« huhtikuu 2003 | Vasta julkaistut | kesäkuu 2003 »

toukokuu 31, 2003

TOTEUTUVA VAALIOHJELMA

On sitä tämän maan hallitsijat ennenkin järjestäneet hauskuutta kansalaisilleen, mutta kyllä taannoinen lisäbudjettikeskustelu eduskunnassa antoi hupihetkiä sieltä parhaimmasta päästä. Vaikka televisioaikaa ei keskustelulle uhrattukaan enempää kuin mitä eri puolueiden ryhmäpuheenvuorot kestivät, sai siitä varsin hyvän käsityksen missä mennään.
Uuden hallituksen selvittyä ensitöikseen ohjelma- ja välikysymysäänestyksistä kutakuinkin kunnialla ?, niin kuka olisi uskonut, että ensimmäisenä varsinaisena hallitustoimenaan tämä samainen hallitus tuo eduskunnan käsiteltäväksi lisäbudjettiesityksen, jonka pääasiallinen sisältö on kuin suoraan pääoppositiopuolue Kokoomuksen vaaliohjelmasta. Ei siis mikään ihme, että mielihyvältään Itälä ei puheenvuoroonsa oikein saanut pontta eikä särmää, vaikka tarkoitus kaiketi kuitenkin oli moittia hallitusta.
Kun sekä Keskusta että SDP ennen vaaleja olivat sitä mieltä, että valtaan päästessään toiminnan painopiste tulee olemaan palvelujen parantamisessa, niin mitä tästä nyt sitten pitäisi ajatella? Uskovatko nämä kaksi päähallituspuoluetta ihan tosissaan, että kansan poliittinen muisti on vain sen tun-netun kahden kuukauden mittainen? Vai pitäisikö tämä pistää sen Kepun kuuluisaksi tulleen ainaisen pettämisen piikkiin? Saattaisi tietenkin olla niinkin, että pääministeri Jäätteenmäki säikähti välikysymyskeskustelussa saamaansa kokoomusjuristien ryöpytystä niin paljon, että on heti kättelyssä päättänyt heittää pyyhkeen kehään, saadakseen nauttia ajelusta mustien autojen takapenkillä. Vallan symboliikkaahan siinä varmaankin on, vaikka varsinainen valta olisikin lipumassa maan oppositiolle.
Veronalennusbudjetin varsinaiseen sisältöön on tässä yhteydessä turha sen enempää puuttua, tulkoon nyt vain ihmeteltyä valtiovarainministerin lausuntoa, jonka mukaan kaikkein pienempituloiset tulevat hyötymään tulevista veronalennuksista saamiensa ansiotulovähennysten muodossa. Entä miten käy niiden, joilla ansiotuloja ei ole.

Posted by Piruparka at 03:49 PM | Comments (0)

toukokuu 23, 2003

POISSAOLOT

Kautta vuosikymmenten on pyritty seuraamaan hyvinkin tarkasti kansanedustajien poissaoloja eduskunnasta ja varsinkin sitä ovatko heidän poissaolonsa oikeutettuja tai jopa laillisia. Tiedetään, että edustajien on tehtävä ilmoitus poissaolostaan, kun se koskee eduskuntayöhön liittyvää tehtävää tai sairautta. Poissaolopyyntöä edellytetään, kun hän hakee vapautusta eduskuntatyöstä "muun syyn" perusteella. Muu syy voi olla oman kunnan kunnanvaltuuston kokous tai jokin yksityinen este. Muun syyn ollessa kysymyksessä, se edellyttää omien eli oman eduskuntaryhmän puoltoa. Yksityiset poissaolopyynnöt käsitellään puhemiesneuvostossa. Työhön liittyviä tehtäviä ovat mm. valiokuntien matkat, Pohjoismaiden neuvoston kokoukset ja Euroopan neuvoston kokoukset.
Niin kauan kuin Piruparalla on ollut kiinnostusta seurailla yhteiskunnan asioita ja tapahtumia, on eduskunnan piiristä ja kansanedustajien suulla esitetty, että täysistunnot ovat vain pieni osa kansanedustajien työtä ja suurin työmäärä tehdään eri valiokunnissa. Varmaan näin onkin. Siinä kuitenkin yllätyin kun selvisi, että vasta niinkin myöhään kuin syksysytä1999 lähtien on pidetty kirjaa kansanedustajien läsnäolosta valiokunnissa. Niihin poissaoloihin ei ymmärtääkseni edes tarvitse esittää sen kummempaa syytä tai perustelua kun kirjoihin merkitään vain, joko läsnä tai poissa.
Kansanedustajien joukossa ei liene koskaan ole ollut henkilöä, joka olisi epäillyt omaa viisauttaan ja erinomaisuuttaan. Kun tiedotusvälineiden toimesta viimevuosina on pyritty tekemään tilastoja kansanedustajien läsnäolosta työpaikallaan, on uusienkin edustajien syytä muistaa, että tiedotusvälineet niin tehdessään tarkkailevat kansan eli edustajien työnantajan puolesta kunkin ahkeruutta.
Joku viisas on joskus sanonut, että ihmisen markkina-arvo määräytyy hänen korvattavuutensa perusteella. Siitä voidaan vetää aasinsiltana sellainen johtopäätös, että mitä vähäisempi työpanoksesi on työnantajan kanalta, sitä tarkemmin myöhästymisesi ja poissaolosi pannaan merkille. Sitä kannattaa miettiä myös kansanedustajan, joka on täynnä omaa erinomaisuuttaan.

