« kesäkuu 2006 | Vasta julkaistut | elokuu 2006 »

heinäkuu 28, 2006

IKÄ ON ISO ASIA

Ihmisen ikä, kuten tunnettua, on suhteellinen käsite. Minkälaiset näkymät ovat, riippuu täysin siitä, minkä ikäluokan näkökulmasta asioita tarkastelee. Kolmekymppinen kuuluu peruskoululaisen silmin katsottuna varmasti jo elämänsä ehtoopuolta lähenevään ihmisryhmään, kun hän kuusikymppisen silmissä esittäytyy todennäköisesti juuri ja juuri täysi-ikäisyyden kynnyksen ylittäneenä tytönhupakkona tai pojankloppina.

Vajaat parikymmentä vuotta sitten, tämän kirjoittajan ollessa melko tarkkaan 40 vuoden vielä viriilissä iässä, hän tuli hakeneeksi ravintolaympäristössä nuorta naista tanssimaan ja sai niin sanotusti pakit. Tilanteessa ei sinänsä ollut mitään kummallista, tällaista voi sattua kenelle tahansa - jopa Piruparalle. Se, mikä silloin hätkähdytti, oli kannanotto, jonka tehostamana pakit annettiin. Naisen kommentti nimittäin kuului:

– Painu vaari v-uun pilaamasta meidän jätkäsenssejä.

Vaikka nelikymppisen edellytykset ihan aitoonkin vaariuteen saattaisivat olla teoreettisesti olemassa, nuoren naisen huomautus pani miettimään, minkälaisiin kategorioihin ihmiset ikänsä perusteella voidaan ryhmitellä? Lapset ovat luonnollisesti lapsia ja vanhuksetkin saattaa – ainakin ikäkautensa loppumetreillä - varmuudella tunnistaa. Riittääkö muille sitten määritelmäksi aikuinen? Keitä tarkkaan ottaen ovat keski-ikäisiä? Asia on ollut epäselvä aina viime päiviin saakka, jolloin valtakunnan päälehdestä löysin oivallisen selityksen mieltä kaihertaneeseen ongelmaan. Keski-ikäisistä nimittäin kerrottiin seuraavaa:

”Keski-ikä jakautuu kolmeen vaiheeseen. 35–45-vuotiaat ovat varhaiskeski-ikäisiä. 45–55-vuotiaat ovat keskikeski-ikäisiä ja 55–65-vuotiaat myöhäiskeski-ikäisiä”. Tästä selviää, että keski-ikä kestää hulppeat 30 vuotta. Tämänkin kirjoittaja voi siis täysin huoletta vanheta vielä vuosikausia, eikä keski-ikäisyys häviä minnekään. Mutta mitä sen jälkeen?

65 ikävuoden virstanpylvään ohittamisen jälkeisestä ajasta, edellä mainittu lähde kertoo seuraavaa: ”65–75-vuotiaat elävät vanhuuden nuoruutta, 75–85-vuotiaat vanhuuden keski-ikää ja yli 85-vuotiaat vanhuuden vanhuutta”. Että silleen.

Posted by Piruparka at 04:50 AM | Comments (0)

heinäkuu 25, 2006

VOIHAN VOTKA

EU:n piirissä käydään kovasanaista väittelyä siitä, voidaanko muista raaka-aineista kuin perunasta ja viljasta tislattua alkoholia kutsua vodkaksi. Kysymys on ymmärtääkseni samanlaisesta tavaramerkin tuotesuojasta kuin esimerkiksi on brandyllä tai vaikkapa calvadosilla, joista edellinen on tislattu viinistä ja jälkimmäinen omenasiideristä.

Suomalaiset ovat kautta aikojen olleet paloviinan armoitettuja ystäviä. Viljan jalostaminen juoksevaan muotoon kuului pitkään suomalaisten jokamiehenoikeuksiin. Viinanpoltosta tuli ensi kerran valtion monopoli jo vuonna 1775, jolloin kaikki poltto kiellettiin ja viinanpoltto siirtyi valtion polttimoille. Kuningas Kustaa III joutui kuitenkin toteamaan, että viina on niin tärkeä asia muiden muassa alamaisilleen suomalaisille, että sitä poltetaan salaa vaikka uhkana olisi linnatuomio. Siksi kuningas joutui muuttamaan lakia ja vuonna 1788 viinan kotipoltto vapautui uudelleen. Se sallittiin aina vuoteen 1863, jolloin se lopullisesti kiellettiin.

