« lokakuu 2005 | Vasta julkaistut | joulukuu 2005 »

marraskuu 29, 2005

VEROT JA ALET

Veronalennukset puhuttavat. Varallisuusveron poisto on viime aikoina keskusteluttanut jopa presidenttiehdokkaita, vaikka veroasioilla on varsin vähän tekemistä presidentillisten valtaoikeuksien kanssa. Varallisuusveroa on väitetty tuotoltaan niin pieneksi, että sen poistaminen ei valtiontaloutta juurikaan hetkauta? Käsitykseen luonnollisesti vaikuttaa se, kuka ja miltä yhteiskunnalliselta tasolta asioita tarkastelee.
Viime vuosina – hallituskoalitiosta riippumatta – veronalennusten on väitetty maksavan itse itsensä siten, että niiden ansiosta syntyy uusia työpaikkoja ja niihin uusia veronmaksajia. Jopa Piruparka, vaatimattomilla kansantaloustaidoillaan, uskalsi pakinassaan jo joitain aikoja sitten epäillä tällaisen automaatin toimivuutta. Viime viikolla sitten julkaistiin tutkimus, joka kertoi, että ”itse itsensä maksavat” veroalennukset maksoivat todellisuudessa takaisin ainoastaan kymmenen prosentin verran. Eli veronalennusten palautusautomaattiin oli lipsahtanut ”laskuvirhe”, jolla on tanssitettu kolmea tasavallan hallitusta.
Kansalaisen vaatimattomallakin kansantalousosaamisella on mahdollisuus ”näppituntumaan”, vaikka kaikkien asioiden vaikutuksia ja syy-yhteyksiä ei kykenisikään hahmottamaan. Yksi pohtimisen aihe on, mitä nämä vuodesta toiseen jatkuneet veroalet valtion verotuksessa ovat vaikuttaneet kuntatalouteen ja hirvittävällä kiireellä toteutumassa olevaan kuntauudistukseen. Kun valtakunnan korkeimmalla tasolla päättäjät ovat vuosia alentaneet suurieleisesti valtiolle maksettavia veroja, he samalla ovat kasvattaneet kuntien taakkaa ja paineita nostaa omaa kunnallisveroaan. Perusfysiikan taidot riittävät tajuamaan, että tyhjiöllä on taipumus pyrkiä täyttymään. Sen automaatin, ymmärtämiseen ei kummoisia kansantaloudellisia taitoja edellytetä.
Varallisuusveron poiston yhteydessä on puhuttu myös perintöveron poistamisesta tai ainakin sen alentamisesta. Ajatus kuulostaa mielenkiintoiselta. Perintöveron poisto saattaisi ajan myötä vaurastuttaa niin sanottua tavallista kansaa. Ne, joilla todella isoja perintöjä on jälkeläisilleen jätettävänä, osaavat järjestää asiansa ilman perintöveron poistoakin siten, että verottaja jää nuolemaan näppejään.
Perintöveron tarkoitushan on estää varallisuuden siirtymistä seuraaville sukupolville. On olemassa jopa kansantaloustieteilijöitä, joiden mielestä kaikki perinnöt olisi luovutettava yhteiskunnalle. Perintöveron poisto aiheuttaisi sen, että nykyisten, pienten ja yksilapsisten perheiden aikana ihmisten varallisuus viimeistään kolmannessa tai neljännessä polvessa saattaisi olla sitä suuruusluokkaa, että köyhä ja nöyrä kansa olisi pian kadonnutta kansanperinnettä. Ainakin lukumääräisesti.

Posted by Piruparka at 06:36 AM | Comments (0)

