamin sodan veteraaneista.

Tässä vaiheessa voidaan tietysti tehdä havainto, että kun syyskuun 11. päivän terrori-iskut Yhdysvaltain mantereelle vuonna 2001 panivat liikkeelle amerikkalaisen sotakoneiston niinkin laajassa mitassa, kun mitä ollaan nähty ja antoivat amerikkalaisille heidän omasta mielestään oikeuden lähteä listimään kaikkia potentiaalisia vihollisia (?), niin mitähän olisi tapahtunut, jos kysymyksessä olisi ollut ihan oikea, Yhdysvaltoihin kohdistunut sodan uhka. Pohtii Piruparka.

Posted by Piruparka at 02:38 PM | Comments (0)

maaliskuu 11, 2003

NUKKUVAN NÄKÖKULMAT

Jokaisten vaalien yhteydessä käydään keskustelua nukkuvista äänestäjistä, heidän motiiveistaan ja mielipiteistään. Varmaan asiaa on pohdittu ja tutkittu ennen vaaleja, mutta nimenomaan vaalien jälkeen ja varsinkin takaiskun kärsineillä puolueilla on ollut yksinkertainen tehtävä laittaa tappionsa äänestämättä jättäneiden kontolle sanomalla, että jostain syystä juuri meidän kannattajamme päättivät tällä kertaa jäädä kotiin, eivätkä lähteneet äänestämään. On surkeaa, suorastaa raukkamaista syyllistää omia, potentiaalisia äänestäjiään siitä, että oma vaalityö on epäonnistunut ja sen seurauksena ihmiset evänneet kannatuksensa.
Toisaalta, saattaa olla moniakin syitä jättää äänestäminen väliin (jopa ihan perusteltuja), mutta viime aikoina on kovasti ollut esillä se, että äänestämättömyys ja nimenomaan tyhjän äänestyslipun jättäminen olisi jopa jonkinlainen kannanotto. Minkälainen ? Mitä vastaan tai minkä puolesta ? Jos puoluepomot osoittavat raukkamaisuuttaan syyttelemällä ”nukkuvien puoluetta” tappioistaan, niin tyhjän äänestyslipun jättäjät ne vasta osoittavat varsinaista typeryyttään uskottelemalla itselleen ja mikä pahinta, myös muille asioiden hoitoon kyllästyneille, että siten voitaisiin asioihin jotenkin vaikuttaa. En tiedä minkälainen sellaisen selvännäkijän pitäisi olla, joka osaisi tyhjästä äänestyslipusta nähdä kuka tai mikä on se kohde jota vastaan protestoidaan.
Tilastot kertovat, että edellisissä eduskuntavaaleissa kaikista äänestyslipuista hylättiin jollain perusteella 1,1 %, joka tarkoittaa lähes 29000 äänestyslippua . Se on melkoinen määrä ääniä hukkaan heitettäväksi. Kokonaan tyhjiä äänestyslippuja jätettiin noin 10000. Puhutaan siis suurista luvuista. Koskaan ei kuitenkaan, ainakaan minun silmiini, ole sattunut arvailuja pätevämpää tutkimusta siitä, mitä nämä hylättyjen lippujen jättäjät ensisijaisesti haluavat.
Mitenkähän olisi, jos äänestyslipussa olisikin kaksi ympyrää. Toiseen voisi merkitä sen ehdokkaan, jota kannattaa ja toiseen sen jota ehdottomasti vastustaa. Sen jälkeen laskettaisiin yhteen ensin kannattajien äänimäärät ja sitten vastustajien äänimäärät ja näiden erotuksella mitattaisiin ehdokkaan todellinen kannatus. Jätän asian päätettäväksi.

Posted by Piruparka at 02:35 PM | Comments (0)

