« toukokuu 2006 | Vasta julkaistut | heinäkuu 2006 »

kesäkuu 30, 2006

PUITELAILLISTA

Tulihan se sieltä – esitys puitelaiksi raamittamaan kunta- ja palvelurakenneuudistusta. Demokraattisessa järjestelmässä jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen ja sen esittämiseen. Ongelmia syntyy silloin, kun eri mielipiteitä aletaan kasata yhteiseksi kannanilmaisuksi. Eikä se tietenkään synny ilman kompromissia. Nyt aikaansaatu sopimus puitelaista on tuollainen kompromissi. Jokseenkin kehnonlainen sellainen, se täytyy todeta.

Asiaan tietenkin kuuluu, että erimieliset Sdp ja keskusta hehkuttivat puheenjohtaja Heinäluoman ja kuntaministeri Mannisen johdolla saavutusta, joka kuitenkin oli, kuten todettu, lähinnä torso mikäli sitä verrataan tavoitteisiin ja odotuksiin joita puitelaille asetettiin. Ellei oteta huomioon kuntaan tai yhteistoiminta-alueeseen määriteltyä 20 000 asukkaan vähimmäismäärää perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen väestöpohjaksi, kunnat voivat ja saavat toimia melko vapaasti oman harkintansa mukaan yhteistoimintakuvioita ja kuntaliitoksia rakentaessaan.

Asioiden pitää kuitenkin olla kunnossa vuoteen 2009 mennessä. Ellei näin ole, erinäisten monimutkaisten prosessien jälkeen saattaa eteen tulla jopa pakkoliitoksia. Se oli myönnytys, jonka keskusta joutui puitelaillisen sopimuksen aikaansaamiseksi tekemään. Keskustan taholta kuitenkin vakuutetaan, että tilanteen pitää olla todella paha, ennen kuin sellaiseen tilanteeseen joudutaan. Tällä vakuuttelulla pyritään takaamaan keskustan äänet eduskuntavaaleissa. Aika näyttää onko vakuuttelu uskottavaa.

Demarit olisivat kaiketi halunneet hoitaa koko kunta- ja palvelurakenneuudistuksen, ellei nyt aivan kerralla, niin huomattavasti nopeammassa tahdissa kuin keskusta. He joutuivat kuitenkin venymään, vaikka voivatkin laskea saavutuksekseen, että edes edellä mainittu vuoden 2009 takaraja tuli keskustan taholta hyväksytyksi. Myös kaupunkikeskusten olemassaolon tunnustamisen demarit voivat katsoa voitokseen.

Kaiken takana kuitenkin kummittelivat ensi talven eduskuntavaalit. Toisaalta puitelaki on saatava voimaan, mutta toisaalta kovin radikaaleja päätöksiä ei vaalitappion pelossa uskalleta tehdä. Näin se vaan on. Valitettavasti.

Posted by Piruparka at 12:11 PM | Comments (0)

kesäkuu 27, 2006

VÄLITILINPÄÄTÖS

Tasavallan eduskunta aloittaa keskiviikkona kesälomansa. Edustuksellinen demokratian mukaan kansalaiset antavat edustajien käytettäväksi oman äänivaltansa. Siksi tässä vaiheessa on syytä tarkastella näiden valtiopäivien tähänastisia aikaansaannoksia. Katsoa, mitä kansalaisille on jäänyt käteen edustajiensa toimista.

Koska painotus on sanalla ”kansalaisille”, emme päästä kansanedustajia kehumaan omia aikaansaannoksiaan, vaan tarkastelunäkökulma on tiedotusvälineiden jakama uutisointi, jota ihmiset seuraavat keskivertokansalaisten intensiteetillä.

Kyynikko voisi sanoa, että ei ole mitään välitilinpäätettävää, ja jatkanut, että eiväthän poliitikot ole väitelleet kuin tuolien ja lautasten lukumäärästä ja siitä kuka saa kutsua kenet vierailulle sekä juhlineet veronmaksajien rahoilla eduskunnan 100-vuotista taivalta.

Onneksi kaikki eivät ole kyynikkoja. Kansanedustajatkin tietävät, että heidän toimiaan tarkkaillaan. Digiboksien lisääntymisen huomaa siitä, että digikanavien kautta joka torstai televisioitavilla eduskunnan kyselytunneilla on kansanedustajia huomattavasti enemmän kuin aiemmin, jolloin väkeä istuntosalissa oli kysymysten esittäjien lisäksi ainoastaan silloin kun kyselytunti televisioitiin analogisilta kanavilta.

Ovathan kansanedustajat tehneet kevään mittaa ihan oikeaakin lainsäädäntöyötä. Valiokunnissa on kuunneltu mittavat määrät asiantuntijoita koskien seksin ostoa ja sen kriminalisointia. Tiedotusvälineet ovat pitäneet päivittäin huolta, että kansalaiset ovat olleet selvillä mainitun lain vaiheista. Laki tulee voimaan. Jatkossa myydä saa, mutta ostajan on ennen ostamista selvitettävä, ettei kysymyksessä ole paritus eikä ihmiskauppa. Nähtäväksi jää, koskeeko laki myös kansanedustajia. Onko myös heillä – säätämänsä lain puitteissa – oikeus ostaa seksiä ilman paheksuntaa?