marraskuu 25, 2005

ON NÄITÄ NÄHTY

Presidentinvaaleja. Lähes puolet Suomen presidenteistä on käyttänyt valtaoikeuksiaan tämän kirjoittajan elinaikana. Piruparan aikaiset ensimmäiset presidentinvaalit käytiin 1950, jolloin omaan mittariini oli kertynyt ikää vajaat kaksi vuotta. Ne olivat ensimmäiset ”oikeat” vaalit sitten vuoden 1937, jolloin Kyösti Kallio oli valittu vaaleilla presidentiksi. Siinä välissä presidenttejä tehtiin Suomeen eduskunnan toimenpitein, poikkeuslailla sekä vuonna 1937 valittujen valitsijamiesten toimesta. Ymmärrettävistä syistä, mielikuvani vuoden 1950 vaaleista on varsin hatara. Ehkä politiikka kuitenkin kiinnosti tuon ajan ihmisiä nykyistä enemmän, koska niistä puhuttiin ja Paasikiven nimi tuli varsin nuorella iällä hyvinkin tutuksi. Paasikivi ja Markus-setä kuuluvat Piruparan muistissa samaan kategoriaan.
Kekkosen valtakausi alkoi 1956. Niiden vaalimainonta on jäänyt mieleen. Kävin tuohon aikaan kansakoulun ensimmäistä luokkaa ja tuliterää lukutaitoa piti testata myös vaalimainoksiin. Mielikuva on, että mainoksia oli tuohon aikaan huomattavasti enemmän kuin nykyisin. Muistelen koulumatkani puistokadun puiden kaikkien olleen vaalimainoksin koristeltuina. Niin tiiviisti niissä tuli uutta lukutaitoaan testattua, että muistan vieläkin - 50 vuotta myöhemmin - tuolloiset presidenttiehdokkaat: K.A. Fagerholm (SDP), Urho Kekkonen (Maalaisliitto), Ralf Törngren (RKP), Sakari Tuomioja (Kokoomus), Eino Kilpi (SKDL), ja Eero Rydman (Kansanpuolue).
Kekkonen käytti valtaoikeuksiaan 25 vuotta ja varsin railakkaasti. Tarina kertoo hänen testamenttinsakin alkaneen sanoilla: ”Jos minä joskus kuolen…”. Häntä toki pyrittiin kaatamaan ensin Honka-liiton avulla 1962 vaaleissa. 1968 Matti Virkkunen lupasi hoitaa tuon ajan työttömyysongelman panemalla työttömät tekemään armeijalle saappaita. Kovin varteenotettavia vastaehdokkaita ei Kekkoselle sen jälkeen ilmestynytkään. Veikko Vennamo oli ainoa, joka sitkeästi asettui vaaleista toiseen Kekkosen vastaehdokkaaksi. Aina tosin ei tarvittu edes vaaleja Kekkosen vallankäytön jatkumon turvaamiseksi.
Mauno Koiviston pari kautta meni Neuvostoliiton kaatumista ja YYA-sopimuksen päättymistä lukuun ottamatta lähes huomaamatta, eikä vaaleistakaan ole juuri muuta jäänyt mieleen kun käden huiskautus ja tokaisu: ”Kyllä se siitä”.
Ahtisaari valittiin presidentiksi lähes samalla tavalla, kun valitaan Finlandia-palkinnon saaja. Valitsijana sinä vuonna oli Lasse Lehtinen. Kuusi vuotta sitten presidentiksi pyrki joukko naisia. Vaalit päätyivät kuitenkin miehen kyyneliin. Noiden vaalien mieleenpainuvin muistikuva on Esko Ahon pohjaton suru ja murhe.

Posted by Piruparka at 06:14 AM | Comments (0)

