« KESKUSTELUA BUDJETISTA | Vasta julkaistut | KENRAALI - PRESIDENTTI? »

syyskuu 21, 2004

PÄIVÄHOIDOSTA

Lieneekö kuntavaalien läheisyys syynä siihen, että valtiosihteeri Raimo Sailaksen esitys subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajoittamisesta on tehnyt sen esittäjästä julkisessa sanassa lähes hirviön. Olen ymmärtänyt, että Sailaksen kannanotto ainakin osaltaan perustuu arvioon, jonka mukaan jopa kymmenellä prosentilla päivähoidossa olevista lapsista on ainakin toinen vanhemmista kotona. Mikä tietenkin herättää kysymyksen vanhempien velvollisuudesta ja vastuusta omien lastensa hoitamiseen.
Monenlaista kommenttia on esiintynyt. Myötätuntoa Sailakselle ei juurikaan ole herunut. Vastustusta sitäkin enemmän. Esitettyjen mielipiteiden toistamiseen ei ole aihetta. Mainittakoon nyt vain esimerkkinä, että silmään on sattunut useampiakin kannanottoja, joissa vanhemmat ovat kertoneet että viemällä jälkikasvunsa päivähoitoon he saavat kipeästi tarvitsemaansa vapaahetkiä lastensa hoitamisesta eli kysymyksessä ainakin näiden vanhempien osalta olisikin heidän oma päivähoito-ongelmansa ?
Oma asiantuntemukseni ja tietämykseni päivähoitokysymyksistä rajoittuvat muutamaa satunnaista kokemusta lukuun ottamatta 1950 ja 1970 luvuille. Kuten arvata saattaa tuolla aiemmalla vuosikymmenellä päivähoitokokemukset olivat kirjaimellisesti subjektiivisia eli omakohtaisia. Nämä kokemukset siis ajoittuvat ikään, jolloin olin täyttänyt kuusi vuotta. Tuolloin kunnalliseen päivähoitoon (lastentarhaan) pääsy ei ollut oikeus vaan etuoikeus. Kaupungin virkamiesten lapsille tämä etuoikeus jostain syystä kului. Muuten lastentarhaan valittiin lapset yksinomaan vanhempien tulotason eli maksukyvyn mukaan. Vanhemmat eivät tuolloin laittaneet lapsiaan lastentarhaan päästäkseen heistä muutamaksi tunniksi eroon, vaan oppimaan käytöstapojen ja sosiaalisten taitojen alkeita. Menemättä sen enempää yksityiskohtiin totean vaan, että vieläkin muistan, miltä saippua suusta lipsahtaneen kirosanan jälkeen maistui.
1970-luvulla lastentarhaan pääsy oli jo tainnut muuttua etuoikeudesta oikeudeksi, mutta muusta kunnallisesta päivähoidosta en muista noihin aikoihin edes kuulleeni. Oma jälkikasvuni hoidettiin alkuun isovanhempien ja hoitotätien toimesta. Myöhemmin kuvaan tuli kirkon ylläpitämä, 2-3 kertaa viikossa kokoontuva päiväkerho, jossa lapset viettivät kolmisen tuntia kerrallaan.
Subjektiivinen päivähoito-oikeus on edistystä, johon on turha puuttua. On syytä kuitenkin muistaa, että kysymys on nimenomaan lasten eikä suinkaan vanhempien päivähoito-oikeudesta.

Posted by Piruparka at 21.09.04 16:00

Comments

Post a comment