« NAIS- JA MIESASIAA | Vasta julkaistut | SIVISTYNYT TIETÄMÄTTÖMYYS »
elokuu 15, 2003
VIINARALLI
Siitä lähtien, kun suomalaiset omatoimisesti äänestivät itsensä EU:n jäseneksi, ovat kieltolain kannattajien jälkeläiset tai ainakin heidän hengenheimolaisensa olleet kauhuissaan ajatuksesta, että tälle katajaiselle kansalle jossain vaiheessa avautuisi mahdollisuus kohtuuhintaiseen alkoholiin ihan kotimaasta ostettuna, ilman että sitä tarvitsisi rahdata litra- ja laatikkokaupalla rajojen takaa.
Nyt näyttäisi siltä, että tämä, "kauhuskenaarionakin", mainittu muutos olisi, ainakin jossain määrin toteutumassa. Jossain määrin tarkoittaa Piruparan sanastossa ja tässä yhteydessä melko vaatimatonta muutosta. Ne arviot, joita tähän mennessä on kerrottu veronalennusten vaikutuksesta viinan, oluen ja viinien vähittäishintoihin, eivät tule muuttamaan mitenkään radikaalisti suomalaisia juomatottumuksia enkä oikein jaksa uskoa sellaiseenkaan mahdollisuuteen, että kovinkaan moni Suomenlahden tältä rannalta viitsisi nähdä niin paljon vaivaa, että alkaisi rahdata autolasteittain Virosta viinaa Suomeen, vaikka tästä, ainakin julkisesti tunnutaan olevan kovastikin huolissaan. Ei kukaan määräänsä enempää juo.
Aivan toinen asia on se, mitä tilanteesta ajatellaan Suomenlahden eteläpuolella. Sen verran meillä suomalaisilla on kokemusta sikäläisistä liiketoimista, että siellä hyvinkin saattaa olla valmiina suunnitelmia aloittaa viinarallin toteuttaminen Suomenlahden yli heti kun Viron EU jäsenyys antaa myöten, sillä eihän alkoholin rahtaaminen EU:n jäsenmaiden välillä yksin suomalaisten oikeus ole.
Olen varsin vakuuttunut siitä, että vaikka joku suomalainen osoittaisikin niin poikkeuksellista aloitekykyä, että ryhtyisi "ammattimaiseksi" viinantuojaksi, niin yritteliäisyys Suomenlahden eteläpuolella on kuitenkin sitä luokkaa ja keinot sen verran rankempia, että pian siinä suomalaiset housut alkaisivat tutisemaan ja ne päätyisivät pikkutekijöiksi korkeintaan kulmille lestinheittoon. Tällaisesta tilanteesta Suomessa kannattaisi olla enemmän huolissaan kuin siitä, että veronalennusten jälkeen suomalainen rahvas saa Koskenkorvaa liian halvalla.
Posted by Piruparka at 15.08.03 19:19
Comments
Post a comment
Thanks for signing in, . Now you can comment. (sign out)
(If you haven't left a comment here before, you may need to be approved by the site owner before your comment will appear. Until then, it won't appear on the entry. Thanks for waiting.)