« huhtikuu 2005 | Vasta julkaistut | kesäkuu 2005 »

toukokuu 31, 2005

ENTÄS NYT UNIONI

Niin siinä kävi, kuten ennakkoon tehdyt mielipidemittaukset Ranskassa ennustivat. Ranska yhtenä suurena EU:n perustajamaana hylkäsi kansanäänestyksessä Euroopan unionin perustuslaillisen sopimuksen. Ero oli varsin selvä. 44,5 prosenttia puolesta ja 55,5 prosenttia vastaan. Äänestysprosentti nousi yllättävän korkeaksi eli 70 prosentin tuntumaan, mikä on huomattavan korkea, kun kysymyksessä ovat EU-vaalit ja osoittaa, että ranskalaisia kiinnosti EU:n perustuslaillinen sopimus hyvinkin voimakkaasti.

On selvää, että 25 jäsenmaan Eurooppa ei voi toimia samoilla säännöillä, mitä teki alun perin kuuden valtion yhteenliittymä. Alkuperäisessä EU:ssa (EEC) Ranskalla ja ranskan kielen asemalla oli valtaa ja voimaa, joka laajentuneessa unionissa on kaiken aikaa vähentynyt. Se osaltaan selittää ranskalaisten vastustuksen nykyiselle kehitykselle. Nyt hylättyä perustuslaillista sopimusta valmisteltiin kuitenkin Ranskan entisen presidentin Giscard d’Estaingin johtamassa konventissa. Joidenkin mielestä Ranska, hylätessään perustuslaillisen sopimuksen, on toiminut kuin äiti, joka hylkää oman lapsensa.

Toisessa EU:n perustajamaassa, Hollannissa, järjestetään kansanäänestys 1.6. Myös siellä ennakkoon tehdyt mielipidetiedustelut kertovat perustuslaillisen sopimuksen olevan vastatuulessa. Jo sopimuksen kaatumista Ranskassa pidetään melkoisena poliittisena takaiskuna EU:lle ja jos sama linja jatkuu vielä Hollannissakin, se tuskin voi olla vaikuttamatta niiden maiden äänestystuloksiin, joissa kansanäänestys on vielä järjestämättä.

Entä meillä? Suomessa valtaapitävät eivät uskaltaneet antaa kansalle sananvaltaa pelossa, että kansa äänestäisi ”väärin”. Olisihan se ollut katastrofi, jos Suomi entisenä EU:n mallioppilaana olisi mennyt äänestämään – ehkä jopa yksin – perustuslaillista sopimusta vastaan. Sitä uhkaa ei tietenkään enää ole, mutta sellaista riskiä ei haluttu missään tilanteessa ottaa. Pienemmän porukan ylipuhuminen tai peräti manipulointi uskotaan käyvän helpommin, joten perustuslaillisen sopimuksen käsittely eduskunnassa alkanee vielä tämän vuoden aikana.

Mikäli olen ymmärtänyt oikein, perustuslaillinen sopimus tulisi olla käsiteltynä kaikissa jäsenmaissa vuoden 2006 loppuun mennessä. Näin ollen eri maiden äänestystulokset ja päätökset tultaneen käsittelemään Suomen puheenjohtajakaudella. Koska tällä hetkellä vasta yhdeksän jäsenmaata on hyväksynyt perustuslaillisen sopimuksen, Ranskan ohella useampikin ”vastarannan kiiski” saattaa ilmaantua joukkoon. Näin ollen Suomelle riittää Euroopan unionin huippukokouksen tiimoilla tähdellistä puuhasteltavaa.

Posted by Piruparka at 08:24 AM | Comments (0)

toukokuu 27, 2005

ILMAISTA

Suomen kielessä on ilmaisu, joka saa ihmiset liikkeelle, oli päivä tai kellonaika lähes mikä hyvänsä. Tuo sana on ilmainen. Mitä tahansa tai missä tahansa jotain tarjotaan ilmaiseksi, se saa ainakin meidät suomalaiset ryntäämään paikalle, oli tarvetta tai käyttöä ilmaiseksi tarjotulle tavaralle tai ei.

