« heinäkuu 2004 | Vasta julkaistut | syyskuu 2004 »

elokuu 31, 2004

KEHNONLAISET KISAT

Siis suomalaisittain. Kovasti on aiheuttanut parranpärinää ja selityksiä suomalaisten huonoin tulos kesäolympialaisissa kautta aikojen. Päitä on vaadittu vadille, epäilyksiä on heitelty - hieman kevyestikin - ilmaan ja luonnollisesti vaatimuslistan kärjessä on jälleen kerran ollut se ikuisuusasia, että rahaa vaan on satsattava enemmän ja enemmän sekä huippu-urheiluun, mutta myös perustason liikuntaan.
Kovin suopein mielin ei ilmeisesti ole otettu vastaan olympiakomitean puheenjohtajan Tapani Ilkan puheiden pyörtämistä. Hänen eroaan ei kai suoranaisesti ole vaadittu. Hän kuitenkin ilmoitti tässä taannoin, että hänen toimikautensa mainitussa tehtävässä olisi päättymässä Ateenan olympialaisiin, mutta on mitä ilmaisimmin perumassa puheitaan.
Sekä yksityisissä keskusteluissa, mutta myös julkisesti on heitelty epäilyksiä Suomen kehnon kisamenestyksen johtuneen doping-aineiden käyttämättömyydestä tai sitten niiden käytöstä. Toisin sanoen niin, että menestystä ei ole tullut siksi, kun ei ole käytetty doping-aineita tai sitten siksi, että niitä on käytetty eikä kiinnijoutumisen pelossa ole uskallettu menestyä. No, tuollaisille väitteille voidaan antaa se arvo mikä niille kuuluu.
Selityksiä aina etsitään ja niitä myös löydetään. En tiedä miksi on niin vaikea hyväksyä sen kaltaista selitystä, jonka Jani Sievinen antoi uintinsa jälkeen, että hän nyt vaan ui liian hiljaa eli toiset olivat nopeampia. Ei kai siinä sen kummemmasta ole kysymys.
Rahalla sanotaan olevan taivaallinen voima. Se pätee varmasti myös urheilun piirissä. En tiedä minkälaista ammattitaitoa voidaan vaatia urheilijalta. Voidaanko osapäiväisen urheilijan kohdalla tyytyä vaatimattomampiin tuloksiin kuin mitä edellytetään täyspäiväiseltä urheilijalta, nyt kun suunnilleen kaikessa huippu-urheilussa on kysymys ammattilaisuudesta tai ainakin lähes ammattilaisuudesta. Toisin sanoen työtä tehdään korvausta vastaan. Mieleen tulee väkisinkin, että mitä yleisöllä, mutta myös urheilijoita sponsoroivilla yrityksillä on oikeus odottaa urheilijoilta ? Minkälaista tai minkä tasoista ammattitaitoa heiltä on lupa vaatia ? Voiko jonkun muun alan ammattilainen - vaikkapa putkimies tai maalari - sanoa työsopimusta tehdessään, että teen parhaani ja katsotaan sitten mihin se riittää. Jos putkimiehen tai maalarin ammattitaidolla aikaansaadut tulokset eivät tyydytä työn tilaajaa, siis maksajaa, jää korvaus mitä todennäköisimmin saamatta ainakin siihen saakka, kunnes lopputulos kelpaa.

Posted by Piruparka at 03:48 PM | Comments (0)

