« marraskuu 2004 | Vasta julkaistut | tammikuu 2005 »

joulukuu 31, 2004

TILINPÄÄTÖS

Vanhan vuoden päättyessä, ennen katseiden ja toiveiden suuntaamista tulevaan, on tapana tehdä katsaus, toisin sanoen eräänlainen tilinpäätös, menneeseen kauteen.

Mitenkään positiivinen vaikutelma ei kuluneelle vuodelle ole ollut ominainen. Sen verran sotaa ja terrorismia sekä näiden välisiä yhdistelmiä on maailmassa esiintynyt, muista onnettomuuksista ja katastrofeista puhumattakaan, että hyvin vähän myönteistä uutisoitavaa on mahtunut joukkoon.

Ehkä vallitsevin uutisaihe on ollut Irakin sota. On totta, että Saddam Hussein, johtaessaan Irakia oli hirmuhallitsija ja paha mies, mutta mitä on Yhdysvallat saanut aikaan miehittäessään maan? Päivittäin lukemattomia ihmisuhreja vaativia pommi- ja itsemurhaiskuja. Niitä on nähty niin television kuin muidenkin uutisvälineiden välityksellä. Ensi vuoden alkajaisiksi suunnitelluista vaaleista huolimatta, USA:n ristiretkestä Irakin demokratisoimiseksi on muodostunut täydellinen fiasko. Se ei tietenkään ole mikään uutinen. Niinhän on käynyt kutakuinkin kaikissa interventiotilanteissa, kun Yhdysvallat on lähtenyt asevoimin viemään omaa, niin kutsuttua demokratiaansa eri puolille maailmaa.

Yhtään sen erilaisempi ei tilanne ole kuluneen vuoden aikana ollut Tsetseniassakaan, missä Putin - samalla tavoin kuin Bush Irakissa - on jatkanut terrorismin vastaiseksi taisteluksi naamioituja sotatoimiaan ja joiden epäonnistuminen on ollut samaa luokkaa kuin amerikkalaisten "saavutukset" Irakissa.

Nyt päättyvän vuoden aikana ei maapallolla ole vältytty myöskään niin sanotuilta luonnonkatastrofeilta. Jopa Suomen, yleensä ennustettavissa olevassa ilmastossa, pääsi syntymään sekä tulva- että myrskyvahinkoja normaaliin verrattuna huomattavan paljon. Tämä tietenkin innosti erilaiset viherpipertäjät ennustamaan ilmastomuutosten aiheuttamaa maailmanloppua. Todellisen maailmanlopun tunnelmissa sen sijaan elettiin ihan konkreettisesti vuoden viimeiin päiviin ajoittuneen, vedenalaista maanjäristystä seuranneiden hyökyaaltojen kourissa, kun yli 100 000 paikallista asukasta ja turistia menehtyi useiden valtioiden alueella Kaakkois-Aasiassa.

Menneen vuoden ehkä ainoana valopilkkuna voitaneen mainita, että edelleen rikkaat rikastuivat ja köyhät köyhtyivät. Siitä tosin pääsivät nauttimaan ainoastaan edellä mainitut.

Valoisampaa Uutta Vuotta toivottelee Piruparka.

Posted by Piruparka at 07:16 AM | Comments (0)