Kansalaisten tiedon tasoa on ylläpidetty myös hedelmöityshoitoja koskevan lainsäädännön kehittymisestä. Se onkin niin visainen pulma, että siihen ei ratkaisua löytynyt kevätistuntokaudella. Veikö seksin ostoon liittyvä lainsäädäntötyö edustajilta puhdin? Mene ja tiedä. Joka tapauksessa tiedetään, että syksyksikin jäi jotain säädettävää.

Ai niin. Raskasta työtaakkaansa korostaakseen, kansanedustajat eivät puhu kesälomasta, vaan istuntovapaasta. Silloin työtehtäviin kuuluvat käynnit mahdollisimman monilla eri kesäfestareilla.

Posted by Piruparka at 05:17 AM | Comments (0)

kesäkuu 22, 2006

KESKIKENTTÄMIEHET

Otsikko sopisi mainiosti tarkoitukseensa myös, mikäli pakinan aihe olisi meneillään olevat jalkapallon MM-kisat. Ainakaan tässä yhteydessä ei ole tarkoitus käsitellä urheilua, vaan pysytellä turvallisesti kotimaan politiikan tanhuvilla.

Suurten puolueiden erottaminen toisistaan on ollut hankalaa, ellei peräti mahdotonta jo iät ja ajat Ennen presidentinvaaleja kaikki ennusmerkit ja gallupit antoivat ymmärtää Tarja Halosen kannatuksen olevan sitä luokkaa, että kaikki haastajat tulevat jäämään kauas taakse. Jotkut innokkaimmat taisivat olla sitä mieltä, että Halonen olisi voitu kannatusluvuista johtuen julistaa presidentiksi jopa ilman vaaleja. Tästä oli seurauksena, että kaikissa suurissa puolueissa alkoi näkyä sosiaalidemokraattisia piirteitä. Kokoomuksen Niinistö tekeytyi työväen presidentiksi ja keskustan Vanhanen unohti täysin olleensa eräs työreformin pääasiallisimmista luojista ja isähahmoista.

Keskusta taisi yllättää jopa itsensä presidentinvaalien toisella kierroksella, kun ei sillä kertaa ryhtynytkään pettäjäksi - toisin kuin kokoomus Ahon kohdalla edellisissä presidentinvaaleissa - vaan lähti tukemaan Niinistöä jopa ihan julkisesti.

Myös kokoomus taisi yllättyä Niinistön saamasta kannatuksesta. Joka tapauksessa se riehaantui keskustalta saamastaan tuesta siinä määrin, että uho suurimmaksi ja kauneimmaksi alkoi heti presidentinvaalien jälkeen. Samalla myös linja muuttui. Kukaan ei enää puhunut työväen presidentistä, vaikka Niinistö edelleen kelpaisi vetämään kokoomuksen vaalivankkureita eduskuntavaaleissa. Sen verran Niinistöön taisi presidentinvaalien tiimoilta tarttua demarihenkeä, että hän nykyisin -muiden demaripomojen tavoin - jo julkisesti uskaltaa kannattaa Natoa ja siihen liittymistä.

Muut kokoomuslaiset, Kataisen johdolla, ovat sen sijaan niin innoissaan uudesta keskustalaisesta ilmeestään, että puoluekokouksen yksimielisellä julistuksella päättivät siirtymisestään lähes kokonaan keskustan tontille ja ilmoittivat tästä lähtien pelaavansa puoluekentällä keskikenttämiehinä. No, oikeajalkaisina ehkä hieman kentän oikealla laidalla, mutta keskikentällä kuitenkin.

Jää äänestäjien arvioitavaksi, minkä tuulen mukaan kokoomuksen aatteellinen linja kulloinkin kääntyy - on se sen verran ailahtelevaa. Tällä kertaa ovat voimissaan keskikenttämiehet.

Posted by Piruparka at 06:00 PM | Comments (0)

kesäkuu 20, 2006

AJATUKSIA AJOKORTISTA

Sattui aistimiin uutinen, että ajokortin hintaan on tulossa huomattava korotus. Ajokertojen määrää ollaan nostamassa 30 – 40, joten on selvää, että uudistus näkyy loppusummassa. Korotuksen suuruus on 240 euroa. Se on iso nousu nykyisen, keskimäärin 1500 euroa maksavaan ajokortin hintaan - vaikka liikenneturvallisuuden parantamisen kannalta onkin täysin ymmärrettävä.

Hinnan voisi suhteuttaa summaan, jonka ajokortista joutui maksamaan 1960-luvulla. Piruparan taidot eivät kuitenkaan riitä laskemaan kaikkia inflaatioiden ja euron aiheuttamia vaikutuksia rahan arvoon, joten on viisaampaa vain todeta, että halpaa ajokortin hankkiminen ei koskaan ole ollut.

Aina ajokorttia ei välttämättä tarvitse kustantaa itse. Seuraavassa Piruparan toimintamalli, joka on pudottanut kaikkien ajamieni kolmen ajokortin kustannukset varsin kohtuullisiksi.