elokuu 27, 2004

SELKÄSAUNA

Alkuviikolla julkaistiin tietoja tutkimuksesta joka kertoi, että yllättävän suuri joukko eli kolmannes meistä 15 - 79 vuotiaista suomalaisista hyväksyy lasten ruumiillisen kurituksen huolimatta siitä, että se on ollut lailla kiellettyä toimintaa jo yli 20 vuotta. Sama tutkimus osoittaa, että parikymmentä prosenttia 15 - 45 vuotiaista lapsettomista suomalaisista aikoisi varmasti tai ainakin melko varmasti käyttää ruumiillista kuritusta, mikäli tulevat hankkineeksi lapsia tulevaisuudessa. Tämä kaikki piittaamatta lainkaan siitä, että yli 90 prosenttia suomalaisista tietää fyysisen kurituksen olevan lailla kiellettyä. Varsinkin nuo lapsettomien henkilöiden tulevaisuudensuunnitelmat herättävät kysymyksen, ovatko nuo asianomaiset ihmiset niitä, jotka itse ovat olleet selkäsaunan kohteina vai niitä, jotka ovat jääneet sitä paitsi.
Itseltäni ei löydy myötämielistä ajatusta lasten ruumiilliseen kurittamiseen. Se kuitenkin johtuu mitä ilmeisimmin siitä, että miellän lapset pieniksi, avuttomiksi ja puolustuskyvyttömiksi yksilöiksi. En osaa mieltää lasta (ainakaan tässä yhteydessä) itseäni pidemmäksi, risupartaiseksi (kännipäiseksi) korstoksi, jolle toki edelleen maksetaan lapsilisää, mutta joka itämaisia taistelulajeja harrastavana voisi teilata meikäläisen mennen tullen.
Omaan mieleeni ei ole tallentunut muistikuvia kotioloissa tapahtuneesta, pientä tukistamista rankemmasta ruumiillisesta kurittamisesta tai selkäsaunasta. Sen sijaan koulussa ja eritoten niillä luokilla, joissa oppilaina oli ainoastaan meitä poikia, ruumiillinen kurittaminen - jota nykykäsityksen mukaan todennäköisesti kutsuttaisiin jopa väkivallaksi - kuului, ellei nyt ihan päivittäisiin, niin viikoittaisiin rutiineihin kuitenkin. Voin omakohtaiseen kokemukseen perustuen vakuuttaa, että sen ajan opettajat hyvinkin tarkkaan olivat selvillä niistä ihmiskehon arimmista kohdista, joissa kurinpitotoimet tuntuivat niin sanotusti "makeimmilta". Saattaisi olettaa, että ruumiillisia kurinpitotoimia olisivat harjoittaneet ainoastaan miespuoliset opettajat. Näin ei ollut, vaan samaan harrastukseen osallistuivat myös sievempää sukupuolta edustavat kansankynttilät, tosin pienemmässä mittakaavassa.
Olen monessa yhteydessä todennut, että aika kultaa muistot. Siksipä en väitä - ainakaan kovin vakavissani - että fyysiset kurinpitotoimet olisivat olleet yksinomaan, myönteisiä. En ole kuitenkaan vuosien saatossa koskaan kantanut kaunaa opettajilleni, jotka todennäköisesti täysin aiheellisesti käyttivät rangaistustoimenpiteenä (kasvatusmetodina) ruumiillista kuritusta. Siitä huolimatta olen sitä mieltä, että kurilla ja sen ylläpitämisellä ei ole mitään tekemistä kurittamisen kanssa.

Posted by Piruparka at 03:46 PM | Comments (0)

