« PIENI ISOJEN JOUKOSSA | Vasta julkaistut | POLITIIKKAA OIKEUSSALISSA? »

maaliskuu 02, 2004

LISTAVAALIT

Viime aikoina on eri yhteyksissä otettu esiin mahdollisuus, että europarlamenttivaaleissa siirryttäisiin niin sanottuun listavaalikäytäntöön. Jotkut puhuvat myös pitkistä listoista. Se tarkoittaisi sitä, että äänestäjät äänestäisivät ensisijaisesti puoluetta, jonka ehdokkaista läpi menisivät listan kärkipäähän asetettuja ehdokkaita siinä järjestyksessä, kun puolueen saama äänimäärä edellyttää. Puolueet itse määräisivät sen järjestyksen, mihin ehdokkaat listalle asetetaan. Tällainen järjestely on voimassa monissa EU-maissa. Suomessa lähes kakki puolueet ovat tyrmänneet ajatuksen puhtaasti listavaaleihin siirtymisestä ja pyrkivät perustelemaan käsitystään sillä, että jokaisella äänestäjällä on oikeus uskoa oman ehdokkaansa läpimenoon, oli hänet sitten sijoitettu puolueen listalla mihin kohtaan tahansa.
Ajatus on kaunis, jos siihen olisi uskomista. Piruparka on kuitenkin varsin vakuuttunut, että puolueet pyrkivät peittelemään omaa huonoa imagoaan ja politiikan vastaisuutta yleensäkin uskottelemalla äänestäjille, että yksittäiset henkilöt olisivat jotenkin ratkaisevassa asemassa kun yhteisiä eurooppalaisia asioita hoidetaan.
Huolimatta siitä, että ryhmäkuri on ruma sana, sen olemassaoloa ei voi kieltää. Siksi onkin vastuutonta väittää, että Euroopan parlamentissa yksittäisten edustajien sooloilua hyväksyttäisiin yhtään sen paremmin kuin kotimaassakaan. Päinvastoin. Euroopan parlamentissa ei vaikuteta edes puolueiden edustajina, vaan puhutaan kahdesta vaikutusvaltaisesta pääleiristä, joihin parlamentaarikot ovat ryhmittyneet ja toimivat ja äänestävät taatusti oman leirinsä mukana.
Kun nykytilanteessa Euroopan parlamenttivaaleissa jokaisen ehdokkaan vaalipiirinä on koko maa, on selvää, ettei kenenkään yksityisen ihmisen ajalliset, taloudelliset eivätkä muutkaan resurssit riitä kampanjointiin koko tasavallan alueelle. Siksi eurovaaleista on muodostumassa yhä enenevässä määrin niin sanotut julkkisvaalit, jolloin ehdokkaiksi pyritään rekrytoimaan sellaisia henkilöitä, jotka tunnetaan entuudestaan vaikkapa laulunlahjojensa tai autolla - ajotaitojensa perusteella eikä välttämättä poliittisia ansioista ole edes nimeksi. Tämä luonnollisesti säästää melkoisen määrän myös puolueiden rahaa, koska puolueet eivät ole ensisijaisia äänestyksen kohteita niin kampanjoinnin kustannuksetkin menevät suurimmaksi osaksi ehdokkaiden omaan piikkiin. Ei siis ihme, että listavaaleja vastustetaan.

Posted by Piruparka at 02.03.04 08:08

Comments

Post a comment

Thanks for signing in, . Now you can comment. (sign out)

(If you haven't left a comment here before, you may need to be approved by the site owner before your comment will appear. Until then, it won't appear on the entry. Thanks for waiting.)


Remember me?