Huolimatta siitä, että pontikan tiputtelu oli kiellettyä, metsien siimeksestä kotipoltto siirtyi kaupunkeihin 1970-luvulla. Tarvittavia lasisia laitteita myytiin ja mainostettiin tuolloin täysin julkisesti. Tulkoon kerrotuksi, että noihin aikoihin itse valmistetun paloviinan eli pontikan raaka-aineina käytettiin pääsääntöisesti vettä, sokeria ja hiivaa. Sitä ei makunsakaan puolesta voinut kutsua muuksi kuin pontikaksi. Noihin aikoihin joku kokeili paloviinan tekoa myös kotiviinikellarin tuotteista. Tuolloin lopputuotteen nimeäminen pontikaksi makuun vedoten, ei enää ollutkaan kovin helppo tehtävä.

Täällä pohjan perukoilla viinaa on poltettu perinteisesti juuri viljasta ja perunasta. Noita raaka-aineita sisältävää alkoholia on alettu kutsua vodkaksi, myös Suomessa. Esimerkiksi Koskenkorva ei ole vodkaa. Niiden erottaminen toisistaan edellyttää kuitenkin joko pitkää kokemusta alalta tai absoluuttista makuaistia. Makuun pohjautuva vodkan tavaramerkin suojaus, ei ole perusteltua. Suomi ei ole vodkan tuotesuojauksessa kuitenkaan yksin, siksi perinteiden ylläpitäminen on tärkeää myös alkoholikulttuurissa. Vaikka sitten vaan näpäytyksenä etelä- ja keskieurooppalaisille, että myös vodka voi olla suojelukohde, samoin kuin heidän juomansa.

Posted by Piruparka at 07:45 AM | Comments (0)

heinäkuu 21, 2006

TUKIAISET

Kun pakinanväsääjän aistimiin sattuu Helsingin Sanomien verkkolehden uutisotsikko, jonka mukaan ”EU:n komissio vaatii maataloustukia julkisiksi kaikissa jäsenmaissa”, on varmaa, että mielenkiinto herää. Sen verran salamyhkäistä ja sisäpiiritiedon hallintaa edellyttävää toimintaa koko maatalouden tukijärjestelmä niin EU:n harjoittamana, kuin täällä kotimassaakin on, ettei siitä tavallisella ”kaupunkilaisjärjellä” varustettu asfaltintallaaja ymmärrä tuon taivaallista.

Uutinen kertoo, että kyllästyttyään maatalouden huonoon maineeseen, komissio on tullut siihen tulokseen, että eurooppalaisilla on oikeus tietää mihin heidän rahojaan käytetään. Kas vain! Avoimuus ja tällaisten tietojen julkistaminen siis edellyttää komission kyllästymistä. Oppia ikä kaikki.

Hämmästely ei kun jatkuu, kun uutista lukee eteenpäin. Komissiolla nimitäin on tarkoitus avata internet-sivut, joihin listattaisiin kaikki EU-maataloustukien saajat. Jatkossa sinne ilmestyisivät tiedot myös jäsenmaiden jakamista kansallisista maataloustuista. No johan nyt! Tässähän kalikka osuu jo sellaiselle alueelle, että on kumma, ellei jossain päin joku älähdä.

Maatalousministeri Juhani Korkeaoja kertoo varsin varovasti Suomessa harkittavan tilastojen avaamista sitten, kun EU-mailla on yhteinen kanta asiassa. Todettakoon, että muista EU maista jo nyt kolmetoista julkaisee suurimpien maataloustukien saajat.