elokuu 24, 2004

LEIKKIMIELISTÄ

Todettakoon aluksi, että Piruparka kuuluu niiden tuhansien suomalaisten joukkoon, joiden kiinnostus henkilökohtaiseen urheilun harrastaminen aikoinaan tehokkaasti tukahdutettiin liikunnan ja urheilun alalta tutkinnon suorittaneiden ja liikunnanopettajiksi itseään kutsuvien henkilöiden toimesta. Vaikka näissä tukahduttamistoimissa oli kaikki leikkimielisyys kaukana mainittakoon, etteivät ne kuitenkaan tehneet tämän kirjoittajasta urheilun vihaajaa vaikka saattoivatkin myötävaikuttaa siihen, että suhtautuminen suomalaiseen huippu-urheiluun ja sen saavutuksiin, mutta myös takaiskuihin on pysynyt realistisissa, jopa sarkastisissa raameissa.
Urheilusta - myös kilpaurheilusta - ovat viisaat ja asiaan muuten perehtyneet väittäneet, että se on tai ainakin sen tavoitteena tulisi olla leikkimielinen toiminta, josta liika vakavamielisyys ja ryppyotsaisuus olisi pidettävä mahdollisimman kaukana.
Keskeisen sijan ennen olympialaisia tai muita suuria kansainvälisiä kisoja muodostavat mitalitavoitteet, joita edellä mainitut urheiluviisaat leikkimieliselle urheilutoiminnalle ovat asettaneet. Samalla esitetään tilastoja joiden mukaan suomalaiset eivät ole käyneet yksiäkään olympialaisia, ettei tuliaisina olisi ollut vähintään yksi kultamitali. Huumori silmäkulmassa kerrotaan leikkimielisesi suomalaisten kauhunhetkistä Roomassa 1960, kun se yksikin kultamitali oli todella tiukassa.
Ateenassa kisat leikkimielisenä urheilutoimintana olivat edenneet jo puoleen välin tienoille ja leikkimielisesti tavoitteeksi asetettujen kultaisten ja muidenkin mitalien sijaan saavutuksiin saatettiin kirjata pari leikkimielistä finaalipaikkaa. Päävalmentajat, lajivalmentajat, henkilökohtaiset valmentajat, eri asteiset johtajat ja muut asianosaiseksi katsotut pääsivät vastailemaan tiedotusvälineiden leikkimielisiin kysymyksiin. Pelko tai suorastaan kauhu alkoi hiipiä leikkimielisesti suomalaisten mieliin kun mitalintuojiksi kaavailluista urheilijoista yksi toisensa jälkeen petti suomalaisten leikkimieliset mitalihaaveet. Moni ei uskonut enää kultaisiin mitaleihin ja hiljaa leikkisässä mielessään alkoi epäillä muunkin värisiä palkintoja.
Kunnes saapui pelastaja. Jostain Suomussalmen Ryysyrannasta kerrottiin olevan kotoisin haulikkoampuja nimeltään Markus Kemppainen, mies joka pelasti suomalaisten kasvot hankkimalla edes hopeamitalin tilanteessa, jossa koko kansa oli jo vaipumassa murheen mitalittomaan alhoon. Mitään leikkimielistä ei ollut enää siinä, kun Kemppaisen ammunnassa oltiin näkevinään historian siipien havinaa ja sitä verrattiin merkitykseltään Suomussalmen ja Raatteentien tapahtumiin talvisodan aikana. Että on se vaan niin leikkimielistä tämä suomalaisten suhtautuminen urheiluun

Posted by Piruparka at 03:45 PM | Comments (0)

