« syyskuu 2004 | Vasta julkaistut | marraskuu 2004 »

lokakuu 29, 2004

TYÖVOIMA- VAI HAAMUKOULUTUSTA

Viime viikolla YLE:n tutkiva journalistiryhmä oli katsonut aiheelliseksi tutkia vihdoinkin toimintaa, jota kutsutaan työvoimakoulutukseksi. Ainakin joiltain osin, mainittua koulutuksen nimellä kulkevaa toimintaa on ihmetelty nimenomaan niiden joukossa, jotka erilaisille kursseille lähes pakotettuna ovat joutuneet osallistumaan. Kuitenkaan edes Piruparka ei usko, että tasavallassamme - jossa työvoimakoulutukseen käytetään tänäkin vuonna noin 90 miljoonaa euroa ja jolla summalla koulutetaan lähes 30 000 työtöntä - kaikki olisi samanlaista haamukoulutusta, joka oli mainitun ohjelman aiheena.
Nähdyssä MOT -raportissa kerrottiin, että tutkinnan kohteena ollut vientimyyjän koulutus edusti työvoimapoliittisen koulutuksen korkeinta tasoa. Sen piti kymmenen kuukautta kestävänä olla niin sanottua "täsmäkoulutusta". Toisin sanoen työttömiä oli tarkoitus kouluttaa tiettyjen yritysten palvelukseen ennalta tarkasti määriteltyihin eli tässä tapauksessa vientimyyjän tehtäviin. Kysymyksessä ei siis ollut työttömien mihinkään johtamaton ajanvietetoiminta, jota usein koreasti myös työvoimakoulutukseksi kutsutaan.
Vuonna 2002, pakinassani "Työttömän kokemuksia", heitin ilmaan epäilyn, että työvoimakoulutukseksi mainostettujen kurssien työllistävä vaikutus kohdistuisi lähinnä koulutuspalveluiden myyjiin ja heidän henkilökuntaansa. Kantti ei tuolloin kestänyt julkituoda skeptistä arvelua, että koko homma tuoksahtaa enemmän tai vähemmän rahastukselta. Pelkkä aistinvarainen havainto kun harvoin riittää muuhun kuin niin sanottuun "mutu -tuntumaan". No, nyt on tutkittu sitä mitä pitikin tutkia eli Yleisradion MOT -toimitus teki sen mikä sille nimensä mukaisesti myös kuuluu.
Yllätys tietenkin oli se, kuinka suuria rahasummia työvoimakoulutuksen kurssien ympärillä pyörii, ainakin, jos sitä miettii hinta-laatu-suhteen näkökulmasta. Toki näillä kursseilla - mikä myös ohjelmassa todettiin - hoidetaan työllisyysongelmia sillä tavoin, että työttömyyslukemia siistitään näyttämään tilastoina edes hieman siedettävämmiltä, kun osa työttömiä istuu aina jonkinlaisessa koulutuksessa, oli mainitulla koulutuksella sitten työllistämisvaikutuksia tai ei. Tämän ajatuksen myötä mieleen hiipii väistämättä epäilys. Onkohan koko työvoimakoulutukseksi sanotun toiminnan tavoitteenakaan työttömien työllistäminen - ainakaan perinteisillä työllistämismetodeilla, vai onko tarkoituksena ainoastaan erilaisten aktiviteettien järjestäminen varsinkin niin sanotuille pitkäaikaistyöttömille, joiden uskotaan elelevän "ylellistä elämää" vastikkeettomasti yhteiskunnan kustannuksella

