« VAPAAEHTOINEN PAKKO | Vasta julkaistut | MUUTTUNUT SOTILASLIITTO? »
huhtikuu 02, 2004
TYKILLÄKÖ HYTTYSTÄ?
Kun alkuviikosta uutisoitiin, että puolustusvoimille aiotaan antaa valtuutus käyttää terrori-iskujen torjunnassa Suomessa sellaisia järeän luokan aseita kuten tykkejä, ohjuksia, raketteja sekä erilaisia räjähteitä, piti Piruparan odottaa seuraavaa uutislähetystä varmistuakseen, että oli kuullut oikein. Kun tieto vielä tuli tarkistettua painetusta sanasta selvisi, että kysymyksessä on todella uutinen eikä ennenaikainen aprillipila.
Valtuutus on tulossa muutoksena lakiin, jossa käsitellään poliisin ja puolustusvoimien välistä virka-avun antamista. Kun asiaa on valmisteltu parisen vuotta, tarkoittaa se sitä, että Yhdysvaltoihin kohdistuneet terrori-iskut ovat olleet valmistelutyön innoittajina. Jutun juonena on, että puolustusvoimat voivat poliisin pyynnöstä antaa virka-apua edellä mainitulla asearsenaalilla. Päätöksen asiasta tekisi valtioneuvosto ja kiireellisissä tapauksissa pääesikunta.
Lukuun ottamatta noita Yhdysvaltoihin kohdistuneita iskuja, valtaosa viime vuosien terroritoiminnaksi uutisoiduista tapauksista on tehty räjähdysaineilla lastatuilla autoilla, itsemurhapommeilla tai jättämällä räjähteitä sisältäviä kasseja ja laukkuja paikkoihin joissa ne lauetessaan aiheuttavat mahdollisimman suurta tuhoa. Vaikka kuinka miettisin en keksi, kuinka tällaisissa tilanteissa voisi olla apua tykeistä ja ohjuksista. Ainakaan viime aikoina terroristit eivät juuri ole huudelleet etukäteen suunnitelmistaan. Ehkä lainlaatijat olettavat Suomen olevan poikkeus syystä, että meillä ehdittäisiin toteuttaa säädetty virka-avunpyyntö lakiin kirjatulla tavalla.
Voisin pohtia tilannetta, jossa terroristit päättäisivät toistaa Yhdysvaltoihin kohdistuneen iskunsa Suomessa. Se ei taida kuitenkaan olla kovin tarkoituksenmukaista. Olen vakuuttunut, että todennäköisimpiinkin, suomalaisia uhkaaviin vaaratekijöihin varautumisessa lienee tehtäväkenttää lainlaatijoille aivan riittämiin eikä aikaa tarvitsisi kuluttaa vuosikausia sen pohtimiseen, kuka määrää saako terroristia ampua tykillä.
Ettei homma menisi ihan lainkirjoittajien mollaamiseksi, voitaneen todeta, että tuskin kovin laaja on kuitenkaan se kansalaisten joukko, joka ihan tosissaan uskoisi, että tykit, raketit ja ohjukset olisivat se keino, jolla terrorismia torjutaan. Koko lakimuutoksen perimmäinen syy lienee - jälleen kerran - mielistelyn halu valtameren taakse osoittamalla, että olemme todella järeillä aseilla mukana terrorismin vastaisessa taistelussa.
Posted by Piruparka at 02.04.04 08:26
Comments
Post a comment
Thanks for signing in, . Now you can comment. (sign out)
(If you haven't left a comment here before, you may need to be approved by the site owner before your comment will appear. Until then, it won't appear on the entry. Thanks for waiting.)