« elokuu 2004 | Vasta julkaistut | lokakuu 2004 »

syyskuu 28, 2004

TASAVALLAN TYÖLLISYYSTAVOITTEET

Koko laman jälkeisen ajan tasavallan hallituksilla on ollut erilaisia tavoitteita työllisyystilanteen parantamiseksi. Säännönmukaisesti tavoitteet ovat hiipuneet vähitellen toiveiksi ja lopuksi niistä on vaiettu, kunnes taas uuden hallituksen toimesta sama näytelmä on näytelty uudelleen. Hieman eri vuorosanoin ja asioita uudelleen nimeten. Alkuun trendinä oli työttömien määrän vähentäminen puoleen, mutta kun työttömyysmäärät kaikesta huolimatta pysyvät sitkeästi sadoissa tuhansissa, alettiin puhumaan työllisyysasteesta ja työllisten määrästä prosentteina. Luvut kaunistuivat kaksinumeroisiksi prosenteiksi ja työttömien todellisen määrän hahmottaminen vaikeutui kansalaisten silmissä entisestäänkin.
Kun työttömiä vaan riitti eikä työllisyysastekaan noussut, uusi keskustajohtoinen hallitus päätti ottaa hallitusohjelmaansa Lipposenkin jo koeluonteisesti sisään ajaman käsitteen uusien työpaikkojen luomisesta. Hallitusohjelmaan kirjattiin sen tärkeimmäksi katsottu talouspoliittinen tavoite eli vähintään 100 000 uuden työpaikan luominen vaalikauden loppuun mennessä. Kun listaan lisätään, että saman paperin jatkoksi kirjattiin vielä tavoite (toive) nostaa työllisyysaste nykyisestä 67 prosentista aina 75 prosenttiin vuoteen 2011 mennessä on selvää, että metsään mennään, taas kerran.
Nyt näyttäisi siltä, että kutakuinkin kaikki hallituksen ministerit ovat ottamassa lusikkaa kauniiseen käteen ja alkavat kääntyä samoille linjoille, jonka kansalaiset ovat tienneet alusta asti. Tavoitteet muuttuvat toiveiksi ja toiveet utopioiksi, jotka taas hyvin harvoin toteutuvat. Pienellä talouden kasvupiikillä - joka lienee kolmen prosentin luokkaa - ei työttömyysongelmaa tasavallassa ratkaista, kun sitä ei ratkaistu tässä takavuosinakaan, jolloin taloudelliset kasvuluvut olivat Suomessa historiansa korkeimmat.
Pessimistisimmät arviot, jotka työttömyysongelmasta ja sen tulevaisuudesta olen kuullut on, että se ei tule paranemaan ilmeisesti koskaan. Kun nykyiset työttömät kuolevat hoitoa saamatta tauteihinsa (ei ole oikeutta hoitoon, kun ei ole maksanut verojakaan), on jo uusi polvi työttömiä odottamassa. Ja mikä todennäköistä, monet heistä tulevat olemaan työttömiä vähintään jo toisessa polvessa.
Rakennemuutoksesta on puhuttu 1990-luvun alusta lähtien, mikä se sitten lieneekään. Ainakin kansalaisille sen sisältö on jäänyt vähintäänkin epäselväksi. Mikäli rakennemuutos on muutakin kuin komealta kalskahtava sana, olisi jo aika vähitellen ottaa se käyttöön.

Posted by Piruparka at 04:09 PM | Comments (0)

syyskuu 24, 2004

KENRAALI - PRESIDENTTI?