Yhtenä hyvänä havainnollistuksena voidaan mainita erilaiset messut. Siellä näytteilleasettajat jakelevat ilmaisia esitteitä ja näytteitä tuotteistaan. Vaikkapa vuosittain järjestettävillä asuntomessuilla jaettavan jätepaperin määrä on valtaisa. Ei ole tarvinnut erityisemmin tarkkailla messuilta palaavia ihmisiä, kun on huomannut, että jokainen kantaa mukanaan vähintään yhtä muovikassillista esittelylehtisiä, brosyyreitä ja mainoksia, jotka valtaosassa tapauksista päätyy messukävijän omaan paperinkeräysastiaan. Miksi sitten kantaa kotiinsa jätepaperia? Ainoastaan siksi, että mainoslehtiset on saatu ilmaiseksi.

Suomalaisten kyltymätön intohimo päästä osalliseksi kaikesta sellaisesta, mitä on mahdollista saada ilmaiseksi, on toki kauppiailla tiedossa. Monet elintarvikeliikkeet järjestävät tiloissaan mitä moninaisimmissa merkeissä ilmaisia kahvi- ja pullatarjoiluja. Se on takuuvarma tapa houkutella suomalaisia kaupan sisätiloihin. Kukaan ei mieti, että kahvia ja pullaa voisi nauttia kotonakin. Ilmaisuus on tässäkin se avainsana. Joskus kun on suuren juhlan aika, ehkä kauppiaalla tai myymälällä täyttyvät tasaiset vuosikymmenet, saatetaan kahvin ohella pullan sijasta tarjota jopa nokare täytekakkua. Se on jo suomalaiselle niin ylitsepääsemätön paikka, että sellaista tilaisuutta ei voi olla käyttämättä hyväkseen. Silloin kauppa pullistelee kahvinjuojia ja kakunsyöjiä. Ehkä joku sortuu jopa ostoksille. Se ainakin lienee tarkoitus.

Eräs pitkään samassa asunnossa asunut naapurini oli taannoin muuttamassa ja pohdiskeli, että pitäisiköhän tilata siirtolava pihaan, että pääsisi eroon kaikesta vuosien mittaan kerääntyneestä roinasta. Ei hommannut siirtolavaa, vaan kantoi tarpeettomat tavaransa pihalle ja viereen pahvikyltin, jossa oli teksti: ”Tästä saa ottaa ilmaiseksi, loput menevät kaatopaikalle”. Sen verran häveliäitä suomalaiset kuitenkin olivat, että valoisaan aikaan rojukasaa käytiin toki katselemassa, mutta vasta pimeän tullen ilmaista tavaraa alkoi kulkeutua uusille omistajille. Yhden yön aikana siirtolavallinen vuosien saatossa kerääntynyttä roinaa oli supistunut henkilöauton peräkärrylliseksi. Sen naapuri partaansa naureskellen sitten kuskasi kaatopaikalle.

Jos halvalla kaupatun tuotteen ostamista on Sulo Vilenin lailla vaikea vastustaa, ilmaisesta hyödykkeestä kieltäytyminen lienee suomalaiselle ylivoimaista. Ehkä meissä kaikissa asuu pieni laihialainen.

Posted by Piruparka at 08:22 AM | Comments (0)

toukokuu 24, 2005

VIHERTÄVÄÄ

Monien mielestä vihreä liitto ei vieläkään täytä ainakaan kaikkia niitä kriteerejä, joita valtakunnan tasolla toimivilta puolueilta edellytetään. Ilmeisesti vihreät edes itse eivät aina miellä liittoaan perinteiseksi puolueeksi, vaan se on koettu yhteenliittymänä, jonka huomassa voi puuhastella kettujen, kansalaistottelemattomuuden tai jopa huumeiden parissa kaikenlaista sellaista ”kivaa”, jota isommat ja niin sanotut vanhat puolueet ovat pitäneet vähemmän suotavana.

