« maaliskuu 2005 | Vasta julkaistut | toukokuu 2005 »

huhtikuu 29, 2005

VAPPUMUISTOJA

Niitäkin on. Huolimatta siitä, että jokunen vappu hurjina nuoruusvuosina saattoi vierähtää niin sanotusti melko muistamattomissa. No, vapun vietolla on aina ollut kosteahko, ellei suorastaan märkä maine, joten mitään tavanomaisesta poikkeavaa tuskin syntilistaan vapun vietoista on päässyt kertymään.

Syntymäkotikunnassani – valkoisen kaupungin maineestaan huolimatta – oli ainakin vielä omassa nuoruudessani aikamoinen joukko ihmisiä, joiden vapunvieton kohokohta oli osallistuminen vapunpäivän vappumarssiin. Paljon oli myös niitä, jotka kadunvarsilla pällistellen seurasivat silmä tarkkana ohi kulkevaa rivistöä, löytääkseen sieltä työkavereita, naapureita tai muuten vaan tuttuja naamoja. Varsinainen kliimaksi syntyi, jos sellainen marssija näkyi joukossa, jota aiemmin ei osattu epäillä ”aatteen” kannattajaksi.

– Että tuokin, ikinä ei olisi uskonut! Sekä työväestön, että ylioppilaiden vappujuhlinta on keskittynyt ja ollut näkyvimmillään yleensä kaupunkiympäristössä. Maaseudulla ihmiset ovat vapun tienoilla usein olleet jo täydessä työn touhussa pelloillaan, eikä aikaa ole riittänyt juhlimiselle. Ei kuitenkaan aina. Joinain vappuina on ollut aikaa myös työväenlauluille.

Elettiin 1970-luvun loppua. Asuin ja työskentelin noihin aikoihin jonkin aikaa pohjalaisessa kunnassa, joka aiemmin oli tullut tunnetuksi siitä, että kunnanvaltuusto oli kieltäytynyt vastaanottamasta paikkakunnalle satoja työpaikkoja tuovaa teollisuuslaitosta, perustellen sitä sillä, että se toisi kommunisteja paikkakunnalle. Oli vapunpäivän aamu. Noina aikoina radionkuuntelijat yleensä heräteltiin vappupäivän viettoon lähes koko aamun kestävällä työväenmusiikkikonsertilla. Niin tuolloinkin. En tiedä, oliko syynä edellisenä iltana nautitut ”vappusimat”, mutta siinä työväenlauluja kuunnellessani päähäni iski kuningasajatus, että täytyyhän tälle ”körttikansalle” julistaa myös vapun sanomaa. Kuinka se paremmin kävisikään kuin musiikin muodossa. Asuimme rivitalomuotoisessa asuntoyhteisössä keskellä kirkonkylää, joten olosuhteet kuulijoiden saamiseksi ”vappukonserttiin” olivat ihanteelliset. Taloudessamme oli tuolloin kolme matkaradiota, joten ei muuta kun suunnitelman toteuttamiseen. Kaikki radiot viritettiin samalle asemalle soittamaan työväenmusiikkia, radiot ikkunalaudalle, ikkunat auki ja volyymit täysille. Itse lukitsimme oven ja poistuimme paikalta paikalliseen krouviin hankkimaan hieman kadoksissa ollutta ruokahalua vappulounasta silmälläpitäen.

Kun iltapäivällä palasimme kotiin, kaikki kolme radiota oli käyty pudottamassa ikkunalaudoilta lattialle. Jälkeenpäin ei asiasta kuulunut sanaakaan. Emme virkkaneet mekään mitään.