marraskuu 22, 2005

HYVÄT TAVAT

Huolimatta siitä, että tämän tekstin kirjoittaminen tapahtuu jo koti-Suomessa, en malta olla vielä hetken viivähtämättä viimeviikkoisen retkeni tunnelmissa jälkeläisteni asuinsijoilla Englannissa. Viikon loppupuolella – perjantaina – teimme päivän junamatkan Lontooseen. Junamatkan siksi, että sillä säästyi Lontoon tietulleilta ja ylivoimaisilta pysäköintiongelmilta. Lisäksi yhdellä lipun ostolla ja sen esittämisellä pääsi kulkemaan niin Lontoon Undergroundissa (maanalainen) kuin paikallisissa busseissakin koko päivän ajan ja sai tehdä vielä paluumatkan junalla takaisin Peterboroughiin.
Jopa hyvät käytöstavat unohtaneessa Suomessa saattaisi käydä niin, että tytärtään sylissä kantavalle äidille tarjottaisiin istumapaikkaa täydessä liikennevälineessä, kuten omalle tyttärelleni tehtiin täyteen ahdetussa junassa. Yllätys oli kuitenkin melkoinen, kun ulkoiselta olemukseltaan toki jo harmaantuneelle, mutta - omasta mielestään - mieleltään vielä nuorekkaalle Piruparalle tarjottiin maanalaisessa istumapaikkaa kohteliaan nuoren miehen toimesta. Alkuhämmennyksestä selvittyäni aloin aktiivisesti seurata maanalaisen alati vaihtuvien matkustajien käyttäytymistä. Hyvät tavat näyttivät edellyttävän, että mikäli matkustajia oli enemmän kuin istumapaikkoja, istumajärjestys toimi siten, kuten Suomessakin kansakoulun vielä voimissaan ollessa opetettiin. Eli ensin istuivat vanhemmat naiset, sitten nuoremmat naiset. Sen jälkeen istumaan pääsivät ensin ikääntyneemmät ja lopuksi nuoremmat miehet. Koululaiset seisoivat viimeisenä ja saivat istumapaikan vasta sitten kun kukaan muu ei enää matkustanut seisten.
Mainitut koululaiset sitten ovatkin ihan oma lukunsa. Tunnistaminen koululaisiksi tapahtuu heidän käyttämiensä koulupukujen myötävaikutuksella. Tytöt bleisereissä ja hameissaan, pojat pikkutakeissaan ja suorissa housuissaan sekä molemmat valkoisissa kauluspaidoissaan ja solmioissaan on näky, mihin suomalainen silmä ei ole tottunut. Asiaan tarkemmin perehtynyt saattaa rintataskuun kirjaillun vaakunan tai jopa takkien ja solmioiden värin perusteella tunnistaa koulun, jota tietty miljoonakaupungin koululainen käy. Näitä eri koulujen värein pukeutuneita koululaisia tuntui seisoskelevan lontoolaisten yleisten kulkunevojen käytävillä perjantain iltapäivässä pilvin pimein. Edellä kerrotusta syystä siis nimenomaan seisoskelemassa, heillä kun näytti olevan viimeisinä oikeus istumapaikkaan.
Ero suomalaisiin koululaisiin on siis melkoinen. Meillä Suomessa kun koululaisten hyviin käytöstapoihin usein näyttää kuuluvan ”röhnöttäminen” bussissa ”lökäpöksyt” puolitangossa roikkuen, koulureppu viereisellä penkillä komeasti – omassa ylhäisyydessään matkustaen ja kanssamatkustajilta istumatilaa vieden. Osoittaneeko vahvaa itsetuntoa ja nöyristelemättömyyttä???

Posted by Piruparka at 11:15 AM | Comments (0)

marraskuu 18, 2005

Granville street

Katunäkymä Granville streetiltä. Pakina 18.11.2005

Posted by Piruparka at 08:40 PM | Comments (0)

