« elokuu 2005 | Vasta julkaistut | lokakuu 2005 »

syyskuu 30, 2005

KAMPANJA

Nykyisin, kun presidentinvaali on suora kansanvaali, on aihetta pohdiskella, minkälaisilla kampanjoilla voidaan äänestäjiin vaikuttaa. Vaalien kolme pääehdokasta ovat koko kansan tuntemia poliitikkoja, jotka mielipiteineen jo vuosien ajan ovat olleet julkisuuden valokeilassa, eivätkä muutkaan ehdokkaat mistään tuntemattomuuden syövereistä vaaliestradille ole nousseet.

Kuinka paljon suomalaisia valistuneita ihmisiä kyetään ohjailemaan kalliilla vaalikampanjoilla? Uskomus on, että ilmeisen paljon. Halosen, Niinistön ja Vanhasen kohdalla kalliinkin kampanjoinnin voi vielä ymmärtää. Kahdella näistä kun on edes teoreettiset mahdollisuudet selvitä toiselle kierrokselle, mikäli sellaista tarvitaan. Muut ehdokkaat polttavat kampanjarahaa ehkä siinä toivossa, että uskovat ehdokkuutensa myötävaikutuksella nousevansa arvostuksessa valtiomiessarjaan, joka puolestaan saattaa poikia jatkossa ties mitä kultamunia.

Mistä sitten kampanjoidaan? Käykö niin, että edellisten vaalien alla, joillain tahoilla ankaraakin arvosteluakin aiheuttanut, kirkosta eronnut, avioliitonomaisessa suhteessa elänyt susipari, on kuudessa vuodessa noussut moraaliltaan kaikkein tiukimpaan sarjaan. Toisena päävastustajana kun on puolivallaton leskimies entisine julkisine ja nykyisine vähemmän julkisine seuralaisineen. Ja toisena, juuri eronnut, salarakkaitaan sen enempää kommentoimatta ja kaikesta huolimatta, asialinjalle pyrkivä uusiosinkku.

Mitä kansa sitten presidenttiehdokkaiden vaalikampanjoilta odottaa? Tarkasti, presidentin valtaoikeuksien puitteisiin rajattuja, tiukkoja keskusteluja ja väittelyjä kunkin ehdokkaan mahdollisesta pyrkimyksestä hoitaa kansakunnan päämiehen virkaa? Tuskin. Kansa haluaa sirkushuveja. Kampanjoiden päästessä kunnolla vauhtiin, niissä tultaneen puhumaan todennäköisesti lähes kaikesta muusta, mutta ei presidentille kuuluvista, todellisista tehtävistä.

Niinistöä kampanjoidaan kansakunnan unilukkarina, jonkalaiseksi hän presidentin tehtävät on kertonut mieltävänsä. Vanhanen ei tule pääsemään eroon nurmijärveläisestä nikkariroolistaan ja osansa vaalikampanjassa tullee saamaan edelleen Halosen kissat ja kilpikonna.

Eli näistä kansa muistaa presidenttiehdokkaat: Kissa- ja konnafarmari Mäntyniemestä, joku uninen lukkari jonkun pankin eurooppalaisesta haarakonttorista ja nikkaroinnista nautiskeleva halonhakkaaja nurmijärveläisestä nukkumalähiöstä.

Kansaa naurattamaan ja sirkushuveja sille pystyisivät toki järjestämään sellaiset verbaalilahjakkuudet kuten Timo Soini ja Bjarne Kallis. Heidän lahjansa presidentinvaalin statisteina menevät kuitenkin valitettavasti hukkaan.

Posted by Piruparka at 09:15 AM | Comments (0)

syyskuu 27, 2005

NÄIN SE ON NÄHTÄVÄ

Kun Suomi viisitoista vuotta on elänyt kroonisen työttömyyden kourissa, monet ovat ne keinot, joita maamme päättäjät ovat tarjonneet ehdottoman päteviksi ja varmoiksi lääkkeiksi ongelman poistamiseksi.

– Kunhan vienti alkaa vetää, niin kaikki järjestyy, taisi olla ensimmäinen, lähes joka tilanteessa toistettu mantra.