Posted by Piruparka at 08:01 AM | Comments (0)

huhtikuu 26, 2005

VISAILUT

Erilaiset tietokilpailut ja visailut kuuluvat televisio-ohjelmien perusantiin. Parhaimmillaan ne ovat varsin mukavaa ajankulua eli kohtalaista viihdettä. Huonoimmat päätyvät sellaisiin rimanalituksiin, että keskiverto television katsoja joutuu ihmettelemään, onko kysymys edes televisio-ohjelmasta vai pelkästään rahankeruusta. Sillä rahan keräämistähän se on. Kalliilla minuuttitaksalla katsojia kehotetaan (narutetaan) soittelemaan puhelinnumeroihin, joista kuulee kysymyksiä, joihin vastattuaan saa edelleen mahdollisuuden vastata kysymykseen, johon ”visailun” juontaja antaa vastauksen kutakuinkin valmiina. On selvää, että lähes valmiiksi annetun vastauksen esittäminen juontajan tekemään kysymykseen houkuttele runsain mitoin soittajia helpon rahan ansaintaan. Puheluita kertyy ja rahaa kilisee televisioyhtiön kassaan.

Jo pitkään on joutunut ihmettelemään, kuinka kauan televisio-ohjelmista päättävät tahot rohkenevat ja uskaltavat aliarvioida katsojia, toisin sanoen omia asiakkaitaan ja heidän ymmärrystään. Ehkä näissä tietokilpailukysymyksiin verhotuissa rahankeruupeleissä onkin kysymys nyt siitä paljon puhutusta interaktiivisesta yhteydestä, kanssakäymisestä ja ”vuoropuhelusta” ohjelman tekijöiden ja katsojien välillä. Jos näin on, pettymys on melkoinen.

Olen ymmärtänyt, että rahaa pelien muodossa saa kerätä ainoastaan Veikkaus. Toisin sanoen nyt puheena olevan rahankeruun lienee sittenkin tarkoitus olla ihan oikea televisio-ohjelma. Sitä vaan ei heti huomaa. Toki tietokilpailu-ohjelmista on mahdollista tehdä hyvääkin viihdettä, kuten Lasse Lehtisen juontaman ”Haluatko miljonääriksi” -visailun korkeat katsojamäärät ovat osoittaneet. Myös siellä jaetut eurot on kerätty miljonääriksi haluavien puhelinsoitoista. Ohjelma ei kuitenkaan, ainakaan alkuun antanut vaikutelmaa suoranaisesta rahastuksesta, vaikka viime vuosien kehitys näyttääkin siltä, että jokaiselle kilpailijalle annetaan hyvinkin helposti 2000 euroa. Sen jälkeen kysymysten vaikeusaste muuttuu jyrkästi ja pitää olla melkoinen mestari, jos tiedot riittävät niin sanotulle ”toiselle tasolle” asti. Joten kovin suuria rahamääriä ei viime aikoina ole tullut jaettavaksi eikä kaiketi kukaan koskaan ole päässyt miljonääriksi asti, siis Suomessa. Mielenkiintoista onkin seurata, muuttuuko peli ja sen luonne, kun televisioyhtiö ja kanava jatkossa vaihtuvat.

Kaiken kaikkiaan hyvät visailuohjelmat ovat viihdyttävää seurattavaa. Katsojien aliarvioiminen kuitenkin saattaa helpostikin kostautua. Katsojat kaikkoavat ja se näkyy varmasti mainostajien määrässä.

Posted by Piruparka at 08:00 AM | Comments (0)

huhtikuu 22, 2005

SPEKULOINTIA

Kun kuusi vuotta sitten tasavaltaan oltiin tekemässä uutta presidenttiä, elettiin tilanteessa, jossa tiedettiin tulevan presidentin vallankäyttömahdollisuuksien olevan hyvinkin rajalliset entisiin aikoihin verrattuna. Koska näin oli, viran vallattomuus ei näyttänyt kiinnostavan edes puolivallattomaksi itsensä määritellyttä leskimiestä ja peliareena luovutettiin suosiolla lähes kokonaan hameväen temmellyskentäksi. Varteenotettavan miesenergian edustaminen jäi loppusuoralle edenneessä kisassa Esko Ahon varaan. Voimat kuitenkin hiipuivat kalkkiviivoilla.