elokuu 20, 2004

KANSALTA KYSYMÄTTÄ

Niin siinä sitten kävi, että joskus EU:n perustuslaiksikin kutsutusta sopimuksesta ei meillä Suomessa järjestetä neuvoa-antavaa kansanäänestystä, vaan asianomainen asiakirja tullaan hyväksymään kansan mielipidettä kysymättä, pääministeri Vanhasen näkemyksen mukaisesti. Tällaisen tavallisen ihmisen näkökulmasta näyttää yhä enemmän siltä, että tapahtuu Euroopan unionissa mitä tai minkälaisia muutoksia tai uudistuksia tahansa, suomalaisten vallanpitäjien näkemyksen mukaan ne ovat niin pieniä ja vaatimattomia, etteivät ne muuta EU :a ja sen perusluonnetta. Siksi meille suomalaisille uskotellaankin, että tulimme hyväksyneeksi kaikki tapahtuneet ja ilmeisesti myös tulevaisuudessa tapahtuvat muutokset jo silloin kun päätimme liittyä jäseneksi tähän eurooppalaisten valtioiden yhteenliittymään.
Tiedetään, että joissain kysymyksissä, jopa 80 prosenttia suomalaisesta lainsäädäntövallasta on livahtanut Euroopan unionin päätöksentekoelimille. Tämäkö oli liittymisen tarkoitus ? Nykytietämyksen valossa onkin mielenkiintoista muistella, minkälaista tietoa meille suomalaisille EU:sta ennen edellistä kansanäänestystä ihan vakavissaan jaettiin. Yksi, ehkä huvittavimmista ja siksi kai mieleen jääneimmistä vakuutteluista oli se, että vaikutuksiltaan suurimmat ja eniten suomalaisia satuttavat päätökset joita Brysselissä, jäseneksi liittymisen jälkeen tultaisiin tekemään, tulisivat koskemaan kurkkujen käyryyttä ja muita sen luokan asioita.
Sellainen suomalainen, jonka myönteinen äänestyspäätös 1994 järjestetyssä kansanäänestyksessä perustui edellä mainittuun tai vastaavanlaiseen informaatioon kokee takuuvarmasti sen, että elämme jo nyt paljon erilaisemman Euroopan unionin jäsenenä, kuin mihin aikoinaan liityimme.
Allekirjoitan täysin Paavo Lipposen näkemyksen siitä, että kansanäänestys ei välttämättä istu kovin hyvin suomalaiseen poliittiseen perinteeseen, ei ainakaan kovin usein järjestettynä. Siitä huolimatta olen sitä mieltä, että kaiken aikaa lisääntyvä lainsäädäntö- ja muunkin päätöksentekovallan jatkuva siirtäminen maan rajojen ulkopuolelle edellyttää laajempaa päätöksentekoprosessia kuin pääministeri Vanhasen suuren mediajulkisuuden siivittämänä esitetty mielipide.
Kerrotaan nimittäin, että saadakseen käännetyksi median ja ihmistenkin mielenkiinnon isänsä kiusallista julkisuutta saaneista rotuopillisista puheista muualle, oli pääministeri Vanhasen yllätyksellisesti aikaistettava oman kannanottonsa julkaiseminen neuvoa-antavaan kansanäänestykseen. Nyt siis tiedetään, että paria puoluejohtajaa ja muutamaa pienempää tappia lukuun ottamatta, koko poliittinen eliitti ilmoitti heti nöyrästi olevansa samaa mieltä Vanhasen kanssa. Nyt voi tietenkin kysyä, että tämäkö Vanhasten tarkoitus olikin ?

Posted by Piruparka at 03:43 PM | Comments (0)

elokuu 17, 2004

KUKA KAIPAA KALLISTA VIINAA?