Kun huomattiin, ettei vientivetoisuudella ollut juurikaan tekemistä työllisyystilanteen paranemisen kanssa, joku keksi, että koulutus on avainsana, jolla työttömät saadaan työllistettyä. Rahaa erilaiseen työvoimapoliittiseen koulutukseen on uponnut miljardeja. Valtaosa niistä kuitenkin on löytänyt tiensä lähinnä erilaisten koulutuskonsulttien pohjattomiin taskuihin. Vaikka työllisyystilanne vuosien saatossa on laman ajoista jonkin verran parantunutkin, työvoimakoulutukseen sijoitetut rahat eivät ole missään suhteessa koulutuksen kautta työllistyneiden määrään eikä työllisyystilanteen parantamiseen.

Vaikka koulutus on edelleen kuvioissa mukana, siitä on muodostunut työttömille lähinnä terapiatoimintaa. Mutta kuten todettu, keinoja päättäjiltä on löytynyt. Koulutusidean jälkeen suomalaisille työttömille keksittiin jälleen uusi ja oivallinen työllistymiskeino. Heitä kehotettiin ryhtymään ”ihan oikeiksi yrittäjiksi” ja työllistämään itse itsensä. Siihenkin lankaan joku retkahti ja konkurssin jälkeen työttömyys jatkuu edelleen, ryyditettynä yritystoiminnan mukanaan tuomalla velkataakalla.

Iso joukko yrityksiä kun yhteiskunnan antamien tukien turvin tai niistä ainakin piittaamatta on siirtämässä toimintojaan halvemman työvoiman maihin. Yt-neuvottelujen ja irtisanomisten taas lisääntyessä on päättäjien taholla alettu hokemaan, että palveluala on se mikä työllistää. Suomalaisista työpaikoista on jäljelle jäämässä lähes ainoastaan nöyrän palvelijan rooli.

Tässä vain muutamia yhteiskunnan vuosien saatossa lanseeraamia neronleimauksia. Niillä toimilla olisi ollut mahdollisuus kehittyä suorastaan vitseiksi, ellei olisi ollut aavistusta, että päämääränä olikin muodostaa taipuisien ja alistuvien palvelijoiden työmarkkinat, jotka työllistävät ainoastaan kilttejä ja kuuliaisia työntekijöitä. Puheet erilaisten - työllistämisen esteeksi kuvattujen - työvoimakustannusten alentamisesta antoi jo viitteitä siitä, kenelle työllistämisrahoja halutaan suunnata.

Sitten vasta riitti poliitikoilla rohkeutta päästä varsinaiseen asiaan. Varallisuusveron poistamiseen. Pääministeri Vanhasen, eduskunnan ministeriaitiosta esittämän julistuksen mukaan, varallisuusveron poistaminen niiltä, joilla verotettavaa varallisuutta on, onkin uusin työllistämistoimenpide, jolla työttömyyttä vähennetään. Näin kai se on nähtävä, että rikkaiden varallisuusveron poisto parantaa työllisyyttä? Ehkä säästyneillä verorahoilla palkataan palvelijoita? Tällaiset mielipiteet ovat miehellä, joka ilmeisen tosissaan pyrkii tasavallan presidentiksi.

Posted by Piruparka at 09:13 AM | Comments (0)

syyskuu 23, 2005

TOIMIVA SÄHKÖSANOMA

Nykyisin, kun tieto kulkee yhä nopeammin ja mitä moninaisimmin eri tavoin, ei useinkaan tule muistaneeksi, että aikoinaan, ennen kännyköitä, sähköposteja, satelliittipuhelimia jne., yksi nopeimpia tapoja välittää tietoa, oli sähkösanoma. Kun kirjoitin sanaa ”aikoinaan”, tuli mieleen, että vaikka televisiossa usein vieläkin puhutaan uutissähkeistä, en itse enää vuosiin muista kuulleeni kenenkään yksityisen ihmisen lähettäneen tai saaneen sähkösanomaa. Siksi piti varmistaa, onko koko sähkepalvelua enää edes olemassa. Varmistus tapahtui tietenkin puhelinluettelon alkusivuja selaamalla. Eikä muisti pettänyt, sieltä niitä löytyi edelleenkin, korusähkemalleja eri tarkoituksiin.

