« maaliskuu 2006 | Vasta julkaistut | toukokuu 2006 »

huhtikuu 28, 2006

LAKI JA PUITTEET

Kuin Messiaan tuloa tuntuvat kansakunnan päättäjät odottavan hallituksen esitystä puitelaiksi, jossa julkisuuteen tihkuneiden tietojen mukaan tultaisiin antamaan vastaukset kutakuinkin kaikkien niiden ongelmien ratkaisemiseksi ja erimielisyyksien selvittämiseksi, joita kunta- ja palvelurakenneuudistus näyttäisi tuovan tullessaan.

Asioista perillä olevat tahot ovat jo kohtalaisen ajan pähkäilleet asian parissa, jota Paras-hankkeeksi kutsutaan. Tämän kunta- ja palvelurakenneuudistuksen parissa pähkäily on ollut suurelta osin virkamiesvetoista ja mainitut, asioista perillä olevat tahot melko suppeita. Toki asiasta on paljon puhuttu ja kirjoitettu. Mikä siinä on totta, mikä taas puhdasta huuhaata, sitä saattaa vain arvailla.

Tasavallan hallituksessa näyttäisi vallitsevan yksimielisyys siitä, että kunta- ja varsinkin palvelurakennetta on uusittava. Paljon muusta ei samanmielisyyttä taida ollakaan. Vaikka konsensusta varmasti etsitään, uudistuksen toimeenpanoportaassa – tavallisista kansalaisista puhumattakaan – moni asia on erinomaisen epäselvää. Miten uudistus toteutetaan ja ketä se koskee? Mitä vaihtoehtoja ja muutosmalleja on käytettävissä? Minkälaisia valtuuksia on maan hallituksella? Mitä velvoitteita on tulossa kunnille? Paljon on kysymyksiä ja kysymysmerkkejä. Valtakunnan tasolla demarit puhuvat mielellään minimissään 20 000 asukkaan peruskunnista. Tällaista määritelmää keskustan kunnallinen vallankäyttöjärjestelmä ei sulata. Siellä haluttaisiin mieluimmin käyttää vaikkapa termiä palvelupiiri. Sen selittäminen äänestäjille kun taitaisi olla näin eduskuntavaalien alla huomattavasti helpompaa kuin puhuminen toteutettavista kuntaliitoksista.

Kun pakka on kaikilta osin levällään, näyttää siis siltä, että kaikki tahot tarrautuvat tulossa olevaan puitelakiin. Mitä kaikkea tällainen laki puitteista mahdollisesti pitää sisällään? Löytyykö siitä vastauksia edellä esitettyihin kysymyksiin? Se jää nähtäväksi. Ainoastaan se tiedetään, että puitelaki pitäisi olla eduskunnan käsittelyssä parin kuukauden sisällä. Voimaan laki tulisi ensi vuoden alusta ja mikäli kehitys kehittyisi suunnitelmien mukaan, valtioneuvosto päättäisi uusien kuntien ja/tai palvelupiirien perustamisesta ensi vuoden loppuun mennessä.

Ehkä Piruparankin kannattaisi keskittyä ensisijaisesti vaan vapun viettoon ja jättää moiset pohtimiset vähemmälle. Hauskaa Vappua!

Posted by Piruparka at 06:55 AM | Comments (0)

huhtikuu 25, 2006

VIIDENNEN JÄLKEEN KUUDES

Helsingin Sanomat kertoi viikonloppuna Suomen Gallupilla teettämästään tutkimuksesta, jonka mukaan kolme viidestä suomalaisesta kannattaa ainakin jossain määrin kuudennen ydinvoimalan rakentamista rakenteilla olevaan viidennen ydinvoimalan lisäksi. Tutkimustulos on mielenkiintoinen. Tiettävästi aiemmin ydinvoiman lisärakentamisen kannatus ei ole ollut samalla tasolla ja verrattuna vuoden takaiseen, nimenomaan naisten ydinvoimamyönteisyys on ollut kasvussa. Kyselyn kiinnostavuutta lisää se. että se on tehty ajankohtana, jolloin veli venäläisen tyrkyttämästä, Suomenlahden ali kulkevasta, sähkökaapelista keskustelua käytiin ja käydään edelleen monilla tahoilla ja tasoilla.

