« RAILOTTOMAT RAJAT | Vasta julkaistut | NAIS- JA MIESASIAA »

elokuu 08, 2003

OUDONLAINEN OPPOSITIO

Sinä lähemmäs puolen vuosisadan aikana, jolloin meikäläinen on suomalaista yhteiskuntaelämää ja siihen liittyvää politikointia seuraillut, en koskaan muista sattuneen, että pääoppositiopuolue olisi ollut niin hallitusmyönteinen, kuin mitä tässä viime kuukasina on nähty.
Jos jätetään huomioimatta kaikki ne sotkut, joita punamultahallituksella heti alkuun oli selviteltävänään eikä kovin suurta painoa laiteta myöskään hallituksen ministereiden lomapuuhasteluille, niin juoksevien asioiden lisäksi punamultapoppoon varsinaisia, julkisuutta kiinnostavia hallitustoimia on ollut tasan kaksi. Ensin julkaistiin hallitusohjelma ja toisena voidaan pitää lomakauden päättymistä osoittava valtiovarainministeriön suunnittelema "raakakopio" valtion ensi vuoden tulo- ja menoarvioksi. Kumpaakaan asiaa eivät ehtineet edes hallituspuolueiden omat lehdistöjoukot kehumaan, kun jo oppositiojohtaja Ville Itälä oli ylistämässä hallituksen toimia. Vaikka Keskusta, Lipposen sateenkaarihallitusten aikana oli oppositiotoimissaan vähintäänkin hampaaton, niin ei sieltä sentään hallituksen suuntaan selkään taputtelua tai päänsilittelyä ollut koskaan odotettavissa, mistään kehuista tai ylistyslauluista nyt puhumattakaan.
Mitä sitten on tekeillä ? En oikein jaksa uskoa, että pitkästä hallitusputkestaan huolimatta, Kokoomus olisi unohtanut olevansa nykyisin oppositiossa. Sen verran kovasanaista oli sen ryöpytys Jäätteenmäki - sotkun aikana. Toinen mahdollisuus on se, että etupainotteisilla veronalennuksilla (jotka ovat kuin suoraan Kokoomuksen vaaliohjelmasta), hallitus naruttaa oppositiota ja pyrkii tuk-kimaan sen suun, hankkiakseen itselleen työrauhaa voidakseen myöhemmin tehdä kokoomuksen kannalta epämieluisia päätöksiä. Kolmas vaihtoehto (joka voisi olla lähtöisin vaikka Ben Zyskowiczin aivoista) saattaisi olla se, että harjoittamalla ennen kuulumatonta oppositiopolitiikkaa ja kehumalla hallitusta ja sen toimintaa, Kokoomus samalla kylvää epäluuloa ja luottamuspulaa hallituksen sisälle, jonka seurauksena epäilyt ja kyräilyt kasvaisivat sellaisiin mittasuhteisiin, jonka lopputuloksena punamultaporukan parisuhde alkaisi rakoilla ja Kokoomus pääsisi pontevana poikana taas pullistelemaan.
Ken elää, hän näkee !

Posted by Piruparka at 08.08.03 19:13

Comments

Post a comment

Thanks for signing in, . Now you can comment. (sign out)

(If you haven't left a comment here before, you may need to be approved by the site owner before your comment will appear. Until then, it won't appear on the entry. Thanks for waiting.)


Remember me?