« heinäkuu 2005 | Vasta julkaistut | syyskuu 2005 »

elokuu 30, 2005

KEPULEJA KETUNHÄNTIÄ

Kun Piruparka edellisessä pakinassaan pohdiskeli kuntien kovia aikoja, painomuste tuskin ehti kuivua, kun kuntaministeri Mannisen johtaman työryhmän esittelijä Jukka Peltomäki paljasti suunnitelman, joka vahvasti herättää epäilyn, että liikkeellä ollaan ”ketunhäntä kainalossa”. Kun Kuntaliitto omissa kaavailuissaan taannoin esitti tulevaisuuden optimi kuntakooksi 20 000 – 30 000 asukasta, Mannisen työryhmälle esitetään kymmenkertaista asukasmäärää eli suunnitelma olisi vähintään 200 000 asukkaan aluekuntien muodostamisesta, joille tämänhetkisten kuntien verotusoikeus siirtyisi ja jotka ottaisivat hoitoonsa ilmeisesti melkoisen osan nykyisten kuntien tehtäväarsenaalista. Työryhmälle esitetyissä suunnitelmissa ei ilmeisesti puututtaisi nykyisten peruskuntien lukumäärään, eikä siis keskustalaiseen kuntamonopoliin, vaan puhe on jostain uudesta, ilmeisesti eurooppalaista alkuperää olevasta, byrokratian yksiköstä. Onko sen nimi maakunta, kuvernemetentti tai peräti kreivikunta, siitä ei tiettävästi ole tehty päätöstä. Joka tapauksessa hallintojärjestelmä tulee monimutkaistumaan byrokratisoitumaan ja kustannuksia syntyy sen sijaan, että niitä pitäisi vähentää. Nykyisten kuntavaalien lisäksi pitäisi luonnollisesti järjestää omat aluekuntavaalit, joilla valittaisiin kansalaisten edustajat elämöimään aluekuntien keräämillä veroeuroilla ja joissa vaaleissa kansalaiset pääsisivät – muiden vaalien ohella – osoittamaan äänestämättömyytensä ja näyttämään välinpitämättömyytensä yhteisten asioiden hoitoon.

Mannisen työtyhmälle esitelty suunnitelma on todella radikaali ehdotus. Kepulikonsteja, sanoi eräs asioista perillä oleva taho ja jatkoi, että siksipä kepulaiset sitä niin innokkaasti ovat kannattamassa. Siinä kuulemma paistaa läpi keskustalaisten ikiaikainen haave päästä kalifiksi kalifin paikalle eli päättämään maaseudun ohella myös kaupunkien asioista. Sen mahdollistaisi kuntarajojen hälveneminen. Toisaalta on huomioitava, että mahdollisesti tulevaisuuden aluekuntien päättävät elimet tultaneen demokratian ikuisten perinteiden mukaan edelleen valitsemaan ”mies ja ääniperiaatteella” eikä suinkaan pinta-alahehtaarien mukaan.

On kutakuinkin selvää, että toteutuessaan työryhmän malli tulisi asettamaan nykyiset kunnanval-tuustot jonkinlaisten kylätoimikuntien asemaan, mutta mitäpä se nykytilannetta muuttaisi. Kovin radikaaleja tai edistyksellisiä päätöksiä eivät valtuustot taloudellisen tilanteensa takia nykyisinkään kykene tekemään. Tulisivatko kunnanjohtajat saamaan eurooppalaisen mallin mukaan muodollisen pormestarin kunniaviran, siihen ei työryhmän esityksessä tiettävästi otettu kantaa. Totta on kuitenkin, että ainakin pääkaupunkiseudun suurten kaupunkien johtajat älähtivät oitis. Olikohan huoli istuttavan tuolin vakaudesta?