Sähkettä eli sähkösanomaa voi siis edelleenkin käyttää erilaisten tietojen ja viestien välittämiseen aina onnittelusähkeistä surunvalitteluihin ja kaikkeen siltä väliltä. Itsekin muistan aikoinani joitain sähkeitä lähettäneeni ja saaneenikin. En tiedä, kuinka nopeaa sähkösanoman kulku oli/on harvaanasutuilla alueilla. Kaupunkiympäristössä sähke - päätepisteen lennättimeen saavuttuaan - tuli perille siinä ajassa mitä virka-asuiselta sähkösanomapojalta kului aikaa, polkiessaan polkupyörällä lennättimestä annettuun osoitteeseen. Aivan sähkön nopeudella sanoma ei matkaansa, ainakaan loppuvaiheessaan kulkenut, mutta yllättävän nopeasti viesti kuitenkin siirtyi, vai mitä on sanottava seuraavasta tapauksesta.

Aikaa lienee kulunut lähes 30 vuotta tapauksesta, kun poikkesimme muutaman ystäväni kanssa Vapunpäivän aamuna tuiki tarpeellisille aamuoluille. Ajankohta huomioiden, ravintola johon menimme, oli tupaten täynnä. Tuohon aikaan ei asiakkailta edellytetty osallistumista juomien kanniskeluun, vaan ammattitaitoiset tarjoilijat huolehtivat asiakkaistaan. Vapusta ja valtavasta väenpaljoudesta johtuen, emme kuitenkaan saaneet tehtyä tilaustamme ja aikamme tarjoilijaa viittoiltuamme, yksi joukosta päätti, että eiköhän kohta ala juomia tulemaan. Hän lähti eteiseen ja palattuaan totesi, että homma hanskassa.

Meidän muiden vielä ihmetellessä, mistä on kysymys, ravintolasalin oviaukkoon ilmestyi koppalakkinen nuorimies, ”veti kättä lippaan” ja kysyi hovimestaria. Eteisvahtimestari nouti kaivatun henkilön ja koppalakkinen antoi tälle sähkösanoman ja pyysi kuittauksen. Koska istuimme heti oven vieressä, seurasimme uteliaina kuinka hovimestari kädet hieman vapisten avasi sähkösanoman ja sen luettuaan purskahti ”käkättävään” nauruun. Kauan ei kestänyt, kun tarjoilija toi oluet ja kohta perään toiset ilmoittaen, että nämä talo tarjoaa.

Meidän muiden vielä ihmetellessä asiaa, äskeinen eteisessä kävijä totesi:

– Järjestelmä toimii, tilasin nimittäin neljä olutta ykköspöytään – sähkösanomalla.

Posted by Piruparka at 09:12 AM | Comments (0)

syyskuu 20, 2005

VÄÄRÄ KUVA

Kun puhutaan kuntoilemisesta, se ainakin Piruparan kyseessä ollessa tapahtuu lähinnä nimenomaan puhumisen tasolla. Lukuisia ovat ne kerrat kun sekä ajatuksissa, mutta toisinaan myös ääneen sanottuna on tullut pohdittua jonkintasoista fyysisen kuntoilun aloittamista. Jostain syystä tuntuu, että tuo ajatus hiipii mieleen aina juuri näin syksyn alkaessa. Kovin usein ja helpostikin tuon kaltaiset ajatukset kuitenkin ovat sulaneet pois, aiheuttamatta sen suurempia toimenpiteitä.

Kun painolukemat vaa´an asteikolla eivät kuitenkaan osoita alenemisen merkkejä, ajatus kuntoilun aloittamisesta sai uutta potkua. Ei siis muuta, kun varaamaan itselleen kuntosalin avainta. Se oli jo askel eteenpäin, mutta kynnys lähtemiseen tuntui olevan edelleen melko korkea, kunnes sekin tässä eräänä päivänä tuli ylitettyä. Minua oli varoitettu, että kuntosalilla aloittaminen on tehtävä varoen ilman repimistä. Kovin tuttuja eivät olleet erilaiset laitteetkaan, joten aloittelin orastavaa kuntoilu-urakkani polkemalla ensin paikalla ollutta kuntopyörää.