Presidentti ei ole sotilasarvo, vaikka tasavallan presidentti virkansa puolesta armeijan ylipäällikkönä rauhan aikana toimiikin. Vaikka eversteistä presidenteiksi siirtyminen lieneekin ollutkin yleisempää, ainakin eteläisessä Amerikassa ja Afrikassa, kyllä kenraaleistakin on niillä suunnilla presidenttejä leivottu. Harvinaisempaa se liene kuitenkin ollut Euroopassa.
Presidenttikysymysten pohdinta sai alkunsa uutisesta, jonka mukaan kokoomuksen europarlamentaarikko Alexander Stubb on esittänyt entistä puolustusvoimien komentajaa ja entistä EU:n sotilaskomitean puheenjohtajaa Gustav Hägglundia kokoomuksen presidenttiehdokkaaksi. Mikäli ymmärsin oikein kokoomuksen koko viime aikojen puheenjohtajakaarti eli entiset Ilkka Suominen ja Sauli Niinistö sekä nykyinen Jyrki Katainen täydennettynä eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ben Zyskowiczilla ovat olleet innokkaina kannattamassa esitystä. Esitys onkin mielenkiintoinen, kun sitä vertaa kokoomuksen ehdokassekoiluun edellisissä presidentinvaaleissa. Silloinkin kokoomuksella oli vain yksi ainoa varteenotettava presidenttiehdokas eli silloinen puheenjohtaja Sauli Niinistö, joka kuitenkin aivan viime tipassa ilmoitti presidentin viranhoidon häiritsevän liikaa puolivallattoman poikamiehen elämää ja harrastuksia. Silloin tilalle oli uhrauduttava Riitta Uosukaisen, jonka kulttuuripersoonan kansa ei kuitenkaan katsonut riittävän presidentin virkaan eikä kelpuuttanut häntä alkukisaa pidemmälle.
En tunne Hägglundin kulttuuriharrastuksia, mutta Suomen ja EU:n turvallisuuspolitiikan asiantuntijana hän todennäköisesti peittoaa kenet tahansa. Ilman poliittista ryvettyneisyyttä ja kokoomukseen kuulumattomana hänelle saattaa löytyä kannatusta myös yli puoluerajojen, joka varsinkin toisella äänestyskierroksella saattaa olla hyvinkin tärkeää. Kun Suomessa eletään ja tasavallalle ollaan etsimässä potentiaalista presidenttiehdokasta, ei kenraalin kaksikielisyydestä ainakaan missään tapauksessa ole haittaa, vaan ruotsinkielisyys varmasti vetoaa valtakunnan rannikkoalueilla hyvinkin voimakkaasti.
On sitten aivan toinen kysymys mitä Gustav Hägglund itse arvelee asiasta ? Lähteekö hän haastamaan kansansuosion huipulla hääräävää Tarja Halosta ? Kiinnostavaa on myös, onko kokoomuksella jälleen kaikki munat niin sanotusti yhdessä korissa eli onko tällä kykypuolueella olemassa taas vain yksi ja ainoa vaihtoehto ? Ja ennen kaikkea, riittääkö eläkkeellä olevalla kenraalilla kaikesta huolimatta kanttia lyödä päätään ellei nyt aivan Karjalan mäntyyn, niin Mäntyniemen seinään kuitenkin.

Posted by Piruparka at 04:06 PM | Comments (0)

