« toukokuu 2005 | Vasta julkaistut | heinäkuu 2005 »

kesäkuu 28, 2005

INTOA PUOLUSTAA TAI SITTEN EI

Suomalaisessa järjestelmässä on kautta aikojen katsottu, että yleinen asevelvollisuus ja sitä tukevat kertausharjoitukset ovat taanneet tehokkaimmat valmiudet puolustaa isänmaata ja sen rajoja. Kutsu varusmiespalvelukseen on koskenut kaikkia ikäluokkia eikä vapautusta aseellisesta palveluksesta vuosikymmeniin ole saanut kuin sairauden perusteella tai tunnustautumalla tietyn uskontokunnan jäseneksi. Nyttemmin ajat ovat muuttuneet ja siviilipalveluksen valinta lienee lähinnä ilmoitusasia. Myös aseellisen palveluksen valinneet ovat ymmärtääkseni voineet hyvinkin mutkattomasti vaihtaa palvelusmuodon siviilipalvelukseen ainakin palvelusajan alkuvaiheessa.

Viime aikoina on alettu puhua siirtymisestä vapaaehtoiseen asepalvelukseen. Koulutuksen teknistyminen, tehokkuusvaatimusten kasvaminen samoin kun erilaisten kansainvälisten velvoitteiden lisääntyminen edellyttävät koulutettavilta yhä suurempaa motivaatiota. Sen on uskottu paranevan kun velvollisuus (pakko) väistyy ja vapaaehtoisuus astuu tilalle. Lähes samaan hengenvetoon on kuitenkin heitetty epäilyjä, että vapaaehtoisten määrä ei tule riittämään puolustusvoimien tarpeisiin. Epäilyt lienevät osittain ennenaikaisia, sikäli kun on uskomista nuorten miesten keskuudessa taannoin tehtyyn tutkimukseen. Pääkaupunkiseutua ja muuta Uudenmaan aluetta lukuun ottamatta, nuorten miesten into osallistua vapaaehtoiseen asepalvelukseen vaihteli noin 70 prosentista yli 80 prosenttiin. Uudellamaalla ja erityisesti pääkaupunkiseudulla innostus vapaaehtoiseen asepalvelukseen sen sijaan oli huomattavasti laimeampaa. Vain hieman yli puolet 15–30 vuotiaista nuorista, eteläisen Suomen alueella asuvista miehistä, katsoi asepalveluksen niin merkittäväksi asiaksi, että osallistuisi siihen vapaaehtoisesti.

Mikä tekee Uusimaasta ja erityisesti pääkaupunkiseudusta vähemmän kiinnostavan puolustuskohteen? Yhdeksi syyksi, sarkastinen mielenlaadun omaava pohdiskelija, saattaisi väittää, että pääkaupungin ympäristössä maan hinta on sitä luokkaa, että vain harvalla on varaa sitä omistaa. Näin siis motivaatio toisen omistaman maan puolustamiseen – ainakaan vapaaehtoisesti – ei ole kovin korkealla tasolla. Toinen syy voisi olla vihreiden suuri kannatus alueella. Edellä mainittu tutkimus kun selvitti myös sen, että puoluekannaltaan vihreisiin arvoihin suuntautuneet (vasemmistoliiton kannattajien ohella), olivat vähimmin innokkaita aseellisesti puolustamaan isänmaataan.

Monia ratkaisemattomia kysymyksiä vapaaehtoisen asepalveluksen tiellä kuitenkin vielä on; muiden muassa siitä suoritettava korvaus. Pelkällä päivärahalla kun armeija vapaaehtoisesti kovin pitkälle marssii.

Posted by Piruparka at 08:34 AM | Comments (0)

kesäkuu 26, 2005

HURMURIN MAKUELÄMYKSET

Tiistaina uutisoidut, Italian pääministeri Silvio Berlusconin mielipiteet ja niiden aiheuttama ärsytyskynnyksen ylitys muutti hyvää tarkoitusta tarinoida suomalaisesta juhannuksesta, joka ajankohtaan nähden olisi ollut ehkä sopivampaa.