Posted by Piruparka at 09:03 AM | Comments (0)

elokuu 26, 2005

KOVAT AJAT KUNNILLA

Ei ole mikään uutinen, että kasvavalla osalla kunnista menee huonosti. Itsenäisyyden aikana Suomesta on hävinnyt ainoastaan 100 itsenäistä kuntaa. Vuodenvaihteen kuntaliitosten jälkeen kuntien lukumäärä maassamme on 432. Ruotsissa kuntia on 290 ja Tanskassa vastaava luku on 268. Jo tämä osaltaan osoittanee, että vähentämisen varaa edelleen on. Tähän mennessä kovien aikojen ja kuntien pahoinvoinnin lääkkeeksi on tarjottu vapaaehtoisia kuntaliitoksia, jopa melkoisten taloudellisten houkutinten myötävaikutuksella. Nyt näyttäisi, että ääni kellossa alkaa pikkuhiljaa muuttua. Porkkanan tilalle aletaan tarjota keppiä. Tämä on pääteltävissä muutama päivä sitten julkaistusta uutisesta, jonka mukaan kuntien etujärjestö Kuntaliittokin on sillä kannalla, että kuntien lukumäärä tulisi supistaa jopa alle neljännekseen nykyisestä. Sitähän se tarkoittaa, kun toimintakykyisen kunnan asukasluvuksi määritellään 20 000 – 30 000 asukasta.

Kuntaliitosten esiasteeksi on uusiokeksitty ”piiri” -sana. Enää ei puhuta yksittäisistä palveluista, kuten muinaisista työvoima- tai keskussairaalapiireistä, vaan kaikki mahdolliset palvelut halutaan ympätä yhden ainoan piiri-käsitteen alle eli jatkossa puhutaan peruspalvelupiireistä. Kuntaliitto esittää, että elleivät kunnat vapaaehtoisin toimenpitein ja määräaikaan mennessä ole liittyneet kriteerit täyttävään piirileikkiin, valtiovalta voi määrätä aluepohjan, jonka perusteella peruspalvelupiirileikkiin osallistuvat kunnat määrätään.

Tähän mennessä on näyttänyt siltä, että kovin innokkaasti ei ainakaan keskustalainen kuntaministeri Manninen ole kuntaliitoksiin ollut patistelemassa. Piakkoin nähtäneen, miten Kuntaliiton kaavailut tulevat vaikuttamaan. Kuntien määrän väheneminen jopa alle sataan kun auttamatta heikentäisi kuntapuolue keskustan vallassa pysymisen pyrkimyksiä.

Toki keskustassakin on havahduttu huomaamaan se mielenkiintoinen asia, että suurin osa heikkoa tai peräti miinusmerkkistä tulosta tekevistä kunnista löytyvät nykyisin yhä enenevässä määrin juuri niiltä alueilta, joissa keskusta on joko yksin tai ainakin enemmistöasemansa turvin päässyt lähes yksin päättämään kunnan asioista.
432 kuntaan on äänestetty kunnanvaltuustoja, palkattu kunnanjohtajia ja mieletön määrä muita virkamiehiä palvelemaan usein hyvinkin pientä kuntalaisten määrää (22 kunnassa Suomessa on alle 1000 asukasta). Jos haluttaisiin pohdiskella kuntaliiton esittämää kuntien vähentämistarvetta käänteisesti, voidaan yksinkertaisen laskutoimituksen jälkeen todeta, että suomalaisten kuntien nykyisellä hallintorakenteella pystyttäisiin palvelemaan noin 20 miljoonaista väestöä. Tarvetta tervehdyttämiselle ja kuntaliitoksille tosiaan on.

Posted by Piruparka at 09:02 AM | Comments (0)

elokuu 23, 2005

SYKSYN MERKIT

Suloisen suven päättyminen ja syksyn ensi oireet alkavat näkyä, kun tasavallan poliitikot lomakuukausien päätteeksi ja ilmeisesti totutellakseen syksyn koitoksiin, alkavat ilmoitella olemassaolostaan erilaisin kannanotoin.