Minulle ei aiemmin ollut koskaan kovin tarkkaan selvinnyt, miksi kuntosalin seinät ovat monista kohdin ”tapetoitu” suurilla peileillä. Kun siinä kuntopyörää polkiessani vilkaisin sivulle, näin kuvani tuollaisesta seinäpeilistä. Kuvajainen näytti muuten ihan tutulta, mutta hieman etukumarassa pyöräilyasennossa ”eturessuni” näytti todella muhkealta. Ensimmäinen ajatus oli, että tuollaisen ”pötsin” poistamiseen eivät riitä minkäänlaiset kuntosalivempaimet, olivat ne sitten miten tehokkaita tahansa. Miksi siis jatkaa itsensä rääkkäämistä? Jatkoin kuitenkin polkemista, samalla miettien seinäpeilien tarkoitusta. Muistin joskus televisiosta nähneeni, että balettitanssijoilla oli harjoitellessaan myös käytössä laajat seinäpeilit. Tuumin ensin, että olisiko nämä kuntosalin peilit vähän samaa tarkoitusta varten eli, että lienee olemassa oikeita ja vääriä kuntoilutekniikoita. Peilien avulla painojen nostajalla tai muita kuntoiluliikkeitä tekevällä olisi mahdollista seurata omaa suoritustaan ja samalla korjata mahdolliset tekniset virheet suorituksestaan. Ajatus ei kuitenkaan tuntunut oikealta. Joku muu syy peileillä varmasti on.br>
Sitten syntyi oivallus. Ketkä ovat niitä, jotka kuntosalia eniten mahtavat käyttää. Ei ehkä kuitenkaan kaltaiseni painonpudottajat, vaan lihasmassan lisääjät eli eritasoiset kehonrakentajat. Heidän tarkoituksiaan peilit todennäköisesti palvelevat parhaiten, pääseväthän he kuntoillessaan kaiken aikaa ihailemaan kehonsa kehittynyttä olemusta. Eli hieman narsistisia näkemyksiä peilit todennäköisesti palvelevat. Samalla oivalsin, että palvellakseen tarkoitustaan parhaalla mahdollisella tavalla, peilien on oltava jossain määrin myös suurentavia. Joten eipä huolta. Keskivartalostani peilissä näkyvä kuva olikin suurentavan peilin näyttämää harhaa eikä vastannut todellisuutta.

Posted by Piruparka at 09:11 AM | Comments (0)

syyskuu 16, 2005

MURUSIA PÖYDÄLTÄ

Lueskelin kirjoitusta, jossa käsiteltiin suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa ja sen tuottamia palveluita. Tekstissä oli lainattu amerikkalaisen filosofi John Rawlsin oivallusta siitä, kuinka voitaisiin rakentaa oikeudenmukainen yhteiskunta. Rawlsin mukaan olisi järkevää kuvitella joukko ihmisiä, jotka suunnittelevat yhteiskunnan toimintaperiaatteet niin, etteivät itse tiedä omaa asemaansa yhteiskunnassa. Ajatus on mielenkiintoinen ja tarkoittaa, että lainlaatijat ja päätöksentekijät työssään toimisivat siten, kuin joutuisivat itse elämään julkisten palvelujen edellyttämällä tasolla.

Ajatusleikkinä voi miettiä, minkä suuruisia olisivat Suomessa vaikkapa työmarkkinatuet tai kansaneläkkeet ja niiden mahdolliset korotukset, jos olisi vähäisintäkään mahdollisuutta, että niiden suuruudesta päättävät tahot joutuisivat itse elämään niiden varassa, kuten sadattuhannet tässä maassa tekevät – pakosta.