joulukuu 24, 2004

ERÄS JOULUMUISTO

Joulu on perhejuhla. Muutaman ensimmäinen joulun häipyminen muistikuvista kuuluu asiaan, mutta muuten joulut perhepiirissä ovat usein sen verran samankaltaisia, että aina ei ole helppo erottaa yhtä joulua toisesta. Kymmenkunta työn merkeissä vietettyä jouluaattoa oman kokemuksen piiriin mahtuu, mutta perheympyröissä Piruparankin joulut ovat pääsääntöisesti vietetty. Perheeksi kutsutut ihmiset ja ympäristö ovat toki vaihdelleet. Jonkin verran työtä sivuaa myös tarina lähes neljänkymmenen vuoden takaa, joka usein joulun tienoilla tulee mieleen.
Koska 1960-luvulla laivojen satamassa oloajat olivat huomattavasti pidempiä kuin nykyisin, se saattoi joskus koetella tosimiestenkin fysiikkaa. Ahvenanmaalaisen varustamon Lundqvist Rederin s/s Rhys oli vienyt selluloosalastin Raumalta Englantiin. Lastin purkaminen kesti tuolloin lähes viikon. Vaikka Englanti ei olekaan tunnettu yöelämästään aluksen eräs matruusi (kutsuttakoon häntä vaikka Jaskaksi) otti kaiken irti siitäkin vähästä, mitä Britannian öillä oli hänelle tarjota.
Kun matka takaisin Suomeen alkoi, laivalla laskeskeltiin, että hyvän sään vallitessa saavuttaisiin Hankoon juuri jouluksi. Jaska oli juhlinnan jälkimainingeissa sitä mieltä, että nyt hänen seilaamisensa on seilattu ja seuraavan ”jobin” hän ottaisi laivaan, jossa on kivinen korsteeni ja mutsi puosuna.
Kutakuinkin koko aluksen henkilökunta oli jälkikäteen sitä mieltä, että tapahtumien kulku oli seurausta, ei niinkään juhlinnan seurauksista, kuin sen äkkinäisestä lopettamisesta. Oli miten oli, parin päivän kuluttua koettu englantilainen yöelämä alkoi koetella fysiikan ohella myös Jaskan henkistä kuntoa. Kenelläkään ei tuohon aikaan ollut tietoa, koulutuksesta puhumattakaan, mitä tuollaisessa tilanteessa olisi pitänyt tehdä. Ainoa, merimiesjärjen sanelema toimi oli, että aina oli joku, joka katsoi Jaskan perään, ettei hän päässyt tekemään mitään itselleen. Tehtävä ei ollut helppo tilanteessa, jossa joka puolella ympärillä velloi harmaa Pohjanmeri. Päivällä valoisana aikana, kun seuraavia silmäpareja oli enemmän, silmälläpito vielä onnistui, mutta kun tuli yö ja tehtävä oli annettu vahdissa olevalle puolimatruusille, Jaska pääsi livahtamaan hänen silmistään. Hetken etsittyään puolimatruusi teki ilmoituksen ja koko aluksen henkilökunta herätettiin etsintätoimiin. Samalla tehtiin ilmoitus myös muille alueella liikkuville aluksille mereen pudonneesta miehestä. Etsintöjä jatkettiin usean tunnin ajan. Joulukuinen Pohjanmeri on kuitenkin kylmä elementti pysytellä hengissä kovin pitkää aikaa, joten etsinnät lopetettiin. Meri oli ottanut omansa. Jouluksi kuitenkin ehdittiin Hankoon ja kuten arvata saattaa sitä vietettiin melko ankeissa tunnelmissa.
Hieman surullisesta tarinasta huolimatta Piruparka toivottaa lukijoilleen Rauhallista Joulua.

Posted by Piruparka at 04:54 PM | Comments (0)

joulukuu 21, 2004

JOULUKELJUMIA 2004

Erilaista jouluun liittyviä, joulukeljumin aiheeksi kelpaavia lieveilmiötä on toki esiintynyt tänäkin vuonna, mutta jostain syystä Piruparan ärsytyskynnys on ollut tavallista korkeammalla tai muuten saavuttamattomissa, että mainittavampaa provosoitumisilmiötä ei näyttäisi tapahtuneen. Kun vallitsevalle säätilalle ei mitään voi, televisiossa esitetyt toistuvat kehotukset osallistua vähäosaisten lapsiperheiden joulujärjestelyihin, saivat kuitenkin sen verran aivotoimintaa aikaiseksi, että joulukeljumin julistukselle löytyi aiheentynkää.

Erilaiset rahan- ja tavarankeräykset joulun alla ovat kuuluneet kuvioihin ilmeisesti aina. Muistan selvästi, miten keräysten kohteina aikoinaan olivat vain ja ainoastaan rajaseudun lapset. Nyttemmin rajaseuduilla on ilmeisesti vaurastuttu tai vähäosaisuus on muuten levinnyt kattamaan koko tasavallan, koska erityismainintaa rajaseudusta ja sen lapsista ei enää vuosiin ole näkynyt.