Posted by Piruparka at 04:25 PM | Comments (0)

lokakuu 26, 2004

LAPSEN LOGIIKKAA

Saattaisi olettaa, että Piruparkakin kuntavaalien jälkeisissä tunnelmissa ottaisi Pakinan aiheeksi jotain ajankohtaan sopivaa tai muuta aiheeseen läheisesti liittyvää huulenheittoa. Joudun pettämään oletukset, kun tällä kerralla otankin aihelmaksi menneiden muistelun sanontojen tai sananlaskujen muodossa.
Kaikissa kielissä on lentäviä lauseita ja kokemukseen perustuvia sananparsia, joiden alkuperä ei useinkaan ole selvillä ja joita käytetään ja sijoitetaan sopiviin kohtiin ihmisten puheessa. Aivan kaikki näistä lausahduksista eivät aina pidä paikkansa eivätkä ole ihan totuuden mukaisia tai niihin ei ainakaan uskota, kuten sanonta, että ”raha ei tee onnelliseksi”, ei ole vakuuttanut suomalaista lottokansaa, vaan miljoonat suomalaiset uskovat rahan onnea tuovaan mahtiin ja voimaan ja jännittämällä säännöllisesti joka lauantai, päästäkseen todistamaan mainitun sananlaskun paikkansapitämättömyyden.
Yksi tällainen usein toistettu sananparsi tai sananlasku on, että jokin asia tai työ on ”helpommin sanottu kuin tehty”. Siihen ei monellakaan luulisi olevan vastaansanomista, sen verran tuossa lausahduksessa on totuuden siementä. Toisin kuitenkin kävi. Tapauksesta on kulunut jo vuosia, itse asiassa vuosikymmeniä. Elettiin 70 –luvun puolen välin aikoja ja jälkikasvuni oli tuolloin noin neljän vuoden ikäinen. Mieleeni ei ole jäänyt, mistä keskustelu lähti liikkeelle, mutta jossain yhteydessä korviini sattuivat sanat, kun jälkikasvu loihe lausumaan, että jokin asia oli helpommin ”tehty kuin sanottu”. Minä tietysti viisaana ja järkevänä vanhempana lähdin korjaamaan sanontaa, täysin vakuuttuneena oman tietämykseni pätevyydestä, että nyt taisivat mennä sanomiset ja tekemiset vähän sekaisin. Sain vastaani kirkassilmäisen katseen ja hämmästyneen kysymyksen, että miten niin ? Kun aloin siinä selittämään, että onhan nyt mikä tahansa asia sanottuna paljon yksinkertaisempaa kuin sen käytännön toteuttaminen, katse muuttui epäileväksi. Se tuntui sanovan, että voiko joku todella olla noin yksinkertainen. En kuitenkaan antanut periksi vaan jotenkin yritin jatkaa perusteluitani, jolloin minut tylysti keskeytettiin ja sain kuulla varsin opettavaisen selityksen:
- Kuule isi, sä oot ihan väärässä. Kuuntele nyt kun mä sanon. Jos joku tekee jotain sellaista, mikä on väärin ja kiellettyä, niin onhan se paljon helpompi tehdä, kuin jälkeen päin mennä kertomaan ja tunnustamaa, että on tullut tehneeksi väärin.
Eipä siihen ollut "järkevällä" isällä enää mitään lisättävää.

Posted by Piruparka at 04:23 PM | Comments (0)

lokakuu 22, 2004

TAKAISINKO MIESELÄTTÄJYYTEEN?