Nainen vihreän liiton johdossa ei ole uusi ilmiö. Siitä huolimatta nyt puheenjohtajaksi valittu, toki vankkaa johtamiskokemusta omaava, mutta Pohjois-Karjalan Polvijärveltä tuleva, 61–vuotias, vasta pari kuukautta puolueen jäsenenä ollut Tarja Cronberg ei välttämättä istu siihen kuvaan ja profiiliin, jonka vihreät ulkopuolisen silmissä itsestään ovat luoneet, siitä huolimatta, että Cronberg uskoo ydinvoiman vastustamisen olevan ainoa asia, jonka puolueen ulkopuoliset vihreästä liitosta ja sen toiminnasta tietävät.

On todennäköistä, että Cronbergin valinta aiheuttaa sen, että vihreän liiton glooria naisasiapuolueena tulee säilymään. Vihreiden eduskuntaryhmässä on joskus näyttänyt siltä, että tyttölauma tanssittaa sekä setä Soininvaaraa, että pappa Pulliaista mielensä mukaan. Entä onko vihreän liiton maine yksistään kaupunkikeskeisenä city-puolueena sitten mennyt? Valintansa jälkeen Cronberg oli sitä mieltä, että hänen johdollaan vihreästä liitosta tulee ”susirajan vihreät” ja ”cityvihreät” yhdistävä tulevaisuuspuolue.

Pohjalaisen sanonnan mukaan ”Vanhoos akoos asuu viisaus”. Aika näyttää, miten se sopii vihreän liiton uuteen puheenjohtajaan, vaikka vihreiden kannatus ei Pohjanmaan suunnassa kovin vankalla pohjalla lienekään.

Mitään äänivyöryä Tarja Cronberg ei taakseen saanut. Kymmenen äänen ero entisen puheenjohtajan kannattamaan ja erityisen cityvihreäksi miellettyyn Anni Sinnemäkeen ei ollut suuri. Se kuitenkin osoittaa sen, että luontoa suojelevalle vihreälle liikkeelle on tilausta myös siellä, missä suojelu on realistista ja perustuu todellisuuteen eikä vaatimuksia esitetä kaupunkien kivitaloerämaista käsin.

Mielenkiintoista onkin nähdä kuinka uusi puheenjohtaja saa soviteltua yhteen vuosituhansia jatkuneen yhteistoiminnan toisaalta ihmisen, luonnon, kasvien ja eläinten kesken sekä toisaalta nyt vasta kolmisenkymmentä vuotta jatkuneen vihreän liikkeen välillä. ”Susirajavihreys” ja ”cityvihreys” kun eivät välttämättä ole yhdistettävissä pelkästään puheilla ja kauniilla ajatuksilla.

Posted by Piruparka at 08:10 AM | Comments (0)

toukokuu 20, 2005

UMPISUOLI

Oli tiistai-ilta viime viikolla ja yllemerkityn vatsassa alkoi tuntua yhä kovenevia kipuja. Heti seuraavana aamuna soitto Ruotsinpyhtään terveyskeskukseen, josta ilmoitettiin, että lääkäri ei ole paikalla ja jos kivut ovat kovat, on syytä hakeutua Loviisan ensiapuun hakemaan hoitoa. No, sinne sitten. Diagnoosi: Divertikuliitti. Lääkitys: Rankka antibioottikuuri lisättynä evästyksellä, että elleivät kivut parissa päivässä häviä, yhteydenotto lääkäriin.

Eivät hävinneet. Perjantaina soitto uudelleen Ruotsinpyhtään terveyskeskukseen, jossa sattui lääkäri olemaan paikalla. Hän yhtyi edellisen tohtorin diagnoosiin, halusi kuitenkin varmistua antibioottikuurin tehosta lähettämällä yllemerkityn jälleen Loviisaan verikokeisiin. Siellä - nyt siis jo kolmas - lääkäri otti sekä Piruparan että paperit ja kokeiden tulokset tutkittavakseen. Hän tuli siihen tulokseen, että mahdollisuuksien rajoihin mahtuu myös tauti nimeltään appendisiitti eli umpilisäkkeen tulehdus. Tästä seurasi lähetteen kirjoitus ja ajo Kotkan keskussairaalan ensiapuun.