Aikanaan pitkään jatkunut, Suomen eduskuntavaalejakin sävyttänyt kiista, Euroopan unionin elintarvikeviraston sijoituspaikasta Suomen ja Italian kesken ratkesi parisen vuotta sitten. Koko muun Euroopan näkemysten yli kävellyt herra Berlusconi sai itsepintaisen tahtonsa läpi, kun aikuisen miehen kiukutteluun kyllästynyt Matti Vanhanen hyväksyi elintarvikeviraston vaihtamisen kemikaalivirastoon. Jo noihin aikoihin Piruparka äimisteli, mikä tekee italialaisen roskaruoka pizzan täytteistä (kinkku ja juusto) sellaista gourmet-ruokaa, jonka perusteella italialaisten oli ehdottomasti saatava EU:n elintarvikevirasto omalle maaperälleen.

Tiistaina kerrottiin siis uutinen uuden elintarvikeviraston vihkiäisistä Italian Parmassa. Tilaisuudessa herra Berlusconi tunnustautui etäisessä menneisyydessä toimineensa jonkinasteisena naistennaurattajana (gigolo lienee italialaisperäinen ilmaisu tuonkaltaiselle toiminnalle). Kertoessaan omasta panoksestaan elintarvikeviraston saamisessa Italiaan, omiin hurmuritaitoihinsa haltioituneena, herra Berlusconi intoutui kuvailemaan rattopoika-aikaisten taitojensa elvyttämistä ja niiden tehokasta vaikutusta Suomen tasavallan presidenttiin. Myönnän auliisti, että kuulun siihen ihmisryhmään, jolle päätöksentekoprosessit EU:ssa eivät kaikilta osin ole avautuneet. Nyt sitten selvisi sekin, että tietynlaisilla playboy-taidoilla ja niiden hallitsemisella näyttäisi Euroopan unionissa asioiden hoitamisen kannalta olevan erityistä merkitystä.

Lisämausteena edellä kuvailtu uutinen kertoi, että samainen herra Berlusconi oli esittänyt komission puheenjohtaja José Manuel Barrosolle, ettei tämä missään tapauksessa pitäisi suomalaista savuporoa italialaisia pizza-täytteitä – siis kinkkua ja juustoa - herkullisempana. On tunnettu asia, että italialaista keittiötä on maailmalla pidetty hyvinkin arvostettuna. Toivottavasti pizza-täytteiden nostaminen italialaisen keittiön jalokiviksi kuvastaa vain herra Berlusconin omia makutottumuksia. Näin ollen viittaukset suomalaisen ruoan pahaan makuun, jota Berlusconi Suomessa käydessään on joutunut sietämään, juontaneekin juurensa puhujan omiin kykyihin kokea kulinaarisia nautintoja.
+ + + Italialaisen, entisen rattopojan, provosointiyrityksistä huolimatta Piruparka toivottaa lukijoilleen miellyttävää juhannusta.

Posted by Piruparka at 08:33 AM | Comments (0)

kesäkuu 21, 2005

KULTTUURIA LIIKENTEESEEN

Eletään taas sitä aikaa, jolloin suomalainen liikennekulttuuri puhuttaa. Kun nuoret miehet, nopeat autot, naiset ja näyttämisen halu yhdistetään vasta saatuun ajokorttiin eli vähäiseen ajokokemukseen ja vajavaiseen ajotaitoon, seurauksena saattaa olla rumaa jälkeä. Aina ei tarvita alkoholipitoisia nautintoaineitakaan. Helposti provosoituva ja/tai yllytyshulluuteen taipuvainen luonteenlaatu riittävät usein takaamaan huonon lopputuloksen. Jos tilanteisiin liittyy vielä noita mainittuja prosenttipitoisia juotaviakin, ennuste on todella huono.