Viina ja viinan veronalennus jaksaa puhuttaa. Eikä ainoastaan Suomessa, vaan myös muissa Pohjoismaissa. Taannoin Islannissa pidetystä Pohjoismaiden pääministerikokouksesta ei tiedotusvälineillä näyttänyt olevan muuta raportoitavaa kuin viinan hinnasta käydyt keskustelut. Ehkä viina ja sen hinta sitten olivat keskeisimpinä kysymyksinä esityslistalla tai kuuluivat muuten asioiden tärkeysjärjestyksen kärkeen, eikä tähdellisempää uutisoitavaa ollut.
Oli miten oli, niin ainakin pääministeri Vanhasen lausunnoista oli hyvinkin selvästi havaittavissa mielenimaisu, että Suomen alkoholiverotuksessa saattaisi hyvinkin olla jälleen kiristämisen varaa. Tästä voisi päätellä, että pessimistit, jotka keväällä vahvasti epäilivät suomalaisen alkoholia koskevan veronalennuksen pysyväistä luonnetta, olivat oikeassa.
On selvää, että Vanhasen ohella muitakin kalliin viinan kaipaajia valtakunnasta löytyy. Yhteinen piirre näillä kuitenkin lienee se, että heille itselleen Alkon tuotteilla ei ole mitään merkitystä ja tällaisten ihmisten henkilökohtainen suhde alkoholiin on joko absoluuttisen kielteinen tai kokemuspohjaltaan niin rajallinen, että viinan aiheuttamat ongelmatkin näkyvät heidän silmissään lähinnä esteettisinä haittoina eli julkisena pissailuna tai pullon kallisteluna yleisillä paikoilla.
Viinan hinnan aleneminen Suomen kaltaisessa tasavallassa - jossa hienopierujen mielipiteillä on ylikorostunut asema - oli sen luokan kokemus, ettei sitä tulla näkemään kuin enintään kerran sadassa vuodessa. Siksipä Piruparkakin päätti hieman tehdä omakohtaista tutkimustyötä hinnanalennuksen vaikutuksesta omaan, pitkäaikaiseen kokemukseen pohjautuvaan alkoholinkäyttöönsä ja henkilökohtaisiin kulutustottumuksiinsa. Nyt jo muutamia kuukausia jatkuneen intensiivisen tutkimustyön tässä vaiheessa voitaneen esittää jo eräitä alustavia tutkimustuloksia.
Myönnän syyllistyneeni halventuneen viinan ostamisen "syntiin" ja ostokseni siis näkyvät lisänä kulutusta mittaavissa tilastoissa. Nykyisin Piruparkakin säilyttää kuitenkin aina muutamaa pulloa alkoholia kaapissa varmistamassa, että tätä viime aikojen puheenaihetta on tarvittaessa ollut saatavilla. Olen myös havainnut siirtyneeni entistä useammin "kossua" miedompien juomien nautiskeluun. En tietenkään minnekään punkku- tai valkkariporukoihin, vaan rehellisesti sanoen, väkevistä viineistä on alkanut löytyä makua. Viime aikoina suomuurainperäiset viinit ovat olleet käyttötesteissä. Ja mikä parasta, olutta - ikiaikaista suosikkiani - on saanut pitkin kesää "mäyräkoirittain" lähes ale-hintaan, mikä ei tietenkään ole alentanut sen arvoa eikä huonontanut makua.
Ainoan varsinaisen ongelman alkoholin hinnanalennuksesta olen kokenut siinä, että se ei ole näkynyt ravintolahinnoissa, kun se asia saadaan vielä hoidettua katukuvasta häipyvät niin julkijuomarit kuin kuseksijatkin.

Posted by Piruparka at 03:41 PM | Comments (0)

elokuu 13, 2004

TATUN TEORIAT

Vielä noin 40 vuotta sitten eli 1960-luvun puolivälissä ainakin osassa suomalaisia oppilaitoksia oli käytössä talousmaantiedon oppikirja, josta mieleeni on jäänyt kuva tummaihoisesta afrikkalaismiehestä, joka paidattomana väläytteli valkoista hammasriviään, silinterihattu päässään ja muuna vaatetuksena valkoinen irtokaulus josta "tyylikkäästi" roikkui solmio sekä jonkinlainen lannevaate peittämässä perhekalleuksia. Muistini mukaan kuvatekstissä kerrottiin kutakuinkin niin, että asianomaisen maanosan (n-kirjaimella alavien) alkuasukkaiden olevan luonteeltaan lapsenmielisiä jotka innokkaina pyrkivät matkimaan valkoista miestä kaikissa asioissa ja kaikissa mahdollisissa tilanteissa.
Nykyisin mainitunlaisin tekstein varustettujen kuvien julkaiseminen olisi todennäköisesti niin loukkaavaa ja vakavuudeltaan sen törkeysluokan rikos, että kakkua kiinni jääneelle olisi luvassa todella rutkasti.
Edellä mainittuja mietteitä liikkui mielessä, kun lueskelin Matin isä Tatu Vanhasen esittämien, ilmeisesti Darwinin evoluutio-oppeihin perustuvien, teorioiden aikaansaamia mielenliikkeitä ja niiden herättämiä kannanottoja. Emeritusprofessori Vanhanen kun meni väittämään Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä, että afrikkalaisten huono-osaisuus ei ole valkoihoisten syytä, vaan koko ongelman selittää ero älykkyysoasmäärissä, joka emeritusprofessorin mukaan on tummaihoisella afrikkalaisväestöllä huomattavasti alhaisempi kuin meillä vaaleampihipiäisillä, mitä se sitten evoluutio-oppien mukaan käytännössä tarkoittaneekaan.
On selvää, että Tatun teoriat ovat tämän päivän näkökulmasta katsottuna melko outoja ja suoraan sanoen jopa vaarallisia esittäjälleen. Kuitenkin mielessä heräilee kysymys, olisivatko samanlaiset kannanilmaisut 1960-luvulla ylittäneet edes uutiskynnystä. No, ehkä olisivat, mutta mitä suurimmalla todennäköisyydellä peruste olisi ollut kutakuinkin sama kuin tänäkin päivänä eli varsinainen uutinen olisi koskenut eritoten sitä, että lausunnon antajana sattui olemaan nimenomaan istuvan pääministerin isä.
Piruparan tekemien havaintojen mukaan ihmisiä (ihonväristä riippumatta) näyttää huolestuttavan eniten se, onko tässä tapauksessa isällä ja kuinka paljon vaikutusvaltaa poikansa mielipiteisiin ja onko siis pääministerin isä se, jolla kiusallisine teorioineen eri väristen ihmisten älykkyysosamääristä voisi olla vaikutusta tasavallan hallituksenkin kannanmäärityksiin. Havaintoelimiin tarttui jopa sellainenkin kysymys, voiko pääministerin isän lausunto vaarantaa yksinpä hallitusyhteistyönkin, varsinkin kun hallituksen sisällä ei ole ehditty asiaa virallisesti käsitellä.
On sitä vaan tässä maassa ihmisillä todella isoja murheita, tuumii Piruparka.