Miten julkisiin maataloustukiin Suomessa suhtautuu maa- ja metsätaloustuottajien keskusjärjestö MTK? Erään tiedon mukaan se vastustaa tukien saajien julkistamista sillä perusteella, että se aiheuttaisi kansalaisten keskuudessa kadehtimista??? Varsinainen älähdys taisi sitten kuulua MTK:n puheenjohtaja Michael Hornborgin suusta hänen todetessaan: "Julkistaminen ei hyödyttäisi mitään. Se lisäisi vain kateutta, ja sitten kirjoitettaisiin sensaatiojuttuja rikkaista maanviljelijöistä”. Tuollaisesta lausunnosta herää vahva epäilys, että kenelle ja millä perusteella näitä maataloustukia oikein jaetaan?

Onko Hornborg saanut sanoistaan satikutia? Mene ja tiedä? Uutisen mukaan hän tiettävästi on ainakin jossain määrin perunut lausuntoaan. Aika taas kerran näyttää mikä on totuus. Tai sitten ei!

Posted by Piruparka at 06:58 AM | Comments (0)

heinäkuu 18, 2006

TASA-ARVOA PAKOLLA

Näinhän asia on ymmärrettävä, jos nimittäin tasa-arvokysymyksistä vastaavan ministerin Tuula Haataisen aivoitukset pakollisista sukupuolikiintiöistä pörssiyhtiöiden hallituksissa toteutuisivat. Tarkoitus olisi siis lain voimalla saada yhtiöiden hallituksiin tietty määrä naisia.

Jostain syystä, en pääse ajatuksesta, että Haataisen ehdotuksen taustalla kummittelevat - nykyisin suurelta osin jo muinaiset - valtionyhtiöiden hallintoneuvostopaikat. Niitähän jaeltiin poliittisille broilereille sitä mukaan, kun palvelustentekokiintiö puolueelle alkoi tulla täytetyksi.

Haataiselta tuntuu unohtuneen, että yhtiöiden hallituspaikat eivät ole palkkiovirkoja, vaan osakkeenomistajat – siis yrityksiin varojaan sijoittaneet ihmiset – valitsevat hallitukset ohjaamaan yhtiöiden toimintaa. Hallitus edustaa siis osakkeenomistajia ja valvoo osakkaiden etuja. Tässä on kysymys siis eri asiasta kuin vaikkapa kansanedustajien kohdalla, jotka – toisin kun saattaisi olettaa – eivät valvo kansalaisten etuja, vaan ensisijaisesti edustavat puolueita ja niiden intressejä.

Piruparalla ei ole syytä epäillä naisten osaamista ja ammattitaitoa, oli kysymys sitten vaikkapa yhtiöiden hallituspaikoista. Itse asiassa en usko löytyvän yhtään sellaista pörssi- tai muutakaan yhtiötä, jonka osakkeenomistajien kantti tietoisesti kestäisi syrjiä osaavia ja taitavia naisia pois hallituspaikoilta pelkästään sukupuolen perusteella. Olen vakuuttunut, että minkä tahansa yhtiön omistajat asettavat johtamistaidon, tavoitteellisuuden, pätevyyden, tuloksellisuuden etc. sukupuolta huomattavasti tärkeämmäksi ominaisuudeksi.

Haatainen perustelee naiskiintiöitä ja toteaa, että koska suuri osa kuluttajista on naisia, asia on jo yritysten imagonkin kannalta tärkeä. Näinköhän? Myös äänestäjistä suuri osa on naisia, eikä sukupuolten tasa-arvo ole koskaan toteutunut Haataisen pääasiallisessa työpaikassa - eduskunnassakaan. Ei eduskuntaan voi lailla määrätä sukupuolikiintiöitä. Henkilön valinta johonkin tehtävään, oli se sitten eduskunta tai pörssiyhtiön hallitus, on valitsijoiden käsissä. Olen täysin vakuuttunut, että myös Haatainen valitsisi sijoitustensa valvojaksi ensisijaisesti mieluimmin pätevyyttä kuin sukupuolta. Nehän eivät tietenkään - edes Piruparan mielestä - ole toisiaan poissulkevia ominaisuuksia.