Kotkassa ei muita vaihtoehtoja enää mietitty. Sydänfilmit, verikokeet ja muut asiaan kuuluvat toimenpiteet toki otettiin ja tehtiin. Pääasia näytti olevan, että kirurgit pääsevät mahdollisimman pian leikkaamaan. Ja heti kun säädetty aika edellisen vesilasillisen nauttimisesta oli kulunut, Piruparka kiidätettiin leikkaussaliin.

Leikkauksenjälkeisestä heräämistilanteesta mieleen on jäänyt joitain hämäriä keskustelunpätkiä terveestä umpilisäkkeestä. Mitään sen tarkempaa tietoa en kuitenkaan saanut ennen viikonlopun jälkeistä, kotiuttamista edeltävää lääkärikierrosta. Silloin paikalla ollut tohtori totesi sen, mitä olin jo vähän epäillytkin: ”Pääsit eroon terveestä umpisuolesta, tauti kuitenkin jäi”.

Piruparka päästettiin sairaalasta evästyksellä: ”Menet nyt kotiin jatkamaan sitä alkuperäiseen tautiin määrättyä ja jo aloittamaasi rankkaa antibioottikuuria”. Onhan toki jatkotoimiakin on luvassa. Juhannusviikolla alkavat ensimmäiseen diagnoosiin perustuvat toimenpiteet suolistotähystyksellä.

Loppupäätelmänä todettakoon, että turhan umpilisäkkeen tarpeettomaan poistamiseen päättyneeseen näytökseen otti osaa kolmen kunnan alueella puolisen tusinaa lääkäriä sekä laskematon määrä hoito- ja muuta henkilökuntaa. Kohtelua ei voi moittia. Se oli aina ystävällisen empaattista. Kuntien välinen yhteistyö toimi. Ei tässä kanneta murhetta edes menetetystä umpisuolesta – terveestäkään. Kuntien välisellä joustavalla yhteistyöllä potilasta juoksutettiin juohevasti kolmen kunnan alueella paikasta ja kunnasta toiseen. Heräilee kysymys: Onko liikkeestä muodostumassa tärkeämpi kuin päämäärästä – kuntien välisessä yhteistyössäkin?

Posted by Piruparka at 08:07 AM | Comments (0)

toukokuu 17, 2005

TAIKURIN TEMPUT

Piruparka oli nuorella iällään jopa luonnottoman kiinnostunut kaikesta mikä liittyi taikatemppuihin ja niiden tekemisiin. Ehkäpä muutkin ovat olleet? Eikä kiinnostus vieläkään ole laantunut. Yhä ”taikuus” televisiostakin nähtynä jaksaa hämmästyttää. Temppujen opetteleminen oli sitten jo toinen juttu. Toki kirjastosta tuli lainattua alan kirjallisuutta. Varsinkin Solmu Mäkelän havainnolliset ja piirroksin selvennetyt oppaat tuli tarkkaan luettua. Temppuja ei kuitenkaan opi lukemalla eikä kuvia katselemalla. Taikuriksi oppiminen olisi edellyttänyt pitkäjännitteistä ja sitkeää harjoittelua, johon tämän kirjoittajalla ei riittänyt kärsivällisyyttä. Temput olisi pitänyt oppia heti, että niitä olisi päässyt näyttämään kavereille.

Edes kesä, jonka aikoinani työskentelin sirkuksessa, ei ovia aukaissut taikuuden saloihin. Toki näin, että erilaista rekvisiittaa ja avustajia taikurit työssään tarvitsivat, mutta koskaan en tarkasti ottaen päässyt selville temppujen koko juonesta.