Posted by Piruparka at 03:40 PM | Comments (0)

elokuu 10, 2004

OPPOSITION EVÄÄT

Taisi olla noin kuukausi sitten, kun silmään sattui gallup-kysely, josta saattoi päätellä, että suomalaista oppositiopolitiikkaa joko ei ole olemassa lainkaan tai se on niin vaatimatonta, ettei sen olemassaoloa juuri huomaa. Mainitun kyselyn mukaan kutakuinkin puolet suomalaisista on samaa mieltä Piruparan kanssa siitä, että suurimmat oppositiossa pisteitä keräämään pyrkivät puolueet eli kokoomus, vasemmistoliitto ja vihreät ovat onnistuneet toiminnassaan vähintäänkin kyseenalaisesti tai peräti huonosti.
Joskus on heitetty ilmaan ihmettelyä siitä, miksi Suomessa kansalaiset ovat säännöllisesti innokkaimpia tukemaan hallituksessa eli siis vallassa olevia puolueita oli puolueen nimi tai aatepohja mikä tahansa ? Tästä voisi päätellä, että meillä suomalaisilla ainoana päämääränä ja pyrkimyksenä päästä näyttämään nöyryyttämme vallanpitäjien silmissä, mikä taas johtaa ajatuskuvioon, että ainoastaan valta ja vallankäyttö on kannatettavaa ja ihannoitavaa, oli sitä toteuttamassa mitkä tahot tai niin sanotut aatesuunnat tahansa. Usein on kysytty: Onko kaikilta suomalaisilta puolueilta aatteellisuus kadonnut ja niiden aatepohja toisiinsa nähden niin samanlainen ja kaikkea kaikille lupaava, että äänestäjille on yksi lysti kuka maan hallituksessa istuu ja valtaa käyttää ?
Vaikka meille suomalaisille vallanpitäjien liehittely näyttäisi olevankin ominaista, tilanteen ongelmallisuus johtunee kuitenkin siitä, että tasavallan kaksi suurinta puoluetta täydennettynä lilliputtiruotsalaisilla muodostavat yhteisessä hallituksessa ollessaan niin vahvan linnoituksen ettei siihen rakkikoirien räksytystaktiikalla ole juurikaan vaikutusta.
Kokoomus, vasemmistoliitto ja osan aikaa myös vihreät istuivat yhdessä edellisissä hallituksissa ja käyttivät valtaansa ainakin näennäisesti varsin sopuisasti. Siitä yhteistyöstä ei nyt riitä eväiksi oppositioon. On tietenkin aivan toinen asia, riittäisikö vaikka käytettävissä olisi paremmatkin eväät. Niin hampaattomaksi nykyjärjestelmässä oppositio ja se toimintamahdollisuudet on latistettu. Se taas luonnollisesti johtuu siitä, että vallan kahvassa olevat puolueet eivät siedä arvostelua ja siitä syystä asiat on hoidettu siten, että suomalainen lainsäädäntö on nykyisellään laadittu sellaiseksi, että ainoat eväät, joita oppositiossa olevilla puolueilla on käytettävissä, on rustailla yleensä vain pilaksi tarkoitettuja välikysymyksiä.
Vaikka puujalkavitsin asemassa olevat välikysymykset muodostavatkin lähes ainoat opposition käytettävissä olevat eväät toimia, on äänestäjien (eli palkanmaksajien) suoranaista pilkkaamista, että tulevana syksynä tulemme taas näkemään muutaman televisioidun "välikysymyskeskustelun", jonka vaikutuksesta ja lopputuloksesta kenelläkään ei ole mitään epäselvyyttä.