Joulumielen kerrotaan syntyvän antamisen ilosta. Siitä kai näissä keräyksissäkin on kysymys. On suorastaan liikuttavaa havaita, kuinka ihmisillä riittää ostovoimaa oman joulumielen hankintaan. Erilaisia keräyksiähän riittää, kun lukuisat järjestöt ja muut yhteenliittymät kilvan tekevät pyyteetöntä työtä järjestämällä ihmisille mahdollisuuden joulumielen hankintaan. Onhan se sentään iloinen asia, että vähävaraisuus ja huono-osaisuus ovat levinneet ympäri valtakuntaa, näin mahdollisimman monille parempiosaisille tarjoutuu tilaisuus joulumielen ostoon. Puhumattakaan suurista ja vähän pienemmistäkin firmoista ja yrityksistä, jotka näin pääsevät kohottamaan imagoaan jaloina joulumielen tuojina.

Jotenkin en pääse ajatuksesta, että antamisen iloon liittyy hyvinkin oleellisesti myös saajan ilo. Jos pelkästään antaminen on niin iloinen asia, rahaa ja tavaraa saatettaisiin iloisin mielin jakaa ympäri vuoden. Näissä jouluisissa rahankeräyksissä saajat ovat kuitenkin hyvin epämääräinen ”vähäosaisten lapsiperheiden” joukko, joille parempiosaiset hankkivat tai ainakin ovat hankkivinaan jouluiloa ostamalla lahjoituksillaan itselleen hyvän joulumielen.

Kun kukaan lahjoituksen tekijöistä ei tiedä kuka hänen lahjoituksensa saa, antamisen ilon lopullinen toteutuminen jää mielikuvituksen varaan. On varmaan mieltä kohottavaa nähdä mielikuvissaan kuinka oma lahjoitus tuo jouluiloa sen kaltaisiin perheisiin, joita on kuvattu vaikkapa Putkinotko- ja Ryysyrannan Jooseppi-teoksissa.

En lähde esittämään epäilyksiä lahjoitusten perillemenosta tarkoitettuun kohteeseen, varsinkin kun toiminta- ja toimituskulut on ensin vähennetty päältä pois. Mielenkiintoista sen sijaan olisi tietää, mitä ovat ne vähäosaisuuden kriteerit, joiden perusteella lahjoituksia jaetaan? Ja kuka kohteet valitsee?

Posted by Piruparka at 04:52 PM | Comments (0)

