« KUULOLLA | Vasta julkaistut | LÄHTÖLASKENTA »

heinäkuu 09, 2004

LIFTARIT

Alkuviikolla, ajellessani kolmostietä etelän suuntaan, havaitsin tien varressa ilmiön, jota kaiketi voisi kutsua katoavaksi kansanperinteeksi. Peukalo pystyssä Tampereen suuntaan matkalla ollut neitonen olisi todennäköisesti saanut kyydin, ellei näky olisi ollut niin yllättävä, että aivot tajusivat tilanteen vasta ajettuani jo kymmeniä metrejä liftarin ohi.
Arvelin tuossa ylemmillä riveillä peukalokyytiläisten kuuluvan katoavaan kansanperinteeseen siksi, että tuon alkuviikon tapahtuman jälkeen aloin muistella, koska olisin edellisen kerran tavannut asianomaisissa tarkoituksessa liikkuvia ihmisiä tien päällä. En muistanut. Mutta jokseenkin varma olen, että matkaseuraa olen liftarista saanut viimeksi kutakuinkin parikymmentä vuotta sitten, jolloin otin kyytiin henkilön, joka peukaloa näyttäen oli matkalla Keuruulta Jalasjärvelle.
On väitetty, että varsinkin hieman ikääntyneemmän naisväen mielessä peukalokyytiläiset ovat assosioituneet lähinnä nuoriin minihameisiini neitokaisiin, jotka pyrkivät keski-ikäisten ja vanhempien herrojen kyydissä paikasta A paikkaan B. Kuitenkin on syytä muistaa, että myös muita liftareita on tien päälle riittänyt. Mieleen tulee väistämättä omat varusmiesajat 36:n vuoden takaa, jolloin viikonloppuisin eli perjantai- ja lauantai- iltapäivisin varuskuntapaikkakunnilta johtavat tiet täyttyivät lomille lähtevistä, omaa autoa omistamattomista varusmiehistä, jotka peukaloa heiluttaen olivat pyrkimässä lomanviettoon kotipaikkakunnilleen. Vaikka vapaita viikonloppuja pyrittiin tuolloin järjestämään ainoastaan joka toinen viikonloppu, kotikonnuilleen lähteviä sotilaita riitti teiden varsille pilvin pimein. Noilta ajoilta on mieleen jäänyt lähtemättömästi, että oman lomamatkani pituus yhteen suuntaan tuolloin oli tasan 330 kilometriä, jonka kulkeminen liftaten kesti pahimmillaan reilusti yli kymmenen tuntia, mutta parhaimmillaan matka tuli taitettua vajaassa neljässä tunnissa, joka taas osoittaa, että nykyisin voimassa olevista nopeusrajoituksista noina aikoina ei tiedetty mitään.
En muista koska ja mistä syystä varusmiehet alkoivat hävitä teiden varsilta. Alkoiko puolustusvoimilla olla varaa useampiin litteroihin, kun asevelvollisten ikäluokat alkoivat pienenemään. Vai oliko todennäköisempi syy kuitenkin se, että liikennetiheyksien kasvaessa varusmiesten tummiin asuihin sonnustautunut liftariarmeija aiheutti maanteillä liian suuren vaaratekijän paitsi itselleen, myös muille tiellä liikkujille ja se oli saatava sieltä turvallisempien matkustusmuotojen piiriin.
Oli miten oli, kuitenkaan liftareita - sen enempää varusmiehiä kuin muitakaan - ei enää juurikaan tien päällä näy. Onkohan aika kullannut muistot, mutta lukemattomista kylmistä, sateisista ja pimeistä teiden varsilla vietetyistä tunneista huolimatta ainakin Piruparka muistelee liftaamalla matkustamiseen liittyneen aina kiehtova vapauden ja riippumattomuuden tunne.

Posted by Piruparka at 09.07.04 15:23

Comments

Post a comment