Tästä ajatus kulkee siihen suuntaa, että suomalaiset eivät luota venäläisen sähkön toimintavarmuuteen, vaan haluavat olla energiansa suhteen mahdollisimman omavaraisia. Siitäkin huolimatta, että myös venäläisen kaupanteon kannalta olisi edullista, että myytävää tuotetta riittäisi kaikissa olosuhteissa. Riittääkö sitä? Se on arvailujen varassa. Sen verran ristiriitaisia lausuntoja itäisestä ilmansuunnasta on viime päivinä esitetty, että sähkön saatavuudesta voi esittää perusteltuja epäilyjä. Kun tähän lisätään vielä se, että myös ruotsalaiset ovat vähintäänkin kaksinaismoralistisesti ostamassa samaa – Sosnovyi borin ydinvoimalassa tuotettua – sähköä, herää kysymys: Riittääkö sähköä kaikille ostajille? Ellei riitä, mikä silloin on edessä. Syntyvätkö myyjän markkinat? Myydäänkö rajallisesti saatavissa olevaa sähköä sinne, missä siitä maksetaan paras hinta? Mihin sellaisessa tapauksessa sijoittuvat puheet edullisesta venäläisestä sähköstä?

Näissä tilanteissa ei tarvitse vielä edes puhua epätodennäköisistä, mutta mahdollisista kriisi- tai muista poikkeustilanteista, jotka nekin ovat potentiaalisina huomioitava aina, kun energian riittävyydestä ja sen saantivarmuudesta keskustellaan ja päätetään. Unohtaa ei sovi myöskään sitä, että aina kun Venäjästä on kysymys, taustalta löytyy myös poliittista edunvalvontaa. Ei yllättäisi ketään, mikäli kaupanteon ehtoihin jossain vaiheessa kytkettäisiin myös poliittisia vaatimuksia.

Jos Ruotsi haluaa sitoa energiasaantinsa Venäläiseen sähköön, ei suomalaisten sitä tarvitse apinoida. Suomalainen ydinvoimaosaaminen on jo yksistään sitä luokkaa, että se riittäisi perusteluksi kuudennen ydinvoimalan rakentamiseen sen sijaan, että Suomi jäisi venäläisten energiatoimitusten varaan.

Posted by Piruparka at 07:55 PM | Comments (0)

huhtikuu 21, 2006

MIELISTELYN MESTARIT

Suomella riittää lahjoja liehittelyyn, taipumusta teerenpeliin, kyvykkyyttä kosiskeluun ja valmiuksia flirttailuun. Puutetta ei ole myöskään kyvyistä keimailuun, hengenlahjoista hakkailuun eikä lahjakkuudesta liehakointiin. Tämä kaikki opittiin jo kauan sitten kun itäistä naapuria vielä kutsuttiin nimellä Neuvostoliitto. Kun kaikkea tuota nöyristely-nimikkeen alle mahtuvaa mielistelyä tehtiin suomalaisten toimesta vielä vapaaehtoisuuteen perustuen, yleisnimitys koko prosessille oli suomettuminen.

Noista rähmällään olon vuosista on jauhettu ehkä kyllästymiseen asti ja moni aikalainen varmasti haluaisi jo unohtaa koko puheenaiheen. Liehittelyn taidot ovat kuitenkin tallella ja historia toistaa itseään. Ilmansuunta on toki muuttunut ja keimailun kohde löytyy Moskovan sijaan Brysselistä, jonne se Suomen viiden vuoden itsenäisyyden jälkeen 90-luvun alkupuoliskolla siirtyi.

Mikäli oletetaan - kuten kansalaisilla lupa lienee – että hallituksella on toimissaan rehelliset tarkoitusperät, niin miksi se väen väkisin haluaa vahvistuttaa eduskunnalla Euroopan unionin perustuslaillisen sopimuksen valtavalla kiireellä samaan aikaan, kun suurissa jäsenmaissa suunnitellaan sopimuksen muuttamista kansalaisille hyväksyttävämpään, kevyempään muotoon. Selitys, että ratifiointi näyttäisi hyvältä Suomen puheenjohtajakauden alkaessa, ei vakuuta. Voiko tosiaan olla niin, että tässä maassa valtiollisia sopimuksia tehdään niistä lähtökohdista, että joku näyttää hyvältä? Jos tehdään, ei kysymys ole mistään musta kuin mielistelystä – suomettumisesta – jälleen kerran.