joulukuu 17, 2004

PERINTEITÄ KUNNIOITTAEN

Perimätiedon mukaan Piruparan syntyessä hänen isoisänsä juhlisti ensimmäisen lapsenlapsensa syntymää, ostamalla pullollisen korkeatasoista juomaa. Tuolloin, 1940-luvulla, ”Tikkuviinan” ja ”Kippurahännän” loistokautena, niitä prameampien juomien hankkiminen oli tuiki harvinaista, ehkä siksi perinnöksi ei ole jäänytkään varmaa tietoa siitä, oliko tuo jalo juoma konjakkia vai peräti samppanjaa.
Kun Piruparka sitten viime viikolla oli samanlaisessa tilanteessa kuin isoisänsä runsaat 56 vuotta sitten, oli hieman epäselvää, kumpaa juomaa – perinteitä kunnioittaakseen – olisi tilaisuuden juhlistamiseksi hankittava. Kovin pitkää miettimistä ei tarvittu kun oli ratkaistu, että molempi parempi ja ostamalla kumpaakin, varmasti osuu oikeaan.
Koska juhlimisen kannalta oleellinen tapahtuma piti sattuman Britanniassa, merkitykselliseen osaan tilanteen kehittymisen tiedottamisessa nousi nykyinen nopea tiedonvälitys. Ensimmäinen tekstiviesti tapahtumien käynnistymisestä tuli keskiviikkona. Ilmoitus käynnisti myös ”vaarikokelaan” tarpeen kohottaa ensimmäinen lasillinen suvun jatkumisen kunniaksi. Siinä ehdittiin kohottaa toinenkin lasillinen, ennen kun tieto väärästä hälytyksestä saapui Suomeen. Tällaista sattuu. Onneksi oli varattuna se toinenkin vaihtoehto.
Tilanne jatkui ja perjantaina tuli jälleen uusi tieto, että lauantai on takaraja, jolloin uusi suvun jäsen olisi maailmassa. Ei muuta kun juhlat uusiksi ja taas kohoteltiin maljoja. Nyt vaan tanakammalla aineella, konjakilla. Aika kului, eikä vielä lauantainakaan tullut uutta viestiä, kunnes sitten sunnuntaiaamuna tuli tieto, että prinsessa oli syntynyt ja suvun jatkuminen ainakin siltä osin olisi turvattu. Ehkä kaapista olisi löytynyt vielä - aikoinaan Tikkuviinan ja Kippurahännän syrjäyttänyttä – Koskenkorvaa, mutta enää ei luonto antanut myöten.
Siinä olotila hieman huterana totesin, että ainakin perinteitä tuli kunnioitettua. Perinteitä on siinäkin, että suvun, jonka kantaisän tiedetään syntyneen 1702, uusi jäsen on pieni tyttö. Näin on nimittäin käynyt kahdeksan kertaa yhdestätoista. Toisin sanoen tuon kantaisän jälkeen on syntynyt poikalapsia suoraan alenevassa polvessa ainoastaan kerran vuosisadassa. Tässä ketjussa Piruparka edustaa toistaiseksi viimeistä eli 1900-luvulla syntynyttä yksilöä. Runsaat 302 vuotta suvun kantaisän syntymän jälkeen eli 12.12.2004 syntynyt tyttärentyttäreni edustaa ensimmäisenä oman sukuhaaransa 11. sukupolvea.

Posted by Piruparka at 04:50 PM | Comments (0)

joulukuu 14, 2004

RUSSOFOBIAA

Kun sanalla fobia ymmärretään kauhua tai pelkoa, otsikon suomenkielinen merkitys lienee kutakuinkin selvä. Porukkaa, johon suomalaiset itänaapurin näkökulmasta kuuluvat, yhdistää heidän mielestään yhteisenä piirteenä ryssänpelko. Diagnoosi kuulostaa vähintäänkin oudolta vaikka, myönnänkin, että takavuosien televisiokuvat lentokentillä toisiaan suulle suutelevista valtiomiehistä, siis nimenomaan miehistä, herättikin ellei nyt aivan kauhun tunteita, niin jonkinasteista pelkoa ehkä kuitenkin siitä, millä tavalla ystävällisiä suhteita naapuriin edellytetään osoitettavan.
Mikäli ymmärsin oikein, Venäjällä koetaan negatiivista suhtautumista ensisijaisesti niiden EU-maiden taholta, jotka sodanjälkeiset vuosikymmenet kulkivat tiiviisti silloisen Neuvostoliiton talutusnuorassa ja joiden johtajat kuuluivat edellä mainittujen suulle suudeltavien joukkoon. On ymmärrettävää, että näiden maiden kansalaisilla istuu pelko persuksissa, jopa fobiaksi asti.
Kaikista markkinataloutta liehittelevistä toimistaan huolimatta, Venäjällä istuu sitkeästi kaipuu, ei niinkään takaisin Neuvostoliitoksi, mutta suureksi ja mahtavaksi kuitenkin. Pitkä historia osoittaa, että naapurimaan käsitykset suureksi ja mahtavaksi tulemisesta on edellyttänyt aina pienempien ja heikompien alistamista. Ehkä Venäjällä podetaan jonkinlaista menneeseen tuijottamisen aiheuttamaa sokeutta, jolloin Jaakobin äänet ja Eesaun kädet menevät sekaisin. Ei nähdä tai ehkä haluta nähdä, että entiset ystäviksi alistetut vasallit puhuvatkin nykyisin EU:n äänellä, vaikka nimi ja maantieteellinen sijainti ovatkin entiset.
Monessa yhteydessä on todettu, että nämä Venäjän taholta esitetyt Suomi-arvostelut tuskin ovat olleet sattumaa. Mitkä ovat ne syyt, jotka sen ovat aiheuttaneet, ei ainakaan yksityiskohtaisesti ole selvinnyt, vaikka erilaisia arvioita onkin esitetty. Kaikista suomalaisvakuutteluista huolimatta, savun esiintyminen näissä kysymyksissä ilman tulta on peräti harvinaista ja ainakin joistain taka-ajatuksista voitaneen olla melko varmoja. Tällä kertaa russofobiasta moitittiin Suomen ohella myös muita EU maita. Ehkä tarkoituksella. Suomi tunnetaan rähmällään olonsa ajoista lähtien naapurissa niin herkkähipiäisenä, että mikä tahansa arvostelu siltä suunnalta tuottaa tulosta ja saattaa siis tässäkin tapauksessa vaikuttaa Venäjän kannalta myönteisesti EU:n harjoittamaan politiikkaan. Siksi suomalaisten ehkä lieneekin viisainta unohtaa vainoharhaisuus ja lopettaa iänikuinen syyn etsiminen aina itsestään ja keskittyä asialliseen suhteiden hoitamiseen ilman aran kaniinin säikkyä mentaliteettia.