Viime aikoina esitetyt lausunnot kotityön arvokkuudesta ja päivähoito-oikeuksien rajoittamisesta vie ajatuksen väistämättä siihen suuntaan, että meneillään on jonkinasteinen kampanja naisten saamiseseksi ellei nyt aivan hellan ja nyrkin väliin, niin kotilieden välittömään tuntumaan kuitenkin. Sama päämäärä näyttäisi olevan suunnitelmalla, jonka myös kotiäidin, sinänsä arvokas työ, kasvattaisi myös tekijänsä eläkekertymää.
Ensimmäinen ajatus, mikä mieleen juolahti on, että tässä ollaan tekemässä paluuta niin sanottuun mieselättäjyyteen perustuvaan perhemallin, joka oli hyvinkin vallitseva vielä Piruparan lapsuudessa eli puolisen vuosisataa sitten. Seuraavaksi ajatus eteni pohtimaan, että ellei kysymyksessä ole jonkun yli-ikäisen "mammanpojan" sentimentaalinen menneisyydenkaipuu, niin mistä voisi johtua mielenkiinto siirtää - usein miehiä paremmin koulutetut - naiset takaisin hellan ääreen ? Juurikaan ei aivoja tarvinnut rasittaa, kun vastaukseksi löytyi se sama sana, joka pätee vastauksena kutakuinkin jokaiseen nykyisin esitettävään, suomalaista yhteiskuntaa koskevaan kysymykseen. Se on luonnollisesti raha.
Myönnän auliisti, että en tiedä kenen pääkopassa tämän "kuningasajatus" mieselättäjyysmallin uudelleenlämmittämisestä on syntynyt. Jostain syystä - uskoakseni täysin alitajuisesti ja tahtomatta - mielikuviin tuppaa kuitenkin erään valtiosihteerin kasvonpiirteet. Hänen suustaan kun viime aikoina on saatu kuulla suunnilleen kaikki rahaan liittyvät, kansalaisten näkökulmasta yleensä negatiiviset kannanilmaisut.
Piruparka ei taatusti ole ainoa, jolla on vaikeuksia ymmärtää ajatuskuviota, joka on johtanut mieselättäjyyskuvion esilletuontiin. On selvää, että virkamiehet usein laitetaan esittämään ajatuksia, jotka poliitikkojen suuhun olisivat vähintäänkin kiusallisia. Näyttäisi kuitenkin siltä, että nyt olisi ajatus siirtää runsaasti rahaa nielevät, erilaiset hoito-, hoiva- ja muut vastaavat tehtävät, yhteiskunnan niskoilta kotiin jäävien naisten tehtäväksi. Ellei idea mieselättäjyydestä ja naisten hellan ääreen siirtämisestä olisi niin loukkaava, sitä voisi pitää suorastaan naurettavana Jonkinlaista suhteellisuudentajua kansalaisilla on oikeus odottaa hyvinvointivaltion - säästötoimiksi kutsutulta - alasajoltakin.

Posted by Piruparka at 04:21 PM | Comments (0)

lokakuu 15, 2004

VAIKKA VOISSA PAISTAIS

Voissa paistamisella tiedetään olevan myönteinen merkitys ruokaan, ellei nyt ihan sen terveellisyyteen, niin makuun kuitenkin. Samaa vaikutusta mainitulla ravintoaineella - ainakaan vanhan sanonnan mukaan - ei ole itäiseen naapuriimme, joka siis pysyy ryssänä voissa paistamisesta huolimatta. Tällaisen vaikutelman sai, kun lueskeli alkuviikolla julkaistua laajaa kansainvälistä kyselytutkimusta, jonka mukaan suomalaiset suhtautuvat eurooppalaisista, Kosovoa lukuun ottamatta, ylivoimaisesti nihkeimmin Venäjään.
Erilaisia selityksiä tälle, ehkä hieman kiusallisellekin, ilmiölle on etsitty ja julki-ilmaistu jopa presidentillisillä äänijänteillä. Syitä ollaan oltu löytävinään pitkästä ja sotienkin sävyttämästä historiasta, menetetystä Karjalasta, tämän päivä rikollisuudesta ja ties mistä. Lisäksi joissain tiedotusvälineissä sotkettiin Venäjä ja venäläiset. Toisin sanoen väitettiin suomalaisten asennoituvan karsaasti venäläisiin, kun Helsingin Sanomien julkaisemassa tutkimuksessa puhuttiin nimenomaan suhtautumisesta Venäjään, joka ainakin oman ymmärrykseni mukaan on eri asia kuin venäläinen.
Koska nykyisin Suomessa on ajattelun vapauden ohella voimassa myös sananvapaus, katson oikeudekseni julkituoda Piruparan ajatuksia, joita edellä mainitun kyselytutkimuksen lukeminen sarkasmiin taipuvaisessa mielessä herätti.
Koko sodan jälkeisen ajan aina tuonne 1990-luvun alkuun "Suomen virallinen ulkopolitiikka" vakuutteli ystävyyttä, yhteistyöalttiutta ja avunantovalmiutta Neuvostoliitolle. Painotus oli sanalla "virallinen" ja vastaväitteiden esittäjät leimattiin lähes maanpettureiksi. Tuolloin ei tehty kyselytutkimuksia suomalaisten suhtautumisesta naapuriin ja siksi kai YYA-liturgian julistajat uskoivat koko kansan - itsensä tavoin - olevan perin juurin suomettuneita. Näinhän ei tietenkään ollut ja vaikka ystävällisten suhteiden ylläpitäminen naapurin kanssa olikin yleisesti hyväksyttyä, rähmällään olo ärsytti niin vietävästi suomalaista perusluonnetta. Kansa pui nyrkkiä taskussaan kun se uskoi, että sodan jälkeisessä Suomessa entinen vihollinen nöyryytti suomalaispoliitikkoja ja tanssitti heitä mielensä mukaan. Ilman gallupeitakin tiedetään, että nihkeä suhtautuminen naapuriin oli hyvinkin yleistä jo tuolloin. Kun vielä selvisi, että suomettuminen ja rähmällään olo oli suurella osalla suomalaispoliitikkoja vapaaehtoista, kiukustuneet suomalaiset langettavat syyn siitäkin naapurin niskoille. Suomalaisille kun näyttäisi olevankin yksi lysti, onko naapurin nimi Venäjä vai Neuvostoliitto, siinä se on rajan takana ärsyttämässä kuitenkin.