Rawlsin mieleenjohtuma on muutenkin mielenkiintoinen. Siitä assosioituu mieleen lapsiperhe, jossa lasten kesken jaetaan vaikkapa pitsaa. Todennäköisesti se, joka saisi veitsen käteensä, jakaisi itselleen muhkeimman palan, ellei olisi sääntöä, että yksi jakaa ja toiset saavat valita mieleisensä pitsapalan. Jälleen ajatusleikkinä voi miettiä, minkälaisia päätöksiä tehtäisiin, jos samanlaista periaatetta noudatettaisiin yhteiskunnassa. Ihmisluonto kun tilaisuuden tullen on hyvinkin raadollinen ja yhteiskunta näyttää hyväksyvän ja jopa palkitsevan tätä ominaisuutta. Toisin sanoen ”Mulle kaikki heti”-mentaliteetti toimii kaikilla tasoilla tyyliin: ”Kunhan minä saan mitä haluan, niin muut tyytyköön murusiin, joita pöydältäni putoilevat”.
Vaikka eduskunnan kyselytunti torstaisin onkin yksi television lempiohjelmiani, saan ”näppylöitä” siitä itsetyytyväisestä asenteesta, jolla joku ”asianomainen valtioneuvoston jäsen” omahyväisesti kertoo vaikkapa hallituksen tekemästä päätöksestä, jonka mukaan kansaneläkkeitä tullaan jossain hamassa tulevaisuudessa korottamaan peräti viidellä eurolla kuukaudessa. Lähes samaan hengenvetoon samasta aitiosta puolustellaan varallisuusveron poistamista sillä, että se luo työpaikkoja. Kenelle? Kiinalaisilleko? Näyttää tosiaan siltä, että suomalaiset päättäjät elävät sellaisen metodin mukaan, että varakkaiden vaurastuessa, heidän pöydältään todella murusia tippuu vähäväkisimmillekin, joiden on syytä olla osaansa tyytyväisiä.

Olen jossain yhteydessä ennenkin todennut ja toistan sen uudelleen, että päättäjien on syytä todella muistaa, että suomalaiset eivät ole heille alamaisia. He ovat itsenäisiä, täysivaltaisia kansalaisia, joille kuuluu tietyt etuudet ja oikeudet – jo perustuslainkin mukaan.

Posted by Piruparka at 09:09 AM | Comments (0)

syyskuu 13, 2005

KÄYTÄNTÖNÄ KIERRÄTYS

Vielä joitain vuosikymmeniä sitten tuskin sanaa kierrätys edes tunnettiin. Ainakaan siinä merkityksessä, missä sitä tänään käytetään. Luonnollisesti kaikki tavarat ja tuotteet tuolloinkin käytettiin niin pitkään, kun niissä jotain käytettävää riitti, yltäkylläisyys kun tavallisen kansan keskuudessa oli tuntematon käsite. Niukkuus ja suoranainen puute olivat useimmin sääntö kun poikkeus. Siitä huolimatta tätä, nykyisin kierrätykseksi sanottua toimintaa harjoitettiin ainoastaan oman perheen tai korkeintaan suvun kesken. Lasten kesken vaatteet, kengät, satu- ja myöhemmin koulukirjat siirtyivät, ellei nyt aivan sukupolvelta seuraavalle, niin saman sukupolven sisällä ikäluokalta toiselle kuitenkin. Jonkinlainen sisukas ylpeys istui kuitenkin tiiviisti suomalaisessa luonteenladussa. Mitään sellaista, minkä joku toinen (joka ei kuulunut perheeseen) oli hylännyt, ei voinut ottaa omaan käyttöön. Ainoat käytetyt vaatteet, jotka suomalaisille vaikkapa sodan jälkeen kelpasivat, tulivat sukulaisten lähettämissä Amerikan paketeissa.

Sana kierrätys on tämän päivän muotisana ja kuuluu ehdottomaan trendikäyttäytymiseen. Aivan äkkiä ei tule mieleen mitään, mikä ei olisi kierrätyskelpoista. Jos ajatellaan vaikka niitä samoja vaatteita, joita sodan jälkeisen ajan perheenäiti ei olisi antanut lastensa käyttää (itsestään nyt puhumattakaan), kiertävät nykyisin kirpputoreilla moneen otteeseen, kunnes niiden alkuperäistarkoitus suomalaisen suojana ja lämmittäjänä ei enää vastaa tarkoitustaan. Senkin jälkeen hyväkuntoisempia saatetaan vielä viedä lähialueiden tarpeisiin. Huonompikuntoisimmat päätyvät matonkuteiksi ja kun vaatteen kunto ei riitä enää siihenkään, sillä tehdään rahaa tai ainakin ennen tehtiin. Eurokäytännöstä en tiedä, mutta paperimarkkojen raaka-aineena käytettiin tiettävästi lumppuja.

