« BAROMETRIT | Vasta julkaistut | KONSEPTIT KATEISSA »
marraskuu 11, 2003
KYKYÄ KILPAILLA
Monet uutislähetykset ja muut tiedotusvälineet ovat viime aikoina kohotelleet suomalaisten itsetuntoa kertomalla kilpailukykymme olevan maailmalla ja Euroopassa aivan huippuluokkaa.
Monien arvostettujen, pääsääntöisesti amerikkalaisten, mutta myös muiden tutkimuslaitosten toimesta on osoitettu, että "pieni" Suomi kilpailee erilaisten mittareiden ja laskuperusteiden mukaan kärkisijoilla mitä moninaisimmissa yhteyksissä. Vuonna 2003 on Suomen arvioitu olevan alle 20 miljoonan asukkaan talousalueista kilpailukyvyltään paras. Tulevaisuuden kasvua kuvaavalla kilpailukykymittarilla Suomi arvioidaan oleva toiseksi paras maa Yhdysvaltojen jälkeen. Suomen vahvuudeksi lasketaan myös julkinen hallinto joka on arvioitu maailman parhaaksi. Ja jos vielä oikein halutaan briljeerata, niin kerrottakoon, että Suomi johtaa EU:n asettamissa tavoitteissa muiden muassa sellaisilla aloilla kuten tietoyhteiskuntakehitys, tutkimus ja innovointi, kilpailun vapaus, verkostotalous, tehokkaat rahoitusmarkkinat, yritysten toimintaympäristö, kestävä kehitys jne. jne… Ettei kuitenkaan menisi vallan itsekehumiseksi, on toki syytä mainita, että pohjoismaista myös Ruotsi ja Tanska ovat sijoittuneet varsin korkealle.
Niin pitkälle taakse päin, kun Piruparka muistaa, muiden muassa tuloneuvottelujen yksi päällimmäisistä työnantajapuolen argumentaatioista palkankorotuksista kieltäytymiseen on ollut teollisuuden kilpailukyvyn parantaminen. Todistelu on ollut varsin tehokasta ja siksipä muissakin yhteyksissä samaa perustelua on ansiokkaasti käytetty. Nyt taitaa vuorossa olla vaatimukset yritysveron alentamiseksi vetoamalla jälleen kerran huonon kilpailukyvyn uhkakuviin.
On selvää, että palkat esittävät merkittävää roolia yritysten kilpailukyvyssä. Ja jos teollisuuden ja työnantajien ääntä kuuntelee, niin merkittävyys on suhteettoman suuri ja siitä syystä kilpailukyvyn nimissä uhkana onkin tuotannon siirto halvemman työvoima ja pienemmän verotuksen maihin. Hyväksi havaittu vetoaminen kilpailukykyyn saattaisi yhäkin toimia, ellei edellä mainitut tutkimustulokset antaisi aihetta epäilyyn. Näyttäisikin siltä, että tämän päivän maailmassa kyky kilpailla mitataankin yrityksen kyvyssä maksimoida omistajiensa voitot, ei niinkään tuotteilla tai niiden laadulla ja hinnalla.
Posted by Piruparka at 11.11.03 20:18
Comments
Post a comment
Thanks for signing in, . Now you can comment. (sign out)
(If you haven't left a comment here before, you may need to be approved by the site owner before your comment will appear. Until then, it won't appear on the entry. Thanks for waiting.)