« KILPAILEVAA LISÄTYÖTÄ | Vasta julkaistut | BAROMETRIT »
marraskuu 04, 2003
HYVÄSSÄ USKOSSA
Meidät suomalaiset on vuosien ja vuosikymmenten saatossa opetettu, etten sanoisi aivopesty, uskomaan sellaiseen kansamme rehtiyteen ja rehellisyyteen, joka kuuluu automaattisesti omaan perimäämme ellei nyt ihan geeneistä lähtien, niin äidinmaidosta saatuna kuitenkin. Muiden muassa kaikki tutkimukset maailman pienimmästä korruptioasteesta vaan pönkittävät tuota suomalaiskansallista lapsenuskoa päättäjien ja virkamiesten nuhteettomuudesta. Toki suomalaista herravihaakin on nähtävissä, mutta yleensä se jää vaatimattoman purnaamisen asteelle ja räikeimmilläänkin se on esiintynyt kansakunnan suuresti ihaileman Antti Rokan vuorosanojen välityksellä, jotka suomalaisissa mielistä ovat muodostuneet suurimmaksi ja kauneimmaksi herravihan ilmentymismuodoksi.
Muiden muassa edellä esitettyjä taustoja vasten täytyy peilata sitä tuohtuneisuuden ja jopa kauhistuksen määrää, joita viime aikojen tapahtumat ovat herättäneet kansalaisten mielissä. Tosin julkisten henkilöiden rattijuopumukset eivät nykyisin enää edes ylitä uutiskynnystä. Mutta kun Jäätteenmäki kärähti valehtelusta, se järkytti, vaikka kansa on aina epäillyt poliitikkojen rehellisyyttä. Hal-meen kesäiset toilailut sen sijaan näyttivät saavan kansalta ymmärrystä, ainakin mikäli lööppeihin on uskomista. Vanha sanonta, mitä enemmän kaivaa, sitä enemmän haisee on osoittanut paikkansa-pitävyytensä Sonera- tunkiota kaivellessa. Yllemerkityllä ei ole harmainta hajuakaan, mitä kaikkia salaiset teletunnistetiedot saattavat paljastaa, kunhan kuuluu oikeaan, "hyvä veli" porukkaan tai on muuten "luotettava turvallisuushenkilö". Se nyt on tullut selväksi, että sieltä löytyvät ainakin entisen ministerin ja sisäministeriön kansliapäällikön akanhakkaamiset ja pääministerin autonkuljettajan rengaskaupat.
Toistaiseksi ehkä suurin isku esivallan nuhteettomuutta kohtaan sattui, kun kansalaisille selvisi, että maastapoistumismääräyksiä on jouduttu toteuttamaan rauhoittavien lääkkeiden voimalla Suo-malaiset ovat lapsenuskossaan ilmeisesti olleet siinä käsityksessä, että kaikki kielteisen turvapaikka- (oleskelu-) päätöksen saaneet poistuvat pyydettäessä kiltisti maasta, johon he ovat tulleet nimen-omaan hyvin voimaan.
Posted by Piruparka at 04.11.03 20:12
Comments
Post a comment
Thanks for signing in, . Now you can comment. (sign out)
(If you haven't left a comment here before, you may need to be approved by the site owner before your comment will appear. Until then, it won't appear on the entry. Thanks for waiting.)