« ME MAKSAJAT | Vasta julkaistut | EUROOPPAKO TÄHTÄIMESSÄ? »

maaliskuu 19, 2004

AATTEEN PULAA

Se mikä joskus taannoisina vuosikymmeninä antoi poliittisille puolueille käyttövoimaa, sanottiin aivan aiheellisestikin aatteen paloksi. Kun puolueet nykyisin pyrkivät haalimaan, keinolla millä hyvänsä ainoastaan mahdollisimman suuren määrän äänestäjiä, voidaan puhua aatteen pulasta.
Naiset ovat kautta aikojen politiikassa profiloituneet pääsääntöisesti niin sanottujen pehmeiden arvojen ajajina. Kokoomus muistetaan aikaisemmilta vuosikymmeniltä kotia, uskontoa ja isänmaata puolustavista sekä sosialismia ja jopa sosiaalisia uudistuksia vastustavista kovista pojistaan. Vaikka markkinatalouden puolustaminen vieläkin toimii kokoomuksen vankkana selkärankana ei Suomesta löydy sen vertaa sosialismin puolustajia, että heidän vastustamisestaan kannattaisi lyödä aatteellista rumpua. Ehkä juuri siksi kokoomuksen kovat pojat ovat pehmenneet lepsuiksi sosiaalireformisteiksi ja puolueen kannattajat haluavat naisen puheenjohtajaksi, kovien kokoomuslaisten arvojen ajajaksi.
Sosiaalidemokraatit sen sijaan ovat tulleet siihen tulokseen, että SAK:ssa, entisten aikojen kovan luokan lakkokenraaleiden tilalle, on tarvittu pehmoilevia ihalaisia vaalimaan ammattijärjestön kokoomuslaisten kannattajien suosiota. Puolueessa itsessään sen sijaan on päädytty eurokonservatismia syleilevään lipposlaiseen linjanvetoon. Pelkästään Työväen marssin laulaminen ei riitä luomaan puolueelle sitä aatteellista pohjaa, jonka Natoon naukuminen ja EU:n päällikönpaikkojen kehrääminen on siltä vienyt.
Keskustalainen kaupunki-into on saanut suorastaan naurettavia piirteitä. Vaikka puolueen kannatus kunnanvaltuustoissa on edelleen vankka, se ei riitä. Kun kansa kaikkoaa kaupunkeihin on keskusta sitkeästi päättänyt seurata mukana. Siinä innossa viljelijöiden asiat on jätetty ellei nyt suorastaa hunningolle, niin välinpitämättömälle hoidolle kuitenkin. Siitä vaan seuraajia kaupunkiin muuttaneille Aholle ja Jäätteenmäelle.
Aatteen pulaa esiintyy kaikissa puolueissa. Vallankumouksella elämöinti on auttamattomasti vanhanaikaista. Vasemmistoliitossa väriä tunnustavat enää jotkut vanhat konkarit, jos hekään. Siksi vasemmistoliitto mielletäänkin yhä useammin rakkikoiraksi, joka vanhasta muistista yrittää räksyttää vasemmalla suupielellään.
Kristillinen liitto luopui nimen muuttamisen yhteydessä tavoitteistaan yhdistää uskonto ja politiikka, jota sitäkin on kai pidettävä jonkinlaisena aatteesta luopumisena.
Vihreä liike sen sijaan tuntuu voivan hyvin. Mutta siinähän ei kysymys olekaan ihmisten aatteista, vaan kohderyhmänä ovat ensisijaisesti kasvit ja eläimet.

Posted by Piruparka at 19.03.04 08:19

Comments

Post a comment