« VAIKKA VOISSA PAISTAIS | Vasta julkaistut | LAPSEN LOGIIKKAA »

lokakuu 22, 2004

TAKAISINKO MIESELÄTTÄJYYTEEN?

Viime aikoina esitetyt lausunnot kotityön arvokkuudesta ja päivähoito-oikeuksien rajoittamisesta vie ajatuksen väistämättä siihen suuntaan, että meneillään on jonkinasteinen kampanja naisten saamiseseksi ellei nyt aivan hellan ja nyrkin väliin, niin kotilieden välittömään tuntumaan kuitenkin. Sama päämäärä näyttäisi olevan suunnitelmalla, jonka myös kotiäidin, sinänsä arvokas työ, kasvattaisi myös tekijänsä eläkekertymää.
Ensimmäinen ajatus, mikä mieleen juolahti on, että tässä ollaan tekemässä paluuta niin sanottuun mieselättäjyyteen perustuvaan perhemallin, joka oli hyvinkin vallitseva vielä Piruparan lapsuudessa eli puolisen vuosisataa sitten. Seuraavaksi ajatus eteni pohtimaan, että ellei kysymyksessä ole jonkun yli-ikäisen "mammanpojan" sentimentaalinen menneisyydenkaipuu, niin mistä voisi johtua mielenkiinto siirtää - usein miehiä paremmin koulutetut - naiset takaisin hellan ääreen ? Juurikaan ei aivoja tarvinnut rasittaa, kun vastaukseksi löytyi se sama sana, joka pätee vastauksena kutakuinkin jokaiseen nykyisin esitettävään, suomalaista yhteiskuntaa koskevaan kysymykseen. Se on luonnollisesti raha.
Myönnän auliisti, että en tiedä kenen pääkopassa tämän "kuningasajatus" mieselättäjyysmallin uudelleenlämmittämisestä on syntynyt. Jostain syystä - uskoakseni täysin alitajuisesti ja tahtomatta - mielikuviin tuppaa kuitenkin erään valtiosihteerin kasvonpiirteet. Hänen suustaan kun viime aikoina on saatu kuulla suunnilleen kaikki rahaan liittyvät, kansalaisten näkökulmasta yleensä negatiiviset kannanilmaisut.
Piruparka ei taatusti ole ainoa, jolla on vaikeuksia ymmärtää ajatuskuviota, joka on johtanut mieselättäjyyskuvion esilletuontiin. On selvää, että virkamiehet usein laitetaan esittämään ajatuksia, jotka poliitikkojen suuhun olisivat vähintäänkin kiusallisia. Näyttäisi kuitenkin siltä, että nyt olisi ajatus siirtää runsaasti rahaa nielevät, erilaiset hoito-, hoiva- ja muut vastaavat tehtävät, yhteiskunnan niskoilta kotiin jäävien naisten tehtäväksi. Ellei idea mieselättäjyydestä ja naisten hellan ääreen siirtämisestä olisi niin loukkaava, sitä voisi pitää suorastaan naurettavana Jonkinlaista suhteellisuudentajua kansalaisilla on oikeus odottaa hyvinvointivaltion - säästötoimiksi kutsutulta - alasajoltakin.

Posted by Piruparka at 22.10.04 16:21

Comments

Post a comment

Thanks for signing in, . Now you can comment. (sign out)

(If you haven't left a comment here before, you may need to be approved by the site owner before your comment will appear. Until then, it won't appear on the entry. Thanks for waiting.)


Remember me?