Ensimmäisen ajokorttini hankkimisesta tulee ensi vuonna kuluneeksi 40 vuotta. Se oli niin kutsuttu yksityinen kuorma-auton kortti. Pienehkö palkka, mutta ennen kaikkea nuoren miehen silloiset elämäntavat aiheuttivat sen, että ansioiden loppusaldo oli yleensä negatiivinen ja ajokortti ilman erityisjärjestelyjä olisi mitä todennäköisimmin jäänyt hankkimatta. Myönnän käyttäneeni melkoisesti luovuuttani, saadessani silloisen työnantajani ymmärtämään, että oma haluni hankkia ajokortti on ensisijaisesti työnantajan intressien mukaista. Näin päädyimme järjestelyyn, jonka mukaan työnantaja maksoi ajokortista aiheutuneet kustannukset ja peri niitä sitten vähitellen palkastani takaisin. Perittynä oli noin kolmasosa ajokortin hinnasta, kun työnantaja ilmoitti, että se oli sitten siinä.

Muutama vuosi myöhemmin ammattimaisen ajokortin hankkiminen edellytti yhden ylimääräisen, ammattikuljettajille tarkoitetun lomakenipun opettelemista. Yksityinen ajokortti mahdollisti sen, että ajoharjoitteluun ja inssiajoon sain käyttää autokoulun autoa ilman opettajaa, toimittamalla autokoulun henkilökunnalle viisi korillista Jaffaa käytössäni olleista edustusjuomista.

Ensimmäisen ajokortin hankkimisesta oli kulunut 21 vuotta, kun löysin itseni istumasta päätoimisesti koulun penkillä. Tarkoitus oli suorittaa puoli vuotta kestävä linja-autonkuljettajan kurssi. Näin tapahtui ja linja-auton kuljettamiseen oikeuttavasta ajokortista itse kustannettavaksi tuli leimavero eli 90 silloista markkaa (n. 15 euroa).

Posted by Piruparka at 11:17 AM | Comments (0)

kesäkuu 16, 2006

USKOTTAVUUS KOETUKSELLA

Tässä hiljattain Suvi-Anne Siimes ilmoitti melko yllätyksellisen tiedon, että hänellä taannoinen vasemmistoliiton puheenjohtajuus vaihtuu kansanedustajakauden päätyttyä ensi keväänä Lääketeollisuus ry:n toimitusjohtajuuteen.

Tieto yllätti monella taholla. Kukaan tuskin epäilee Siimeksen edellytyksiä hoitaa mainittua tehtävää. Kansantaloustieteen lisensiaatin pätevyydellä homma toki teknisesti hoituu. Ehkä kellojen olisi pitänyt soida jo silloin, kun Suvi-Anne Siimes oli pyrkimässä vasemmistoliiton puheenjohtajaksi. Pohtia sopii, kummassako tapauksessa esiintyy uskottavuusvajetta. Silloin kun kansantaloustieteen lisensiaatista yllättäen leivotaan vähäosaisten edunvalvojana tunnetun vasemmistoliiton puheenjohtaja vai silloin kun mainitun vasemmistoliiton äskettäin eronnut puheenjohtaja muuttuu leivontalaudalla 64 lääketeollisuusyrityksen muodostaman etujärjestön toimitusjohtajaksi. Valvottavien eduissa lienee eroja. Mitä yhteistä voi olla vasemmistoliiton äänestäjäkunnalla ja 1,6 miljardin euron vuosimyynnin tekevien jäsenyritysten Lääketeollisuus ry:llä.

Vasemmistoliitto on niin edeltäjiensä kuin oman olemassaolonsa ajan profiloitunut pienituloisten ja vähäosaisten edunvalvojana. Lääketeollisuus ry sen sijaan on tutkivan lääketeollisuuden elinkeinopoliittisia asioita ajava yhdistys, jonka tavoitteena on lääketeollisuuden toimintaedellytysten, kilpailukyvyn sekä tutkimusedellytysten kehittäminen Suomessa ja EU:ssa. Etsiköön yhteisiä intressejä ja samankaltaisuutta ken haluaa. Piruparka niitä ei löydä.

Herää kysymys, oliko Siimes vasemmistoliiton puheenjohtajana aidosti vähäosaisten asialla, vaikkei minkään sortin sosialistiksi tunnustautunutkaan? Kuuluiko vasemmistoliiton puheenjohtajuus ja heti kättelyssä avautuva ministerinpaikka vain Siimeksen valmiiksi laadittuun urasuunnitelmaan? Hieman ilkeitä kysymyksiä, varsinkin jos pussissa puhtaiden jauhojen sijaan vilahtelee karvaisia ketunhäntiä. Ehkä kuitenkin Suvi-Anne Siimes on nyt omiensa joukossa. Lääketeollisuudenkaan julkisuuskuva kun ei nykyisellään taida kovin kaksinen olla.

Posted by Piruparka at 08:18 AM | Comments (0)

kesäkuu 13, 2006

PUHEENJOHTAJA

Aikaa on kaksi ja puoli viikkoa siihen, kun alkaa Suomen puheenjohtajuus Euroopan unionissa. Mikäli uutisia on tullut seurattua huolimattomasti, voisi olettaa, että EU on ollut ilman puheenjohtajaa viimeiset seitsemän vuotta. Se aika on kulunut, kun Suomi edellisen kerran hoiti tehtävää. Muiden maiden puheenjohtajuuksista on uutisissa kerrottu vain ohimennen. Tästä voisi päätellä, että puheenjohtaminen EU:ssa on tärkeää ainoastaan silloin, kun hommaa hoitaa Suomi.