maaliskuu 07, 2003

KOULUKAVERIT

Varmaan jokaiselle joskus on tullut mieleen ajatus, mitä mahtaa kuulua jollekin entiselle, kouluaikaiselle kaverille? Mikähän hänestä tuli isona? Piruparka, jonka oppivelvollisuuteen sisältyvien opintojen päättymisestä on kulunut jo kohta neljäkymmentä vuotta, ei välttämättä ainakaan nimeltä muista kaikkia niitä hyviäkään kavereita, joiden seurassa näitä elämän alkeita ja sosiaalisia taitoja aloitettiin opettelemaan. Toisaalta taas joidenkin nimet ovat jääneet lähes lähtemättömästi mieleen.
Muutama kuukausi sitten törmäsin internetissä palveluun, jonka tarkoitus on helpottaa vanhojen koulukavereiden löytymistä, missä he sitten elävät ja vaikuttavatkaan. Hyvin pian selvisi, että palvelun lähtökohtana olivat yksittäiset koulut ja oppilaitokset. Kohta löysinkin sieltä pari omaa entistä opinahjoani, mutta kun etsin tuttuja nimiä niiltä vuosilta, jolloin itse olin näissä laitoksissa pulpetteja kuluttanut, ei löytynyt ainoatakaan. Itse asiassa ensimmäisiä nimiä alkoi näkyä vasta jostain 1970- luvun puolenvälin tienoilta lähtien. Tästä joutui päättelemään, että ehkäpä keskiikäisiltä ikäluokilta puuttuu mielenkiinto tietää mitään entisistä koulukavereistaan tai ainakin halu ottaa heihin yhteyttä. Toinen mahdollisuus oli ehkä luontainen ujous tai kainous. Ihmiset eivät ehkä halunneet laittaa nimeään julkisesti esille rekisteröitymällä palvelun käyttäjäksi. Piruparan luonteessa ei ujous ole koskaan näytellyt kovin merkittävää roolia, ei ainakaan niin merkittävää, että se olisi ollut esteenä yhteydenottoon vanhoihin koulukavereihin. Niinpä, jätin nimeni ja sähköpostiosoitteeni siltä varalta, että joku tunnistaisi nimen ja haluaisi ottaa yhteyttä.
Kuten sanottu, tästä tapahtumasta on kulunut aikaa muutamia kuukausia. Täytynee tunnustaa, että olin jo unohtamassa koko asiaa ja päätymässä päätelmään, että 1950- luvulla koulunsa aloittaneet ovat sen verran itseriittoisia, että antavat menneiden olla menneitä. Taisin kuitenkin olla väärässä. Ehkä Piruparan ikäluokkaan kuuluvat henkilöt vain ovat hieman hitaita. Kun ensimmäinen viesti ”Koulukaveri” – palvelusta oli tullut, niitä tuli saman tien useampiakin. Kaikki eivät olleet ihan koulukavereitakaan, vaan muuten lapsuuden- ja nuoruudenajan ystäviä. En tiedä, johtaako yhteydenpito muuhun kuin hyvien vointien toivotuksiin. Jos näin on, on sekin on ihan mukavaa.

Posted by Piruparka at 02:32 PM | Comments (0)

maaliskuu 04, 2003

VAALIKONEET

Ei se mikään uusi asia ole. Oli näitä vaalikoneita jo aikaisemmissakin vaaleissa. Ei ehkä näin monia, mutta vaalikoneita kumminkin. Kuten monilla muillakaan, ei myöskään Piruparalla ollut aikaisempaa kokemusta koko vaalikoneista, joten ei muuta kuin kokeileman. Ehkä virhemahdollisuudet olisivat pienentyneet, mikäli kokeilu olisi tehty mahdollisimman monien vaalikoneiden kanssa. Tyydyin kuitenkin vain kahteen eli Ylen ja Helsingin Sanomien internetsivuilleen lanseeraamia vaalikoneita.
Eroja ei koneissa juurikaan ollut. Molemmissa esitettiin väitteitä ja kysymyksiä, joiden kanssa oli oltava paljon samaa mieltä tai erityisen vähän eri mieltä tai päinvastoin tai sitten ei. Sai myöskin painottaa niitä kysymyksiä, joita piti muita tärkeämpinä. Ylen vaalikoneen kysymykset (ainakin Piruparan mielestä) olivat hieman helpompia hahmottaa. Kun pariinkymmeneen kysymykseen sit-ten oli vastattu, sai eteensä listan kansanedustajaehdokkaista, joiden mielipiteet olivat lähimpänä omia tai poikkeavat niistä vähiten. Piruparan tapauksessa Helsingin Sanomien vaalikoneen antama lopputulos vastasi sitä, mikä oli odotettavissakin eli puoluejakauma löytyi pääsääntöisesti siltä suunnalta, minne meikäläisen äänet ovat jo vuosikymmeniä menneet. Ylen vaalikone sen sijaan oli aivan eri linjoilla. Eiväthän vastattavaksi esitetyt kysymyksetkään olleet samoja. Onhan puolueiden samankaltaisuus ollut tiedossa jo iät ja ajat, mutta siitäkin huolimatta Ylen vaalikoneen antama lopputulos yllätti. Kone sylkäisi ulos listan, jossa oli viisi ehdokasta, jotka olivat vastauksissaan eniten samaa mieltä kuin Piruparka. Puolueiden kirjo näiden viiden ehdokkaan kohdalla oli lähes täydellinen eli listaan mahtui neljän eri puolueen edustajan nimet. Samanmielisyys osoitettiin prosentteina testaajan kannanotoista. Näiden viiden ehdokkaan mielipiteet olivat samoja meikäläisen kanssa 88% - 85 % :sti. Puolueet joiden ehdokkaat, näinkin tarkkaan ovat mieltäneet ja omaksuneet Piruparan mielipiteet olivat RKP (2 ehdokasta), SDP (1), KESK (1), KOK (1).
Molemmat vaalikoneet antoivat myös listan niistä ehdokkaista, jotka vastauksissaan olivat eniten eri mieltä eli vähiten samaa mieltä testaajan kanssa. Kumpikin vaalikone oli liikuttavan yksimielinen siitä, että Liberaalit on se ryhmittymä, joiden ajatusmaailma on kaikkein etäämmällä siitä, mitä asioista ajattelee Piruparka

Posted by Piruparka at 02:30 PM | Comments (0)