Posted by Piruparka at 03:43 AM | Comments (0)

heinäkuu 14, 2006

LOPUTON LAULU

Taas tuntuu kaikuvan kaipuun laulu takaisin Karjalan kunnaille. Näitä Karjalan palauttamisen apostoleita ja toiveiden ylläpitäjiä tuntuu riittävän vuosikymmenestä toiseen. Tällä kertaa palautususkoa on elvyttänyt Jukka Seppinen. Hänen kirjansa aihepiirin valinta on toki oivallinen. Kun Karjala-kysymys yhdistetään presidentillisiin virhearviointeihin, myyntiluvut pysyvät taatusti hyvinä.

Seppisen kirjassa esiintyy hyviä ja pahoja – rumia ei ole nimetty. Suomalaisten presidenttien ja muidenkin valtiomiestasoisten henkilöiden hyvyys tai pahuus on Seppisen mukaan suoraan verrannollinen siihen, millä tavalla he ovat suhtautuneet Karjalan palauttamiseen. Kaikkein suurimmaksi pahikseksi kirja leimaa presidentti Koiviston, joka Seppien mukaan yhdessä Paavo Väyrysen kanssa tyri ja suorastaan esti Karjalan palauttamisen Suomelle vuosina 1989–94. Piruparan muistikuvan mukaan juuri noina aikoina ilmassa leijui vodkanhuuruisia ja myötämielisiksi ymmärrettyjä kannanottoja Karjala-kysymyksestä. En kuitenkaan jaksa uskoa, että Seppinen - poliittisen historian tutkijana - perustaisi väitteensä presidentti Jeltsinin liikutetussa tilassa esittämiin mielipiteisiin tai jopa lupauksiin.

Nämä raja-asiat ovat aina mielenkiintoisia. Sodissa niitä siirrellään. Alueita riistetään, valloitetaan ja miehitetään. Rauhat solmitaan ja rajoja vahvistetaan. Aina ihmisiä ei ole evakuoitu, vaan on jätetty valloittajan armoille. Olen joskus pohtinut, miten olisi käynyt, jos karjalaisten evakuointi olisi epäonnistunut. Olisiko rajan taakse jääneillä silloin vastaavanlainen lohduton kaipuu Suomeen ja rajan tälle puolelle. Mene ja tiedä!

Se kuitenkin tiedetään, että Suomen nykyiset rajat ovat määritellyt Pariisin rauhansopimuksessa toisen maailmansodan jälkeen. Mielenkiintoista olisi tietää, miten Suomessa mahdettaisiin suhtautua, jos venäläiset alkaisivat vaatia voimaan vuoden 1323 Pähkinäsaaren rauhan tai vuoden 1743 Turun rauhan rajoja. Vaatimukset olisivat legitimiteetiltään vähintään yhtä oikeutettuja kuin vaatimukset Karjalan palauttamiselle. Nuo mainitut rajat kun olivat voimassa huomattavasti pidempään kuin parikymmentä vuotta voimassa olleet, Tarton rauhassa määritellyt ja talvisodan seurauksena muuttuneet rajat.

Posted by Piruparka at 02:22 AM | Comments (0)

heinäkuu 11, 2006

MAKKARAA, MAKKARAA

Makkara lienee yksi suosituimmista suomalaisten kesäruoista. Ihmettelemättä ei voi seurata makkaramainoksia tai kuunnella ihmisten kannanottoja siitä, minkälaista oikean makkaran kuuluisi olla. Jostain syystä jo pitkään jatkunut trendi näyttää olevan, että ruoasta puhuttaessa, korostetaan – päinvastoin kun saattaisi olettaa –elintarvikkeen kaikkia muita ominaisuuksia, mutta ei juurikaan makua. Näin myös makkaran kohdalla. Kukaan ei suuremmin tunnu välittävän, miltä makkara maistuu, kunhan sen lihapitoisuus vaan on mahdollisimman korkea. Makkarasta ollaankin mitä ilmeisimmin tekemässä synonyymiä sanalle liha.

Nykyisin, kun kauppojen makkarahyllyt pursuavat mitä erilaisimpia ja eri tarkoituksiin mainostettuja makkaratuotteita, mieli palaa menneisiin - joidenkin mielestä jopa muinaisiin aikoihin eli taas kerran tuonne puolen vuosisadan taa, jolloin makkaralaadut olivat huomattavasti harvalukuisempia, mutta ah, niin maukkaita. Omiin makkaramuistoihini on jäänyt sellaisia nimiä kuten tee- ja lauantaimakkara, metvursti, berliininmakkara ja tietenkin kaikkein paras - tavallinen lenkkimakkara.

