« SUPOPELIÄ? | Vasta julkaistut | SEURAA JOHTAJAA »

syyskuu 10, 2004

VALTAA JAOSSA

Taas olisi valtaa jaossa. Toisin sanoen seuraava virallinen vallanjakopäivä on sunnuntaina 24.10. Silloin suomalaisilla on mahdollisuus valtuuttaa kunnallisen valtansa käyttäjiksi kyvykkäimmiksi ja oman mielensä mukaiseksi katsomansa henkilöt.
Kovin innokkaina eivät tasavaltamme kansalaiset - ainakaan viime vuosina - ole valtaansa olleet jakamassa. On inhimillistä ja siksi jossain määrin jopa ymmärrettävää, että täysipainoisen valtakirjan antaminen ei välttämättä ole innostanut silloin, kun ääntä tullaan käyttämään tuhansien kilometrien päässä Brysselissä ja käyttäjänä tulisi olemaan henkilö, jonka on nähnyt korkeintaan televisiossa. Sen sijaan, hieman ristiriitaisesti, suomalaiset ovat innokkaimmin omaa valtaansa olleet luovuttamassa tasavallan presidentille, jolla niiden käyttöoikeuksista on jäljellä enää rippeet.
Nyt vuorossa oleva kunnallinen vallanjakotapahtuma ei ole ollut suosituimpien joukossa. Neljä vuotta sitten ainoastaan 56 prosenttia suomalaisista oli valmis valtuutettujen valtuuttamiseen siitäkin huolimatta, että valtuutettujen vallankäyttöä on huomattavasti helpompi valvoa omassa kunnassa kuin kansanedustajien Arkadianmäellä puhumattakaan europarlamentaarikoista Brysselissä.
Kuten aina ennen vallanjakotapahtumia, nytkin tilataan erilaisia tutkimuksia ja gallup-kyselyitä ja julkaistaan niiden tuloksia. Kovin paljon uutta ei niiden myötä tule esiin. Kuten aina, nytkin eläkeläiset tulevat olemaan varmimpia äänestäjiä. Ehkä heidän mieleensä on iskostunut ajatus, että kysymyksessä on nimenomaan kansalaisvelvollisuus ja sen täyttäminen. Vaaleiksi kutsutuissa vallanjakotilaisuuksissa puolueiden suurimpana murheena on jälleen kerran nuorempien ikäpolvien vähäinen kiinnostus osallistua äänestystapahtumaan. Kun kaikista äänestysikäisistä 52 prosenttia ilmoittaa varmasti äänestävänsä, vastaava luku 18 - 25 -vuotiaiden keskuudessa on vain 23 prosenttia. Heidän joukossaan kansalaisvelvollisuuden täyttäminen näissä yhteyksissä ei ehkä näyttele niin suurta osaa kuin vanhemmilla ikäluokilla. Sen sijaan Piruparan havaintoelimiin on tihkunut kannanottoja, joiden mukaan vaaleissa on kyse käsitteestä nimeltä äänioikeus, jota on oikeus ja mahdollisuus käyttää, mutta myös oikeus olla käyttämättä. Nuorten äänioikeutettujen aktiivisuudesta huolissaan olevien kannattaisi pohtia, olisiko aktivoimisessa esitettävänä muitakin porkkanoita kuin päivähoitokysymykset.
Oli lopputulos puolentoista kuukauden kuluttua sitten mikä hyvänsä, valta tulee takuuvarmasti jaettua. Yhtä varmaa on se, että vain äänestämällä voi vaikuttaa siihen kenelle valtaa jaetaan ja oikeus sen käyttöön annetaan. Näin toimii edustuksellisen demokratian pelisäännöt myös kunnallisessa vallanjakoprosessissa.

Posted by Piruparka at 10.09.04 15:54

Comments

Post a comment

Thanks for signing in, . Now you can comment. (sign out)

(If you haven't left a comment here before, you may need to be approved by the site owner before your comment will appear. Until then, it won't appear on the entry. Thanks for waiting.)


Remember me?