Jos tehtäisiin kysely suomalaisten keskuudessa, melko moni osaisi vastata kysymykseen: Mikä maa on EU:n puheenjohtajamaa loppuvuonna 2006? Harvempi kykenisi kertomaan, kuka tehtävää on hoitanut alkuvuoden ja tuskin kukaan osaisi sanoa, mitkä kaksi maata EU:n puheenjohtajuutta hoitavat ensi vuonna. Suoranaista asiantuntemusta edellyttäisi, että tietäisi, koska Suomi seuraavan kerran on johtamassa puhetta EU:ssa. Voidaan syystä kysyä: Mitä suomalaiset muistavat muiden EU-maiden puheenjohtajakausilta? Joitain sopimuksia on nimetty sen paikkakunnan mukaan, missä sopimus on allekirjoitettu. Muuten puheenjohtajakaudet eivät eurooppalaisia taida juurikaan hetkauttaa, paitsi tietenkin suomalaisia silloin, kun tehtävä osuu omalle kohdalle.

On selvää, että EU:n puheenjohtajuus nostaa tehtävää hoitavan maan profiilia niiden silmissä, jotka järjestettäviin kokouksiin osallistuvat. Kun Suomessa puheenjohtajakaudella pidetään yli 130 kokousta ja joiden osanottajat avustajineen, neuvonantajineen ja muine tukihenkilöineen saapuvat 25:stä EU:n jäsenmaasta, kokousvieraiden määrä nousee reippaasti yli 10 000. Kun tähän päälle lasketaan eri tiedotusvälineiden toimittajat, liikutaan henkilömäärissä, jotka varmasti aiheuttavat matkailun edistäjissä myötätuntoisia ajatuksia. Muodostaahan tuollainen ihmismäärä ainakin teoriassa potentiaalisen markkinointireservin, mikäli ovat näkemäänsä ja kokemaansa tyytyväisiä.

Tuoko Suomen EU-puheenjohtajuus mukanaan muutakin, kuin poliitikkojen, virkamiesten ja toimittajien matkailua maahamme, sitä voi pohtia. Mikäli kysymys on pelkästään tasavallan ja sen pääministerin itsetunnon kohottamisesta, kovin on hintavaa puuhaa.

Posted by Piruparka at 02:44 PM | Comments (0)

kesäkuu 09, 2006

ILMIÖ NIMELTÄ KIDULTIT

Kun Piruparka tässä taannoin törmäsi uusiosanaan kidultit, sen merkitys oli täyttä hepreaa. Sivistyssanakirjakaan ei sanaa tuntenut. Alkuviikolla sitten selvisi, että sana kidultit on lyhenne sanoista kid (lapsi) ja adult (aikuinen), eli voitaneen puhua lapsellisista tai lapsenmielisistä aikuisista. Vai voidaanko?

Lapsellisuutta ja lapsenmielisyyttä pidettäneen melko yleisesti varsin harmittomana luonteenpiirteenä. Lapsellisten ihmisten uskotaan joutuvan keskivertokansalaista useammin fiksumpiensa höynäyttämäksi, mutta muuten ilmiö tuskin tuottaa sen suurempia ongelmia.

Mikäli lainkaan ymmärsin, kidultit eivät kuitenkaan ole ihan tässä merkityksessä lapsenmielisiä. Aihetta alkuviikosta käsitellyt ”Ajankohtainen kakkonen” antoi kuvan, että kidulttien käsityksen mukaan muiden muassa sellaiset aikuistumisen mukanaan tuomat harmittavat ilmiöt kuten omistaminen, siihen usein liittyvät pankkilainat, niistä huolehtiminen ja vastaaminen, ovat kidulteille liian hankalaa, vaivalloista tai peräti vastenmielistä puuhaa. Siksi he sanovat: ”Kiitos ei”, sellaiselle aikuisuudelle. Ohjelmasta sai sen käsityksen, että kidultit ovat täysi-ikäisiä ihmisiä, jotka haluavat ikääntyä vapaasti, ilman aikuisuuden mukanaan tuomia vastuita ja velvoitteita, jotka he mitä ilmeisimmin kokevat vahvasti rasittavana ja vapauttaan rajoittavina. Siksi nämä aikuiset ihmiset mieluimmin hankkivat ansioillaan leluja, joita ei usein ole edes tarkoitettu lapsille. Aikuiset naiset leikkivät erikoisvalmisteisilla barbi-nukeilla ja nukkekodeilla ja partaiset, karvapalliuroot juoksevat pitkin metsiä ammuskelemassa toisiaan väripanoksilla, leikkivät hintavilla auto- tai junaradoilla jne., jne.

On kerrottu, että tällainen kidultti-ilmiö leviää valtaisalla vauhdilla ympäri maailmaa. Onko kysymys itsekkyydestä, että minä voin ja saan tehdä mitä haluan ja mikä minusta tuntuu mukavalta? Toivottavasti ja todennäköisestikin kysymys kuitenkin on marginaali-ilmiöstä. Ihmisistä joilla lienee rahaa, mutta pulaa tekemisestä.