syyskuu 21, 2004

PÄIVÄHOIDOSTA

Lieneekö kuntavaalien läheisyys syynä siihen, että valtiosihteeri Raimo Sailaksen esitys subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajoittamisesta on tehnyt sen esittäjästä julkisessa sanassa lähes hirviön. Olen ymmärtänyt, että Sailaksen kannanotto ainakin osaltaan perustuu arvioon, jonka mukaan jopa kymmenellä prosentilla päivähoidossa olevista lapsista on ainakin toinen vanhemmista kotona. Mikä tietenkin herättää kysymyksen vanhempien velvollisuudesta ja vastuusta omien lastensa hoitamiseen.
Monenlaista kommenttia on esiintynyt. Myötätuntoa Sailakselle ei juurikaan ole herunut. Vastustusta sitäkin enemmän. Esitettyjen mielipiteiden toistamiseen ei ole aihetta. Mainittakoon nyt vain esimerkkinä, että silmään on sattunut useampiakin kannanottoja, joissa vanhemmat ovat kertoneet että viemällä jälkikasvunsa päivähoitoon he saavat kipeästi tarvitsemaansa vapaahetkiä lastensa hoitamisesta eli kysymyksessä ainakin näiden vanhempien osalta olisikin heidän oma päivähoito-ongelmansa ?
Oma asiantuntemukseni ja tietämykseni päivähoitokysymyksistä rajoittuvat muutamaa satunnaista kokemusta lukuun ottamatta 1950 ja 1970 luvuille. Kuten arvata saattaa tuolla aiemmalla vuosikymmenellä päivähoitokokemukset olivat kirjaimellisesti subjektiivisia eli omakohtaisia. Nämä kokemukset siis ajoittuvat ikään, jolloin olin täyttänyt kuusi vuotta. Tuolloin kunnalliseen päivähoitoon (lastentarhaan) pääsy ei ollut oikeus vaan etuoikeus. Kaupungin virkamiesten lapsille tämä etuoikeus jostain syystä kului. Muuten lastentarhaan valittiin lapset yksinomaan vanhempien tulotason eli maksukyvyn mukaan. Vanhemmat eivät tuolloin laittaneet lapsiaan lastentarhaan päästäkseen heistä muutamaksi tunniksi eroon, vaan oppimaan käytöstapojen ja sosiaalisten taitojen alkeita. Menemättä sen enempää yksityiskohtiin totean vaan, että vieläkin muistan, miltä saippua suusta lipsahtaneen kirosanan jälkeen maistui.
1970-luvulla lastentarhaan pääsy oli jo tainnut muuttua etuoikeudesta oikeudeksi, mutta muusta kunnallisesta päivähoidosta en muista noihin aikoihin edes kuulleeni. Oma jälkikasvuni hoidettiin alkuun isovanhempien ja hoitotätien toimesta. Myöhemmin kuvaan tuli kirkon ylläpitämä, 2-3 kertaa viikossa kokoontuva päiväkerho, jossa lapset viettivät kolmisen tuntia kerrallaan.
Subjektiivinen päivähoito-oikeus on edistystä, johon on turha puuttua. On syytä kuitenkin muistaa, että kysymys on nimenomaan lasten eikä suinkaan vanhempien päivähoito-oikeudesta.

Posted by Piruparka at 04:00 PM | Comments (0)

syyskuu 17, 2004

KESKUSTELUA BUDJETISTA

Myönnän turhautuneeni. Jälleen kerran, kun kuuntelin keskustelua, jota käytiin eduskunnassa valtion ensi vuoden tulo- ja menoarviosta. Turhautuminen ei johtunut siitä, etteikö käytetyissä puheenvuoroissa olisi ollut jonkin verran jopa asiaakin vaan siitä, että niiden arvo jää suurimmaksi osaksi mielipiteen ilmaisun tasolle. Myönnän eduskunnan arvokkaan ja arvovaltaisen ilmapiirin, joka saattaa antaa ja antaakin näkemyksille arvokkuutta ja ehkäpä painoarvoakin, mutta kutakuinkin saman verran eduskunnan puhujapöntöstä esitetyillä kannanotoilla tulee olemaan vaikutusta ensi vuoden budjettiin, jos ne esitettäisiin vaikkapa lähiökapakan kaljanhuuruisessa ympäristössä.
Verot ja niiden alentaminen näyttivät taas kerran olevan suosituin puheenaihe. On selvää, että tilipussiin jäävien eurojen määrä on tärkeä ja kiinnostaa kansalaisia. Veronalennuksilla aikaansaatu "palkankorotus" tulee kuitenkin valtion eli meidän kaikkien maksettavaksi. Sama summa on sitten pois niistä palveluista, joita verovaroilla olisi tarkoitus tuottaa. En ihmettele pätkääkään, miksi yhteiskunnan palvelut ja niiden saatavuus on viime aikoina ollut tasavallan julkisista puheenaiheista keskeisimmällä sijalla. Rahat, joilla palveluita pitäisi tuottaa, kuluu veronalennuksina annettuihin palkankorotuksin.
Työn teettäjä naureskelee partaansa, mitä enemmän saa omia kustannuksiaan yhteiskunnan maksettavaksi. Ja mikä on naureskellessa, kun tasavallan hallituksen taholta suorastaan vaaditaan maltillisia palkankorotuksia, että valtio pääsisi pienentämään omia verotulojaan maksamalla osan palkankorotuksista yhteisestä kassasta.
Niin kutsutulla Kiina-ilmiöllä on valtaisa voima. Suomalaisten yritysten ei tarvitse kunnolla edes uhata Kiinaan lähdöllä, pelkkä vihjaus saa hallituksen tyrkyttämään osallistumistaan palkkakustannuksiin. Kunhan vielä jonkin aikaa odotetaan, niin valtio tullee maksamaan tasavallan kaikkien työntekijöiden palkat saadakseen yritykset pysymään Suomessa. Sen halvemmalla eivät yritykset saa työvoimaa, edes Kiinassa.
Toki muitakin asioita eduskunnassa käydyssä budjettikeskustelussa käsiteltiin. Kovin uskottavalta ei tunnu kokoomuksen oppositiopolitiikkakaan, kun tarkkailija hahmotti lähes puolet Ben Zyskowiczin käyttämästä puheenvuorosta kuluneen budjettiesityksen kehumiseen. Ja mikä on kehuessa, kun päähallituspuolueen ryhmäpuheenvuoron pitänyt Timo Kalli kertoi kaiken kansan kuultavaksi, että kaikki mitä kokoomus on vaatinut on tehty ja vielä enemmänkin, eli asioita joita kokoomus ei ole ymmärtänyt edes vaatia.