Ensimmäinen valtakunnantasolla puhuttanut aihe oli tietenkin teiden kunnostuksesta ja niiden toteuttamisjärjestyksestä tehdyt sopimukset, jotka sitten eivät olleetkaan sopimuksia ja joita valtiovarainministeri Kalliomäen toimesta muokattiin uusiksi. Miksi nurmijärveläispoliitikko yhtäkkiä on niin kovin kiinnostunut muiden muassa Oulun seudulla ja Tampereella olevista tiehankkeista? Sitä on ihmetelty monissa yhteyksissä.

Kävellessään liikenneministeriön suosittelemien tiehankkeiden yli, Kalliomäki valitteli rahapulaa. Kuinkas muuten. Asiasta nousseesta valtavasta kohusta huolimatta, valtakunnan rahakirstun vartija ei halunnut luopua omista tielinjauksistaan. Kompromissi kuitenkin löytyi ja ”sulle – mulle” jakotilaisuudessa Vanhanenkin sai jotain. Enestamilta sen sijaan jäi vielä jotain puuttumaan. Suuressa viisaudessaan kun poliitikot päättivät pistää kansalaisten omaisuutta jälleen rahoiksi myymällä valtion omaisuutta. Mitähän myytävää tasavallasta löytyisi E 18 tielle, Loviisan ja Kotkan välille?

Toinen varmoista syksyn merkeistä on tietenkin jälleen viriteltävä Nato-keskustelu. Vaihtoehtoja Natoon liittymisen perusteluiksi näyttää riittävän. Naton kultapossukerhoon halajava kokoomuksen puheenjohtaja Katainen tärisee terroristipelossaan jo niin rajusti, että haluaa tänne Nato-joukot suojelemaan itseään.

Veteraanivaikuttaja ja kaikkien asioiden asiantuntija Max Jakobson taas on huolissaan EU:n sekavasta tilanteesta ja sen perustuslaillisen sopimuksen kaatumisesta. Siinä kun samalla kaatuivat Suomelle tarjolla olleet EU:n turvatakuut. Nato-jäsenyyttä Jakobsonkin luonnollisesti tarjoaa uhkakuvia torjumaan, mutta Kataisen puheet Nato-jäsenyyden terrorismisuojasta hän luonnehtii merkityksettömiksi ja epäonnistuneiksi.

Jotta kaikki Nato-intoilija pääsisivät ääneen, täytyi presidentti Ahtisaarenkin päästä esittämään mielipiteensä. Hän puolestaan tyrmäsi Jakobsonin perustelut sanomalla, että Suomen ei pitäisi hakeutua Naton jäseneksi minkään uhkakuvan takia, vaan ihan muuten vaan, kun kaikki muutkin läntiset demokratiat siihen kuuluvat. Venäjä kun hänen mukaansa ei ole Neuvostoliitto, vaikkei aina uskoisi.

Posted by Piruparka at 09:01 AM | Comments (0)

elokuu 19, 2005

AIKA ENTINEN

Kuluneella viikolla, kun koulut avasivat jälleen ovensa, mukaan rientää melkoinen joukko ensikertalaisia, reppu selässä kouluun kiiruhtavia oppivelvollisia.

Näistä ensimmäisen vuoden koululaisista ajatus kulkee lähes automaattisesti tekstin pääaiheeseen eli tasan 50 vuoden taakse. Silloin - vuonna 1955 - Piruparka aloitti virallisesti oppivelvollisuutensa suorittamisen. Paikka ei ollut mikään idyllinen kyläkoulu, joita nykyisin pyritään säilyttämään hinnalla millä hyvänsä - joko aiheesta tai aiheetta - vaan koulunkäyntini alkoi järeässä kivikolossissa, joka nieli sisäänsä satoja ja taas satoja oppilaita. Pelkästään ensimmäisiä luokkia oli vähintään kuusi kappaletta (oma luokkani oli näet I F) ja jokaisessa niissäkin oppilaita lähes 40.

Ensimmäistä koulupäivääni en jostain syystä muista, vaikka monet tuon ajan tapahtumat, jopa useiden koulukavereiden nimet ovat säilyneet mielessä. Ehkä koulun alkamiseen oli tullut valmistauduttua niin perusteellisesti, että koulun alkaminen oli ainoastaan jatkoa valmiille suunnitelmalle ja sen toteuttamiselle eikä varsinainen tapahtuma ei enää ollut niin järisyttävä kokemus, että se olisi jäänyt muistojen galleriaan.