Lienee luonnon laki, että oletettavasti ennemmin kuin myöhemmin myös Piruparka alkaa muistuttaa yhä enemmän lasta. Siinä vaiheessa metsään menemistä – ilman värikuulapyssyäkin - on syytä välttää. Käynnistäisi sellainen metsäretki sen verran suuret etsintäoperaatiot. Mutta kuka tietää. Sähköjunarata ja asemapäällikön lakki. Saattaisi onnistua. Mutta ei ennen, kun 80 ikävuotta takanapäin.

Posted by Piruparka at 07:53 AM | Comments (0)

kesäkuu 06, 2006

TYÖN ILOA

Kautta aikojen on korostettu työn ja työnteon merkitystä. Työvoima on valtaosalle ihmiskunnasta ollut se ainoa pääoma ja vaihdon väline, jota vaihtamalla joko rahaksi tai muuksi hyödykkeeksi, ihmiset ovat kyenneet hankkimaan itselleen jokapäiväisen leipänsä ja muun elantonsa. Vasta työvoiman asiallinen hinnoittelu on antanut keskivertokansalaisille mahdollisuuden hankkia päivittäisen ravinnon lisäksi myös muuta elintasoa. Työn tekemisestä suoritetulla korvauksella on ollut siis valtaisa merkitys hyvinvoinnin kasvulle viimeksi kuluneen vuosisadan aikana.

Työn ja työnteon suurta merkitystä yhteiskunnan vauraudelle on viime aikoina taas korostettu erityisesti työn teettäjien toimesta. Palkanmaksun tärkeydestä samat tahot ovat olleet huomattavasti vaitonaisempia. Siitä on pääteltävissä, että työ ja työnteko merkitsevät vaurautta ja hyvinvointia nimenomaan työn teettäjille. Onhan selvää, että varsinaisen työn tekijän vauraus ja hyvinvointi riippuu ainoastaan maksetusta palkasta eli siitä hinnasta, millä hän työvoimaansa myy. Muista väitteistä huolimatta, maksetut verot ovat myös osa hyvinvointia.

On huomattava, että tässä nimenomaisessa yhteydessä en puhu työnantajista, koska antamisella ainakin Piruparka ymmärtää pyyteetöntä ja hyvästä tahdosta tapahtuvaa toimintaa, jonka ensisijaista motiivia (toisin kuin teettämistä), ei yleensä mielletä hyötymistarkoitukseksi.

Työn teettäjän rooli sen sijaan on paljon selkeämpi. Jopa heidän keskusjärjestönsä nimilyhenteen (TT) voisi helposti mieltää tarkoittavan nimenomaan työn teettäjää. Saadakseen hyötyä, työn teettäjä siis teettää työtä jollain toisella ja maksaa varsinaisen työn tekijälle osan saamastaan hyödystä - jos maksaa. Millä perusteella tuota hyötyä mitataan ja jaetaan ja missä suhteessa? Se on ikuisuuskysymys, jota yhdellä pakinapalstalla ei ratkaista.

En tiedä onko työnantajista puhuminen ainoastaan tapakysymys. Toisaalta sana antaminen kuulostaa huomattavasti humaanimmalta kuin sana teettäminen, josta hyvinkin helposti assosioituu mieleen jonkinasteinen hyväksikäyttö. Nykyisin työn teettäjän asenne yhä useimmin kuitenkin näyttää olevan se, että kun antaa työtä ei sen lisäksi enää tarvitse antaa palkkaa. Eli työltä on viety sen arvo vaihdon välineenä ja työ mielletään jopa työministeriössä ensisijaisesti mielenterveyttä ylläpitävänä terapiatoimintana.

Posted by Piruparka at 05:18 AM | Comments (0)