Posted by Piruparka at 03:58 PM | Comments (0)

syyskuu 14, 2004

SEURAA JOHTAJAA

Mikäli muistikuvat ovat oikeita tuolta 50 vuoden takaa, "seuraa johtajaa" oli jonkinlainen apinointileikki, jota sen ajan lapset leikkivät. Sen ideana oli matkia kaikkia mahdollisia temppuja, joita johtajaksi valittu keksi tehdä itse ja samalla sitten teetättää muilla leikkiin osallistujilla.
Vaikka leikki on kaukana siitä puheenvuorosta, jonka Venäjän asevoimien komentaja viime viikolla käytti, puolen vuosisadan takaiset kisailut tulivat väistämättä mieleen kun uutiset kertoivat Venäjän päätöksestä tehdä ennalta ehkäiseviä iskuja kaikkialla maailmassa, osallistuessaan - (itse aiheuttamansa) - terrorismin torjuntaan. Jalomielisesti venäläiskenraali ilmoitti vielä, että heidän tarkoituksenaan ei ole käyttää ydinaseita näitä iskujen tehdessään.
Venäjän päätös osoittaa, että he ovat omaksuneet ja purematta karvoineen nielleet sen sotaopin, joka vuoden 2001 syyskuun 11. päivän Word Trade Centeriin tehtyjen iskujen jälkeen kehitettiin Yhdysvalloissa ja jota alettiin kutsua Bushin doktriiniksi. Sen mukaan on eettisesti hyväksyttävää käyttää hyökkäystä ja tappaa ihmisiä kaiken varalta ja varmuuden vuoksi missä päin maailmaa tahansa ihan vaan sen vuoksi, että näillä saattaisi olla terrorismiin taipuvaisia ajatuksia Yhdysvaltoja ja nyt siis myös Venäjää kohtaan.
Huolimatta siitä, että venäläisten itsensä taholta ei koskaan ole myönnetty oman, kylmän sodan aikaisen suurvalta-asemansa häviämistä, nyt nähty amerikkalaisten matkiminen osoittaa, että se myöntää Yhdysvaltojen olevan johtaja, jonka temppuja on apinoimalla seurattava. Samalla kerjätään ja myös saadaan amerikkalaisten hyväksyntä omalle provosoivalle ja kyseenalaiselle taistelulle, jota he ovat alkaneet trendikkäästi kutsua omaksi osuudekseen taistelussa terrorismia vastaan. Tämä taas osoittaa sen valtaisan, mutta surkuhupaisan suurvalta-aseman kaipuun, jota Venäjällä podetaan ja jonka saavuttamiseksi siellä ollaan valmiita saattamaan itsensä tilanteeseen, joka herättäisi lähinnä surumielistä hilpeyttä elleivät omaksutut toimintatavat olisi kaiken hyväksyttävyyden alapuolella.
Vaikka Pohjois-Ossetiassa, Moskovassa ja muuallakin Venäjällä tehdyt terrori-iskut ovat ehdottoman tuomittavia, on muistettava, että tsetseenit, jotka venäläisten mielestä kaikki ovat terroristeja, taistelivat alun perin ja taistelevat edelleenkin oman itsenäisyytensä puolesta. En mahda mitään mielleyhtymälle, että eräs toinenkin kansa taisteli itsenäisyytensä säilyttämiseksi noin 65 vuotta sitten. Vastustajakin oli sama vaikkakin eri nimellä varustettu. Sotaa kutsuttiin talvisodaksi. Tuolloin itsenäisyytensä puolustajia ei luonnollisestikaan kutsuttu terroristeiksi.