Posted by Piruparka at 04:48 PM | Comments (0)

joulukuu 10, 2004

SUOMALAINEN ITSETUNTO

En tiedä mikä oli J.L. Runebergin tarkoitus, hänen kirjoittaessaan ”On Suomi köyhä siksi jää…”. Kehottaako hän jäämään rutiköyhään maahan, jossa vaurastumisen mahdollisuuksia tuskin on vai tarkoittaako sana ”jää” veden kiinteää olomuotoa tai peräti verbiä, jonka merkitys saattaisi ilmentää jälkeen jäämistä tai jopa jälkeenjääneisyyttä.
Oli miten oli, mitään hyvää tuo ilmaisu ei ainakaan suomalaiselle itsetunnolle ole tehnyt. Ehkä kansallisrunoilijalla oli ihan hyvät tarkoitusperät, mene ja tiedä, mutta ainakin nykykielellä mainitun lausahduksen tarkoitus jää vähintään epäselväksi.
Eri yhteyksissä suomalaisten itsetuntoa on kolhittu sen jälkeenkin. Talvisodassa Suomi sai niin sanotusti takkiinsa, mutta kansalaiset hellivät itsetuntoa kohottavaa ajatusta pienen mutta urhean maan selviytymisestä pahan naapurin valloittamispyrkimyksiltä. Puhuttiin talvisodan ihmeestä, jota arvostettiin ympäri maailmaa. Kunnes selvisi, että Neuvostoliiton käsityksen mukaan koko talvisota oli pieni rajakahakka heidän luoteisrajallaan. Ja taas oli kansakunnan itsetunto nollassa, ellei peräti pakkasen puolella.
Jatkosodan aiheuttama nöyryytys sitten olikin sitä luokkaa, että se vei suomalaisten itsetunnon miinusasteille vuosikymmeniksi. Jopa sotaveteraanit tunsivat joutuneensa - ainakin yhteiskunnan taholta - kohdelluksi toisen luokan kansalaisina. Suomalaiset janosivat itsetunnon parantajia ja ketkä siihen olisivat olleet sopivampia kuin urheilijat. Kisoihin osallistuminen ja jalo kilpa eivät suomalaisille riittäneet. Vähintään mitali piti saavuttaa, ennen kuin urheilija kelpuutettiin kunnon kansalaiseksi.
Sitten Adolf Ehrnrooth ryhtyi puhumaan sotaveteraanien puolesta. Ja vähitellen suomalaisten omanarvontunto alkoi kohota. Ehrnrooth ei puhunut hävitystä sodasta ja korostamalla veteraanien tekemää työtä isänmaan itsenäisyyden puolustajina ja pelastajina hän sai aikaan sen, että häpeä hävitystä sodasta alkoi hälvetä. Enää ei muistettu haaveita Suur-Suomesta. Neuvostoliiton romahdus rohkaisi sitten suomalaispoliitikotkin kerman kuorintaan, pyrkimään saaliinjaolle ja ottamaan omat ansionsa veteraanien kunnian palautuksesta.
Piruparka ei halua maalata kuvaansa seinälle varottelemalla, että vuosikymmeniä kestäneen itseruoskinnan päättyminen ja nujerretun omanarvontunnon palautuminen kostautuu helposti menemällä niin sanotusti överiksi. Itsetunto alkaa näyttäytyä uhoamisena. Enää ei riitä, että unohdetaan hävitty jatkosota, vaan kohta se aletaan mieltää jopa voitoksi, kuten eräältä ”Suuren Suomalaisen” puolestapuhujalta tässä taannoin oli lipsahtaa.