Posted by Piruparka at 03:38 PM | Comments (0)

elokuu 06, 2004

TOTEUTUMATTOMAT TAVOITTEET

Vai pitäisikö sanoa ihan rehellisesti toteutumattomat toiveet. Tavoitteilla kun on edes teoreettisia mahdollisuuksia joskus toteutua, toiveilla sitä vastoin huomattavasti harvemmin. Kuten arvata saattaa, tasavallan työllisyystilanteesta on kysymys.
Tässä alkavat laskut mennä sekaisin, kun rupeaa muistelemaan, kuinka monta perättäistä hallitusta ennen nykyisen Matti Vanhasen johtamaa koalitiota onkaan päättänyt heti toimintansa alkuvaiheessa kunnianhimoisesti saada valtakuntaa vaivaava ikuisuusongelma eli työttömyys ellei kuriin niin ainakin jollain tavalla edes hallintaan.
Kaikki muistavat, kuinka Lipposen ykköshallitus lupasi puolittaa silloisen työttömyyden vaalikauden aikana. No, se kun ei onnistunut, selitys oli, että puhe ei ollutkaan lupauksesta vaan ainoastaan tavoitteesta. Seuraavaksi saman miehen kakkoskokoonpano uskalsi esittää työttömyyden puolittamista muistaakseni uudelleen tavoitteena, mutta joutui sekin myöhemmin muuttamaan määritelmän ainoastaan toiveeksi. Kun sekin näytti menevän poskelleen, apuun piti hakea matemaatikkoja ja erilaisia laskentamalleja ja kuinka ollakaan, vaalien alla huomattiin, että työttömyys ei Lipposen hallitusten aikana ollut ainoastaan puolittunut vaan lisäarvona oli aikaansaatu kymmeniätuhansia uusia työpaikkoja.
Koska uusien työpaikkojen luominen kuulosti fiksulta tavalta esittää ongelman hoitamista (ilmaisussa ei edes esiintynyt sitä kauheaa työttömyys-sanaa), päätti Vanhasen hallitus ottaa termin omaan käyttöönsä ja kirjoitti hallitusohjelmaansa, että vaalikauden aikana pitäisi luoda 100 000 uutta työpaikkaa. Kun vauhtiin päästiin, niin samaan hengenvetoon luvattiin (asetettiin tavoitteeksi vai pelkästään toivottiin), että työllisyysaste nousisi 75 prosenttiin. No, nyt jo tiedetään, että taas mennään metsään. Tilastoista voidaan nähdä, että parin vuoden aikana yksin teollisuudesta on hävinnyt 30 000 työpaikkaa ja kun tilastoja katsellaan edelleen huomataan, että työllisten määrä on vähentynyt vuodessa 45 000 hengellä eli työssä käyvien osuus työikäisistä onkin päässyt 75 prosentin sijasta lipsahtamaan 67,7 prosenttiin.
Selityksiä toki löytyy. Vuosikymmenten saatossa kansainvälisiä suhdanteita on syytetty hallitusten hölmöilyistä ihan kyllästymiseen asti. Sitähän on yritetty nytkin esittää syntipukiksi. Sana rakennemuutos havaittiin suuren laman jälkimainingeissa hyväksi termiksi. Se kuulosti sen verran viisaalta, että se hiljensi silloin - ainakin hetkeksi - vähän fiksummatkin purnaajat. Sitä tultaneen tarjoamaan taas. Mitä muuta hauskaa hallitukselta on tiedossa - se jää nähtäväksi.