Posted by Piruparka at 03:45 PM | Comments (0)

toukokuu 20, 2003

MAAILMALLA KULKEVA SARS

Historian aikakirjat kertovat kulkutaudeista, jotka ovat kiertäneet maita ja maanosia aikojen saatossa. Ei ole tarpeen ruveta kaivelemaan kaikkia niitä tauteja, jotka ihmiskuntaa ovat riivanneet satojen vuosien aikana. Mainittakoon nyt vain sellaiset kuin musta surma (rutto) 1300- luvulla, kuolleita 25 miljoonaa, influenssaepidemia 1800- luvulla, vainajia saman verran. Tietämättömyys kukoisti ja rutosta syytettiin ainakin alkuun juutalaisia, joiden väitettiin myrkyttäneen ihmisten kaivot. Paljon muitakin tauteja matkan varrelle on mahtunut. Viimeisinä vuosikymmeninä tietenkin AIDS on puhuttanut maailmaa ja aivan viime aikoina BSE- (hullun lehmän-) tauti, vaikka ne nyt eivät ymmärtääkseni mitään kulkutauteja varsinaisesti olekaan.
Olen huomannut, että oli tauti tai sen nimi mikä hyvänsä, siitä muodostuu ongelma tai suoranainen uhka vasta silloin kun se uhkaa saavuttaa tai on jo saavuttanut ns. "sivistyneen maailman". Kovin suurta huolta ei kanneta siitä jos jossain tropiikissa ihmiset sairastuvat malariaan. Vielä paljon vähemmän "sivistynyttä" maailmaa kiinnostaa tuhannet, likaisesta vedestä sairastuvat ja kuolevat afrikkalaislapset, joiden auttamiseksi toki annetaan lantti tai pari keräyslippaisiin, mutta mitään muuta ei heistä haluta tietää.
Mutta jos Afrikan AIDS- ongelmaan pitäisi antaa ilmaisia lääkkeitä tai myydä edes vähän halvemmalla, niin johan alkoi vaikerrus ja valitus. Mutta kuinka kävi kun muutama kymmenen "sivistyneen" maailman ihmistä sairastui hullunlehmäntautiin, niin johan alkoi operaatiot ja rahaa paloi. Tuhansia ja taas tuhansia nautoja teurastettiin. Eniten tietenkin Britanniassa mutta myös muualla. Ja sitten tämä Sars. Jos se olisi esiintynyt jossain "pimeimmässä" Afrikassa, niin tuskin kukaan olisi kiinnittänyt siihen edes huomiota, mutta auta armias, kun se näyttää viihtyvän nimenomaan globaalien, sivistyneiden, maailmankansalaisten hienostuneissa ja ylisyödyissä vartaloissa, niin johan taas löytyi kauhun aihe ja kohta säikyt suomalaisetkin, hienostuneet täti-ihmiset alkavat kulkea hengi-tyssuojain kasvoillaan ja siitä se leviää koko kansan muoti-ilmiöksi.