Posted by Piruparka at 03:56 PM | Comments (0)

syyskuu 10, 2004

VALTAA JAOSSA

Taas olisi valtaa jaossa. Toisin sanoen seuraava virallinen vallanjakopäivä on sunnuntaina 24.10. Silloin suomalaisilla on mahdollisuus valtuuttaa kunnallisen valtansa käyttäjiksi kyvykkäimmiksi ja oman mielensä mukaiseksi katsomansa henkilöt.
Kovin innokkaina eivät tasavaltamme kansalaiset - ainakaan viime vuosina - ole valtaansa olleet jakamassa. On inhimillistä ja siksi jossain määrin jopa ymmärrettävää, että täysipainoisen valtakirjan antaminen ei välttämättä ole innostanut silloin, kun ääntä tullaan käyttämään tuhansien kilometrien päässä Brysselissä ja käyttäjänä tulisi olemaan henkilö, jonka on nähnyt korkeintaan televisiossa. Sen sijaan, hieman ristiriitaisesti, suomalaiset ovat innokkaimmin omaa valtaansa olleet luovuttamassa tasavallan presidentille, jolla niiden käyttöoikeuksista on jäljellä enää rippeet.
Nyt vuorossa oleva kunnallinen vallanjakotapahtuma ei ole ollut suosituimpien joukossa. Neljä vuotta sitten ainoastaan 56 prosenttia suomalaisista oli valmis valtuutettujen valtuuttamiseen siitäkin huolimatta, että valtuutettujen vallankäyttöä on huomattavasti helpompi valvoa omassa kunnassa kuin kansanedustajien Arkadianmäellä puhumattakaan europarlamentaarikoista Brysselissä.
Kuten aina ennen vallanjakotapahtumia, nytkin tilataan erilaisia tutkimuksia ja gallup-kyselyitä ja julkaistaan niiden tuloksia. Kovin paljon uutta ei niiden myötä tule esiin. Kuten aina, nytkin eläkeläiset tulevat olemaan varmimpia äänestäjiä. Ehkä heidän mieleensä on iskostunut ajatus, että kysymyksessä on nimenomaan kansalaisvelvollisuus ja sen täyttäminen. Vaaleiksi kutsutuissa vallanjakotilaisuuksissa puolueiden suurimpana murheena on jälleen kerran nuorempien ikäpolvien vähäinen kiinnostus osallistua äänestystapahtumaan. Kun kaikista äänestysikäisistä 52 prosenttia ilmoittaa varmasti äänestävänsä, vastaava luku 18 - 25 -vuotiaiden keskuudessa on vain 23 prosenttia. Heidän joukossaan kansalaisvelvollisuuden täyttäminen näissä yhteyksissä ei ehkä näyttele niin suurta osaa kuin vanhemmilla ikäluokilla. Sen sijaan Piruparan havaintoelimiin on tihkunut kannanottoja, joiden mukaan vaaleissa on kyse käsitteestä nimeltä äänioikeus, jota on oikeus ja mahdollisuus käyttää, mutta myös oikeus olla käyttämättä. Nuorten äänioikeutettujen aktiivisuudesta huolissaan olevien kannattaisi pohtia, olisiko aktivoimisessa esitettävänä muitakin porkkanoita kuin päivähoitokysymykset.
Oli lopputulos puolentoista kuukauden kuluttua sitten mikä hyvänsä, valta tulee takuuvarmasti jaettua. Yhtä varmaa on se, että vain äänestämällä voi vaikuttaa siihen kenelle valtaa jaetaan ja oikeus sen käyttöön annetaan. Näin toimii edustuksellisen demokratian pelisäännöt myös kunnallisessa vallanjakoprosessissa.