Kovin pitkään ei nuorten miesten kaikkein riskialtein kausi tiettävästi kestä. Ajanjakson pituuskaan ei ole vakio. Viisaat väittävät kiivaimman vaiheen alkavan ajokortin saamisesta ja päättyvän pysyvähkön parisuhteen muodostumiseen. Tästä on päätelty, että tapahtumat tien päällä, joista usein on murheelliset seuraukset, ovatkin jäänteitä ihmissuvun muinaisista soidinmenoista. Näitä sitten urbanisoituneet sukukypsän iän saavuttaneet uroot toteuttavat – ehkä jopa vaistonvaraisesti - ainoalla tuntemallaan tavalla, jolla uskovat tekevänsä vaikutuksen vastakkaiseen sukupuoleen.

Samansuuntaisia tai ainakin edellisen vahvistavia tutkimuksia on esitetty viime aikoina myös naisten osalta. On väitetty kauniimman sukupuolen – pari-(pariutumis-) suhteeseen ryhtyessään - vaistomaisesti aina valitsevan jälkeläisilleen parhaat saatavilla olevat geenit. Mikäli näin on ja vasta nuorten miesten koheltaminen liikenteessä ja nimenomaan maanteillä toimiikin osana nykyaikaisia soidinmenoja, kovin paljon ei liene tehtävissä. Millään säännöillä, rajoituksilla, kielloilla tai muillakaan suomalaiskansallisen liikenneohjauksen perinteisillä menettelytavoilla tilannetta ei saada korjattua.

Luontoa, joka tikanpoikaa vetää puuhun, ei lainsäädännöllisin toimin ole hallittavissa. Rapatessa roiskuu ja sivalluksia syntyy - soitimellakin. Vanha, kyllästymiseenkin asti toistettu, hokema on, että tuore ajokortti on vasta lupa opetella ajotaitoja.

Takavuosina eräs sarkasmiin taipuvainen tuttava kertoi, että onnettomien sattumusten vuoksi hän aikoinaan joutui pitkähkön ajan ajelemaan ilman asianmukaista lisenssiä eli ajokorttia. Kun homman teki pääsääntöisesti vielä humalassa, joutui kiinnijäämismahdollisuuden minimoimiseksi aina huomioimaan muut tielläliikkujat ja noudattamaan tarkasti liikennesääntöjä. Tuolta ajalta sääntöjen mukaan ajamisesta juurtui hänelle sellainen tapa, että hän noudattaa sitä edelleen, vielä kortin saatuaankin ja selvin päin.

Edellinen ei kelpaa ohjeeksi, mutta osoittaa, omalla pilkallisella tavallaan, että vasta harjoittelun tuloksena syntyy myönteisiä rutiineja.

Posted by Piruparka at 08:32 AM | Comments (0)

kesäkuu 17, 2005

HOLHOUSTA JA PAKKOSUOJELUA

Jokin aika sitten julkaistiin kansanedustajien keskuudessa tehty kyselytutkimus, jonka mukaan tavoitetuista 137 kansanedustajasta 101 kannatti ravintoloiden savuttomuutta joko täydellisenä tai edellyttäen erillistä tupakointitilaa, johon ei suoritettaisi tarjoilua.

Asia ei ole uusi. Euroopan maista Ruotsissa, Norjassa ja Irlannissa on tupakointikielto toteutettu. Yhdysvalloissa ainakin New York kaupunkina on lähtenyt samalle linjalle. Perusteluna on esitetty ravintolahenkilökunnan suojelemista tupakansavulta eli niin sanotulta passiiviselta tupakoinnilta.

Kun Piruparka runsas kolme vuotta sitten tällä samalla palstalla esitti ”julkisen ilmoituksen”, jonka mukaan tupakointi yli 40 vuoden sauhuttelun jälkeen sai jäädä, päätös oli, että kysymys ei ole mistään tupakkalakosta, vaan lopullisesta lopettamispäätöksestä. En siis henkilökohtaisista syistä vastusta ravintoloiden savuttomuutta. Tajuan muun ohella passiivisen tupakoinnin vaarat, jotka uskon myös ravintolahenkilökunnan tiedostavan. Siitä huolimatta he ovat ymmärtääkseni hyvinkin yksimielisenä olleet haraamassa vastaan, ainakin täydellistä tupakointikieltoa, myös sellaisten henkilöiden toimesta, jotka itse eivät tupakoi. Oma vastarintani perustuu kaikenlaiselle holhoukselle ja pakkosuojelulle, jolla ravintoloiden henkilökunta näköjään asetetaan ymmärtämättömän lapsen asemaan, joka ei itse tajua omaa suojeluntarvettaan.

