« MUUTTUNUT SOTILASLIITTO? | Vasta julkaistut | UUSI VIETNAM? »
huhtikuu 08, 2004
PELOTTAAKO?
Jostain kumman syystä otsikon kysymys nousee mieleen, kun seuraa kuinka matalalla profiililla, etten sanoisi suorastaan välinpitämättömyydellä kaikki suomalaiset puolueet ovat lähdössä parin kuukauden kuluttua järjestettäviin eurovaaleihin.
En jaksaisi uskoa, että apatiaan verrattava tylsistyminen, suhtautumisessa eurovaaleihin, johtuisi yksistään vaalien merkityksen vähättelemisestä. Sen verran runsaasti EU:n määräysvalta vaikuttaa suomalaiseen yhteiskuntaan. Koska vaalien aliarvioiminen on poissa laskuista, jäljelle jää vastuun pakoilu eli pelko siitä, että vaalien äänestysprosentti jäisi samalle tasolle kuin vuonna 1999, jolloin suomalaisia äänestäjiä kiinnosti Euroopan parlamenttivaalit vain noin 31 prosentin verran. Koska demokratiassa ei ihmisiä voi pakottaa äänestämään, kukaan suomalaisista puolueista ei uskalla ottaa sitä riskiä, että jatkossakin, mahdollisesti alhaisena pysyttelevä äänestysprosentti jollain tavalla linkittyisi tai yhdistettäisiin puolueen toimintaan tai edes sen käymään vaalikampanjaan. Siksi etulinjaan asetetaan yksittäiset eurovaaliehdokkaat, joiden epäonnistumisesta ei tarvitse kantaa vastuuta, mutta jotka onnistuessaan voidaan helposti ottaa puolueen siipien suojaan ja esitellä meidän puolueen edustajina.
Korkea äänestysprosentti osoittaa tietenkin kansalaisten kiinnostusta ja aktiviteettia yhteisten asioiden hoitoa kohtaan, muuta päinvastoin kuin useat poliitikot näyttävän luulevan, se ei ole itsetarkoitus. Kiinnostus vaaleihin syntyy vain ja ainoastaan, jos äänestäjät kokevat ne merkityksellisiksi. Jos puolueet jäävät odottamaan niin sanottuja "oikeita" vaaleja eli eduskuntavaaleja ja vähän vähemmän oikeita kunnallisvaaleja, eurovaalit jäävät temmellyskentäksi poliittisia mielipiteitä vailla oleville julkkisehdokkaille ja politiikasta vetäytyville ammattipoliitikoille, jotka ennen eläkkeellelähtöään haluavat ahneuksissaan eläkkeisiinsä laskettavaksi myös europarlamentista saatavat, vähintäänkin kohtuulliset korvaukset.
Suomen EU-jäsenyydellä alkaa olla jo sen verran ikää, että tänä aikana voisi kuvitella kansalaisten jo mieltäneen sen merkityksen. Näin ei kuitenkaan ole käynyt. Mistä se johtuu ? Kenen tehtävä olisi ollut kertoa siitä suomalaisille ? Vastaus on yksinkertainen: Poliitikkojen ! Vaan eivätpä ole kertoneet. Miksi ? Siksi tietenkin, että myöntämällä EU:n merkityksen valtaisan olemassaolon suomalaisessa yhteiskunnassa, he samalla tekisivät itsensä kansan silmissä ellei nyt ihan tarpeettomiksi niin kuitenkin vailla vaikutusvaltaa oleviksi hännänheiluttajiksi. Tällaisen seikan myöntäminen pelottaa todennäköisesti kaikkein eniten suomalaista poliitikkoa. Valitaanhan Suomen eduskuntaan sentään 200 edustajaa, kun europarlamenttiin on mahdollisuutta vain 14 suomalaisella.
Posted by Piruparka at 08.04.04 08:30
Comments
Post a comment
Thanks for signing in, . Now you can comment. (sign out)
(If you haven't left a comment here before, you may need to be approved by the site owner before your comment will appear. Until then, it won't appear on the entry. Thanks for waiting.)