Vastakkain tiimellyksen viime vaiheessa tuolloin olivat siis mies, perinteisine, lähes amerikkalaistyylisine, kristillisine perheidylleineen, (tosin sillä epäilyksellä, että ihan kaikkia aviollisia velvollisuuksia ei voi hoitaa kännykällä) sekä kirkkoon kuulumaton yksinhuoltajanainen, pitkään peiteltyine ”salarakkaineen”. Lopputulos tiedetään. Presidentin virkaan valittiin henkilö, jonka asiantuntemus viran hoitamiseen oli kiistaton, mutta joka muuten lähes kaikissa suhteissa poikkesi siitä presidenttikuvasta ja -perinteestä, joka tasavallassa oli ollut vallalla itsenäisyysajan alusta lähtien.

Taas on edessä uusi kisa. Kuitenkin sillä erotuksella, että nykyisen presidentin ”prinssipuolisoksikin” aikoinaan mainittu valiokuntaneuvos virallistettiin jo ajat sitten salarakkaan asemastaan säädylliseksi tohtoripuolisoksi. Kilpailijaleireissä näytetään luottavan kuusi vuotta vanhaan trendiin. Toisin sanoen parisuhteen – ainakin julkisen sellaisen – uskotaan toimivan lähinnä rasitteena presidenttikilvassa. Eronneen sinkkumiehen ja puolivallattoman leskimiehen roolit oletetaan ilmeisesti parhaiksi valteiksi presidenttipelissä. Tältä ainakin tätä kirjoitettaessa näyttää.

Huolimatta siitä, että Tarja Halosen elämäntilanne edellisissä presidentinvaaleissa oli useammassakin suhteessa melko poikkeuksellinen, jos sitä siis vertaa mihin tahansa valtakunnan historiassa käytyihin presidentinvaaleihin. On kuitenkin todettava, että on Suomessa presidentin virkaa hoitanut ennenkin leskeyden, samoin kuin avioeronkin kokenut henkilö. Tilanteet tuolloin olivat kuitenkin sen verran poikkeukselliset ja presidentin virka niin tärkeä ja vaikutusvaltainen, että noihin kysymyksiin uhrattiin tuskin ajatustakaan.

Kaikki edellä kirjoitettu on tietenkin spekulointia. Presidenttipeliä kuitenkin käydään täydellä teholla ja ehdokkaista puhutaan nimeltä mainiten, siitä huolimatta, että kaikki eivät ole suostuneet edes osallistumaan, virallisesta komennuksesta ehdokkaaksi nyt puhumattakaan. Jää nähtäväksi, kuinka muodikasta on tällä kertaa olla puolivallaton leski- tai eronnut sinkkumies kun vastaan astelee presidenttiydestä kokemusta omaava, vakaassa elämäntilanteessa oleva, avioliitossa kunniallisesti elävä nainen.

Posted by Piruparka at 07:59 AM | Comments (0)

huhtikuu 19, 2005

OTTO-VIIKKO

Meneillään on Otto-viikko. Asiaan perehtymättömille ja siitä mitään entuudestaan tietämättömille kerrottakoon, että Otto-viikko on vuosittain toistuva tapahtuma, joka säännöllisesti alkaa Oton päivänä 17. huhtikuuta ja päättyy viikkoa myöhemmin Yrjön päivänä, siis saman kuun 23. päivä.