Tarjoilijan ammatti ei liene niitä vaarallisimpia. Hengestään voi jollain muulla alalla päästä huomattavasti helpommin ja ainakin nopeammin, kuin minkä passiivinen tupakointi aiheuttaa. Jokunen vuosi sitten taksinkuljettajia ehdotettiin - jonkun ”viisaan päättäjän” toimesta - suojeltavaksi kuljettajan ympärille rakennettavan, iskun- tai peräti luodinkestävän muovikuvun sisään. Se holhoaminen loppui lyhyeen, kun taksinkuljettajat ilmoittivat vastustuksensa.

Irlannin tupakointikielto on saatettu voimaan samoin perustein, kun asiasta puhutaan muuallakin eli suojelemaan työntekijöitä. Se kuitenkin on ulotettu koskemaan kaikkia työpaikkoja, joten ravintolat ja pubit eivät ole poikkeuksia. Tiettävästi ainoastaan vankilat, mielisairaalat ja vanhainkodit ovat suljettu pois tupakointikiellon piiristä. Minkähän takia? Mikä on syy, joka estää suojelemasta vanginvartijoita tai mainittujen hoitolaitosten henkilökuntaa? Ovatko he työntekijöinä jotenkin alempiarvoisia, ettei heidän altistumisestaan passiiviselle tupakoinnille ole niin väliä? Mikä lienee suomaisten päätöksentekijöiden kanta? Nyt puhutaan ravintoloiden savuttomuudesta. Onko ravintolahenkilökunta ainoa ammattikunta, joka omaa ymmärtämättömyyttään tarvitsee pakkosuojelua ja holhousta pahoja tupakoitsijoita vastaan?

Posted by Piruparka at 08:31 AM | Comments (0)

kesäkuu 14, 2005

PIIRUN PAIKKA

Viimeistään nyt alkaa kansakunnan piirissä seuranta, mikä se oikein on se Eeron piiru jonka verran Heinäluoma lupasi demareita viedä ihmisen suuntaan. Koska tiedossa ei ole onko Sdp:n uusi puheenjohtaja laivaston vai tykistön miehiä, lienee paikallaan hieman pohtia piirun paikkaa.

Merenkulkijoiden kompassissa piiru-sana esiintyy niin sanotuissa väli-ilmasuuntien väli-ilmansuunnissa. Toisin sanoen puhutaan sellaisista suunnista kuin pohjoisesta piiru itään (NbE) joka sijoittuu pohjoisen ja pohjoiskoillisen väliin ja edelleen koillisesta piiru pohjoiseen (NbEN) eli suunta on pohjoiskoillisen ja koillisen välissä. Näitä suuntia mahtuu kompassiin 360 asteen kehälle kaikkiaan siis 16 kappaletta.

Piruparalla, vanhana laivaston miehenä, oli vain hämärä muistikuva siitä, että tykistössä piiruja käsitellään vähän eri mielessä ja yhteyksissä kun merenkulkijoiden piirissä, vaikka kompassisuunnista sielläkin puhutaan. Siksi piti ottaa puhelu vanhalle isäukolle, joka selvisi sodasta, toimien tykistössä etäisyysmittaajana. Ja niinhän se oli. Kun tykistössä puhutaan piirusta, tarkoitetaan ympyrän kuudestuhannesosaa. Toisin sanoen ilmaistaan ympyrän mittaa, joka on 0,06 astetta johonkin suuntaan.