Posted by Piruparka at 03:42 PM | Comments (0)

toukokuu 16, 2003

OIKEUSSALIRETORIIKKAA

Kun Kokoomuksen kansanedustajat Ben Zyskowicz ja Kimmo Sasi avasivat sanaiset arkkunsa ensimmäisessä Anneli Jäätteenmäen hallitusta vastaan esitetyssä välikysymyskeskustelussa, tuli mieleen ajatus, että ollaanko tässä amerikkalaisessa oikeussalissa. Sen verran samoja piirteitä näiden herrojen käyttämässä retoriikassa oli kuin on televisiossa nähdyissä jenkkien oikeussalisarjoissa. No, olivathan syyttäjät molemmat juristeja niin kun oli tietenkin syytettykin, sillä kaikesta esitetystä päätellen, ei välikysymystä edes oltu esitetty hallitukselle vaan Anneli Jäätteenmäelle. Sitä tietenkin saa mitä on tilannut ja kun muu hallitus vielä osoitti lojaalisuuttaan uudelle pääministerilleen poistumalla ministeriaitiosta ja jättämällä hänet yksin kuuntelemaan syytöksiä, niin ehkäpä oikeussalidraamaa olisi pitänyt vielä terästää Matlockilla tai Perry Masonilla, joilla olisi ehkä ollut käyttöä puolustamassa orvon oloista pääministeriä.
On luonnollisesti aivan toinen asia, kuinka tällainen amerikkalaisten juristien käyttämä oikeussaliretoriikka soveltuu suomalaiseen, arvokkaana pidettyyn ja korrektia käytöstä edellyttävään eduskuntaympäristöön, jossa liiallisen huumorin viljelykin (ainakin edellisen puhemiehen mukaan) on ollut kontrolloitua. En tiedä oliko pelkkää harhaa, vai innostuivatko todella muutkin kansanedustajat, Sasin ja Zyskowiczin innoittamina, käyttämään ja näyttämään puhetaitojaan. Ainakin Piruparasta kuulosti siltä, että sanan säilää käytettiin terävämmin kuin pitkään aikaan. Toisaalta tv- kameroiden läsnäolo on aina piristänyt eduskunnassa käytettyjä puheenvuoroja.
Eduskunnassa mitataan hallituksen luottamus, eikä se ole Piruparan asia. Ilmoitan vain mielipiteenäni, että jos pääministerillä julkiset asiakirjat muuttuvat salaisiksi ja ulkoministeriön salaiset tiedot julkisiksi, niin ehkä olisi kannattanut harkita Kalevi Sorsan ehdottamaa työharjoittelujaksoa.

Posted by Piruparka at 03:39 PM | Comments (0)

toukokuu 13, 2003

HALLITUS JA OPPOSITIO

Pitkään ei tasavallan ja Jäätteenmäen uusi hallitus ole saanut virassaan vanhentua, kun jo toista kertaa on edessä luottamuksen mittaaminen eduskunnassa. Ensin äänestettiin hallitusohjelmasta noin yleensä ja heti perään on jo vuorossa välikysymys asiasta, jonka sisältö ei ainakaan Piruparalle ole täysin selvinnyt. Sen verran olen ymmärtänyt, että joidenkin heikkomuististen hallitusneuvottelijoiden muistin virkistämiseksi kirjoitetut muistilappuset ovat kaikesta muistinvirkistyksestä huolimatta päässeet unohtumaan ja jääneet merkitsemättä hallitusohjelmaan ja näin niistä on jostain kumman syystä muodostunut salaisia lisäpöytäkirjoja, joihin oppositio on katsonut velvollisuudekseen puuttua rankimmalla käytössään olevalla työkalulla eli välikysymyksellä.
On tietysti täysin oikein ja kuuluu demokratian perusteisiin, että oppositio tarkasti seuraa hallituksen toimia ja tekee niistä tarvittavat johtopäätökset ja välikysymyksenkin jos aihetta ilmenee, sehän on sen velvollisuuskin. En vain ole ehtinyt huomata, että hallitus olisi ehtinyt edes toimia ja työskennellä niin paljon, että asiantynkää olisi kertynyt välikysymyksen vertaa. Hallituksen tähänastinen aika kun näyttää kuluneen puolustaessaan olemassaoloaan jo ennen kuin on päässyt työssään edes alkuun.
Vaikka välikysymys onkin järein keino, mitä oppositio voi hallitusta vastaan käyttää, ei sillä tietääkseni enemmistöhallituksia ole kaadettu (ainakaan ihan lähihistoriassa). Siksi sen käyttö pelkäs-tään itsetarkoitukseen ja oman oppositiotoiminnan tehokkuuden (muka) korostamiseen on vähintäänkin arveluttavaa ja antaa mielikuvan rakkikoirasta, jolla on ainoastaan kova ääni, mutta leuat ovat hampaattomat. Toisaalta täytyisi tietysti yrittää suhtautua ymmärtäväisesti ainakin Kokoomuksen oppositiopolitiikkaan. Eihän heillä ole siitä toiminnasta juurikaan kokemusta ja vaatii varmasti jonkin mittaisen työharjoittelujakson, että toiminnalta voisi vaatia asiallisuutta. Kokoomuksen eduskuntaryhmässä ei taida olla montakaan joka edes muistaisi aikaa, jolloin "kykypuolue" istui oppositiossa puhumattakaan, että heillä olisi siitä kokemusta.