LIIKENTEESSÄ

Yksi englantilaisista ihmeellisyyksistä, johon ainakaan Piruparka ei millään tahdo oppia sopeutumaan, on vasemmanpuoleinen liikenne. Pelkästään kadun ylittäminen jalankulkijana paikassa, missä liikennevaloilla ei kävelijän oikeuksia ole turvattu, on melkoista riskipeliä. Vuosikymmenten saatossa Suomessa oikeanpuoleisen liikenteen tavat ja tottumukset ovat pinttyneet niin tiukkaan, että niiden soveltaminen uudenlaiseen tilanteeseen on todella vaikeaa. Lontoossa kadunylittäjää muistutetaan usein katuun maalatuilla teksteillä katsomaan siihen suuntaan, mistä liikennettä on odotettavissa, mutta pienemmillä paikkakunnilla liikenteen seuraaminen on jokaisen omien tottumusten varassa. Suomessa tienylittäjää mahdollinen vaaratilanne on ensisijaisesti uhkaamassa vasemmalta, täällä Windsorin suvun hallitsemassa saarivaltakunnassa, autoilijat säikyttelevät kadunylittäjää törmäämällä kohdalle oikealta. Ja yleensä vauhdilla. Kadunylityksiin on todella keskityttävä, omiin ajatuksiin vaipuminen saattaa olla kohtalokasta.
Toinen, jopa kauhunhetkiä aiheuttanut kokemus, on istua niin kutsutulla pelkääjän paikalla englantilaisessa autossa, jossa vasemmanpuoleisesta liikenteestä johtuen ratti on sijoitettu auton oikealle puolelle. Englantilainen pelkääjän paikka siis sijoittuu siihen kohtaan autossa missä suomalaisittain tapaa kuljettaja istua. Kuten todettu liikenne sujuu vauhdilla. Ensin ihmettelee, että miksi nopeus tuntuu niin suurelta, vaikka mittari näyttää tuskin 90, kunnes selviää, että autoissa on mailimittari ja lukemat osoittavat maileja / tunnissa (maili = 1609 metriä). Väistämisvelvollisuus risteyksissä on osoitettu tiehen maalatulla katkoviivalla, joka kuitenkaan ei näyttäisi toimivan kovinkaan yksiselitteisesti.
Aika ajoin auton kojelaudassa alkaa vilkuttaa punainen valo ja antaa pahalta kuulostavaa äänimerkkiä. Kun tiedustelin, että mikäs se tuo vekotin on, sain kuulla, että kysymyksessä on tutkan ja kameravalvonnan paljastin. Se ilmoittaa että on syytä tarkkailla omaa ajonopeutta ylinopeussakon välttämiseksi. Laite on täysin laillinen Britanniassa. Myös valvontakamerat ovat autoilijoiden vaatimuksesta maalattu kirkkaan keltaisin huomiovärein, ettei jäisi epäilystä, että nopeutta valvotaan salaa ja rahankeruutarkoituksessa. Suomessahan vastaavat laitteet ovat harmaita ja sulautuvat moitteettomasti taustaansa.
Tuttu kaksisuuntainen asuinkatu Granville street on täynnä keula molempiin suuntiin pysäköityjä autoja. Niiden keskelle jää yhden auton mentävä tila. Kun tiedustelin, että kumpi väistää tilanteessa, jossa molemmista suunnista on auto tulossa, sain vastaukseksi, että se jolta menee ensin hermot.

Posted by Piruparka at 08:33 PM | Comments (0)

marraskuu 16, 2005

"Lentäjänä" Milton Keynesissä

Pakina 16.marraskuuta 2005

Posted by Piruparka at 03:13 PM | Comments (0)