Jostain syystä en pääse ajatuksesta, että Heinäluoman piiru on nimenomaan tämä tykistön piiru. Näin ollen ”Piiru-Eeron” piirulta ihmisen suuntaan ei kovin paljon olisi odotettavissa. Ehkä tuntuma johtuu siitä, että koko puheenjohtajakilvassa puhe piirusta oli lähes ainoa asia, jolla Heinäluoma viittasi demareiden tulevaan linjaan. Monelta suunnalta kuitenkin on kuulunut toiveita tai peräti vaatimuksia, että tämä nimenomaisen piirun ohella, mielellään vähän useampikin otettaisiin sosiaalidemokratian suuntaa. Puolueen aatteellisesta linjasta huolehtiminen kun EU-huuman ja Lipposen henkilökohtaisten tavoitteiden joukossa on monien mielestä jäänyt viimeksi kuluneiden vuosien aikana vähintäänkin lapsipuolen asemaan.

Tykistön täsmäammunnoissa piirulla eli 0,06 asteella lienee osumatarkkuuden kannalta suurikin merkitys. Laivat löytävät perille päämääränsä vähän harvemmankin seulan läpi. Poliittisen puolueen linjassa piirun heitto suuntaan tai toiseen tuskin näkyy muualla kun retoriikassa. Se mitä Eeron piirullaan tarkoitti, jää nähtäväksi.

Kovin suuria eivät mittasuhteiltaan olleet nekään piirut, jotka ovat muodostuneet legendaksi Rafael Paasion lanseeraamina. Demareiden kannatusluvuista nähtiin kuitenkin jo silloin, että ne otettiin puolueen kannalta oikeaan suuntaan.

Posted by Piruparka at 08:30 AM | Comments (0)

kesäkuu 10, 2005

LOPPUMISTA JA LUOPUMISTA

Hieman murheellisena joutuu jälleen toteamaan, että juuri kun kesä on alkamassa, tuon suomalaisille niin tärkeän vuodenajan tosiasiallinen loppuminen ja alasajo alkaa lähes saman tien. Seikkaa tuskin miettivät juuri lomansa aloittaneet koululaiset. Eivät varmaan hekään, joiden vuosiloman on määrä toteutua vasta heinäkuussa, jolloin kesän päättymisestä ja syksyn alkamisesta on kulunut jo hyvän aikaa. Sillä näinhän se on. Kesäpäivän seisaus eli ajankohta, jolloin päivät alkavat jälleen lyhenemään sijoittuu juhannusviikolle, joten vajaa kaksi viikkoa vielä kuljetaan kohti kesää. Sen jälkeen matka jatkuu syksyä odotellessa. Vaikka päivien lyheneminen myötäilee kutakuinkin talouselämässä noudatettavaa kvartaalijärjestelmää, lämpötilojen kehittyminen säilyttänee kuitenkin vanhan rytminsä ja hellelukemia hätistellään jatkossakin nimenomaan heinäkuussa.

Kesän tulo on kohta seisahtumassa, mutta päättymässä on muutakin. Lipposen aika Sdp:ssä loppuu. Sieltä täältä korviin kantautuu vaivihkaa lausuttuja kuiskauksia: vihdoinkin. En tiedä, kultaako lyhytkin aika muistot? Kuitenkaan nuo kuiskaukset eivät ole peräisin Piruparan pääkopasta, vaikka niin saattaisi olettaa. Lipposen, joskus jopa kokoomuslaiseksikin väitetty politiikka ja jääräpäinen jästipäisyys on Vanhasen lepsuilua seuratessa alkanut näyttämään jopa jämäkkyydeltä. No, ettei menisi pelkäksi kehumiseksi, on syytä muistaa, että jämäkkyydestä oltiin todella kaukana siinä mielistelyssä, jota Lipposen taholta harjoitettiin Yhdysvalloissa Irakin sodan aattona.

Edellisestä todennäköisenä seurauksena tullee olemaan, että luopumista seuraa ja tasavallan hallituksessa loppuu jonkun demariministerin ura mustan auton takapenkillä. Kovasti on arvailtu ja heitetty hetulaa siitä, kuka tuo ”onneton” tulisi olemaan. Kalliomäki on ymmärtääkseni ollut ainoa, joka jokseenkin suosiolla olisi luovuttamassa paikkansa. Muilla siihen ei suurempaa intoa näyttäisi olevan.

