« NAAPURIA "NEUVOMASSA" | Vasta julkaistut | VEROALE JA TYÖLLISYYS »
syyskuu 19, 2003
KIELELLISTÄ
Näinä aikoina käydyissä keskusteluissa on aina silloin tällöin esitetty huoli siitä, että Suomeen muodostuisi kielellisesti kahden kerroksen väkeä. Toisin sanoen esiintyy pelkoa, että kaiken aikaa tapahtuisi kehitystä, jossa yritykset ja varsinkin niiden johtohenkilöt työssään ja tulevaisuudessa ehkä myös yksityiselämässään yhä enenevässä määrin tulisivat käyttämään englannin kieltä ja tavallisen kansan osaksi tulisi jäämään suomen kielen puhuminen ja kirjoittaminen. Eli jatkossa muodostuisi kielellinen eliitti, joka käyttäisi kommunikointiinsa englantia ja tavallinen kansa eli rahvas joka puhuisi suomea.
Näin rahvaan näkökulmasta katsottuna tuntuu huolestuminen vähintäänkin oudolta Suomessa, jossa vielä pari vuosikymmentä sitten yritysten pahimpana puutteena ja kansainvälistymisen suurimpana esteenä pidettiin juuri huonoa ja alkeellista kielitaitoa. Nyt kun yritysten sekä toiminta että niissä käytettävä kieli ovat mm. omistajien kansainvälistymisen myötä muuttuneet ja siis kansainvälistyneet, ei valitukselle pitäisi olla sijaa. Sen saa mitä tilaa.
Toisaalta, onhan Suomessa kautta aikojen ollut kielellisesi kahden kerroksen väkeä. Rahvas on aina puhunut suomea ja ns. "paremmat ihmiset" - jotka kaikki eivät vieläkään ole luopuneet elitistisistä elkeistään - puhuivat tietenkin ruotsia. Muistan joskus lukeneeni kuinka Anders Ramsay (joka ehdottomasti kuului ruotsinkieliseen eliittiin) muistelmissaan kertoi, kuinka kuuli ensi kerran puhuttavan suomea ollessaan noin kuusitoista vuotias, eli puhutaan ajasta 1800-luvun puolenvälin tienoilla.
Olen vakuuttunut, että tulevaisuudessa monipuolinen kielitaito yhä suuremmassa määrin tulee kuulumaan jokaisen suomalaisen yleissivistykseen eikä kielten osaamista voida enää pitää minään elitistisenä ominaisuutena, joka automaattisesti toisi mukanaan jotain erityistä arvostusta. Kun Piruparan sukupolvi - jonka vähäinen kielitaito on opittu englanninkielisistä televisioohjelmista - siirtyy autuaimpiin asiayhteyksiin, paranee suomalaisten keskimääräinen kielitaito huomattavasi eikä siinä mitään ongelmaa ole nähtävissä, päinvastoin.
Posted by Piruparka at 19.09.03 19:38
Comments
Post a comment
Thanks for signing in, . Now you can comment. (sign out)
(If you haven't left a comment here before, you may need to be approved by the site owner before your comment will appear. Until then, it won't appear on the entry. Thanks for waiting.)