Joitain vuosia sitten tutustuin englantilaiseen, taikurinakin esiintyvään show-mieheen. Itse asiassa tämä oli poikansa välityksellä pyrkimässä sukumme jäseneksi ja näissä merkeissä oli vaimoineen käymässä Suomessa. Sen lisäksi, että hän esitti kesäisessä ulkoilmanäytöksessä taitojaan entisen kotikaupunkini asukkaille, hän illalla antoi yksityisen näytteen taikurintaidoistaan iltaa istumaan kokoontuneille sukumme jäsenille. Olin ainoa paikallaolijoista, joka tuhon aikaan vielä saastutti keuhkojaan tupakoimalla, joten jouduin avustamaan häntä eräässä tupakkatempussa. Tämä sukuun pyrkivä taikuri pyysi lainaksi minun, jonkinlaisesta silkin näköisestä aineesta valmistettua, uudehkoa kesäpuseroani. Sen jälkeen hän pyysi minua sytyttämään itse, omasta askista ottamani savukkeen. Hänelle antamani palavan savukkeen hän tumppasi puserolla peittämään kämmeneensä, sulki kämmenensä ja avattuaan sen jälleen, palava savuke oli hävinnyt, eikä kesäpuserossakaan näkynyt minkäänlaista palamisen jälkeä.

Kuinka ollakaan. Oitis syntyi ajatus tempun oppimisesta. Ajatuksen logiikka kulki kutakuinkin sitä rataa, että jos miehellä on niin suuri halu päästä suvun jäsenyyteen, että tulee Englannista asti Suomeen taikatemppuja esittämään, niin kaipa hän nyt yhden tempun voisi opettaa Piruparallekin. Ei opettanut. Hieman vaivautuneesti hän kertoi taikureiden ammattietiikasta, joka kieltää paljastamasta temppujen tekotapoja ulkopuolisille. Ja niinhän siinä kävi, että ulkopuoliselta jäi temppu oppimatta. Mutta eipä tullut taikuristakaan suvun jäsentä. Jäi ulkopuolelle.

Posted by Piruparka at 08:06 AM | Comments (0)

toukokuu 13, 2005

LAKI VAI SOPIMUS?

Ihmisten mielenkiinto kohdistuu näinä aikoina yhä enenevässä määrin EU:n varsinaiseen ”ytimeen” eli Ranskaan. Siellä kun lähiviikkoina suoritetaan kansanäänestys EU:n perustuslaillisesta sopimuksesta, jota meillä Suomessa ilman tunnonvaivoja kutsutaan hulppeasti perustuslaiksi.
Olen joskus antanut itselleni kertoa, että perustuslaki on kaiken demokraattisten valtioiden lainsäädännön perusta. Lainoppineet ovat antaneet ymmärtää, että se ohittaa kaikki muut säädökset. Mikä on ja mitä kaikkea sisältää tämä monisatasivuinen asiakirja, josta ranskalaiset ja runsaan puolen tusinan muun EU maan kansalaiset lähitulevaisuudessa äänestävät? Jos se on perustuslaki, kuten julkisuudessa usein väitetään, mikä on sen suhde Suomen omaan, vasta muutama vuosi sitten hyväksyttyyn perustuslakiin?

Joukko suomalaisia kansanedustajia (itse asiassa melko isokin joukko) vaati taannoin kansanäänestystä järjestettäväksi myös Suomessa. Yhtenä varteenotettavana perusteluna oli, että sellaisessa tilanteessa valtiovallan olisi pakko järjestää kansalasille perusteellista informaatiota asiasta, josta kansa tulisi äänestämään. Nyt ei kansalaisille tiedottamisella ilmeisesti ole niin väliä, kun eduskunta päättää (lue hyväksyy) EU:n perustuslain.