Muitakin syitä hallituksen kiirehtimiseen voi olla. En tiedä, onko asioiden perimmäisten syiden kertomatta jättäminen valehtelemista. Kovin rehellistä se ainakaan ei ole. Ja jos hallitus mieluimmin valitsee paljonparjatut epäilyt suomettumissynnistä kuin totuuden kertomisen, niin ketunhäntiä pilkistelee päätöksentekijäin kainalossa.

Saattaa nimittäin olla niin, että suomalaisia sahataan silmään tärkeäksi mainostetun puheenjohtajuuskauden varjolla. Suomettuminen kun istuu sitkeästi suomalaisten selkärangassa, heidän ei uskota huomaavan, että eduskunnalla hyväksytetään vaivihkaa koskaan voimaan tulematon perustuslakisopimus. Kun sopimus on kerran hyväksytty, sen sisältöä voidaan muuttaa sellaiseksi mitä nöyristely EU:n suuntaan edellyttää, eikä kukaan voi enää puhua vaikkapa kansanäänestyksestä.

Posted by Piruparka at 01:55 PM | Comments (0)

huhtikuu 19, 2006

JOSSAIN SE ERO ON

Lienee vähintäänkin arveluttavaa tunnustaa, että Piruparan vuosikymmenien saatossa lukemien – satojen tai ehkä tuhansien – kirjojen joukkoon mahtuu ainoastaan kourallinen naiskirjailijoiden teoksia. Kun vielä totean, että valtaosa niistäkin ovat pääsääntöisesti olleet dekkareiksi laskettavaa tuotantoa, en taida antaa itsestäni kovinkaan monipuolista kuvaa kirjojen lukijana. Kirjallisuuden harrastajaksi en itseäni koskaan ole väittänytkään. En kuitenkaan ole yksin. Tiedossani ei ole, onko asiaa sen tarkemmin tutkittu, mutta yleisesti käsitys on, että usein juuri miehet viihtyvät omaa sukupuoltaan olevien kirjailijoiden kirjoittamien kirjojen parissa.

Vaikka pidänkin dekkareista, olen lukenut ainoastaan yhden Liza Marklundin kirjan. En muista enää edes nimeä, enkä juuri juontakaan. Kirjasta on jäänyt kuva, että siinä suhtauduttiin miehiin ensisijaisesti sovinisteina. Lukukokemuksesta jäi myös mieleen, että kirjailijan tarkoitus oli tarjota lukunautinnon ohella - ellei nyt suoranaista aivopesua, niin ainakin vaivihkaisesti syöttää naisasiallisia asenteita lukijalle.

En tiedä, onko Marklund muuttanut toimintatapojaan ja siirtynyt vaivihkaisen vaikuttamisen sijasta suoraan puheeseen. Käteeni nimittäin sattui kirjanen nimeltään ”Helvetissä on paikka naisille jotka eivät auta toisiaan”. Ja kuinka ollakaan, kirjoittajina on kaksi naista. Edellä mainittu Liza Marklund ja toisena Lotta Snickare. Kun takakannen esittelyssä vielä oli maininta, että todetut naiset käsittelevät kirjasessaan kulttuuriimme syvään juurtuneita miesten ja naisten rooleja, niin teos sopi hyvin otettavaksi pitkien pääsiäispyhien aikaan luettavaksi.

Kirja ei ole kovin laaja. Siitä huolimatta siitä löytyy paljon ajattelemisen aihetta vaikkapa siinä, kuinka tyttöjä koulitaan naisiksi ja poikia miehiksi jo hyvin nuoresta pitäen. Taisin jopa löytää yhtymäkohtia omaan lapsuuteeni ja elämääni kahden nuoremman sisaren isona veljenä. Kuitenkin siinä vaiheessa kun kirjailijakaksikko alkoi käsitellä naista ja miestä työelämässä, alkoi tekstissä ilmetä sellaista naisasiaa, joka ei kaikilta osin tämän kirjoittajalle auennut. Ehkä se johtui siitä, että kirjan sanoman ymmärtämiseen ja sen oivaltamiseen edellytetään jotain sellaisia naisellisia ominaisuuksia, joista mieheksi syntyneet eivät ole päässeet osallisiksi. Ehkä samasta asiasta on kysymys, kun ei Piruparan, eikä monen muun miehen, käsissä naiskirjailijoiden kirjat juurikaan ole kuluneet. Mene ja tiedä.