Elettiin aikoja, jolloin nykyisen eläkepommin räjäyttäjiksi mainitut suuret ikäluokat aloittelivat koulunkäyntiään. Huolimatta siitä, että ”koulutalo” oli kuusikerroksinen ja puolen korttelin mittainen valtaisa rakennus, sinne eivät mahtuneet kaikki koululaiset kerralla kansalaistaidon perusteita päähänsä pänttäämään. Tästä johtui, että koulua jouduttiin käymään kahdessa vuorossa. Uudet tulokkaat eli ensimmäisen luokan oppilaat olivat tuon ajan kansalaiskäsityksen mukaan alimmalla portaalla niin koulun kuin muunkin yhteiskunnan hierarkkisessa järjestelmässä ja joutuivat siitä syystä aloittamaan ensimmäisen kansalais- eli oppivelvollisuutensa suorittamisen iltavuorossa. Koulupäivä alkoi puoliltapäivin, joko kello 11.00 tai 12.00 ja kesti kello 15.00:een tai 16.00:een.

Jostain syystä mieleen tuppaa ajatus, että moni tämän päivän koululaisista mielellään menisi kouluun vasta puolen päivän tietämissä. Kerrottakoon nyt kuitenkin, että tuolloin 50 vuotta sitten vapaata aamupäivää ei vietetty vuoteessa vetelehtien, vaan silloin luettiin tai ainakin kerrattiin iltapäivän koulutuntien edellyttämiä läksyjä. Rehellisyyden nimessä on toki samaan hengenvetoon mainittava, että se ei tapahtunut aina pelkästään tunnollisuudesta tai edes oppimishalusta. Tuon ajan äitien työssäkäynti vaan ei ollut niin yleistä kun nykyisin, joten valvontaa ja työnjohdollista asennetta riitti pitämään huolen, että ”vapaata” aamupäivää ei vietetty petissä.

Noista ajoista riittäisi tarinoitavaa useampaankin pakinaan. Rajallisen palstatilan vuoksi se jää kuitenkin tähän.

Posted by Piruparka at 08:59 AM | Comments (0)

elokuu 16, 2005

TUMPPI

Tässä taannoin soi puhelin. Näyttöön ilmestynyt numero oli tyystin outo.

– Tumppi tässä terve.

Jostain syystä tiesin heti, kuka soittaa. Kyseinen Tumppi on nimittäin vanha ystävä vuosien takaa, jota en ole tavannut lähes 30 vuoteen. Vuosikymmenten asustaminen jossain Savon sydämessä ei ollut muuttanut henkilön ääntä tippaakaan. Vaikka savolaiset murre-efektit tulivat selvästi esiin, tunnistin soittajan noista ensimmäisinä lausutuista sanoista välittömästi.

Kun kuulumiset oli kerrottu ja jutut oli juteltu, aloin itsekseni jälkeenpäin pohtia mistä johtui se, että kolmesta lausutusta sanasta ajatus heti suuntautui oikeaan henkilöön - noinkin monien vuosien jälkeen. Pikaisen laskutoimituksen jälkeen mieleen tuli toistakymmentä Tumppia, joihin vuosien varrella ja eri aikoina olen tutustunut ja joiden kanssa olin ollut tavalla tai toisella tekemisissä. Kaikkien oikeita nimiä en ole tainnut koskaan kuullakaan ja jos olenkin, nimi Tumppi on jäänyt useimmista päällimmäisenä mieleen.

Kun tuumin, oliko nyt kysymyksessä oleva Tumppi jostain erityisestä syystä viime aikoina ollut mielessä, en muistanut sellaista tapahtuneen. Kenenkään kanssa en muistanut hänestä puhuneeni enkä ihan äskettäin muistelleeni edes yhteisiä seikkailujamme joskus 1970-luvulla.