marraskuu 13, 2005

ISÄNPÄVÄLAHJA BRITTILÄISITTÄIN

Piruparka ei koskaan ole ollut erityisen kiinnostunut extreme-lajeista, niiden harrastamisesta nyt puhumattakaan. En ole hypännyt laskuvarjohyppyjä, liidellyt riippuliitimellä, eikä edes benji-hypyt ole tulleet omakohtaisesti kokeilemalla tutuksi. Kysymys ei ehkä niinkään ole ollut lajeja kohtaan tuntemastani pelosta, kun tilaisuuden puutteesta. Aiemmin ei kukaan ole tullut kehottelemaan laskuvarjohyppyyn. Enkä tiedä, miten olisin suhtautunut, jos isänpäivälahjaksi olisi tarjottu ihan oikeaa laskuvarjohyppyä.
Laskuvarjohyppy isänpäivänä kuitenkin oli ohjelmassa. Tai ainakin sen kokeminen. Kysymys oli eräänlaisesta simulaattorihypystä. Toisin sanoen koko tilanteeseen ei liittynyt laskuvarjoa lainkaan, vaan tapahtumassa jäljiteltiin niin sanottua vapaata pudotusta, jonka laskuvarjohyppääjät kokevat ennen varjon aukeamista. Tiettävästi vastaavaa laitetta – ainakaan yleisön käyttöön – ei aiemmin ole Euroopassa ollut ja tämäkin, nyt kyseessä oleva simulaattori on ollut toiminnassa vasta parisen viikkoa. Joten eräänlaista pioneerityötä taisi tulla tehdyksi.
Kokemusta markkinoidaan nimellä ”Air Kix” (varsin osuva nimi) ja se on kenen tahansa kokeiltavissa Britanniassa, kaupungissa nimeltään Milton Keynes. Ennen tapahtumaa jokainen osallistuja joutui allekirjoittamaan paperin, jossa sitoutui lähtemään leikkiin mukaan omalla vastuullaan. Ennen varsinaista ”lentokokemusta” järjestäjät antoivat kymmenen minuutin pikakoulutuksen, jossa kerrottiin lähinnä pudotusasento ja kerrottiin käsimerkkien merkitykset, joita paikalla oleva ohjaaja mahdollisesti tulee näyttämään. Tämän jälkeen suojavarusteita pukemaan, joihin kuuluivat suojahaalarit, suojalasit, kypärä sekä polvi- ja kyynärsuojaimet. Näine hyvineen meidät vapaan pudotuksen kokemusta vailla olevat hyppykokelaat (kymmenen henkeä), ohjattiin läpimitaltaan noin neljä metriä ja ehkä kymmenisen metriä korkean läpinäkyvän, muovilieriön kupeelle. Lieriön pohjasta puhallettiin ilmaa voimalla, joka esitteen mukaan antoi ilmavirtaukselle jopa 196 kilometrin tuntinopeuden. Yksitellen jokainen meistä sai hypätä aukosta ”tyhjyyteen” kokeilemaan miltä tuntuu vapaa pudotus laskuvarjohyppääjästä ennen varjon avautumista. Kokemus kesti tasan minuutin, jonka sai uusia eli vapaata pudotusta, ilmassa leijaillen, posket lepattaen Piruparkakin sai näin kokeilla yhteensä tasan kahden minuutin ajan.
Mielenkiintoinen ja jopa miellyttävä elämys. Mikäli ikää olisi vähemmän, kokemus saattaisi innostaa kokeilemaan ihan oikeaakin laskuvarjohyppyä. Sen verran mainittua ”kixiä” kokemus aikaansai Kaiken kaikkiaan isänpäivälahja, jonka kokeminen Suomessa ei olisi ollut mahdollista.

Posted by Piruparka at 04:01 PM | Comments (0)

marraskuu 11, 2005

VERKKO

Ei ole vielä kovin montaa vuotta siitä, kun sanasta verkko lähes ainoana mieleen assosioitui kudelma, joissa eri materiaalia olevista langoista oli solmimalla kudottu erikokoisia verkonsilmiä erilaisiin käyttötarkoituksiin. Verkoilla saattoi toki olla moniakin erilaisia toimintatarkoituksia, kuten vaikkapa hiusverkko, kanaverkko tai vaikkapa turvaverkko, joka ei välttämättä merkinnyt ihan samaa mitä turvaverkolla nykyisin tarkoitetaan. Useimmin verkko todennäköisesti kuitenkin miellettiin pyyntivälineeksi, lähinnä kalastuksen yhteyteen.
Nykyisin sanalla verkko ja sen mitä moninaisimmilla johdannaisilla on niin paljon erilaisia merkityksiä, että niistä ei ota selvää ”vanha Erkkikään”. On henkilöverkkoja, liike-elämä verkottuu, verkostoja tarvitaan ongelmien ratkomiseen eikä politiikassakaan selviä verkottumatta. Erilaisista tietoverkoista nyt puhumattakaan, joiden myötä koko verkko-käsitys näyttää karanneen käsistä. Verkkoja, verkkoja, verkkoja…, niitä löytyy. Sellaista asiaa tai toimintaa ei liene olemassakaan, mihin ei saisi tuputettua jonkinlaista verkko-, verkosto- tai verkottumismääritelmää. Verkko-sanan muuttumisen ja monikäsitteisyyden - etten sanoisi vallankumouksen myötä - tasavaltaan on syntynyt monenlaisia uusia ammattiryhmiä ja ammattinimikkeitä, joista nyt tässä yhteydessä tulkoon esimerkin vuoksi mainittua vain erilaiset verkko-, verkosto- ja verkottumiskonsultit, jotka suuresta rahasta verkottavat ja verkostoivat ajan hengen nimissä ilmeisesti ihan mitä tahansa.
Olen joskus lukenut, että arabian kielessä kamelia tarkoittavia sanoja olisi yli 5000. Näin pohjoiseurooppalaisena ja suomenkielisenä määrä tuntuu melko paljolta. Päinvastaisessa mielessä sana verkko, erilaisine merkityksineen, esiintyy nykyisin niin monenlaisissa yhteyksissä, että riittäneekö edes 5000 sen tarkoituksen lukumäärän ilmoittamiseksi. Ihan vaan uteliaisuuttani katsoin, mitä internetistä löytyy sanalla verkko. Hakukone google ilmoitti 3 860 000 osumaa. Vastaavasti sanalla verkosto 572 000 ja verkottuminen 84 600 osumaa. Sieltä täältä vilkaisin, missä eri yhteyksissä näitä nyt esillä olevia sanoja oli käytetty. Parinkymmenen koe-otannan tuloksena voin ilmoittaa, että yhdessäkään tapauksessa verkko-, verkosto- ja verkottumis-sanat eivät esiintyneet samoissa tai edes samaa tarkoittavissa yhteyksissä.
On selvää, että mitä moninaisimmat verkot ja verkostot ovat nykyaikaa ja tulleet jäädäkseen. Siksi Piruparankin on syytä pysytellä ajan hengessä ja verkostoissa mukana. Siitä syystä ensi viikolla ilmestyvät pakinat tullaan - sattuneesta syystä - kirjoittamaan Englannissa, josta ne lähetetään Suomeen, mikäli verkostot ja verkkoyhteydet vaan suinkin toimivat.