Posted by Piruparka at 04:18 PM | Comments (0)

lokakuu 12, 2004

VAALIMAINONTA

Nyt kun vaalimainokset ovat taas ilmestyneet katukuvaan ja kylänraiteille kaiken kansan pällisteltäväksi, on esitetty kysymyksiä erilaisille mainonnan asiantuntijoille ja muille tunnetun ja tunnustetun tyylitajun omaaville ilmoittelun tehokkuudesta, tyylistä ja sanoman perillemenomahdollisuuksista. Kovin korkeita arvosanoja eivät ainakaan ne tietäjät, joiden kannanottoihin allekirjoittanut on törmännyt, ole tämänkertaisista julisteista antaneet.
Jollain psykologilla saattaisi olla perusteltu ja tyhjentävä selitys sille, miksi allekirjoittanut on aina kiinnostaneet teiden varsille asetetut vaalimainokset. Oma käsitykseni on se, että mielenkiinto johtuu vaalimainosten ratkaisevasta merkityksestä tapahtumaan, jota voisi kutsua luetun tekstin ymmärtämisprosessin ensiaskeleiksi. Tämä ahaa- tai heureka- ilmiö tapahtui talvella 1956. Kävin tuolloin kansakoulun ensimmäistä luokkaa ja lukutaidon oppiminen oli suurinta ja ihmeellisintä, mitä siihenastisen elämäni aikana oli tapahtunut ja avasi portit kaikenlaisen tiedon ihmeelliseen maailmaan. On selvää, että tuota uutta ja ihmeellistä taitoa oli kokeiltava kaikkiin mahdollisiin teksteihin mitä kohdalle sattui tulemaan. Tuona talvena elettiin aikaa, jolloin Urho Kekkosen 25 vuotta kestänyt presidenttitaival alkoi, jolloin hänen ja puolen tusinan muun ehdokkaan vaalimainoksissa siis riitti lukuharjoituksia.
Ehkä noista ajoista lähti myös Piruparan kiinnostus yhteisiin ja yhteiskunnallisiin asioihin, toisin sanoen politiikkaan. Esiintyihän tuon ajan vaalimainoksissa ehdokkaiden ja valitsijamiesten nimien ja kuvien lisäksi myös eri puolueiden tunnukset ja vaaliteemat, jotka nyttemmin ovat jo mielestä hävinneet, mutta jotka tuolloin osasin kutakuinkin kaikki ulkoa ja joita sitten tuli hoettua ja huudeltua vähän joka tilanteessa.
Tulipahan tässä vaan mieleen, että kuinka ympäröivä yhteiskunta nykypäivänä suhtautuisi ekaluokkalaisiin, jotka v-kirjaimella alkavien syvämietteisten ilmaisujen asemesta kailottaisivat julki eri puolueiden vaalitunnuksia ja muita aatteellisia julistuksia. Saattaisi vanhemmille käydä kutsu lastensuojelu- tai muiden viranomaisten puhutteluun epäiltynä lasten poliittisesta hyväksikäytöstä tai muusta tilanteeseen luontuvasta rikkeestä.
Totuuden nimessä on todettava, että vähintäänkin laimeita nämä tämän päivän vaalimainokset ovat. Siisteydessään ne eivät tietenkään loukkaa ketään, mutta ei niillä äänestysaktiivisuuttakaan nosteta puhumattakaan, että niissä riittäisi ainesta ekaluokkalaisten lukuharjoitusten kohteeksi.

