« AMMATIKSI VÄITETTYÄ LUOTTAMUSTA | Vasta julkaistut | VALTAA JAOSSA »

syyskuu 07, 2004

SUPOPELIÄ?

Tasavaltaa on viime aikoina puhuttaneet tapahtumat, joita on paljastunut suojelupoliisin (supon) piirissä. Epäilyksen varjo on heitetty varjostamaan valtakunnan yhteiskuntajärjestyksestä ja maan turvallisuudesta vastaavan poliisiyksikön johdon toimintaa ja jatkamismahdollisuuksia tehtävissään. Koska poliisi esiintyy kaikissa luottamusmittauksissa ja - tilastoissa poikkeuksetta listan kärkipäässä, kaikenlaiset epäilykset tätä kansalaisten luottoinstituutiota kohtaan tuntuvat sitäkin pahemmilta.
Näin maallikon on vaikea ymmärtää mitä kaikkea niin sanotulla televalvonnalla ja teletunnistetiedoilla saadaan paljastetuksi. Ilmeisen merkittäviä asioita kuitenkin. Sen verran isot jakkarat ovat jo tässä vaiheessa tutisseet ja jopa kaatuneet. Oli miten oli, olennaisinta kuitenkin on se, missä tarkoituksessa poliisi käyttää sille myönnettyjä televalvontaoikeuksia. Koska nyt esillä oleva, epärehellisin keinoin hankittuja teletunnistetietoja koskeva tapaus, on julkisuudessa olleiden tietojen mukaan tapahtunut jo vuonna 2000, herää väistämättä kysymys, kuka salasi tietoa näin pitkään ? Oliko vain "huonoa tuuria", että asia tuli esiin ? Onko peli jota supo pelaa nimeltään supopeli, jonka säännöt määrittelee supo ja joita sovelletaan supon tarpeiden mukaan ?
On selvää, että salaiset poliisit, joita suojelupoliisikin edustaa, pitävät toimissaan matalaa profiilia, senhän sanoo jo nimikin, että asioista ei pahemmin huudella. Se ei kuitenkaan tarkoita, että toiminnan pitäisi tai että se edes saisi olla kontrolloimatonta. On kuulunut väitteitä, että Suomessa suojelupoliisin parlamentaarinen valvonta olisi heikoimmalla tasolla kaikista EU-maista. Mene ja tiedä ? Esillä on kuitenkin ollut erilaisia malleja, joilla voitaisiin valvoa järkevästi suojelupoliisin toimintaa vaarantamatta silti sitä luottamuksellisuutta, jota valtakunnan turvallisuudesta vastaavan elimen toiminta kuitenkin ehdottomasti edellyttää. Eniten ehkä esillä on ollut ajatus, että eduskunnan yhteyteen perustettaisiin erityinen valvontaelin, jolla olisi laajat oikeudet tutustua kaikkeen suojelupoliisin aineistoon. Heiltä luonnollisesti edellytettäisiin myös ankaraa salassapitovelvollisuutta. Heidän tehtävänsä olisi valvoa suojelupoliisin toimien laillisuutta ja raportoida siitä tarvittaessa.
Ajatuksena malli näyttäisi ihan kelvolliselta. Tapojensa mukaisesti Piruparan mielessä kuitenkin herää epäilevä Tuomas, joka sitkeästi väittää, että päästessään suojelupoliisin salaisten toimien, tietojen, ehkäpä peräti arkistojenkin vapaaseen tutkimiseen, mainitun valvontaelimen jäsenistä tulisi supolaisempia kuin supolaiset itse ja laillisuuden valvontaelimestä muodostuisi salailuun erikoistunut sisäpiiriläisten erikoisryhmä. Heidän kirjoittamansa raportit tuskin tulisivat suuremmin poikkeamaan suojelupoliisin itsensä tekemistä toimintakertomuksista.

Posted by Piruparka at 07.09.04 15:52

Comments

Post a comment

Thanks for signing in, . Now you can comment. (sign out)

(If you haven't left a comment here before, you may need to be approved by the site owner before your comment will appear. Until then, it won't appear on the entry. Thanks for waiting.)


Remember me?