Posted by Piruparka at 04:03 PM | Comments (0)

marraskuu 08, 2005

VIISASTEN JUOMA

Viime päivinä julkaistuja tilastoja seuratessa saattaisi olettaa, että melkoinen joukko täyspäistä typerämpiä tai peräti tyhmempiä on viime vuoden aikana mennyt sekaantumaan viisaiden juomaksi sanotun viinan kanssa läträämiseen ja sen seurauksena päässeet hengestään. Tämän kaiken on väitetty johtuvan vain ja ainoastaan jokin aika sitten toteutetusta alkoholin veronalennuksesta, jonka uskotellaan houkutelleen hulluja ja typeryksiä sellaisten viinamäärien lipittelemiseen, että moinen puuhastelu on käynyt hengen päälle.
Tilastot kertovat, että kolmannes 1 860 alkoholin aiheuttamista kuolemista oli suoranaisia alkoholimyrkytyksiä ja loput kuolemat johtuivat alkoholin seurauksena eri sairauksista. Samoista tilastoista selviää myös se, että valtaosa eli 83 prosenttia alkoholihaittoihin kuolleista oli työikäisiä eli 15–64-vuotiaita. Kaikki mainitut ikäryhmät olisivat ikänsä puolesta olleet kansantalouden kannalta potentiaalista työvoimaa, toisin sanoen heidän työpanoksensa olisi saattanut ollut yhteiskunnan käytettävissä. Tilastot eivät kuitenkaan kerro sitä, kuinka moni näistä alkoholiin ja sen vaikutuksiin kuolleista oli jo ennestään eläkkeellä ehkä sairauden tai jonkun muun työkyvyttömyyden seurauksena. Sieltä ei selviä myöskään, kuinka moni viinaan kuolleista oli vaikkapa pitkäaikaistyötön, paljonko joukkoon mahtui syrjäytymisuhan alla olevia tai jo kokonaan syrjäytyneitä ihmisiä.
Kuten todettu, kolmasosa alkoholin aiheuttamista kuolemista johtui niin sanotuista alkoholin välittömistä vaikutuksista. Puhutaan kuolemaan johtaneista alkoholimyrkytyksistä. Vanha sanonta, että joku joi itsensä hengiltä, ei ole tuulesta temmattu. Vaikka tilastoissa ei suoranaista yhteyttä näykään, ei liene täysin perusteetonta olettaa, että itsensä hengiltä juominen joissain tapauksista on saattanut olla tarkoituksellista. Edellä kerrotuista kuolleisuustilastosta kun ilmenee se, että suoranaiset itsemurhat ovat viime vuosien aikana vähentyneet. Omakohtaisten kokemusten puuttuessa saattaisi helposti olettaa, että itsensä hengiltä juominen olisi ajan käytön suhteen ehkä hieman hitaampaa, mutta otaksuttavasti melko lailla miellyttävämpää kuin vaikkapa hirttäytyminen.
Piruparan ystävä- ja tuttavapiiristä on vuosien saatossa kuollut viinaan ja sen aiheuttamiin seurauksiin kymmeniä ihmisiä. Jotkut heistä ”tuhlasivat” yhteiskunnan varallisuutta, viettämällä viime hetkensä sairaalahoidossa. Eivät kuitenkaan läheskään kaikki. Yksi yhteinen piirre monille kuitenkin löytyy. He säästivät yhteiskunnan varoja, kuolemalla juuri ennen kun ehtivät ”hassaamaan” yhteiskunnalle – usein vuosikymmeniä - ansaitsemiaan eläkevaroja, jotka näin ollen säästyvät raittiimpien ja pitkäikäisempien eläketurvaksi.