Posted by Piruparka at 03:54 PM | Comments (0)

syyskuu 07, 2004

SUPOPELIÄ?

Tasavaltaa on viime aikoina puhuttaneet tapahtumat, joita on paljastunut suojelupoliisin (supon) piirissä. Epäilyksen varjo on heitetty varjostamaan valtakunnan yhteiskuntajärjestyksestä ja maan turvallisuudesta vastaavan poliisiyksikön johdon toimintaa ja jatkamismahdollisuuksia tehtävissään. Koska poliisi esiintyy kaikissa luottamusmittauksissa ja - tilastoissa poikkeuksetta listan kärkipäässä, kaikenlaiset epäilykset tätä kansalaisten luottoinstituutiota kohtaan tuntuvat sitäkin pahemmilta.
Näin maallikon on vaikea ymmärtää mitä kaikkea niin sanotulla televalvonnalla ja teletunnistetiedoilla saadaan paljastetuksi. Ilmeisen merkittäviä asioita kuitenkin. Sen verran isot jakkarat ovat jo tässä vaiheessa tutisseet ja jopa kaatuneet. Oli miten oli, olennaisinta kuitenkin on se, missä tarkoituksessa poliisi käyttää sille myönnettyjä televalvontaoikeuksia. Koska nyt esillä oleva, epärehellisin keinoin hankittuja teletunnistetietoja koskeva tapaus, on julkisuudessa olleiden tietojen mukaan tapahtunut jo vuonna 2000, herää väistämättä kysymys, kuka salasi tietoa näin pitkään ? Oliko vain "huonoa tuuria", että asia tuli esiin ? Onko peli jota supo pelaa nimeltään supopeli, jonka säännöt määrittelee supo ja joita sovelletaan supon tarpeiden mukaan ?
On selvää, että salaiset poliisit, joita suojelupoliisikin edustaa, pitävät toimissaan matalaa profiilia, senhän sanoo jo nimikin, että asioista ei pahemmin huudella. Se ei kuitenkaan tarkoita, että toiminnan pitäisi tai että se edes saisi olla kontrolloimatonta. On kuulunut väitteitä, että Suomessa suojelupoliisin parlamentaarinen valvonta olisi heikoimmalla tasolla kaikista EU-maista. Mene ja tiedä ? Esillä on kuitenkin ollut erilaisia malleja, joilla voitaisiin valvoa järkevästi suojelupoliisin toimintaa vaarantamatta silti sitä luottamuksellisuutta, jota valtakunnan turvallisuudesta vastaavan elimen toiminta kuitenkin ehdottomasti edellyttää. Eniten ehkä esillä on ollut ajatus, että eduskunnan yhteyteen perustettaisiin erityinen valvontaelin, jolla olisi laajat oikeudet tutustua kaikkeen suojelupoliisin aineistoon. Heiltä luonnollisesti edellytettäisiin myös ankaraa salassapitovelvollisuutta. Heidän tehtävänsä olisi valvoa suojelupoliisin toimien laillisuutta ja raportoida siitä tarvittaessa.
Ajatuksena malli näyttäisi ihan kelvolliselta. Tapojensa mukaisesti Piruparan mielessä kuitenkin herää epäilevä Tuomas, joka sitkeästi väittää, että päästessään suojelupoliisin salaisten toimien, tietojen, ehkäpä peräti arkistojenkin vapaaseen tutkimiseen, mainitun valvontaelimen jäsenistä tulisi supolaisempia kuin supolaiset itse ja laillisuuden valvontaelimestä muodostuisi salailuun erikoistunut sisäpiiriläisten erikoisryhmä. Heidän kirjoittamansa raportit tuskin tulisivat suuremmin poikkeamaan suojelupoliisin itsensä tekemistä toimintakertomuksista.