Posted by Piruparka at 04:16 PM | Comments (0)

lokakuu 08, 2004

POLIITTINEN VÄRIKARTTA

Näin vaalien alla, kun julkaistaan mitä moninaisempaa tietoa ja tilastoa valtakunnan asioista, niin sattui aistimiin Suomen poliittinen värikartta. Siihen oli merkitty alueittain kunnat, joita hallittiin nyt päättyvällä vaalikaudella monipuolueperiaatteella (demokraattisesti) ja ne kunnat, joissa yksi puolue on sellaisessa asemassa, että se voi suvereenisti hallita kuntaa ja päättää sen asioista. Vaikka valtakunnan tilanne pääpiirteittäin olikin tiedossa, melkoisesti yllätti se, kuinka suuren alan tasavallan pinta-alasta on keskusta haalinut omaan reviiriinsä ja vaikutusvaltaansa.
Toki ruotsalaiselta kansanpuolueelta löytyy myös omat hallinta-alueensa eli Pohjanmaan rannikkoseutu ja kuntia eteläisen ja lounaisen Suomen alueella. Lukumäärältään näitä oli "vain" 22 kappaletta, mutta sekin on pieni luku, kun sitä vertaa keskustan hallitsemiin 174 kuntaan. Demareilta vastaavia kuntia löytyy yksi. Muilla puolueilla tällaista ylivalta-asemaa ei ole missään ja niiden on ollut "tyytyminen" yhteistyöhön muiden puolueiden kanssa.
Asukasmäärältään nämä yhden puolueen hallinnoimat kunnat ovat alle 20 prosenttia Suomen väkiluvusta, mutta kuntien lukumäärästä ne muodostavat lähes puolet eli noin 44 prosenttia. Vaikka kuntien pinta-alatietoja ei tätä kirjoitettaessa olekaan saatavilla, pelkkä silmäys tasavallan poliittiseen värikarttaan osoittaa, että mikäli lähes puolessa Suomen kunnissa valtaa käyttävät (keskusta + RKP) niin haluavat, noin puolta Suomen alueesta hallitaan kuntatasolla yksipuoluejärjestelmällä. Demokratian toteutumisen kannalta arveluttavaa on myös se, että huomattavassa osassa näistä "yksipuoluekunnissa" asioista päättävien äänivalta on alle 50 prosenttia. Toisin sanoen määräävässä asemassa oleva puolue on saanut alle puolet kunnassa annetuista äänistä.
Ehkäpä tässä yhteydessä voisi kertoa todeksi väitetyn anekdootin, jonka kuulin 25 vuotta sitten sitten, työskennellessäni eräässä eteläpohjalaisessa kunnassa.
Tarinan mukaan eräs, valtakunnallisestikin merkittävä, sähkölaitteita valmistava tuotantolaitos olisi joskus ollut halukas perustamaan parisataa henkeä työllistävän liesitehtaan tämän kyseisen kunnan alueelle. Silloin, kuten nykyisinkin, mainitussa kunnassa määräysvaltaa käytti ylivoimaisella enemmistöllä keskusta (silloinen maalaisliitto). Kun kunnanvaltuustossa asiaa käsiteltiin, päätökseksi tuli, että mitään tehdasta ei kuntaan haluta. Perusteluna esitettiin se, että tehdas toisi paikkakunnalle myös melkoisen liudan kommunisteja. Asiat oli pantava tärkeysjärjestykseen. Yksinvaltiutta kun ei saanut uhata, tilanne hoidettiin pelottelemalla kommunisteilla. Minkä palveluksen "yksipuoluejärjestelmä" tässä tapauksessa teki kunnalle. Sitä sopii miettiä.