kesäkuu 02, 2006

JUHANNUSHÄÄT

NOVELLI
Kirjoittanut Harri Hakala

JUHANNUSHÄÄT

Häät eivät olleet itsetarkoitus, ei edes päämäärä. Kysymys ei siis ollut sen enempää Rikun kuin Hannankaan pitkäntähtäimen suunnitelmasta, jonka toinen tai toinen olisi päättänyt toteuttaa. On toki myönnettävä, että kuningas alkohomalidi näytteli jonkinlaista, ehkä merkittävääkin osaa siinä tapahtumaketjussa, joka tuli päättymään juhannushäihin.
Hanna ja Riku eivät varsinaisesti tunteneet toisiaan. He olivat tavanneet sen verran, että tiedostivat toistensa olemassaolon, mutta sen lähemmän tuttavuuden solmimiseen ei kumpikaan ollut tuntenut kiinnostusta tai ehkä se johtui vain siitä, että tilaisuutta intensiivisemmän suhteen aikaansaamiseksi ei ollut aiemmin tarjoutunut.
Kun tilaisuus sitten tuli, se tapahtui - kuten aikuisilla ihmisillä usein - ravintolaympäristössä. Molemmat tarinamme päähenkilöistä viettivät erästä talven viikonloppua ravintolaillan merkeissä omien ystäviensä parissa, eikä mikään viitannut siihen, että illasta saattaisi muodostua millään tavalla poikkeuksellinen. Tämän Hannan ja Rikun ensimmäisen yhteisen ravintolaillan toteutumisen takapiruna ehkä jopa epävirallisena parittajana toimi heidän yhteinen ystävänsä Antti, joka ehdottoman korrektisti ja kaikkia tapainnoudattamisen sääntöjä kunnioittaen, esitteli itsepalveluperiaatteella toimivan ravintolan oluennoutojonossa Hannan ja Rikun toisilleen.
Kun tuopit olivat täytetyt, tämä äsken virallisesti toisiinsa tutustutettu pari päätti esittelijänsä myötävaikutuksella ja tämän johdolla vaihtaa pöytää ja siirtyä kolmistaan istumaan yksinäiseen sivupöytään. Siirtymisen motiivi oli tietenkin hieman hiljaisemman nurkkauksen hakeminen hillitylle ja mahdollisesti ehkä älykkäällekin keskusteluilmapiirille.
Ja ilmapiiriä, jopa atmosfääriä löytyi. Sitä löytyi siinä mittakaavassa, että muutamien kohteliaisuuden edellyttämien alkukommenttien jälkeen, Hannan ja Rikun yhteinen ystävä Antti koki joutuneensa keskustelussa sivuraiteelle, jopa kokonaan syrjäytetyksi. Sen verran runsaasti Hannalla ja Rikulla tuntui olevan asiaa toisilleen, että Antti, jolla muuten oli seurallinen ja ulospäin suuntautunut luonteenlaatu ei pitkään viihtynyt sivupersoonan roolissaan ja hän häipyikin siitä entiseen seuraansa ja jätti tämän – juuri tutustuneen parin - kehittelemään ihmissuhdettaan.
Aikaa kului. Toistensa taustoista tarinoitiin. Menneisyyksiä muisteltiin. Oltiin avoimia. Mitä pidemmälle ilta ehti, sitä mielenkiintoisemmiksi tuntuivat jutut käyvän. Syy saattoi olla nautituissa tuopillisissakin, mutta ilmeisen hyvin nämä kaksi toistensa seurassa näyttivät viihtyvän.
Nautitut tuopilliset olivat kuitenkin todennäköisin seuraus sille, että Hanna ja Riku jossain illan myöhemmässä vaiheessa eksyivät toisistaan. Minkälaisessa yhteydessä tämä eksyminen tapahtui, siitä ei ole silminnäkijähavaintoja. Saattaa olla ihan vaan niin, että toinen tai toinen, ehkä jopa molemmat yksinkertaisesti vaan tunsi itsensä väsyneeksi ja poistui ravintolasta. Ainoastaan se on tullut selvitetyksi, että kumpikin heräsi seuraavana aamuna omalla asunnollaan todennäköisesti jopa yksin.

Edellä kuvatusta tapahtumasta oli kulunut pari viikkoa ja oli jälleen viikonloppu, itse asiassa sunnuntai. Sattuneesta syystä Riku vietti tuona viikonloppuna aikaansa kotona, lähinnä television seurasta ja kirjallisuudesta nauttien. Ollessaan juuri siirtymässä makuuhuoneeseen lakanoiden väliin, soi puhelin. Kello oli tuolloin jo lähellä puolta yötä. Ja kuten arvata saattaa soittaja oli Hanna, joka sunnuntai-iltaa ravintolassa yksin viettäneenä tunsi itsensä yksinäiseksi ja kutsui Rikun asunnolleen tätä yksinäisyyttä mahdollisesti karkottamaan. Näin tapahtui, eikä tarvita selvännäkijälahjoja kyetäkseen toteamaan, että molemmat poistuivat Hannan asunnosta maanantaiaamuna yhtä matkaa omille työpaikoilleen.

Tämä toinen tapaaminen oli luonnollista seurausta aiemmin tapahtuneelle, mutta ei kuitenkaan merkinnyt minkään vakavamman parisuhteen lähtölaukausta. Sen verran tapahtumalla oli jatkon kannalta painoarvoa, että Hanna ja Riku sopivat yhteydenpidosta jatkossakin. Kovin tiivistä tämä yhteydenpito ei kuitenkaan ollut, sillä kevät oli jo pitkällä kun Riku soitti Hannalle ja kutsui tämän viettämään kanssaan syntymäpäiväänsä. Päivä oli lauantai ja paikka olisi sama ravintola, missä ensikohtaaminen oli tapahtunut.
Ilta kului rattoisasti, asiaa ja keskustelunaiheita löytyi edelleen. Aika-ajoin pöytään poikkesi vuorotellen kummankin tuttavia tutustumaan lähemmin tähän orastavaan parisuhteeseen. Joku yhteinen tuttavakin siinä käväisi ja illan ehdittyä jo kymmenen uutisten tienoille, tämä samainen yhteinen tuttu palasi takaisin ja ilmoitti päättäväisesti:
– Nyt se on päätetty, tehän menette kihloihin.
Sen verran oli tuoppeja jo siihen mennessä tullut kumottua, ettei mainittu puheenvuoro edes hätkäyttänyt, ei sen enempää Hannaa kuin Rikuakaan, vaikka jälkimmäinen epäilikin hankkeen nopeaa realisoitumista sanomalla:
– Toimenpidehän muuten olisi täysin toteutettavissa, ongelma vaan on se, että tänään eletään lauantai-iltaa, kello on kymmenen illalla eikä tähän hätään mistään saada tapahtuman sinetöimisen edellyttämiä jalometallisia sormikoristeita, jotta voitaisiin puhua virallisesta avioliittolupauksesta, jota kihlautuminen ainakin ennen vanhaan tarkoitti.
– Ei hätää, innostui Hanna, minähän tunnen kultasepänliike Halmeen omistajan. Kyllä hän tulee meille sormukset myymään.
Riku yritti vielä vedota käytössään oleviin, rajallisiin käteisvaroihin, hän kun ei ollut varautunut tämänkaltaisiin yllätyksellisiin kulunkeihin.
Hanna kuitenkin oli jo vauhdissa ja innostuttuaan häntä ei pidellyt enää mikään.
– Kyllä se tuttavuus Halmeen kanssa parin sormuksen verran luottoa kestää, on se kestänyt sen
ennenkin.
– Miten niin ennen, yritti Riku, mutta Hanna oli jo menossa puhelimeen soittamaan Halmeelle.
Kauan ei kestänyt, kun Hanna palasi.
– Tilanne hallinnassa, puolen tunnin kuluttua Halme on liikkeessään, joten ei muuta kuin
menoksi.
Sen verran käyty keskustelu oli kiinnittänyt lähipöydissä istuvien huomiota, että lähtiessään toteuttamaan hetken mielijohdettaan Hanna ja Riku saivat saatteeksi valtaisat kättentaputukset. Taisipa väkijoukosta kuulua lupauksenomainen huudahdus, että takaisin tullessa odottaa pullollinen kuplivaa.