Puhutaan sitten perustuslaista tai niin sanotusta perustuslaillisesta sopimuksesta, kysymys on kuitenkin siitä, minkälaisessa Euroopassa muiden muassa suomalaiset tulevaisuudessa elävät. Tuo, tiettävästi 340-sivuinen asiakirja tulee luomaan kouriintuntuvat puitteet olemiselle vielä kauan sen jälkeenkin, kun Piruparkaa nuoremmatkin jo katselevat koiranputken kasvamista alapuolisesta näkökulmasta.br>
On vähän isommalla joukolla ihmetelty, mikä on se todellinen syy, miksi suomalaisille ei haluta kertoa EU:n tulevasta perustuslaista? Jostain sattui silmään (oliko peräti pääministerin) lausunto, että joka kotiin jaettu tietopaketti tulisi liian kalliiksi!? Tuskin Suomen kansantalous siihen kaatuisi, jos kansalaisille jaettaisiin asiallista tietoa Euroopan unionin tulevaisuudesta. Esimerkiksi Espanjassa tietoa EU:n uudesta perustuslaista on jaettu lehtien ja jalkapallo-otteluiden käsiohjelmien välissä. Kysymys on tietenkin asioiden laittamisesta tärkeysjärjestykseen. Jokin aika sitten katsottiin, että uudistettu katekismus on suomalaisille sen verran tärkeä asiakirja, että se oli toimitettava joka ikiseen postilaatikkoon. No, se ei kaiketi ollut tasavallan hallituksen päätös.

Tässä lopuksi esittäisin kysymyksen ulkoministeriön Eurooppa-tiedotuksesta vastaaville henkilöille: Millä tavalla on tarkoitus informoida vaikkapa ruotsinpyhtääläisiä tulevasta EU:n perustuslaista vai onko se sittenkin sopimus?

Posted by Piruparka at 08:05 AM | Comments (0)

toukokuu 10, 2005

PALJASTUKSIA

Saattaessani tässä päivänä muutamana pakinaluetteloani ajan tasalle huomasin, että Loviisan Sanomissa julkaistujen, pakinoideni määrä ohitti tässä vapun tienoilla kolmensadan rajapyykin. Yleisesti ottaen määrä on vaatimaton. Ajankohta lienee kuitenkin sopiva paljastaa asioita, joita vuosien saatossa yllemerkityltä on usein kysytty.

Niille, joilla ei ole ollut mahdollisuutta käydä Piruparan kotisivuilla tutustumassa tämän historian lyhyeen oppimäärään kerrottakoon, että pakinan kirjoitusharrastus lähti käyntiin laiskuudesta tai ainakin vastemielisyydestä antaa ilmaiseksi työpanostaan työn teettäjän käytettäväksi. Tätähän työvoimaviranomaiset edellyttävät työvoimakoulutukseen määrätyiltä työttömiltä, näiden osallistuessa niin kutsuttuun työharjoitteluun. Tällaisessa tilanteessa pakinan kirjoittaminen kaksi kertaa viikossa ilmestyvään lehteen tuntui mahdollisuudelta, josta selviää potentiaalisesti vähäisimmin vaurioin. Ajatus oli, että työttömän ainoa myyntiartikkelia eli omaa työvoimaa ei laiteta alennusmyyntiin, puhumattakaan, että sitä lahjoitettaisiin korvauksetta - edes työharjoittelutilanteessa - ilman takuita työn jatkuvuudesta oli ala tai tehtävän laatu mikä hyvänsä.

Edellä kerrotusta tulee kuluneeksi kohta neljä vuotta. Mikä on tänä aikana kehittynyt vaurioitumisen aste tai taso, sen jätän ulkopuolisten arvioitavaksi. Laiskuudesta lähtenyt ja siitä kummunnut pakinan väsääminen on tuottanut kuitenkin nuo kolmesataa Loviisan Sanomissa julkaistua tekstiä. Väistämättä ajatus kulkee siihen suuntaan, että mikähän olisikaan ollut tulos, jos kirjoittelun pontimena olisi ollut kyltymätön luomisvimma eikä laiskuudeksi ja mukavuudenhaluksi väitetty työpanoksen ”ylihinnoittelu”.

Tämän samaisen pakinoinnin tiimoilta minulle on esitetty myös silloin tällöin kysymyksiä siitä, mistä niitä pakinan aiheita aina löytyy. Olen yleensä turvautunut fraasiin: ”Hyvä kysymys”. Näinhän poliitikotkin tekevät, kun eivät tiedä vastausta esitettyihin kysymyksiin. On kuitenkin kerrottava, että aiheita on löytynyt niin ystävien ja kanssaihmisten kannanotoista, mielipiteistä ja jutusteluista heidän kanssaan. Ravitsemuspalveluita tarjoavat ympäristöt ovat usein mainioita paikkoja kuulla aiheeksi kelpaavia, kansalaisten ajatuksia ja näkemyksiä. Niissä on kuitenkin se huono puoli, että näistä oivallisilta tuntuneista pakinanaiheista ei useinkaan ole kirjoitusvaiheessa jäljellä kuin epämääräisiä, hämäriä muistikuvia.