Posted by Piruparka at 04:47 PM | Comments (0)

joulukuu 08, 2004

ULKOPOLITIIKKAA JA NOPEITA JOUKKOJA

Viime aikoina tasavallassa on käyty keskustelua ulkopoliittisen linjan olemattomuudesta, jonka ohella parrat ovat pärisseet niin kutsutuista EU:n nopean toiminnan joukoista. Molempien aihealueiden keskiöstä löytyy istuva presidentti Tarja Halonen. Siksi mieli aivan johdattelematta kääntyy ajatukseen, että joko se nyt alkoi - presidenttipeli.
Ulkopoliittisen linjan puuttumisesta näyttäisivät huolta kantavan enimmäkseen tahot, jotka aina on mielletty ”harjoitetun ulkopoliittisen linjan” intohimoisimpina arvostelijoina. Käsite ”ulkopoliittinen linja” oli arkipäivää varsinkin 1970-luvulla ja se kuului poliittiseen liturgiaan vielä seuraavallakin vuosikymmenellä. Sen jälkeen sanaparia tuskin on kuultu muiden kuin Paavo Väyrysen suusta hänen puolustaessaan puolueettomuuspolitiikaksi kutsuttua suomettumisilmiötä. Siksi tuntuukin suorastaan hupaisalta, kun Tuure Junnilan perilliset kokoomuksessa haikailevat ulkopoliittisen linjan perään ja surevat sen puuttumista. Semminkin, kun Junnilan johdattelemana oppositiopuolue kokoomuksen lempiaihe oli räksyttää nimenomaan harjoitetusta ulkopolitiikasta. Ehkä nyky-kokoomuksella on oppositiopoliittiset eväät vähissä ja Kekkosen aikaan opittu mantra on päätetty ottaa uusiokäyttöön. Hieman luovempaa toimintaa kykypuolueelta kuitenkin olisi ollut lupa odottaa, vaikka ovat saaneetkin Liisa Jaakonsaaren kuoroon laulamaan kokoomuksen äänellä.
Toinen esillä ollut eriseuraisuuden aihe on ollut EU:n suunnittelemat nopean toiminnan joukot, joiden käyttöön isänmaammekin on luovuttamassa joitain satoja sotilaita. Perusteluna joukkojen toiminnalle on esitetty tilanteita, jolloin YK:n turvallisuusneuvoston jäsenet eivät - omaa etuaan ajaessaan - kykene antamaan legitimiteettiä puuttumiselle joidenkin maiden sisäisiin asioihin. Silti Piruparalle ei ole selvinnyt mitä näillä, eri EU-maista kootuilla, muutamalla tuhannella sotilaalla on tarkoitus tehdä. Yksi käyttötarkoituksista on kerrottu olevan kansanmurhien estäminen. Kieltämättä jaloa ja humanitaarista toimintaa, mutta mainituilla vahvuuksilla joukot tuskin kykenevät muihin operaatioihin kuin korkeintaan kylätappelun kaltaisten kriisien nopeaan tukahduttamiseen.
Kun nopean toiminnan joukoista puhutaan, yhä useammin toiminta-alueena esiin nousee myös Afrikka. Saattaisi olettaa, että monet EU-maat kantavat huolta erilaisista kriisitilanteista entisissä siirtomaissaan ja haluavat puuttua niihin ennen kuin niistä pääsee muodostumaan Ruandan tapahtumiin verrattavia katastrofeja. Ehkä näin. Kaukana ei kuitenkaan ole ajatus, että kyse onkin vain ja ainoastaan omien etujen turvaamisesta entisten siirtomaidensa alueilla, ennen kuin vaikkapa Yhdysvallat, jolla kokemusta interventioista riittää, lähtee tekemään omia, Irakin sodan kaltaisia, YK:sta riippumattomia toimiaan.