Tässä yhteydessä lienee syytä kertoa, että tarinamme pari ei ollut enää varsinaisesti nuoripari, siis sanan kirjaimellisessa merkityksessä, vaikka kihloja olivatkin menossa hankkimaan. Kummallakin oli elämänkokemusta takanaan kutakuinkin saman verran, mitä muilla keski-ikää lähestyvillä keskivertosuomalaisilla nykyisin tapaa olla. Hannalla kaksi ja Rikulla yksi avioliitto, joten kihlautumisessa voitiin katsoa olevan jo tiettyä rutiinia. Tämä rutiini tuli kouriintuntuvasti esiin, kun parimme saapui Halmeen kultasepänliikkeeseen. Halme oli tullut jo paikalle ja ottanut esiin muutaman sormuslaatikon nähtäväksi. Hannan ja Rikun katsellessa eri vaihtoehtoja, otti Halme esiin yhden sormuksen ja sanoi Hannalle:
– Tämä muistaakseni oli sinun kokoasi.
Niin kuin olikin. Samalla selvisi Rikulle mitä hyötyä saattaa olla tietyistä rutiineista, ainakin mikäli sattuu olemaan luotontarvetta.

Kihlautuminen tapahtui vapun jälkeen. Koska tapahtuman molemmat osapuolet olivat perinteiden kannattajia, yksimielisyys kihlauksen luonteesta avioliittolupauksena oli lähes selviö. Jatkotoimien päivänmäärästä ei kuitenkaan ollut sen tarkempaa keskustelua. Keskustelua sen sijaan oli kihlaparin tulevasta kesälomasta, joka molemmilla alkoi juhannusviikolla. Hannan tuntemus Rikun kotikaupungista oli entuudestaan varsin rajallinen, siksi he päättivät viettää ensimmäisen yhteisen juhannuksensa 500 kilometrin päässä valtakunnan toisella laidalla.
Erään yhdessä vietetyn ravintolaillan yhteydessä, syntyi sitten loistava ajatus. Oliko idean keksijä Hanna vai Riku, se ei ole selvinnyt. Joka tapauksessa molemmat pitivät loistavana oivalluksena, että avioliittolupaus tulisi täytettyä ja tapahtuisi lomamatkan yhteydessä Rikun kotikaupungissa. Tulisivat juhannushäät. Hannan kiinteät yhteydet paikalliseen väestörekisteriviranomaiseen mahdollistivat asiaan kuuluvan kuulutusasiakirjan hankkimisen vaivattomasti.