Posted by Piruparka at 10:33 AM | Comments (0)

marraskuu 03, 2005

AMERIKKALAISTA

Suomalaisten amerikkalaisilta apinoimaa halloweenia, jota Atlantin takana vietetään aina 31. päivä lokakuuta, on ruvettu viettämään suomalaisittain perinteisen pyhäinpäivän eli pyhäinmiesten päivän rinnalla tai peräti sijasta. Siksi suomalainen halloween ei aina ajoitu samanaikaisesti valtameren takaisen kauhusekoilun kanssa. Noitien, kummitusten, aaveiden ja muiden ötököiden kyllästämällä halloweenilla on kuitenkin hyvin vähän tekemistä suomalaisen pyhäinpäivän kanssa, jota uskonnollisen tradition merkeissä on vietetty muistellen poisnukkuneiden ohella myös muinaisia marttyyrejä.
Suomalainen juhlintaperinne ei yleensä ole kovin karnevaalipitoista. Juhannuksen juopottelun ja uuden vuoden ilotulitusten rinnalla vain vapun voidaan sanoa sisältävän edes hieman karnevaalitunnelmaa. Siksi halloweenin yhteydessä muiden muassa ravintoloiden järjestämät naamiaisilottelut ovat ehkä saaneetkin sijansa pimeän syksyn, muuten juhlattomaan aikaan. Muutoin halloweenilla on kulttuurisesti aivan yhtä pätevät syyt päätyä suomalaiseksi juhlapäiväksi kuin vaikkapa Trinidad ja Tobacon itsenäisyyspäivällä.
Amerikkalaiseen halloween-perinteeseen kuuluvat myös kummitusasuihin pukeutuneet lapset, jotka ovelta ovelle kiertäen keräävät makeisia esittämällä vaatimuksen: ”Trick or treat” eli karkki vai kepponen. Tämä perinne ei liene yleistynyt Suomessa ja karkkien keruu on saanut jäädä pääsiäisnoitien ja – trullien yksinoikeudeksi.
Valtaosa suomalaisten juhlaperinteiden nykymerkityksistä on uskonnollista tuontitavaraa. Nyt ajankohtainen amerikkalainen halloween tuntuu näiden tuontijuhlien joukossa kuitenkin kaikkein keinotekoisimmalta. Alkuaan kelttien esikristilliseksi vainajainjuhlaksi väitetty tapahtuma on matkan varrella paketoitu sellaiseen amerikkalaiseen juhlamuoviin ja kiiltopaperiin, että koko juhlinta tuntuu synteettiseltä teeskentelyltä.
Syksyn toinen amerikkalainen juhla, kiitospäivä, ei Suomessa ymmärrettävistä syistä ole saanut kovin laajaa kannatusta. Toki innokkaimpien Amerikan apinoijien pöydästä marraskuun viimeisenä torstaina löytyy kalkkuna-ateria, mutta mitään halloweeniin verrattavaa maihinnousua ei amerikkalainen ”thanks giving” ole Suomeen tehnyt. Ja miksi olisikaan. Meillä suomalaisilla kun on varsin vähän tekemistä Englannista Amerikkaan 1600-luvulla muuttaneiden puritaanien kanssa, joiden nälkäkuolemalta pelastumisen muistoksi kiitospäivää Atlantin takana vietetään. Toisaalta, eivät suomalaisten yhteydet jouluun, pääsiäiseen, helluntaihin ja muihinkaan tuontijuhliin, kovin kummoiset taida olla.