Otto-viikon ohjelmallinen sisältö on hyvin vapaamuotoinen ja osallistujiensa näköinen. Nimensä mukaisesti viikon toiminnallisen pääsisällön muodostaa Otto eli ottaminen. ”Otetaan taas”, lienee Otto-viikolla useimmin toistettu lausahdus. Se, mitä kukin Otto-viikolla ottaa, perustuu jokaisen ottajan omille mieltymyksille. Sanomattakin lienee kuitenkin selvää, että kysymyksessä ovat nestepitoiset otettavat. Otetaanko Otto-viikon antimet hienostuneesti lasista vai reilusti suoraan pullon suusta lienee maku- tai ainakin tapakysymys. Pääasia kuitenkin on, että otetut aineet ovat sisällöltään prosentteja. Sillä, kuinka suuria prosenttimäärät otettujen aineiden osalta ovat, ei ole kovinkaan suurta merkitystä. Pyrkimys kuitenkin on, että ottamisen jälkeen prosentit muuttuva promilleiksi, jolloin ottamisen tarkoitus ja päämäärä tulee saavutettua. Mikäli Otto-viikon kestäessä on mahdolli-suus saunomiseen, sitä kannattaa yleensä hyödyntää. Sen lisäksi, että hyvät löylyt luovat ja ylläpitävät tunnelmaa, Otto-viikon aikainen saunominen saattaa helpottaa Yrjön päivänä odotettavissa olevaa henkistä, mutta eritoten fyysistä puhdistautumisrituaalia. Otolle omistettu viikko sisältää yleensä muutenkin siis veljellistä yhdessäoloa, laulun loilotusta, hilpeän hiprakan mukanaan tuomia viihdyttäviä, ehkä jopa viisaiksi koettuja keskusteluja. Änkyräkännissä örveltäminen ei kuulu Otto-viikon olennaisimpiin ohjelmamuotoihin, mutta jos joku mainitun olotilan omakseen kokee ja tilassaan viihtyy, se hänelle Otto-viikolla toki suotakoon.

Nykyisten tasa-arvovaatimusten aikakaudella jonkinasteinen sisaruksellisuuskin näyttäisi olevan tuppautumassa kuvioihin. Kehityksen kehittymisen ylivoima on valtaisa ja siitä johtunee, että yhä useimmin myös naiset mielellään osallistuvat täysimääräisesti Otto-viikon otto-tapahtumiin ja aktiviteetteihin. Perinteisistä Otto-viikon happeningeista naiset kuitenkin ovat pysytelleet sivussa tai ainakin taustalla. Sen sijaan Otto-viikon loppupuolella ja varsinkin sen päättyessä Yrjön päivänä, naisten rooli ihan perinteisesti on korostunut. Silloin rankan viikon veljellisesti toverillista yhdessäoloa viettäneet raavaat miehet kaipaavat usein hellää hoivaa ja ymmärtäväistä asennoitumista kauniimman sukupuolen edustajilta. Tätä ei aina ymmärretä naisasianaisellisten ajatusten kyllästämässä maailmassa. Onneksi kuitenkin valtaosa vaimoväestä on ymmärtäväisiä ja auttelevat parhaansa mukaan Yrjön päivän, usein ”ylitsevuotavissakin”, ongelmissa. Kiitos siitä.

Posted by Piruparka at 07:58 AM | Comments (0)

huhtikuu 15, 2005

ISKUT JA SAALIIT

On selvää, että poliisin tehtäviin ja toimenkuvaan kuuluu monien muiden tehtävin ohella myös tien päällä tapahtuva ajoneuvojen nopeusvalvonta. Mikäli olen ymmärtänyt oikein, kysymys on nimenomaan valvonnasta. Ei siis iskuista eikä saaliin kyttäämisestä sen enempää kiinnijääneiden kuin sakkopotinkaan muodossa.

Jostain syystä käsitteet kuitenkin sekoavat. Tiedotusvälineitä seuratessa, tapahtuu se sitten lehtien tai sähköisen median välityksellä, poliisin suorittaessa tehostettua nopeudenvalvontaa, uutisissa kerrotaan poliisin suorittamista tehoiskuista. On selvää, että erilaiset sotilasyksiköt tekevät iskuja, samoin terroristit niihin syyllistyvät. Ehkä poliisikin silloin, kun tekee hyökkäyksen vaikkapa jonkun rikollisjengin majapaikkaan. Mutta mikä isku normaali tai edes tehostettu nopeudenvalvonta on?