Isoäitini, jolla oli lihamyymälä Vaasan kauppahallissa 1950-luvulla, kertoi, että ruotsinkieliset hienostorouvat nyrpistelivät nenäänsä tuolle ”jätkän makkaraksi” ja ”hampparin vääräksi” kutsutulle mainiolle makkaralle, joka heidän yhteiskuntaluokan hienostuneille makutottumuksille ei kelvannut.

Noihin aikoihin ei tunnettu tuoteselosteita, missä olisi kerrottu makkaran lihapitoisuus. Saattoi olla, että lenkkimakkara veden ja perunajauhojen lisäksi sisälsi pääasiassa rasvaa ja siannahkaa. Toki täysin syötäviä aineosia nekin. Mutta se sisälsi myös - mikä tärkeintä - tarpeeksi suolaa ja muita makuaineita. Todennäköisesti lenkkimakkara ei tuolloin täyttänyt nykyisin, terveysvaikutteiselle ravinnolle määriteltyjä laatuvaatimuksia, mutta ei se ollut sen tarkoituskaan. Ei lenkkimakkaraa myyty ja syöty sen terveysvaikutteisuuden vuoksi, vaan siksi, että se maistui hyvältä ja sillä oli sellainen piirre, että sitä syödessä nälkä pysyi kohtalaisen hyvin loitolla, mitkä oivalliset ominaisuudet tämän päivän makkarantekijöiltä tai ainakin mainostajilta näyttävät totaalisesti unohtuneen.

Enää vuosikausiin ainakaan Piruparka ei ole saanut vanhaa kunnon lenkkimakkaraa, josta nuotiolla kärvennettäessä rasva iloisesti tippuu liekkeihin ja joka maistuakseen ei tarvinnut kyytipojaksi edes sinappia.

Posted by Piruparka at 12:55 PM | Comments (0)

heinäkuu 07, 2006

ICE-KOODI

Tämän kirjoittaja ei pakinoitsijanroolissaan ole pyrkinyt profiloitumaan lukijakunnan valistajana. Joskus kuitenkin eteen tulee sellaisiakin seikkoja, joihin on suhtauduttava vakavasti ja jättää asioiden kommentoiminen kieli poskessa hetkeksi sikseen. Yksi tällainen on otsikossa mainittu ICE-koodi, josta on kirjoitettu ainakin Helsingin Sanomissa, mutta jonka sain itselleni myös sähköpostiviestinä, varustettuna kehotuksella, että välittäisin viestiä eteenpäin. Seuraavassa teksti, joka minulle toimitettiin ja jonka näin toivon saavani välitetyksi myös sellaisten Loviisan Sanomien lukijoiden tiedoksi, jotka pääkaupungin lehdistä tai muuta kautta eivät tietoa asiasta itselleen ole saaneet.

"Pelastus- ja sairaanhoitohenkilöstö joutuu usein käyttämään aikaa loukkaantuneen/sairastuneen lähiomaisten yhteystietojen etsimiseen. Monesti omaisiin olisi saatava yhteys kiireellisesti. Joskus nopea yhteyden saaminen voi jopa pelastaa potilaan hengen, koska omaiselta saatetaan saada esim. tärkeää tietoa potilaan lääkityksistä ja yleissairauksista.

Suomen pelastus- ja hoitohenkilöstö toivookin, että myös Suomessa omaksuttaisiin yleiseen käyttöön kansainvälinen "ICE-koodi". ICE tulee sanoista In Case of Emergency eli suomeksi hätätilanteessa.

Ideana on, että ihmiset lisäisivät matkapuhelimensa puhelinluetteloon kirjaimet ICE sen henkilön nimen ETEEN, johon toivotaan otettavan yhteyttä hätätilanteessa. Näin pelastus- /sairaanhoitohenkilöstö löytää tarvittaessa nopeasti puhelinnumeron luettelon kohdasta I ilman, että heidän tarvitsee selata läpi koko luetteloa.