Posted by Piruparka at 04:44 PM | Comments (0)

joulukuu 04, 2004

VAKOILIJAN TOIMENKUVA

Ehkä joulun alla ajatukset askartelivat liikaa odotettavissa olevan kinkun syönnin parissa, koska ajankohtaa edeltäneet tapahtumat alkoivat tuottaa ajatuksentynkää vasta mainittua kinkkua sulatellessa.

Tällä kertaa mielessä alkoi heräillä kysymyksiä vakoilijan toimenkuvasta. Kuten ehkä arvata saattaa, taustana mietteille oli Helsingin käräjäoikeuden päätös, jonka mukaan suomalaisia vakoilupomoja eli suojelupoliisin päällikköä Seppo Nevalaa ja saman puljun osastopäällikköä Petri Knapea vastaan nostetut syytteet niin sanotussa teleurkintajutussa hylättiin.

Kovin paljon tietoja julkisuuteen ei mainitusta tapauksesta ole annettu. Oikeuttakin käytiin suljettujen ovien takana. Tämä on toki kaikin puolin ymmärrettävää. Sen verran esiin on kuitenkin tihkunut tietoa, että edellä mainittuja päälliköitä syytetään siitä, että he ovat jättäneet ilmoittamatta eteenpäin sellaisesta tapauksesta, jossa heidän pohjoisessa Suomessa työskentelevä alaisensa oli tehnyt toimenkuvansa mukaista työtä eli tiedustellut (ottanut selvää, kysellyt, udellut, tutkinut, vakoillut, urkkinut, nuuskinut) asioita, joita tasavallan turvallisuuspoliisin tuleekin tehdä valvoessaan niin valtakunnan turvallisuutta kuin mahdollisia teollisuusvakoiluunkin liittyviä väärinkäytöksiä.

Koska suojelupoliisi Suomessa edustaa virallistaa vakoiluorganisaatiota, lienee selvää, että vakoilija vakoilee samalla tavalla kuin siivoja siivoaa tai keittäjä keittää. Tekee siis sille määrättyä, toimenkuvansa mukaista työtä. Se mitä keinoja vakoilemisessa saadaan käyttää ja kenelle niistä on ilmoitettava, on maallikolle hämärän peitossa, mutta mitään suurempia väärinkäytöksiä ei liene tapahtunut, koska käräjäoikeus on antanut vapauttavan päätöksen edellä mainituille päällikkötason toimille. Korkeimmissa oikeusasteissa lopputulos luonnollisesti voi muuttua, mutta jos käräjäoikeudessa syyttömäksi todetut henkilöt hovioikeudessa tuomittaisiinkin syyllisiksi, kansalaisten oikeustaju joutuisi jälleen kerran koetukselle.

Mistä tällaisessa teatterioikeudenkäynnissä sitten on kysymys. Aivan kuin itsestään ajatus kulkee taannoiseen Rusien, Stasin ja suojelupoliisin väliseen jupakkaan, jossa presidentin entistä avustajaa roikotettiin julkisesti niin sanotussa löysässä hirressä kuukausikaupalla. Millään ei ajatus tahdo uskoa ettei näillä kahdessa tapauksessa olisi hieman kuittauksen makua. Sen verran oudolta tuntuu, että valtion virallista turvallisuus- eli vakoiluelintä syytetään vakoilusta. Joka sen tehtävä kuitenkin on. Se miten tällaiseen tilanteeseen on tultu ja kenen toimesta se on tapahtunut, ei tietenkään ole tiedossa, mutta mielenkiintoinen tuo tieto luonnollisesti olisi.

Posted by Piruparka at 07:14 AM | Comments (0)