Vielä on hyvässä muistissa se häpeällinen mahalasku, joka oli seurausta siitä, kun takavuosina kukaan istuvista demariministereistä ei ollut halukas luovuttamaan paikkaansa silloiselle uudelle puheenjohtajalle Pertti Paasiolle. Samanlaiseen julkiseen nolotteluun tuskin tilannetta halutaan viedä. Kulisseissa kuitenkin käydään ankaraa kädenvääntöä.

Tätä kirjoitettaessa tietenkin on olemassa sellainen teoreettinen mahdollisuus, että Sdp:n uudeksi puheenjohtajaksi valittaisiin joku istuvista ministereistä. Tällöin kaikki saisivat pitää rakastamansa ministerisalkut, eikä kenenkään tarvitsisi kokea eron ja luopumisen tuskaa. Se kuitenkin olisi loukkaus mediaa kohtaan, joka kuitenkin on päättänyt demareiden uudesta puheenjohtajasta jo ajat sitten. Sellaiseen kardinaalimunaukseen tuskin demarileirissä uskalletaan tai edes halutaan lähteä.

Posted by Piruparka at 08:29 AM | Comments (0)

kesäkuu 07, 2005

PAPERI

Paperiliitto hylkäsi odotetusti valtakunnansovittelijan sovintoesityksen kuukausia kestäneiden neuvotteluiden jälkeen. Vaikka tämän kirjoittajalla ei ole mahdollisuutta eikä edes kykyä arvioida sovintoesityksen sisältöä, pelkällä talonpoikaisjärjellä ajateltuna esitys saattoi myötäillä enemmän työnantajan näkemyksiä, koska sillä puolella sovintoesitykseen olisi oltu tyytyväisiä.

Toisaalta ainakin ne kiistakysymykset, joita julkisuudessa on esitelty, tuntuvat samaisesta talonpoikaisjärjestä jossain määrin oudoilta. En ole oikein ymmärtänyt millä on perusteltu niin kutsuttujen joulu- ja juhannusseisokkien pyhittämistä. On monia ammattiryhmiä, jotka joutuvat työskentelemään noina juhlapäivinä, jopa vastoin omia toiveitaan. Kuitenkin asianmukaista korvausta vastaan – luonnollisesti.

Oudoksuttanut on myös se, että Metsäteollisuus viime marraskuussa ilmoitti, että heillä ei ole edellytyksiä liittyä tulopoliittisen kokonaisratkaisun tekevien järjestöjen joukkoon. Ihmetystä herätti nimenomaan ajankohta, jolloin ilmoitus esitettiin. Ymmärtääkseni minkäänlaista sopimusta ei siinä vaiheessa ollut edes tehty, puhumattakaan, että sellaista olisi esitetty hyväksyttäväksi. Sarkastiseen mieleen hiipii väistämättä ajatus, että jo tuolloin metsäteollisuuden piirissä toivottiin ainakin jonkinasteisia työtaistelutoimia, jotka kohdistuneena kaikkiin suomalaisyrityksiin, kohottaisivat paperin hintaa ja näin siis alan kannattavuutta. Samansuuntaista ajatuskuviota tuki työnantajapuolen julistama työsulku. Sivullisen silmin seurattuna näytti siltä, että Paperiliiton toimeenpanemat ylityökiellot ja paikalliset työnseisaukset eivät riittäneet Metsäteollisuuden tarpeisiin vaan paperin hinnankorotuspaineita oli vauhditettava työsululla, joka jatkuessaan takaa, että paperin suotuisan hintakehityksen ohella ainakin tulevana juhannuksena Paperiliiton jäsenet saavat viettää yötöntä yötä ilman työpaineita.