Samoin uutisoidaan, että poliisi sai ”saaliikseen” niin ja niin monta sataa tai tuhatta ylinopeuden ajajaa. Tai ”saalista” kertyi euroissa laskettuna niin ja niin paljon. Onko siis ymmärrettävä, että lähtiessään valvomaan nopeuksia, poliisi oikeastaan lähtee ”pyyntireissulle” saalista pyytämään? Ja olisiko edelleen ymmärrettävä, että pyyntireissu on onnistunut huonosti tai peräti epäonnistunut, ellei ”saaliiksi” ole saatu lukumäärällisesti tiettyä joukkoa ylinopeuksien ajajia ja kunnon ”saalista” myös euroissa laskettuna?
Uskon, että valtaosa kansalaisista hyväksyy poliisi suorittaman nopeusvalvonnan, tehdään sitä sitten hieman salaa, reilusti etukäteen ilmoittaen tai vaikkapa kameroiden avulla. Olen ihan uteliaisuuttani seuraillut internetissä käytyjä keskusteluja ja poliisin harjoittaman nopeusvalvonnan herättämiä mielipiteitä. Toki palstoilta löytyy ihan asiallisiakin kannanottoja, ehkä jopa enemmistö. Melkoinen joukko edustaa kuitenkin sen luokan näkemyksiä, että joutuu ihmettelemään, kuka niiden kirjoittajille on myöntänyt ajoneuvon kuljettamiseen tarvittavan lisenssin. Ihan vaan muutama esimerkki sieltä siistimmästä päästä.

”kytät on sikoja”,

”nopeusrajoitusten mukaan ajajat on pupujussukoita”,

”nopeusrajoitusten noudattaminen on merkki munattomuudesta”,

”ajan itse aina 10 - 30 km yli sallitun nopeuden oli valvontaa tai ei”,

”hanaa vaan ja latua, miks pitää kökkii siinä edes koko ajan” jne.

Nopeusvalvonnalle – tehostetullekin – löytyy vankat perusteet, jos liikkeellä on paljon kulkijoita tuon kaltaisten ajatusten kanssa.

Posted by Piruparka at 07:56 AM | Comments (0)

huhtikuu 12, 2005

POLIITIKON PÄIVÄKIRJA

En ole kirjallisuusarvostelija, mutta aina sitä yhdestä mielenkiintoisesta kirjasta pakinan aiheen saa reväistyä. Kirja käsittää kansanedustaja Ben Zyskowiczin päiväkirjamerkintöjä lähes neljännesvuosisadan takaa eli vuosilta 1981 -82. Johdannon mukaan päiväkirjamerkinnät on julkaistu muutamaa riviä lukuun ottamatta, lyhentämättöminä eli sellaisenaan kun ne on ylösmerkitty. Merkintöjä nuoren, ensimmäisen kauden kansanedustajan tekemisistä löytyykin kirjoitusjakson ajalta lähes päivittäin.

Yllättäen Piruparka löysi tekstistä myös omia käsityksiään myötäilevän kannanoton. Päiväkirjasta nimittäin selviää, että noina aikoina Zyskowiczin päähuomion vei suomalaisten, vapaaehtoisen ja omasta halusta toteutetun, rähmällään olon vastustaminen kaikissa sen ilmenemismuodoissa. Siksi Zyskowiczin yksi toiminnan päämotiiveista näyttää olleen Ilkka Kanervan ja hänen hengenheimolaistensa kaikinpuolinen vastustaminen.

Paljon ehti päiväkirjan kirjoittaja tuona runsaan puolentoista vuoden aikana puuhastella. Kokoomuksen lisäksi tapetilla olivat muiden muassa nuoriso-, opiskelija- ja raittiusjärjestöt. Omia miehiä (ja naisiakin) kun oli saatava johtopaikoille ja toimielimiin. Se edellytti sitkeää, välillä ympäri maatakin tapahtuvaa mielipiteen muokkausta, suhmurointia, suostuttelua, houkuttelua, painostusta ja junttausta. Oliko kysymys aatteen palosta vai pätemisen tarpeesta? Jossain vaiheessa Zyskowicz huomasi kavereiden kuitenkin luistelevan ja siitä syystä itse joutuvansa tekemään toistenkin hommia. Se ei päiväkirjan kirjoittajaa ihmeemmin näyttänyt huolettavan. Kirjoitti vaan päiväkirjaansa, kuin muistutuksena itselleen, ettei pidä uskotella olevansa korvaamaton.