Kuten todettu, kaikki kelpaa kierrätykseen. Myös tasavallan ministerit. Juuri tapahtuneessa demariryhmän ministerikierrätyksessä täysin palvelleiksi eli alkuperäisessä tehtävässään tarkoitustaan vastaamattomiksi määriteltiin ministerit Koskinen ja Mönkäre. Näitä tuskin kierrätetään eteenpäin lähialueille rajan taa. Ministerikierrätys näet on ihan oma lajinsa ja käytössä kuluneille ministereille kierrätys tarjoaa lokoisia johtajanvirkoja, vaikkapa vakuutustoimen palkkalistoilla.
Kierrätyskelpoista ainesta kuuluvat oleva myös valtakunnan korkeimpien virastojen johtohenkilöt. Minkäänlaista ammattitaitoa ei tuolla tasolla ilmeisesti edellytetä koska kaikki tuntuvat kelpaavan tehtävään kuin tehtävään. Alemmilla portailla - missä ammattitaito työtehtävistä suoriutumisessa on ehdoton edellytys - tuskin tulisi mieleenkään ehdottaa, että vuosia kunnan keskuskeittiötä palvellut emäntä kierrätettäisiin poliisiksi tai pitkään putkitukoksia aukonut, työssään leipiintynyt putkiasentaja kierrätettäisiin tuomaan uutta potkua kunnanjohtajan tehtäviin.

Posted by Piruparka at 09:08 AM | Comments (0)

syyskuu 09, 2005

YLLÄTTÄÄKÖ?

Viime vuosina suomalaisille on vähän kerrassaan ja pikkuhiljaa alkanut selvitä, kuinka rahvasta narutettiin ja minkälaisessa pimennossa niin kutsuttuja ”keskivertokansalaisia” pidettiin aikana, jolloin suomettuminen oli maan tapa ja itäiseen ilmansuuntaan rähmällään olemisen taidot olivat valtiovallan erityisessä suojeluksessa. Pientä vihjettä siitä, minkälaisia paljastuksia tulevina vuosikymmeninä (jos salaiset arkistot joskus avautuvat) saattaa olla odotettavissa, saatiin tässä taannoin, kun puolalainen ammattiyhdistysliike Solidaarisuus vietti 25-vuotisjuhliaan. Siinä yhteydessä kyseltiin joukolta sekä suomalaisia että puolalaisia ajassa eläneitä, heidän omista muistoistaan neljännesvuosisadan takaa. Jostain ”kumman” syystä suomalaisten muistot tuntuvat olevan kovin hataria eikä mainittavaa innokkuutta näyttänyt olevan minkäänlaiseen muistelemiseen. Ei kai ole kiva muistella aikaa, jolloin vastustettiin henkeen ja vereen tapahtumia, joista Neuvostoliiton ja koko itäblokin romahduksen on sanottu saaneen alkunsa.

Toki Suomessa noihin aikoihin kansalaiset olivat tottuneet valtiojohdon taholta esitettyihin, varsin varovaisiin kannanottoihin kaikessa, mikä tavalla tai toisella oletettiin koskettavan Neuvostoliittoa tai sen intressejä. Kansalaisten kuitenkin annettiin ymmärtää, että kysymys on ainoastaan poliittisesta liturgiasta ja sananhelinästä, jota jouduttiin harjoittamaan siitä huolimatta, että käsi taskussa puristui nyrkkiin. Ihmiset olettivat, että poliitikoista ainoan uhan Suomelle muodosti Taisto Sinisalo hengenheimolaisineen. Muiden oletettiin – ulospäin esitetystä kinasteluistaan huolimatta – toimivan talvisodan hengessä, selkä suorana isänmaan puolesta.

Enää (ainakaan Piruparkaa) ei yllätä, että sananhelinä oli tuon ajan retoriikasta todella kaukana. Suomessa toki otettiin kantaa Chilen puolesta, mutta samoihin aikoihin tapahtunut Neuvostoliiton hyökkäys Afganistaniin jäi suomalaisilta jostain syystä huomaamatta. Puolan Solidaarisuusliike toki huomioitiin ja tiedotusvälineet kertoivat Puolan tapahtumista. Siitä seurasi, että kansa oli ja poliitikot olivat olevinaan iloisia puolalaisten puolesta. Todellisuudessa suomalaispoliitikot olivat kauhuissaan Puolan tapahtumista. Solidaarisuusliikkeen kannattajista Suomessa laadittiin mustia listoja, eikä SAK halunnut Solidaarisuutta mukaan kansainväliseen ammattiyhdistysliikkeeseen. Noista tapahtumista ei Suomessa edelleenkään kovin mielellään haluta puhua. Pelottaako vieläkin???