Posted by Piruparka at 06:58 AM | Comments (0)

huhtikuu 13, 2006

VEE JA MUISTISÄÄNTÖ

Lieneekö ikä aiheuttanut sen, että yhä useammin törmää tilanteisiin, jossa äidinkielen kuunteleminen koettelee ärsytyskynnystä. On väitetty, että suomen kieltä olisi vaikeaa oppia. Ei tarvitse kovin paljoa liioitella, jos toteaa, että mikäli oppii käyttämään yhtä vee- sanaa, ei muutaman sidesana lisäksi paljon muuta tarvita, kyetäkseen kommunikoimaan tämän päivän nuorten ikäluokkien kanssa. Vai mitä on sanottava vaikkapa seuraavasta, elävästä elämästä lainatusta kommentista.

– V...u, kun v.....aa niin v...sti.

Olen joskus aprikoinut, miten maahanmuuttajille ja muille suomen kieltä opiskeleville havainnollisesti kerrotaan ja selitetään tuon mainitun sanan runsas esiintyminen suomalaisten puhekielessä. Saattaa olla, että ainakin muslimeille, mutta varmaan myös monille muille on melkoinen järkytys ja ankara kulttuurishokki, kun heille jossain vaiheessa selviää kohde, mistä suomalaiset itse asiassa kaiken aikaa puhuvat.

Ettei tulisi moitteita hienostelusta, tulkoon kerrotuksi, että toki mainittu sana on kuulunut myös Piruparan kielenkäytössä - aika-ajoin. Todistettavasti ainakin vuodesta 1953 lähtien. Esiintyessään sana on korvannut yleensä jonkun muun, niin sanotun ärräpäiden kategoriaan kuuluvan sanan.

Omat muistikuvat 53 vuoden takaa ovat melko hataria. Aikalaiset ovat kuitenkin sen verran taajaan asiasta vuosien saatossa muistuttaneet, että tieto sanan käyttämisestä muistisääntönä on hyvin tiedossa. Tuolloin - siis vuonna 1953 - mainiota marjaa, vadelmaa, oli tämän kirjoittajan perheessä kutsuttu vaaraimeksi. Uuden naapurin lapset kutsuivat samaista marjaa vatuksi, joka nimitys ei millään tahtonut jäädä viisivuotiaan Piruparan mieleen. Näin ollen, asian auttamiseksi oli kehitettävä muistia tukevaa toimintaa. Edesmenneen äitini kertoman mukaan mainitun vattu-sanan muistamattomuus oli vaivannut ylle merkittyä useamman päivän ajan, kunnes oivallus viimein oli syntynyt. Olin innoissani juossut äidilleni kertomaan:

– Nyt mä tiedän, kuinka mä sen vatun muistan. Kun ensin muistaa v...u, niin siitä on helppo muistaa vattu. Pohtimisen aihe lienee, mistä johtui, että vee oli jo viisivuotiaalla niin tiukasti mielessä, että sitä oli mahdollista käyttää muistin virkistäjänä.

Posted by Piruparka at 03:15 PM | Comments (0)

huhtikuu 11, 2006

VARSINAINEN SUOMI

Usein kuulee eri yhteyksissä mainittavan, että Suomi on pieni maa. Tällä tarkoitettaneen suomalaisten, lukumääräisesti pientä joukkoa, joka puhuu omaa outoa kieltään. Jossain toisessa yhteydessä saattaa kuulla sanottavan, että Suomi on suuri maa. Tällä on kaiketi tarkoitus ilmaista sitä, että tuo pieni outoa kieltä puhuva populaatio kansoittaa lukumääräänsä nähden valtavaa maa-aluetta, johon ilman mitään ongelmia mahtuisi yli kymmenkertainen määrä ihmisiä.

Suomessa asuu ihmisiä keskimäärin17 asukasta / km2. Se on jakautunut erittäin epätasaisesti. Uudellamaalla asukastiheys on 203, kun se Lapissa on vain 2 asukasta / km2. Kerrottakoon vertailun vuoksi, että vaikkapa Hollannissa ihmisiä elää keskimäärin 478 henkeä neliökilometrin alueella.