Posted by Piruparka at 03:36 PM | Comments (0)

toukokuu 09, 2003

MIHIN KATOSI SOLIDAARISUUS ?

Vaikka pakinoissani aina silloin tällöin olen ottanut esiin tapahtumia ja tilanteita vuosien ja vuosikymmentenkin takaa, olen tietoisesti pyrkinyt välttämään sellaista vaikutelmaa, jonka mukaan aivan kaikki olisi ennen ollut paremmin kuin nykyisin. Kuulun siihen joukkoon, joka ei muun ikäpolvensa keralla koskaan oikein "hurahtanut" 1960- ja -70- lukujen vasemmistoradikalismiin. Noina aikoina esiintyi paljon sellaisia ilmiöitä, jotka näin jälkikäteen katsottuna tuntuvat täysin oudoilta ja suorastaan typeriltä. Toki myös Wolfgang Leonardin kirjoihin tutustuminen antoi vastalääkettä liialliseen neuvostoihannointiin. Mutta kuten vanha sanonta sanoo, ei niin paljon pahaa, ettei siihen mahtuisi jotain hyvääkin. Se hyvä, jonka perään tässä olen huutelemassa on se solidaarisuus, joka noina aikoina kuului olennaisena osana lähes kaikkeen toimintaan, tapahtui se sitten kotikutoisissa mm. tulopoliittisissa kysymyksissä tai kannanotoissa kansainvälisiin asioihin ja tapahtumiin.
Solidaarisuus, kuten tiedetään, tarkoittaa myötämielisyyttä ja yhteisvastuullisuutta. Vähän samaan tapaan kuin sotien ajoilta tutuksi tullut kirjoittamaton toimintamalli, että "kaveria ei jätetä". Kuitenkin se elämäntapa ja ne käyttäytymismallit, jotka nyt jo vuosia ovat olleet vallalla, osoittaa sellaista itsekkyyttä ja itsekeskeisyyttä, että voidaan kai jo puhua voimassa olevista viidakon laeista. Villieläinten keskuudessahan ainoastaan terveet ja vahvat yksilöt selviävät ja heikoimmista ja sairaimmista pitävät huolen ensin luonnolliset viholliset ja myöhemmin paikalle kerääntyvät haaskansyöjät.
Muistan jostain joskus lukeneeni, että kansakunnan todellinen, henkisen sivistyksen taso ilmenee siinä, millä tavalla ja kuinka hyvin (huonosti) se kohtelee ja pitää huolta sairaistaan, vanhuksistaan ja muista huonompiosasistaan. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että samat ihmiset, jotka tuolloin 1960- ja -70- luvuilla olivat barrikadeilla, punaiset liput liehuen vaatimassa solidaarisuutta suomalaiseen yhteiskuntaan, ovat täysin unohtaneet menneen ajan idealistiset mielipiteensä ja pitävät suurimpana ja "kunniakkaimpana" tavoitteenaan hyödyntää henkilökohtaisiin tarpeisiinsa niitä asemia ja virkapaikkoja, joita ovat itselleen pystyneet kahmimaan. (Kuulosti vähän Vennamolta, mutta ei voi mitään)

Posted by Piruparka at 03:33 PM | Comments (0)

toukokuu 06, 2003

HOUSUT KINTUISSA?