Työntäyteiset päivät päättyivät usein eri ravintoloissa tapahtuvaan ”pylpyröintiin”. Ravintolaympäristö oli muutenkin usein taustana erilaisille kokouksille, keskusteluille ja palavereille. En tiedä, oliko Zyskowiczin lähipiiri, ”bataljoona”, noihin aikoihin yhtä raitis kuin Ben itsekin. Alkoholi ei kuitenkaan esiinny päiväkirjassa juuri muulloin, kun puhuttaessa Ahti Karjalaisesta.

Eduskuntatyö ohitetaan päiväkirjamerkinnöissä hyvin pintapuolisesti. Ehkä asioista oli kirjoitettava tärkeysjärjestyksessä? Useaan otteeseen tuo graniittilinna ohitetaan maininnalla: ”Kävin eduskunnassa soittelemassa”.

Päiväkirjassa esiintyy melkoinen joukko myös naisten nimiä ympäri maata. Niihin en puutu. Kaiken kaikkiaan, mielenkiintoinen katsaus nuoren, nousevan poliitikon puuhasteluista lähes 25 vuoden takaa.

Posted by Piruparka at 07:55 AM | Comments (0)

huhtikuu 08, 2005

YHTEISTYÖ JA KUMPPANIT

Aina se vaan jaksaa nostaa innostunutta mielialaa, tällä kertaa nimenomaan kokoomuksessa, niin kutsuttu porvariyhteistyö presidentinvaalien alla. Nykyisinkin jo varsin vallaton presidentti, jonka valtaa edelleen haluttaisiin kaventaa, on kuitenkin se instituutio, joka yllyttää yhteistyökumppanien etsintään vanhoja, vasemmiston ja oikeiston välisiä rintamalinjoja seuraten, pääministeripuolueen ja pääoppositiopuoleen välillä.

Viimeisestä kokoomustaustaisesta presidentistä on kulunut aikaa jo viisikymmentä vuotta. Sitä seurasi neljännesvuosisadan kestänyt Kekkosen aika ja nyt on pian saman verran marssittu demareiden tahdittamana. Tilanne luonnollisesti kismittää kokoomusta. Kun usko omaan ehdokkaaseen ja tämän läpimenoon horjuu – vaikka nimi Niinistö onkin – on apua ja tukea etsittävä. Ja mistäpä sitä muualta etsittäisiin kun porvariyhteistyöstä, huolimatta siitä, että juuri tämän yhteistyön seurauksena pettymyksiä on koettu ja niin sanotusti takkiin saatu mennen tullen.

Paavo Lipposen kannanotto porvariyhteistyöhön presidentinvaaleissa on Taloussanomien mukaan seuraava: ”Otan tämän enemmänkin hyvällä huumorilla. Tästä saadaan paljon hauskaa aikaan”. Tuohon mielipiteeseen on helppo yhtyä. Tulee varmasti olemaan hupaisaa seurattavaa vaalin ensimmäisellä kierroksella, kun keskustan ja kokoomuksen ehdokkaat vaan esittävät toistensa kilpailijoita, huumorimielessä kehuvat itseään ja leikisti mollaavat toisiaan. Oikeastihan kysymys on yhteisestä päämäärästä, kumppanuudesta ja yhteistyön tekemisestä demariehdokkaan kaatamiseksi. Kovin uskottavaa kuvaa ei näillä eväillä anneta äänestäjille, sen enempää keskustasta kuin kokoomuksestakaan.