Ilmeisesti koulun penkiltä on mieleen jäänyt tieto, että alun perin varsinainen Suomi sijoittui – nimensä mukaisesti - kutakuinkin nykyisen Varsinais-Suomen maakunnan alueelle. Nykyisten rajojen sisäpuolella asuvat suomalaiset mahtuisivat edelleen Varsinais-Suomen maakunnan alueelle, eikä olisi vielä ylen ahdastakaan.

No, ei Varsinais-Suomea tarvitse tietenkään kaikilla suomalaisilla täyttää. Voisi varsinainen Suomi olla huomattavasti suurempi, mutta se ei välttämättä tarkoita, että koko valtava maa on pidettävä päästä päähän ja laidasta laitaan asuttuna, jopa väkisin. Suomalaiset mahtuisivat hulppeasti nykyistä puolta pienemmälle alueelle. Lopusta riittäisi raaka-ainetta metsäteollisuudelle, sinne sopisi luonnonsuojelualueita ja aarniometsiä. Olisi tilaa karhuille, susille ja valkoselkätikoille. Luonnollisesti sinne saisi muuttaa ja siellä asua jokainen joka haluaa, mutta ei siellä kunnallista byrokratiaa ja komeita kunnantaloja tarvittaisi. Kannattamatonta maanviljelystäkään ei tarvitsisi väkisin ylläpitää seudulla, jossa sitä on aikojen saatossa harjoitettu henkensä pitimiksi ainoastaan pakon sanelemana.

Koska hyvinvointipalveluiden järjestäminen koko laajan valtakunnan alueelle tuntuu ylivoimaisen vaikealta, ainoa järkevä keino on pienentää aluetta. Valtakunnan rajat on pidettävä luonnollisesti ennallaan, mutta alueen käyttötarkoitusta olisi järkeistettävä. Olisi ehkä viisasta pohtia, mikä on rationaalista toimintaa. Muhamedkin tiettävästi käveli kiltisti vuoren luo, kun huomasi sen olevan fiksumpaa kuin odotella vuoren siirtymistä. Myös nykyisin ihmiset liikkuvat joustavammin, vaikkapa palveluiden luo kuin päinvastoin.

Posted by Piruparka at 05:39 AM | Comments (0)

huhtikuu 07, 2006

KOMEAT TITTELIT

Syksyllä 2002 kirjoitin tällä palstalla pakinan otsikolla ”Päällikköpulaa”. Aihe lähti Helsingin Sanomien silloisen sunnuntainumeron ”Avoimet työpaikat” ilmoituksista, joissa haettiin yli 50 erilaista päällikköä. Nyt, runsaat kolme vuotta myöhemmin katse pysähtyi erään toisen lehden vastaavaan ilmoitusosastoon. Erilaisista päälliköistä näytti edelleen olevan vajausta. Yksi asia kuitenkin pisti silmään. Suuri joukko avoinna olevien työpaikkojen ammattinimikkeistä ilmoitettiin englanninkielisinä. Pikaisen laskutoimituksen jälkeen havaitsin, että näiden määrä oli noin 37 prosenttia. Toisin sanoen noin 680:een avoinna olevaan työpaikkaan noin 250:een haettiin työntekijää englannin kielellä.

On totta, että työelämä kansainvälistyy ja kielitaitovaatimukset lisääntyvät ja monipuolistuvat. Totta lienee myös se, että varsinkin IT-alalla suomenkielisiä ammattinimikkeitä ei edes ole ja on käytettävä alkuperäisiä englanninkielisiä. En kuitenkaan pääse ajatuksesta, että ainakin osaan avoinna olevista työpaikoista edelleen voitaisiin hakea työntekijöitä suomen kielellä ja suomalaisilla ammattinimikkeillä. Eli onko englanninkielisten ammattinimikkeiden osalta menossa joku hienosteleva muoti-ilmiö? Vai onko ajatus suunnilleen sama kuin edellä mainitussa päällikkövajeessa, että osa palkanmaksusta korvataan hienoilla ja hienostelevilla titteleillä?