Ainoaksi tunnistamisen perusteeksi jäi siis henkilön ääni. Loppupäätelmä on se, että ihmisen ääni pysyy vuosien saatossa kutakuinkin samanlaisena ja tunnistettavana, vaikka tämä esittäisi asiansa savolaisittain murtaen. Mistä sitten johtuu, että toinen henkilö muistaa nimenomaan tuon äänen? Muistelen jostain joskus kuulleeni, että koirilla on ilmiömäinen kyky erotella ja analysoida erilaisia hajuja ja tuoksuja. Eli jos olet vaikkapa kohdellut koiraa huonosti, tämä saattaa ”muistaa” sen hajusi perusteella vielä vuosien kuluttuakin.

Onko muistamisen kyky ihmisellä kaikkien aistien osalta yhtä hyvä? Varmaan moni muistaa miltä äidin tekemät lihapullat maistuivat tai minkälainen maisema avautui lapsuuskodin ikkunasta. Ehkä kielon tai vastatervatun veneen tuoksu on jäänyt mieleen. Mutta kykeneekö monikaan samalla tavalla muiden aistien, kuin kuullun äänen perusteella, muistamaan ja sijoittamaan muutamassa sekunnin sadasosassa muistikuvat oikeille kohdilleen kokemusten kirjossa?

– Melko turhanaikaista ajanhukkaa funtsata tuollaisia asioita, totesi ruokakunnan se osapuoli, jolla harrastusta tällaisiin järkeilyihin ei ole.

Ehkä sitten näin.

Posted by Piruparka at 08:58 AM | Comments (0)

elokuu 12, 2005

YHTEISET ASIAT TYMPII

Näin kai tilanne on nähtävä. Sattui nimittäin aistimiin artikkeli jo jonkin aikaa sitten tehdystä tutkimuksesta. Siinä oli vertailtu eurooppalaisten suhtautumista politiikkaan ja poliitikoihin. Tutkimus perustui muutama vuosi sitten tehtyihin kyselyihin sekä EU:n alueella, että muutamien muiden maiden kansalaisten keskuudessa. Suomalaisten kiinnostus yhteisiin ja sitä kautta omien asioiden hoitoon oli tutkimuksen mukaan eurooppalaista keskitasoa, mutta pohjoismaalaisittain suomalaisten kielteinen suhtautuminen politiikkaan ja erityisesti poliitikkoihin oli selvästi havaittavissa.
Kun edustuksellista demokratiaa käytännössä toteutetaan kansalaisten vaaleissa antamaan valtuutukseen vedoten, voisi olettaa, että äänestäjien mielipiteet kiinnostaisivat niitä, jotka tätä valtuutusta haluavat käyttävät. Näin ei kansalaisten mielestä kuitenkaan ole, vaan poliitikkojen kiinnostusta kansalaisten näkemyksiin esiintyy yksinomaan vaalien alla, joka tietenkin koetaan vain ja ainoastaan äänten kalasteluksi.
Yhteisiä asioita ei suomalaisessa järjestelmässä hoideta suoralla toiminnalla, vaan toimenpiteet kanavoituvat hoidettavaksi poliittisten puolueiden kautta ja välityksellä. Kielteistä asennetta osoittaa se, että kaikista politiikkaan tympääntyneistä suomalaisista, eri puolueiden jäseniä on ainoastaan seitsemän prosenttia ja jos tarkastelun kohteeksi otetaan 18–29-vuotiaat, luku putoaa kolmeen prosenttiin. Kun tähän lisätään vielä se, että 70 prosenttia suomalaisista ei voisi edes ajatella toimivansa aktiivisesti jossain poliittisessa puolueessa, ollaan aika oudossa tilanteessa. Asioita haluttaisiin muuttaa tai ainakin niiden tekijöitä vaihtaa, mutta kiinnostusta ja energiaa varsinaiseen toimintaan ei riitä.