Eniten äänessä tästä, hupaisiakin piirteitä siis odotettavissa olevasta, porvariyhteistyöstä on ollut Jyrki Katainen. Olisihan se mahtavaa heti ensimmäisellä puheenjohtajakaudella saada jo kerran ehdokkuudesta kieltäytynyt, mutta nyt itse ylipuhumansa Niinistö ainakin toiselle kierrokselle. Pidemmällekin toki voi ajatuksissaan mennä, mutta sieltä avautuu jo nuorelle miehelle sellaiset näkymät, että niistä ei taida uskaltaa puhua edes lähimmilleen. Päämäärän saavuttamiseksi siis kannattaa kaikkensa yrittää, vaikka päätä seinään hakaten. On siinä sen verran isot asiat kysymyksessä.

Toinen asia on, kuinka innokkaana tai edes tosissaan keskustassa halutaan sitoutua yhteistyöhön oppositiopuolueen kanssa hallituskumppania vastaan. Se jää nähtäväksi. Hauska kisa on kuitenkin odotettavissa.

Posted by Piruparka at 07:54 AM | Comments (0)

huhtikuu 05, 2005

DIGIBOKSI

Se on tullut sitten hankituksi. Tuo paljon parranpärinää aiheuttanut digiboksi. Itse asiassa laite on ollut käytössä jo joitain viikkoja. Se jopa toimii. Alkuhankaluuksia kuitenkin oli. Liikkeestä annettiin paketti kouraan, evästyksellä, että sisällä on asennusohjeet ja ellei onnistu kannattaa etsiä käsiin pihapiiristä joku keskenkasvuinen pojankloppi, heiltä kun tuollaiset hommat kuulemma hoituvat kädenkäänteessä.

Asennus onnistui muilta osin, mutta äänenvoimakkuuden säätimen kanssa tuli ongelmia. Ei toiminut. Koska näköpiirissä ei ollut sopivan ikäistä nuorta miestä, jota olisin pyytänyt apuun, ei muuta kun takaisin laitteen myyneeseen liikkeeseen. Sieltä annettiin suusanalliset ohjeet, kuinka toimia. Ei auttanut. Seuraavaksi digiboksi mukaan ja uudelleen liikkeeseen. Jos vaikka itse laitteessa olisi vikaa. Kolmen myyjän ja parin soitetun puhelun jälkeen, homma näytti lopulta onnistuvan ja digiboksiin saatiin ohjelmoitua oikeanmerkkisen television oikeanlaiset koodit. Kun sain laitteen vielä kytkettyä omaan televisioon, homma oli niin sanotusti hanskassa.

Mitä sitten sain vastineeksi, maksettuani pitkälle toistasataa euroa tästä ihmelaitteesta, joka kerrottujen kauhuskenaarioiden mukaan tulee olla kaikissa televisiovastaanottimissa jo ensi vuonna. Mainittakoon ensin, että menetin teksti-TV:n katselumahdollisuuden. Jos haluaisin katsoa vaikkapa oikeat lottonumerot teksti-TV:n sivuilta, esiin tulee tyly ilmoitus: ”Tämä toiminto ei ole käytössä tässä mallissa”. Kysymyksessä ei siis ole asennusvirhe.

Vastavuoroisesti sain koko joukon tyhjänpäiväisiä kanavia katseltavaksi joista suuriman osan kohdalla saa antaumuksella seurata tekstiä: ”Kanava on salattu tai se ei ole saatavissa”. Toki ihan kuvallista viestintääkin muutamalta näistä runsaasta 20 kanavasta on seurattavana. Perinteisten analogisten suomalaiskanavien lisäksi on mahdollista seurata noin puolta tusinaa kanavaa jos olet innostunut vaikkapa amerikkalaisista sarjoista, seuraat ruotsinkielisiä TV-ohjelmia, olet ylettömän kiinnostunut urheilusta tai sitten musiikkivideoista. Paria urheilukanavalta tullutta ohjelmaa lukuun ottamatta, kaikki mainitut kanavat ovat Piruparan osalta jääneet rauhaan. YLE teemaa ja YLE 24:ää on tullut jonkun kerran katsottua, mutta mitään tiedon vajetta tuskin olisin potenut, vaikkei niitäkään olisi nähnyt.

