« KUNTALIITOKSET | Vasta julkaistut | LIFTARIT »

heinäkuu 06, 2004

KUULOLLA

Vanhan sanonnan mukaan paras keskustelija on hyvä kuuntelija. Väittämää tukee vuosien takainen kokemukseen pohjautuva muisto öisestä taksimatkasta.
Erään "iltaistunnon" loppupuolella isommat ilot alkoivat olla jo olemattomissa ja paras puhti pikkuhiljaa hiipumassa. Kun kotiinlähdön ja taksin tilaamisen aika koitti, kovin suurta innostusta edes harmittomaan jutusteluun, puhumattakaan asiallisesta mielipiteen vaihdosta, ei ollut. Siksi ainoa ääneen lausuttu ilmaisuni olikin, kun kerroin osoitteeni kuljettajalle.
Oliko taksinkuljettaja luonnostaan puheliasta sorttia, sitä en tiedä. Joka tapauksessa tarinaa tuntui riittävän koko puolisen tuntia kestäneen matkan ajaksi. Itse nuokuin takapenkillä täysin puhumattomana ja kommentoimatta kertaakaan kuljettajani esittämiä mielipiteitä ja kannanottoja. Kun matka päättyi, tämä muuten kaikin puolin ystävällinen asiakaspalvelija totesi:
- On se vaan mukavaa, kun on sellaisia asiakkaita, joiden kanssa voi keskustella.
Toinen kuuntelemisen muisto tulee Turusta. Olin suorittamassa varusmiespalvelusta merivoimissa. Tuohon aikaan ravintolaan pääsy edellytti niin sanottua "viinalupaa", jota ilman ei kapakkaan ollut asiaa. En enää muista, millä perusteella olin kyseisen luvan saanut, mutta ahkerassa käytössä se oli koko voimassaoloaikansa.
Eräs tällainen käyttökerta suuntautui turkulaisravintolaan, joka sattumoisin oli lähes täynnä. Vapaa paikka löytyi kuitenkin pöydästä, jossa entuudestaan istui arviolta ainakin kahdeksankymppinen mies. Siinä istuessamme ja lasiemme sisältöä nauttiessamme hän alkoi kertoa ruotsiksi ilmeisen mielenkiintoista tarinaa. Ruotsinkielen hallinta ei koskaan ole ollut parhaita puoliani ja kun tätä tarinaa kerrottiin oudolla saaristolaismurteella, ymmärrykseni oli varsin vajavaista. Kuuntelin kuitenkin kiinnostuneen näköisenä ja sen verran tajusinkin, että pöytäkumppanini oli ahvenanmaalainen "albatrossi", joka oli purjealuksen päällikkönä seilannut Kap Hornin ympäri. Tämä hienotunteinen vanhus ei tarjonnut yhtään lasillista sinä parin tunnin aikana, jonka samassa pöydässä istuimme. Kuitenkin joka kerran kun olin käynyt miestenhuoneessa, lasini alle oli ilmestynyt sen aikainen 5 markan seteli varmistamaan, että minä jatkoin kuuntelua ja hän sai kertoa tarinaansa.
Tämä kunnioitettavan "albatrossin" ja nuoren merivoimien varusmiehen kohtaaminen palveli edellä mainitun tarvetta kertoa tarinaansa ja jälkimmäisen tarvetta viettää, pienten päivärahojen muuten rajoittamaa ravintolailtaa. Jotain olennaista jäi kuitenkin puuttumaan. Kuullun parempi ymmärtäminen olisi tehnyt illasta vieläkin ikimuistoisemman.

Posted by Piruparka at 06.07.04 15:21

Comments

Post a comment