« KIELELLISTÄ | Vasta julkaistut | VIISASTEN KERHOT »
syyskuu 23, 2003
VEROALE JA TYÖLLISYYS
Erityisesti taas viime aikoina on suureen ääneen markkinoitu ajatusta, että heti kun toteutetaan verojen alennus, se ilman muuta loisi lisää uusia työpaikkoja. Näin sivustaseuraajasta kuulostaa siltä, että nyt olisi keksitty (jälleen kerran) jokin varsinainen viisasten kivi, josta tulisi lääke valtakuntaa yli vuosikymmenen vaivanneeseen suurtyöttömyyteen.
Koska tietämykseni taloudessa vaikuttavista laeista on rajallinen, olen vaatimattomilla kyvyilläni pyrkinyt selvittämään itselleni, mikä on se juju, joka tekee veroalesta työllistämisautomaatin. Soittelin jopa parille kansanedustajallekin ja pyysin, että he selittäisivät, kuinka tämä yhtälö toimii. Ensimmäinen ei edes pyrkinyt kertomaan, mistä asia johtuu (ehkäpä hänkään ei tiennyt), vaan sanoi, että näin ovat asiantuntijat laskeneet ja siihen on uskottava. Toinen hieman edes yritti, puhui jotain pienemmistä työvoimakustannuksista henkeä kohti eli samalla hinnalla pystyttäisiin palkkaamaan useampi ihminen. Toisin sanoen vastauksia, jotka olisi voinut saada keneltä tahansa vastaan tulevalta kadunmieheltä. Eikä niiden arvoa nosta tippaakaan se, että ne lausuttiin ylipalkatun kansanedustajan syvällä rintaäänellä.
Miksi sitten Piruparka ei voi luottaa talouselämän lakeihin ja asiantuntijoiden laskelmiin, kun "viisaammatkin" niin tekevät? Syitä löytyisi pitkä lista, mutta mainitaan tässä nyt muutama.
En ole koskaan kuullutkaan yksityisellä sektorilla toimivasta yrityksestä (työnantajasta), jonka pääasiallinen tavoite ei olisi voiton maksimointi. Siksi on turha kuvitella, että veroalen mukanaan tuomat työvoimakustannusten säästöt käytettäisiin uuden työvoiman palkkaamiseen, ainakaan Suomessa. Siitä päästäänkin seuraavaan seikkaan. Juuri siitä syystä suomalaisen teollisuuden työpaikoista joka kolmas on ulkomailla. Sekä edelleen, suomalaisyritysten työntekijämäärä sellaisissa halvan työvoiman maissa kuten Kiinassa, Venäjällä ja Brasiliassa on viimeisen viiden vuoden aikana kolminkertaistunut. Ja jos halutaan lisää tilastotietoja, todettakoon, että teollisuuden työpaikoista Suomessa häviää tänäkin vuonna viisi prosenttia.
Mitkään pienet, useammankaan prosenttiyksikön veroalet eivät näitä totuuksia miksikään muuta. Jonkin aikaa ne saattavat pitää yrityksiä Suomessa, mutta koskaan niistä ei ole pidemmän päälle kilpailemaan halvan työvoiman maiden kanssa.
Posted by Piruparka at 23.09.03 19:42
Comments
Post a comment
Thanks for signing in, . Now you can comment. (sign out)
(If you haven't left a comment here before, you may need to be approved by the site owner before your comment will appear. Until then, it won't appear on the entry. Thanks for waiting.)