« Piruparan historiaa eli kun entisestä palopäälliköstä tuli pakinoitsija | Vasta julkaistut | NEUVOSTELLEN »

marraskuu 26, 2004

VITSIT JA NIIDEN KERTOJAT

Jotkut viisaat ovat väittäneet, että maailmassa on olemassa ainoastaan muutama kymmenen perusvitsiä ja kaikki muut ovat niiden johdannaisia. Joidenkin kohdalla näin saattaa ollakin. Varmaan monta laihialaisten nuukuudesta kertovaa tarinaa on kerrottu myös tarkasta rahankäytöstään tunnetuista skoteista tai jopa päinvastoin. Vitsailut Ahti Karjalaisen vaatimattomasta kielitaidosta, jotka myöhemmin kehittyivät lähes kaikkien hölmöilyjen kertomiseksi Karjalais-vitseinä, ei ole suomalainen ilmiö, vaan vastaavia ”valtiomiestarinoita” löytyy kaikkialta.
Takavuosina esitettiin oikein useampia jaksoja käsittävä televisio-ohjelma, jossa tohtorismies – Olli Alho- nimeltään opetti typerille suomalaisille vitsin vai oliko peräti huumorin perimmäistä olemusta. Mitään muuta mainitusta ohjelmasta ei ole jäänyt mieleen kuin, että harvoin on tullut nähdyksi kuivakiskoisempaa ja tuhauttavampaa ohjelmaa.
Näitä Alhon sukulaissieluja löytynee jokaisen tuttavapiiristä. Huonoa vitsiä kun tuskin kukaan viitsii lähteä edes kertomaan ja siksi kerrottua vitsiä seurannut kuulijoiden huvittuneisuuden puute johtuu mitä ilmeisimmin esittäjän heikohkoista kertojantaidoista. Tällaisessa tilanteessa mainitut puutteelliset kertojanlahjat omaava vitsinkertoja alkaa selittää vitsiä eli kertomaan mikä siinä oli se varsinainen naurettavuus. Ja tilanne ei kun pahenee. Kuulijat häkeltyvät ja vitsinkertoja nolostuu jos ymmärtää – aina ei ymmärrä.
Toisen ryhmän vitsinkertojia muodostaa joukko, joka aloittaa mahtipontisesti hyvän jutun kertomisen. Kuulijat hiljenevät ja keskittyvät kuuntelemaan tarinaa ja odottamaan sen kohokohtaa. Odottamisesta tulee pitkä, koska huipentumaa ei tule. Ei siksi, ettei sitä vitsissä olisi. Vaan ainoastaan siksi, että kertoja on yksinkertaisesti unohtanut sen. Hän alkaa pohtimaan oliko se nyt niin vai oliko se näin. Pian kuulijat kyllästyvät tähän jahkailuun ja keskittyvät muihin asioihin, kunnes edellä mainittu ”humoristi” taas haluaa kaiken huomion keskittyvän itseensä ja huudahtaa:
- Hei, nyt mä muistin sen.
Ja taas ihmiset hiljenevät kuuntelemaan mitä tuleman pitää. Mutta kun ei tule. Sama jahkailu vaan alkaa uudelleen.
Seuraavia tarinankertojia löytyy usein naisten joukosta. Itse asiassa ei voi oikein edes puhua tarinankertojista, koska koko kertominen tuskin koskaan pääsee edes alkua pidemmälle, kun kertoja purskahtaa nauramaan, pystymättä naurultaan kertomaan oikeastaan mitään.
Monien on syytä muistaa, että tarinoiden ja vitsien kertominen on taitolaji, jota toki voi harjoitella, mikäli ilmenee valtaisaa kaipuuta päästä niillä keinoin ihmisten suosioon ja kansanjoukkojen keskipisteeksi.

Posted by Piruparka at 26.11.04 16:41

Comments

Post a comment