Posted by Piruparka at 03:36 PM | Comments (0)

elokuu 03, 2004

JUURET

Kuulun siihen ryhmään suomalaisia, joka yritän ylläpitää kontaktia omiin juuriini lähettämällä itseni joka kesä muutamaksi päiväksi sukulaisteni vaivoiksi synnyinseudulleni. Tätä on jatkunut pitkään - jo lähes parikymmentä vuotta.
Eräällä tällaisella kesävisiitillä jo vuosia sitten sain kuulla sukututkimuksesta, jota äitini puolelta sukua oli tehty jo useita vuosia vieläpä monen henkilö toimesta. Tuolloin sukua oli tutkittu 1700-luvun alkupuolella eläneestä kantaisästä lähtien ja sen seurauksena saatoin havaita kuuluvani omassa sukuhaarassani sen IX polveen. Kun niin sanottuna kaukolainauksena sain kirjaston välityksellä luettavakseni vielä suvun alkutaipaleelta kirjoitettua historiaakin, voin vakuuttaa mielenkiinnon heränneen. Tiettävästi monien muidenkin suomalaisten kiinnostus omia juuriaan ja siten myös sukututkimusta kohtaan on viime vuosina kovasti lisääntynyt. Sitä ainakin osoittaisivat jokakesäisten sukujuhlien ja – kokousten runsaslukuisuus.
Olen kuullut väitettävän, että halu perehtyä omaan menneisyyteensä ja esi-isiinsä johtuu ihmisten juurettomuuden tunteesta. Saattaa näin ollakin. Vaihtaahan tuhatmäärin suomalaisia asuinpaikkakuntaansa joka vuosi. Yhteydenpidot sukulaisiin harvenevat ja katkeavat lopulta kokonaan. Ulkomaille muuttavien määrä kasvaa kaiken aikaa ja vaikka yhteydenpitomahdollisuudet kotiseudulle ja sukulaisiin ovatkin paremmat kuin mitä oli Amerikkaan lähteneillä siirtolaisilla, ne eivät ilmeisesti kuitenkaan tyydytä sukuun kuulumisen tarvetta, jonka sitten ehkä korvaavat paperille laaditut sukupuut ja – taulut.
Tietenkin jotkut ovat kiinnostuneita juuristaan myös siksi, että toivovat löytävänsä esi-isistään suuria sotasankareita, valtiopäivämiehiä tai jopa ihan aatelistakin taustaa itselleen. Ehkä tällaiset motiivit omaava sukunsa tutkija samalla kuitenkin myös pelkää, että menneisyydestä alkavat nousta hevosvarkaiden, maantierosvojen tai jopa murhamiesten haamut. Silloin historiasta etsitty suvun mahdollinen loistokkuus kyllä himmenee tai sammuu kokonaan.
Johtui kiinnostus sukututkimusta ja omia juuriaan kohtaan mistä tahansa, kovin yksinkertaista ja helppoa toimintaa se ainakaan "kantapään kautta" opittavana ei taida olla. Siksi kai monet kansalais- ja työväenopistot ovat ottaneet ohjelmaansa sukututkimuskurssien järjestämisen, jotka varmasti helpottavat alkuun pääsyä.
Lyhytjännitteinen luonteenlatu (kuten Piruparalla) ei liene paras suositus sukututkijalle. Voin kuitenkin vakuuttaa, että muiden tekemää sukututkimusta ja sen pohjalta laadittua sukuhistoria – ainakin oman sukuni kohdalla - oli todella mielenkiintoista luettavaa. Suosittelen kokeilemista.

Posted by Piruparka at 03:34 PM | Comments (0)