Posted by Piruparka at 03:52 PM | Comments (0)

syyskuu 03, 2004

AMMATIKSI VÄITETTYÄ LUOTTAMUSTA

Aina silloin tällöin niin sanotun tavallisen kansan keskuudessa käydyissä keskusteluissa nousee esiin epäilys kansanedustajien ammattitaidosta. Millä muulla kuin luottamuksella voidaan mitataan henkilön kyvyt toimia valtakunnan lainsäätäjänä ? Kysymys, joka siis ensisijaisesti koskee kansanedustajien päätehtävää eli lainsäädäntötyötä, on aiheellinen, kun alkaa pohtimaan, antaako lääkärin-, maisterin- papin-, poliisin-, juristin-, toimittajan-, opettajan- tai jonkun muu ammatin koulutus yhtäläisen pätevyyden toimia valtakunnan lainsäätäjänä. Tarvitseeko kansanedustaja yleensä mitään ammattitaitoa, pätevyyttä tai peräti ammattitutkintoa vai riittääkö kansanedustajan tehtävien hoitamiseen pelkästään tuo mainittu kansalta saatu luottamus. Jos ihminen on hyvä ja luotettava lääkäri, pappi tai vaikkapa poliisi, onko vaan uskottava siihen, että hän on myös pätevä kansanedustaja ? Olisiko uusille (miksei myös nykyisille) kansanedustajille laadittava vähintäänkin soveltuvuustesti, jolla mitattaisiin edustajan pyyteetön halu olla luottamuksen arvoinen ja palvella vilpittömästi kansaa ilman oman edun tavoittelua ? Missä muussa tehtävässä saa toimia epäpätevänä tai peräti kyvyttömänä neljä vuotta, ennen kuin saa kenkää ?
Työn tai ammatin tärkeys ja jopa arvostus määritellään useasti siitä maksettavan palkan suuruudella / pienuudella, joka taas yleensä määräytyy tehtäviä suorittavan henkilön korvattavuudella.
Lähes kaikissa ammateissa vaaditaan nykyisin ammattitutkinnon suorittamista. Jopa vuosikymmeniä samassa ammatissa toimineet joutuvat suorittamaan tutkinnon, osittaakseen hallitsevansa työnsä tai ainakin saadakseen ammattityöstä maksettavaa palkkaa. Kansanedustajien työ ei edellytä minkäänlaista ammattitutkintoa, siksi ei voi puhuakaan, että kysymyksessä olisi kansanedustajan ammatti. Koska olemassa ei ole kansanedustajan ammattia ei heidän puuhasteluaankaan voitane kutsua työksi, josta maksettavalla palkalla mitattaisiin ammatin / työn tärkeys tai arvostus. Heidät voi vaihtaa eli korvata ainoastaan joka neljäs vuosi, joka siitä syystä on laitettu näkymään heille suoritetun korvauksen suuruudessa.
Tässä päästiinkin edustuksellisen demokratian alkulähteille. Kansaa edustavat ihmiset eivät siis tee työtä eivätkä hoida virkaa joten heille ei kuulu maksaa palkkaa tehdystä työstä eikä korvausta viranhoidosta. He ovat luottamustehtävässä, johon ovat vapaaehtoisesti pyrkineet ja joka heille sitten vaaleissa on langennut. Koska luottamustehtäviä usein hoidetaan vapaa-aikana, ei kansanedustajille maksettua melkoista euromäärääkään ei voi kutsua palkaksi eikä summan korottamista palkankorotukseksi koska kysymyksessä on luottamustoimen hoitamiseen käytetyn vapaa-ajan korvaamisesta. Tämä on syytä muistaa.

Posted by Piruparka at 03:50 PM | Comments (0)