Juhannusviikon alkupuolella pari lähti matkaan. Alkuviikko kului Rikun ystäviä tapailtaessa, eivätkä tapaamiset suinkaan sujuneet kahvikupin ääressä. Häätkin vilahtelivat aika-ajoin keskusteluissa. Aktiivitoimiin asti ei kuitenkaan päästy. Näin kului muutama päivä ja oltiin juhannusaatossa. Hanna ja Riku istuivat erään Rikun entisen työkaverin luona muutamien muiden ystävien seurassa. Vaikka kello oli iltapäivällä vasta 14.00, olutta oli ehditty nauttia jo melkoiset määrät. Silloin Hanna havahtui ja huomautti.
– Jos sitä tänä juhannuksena on vielä tarkoitus mennä vihille, alkaa vähitellen olla kiire.
Siitä paikasta Rikun työkaveri lähti puhelimeen soittamaan paikalliseen pappilaan kyselemään päivystävää pappia. Kun selvisi, että kysymyksessä olisi siviilivihkiminen, otettiin uusi puhelu maistraattiin. Sieltä löytyi tuomari, joka varmistuttuaan kuulutustodistuksen voimassaolosta ilmoitti, että jos vihittävät saapuvat 15 minuutin sisällä, hän suorittaisi vihkitoimituksen.
Ei muuta kun taksia tilaamaan. Onneksi taksitolppa oli aivan vieressä, joten auto tuli nopeasti. Mukaan lähtivät todistajiksi Rikun ystävät Pekka ja Hessu. Maistraattiinkaan ei ollut pitkä matka, joten matkalla ehdittiin pysähtyä vielä pariksi minuutiksi kukkakaupan eteen ja Hanna sai käsivarrelleen kimpun kukkia, kuten kunnon morsiamelle kuuluukin.
Tuomari sai kuulutustodistuksen ja maistraattiin saapunut seurue ohjattiin oikeussaliin odottamaan. Riku totesi, että tässä samassa salissa julistettiin muutama vuosi aiemmin hänen avioeronsa lainvoimaisuus. Tuomaria odoteltaessa huomattiin myös, että kaikessa tohinassa oli asiaankuuluva vihkisormuksen hankkiminen päässyt kokonaan unohtumaan. Koska oli epätietoisuutta, voisiko sormuksen puuttuminen estää koko vihkitoimituksen, päätettiin tarkoitukseen käyttää Hannan äidiltään saamaa muistosormusta.
Tuomari saapui ja koruton toimitus kesti muutaman minuutin. Kun tuomari kätteli tuoretta avioparia, Rikun ystävä Pekka, entisenä kuoromiehenä ja tunnetusti lahjakkaana laulajana, alkoi laulaa Akselin ja Elinan häävalssia. Kun laulu alkoi soida, oli aivan luonnollista, että uunituore aviopari tanssi häävalssinsa oikeussalin arvokkaiden seinien katveessa ja tuomarin todistaessa läsnäolollaan tapahtumaa.
– Eipä tällaistakaan ole ennen tullut nähtyä, totesi tuomari itsekseen, kun hääseurue oli poistumassa oikeussalista.

Mitä tämän jälkeen tapahtui? Kuinka hääjuhlat jatkuivat? Oliko avioliitto yhtä värikäs kuin oli sen alku? Se onkin sitten jo toinen juttu, eikä kuulu enää tämän tarinan piiriin.

Posted by Piruparka at 06:48 AM | Comments (0)

PITKÄÄ IKÄÄ

Hyvinvoinnin ja elintason lisääntymisen myötä myös ihmisten keskimääräinen elinikä on kasvanut. Sattui silmään tilastotieto, että EU:n alueella ihmiset elävät keskimäärin 78,6 vuoden ikäiseksi (Naiset 82,5 ja miehet 74,7). Suomalaiset kuolevat keskimäärin hieman nuorempina eli täkäläisten vastaavat luvut ovat kutakuinkin vuoden verran pienempiä.

Yksi hyvistä asioista jota ihmiset toivovat itselleen ja toivottelevat toisilleen, on pitkä ikä. Tutkimuslaitoksissa professorit pohtivat pitkän iän salaisuuksia. Terveellisiä elämäntapoja ja terveysvaikutteista ravintoa tuputetaan ihmisille ohjeeksi ja opastukseksi pitkän iän saavuttamiseksi. Jostain muistin uumenista työntyy esiin jopa raamatullinen, taivaan iloja mainostamaton ohjeistus ihmiskunnalle, kauan elämiseksi maan päällä. Pitkä ikä tuntuu siis jostain syystä olevan ehkä yksi ihmisten ja ihmiskunnan tavoitelluimmista päämääristä.

Miksiköhän? Piruparan yksinkertainen ymmärrys ei täysin tajua, mitä ihmeen tavoiteltavaa on elämäntilanteessa, jossa maataan mahdollisesti vuosikausia liikuntarajoitteisena tai kokonaan liikuntakyvyttömänä, lääkkeillä huumattuna vanhuksena, vaihtamattomissa vaipoissa, ystävien, sukulaisten ja jopa työn uuvuttaman hoitohenkilökunnan unohtamana. Sitäkö pitkän iän tavoittelu tarkoittaa? Siihenkö kannattaa niin vimmatusti pyrkiä?

Mainitunkaltainen tulevaisuudenkuva nimittäin on edessä suurella osalla ihmisistä. Tapahtuma on väistämätön kuitenkin viimeistään meille - suuriksi ikäluokiksi kutsutulle populaatiolle - ennemmin tai myöhemmin. Eikä tilannetta voi muuttaa kuin rahalla. Varmimmin omalla. Tämä on trendi. Kukin pitäköön huolta itsestään.

Vaihtoehto toki on. Niin kutsutut epäterveelliset elämäntavat. Läskiä ja voita syömällä, kermaa juomalla ja ehkä jopa tupakkaa polttamalla, välttyy varmimmin tuolta edellä kerrotulta vanhuskohtalolta, ja mikä parasta, nopea lähtö sydäninfarktin seurauksena huomattavasti todennäköisempää. Kuoleminen ei kestä kauan eikä sitä tarvitse odotella niin pitkään. Tulisi halvemmaksi yhteiskunnalle. Sillä mitä pidempään kuoleminen kestää, sitä enemmän se tulee maksamaan.

Tippaakaan ei tarvitse olla kyyninen tai edes sarkastinen, kun muistuttaa, että pitkä ikä – monista haaveista tai peräti toiveista huolimatta – ei ole sama, kuin ikuinen nuoruus.

Posted by Piruparka at 04:34 AM | Comments (0)