Nyt meneillään olevien paperialan neuvottelujen yhteydessä on ilmennyt mielenkiintoinen piirre. Ruotsalainen Paperiliittoa vastaava järjestö tuki suomalaisten vaatimuksia muun muassa muutaman päivän kestävällä ylityökiellolla. Myös muualta Euroopasta on kantautunut myötätunnon ilmauksia. Yhä globalisoituvassa maailmassa myös ammattiyhdistysliikkeen strategioita ja toimintatapoja lienee viisasta pohdiskella. Kun työnantaja toimii maailmanlaajuisesti, ei vastapuolella ole varaa linnoittautua kotinurkkiin, vaan haasteeseen on vastattava. Vaikka suomalaisella ammattiyhdistysliikkeellä on yhteyksiä Eurooppaan ja laajemmallekin. Merimies-unioni lienee ainoa, jolla konkreettista näyttöä ja tuloksia kansainvälisestä toiminnasta.

Posted by Piruparka at 08:27 AM | Comments (0)

kesäkuu 03, 2005

HUOLET JA HUOLEN AIHEET

Ihmisillä on läpi elämän jatkuva taipumus olla huolissaan jostakin. Huolen aiheet tai kohteet toki vaihtelevat ja muuttuvatkin, mutta huoli on ja pysyy. Naisilla huolet todennäköisesti ovat toisenlaisia kuin miehillä, vanhemmalla iällä huolestuttavat eri asiat kuin nuorempana. Myös koulutuksella, ammatilla ja yhteiskunnallisella asemallakin lienee oma merkityksensä. Usein huolen aiheet kohdistuvat omaan perheeseen ja lähiomaisiin. Maailmanparantajat ovat huolissaan kehitysmaista tai ainakin Pietarin katulapsista. Taloudelliset kysymykset huolestuttavat monia ja jos muuta huolehdittavaa ei enää keksitä, huoli kannetaan valkoselkätikoista, lento-oravista tai lopulta vaikkapa kettujen ja minkkien elämänlaadusta tarhoissaan. Tässä vain esimerkkinä muutamia huolenaiheita, joiden lista on päättymätön. Pääasia näyttäisi kuitenkin olevan, että aina on oltava kohteita joista ihminen voi kantaa huolta ja olla huolissaan.
Koska huolten olemassaololla lienee jotain tekemistä vastuuntunnon kanssa, aloin pohtia, missä iässä eli kuinka nuorena ihminen alkaa kokea jonkinasteista vastuuntuntoa, jonka oire tai seuraamus huolestuminen mitä ilmeisimmin on. Silloin muistin, nyt jo edesmenneen äitini kertoman tositapahtuman. Tapaus ajoittuu 1970-luvulle. Kaksi hänen lapsenlapsistaan (3 ja 6 vuotiaat tytöt) olivat vierailulla. Äitini kertoi heille, kuinka hän pari päivää aikaisemmin oli kaatunut hiekoittamattomalla jalkakäytävällä ja loukannut lonkkansa todella kipeästi ja kuinka lonkkaan kaatumisen seurauksena oli ilmestynyt valtaisa mustelma. Tästä seurasi, että molemmat tytöt huolestuivat tilanteesta oman kokemuspohjaisen näkemyksensä mukaisesti. Nuoremman huomio kohdistui kiputuntemuksiin ja hän kysyikin oitis:

- Itkit sä?

Vanhempi, jonka ajatusmaailma ilmeisesti pyöri jo hieman laajemmissa kysymyksissä, oli huolissaan aivan toisenlaisesta ongelmasta. Se paljastui hänen kommentistaan, joka kuului:

- Näkikö kukaan?

Tästä seuraa loogisena päätelmänä, että väitteet huolettomasta lapsuudesta ovat tuulesta temmattuja. Edellä olevasta esimerkistä selviää, että ihmisen huolestumiskokemukset alkavat jo kolmen vuoden iässä eli kutakuinkin samoihin aikoihin, kun muistikuvat eletystä elämästä ja kokemuksista muutenkin alkavat syntyä. Näin ollen koko ihmisen tiedostama elämäkaari kuluu likimain kokonaan huolten täyttämässä maailmassa. Tässähän alkaa hiljalleen päässä pyöriä ajatus, että olisikohan tällaisesta tilanteesta syytä olla huolissaan?

Posted by Piruparka at 08:26 AM | Comments (0)