« PAIKALLISTA | Vasta julkaistut | HOVINARRIT »

heinäkuu 20, 2004

TÄHÄNKÖ ON TULTU?

Noin viikko sitten joutui moni hieraisemaan silmiään tai tarkentamaan kuuloaan, kun maailmalle levisi uutisena työmarkkinajohtaja Inkeroisen suulla vaatimus, että palvelualoilta on poistettava sunnuntaityöstä maksettava korvaus. Esimerkin hän otti ruokaravintoloista. Toki vastaavia sammakoita on livahtanut joidenkin muidenkin sellaisten suusta, joiden usko omien lausuntojensa kaikkivoipaisuuteen on horjumaton.
Ensimmäisenä mieleen livahtanut ajatus oli se, että tässäkö nyt on se jokakesäinen kestouutinen, josta on revittävä asiantynkää pitkälle syksyyn. Ellei oteta lukuun Ruokolahden leijonaa, yleensähän vai pitäisikö sentään sanoa melko usein kesän puheenaiheen virittämisestä on pitänyt huolen Ben Zyskowicz, häneltä kun on riittänyt vastenmielisiä kesäajatuksia niin työttömistä kuin muistakin sosiaalituen varassa elävistä kansalaisista.
Vaikka työmarkkinoilla nykyisin vallitseekin monilla aloilla (siis työvoiman suhteen) ostajan markkinat, nyt esitetty vaatimus sunnuntaityöstä maksettavan korvauksen poistamiseksi on ennenkuulumaton. Ainakin Piruparka ymmärtää asian niin, että työntekijälle - myydessä työnantajalle omaa aikaansa ja osaamistaan - maksetaan hänelle siitä tietty hinta. Kun tuo myytävä aika sitten sattuu sunnuntaille tai muulle tavanomaisesta poikkeavalle ajalle, on siitä oikeus vaatia erillistä korvausta. On luonnollisesti myös syytä muistaa, että asianomainen sunnuntaityökorvaus on lakisääteinen, vaikka laki antaakin mahdollisuuden neuvotella muistakin mahdollisista korvausratkaisuista.
Se haluaako ravintola pitää ovensa auki myös sunnuntaisin ja palvella ruokailijoita on toissijainen seikka. Kysymys on ainoastaan ja vain rahasta eli ravintolan saamasta katteesta, josta Inkeroisen edustamat tahot eivät tahtoisi luopua jakamalla osaa siitä työntekijöilleen korvauksena epämukavasta ja epäasialliseen aikaan sijoittuvasta työajasta, vaan haluavat pitää koko potin itse.
Koska muitakin työehtojen huononnuksia putkahtelee esiin yhä kiihtyvämmällä tahdilla, on vähintäänkin aiheellista esittää kysymys Lauri Ihalaisen edustamalle työmarkkinaosapuolelle: Pitäisiköhän tässä vaiheessa jo ruveta tekemään jotain? Ovatko työntekijöiden edustajat vähitellen vapaaehtoisesti luopumassa kaikista saavutetuista eduista ? Onko käymässä niin, että kun aika kuluu, ammattiyhdistysliike joutuu sadan vuoden välein neuvottelemassa jäsenilleen uutta lakia jopa kahdeksan tunnin työpäivästä, puhumattakaan muista työehdoista, joita jo vuosikymmenien ajan on pidetty itsestäänselvyyksinä - myös työnantajapuolella ?
Toivottavasti näin pitkälle ei sentään vielä ole tultu, vaikka huonolta näyttää.

Posted by Piruparka at 20.07.04 15:28

Comments

Post a comment