Voi olla hyvä, että ICE-koodin laittaa kahden tai useammankin ihmisen nimen eteen. Ainoana ICE-yhteyshenkilönä ei kannata pitää esim. omaa puolisoa, jonka kanssa liikkuu usein yhdessä. Toisena yhteyshenkilönä lienee viisasta olla henkilö, jonka kanssa et aivan päivittäin kulje vaikkapa samalla autolla. esim. ICE 1 Äiti 040–123 4567!"

Sattuneesta syystä Piruparan tiedossa on, että yhteystietojen puuttuminen on usein aiheuttanut tiedon saannissa monia, jopa kohtalokkaiksi muodostuneita viivästyksiä. Nykyisin, kun ainakin teoriassa jokaisella suomalaisella on käytössään mukana seuraava matkapuhelin, ongelman hoitaminen edellä kerrotulla tavalla, ei liene ylivoimaista.

Posted by Piruparka at 02:30 AM | Comments (0)

heinäkuu 04, 2006

KILPAILUTILANNE

Vuosikymmeniä sitten Piruparka pyrki laajentamaan sivistystasoaan perehtymällä kansantalouden peruskysymyksiin. Ei kovin tavanomaista kuudentoista ikäiselle, siksi kai tuloksetkaan eivät olleet kovin kaksisia. Jotain opeista kuitenkin jäi takaraivoon. Kun tarkoitus oli oppia ymmärtämään sellaisia termejä kuten markkinat, hinnanmuodostus ja kilpailu, eräässä varsin kansanomaisesti kirjoitetussa oppikirjassa kehotettiin menemään aamulla torille ja seuraamaan, kuinka marjojen, omenoiden, vihannesten ja muiden torituotteiden päivän hinnat muodostuvat.

Muistan viettäneeni muutaman kauniin kesäaamun torilla kysellen eri tuotteiden hintoja. Nuorelle miehelle selvisi yksinkertaisesti ja havainnollisesti, miten kilpailu vaikuttaa hintoihin. Mansikoiden, perunoiden, porkkanoiden jne. hinnoissa saattoi olla muutamien pennien ero. Oikea taso hinnoille löytyi, kun kauppiaat seurasivat, mitä tuotteet naapuripöydässä maksoivat.

Vanhat opit tulivat mieleen, kun tässä päivänä muutamana satuin Loviisan torille. Katse kiinnittyi kahden, raparperia myyvän torikauppiaan hintoihin. Toisella nippu raparperia maksoi 2,50 euroa ja toisella tasan 3,00 euroa. Niput olivat silmämääräisesti samankokoisia.

Ensimmäisenä tuli mieleen, että onko tässä nyt aidon kilpailutilanteen seurauksena saavutettu oikea hintataso. Vaikka 50 senttiä ei kuulosta kovin suurelta hintaerolta, se kuitenkin vastaa suunnilleen entistä kolmea markkaa, eli kutakuinkin rahamäärää, jonka samanlainen raparperinippu maksoi ennen euroaikaa.

Tilanne tuntui aika oudolta. Raparperin tuotantokustannukset 5-6 vuodessa tuskin ovat muuttuneet. Mikäli olen ymmärtänyt, mainittua vihannesta – vai lieneekö hedelmä – kasvaa viljelemättä tai suuremmin lannoittelematta omia aikojaan, siellä missä nyt kasvaa. Euroon siirtymisen jälkeen inflaatiokin on pysynyt EU:n määräämissä rajoissa, joten sen vaikutukset hintatasoon ovat varsin rajalliset.

Mistä sitten johtui, että raparperin hinta oli noussut kuusinkertaiseksi? Miksi terveen kilpailun mukanaan tuoman hintaeron voidaan katsoa olevan oikealla tasolla silloin, kun se vastaa koko tuotteen hintaa muutama vuosi sitten?

Muuta järkevää selitystä ainakaan Piruparka ei keksi, kun että suomalaisten käyttötaloudessa euroja ja senttejä käytetään kuin markkoja ja pennejä ennen. Ehkä isommissa summissa ollaan tarkempia?

Posted by Piruparka at 10:59 AM | Comments (0)