Posted by Piruparka at 10:31 AM | Comments (0)

marraskuu 01, 2005

TOVERI NIINISTÖ

Nyt sekin kuriositeetti on nähty ja kuultu, kun presidentiksi pyrkivä kokoomuslainen samaistuu työväestöön ja työväenluokkaan tai ainakin toivoo työväenluokan samaistuvan häneen.. Ellei tulossa olisi presidentinvaalit ja ellei tietäisi, että kysymyksessä on vain ja ainoastaan tarkoitus saalistaa mahdollisimman paljon ääniä, voisi onnitella toveri Niinistöä suorastaan kumouksellisesta pelinavauksesta. Tällaista ei suomenmaassa ole ennen tapahtunut.
Vielä muutama vuosikymmen sitten sana työläinen tai työväenluokka, kokoomuslaisen suusta lausuttuna, tarkoitti lähinnä kirosanaa ja toveri Niinistön lanseeraaminen itsensä työväen presidentiksi, olisi entisten kokoomuslaisten ja kypäräpäisen papin aikana tarkoittanut lähinnä pyhäinhäväistystä. Nykyisin kuitenkin, kun kaikkinaiset ismit ja muut aatteelliset suuntaukset ovat vain muistoja menneisyydestä, tällaisillekin kummallisuuksille näyttää löytyvän tilaa.
Toisaalta toveri Niinistö on tietenkin oikeassa. Periaatteessahan kaikki työllään leipänsä ansaitsevat ovat työläisiä ja kuuluvat näin ollen työväestöön eli siis työväenluokkaan. Kaikki työtä tekevät ja raskautetut eivät tätä oleellista asiaa kuitenkaan ole aikojen saatossa sisäistäneet. Ennen käytettiin termiä kaulusköyhälistö siitä joukosta kansaa, jotka sisätiloissa ja kravatti kaulassa työtä tehdessään, katsoivat kuuluvansa ylä- tai peräti etuoikeutettujen luokkaan, riippumatta tilipussin paksuudesta. Tällaiselta ”työväenluokalta” - joka omasta mielestään oli muuttunut herraksi, astuttuaan kerran herran ”ulosteeseen” - kokoomus on toki ääniä saanut ennenkin, ilman sen suurempaa kalastelua. Nyt kuitenkin näyttäisi, että toveri Niinistö pyrkii meneillään olevassa presidentinvaalikampanjassaan heittelemään täkyjä ihan ”oikean työväestön” napattavaksi, äänisaalista kalastaessaan.
Ei toveri Niinistö kokoomuslaisena kuitenkaan ihan ensimmäisenä ole etsimässä työväestön syviä rivejä. Jo 1970-luvulla melkoinen joukko kokoomuslaisia nuoria oli pyrkimässä vasemmalta ohi työväenluokan ja puuhasteli erilaisissa opintokerhoissa ja -piireissä, opiskelemassa muiden muassa marxismis-leninismiä ja marxilaista filosofiaa hyvinkin innokkaina. Sen ajan kokoomusnuorilla oli kuitenkin yksi ratkaisematon ongelma. Mainituissa toveri- ja opintopiireissä eivät työväestön edustajat juurikaan viihtyneet, joten niissä porukoissa työväenluokan ja kokoomuksen yhteydet jäivät vähintäänkin etäisiksi.
Aika näyttää, onko toveri Niinistöllä ja ”työväenpuolue kokoomuksella” nyt paremmat edellytykset toimia, kun yli 30 vuotta sitten. Piruparka uskoo toveri Niinistöön kuitenkin vasta sitten, kun hänen vaalitilaisuutensa aloitetaan laulamalla vaikkapa: ”Meitä keisarit ei enää hoivaa, eikä veriset julmuritkaan…” tai ehkä laululla ”Riistäjät ruoskaansa selkäämme soittaa…”. Että silleen.

Posted by Piruparka at 10:29 AM | Comments (0)