Kiitollisimpia teemojen tuottajia ehkä kuitenkin ovat olleet poliitikot ja joskus myös virkamiehet. Näiden toilailujen seuraaminen edellyttää kohtalaista huumorintajua, eikä se tosikoiden mielestä taida olla kovinkaan antoisaa puuhaa. Toivottavasti kuitenkin luettavaa.

Posted by Piruparka at 08:04 AM | Comments (0)

toukokuu 07, 2005

ENNUSTAMISEN VAIKEUS

Kun kaksi, kohtalaisen elämänkokemuksen omaavaa herraa istahtaa isoine tuoppeineen krouvin vapaana olevaan pöytään, se tuskin kiinnittää kenenkään huomiota. Ja jos joku oman napansa tuijottelun lomassa ehtii tulijat huomatakin, silmistä kuvastuu ajatus, että mitähän nuokin kaksi ukonrahjusta täällä tekevät, pysyisivät kotonaan.

Päästyään pöytään ja toisen vastattua kännykkäänsä ja kerrottuaan soittajalle sijaintinsa ja siellä olemisen tarkoituksen, huomattiin oltavan samaa mieltä, että ennen saattoi rauhassa poiketa parille oluellekin, ettei välittömästi oltu perään kyselemässä missä olet ja mitä tekemässä. Siitä lähti liikkeelle keskustelu kehityksestä ja ennustamisen vaikeudesta. Todettiin, että puoli vuosisataa sitten puhelin oli jo vanha keksintö ja vaikka sen muuttumisesta näköpuhelimeksi jotain ehkä ounasteltiinkin, kukaan ei tullut ajatelleeksi, että puhevälineen pitäisi olla kameroineen jokaisen taskussa kaiken aikaa ja sijainti satelliittien välityksellä vieläpä paikannettavissa.

No, eipä ollut satelliittejakaan. Sitä yhtä – venäläistä – lukuun ottamatta, jota tuijoteltiin iltojen pimetessä niskat jäykkänä, kun paikallislehdissä yhtenä tärkeimmistä uutisista oli ensin kerrottu tarkat kellonajat, milloin tuo avaruuden valloituksen airut näkyy ”meidän” alueella.

Avaruuskin on ihmiskunnalta jäänyt valloittamatta. Toinen herroista muisteli kirjoittaneensa kansakoulussa aineen, jossa uskoi omistavansa vuonna 2000 huvilan Marsissa tai ainakin Kuussa. Samoihin aikoihin uskottiin myös robottien tekevän tulevaisuudessa ainakin kaikki ikävimmät työt ja ihmisten voivan pitää pitkiä lomia avaruudessa matkustellen. Erilaisia teollisuusrobotteja onkin keksitty. Kenellekään ei 50 vuotta sitten tainnut kuitenkaan tulla mieleen, että Suomesta ihmisten työt vietäisiin kiinalaisten tehtäväksi. Sekään ei tarkoita, että vaikka työstä vapautettua aikaa monille suomalaisillekin näin syntyy, sitä ei - halusta huolimatta - ole mahdollista käyttää minkäänlaiseen matkailuun.

Tietokoneista ei tavallisilla ihmisillä 1950-luvulla ollut mitään tietoa. Jos joku jotain tiesikin, tiesi sen että ne olivat talon kokoisia laskukoneita jossain Amerikassa. Nykyisin jo melkein antiikkina pidettävien ensimmäisten taskulaskintenkin tuloon markkinoille suuren yleisön käyttöön, kului aikaa vielä lähes kaksikymmentä vuotta. Sitä, että 50 vuoden kuluttua moninkertaisesti ”talon kokoisen” tietokoneen kapasiteetin omaavia laitteita seisoisi joka kodin nurkassa, ei osannut ennakoida varmasti kukaan, internetistä, laajakaistoista, sähköposteista ja muusta tilpehööristä nyt puhumattakaan.