Ymmärrän hyvin, että tekniset perusteet järjestelmän muuttamiselle ovat olemassa ja että nämä uudet digi-kanavat vievät vähemmän tilaa rajallisessa ”kanava-avaruudessa” kuin entiset analogiset. Sitä vaan en ymmärrä, miksi muutosta on pitänyt mainostaa katsojan kannalta jotenkin valtaisana, käänteentekevänä muutoksena.

Posted by Piruparka at 07:52 AM | Comments (0)

huhtikuu 01, 2005

KESKIVERTAISTA PAREMMAT

Erilaisissa tutkimuksissa ja haastatteluissa on moneen kertaan todettu, että suomalaisilla on itsestään ilmeisen harhainen käsitys keskivertaista parempina autonkuljettajina. On väitetty, että tällainen luulo johtuu suomalaisten kilpa-autoilijoiden pitkään kestäneestä menestyksestä varsinkin ralliautoilun sektorilla. Eivätkä Rosbergin ja Häkkisen menestykset Formula-radoilla suinkaan ole hälventäneet suomalaisten uskoa synnynnäisestä tai peräti geeneihin perustuvasta kyvystä hallita autonajotaitoja.

Tässä taannoin nämä ajotaidot pääsivät jälleen kerran esittäytymään. Satoja ja taas satoja tonneja autonromua syntyi hetkessä, kun keskivertaista paremmat autoilijat näyttivät ajotaitojaan Helsingin sisääntuloväylillä. Suomessa on mitä ilmeisimmin hyväksytty ajatus, että syksyisin, kun ensimmäiset talvikelit ovat käsillä, tilanne yllättää aina nämä keskivertaista paremmat autoilijat. Asiantila yleensä vain todetaan, ilman sen suurempaa ihmettelyä. Tällä kerralla herää kysymys, mikä oli se, joka nyt yllätti? Talven keskelle ilmestyneet, hetken kestäneet kesäkelitkö? Otaksuttiinko kesän alkaneen – maaliskuun alussa?? Oletettiinko kuukausia kestäneiden liukkaiden kelien vihdoin helpottaneen? Ei tarvinnut enää välittää meteorologien sääennusteista, ei vallitsevista olosuhteista, ei turvallisista etäisyyksistä edellä ajaviin, säällisistä nopeuksista nyt puhumattakaan. Mahdollisuus saada päänsä sekaisin vauhdin hurmasta oli ainoa seikka, jolla näytti olevan merkitystä.

Miten niin näytti? Siksi, että itse olin liikkeellä Porvoon moottoritiellä samoihin aikoihin ja totesin - ”vauhdin viehätyksessäkö?” - tehdyt, suorastaan henkeäsalpaavat ohitukset. Sattuneesta syystä käännyin Porvoon jälkeen kohti Hyvinkäätä ja kuuntelin radiosta uutisia suomalaisten, keskivertaista parempien autoilijoiden edesottamuksista hieman lähempänä Helsinkiä.

Lähes 40 vuoden aikana olen osunut tasan kaksi kertaa silminnäkijäksi toisten ajamiin kolaritilanteisiin. En tiedä onko se keskivertaista enemmän vai vähemmän. Siitä kuitenkin olen vakuuttunut, että neljän kolarointitilanteen todistaminen yhden päivän ja yhden reissun aikana eli noin 450 kilometrin ajomatkalla itäiseltä Uudeltamaalta Pohjanmaalle, on todella harvinaista. Näin nimittäin kävi ja yhtä lukuun ottamatta kaikki olivat peräänajoja.

Se, että keskivertaista paremmiksi autoilijoiksi itsensä olettavien suomalaisten ja Kimi Räikkösen kännipäiset örvellykset saattavat muistuttaa toisiaan ei tarkoita, että he ajotaidoiltaan olisivat samaa luokkaa.

Posted by Piruparka at 07:51 AM | Comments (0)