Puolalaiset sen sijaan eivät Suomesta kovin suuria edes odottaneet. Siellä tiedettiin paremmin kuin suomen kansan syvissä riveissä, että Suomi oli kaikessa täydellisen riippuvainen Moskovasta eikä Solidaarisuus kyennyt solmimaan suhteita suomalaiseen ammattiyhdistysliikkeeseen sen enempää kuin vastaaviin liikkeisiin DDR:ssä, Unkarissa tai Romaniassa, Neuvostoliiton ay-liikkeestä puhumattakaan.

Posted by Piruparka at 09:07 AM | Comments (0)

syyskuu 06, 2005

SAIRAS KALLIS KANSA

Sitä taas ylimmäinen asiamies laitettiin asialle esittämään isojen poikien oivalluksia. Nimittäin pahoja ovat Ahon ajatukset, jos ihan itse, omassa päässään ovat oivallettuja.

Jokunen vuosi sitten oli epäilyjä, että kansa, muun muassa pitkään jatkuneen työttömyyden seurauksena, vaivihkaa jakautuu A-, B- ja jopa C-luokan kansalaisiin. Nyt vaivihkaisuus on poispyyhkäisty ja sanotaan suoraan, että kansa tai ainakin se osa siitä, joka syö pääasiassa nälkäänsä, tekee sen niin epäterveellisesti, että se vie tuhoon koko yhteiskunnan tai ainakin tukkivat sairaalat ja terveyskeskukset itse hankituilla sairauksillaan ja näin haittaavat eliitin mahdollisuuksia saada edullisia, yhteiskunnan tuottamia terveydenhoitopalveluita.

Tiedän, että Esko Aholla tai hänen mahdollisilla toimeksiantajillaan ei ole tietoa, omakohtaisista kokemuksista puhumattakaan. Voin kuitenkin vakuuttaa, että leipäjonoissa ei ole tarjolla terveysvaikutteisia eikä välttämättä edes terveellisiä ateriavaihtoehtoja. Se on vastaanotettava mitä annetaan ja sitä syötävä. Muuten jää syömättä.

Myös muista epäterveellisistä elämäntavoista kuten tupakanpoltosta, viinan juonnista ja liikkumat-tomuudesta tulisi Ahon oivalluksen mukaan tehdä rangaistavia tekoja. Ei tietenkään silloin, kun tupakkaa tuprutellaan ”nautintoaineena” ja alkoholia nautitaan ”sivistyneesti” korkeajalkaisista tai pulleamahaisista laseista pikkusormi pitkällä, henkevästi ”small talkia” rupatellen.

Todisteeksi riittävästä liikuntaharrastuksesta tullee jatkossa olla esitettävänä jonkun maineikkaan Golf-kerhon osakkuus tai ainakin kausikortti arvostetulle kuntosalille. Työttömän työnhaussa kuluneet kengänpohjat eivät tulevaisuudessa tule riittämään osoitukseksi, että kävelty on ja hyötyliikuntaa harrastettu.

Ainakaan Piruparan silmään ei ole sattunut sellaista tietoa, mitkä olisivat ne kriteerit, jolla Aho antaisi kansalaisille bonuskelpoiset ”terveen paperit” eikä toisaalta sitä, missä vaiheessa nämä määriteltäisiin kelvottomiksi käyttämään yhteiskunnan ”terveille” tarjoamia terveydenhoitopalveluita? Tulisiko perustettavaksi jonkinlainen varoitusjärjestelmä? Tuleeko ensimmäinen, toinen ja viimeinen varoitus, jos jäät kiinni kun kannat lähikaupasta mäyräkoiraa kotiin tai kärähdät konjakin tai viinin sijasta ostamasta Koskenkorvaa. Missä vaiheessa bonukset tippuvat tai menevät jopa miinukselle? Onko vaikkapa rattijuopumus ehdoton päätepiste, josta seuraa yhteiskuntakelvoton paariakansalaisuus vai voiko siitä selvitä esittämällä vaikkapa edellä mainitun golf-kerhon osakkuuden?