Jos yksittäiset poliitikot koetaan ääntenkalastajiksi, ei puolueiden toimintakaan ole aina kovin järkeenkäypää. Poliittisten puolueiden toiminnan lähtökohta tulisi olla jäsenten ja äänestäjien etu ja sen mukaan toimiminen. Puolueet kuitenkin yhä enemmän muistuttavat toisiaan eikä ainoastaan äänestäjän silmissä. Kun äänestysprosentit laskevat, touhu näyttää menneen melkoiseksi kilpailuksi samoista äänestäjistä. Puolueet ovat alkaneet toimia kuten yritykset, jotka kilpailevat asiakkaista. Sen sijaan, että keskittyisivät hoitamaan yhteisiä ja kannattajiensa asioita, puolueet pyrkivät sinnikkäästi profiloitumaan, hakevat itselleen ja toiminnalleen kohderyhmiä ja markkinarakoja. Kansalainen ja hänen tarpeensa on unohdettu, paitsi vaalien alla. Ei ihme, että politiikka tympii!

Posted by Piruparka at 08:56 AM | Comments (0)

elokuu 09, 2005

HYVINVOINNISTA

Yhä useammin kuulee väitteitä, että hyvinvointiyhteiskunta on tullut tiensä päähän eikä sillä ole tulevaisuutta, huolimatta siitä, että monien mielestä hyvinvointiyhteiskunta on yksi maailman suurimpia saavutuksia.
On mielenkiintoista, että 1990-luvun laman seurauksena alkoi puhe julkisen sektorin ongelmallisuudesta. Siitä kuinka palveluiden ”tuotanto” on tehotonta, kallista ja byrokraattista. Toiminnan vertailukohdaksi esitetään liiketaloudellisia toimintaperiaatteita. Mistähän syystä? Voiko tosiaan olla niin, että hyvinvointipalveluiden ”tuottaminen” voi tapahtua samojen toimintaperiaatteen mukaan kuin teollisuudessa ja liike-elämässä? Voiko hoiva-, huolto-, turvallisuus- tai koulutus- ja lastenhoitopalveluja ”tuottaa” samojen tehokkuus- ja liiketoimintaperiaatteiden mukaan kuin vaikkapa kännyköitä. Onko lasten päivähoito tehokkaampaa jos vähennetään henkilökuntaa? Onko annettu koulutus pätevämpää, kun supistetaan opettajien määrää? En millään pääse ajatuksesta, että kaikesta huolimatta julkiset palvelut kuuluvat kansalaisille yhteiskunnan verovaroilla tuottamina oikeuksina. Kansalaisuus on eri asia kuin asiakkuus.

Hyvinvointiyhteiskunnasta puhutaan usein lähes yksinomaan pohjoismaisena ilmiönä tai peräti yksinoikeutena. Lähtökohtana on ollut, että tehokkuuden, tuottavuuden ja teknisen kehityksen aikaansaama lisäarvo muotoutuu vähitellen ihmisten hyvinvoinniksi. Yksinkertaistettuna toiminnassa lienee kysymys sellaisesta ihmisen ja pääoman välisestä yhteistyöstä, josta ovat hyötyneet kohtuullisesti molemmat osapuolet. Järjestelmä on toiminut hyvin. Siksi tätä nimenomaista hyvinvointimallia on pidetty niin tavoiteltavana. Tätä tavoiteltavuutta tukevat myös ne lukuisat tutkimukset jotka esimerkin tavoin ovat osoittaneet, että suomalaiset viis’ veisaavat veronalennuksista ja ovat valmiit maksaman jopa entistä enemmän veroja, kunhan hyvinvointipalvelut säilyvät.