Yllättikö EU:n tulevaisuuskonventti Suomen ja sen herrat housut kintuissa? Sellainen tulee ensimmäisenä mieleen kun seuraa poliitikkojen ymmällään oloa ja suoranaista hätää ensimmäisten ennakkotietojen tultua julkisuuteen konventin työskentelyn tuloksista ja niistä päämääristä mihin EU :a on sen mukaan tarkoitus viedä.
Vähän vahingoniloisena voisi kai sanoa, että sitä saa mitä tilaa eli vaalien alla kaikki puolueet täysin tietoisesti ja tarkoituksella jättivät niin EU:a kuin puolustuskysymyksiäkin koskevat asiat käsittelemättä. Muistini mukaan varsinkin Natoa ja EU:n yhteistä puolustusta suorastaan kiellettiin kovin syvällisesti käsittelemästä vaalitilaisuuksissa tai ainakaan niistä puhumista ei pidetty kovin tarkoituksenmukaisena. Tämä tietenkin ihmetytti aktiivisesti asioita seuraavia kansalaisia, kun konventin puuhastelusta oli tiedotusvälineistä saatu kuulla ja lukea hyvinkin yksityiskohtaisia vihjailuja ja jopa ihan faktatietoa. En voi väittää tietäväni EU:sta, sen byrokratiasta ja päätöksentekojärjesteLmistä sen enempää kuin keskivertokansalainen yleensäkään, mutta sen verran asioita seuraan, tietääkseni, että jo Nizzan huippukokouksessa saatiin esimakua siitä, mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan. Ns. suuret EU maat tulevat jatkossa yhä enemmän käyttämään suuremman ja vahvemman valtaa ja vievät EU:a sinne minne haluavat. Pienille jäsenmaille tulee jäämään lähinnä vikisijän rooli.
On tietenkin täysin selvää, että konventin työn tulos on ehdotus, jota tullaan käsittelemään sääntöjen mukaan ja asianmukaisessa järjestyksessä, mutta on todella mielenkiintoista seurata, millä tavalla Suomen uudet "kokemattomat", hallitus ja eduskunta tulevat suhtautumaan mainittuun ehdotukseen. Erityisen seurannan ja ehdottoman mielenkiinnon kohteena tulee jatkossa olemaan se, mitan Suomi tulee pääsemään ja sinne EU:n ns. ytimeen, jonne meillä kuulemma on aivan mahtava halu mennä, kun sinne pääsemiseen tullaan edellyttämään osallistumista yhteisiin puolustusjärjestelyihin.

Posted by Piruparka at 03:29 PM | Comments (0)

toukokuu 03, 2003

"AKKAPARI JA JÄTKÄ HAI"

Yllä olevalla lausahduksella eduskunnan entinen varapuhemies Mikko Pesälä kuvaili takavuosien eduskunnan puhemiehistöä ja omaa asemaansa siinä kahden naispuhemiehen seurassa kirjassaan "Herrana on hyvä olla ". Akkapari tarkoitti tuolloin puhemies Riitta Uosukaista ja muistaakseni varapuhemies Kerttu Törnqvistiä(?). Sököpiireissä tiedetään, että jos käsi on otsikonkaltainen, siinä akkapari on se, jolla ensisijaisesti on pelin kannalta valtaa ja merkitystä kun taas jätkähailla on vaikutusta ainoastaan silloin, jos vastassa on toinen pari akkoja.
Feministit saavat väittää naisen kehnosta asemasta valtakunnan johto- ja päällikköpaikoilla mitä hyvänsä, mutta eduskunnan puhemiehistöstä akat ovat nousseet vallan portaikossa ainakin askelmaa korkeammalle, kun tasavallan huipulla presidentti ja pääministeri muodostavat akkaparin jossa pelissä eduskunnan puhemieheksi päätyneellä Paavo Lipposella on ainoastaan jätkähain asema.
Me, elämänkokemusta omaavat miehenpuolet olemme toki aina tienneet ne monet edut ja hyvät puolet, joita vahvojen ja viisaiden naisten läheisyys ja läsnäolo on tuonut tullessaan. Tuota tietä-mystä on kuvattu mm. lauluissa, joissa kerrotaan "Lesken lämpöisestä sylistä" tai "Pojan huoletto-masta olosta ja elosta Ison Iitan rinnalla". Nähtäväksi kuitenkin jää, kuinka tässä pelissä käy ja tulevissa lauluissa lauletaan. Toisaalta joutuu taas kerran ihmettelemään, mikä on se vallan määrä johon nämä edellä mainitut feministeiksi kutsutut "tasaarvonaiset" olisivat tyytyväisiä. Kun eduskuntaan ei sukupuoleen perustuvia tasa-arvokiintiöitä voida asettaa, ja kun uudessa hallituksessa on tasan tarkkaan yhtä monta ministerinsalkkua jaettu niin naisille kuin miehillekin, ja kun vallan korkeimmalla huipulla häärää edellä mainittu akkapari, niin mistä johtuu, että tästäkin huolimatta heti alkoi kuulua valitus valtakunnassa vallitsevasta epätasa-arvosta, kun eduskunnan puhemiehistöön ei kelpuutettu ensimmäistäkään naista (tasa-arvon kannalta kaikki oli hyvin silloin kun puhemiehet olivat kaikki naisia 3.5.-18.11.-96 ???). Joskus herää ajatus, että onkohan näissäkin asioissa loppujen lopuksi kysymys vain kaipuusta herrana olemisen hauskuuteen?

Posted by Piruparka at 03:26 PM | Comments (0)