Posted by Piruparka at 08:03 AM | Comments (0)

toukokuu 03, 2005

MUMMOJA MYYTÄVÄNÄ

Meillä suomalaisilla on luja luottamus virkamieskuntaamme kohtaan. Harvoin esiintyy perusteita valituksille, ihmisiä kohdellaan kutakuinkin tasapuolisesti eikä korruptiostakaan ole näyttöjä. Jos joskus tapahtuu lipsumista, sen uskotaan johtuvan ainoastaan säännön vahvistavista poikkeuksista. On kuitenkin yksi asia, joka näyttäisi tehoavan suomalaiseen suoraselkäiseen virkamieheen. Se on amerikkalainen arvostelu ja painostus. Sen edessä Suomen rajavartiolaitos nöyrtyi melkoisiin rimanalituksiin, ainakin mikäli on uskominen taannoin esitettyyn MOT- ohjelmaan.

Pitkään jatkuneen painostuksen jälkeen rajojemme vartijat päättivät lopulta antaa työnäytteen ammattitaidostaan pysäyttämällä rajalla bussilastillisen georgialaisia naisia. Ensin annettiin julkisuudessa ymmärtää, että neljän miehen saattama 48 naisen joukko olisi matkalla seksibisneksen palvelukseen. Vaikka joukossa oli eri-ikäisiä naisia, valtaosa julkisuudessa esiintyneistä näytti kuitenkin hyvin täyttävän perusmummoilta edellytettävät kriteerit. Tiettävästi varttunein tästä joukosta oli 62-vuotias.

Kun epäilyt mummojen rahtaamisesta prostituoiduiksi, alkoivat tuntua suorastaan naurettavalta, lähtökohtaa muutettiin. Alkoi puhe ihmiskaupasta ja sen uhreista. Vaikka käsitykset ihmiskaupasta ja siihen liittyvistä ilmiöistä ovatkin monimutkaisempia kuin puheet puhtaasta seksibisneksestä, mummoikäisten naisten myyminen maailmalle oli lähes yhtä koominen selitys kuin aiemmat prostituutioväitteet.

Keinot eivät kunnon byrokratian palvelijalta kuitenkaan lopu. Kun matkustamiseen tarvittavat asiapaperit olivat viimeisen päälle kunnossa, eikä niistä löytynyt suurennuslasillakaan moitteen sijaa, rajavalvojien katse kääntyi matkustavaisten rahavaroihin. Julkisuuteen kerrottiin tieto, että maatuskat olivat matkalla maailmalle lähes pers’aukisina. Joku oli oivaltanut, että eihän köyhästä maasta tulevalla naisjoukolla millään voi olla käytössään sellaisia rahavaroja, joilla voisi ostaa kalliita tavaroita kalliissa maanosassa ja viedä niitä myytäväksi kalliilla hinnalla köyhään maahan. Tällainen mahdollisuus ylitti täysin suomalaisen rajavartijan ymmärryskyvyn.

Vaikka ei uskoisikaan ihan kaikkea, mitä georgialaiset naiset kertoivat rahavaroistaan, jonkinlaisen painoarvon luulisi suomalaisen virkamiehen antava ruotsalaisille kollegoilleen. He nimittäin olivat Moskovassa tarkastaneet, että mummoilla oli vaadittavat rahavarat elinkustannuksiinsa matkan ajaksi. Se ei kuitenkaan riittänyt suomalaisille. Vahva epäily on, että käännytyspäätös oli tehty etukäteen, perusteita sille vaan jouduttiin etsimään. Ja löytyihän niitä. Olivatko ne aitoja ja oliko toiminta asianmukaista? Sen ratkaisevat jatkossa oikeusviranomaiset

Posted by Piruparka at 08:02 AM | Comments (0)