Mitä sitten tapahtuu, kun pääoma ei enää tarvitsekaan suomalaista ihmistä, eikä pääoman - tässä globalisoituneessa maailmassa - tarvitse enää kanavoida tuottamaansa lisäarvoa suomalaisen yhteiskunnan hyvinvointiin? Tuotanto siirretään niin sanottuihin halvan työvoiman maihin eli kehit-tymättömiin yhteiskuntiin, eikä mainittua lisäarvoa tarvitse jakaa hyvinvointina sitä ymmärtämättömille yhteiskunnille. Näin koko potin saa ahneuksissaan pitää itsellään. Luonnollisesti tulee aika kun Aasiassa havaitaan tämä globalisaation mahdollistama ahneuden maksimointi, silloin lähtö lienee jälleen edessä. Seuraava osoite tullee olemaan Afrikka, siellä kun halpaa työvoimaa ja kehittymättömiä yhteiskuntia tulee riittämään vielä pitkään tyydyttämään kyltymätöntä ahneutta.

Posted by Piruparka at 08:55 AM | Comments (0)

elokuu 05, 2005

MM KISAT

Huomenna ne sitten alkavat, yleisurheilun MM-kisailut, joiden tiimoilta puhetta ja parranpärinää on piisannut. Toki kisat kiinnostavat ja tv-ohjelmana ne vievät voiton lähes mistä tahansa kesäajan televisioannista. Sen tietävät ohjelmista vastaavat tahotkin ja kovin suuria katsojalukuja kisalähetysten aikana muilta kanavilta tulevat lähetykset tuskin tulevat saamaan.

Urheilun on sanottu olevan koko kansan viihdettä. Sitähän se jollain tasolla varmaan onkin. MM-taso kuitenkin tarkoittaa, että ellet ole urheilun kannattajana fanaatikko tai hallinnassasi ei ole runsaasti ylimääräisiä rahavaroja, joudut seuraamaan kisoja television välityksellä nytkin, vaikka kisat järjestetään Suomessa ja kisalippuja on myymättä jokaiselle kisapäivälle pilvin pimein. Näyttäisi siltä, että alun perinkään näitä kisoja ei ole tarkoitettu urheilua rakastavan rahvaan seurattavaksi muuten kuin television välityksellä. No, innokkaimmat urheilun ystävät pääsevät seuraamaan alkukilpailuja päiväsaikaan melko kohtuullisilla hinnoilla ja eri lajien huippuja pääsee näkemään toki niissäkin, jos näiden bongaaminen on ensisijainen tarkoitus. Sen sijaan iltakilpailut ja varsinkin loppukilpailupäivät – joissa todellisia tuloksia tehdään, jos tehdään - on hinnoiteltu tavallisen kansan ulottumattomiin ja sellaiseen tasoon, että niillä rahastetaan ainoastaan yrityksiä, jotka hankkivat lippuja asiakkailleen ja yhteistyökumppaneilleen, oli näillä kiinnostusta urheiluun tai ei. Muuten ei voi ymmärtää, että halvimman lipun hinta iltakilpailuihin on 59 euroa.

Suomalaiskilpailijoita kisoihin on valittu 45. Kansakunnan mielenrauhan säilymisen kannalta olisi parasta, että kotikisoista ja MM-tasosta huolimatta näistä 44 tulisi jäämään ilman mitalia. Se vastaisi kutakuinkin sitä tasoa. missä suomalaiset yleisurheilussa tänä kesänä ovat. Mikäli mitalitta jääneiden luku on pienempi, on syytä olettaa, että mitalista nauttiminen jää lyhytaikaiseksi, eikä edes B-näytteen analysointi pelasta mitalia ja urheilijaa. Edellisen kerran Suomessa järjestetyt suuren luokan MM-kilpailut muistaen, tilanne olisi katastrofaalinen. Todennäköistä on, että näissäkin kisoissa kiinnijääneitä kepulikonstien käyttäjiä tulee olemaan siitä huolimatta, että osallistujajoukko on etukäteistietojen mukaan harventunut jo usealla urheilijalla. Ainakin testaajat ovat väittäneet saavuttaneensa testattavien etumatkaa metrikaupalla.

Suomessa järjestettävät yleisurheilun MM-kisat ovat suurin urheilutapahtuma tänä vuonna maailmassa. Valtaosa Suomen kansasta on tottunut seuraamaan tuon tason kisoja kautta aikojen television välityksellä. Sen se tekee myös nyt. Tosin täyden lipun hinnalla. Järjestäjien ahneudesta johtuvat tyhjät katsomopaikat kun kirjataan tappioiksi ja korvataan melkoiselta osaltaan veronmaksajien varoista.

