« ASIASTA JA SEN VIERESTÄ | Vasta julkaistut | HAJASIJOITUS - ALUEELLISTAMINEN - ULKOISTAMINEN »

helmikuu 10, 2004

AHNEUTTA VAI UUPUMUSTA?

Tiedotusvälineet ovat kertoneet raportista, jonka mukaan työelämän koventuneet vaatimukset aiheuttavat työuupumusta ja loppuun palamista nykyisessä, vielä nuorehkossa työtätekevässä sukupolvessa jo siinä vaiheessa, kun työn teossa ei kunnolla ole päästy juuri alkua pitemmälle.
Voi tietysti esittää kysymyksen, mistä raportin väittämä johtuu? Ovatko työelämän vaatimukset todella koventuneet sellaisiksi, että jaksaminen ehtyy jo alkumetreillä? Vai ovatko nuorempien sukupolvien odotukset työelämästä ja siellä viihtymisestä tai jopa hauskuudesta niin epärealistisia, että kantti ei kestä odotusten ja todellisuuden välistä ristiriitaa. Ei työn iloja koskaan ole hirveästi kehuttu. Muistelen sanontaa, jossa duunari väitti, että jos työn tekeminen hauskaa olisi, niin herrathan hommat hoitaisivat.
On puhuttu säpinäsukupolvesta, joka pitää työn merkitystä elannon hankkimiseen ja sen turvaamiseen ellei nyt ihan typeränä niin turhauttavana ainakin. Ennen työn ja sen tekijän luokittelussa käytettiin sellaisia ulkonaisia kriteereitä, kuten joutuiko henkilö työssään käyttämään haalaria vai säilyikö kauluspaita ja solmio puhtaana vielä työpäivän päätyttyäkin. Nykyisin työn arvostuksessa puhutaan sen mukanaan tuomasta sosiaalisesta statuksesta, kaikki haluavat näyttää tekevänsä yleisesti merkittävää työtä, työltä edellytetään katu-uskottavuutta??, työtä haetaan ja sitä edellytetään löytyvän luovilta, moderneilta ja tekijänsä persoonaa heijastavilta aloilta.
Onko elämän oltava vain mukavaa ja ajatellaanko, että ikävät asiat voidaan jättää toisten tehtäväksi? Onko ajatusmallit omaksuttu jo opiskelun yhteydessä? Onko esimerkiksi opintorahan riitettävä vaikkapa alppimatkailuun ja muihin laskettelulomiin? Onko henkilökohtainen panostus omaan tulevaisuuteen opintolainanlainan muodossa liian suuri taloudellinen uhraus, jonka takaisinmaksua pelätään, koska se rasittaisi ja jarruttaisi kaiken sen kivan hankkimista, mistä heti töiden alettua olisi päästävä nauttimaan.
Hieman sarkastisesti voisi epäillä, että onko nuorten aikuisten niin sanotussa loppuun palamisessa kysymys lainkaan tai ainakaan yksinomaan työperäisestä uupumuksesta vai ehkä lyhytjännitteisestä ahneudesta saada kaikki haluamansa nyt ja heti paikalla ja ellei se onnistukaan, seuraa masennus. Sivustaseuraaja saa joskus vaikutelman, että alasta, ammatista, työtehtävästä tai toimenkuvasta riippumatta hyvin monilla tuntuu olevan kovasti vaikeaa. Esimiehet ovat kamalia, työtoverit ovat epäpäteviä tai ainakin laiskoja, kukaan ei arvosta tehtyä työtä puhumattakaan, että siitä maksettaisiin sellaista palkkaa, jonka arvoinen kokee (tietää) olevansa. Toivottavasti vaikutelma on väärä, sillä kolmevitosilla tai nelikymppisillä on vielä pitkä työputki edessäpäin.

Posted by Piruparka at 10.02.04 07:52

Comments

Post a comment