Näitä ongelmia pohtiessaan, Piruparka joutui turvautumaan itseään kielitaitoisempaan apuun ja kysymyksiä syntyi lisää. Miksi siis pitää ilmoittaa vaikkapa avoinna olevasta talouspäällikön paikasta nimikkeellä account manager? Onko ehkä hienompaa ilmaista olevansa Trainee in Contract and Negotiations? Kun voisi kertoa työskentelevänsä harjoittelijana sopimus- ja neuvontaosastolla.

Jos tällainen tapa leviää, voitaisiin ajatella haettavan työntekijöitä vaikkapa seuraavin nimikkein: Assistant to the garbage collector (jäteauton apumies). Tai ehkä junior shoe cleaner (avustava kengänkiillottaja) Ja kun kapakassa joku kysyy, että mitä teet työksesi, niin onhan se hienompaa ilmoittaa olevansa senior street cleaner kuin vaikkapa johtava kadunlakaisija.

Jopa naistentansseissa kannattaisi ottaa riski ja ilmoittaa olevansa assistant caretaker of the dumping area, sillä ei suomalaisten kielitaito sentään niin hyvä ole, että kaikki oivaltaisivat oitis sen tarkoittavan kaatopaikan apulaishoitajaa.

Posted by Piruparka at 05:46 AM | Comments (0)

huhtikuu 04, 2006

400 vuotta

Piruparan syntymäkotikaupunki Vaasa täyttää tänä vuonna 400 vuotta. Kun Kaarle IX perusti kaupungin 1606, maailma oli täysin toisen näköinen kuin tänä päivänä. Mietteet syntymäkaupungin historiaan lähtivät liikkeelle, kun sain kutsun osallistua sisarentyttäreni vihkiäisiin. Ne järjestetään historiallisessa Mustasaaren kirkossa, joka on yksi niistä harvoista rakennuksista, jotka säilyivät tuhoutumatta1852 sattuneesta kaupungin palosta. Nykyinen kirkko toimi tuolloin Vaasan hovioikeutena.

Kaupunki tuhoutui tulipalossa niin totaalisesti, että sen uudelleenrakentamista entiselle paikalleen ei pidetty tarkoituksenmukaisena, vaan kaupunki rakennettiin uudelleen vajaan kymmenen kilometrin päähän lähemmäksi merenrantaa. Rantaviiva kun voimakkaan maannousun takia oli siirtynyt ja siirtyy edelleen kauemmaksi merelle.

Samassa yhteydessä Vaasa sai myös väliaikaisesti uuden nimen. Tunnetulla suomalaisuusmiehellä Sakari Topeliuksellakin taisi olla jotain tekemistä sen asian kanssa, että Venäjän silloinen tsaari Aleksanteri II vahvisti anomuksesta kaupungin uudeksi nimeksi Nikolainkaupunki. Toimenpide osoitti melkoista makeilunhalua ja nöyristelyä itäiseen ilmansuuntaan. Nimi Nikolainkaupunki esiintyi pääasiassa ainoastaan virallisissa yhteyksissä. Kaupunkilaisten mieliin keisarista muistuttava nimi ei koskaan iskostunut, vaan he pitivät itseään vain ja ainoastaan vaasalaisina koko sen runsaan 60 vuoden ajan, jonka jälkeen - vuonna1917 - kaupungille palautettiin virallisesti sen alkuperäinen nimi Vaasa.

Kovin usein ei törmää tosiasiaan, että Vaasa toimi kansalaissodan aikana niin sanotun valkoisen Suomen pääkaupunkina ja senaatin kokoontumispaikkana, jolloin Helsinki oli punaisten miehittämä. Tuolta ajasta on peräisin Vaasan vaakunassa esiintyvä, senaatin sille, viimeisessä Vaasassa pitämässään istunnossa myöntämä Akseli Gallen-Kallelan suunnittelema, itsenäisen Suomen vanhin kunniamerkki, vapaudenristi.

Tänä päivänä syntymäkotikaupunkini on noin 57 000 asukkaan - 25 prosentin ruotsinkielisyysosuudellaan - kaksikielinen yliopistokaupunki, jonka tapahtumia Piruparka yli 20 vuoden poissaolon jälkeen edelleen seuraa, vaikka käyntikerrat paikan päällä rajoittuvatkin 1-2- vuosittain.

Posted by Piruparka at 12:29 PM | Comments (0)