Posted by Piruparka at 10:19 PM | Comments (0)

elokuu 02, 2005

PYYTÄMÄTÖN YLLÄTYS

Aikaa on kulunut jo yli kaksi vuotta, kun eräs tunnettu entinen puheenjohtaja, kansanedustaja ja pääministeri, jonka nykyisin halutessaan tapaa europarlamentaarikon tehtävistä, lanseerasi lausahduksen, josta on muodostunut julkisuudessa usein käytetty sanapari moneen eri yhteyteen. Tuo sanapari on tietenkin ”pyytämättä, yllätyksenä”.

Piruparan pakinanaiheet syntyvät monenlaisissa eri tilanteissa. Melko usein aihe syntyy, ellei nyt ihan itsestään, niin pyytämättä ja yllätyksenä kuitenkin. Asia saattaa jäädä muhimaan mielessä ja muotoutuu pakinan aiheeksi joskus lyhyen, joskus vähän pidemmän ajan kuluessa. Pyyntöjäkin joskus esitetään ja pakinalle aiheita. Ehkä useimmin esitetty toive on ollut, että ”kirjoittaisit Ruotsinpyhtäästä enemmän”. Kuluneen kesän tiimoilta aiheitakin olisi varmasti löytynyt. Niiden viidentoista vuoden aikana, jotka olen paikkakunnalla asustellut, ei koskaan ole ollut näin vilkasta ja ohjelmatarjonnaltaan monipuolista kesää. Ensin leiriytyivät Ruukkiin ”uudisasukkaat ja intiaanit” joita seurasi perinteinen Blue Grass–viikonloppu gospel-konsertteineen kirkossa, vanhoja autoja on esitelty, on ollut rock-tapahtumaa. Rauhallisemman elämän kannattajat ovat pitäneen seurojaan. Ja kesä jatkuu, eivätkä tilaisuudet vielä ole loppuneet. Tiedossa on Kymijokipäivää ja elokuvatapahtumaa.

Ei ole ihan pieni se asukasjoukko, jonka kanssa kuluneen kesän annista on tullut keskusteltua. Aina myönteisessä sävyssä. Selvää on, että makuja on monenlaisia ja kaikki ei sovi kaikille eikä kirkosta välttämättä ole lähdetty jatkamaan olutta nauttimaan Myllyranta-rockiin. Monipuolinen tarjonta on taannut kuitenkin sen, että kaikille on riittänyt tapahtumia, ellei yksi ole kiinnostanut, niin sitten toinen.

Kunnes tullaan otsikkoon ja siihen tunnetuksi tulleeseen pyytämättömään yllätykseen. Sellainen nimittäin oli Piruparalle kylällä kiertävä sitkeä huhu, josta pakinoitsijaakin informoitiin. Liian ovat jonkun mielestä kuulemma ”maallisia” nämä ruukkilaisten kesätapahtumat ja sama taho lienee päättänyt, että oli sitten laitimmainen kesä näin ”maallisissa” merkeissä. Maanläheisyys halutaan Ruotsinpyhtään kesästä hävittää. Jotain varmaan halutaan sitten tilalle. Mitä? Se lienee vain arvattavissa. Mieleen tulee ensimmäisenä, että maallisuuteen ärsyyntyneet ovat yleensä tarjoamassa tilalle taivaallisia iloja. Mikäs siinä? Toki Ruotsinpyhtään kesään löytyy tilaa niillekin. Pyytämättä ja yllätyksenä tullut tieto halusta lakkauttaa liian ”maalliset” tapahtumat osoittaa kuitenkin, että suvaitsemattomuutta ja pikkusieluisuutta löytyy valitettavasti tänäkin päivänä. Kaikille kukille annettakoon oikeus kukkia.

Posted by Piruparka at 08:50 AM | Comments (0)