Yksi tyyppi tässä takavuosina saksanmaalla pyrki myös toimillaan saamaan aikaan huippuyksilöiden muodostaman kansan. Kuten tunnettua, siinä ei kovin hyvin käynyt

Posted by Piruparka at 09:06 AM | Comments (0)

syyskuu 02, 2005

IKÄRASISMIA

Ikärasismiksi on sanottu toimintaa, jossa työnhakijoita tai -tekijöitä syrjitään näiden iän perusteella. Ikääntyneimpiä työnhakijoita ei mielellään haluta palkata tai vanhemmista työssä olevista haluttaisiin mieluimmin päästä mitä pikimmiten eroon. Monessakaan tapauksessa ei ”virallisesti” liene myönnetty, että työhön ottamisen esteenä tai irtisanomisen perusteena olisi ikä tai pelko siitä mahdollisesti johtuvasta alentuneesta työkyvystä, vaan argumentteja ja selityksiä on etsitty lähes aina jostain muista lähtökohdista. Usein jo pelkät ilmoitukset avoimista työpaikoista rajaavat seniorikansalaiset hakijajoukon ulkopuolelle, toivottamalla mahdolliset pyrkijät tervetulleiksi ”nuorekkaaseen joukkoomme” tai tarjotaan ”nuorekasta energiaa huokuvaa työympäristöä”.

Ristiriita syntyy, kun yhteiskunnan ja valtiovallan taholla tilanteesta ollaan täysin päinvastaista mieltä ja ikäihmisiä haluttaisiin pitää väen väkisin mukana työelämässä. Mitä pidempään, sen parempi. Sama tavoite näyttää koskevan työelämään pyrkiviä. Vuosikausia, jopa 10–15 vuotta työttömänä olleita reilusti yli viisikymppisiä ikäihmisiä halutaan jostain syystä pitää työnhakijoiden joukossa lähes pakonomaisesti. Jopa alennettuja työnantajamaksuja tarjotaan porkkanaksi ikäihmisten työllistäjille. Alentuneesta työkyvystä tai peräti työkyvyttömyydestä ei näissä yhteyksissä tietenkään haluta puhua. Pulaa on ennen muuta veronmaksajista.

Pitkään jatkunut työttömyys on melkoinen rangaistus ihmiselle, jolla syyt olemassa olevaan tilanteeseensa vain harvoin ovat itse hankittuja. Tietääkseni jopa elinkautisvangeilla on mahdollisuus hakea armahdusta 10–12 kärsityn vankilavuoden jälkeen. Sen kaltaista eläkkeelle pääsyn ”armahdusta”, edes terveydellisistä haitoista kärsiville ja ikääntyneille pitkäaikaistyöttömille ei haluttaisi suoda. Eräänlaiseksi ikärasismiksi kaiketi sekin on katsottava.

Kun eläkkeelle pääsy nykyisin, edes parantumattoman sairauden perusteelle, tuntuu olevan lähes mahdotonta, tulee mieleen eräs takavuosina sattunut tapaus, joka kertoo, että ikärasismi saattaa koskea myös nuoria henkilöitä. Mainitun tapahtuman toi julkisuuteen lehtiuutinen, jossa kerrottiin, että 23 -vuotias eläkeläinen puukotti 25 -vuotiasta eläkeläistä Mikkelin raviradalla.

Uutinen kuvastaa oivallisesti aikakautta, jolloin kansakunta ei tämän päivän tapaan ollut juurikaan huolestunut eläkkeiden maksajista ja siitä syystä joissain tapauksissa saattoi eläkepäätöksen saada välittömästi lapsilisien maksatuksen päätyttyä. Kysymys ei useinkaan ollut työkyvyttömyydestä, vaan yhteiskunnan harjoittamasta ikärasismista - kuten todettu - käänteisestä sellaisesta, jolloin ihmisiä ei haluttu ottaa töihin nuoresta iästä huolimatta, vaan laitettiin mieluimmin eläkkeelle.

Posted by Piruparka at 09:04 AM | Comments (0)