Posted by Piruparka at 04:14 PM | Comments (0)

lokakuu 05, 2004

SUOMETTUMISOIREITA

Me, joilla on aistihavaintoja runsaan neljännesvuosisadan takaa ja kauempaakin, muistamme suomettuneisuudeksi kutsutun ajan. Tuon ajan sanotaan alkaneen 1961, niin sanotusta noottikriisistä, mutta huipussaan se oli 1970-luvulla, jolloin suomalaiset tiedotusvälineet harrastivat vapaaehtoista itsesensuuria ja ummistivat silmänsä jokseenkin kaikilta neuvostojärjestelmän ongelmilta.
Nuo ajat on uskottu olevan kaukana takana ja niille on joissain yhteyksissä jopa hieman säälinsekaisin ilmein naureskeltu. Ei ehkä kannattaisi. Sillä jokin aika sitten television Maailmannäyttämöllä - ohjelmassa esiintyi Venäjän suurlähetystön kakkosmieheksi mainittu Vjatseslav Tutshnin. Hän ilmoitti kaiken kansan kuultavaksi muun muassa kannanoton, jonka mukaan Venäjä on tyytymätön suomalaisten tapaan toimia EU:n ja Venäjän yhteistyön edistämistoimissa. Mielen valtasi oitis jonkinlainen déja vu- tunnelma, joka tarkoittaa, että tämä on koettu joskus aiemminkin. Huolimatta siitä, että ulkoministeri varsin pian julkisesti vakuutteli, että suhteet naapuriin ovat kunnossa eikä ongelmia ole, olen antanut itselleni kertoa, että melkoista vipinää mainittu televisiossa esitetty kannanotto on tasavallan ulkosuhteista vastaavissa piireissä herättänyt. Ehkä kysymys nyt on selvitetty. Viikon kuitenkin kesti ennen kuin tasavallan presidentti otti asiaan kantaa ja ilmoitti kollegan naapurimaasta sinutelleen häntä puhelimessa, joten tilanne lienee hallinnassa.
Suomettumisoireita on ollut näkyvissä valtakunnassa muutenkin. Lieneekö tottumuksesta tullut toinen luonto, kun rähmällään oloa näytetään harrastettavan yhä enemmän nyt myös läntiseen suuntaan. Enää ei näytä riittävän, että Suomi pyrkii liehakoimaan ainoastaan EU:ta asettamalla itselleen tavoitteeksi kuuliaisen mallioppilaan aseman. Näyttäisi nimittäin siltä, että siitä lähtien kun Yhdysvallat toteutti hyökkäyksensä Irakiin, on suomalaisia hyvinkin korkealta ja arvovaltaiselta taholta neuvottu olemaan arvostelematta amerikkalaisten toimia. Perusteluna on ymmärtääkseni esitetty, ettei pidä suututtaa maailman ainoaa suurvaltaa arvostelemalla sen tekemisiä. Neuvossa on tietenkin kysymys kehotuksesta 1970-luvulla opittuun itsesensuuriin, joka siis tällä kertaa koskee Yhdysvaltoihin kohdistuvaa kritiikkiä.
Suoranaisen kauhun valtaan näyttävät edellä mainitut "neuvoantajat" joutuneen, kun presidentti Halonen meni YK:ssa koko maailman edessä tuomitsemaan Yhdysvaltain hyökkäyksen Irakiin kansainvälisen oikeuden vastaisena. Joten suomettumisessa löytyy, joka suuntaan.

Posted by Piruparka at 04:13 PM | Comments (0)