« heinäkuu 2006 | Vasta julkaistut | syyskuu 2006 »

elokuu 29, 2006

KIELI- JA MIELIKUVA

Aikojen kuluessa suomalaiset, puhuessaan itäisestä naapurimaasta ja sen kansalaisista ovat käyttäneet kielikuvaa, joka kuvastaa myös mielikuvaa, asenteita ja suhtautumistapaa rajantakaiseen naapuriin. Se ei ole sama kuin virallisten tahojen käyttämä ilmaisu, mutta kuvastaa hyvin niitä mielenliikkeitä, joita kansan keskuudessa kulkee. Tuo yhteen sanaan perustuva kielikuva on todennäköisesti riittänyt kuvaamaan suomalaisten tuntoja, koska se on pysynyt muuttumattomana, eikä tarvetta uusiosanoille näytä olleen.

Itsenäistymisen ja sotien välisenä aikana sanaa ryssä toki esiintyi – runsaastikin, mikä tietenkin kuvastaa ajan henkeä ja sitä, että tasavallan itsenäistyminen oli tuoreessa muistissa, eikä entisestä vallanpitäjästä haluttu puhua kovin kauniisti.

Sanomattakin on selvää, että sodanaikaisesta vihollisesta ei kukaan käytä kovin myönteiseltä kuulostavia kielikuvia, joten silloin ryssittely levisi julkisempaankin esiintymiseen, myös tiedotusvälineiden kielenkäytössä.

Sodan jälkeen ryssä-sana hävisi Suomen kielestä likimain kokonaan lähes 50:ksi vuodeksi. Sotaveteraanien tapaamisissa sanaa saatettiin menneitä muistellessa viljellä, mutta muuten suomettuminen ja rähmälläänolo karsivat ryssittelyn ystävyys- ja yhteistyöjulistusten myötävaikutuksella kansan suusta ja kieli- mutta ei välttämättä mielikuvista - melko tarkkaan. Sillä kun tultiin aikaan, jolloin Neuvostoliitto hajosi ja YYA-sopimuksen kielikuvia rajoittavat liekanarut hellittivät, suomalaisten keskuudessa alkoi sellainen ryssittelyn kausi, joka vetää vertoja jopa sodan ajan vastaavalle. Ehkä ilmiössä oli pientä uhmaa, mutta näytti todella siltä kuin Suomessa olisi vasta tuolloin saavutettu sananvapaus ja asioista voitiin puhua niiden oikeilla nimillä.

Alkuhuuman jälkeen tilanne on tasaantunut. Venäjää kutsutaan Venäjäksi ja venäläisiä venäläisiksi. Paitsi silloin, kun kysymys on tapahtumista, joissa osallisina sattuvat olemaan naapurin autonkuljetusrekat, venäläisten riskialttiit öljykuljetukset Suomenlahdella tai nyt viimeksi, Suomea häirinneet sammuttamattomat metsäpalot. Tällaiset ilmiöt antavat aina aiheen kitkerillekin mieli- ja kielikuville, kuinka ryssä järjestää suomalaisille tilaisuuden ampua kypsäksi savustuneita sorsia tai kalastaa valmiiksi öljyyn säilöttyjä silakoita.

Posted by Piruparka at 04:51 AM | Comments (0)

elokuu 25, 2006

KESKINÄISEN KEHUMISEN KERHO

SDP:n ja keskustan keskinäinen kehuminen on puhjennut mittasuhteiltaan sellaiseen mielistelyyn, että se alkaa näyttää jo perverssiltä. Toki kohtalaisesti sujuneelle hallitusyhteistyölle on annettava sille kuuluva tunnustus, mutta viime aikoina nähty molemminpuolinen selkään taputtelu puoli vuotta ennen vaaleja ei ole vakuuttavaa. Kovin uskottavia ei siis tulevista vaaleista voi odottaa, mikäli nyt esiintyvällä toistensa mairittelulla SDP ja keskusta haluavat osoittaa ainoan ja mahdollisen hallituskoalition vaalien jälkeen.

Hallitus sai valmiiksi toimikautensa viimeisen ja valtionvarainministerinsä ensimmäisen budjettiesityksen. Voisiko sopuisampaa ja leppoisampaa ilmapiiriä budjettineuvotteluille kuvitella. Olkoonkin, että puolueet ovat tiukasti sitoutuneet kehysbudjetoinnin toimintaperiaatteisiin, saattaisi olettaa, että lähestyvät vaalit antaisivat joillekin aihetta ylilyönteihin. Mitään silmiinpistävästi vaalibudjettiin viittaavaa ei kuitenkaan näyttäisi olevan tulossa, ellei sellaiseksi haluta laskea tavanomaisia puheita huonompiosaisten huomioimisesta. Muutaman euron on aina oletettu lohduttavan köyhää sen, minkä satanen tekee hieman varakkaammalle. Noita puheita on kuultu ennenkin, eikä pelkkä puhuminen tee budjetista vaalibudjettia.

Maan talous on hyvässä kunnossa. Akuutteja muutoksia huonompaan ei ole luvassa lähitulevaisuudessa. Kokoomuksenkin rooli pääoppositiopuolueena on rajoittunut lähinnä tunnustuksen sekaiseen surkutteluun siitä, kuinka istuva hallitus varasti sen toimintamallin ja alensi veroja jopa enemmän kuin mistä kokoomus edellisissä vaalilupauksissaan uskalsi nähdä edes unta.

On totta, että alkuhankaluuksien jälkeen punamultayhteistyö on toiminut ilman sen suurempia kolhuja. Umpeutumassa olevan vaalikauden rankin koettelemus tasavallan hallitukselle on ollut kunta- ja palvelurakenneuudistus. Kun hallituspuolueet pääsivät siitä näennäiseen – mitään sanomattomaan – sopuun, voidaan katsoa, että keskusta voi huokaista helpotuksesta, kun kokoomuksen ja SDP:n mahdollinen toistensa löytäminen kuntauudistuksen tiimoilla saatiin torjutuksi. Toisaalta presidentin vaalien jälkeinen innostus porvariyhteistyöhön näyttää olevan hiipumassa. Silti on luonnotonta, että puolueet, joista kumpi tahansa vaalien jälkeen voi olla pääministeripuolue, niin estottomasti, harhaviettisesti ja mielistellen kehuvat toisiaan.

Posted by Piruparka at 03:31 PM | Comments (0)

elokuu 22, 2006

KOTIRUOKA

Muutama päivä sitten sattui aistimeen Ilta-Sanomien palsta, missä nettikyseltiin kansakunnan, kunnon kotiruokaan kohdistuvaa kaipuuta. Valtaosalla vastaajista tällaista kaipuuta esiintyi. Toisin sanoen ainoastaan 15 prosenttia kyselyyn vastanneista suomalaisista ei ikävöinyt kotiruokaa ja sen tarjoamia makuelämyksiä.

Kotiruoka - jo nimensäkin mukaan - on kotona valmistettua ja siellä myös tarjottavaa ruokaa. Moni mieltää kotiruoan nostalgisesti, nimenomaan äidin tekemäksi ruoaksi, kuten parissa esimerkkimielipiteessäkin todettiin. Toisessa kaipaus kohdistui äidin tekemiin lihapulliin ja toisessa kaihottiin karjalaisen äidin valmistamia sultsinoita ja karjalanpaistia. Vastaväitteitäkin löytyi. Erään kannanilmaisun mukaan kotiruoka on muun yliarvostuksensa ohella myös liian rasvaista? Toinen taas väitti vastustavansa kotiruokaa mieltymyksestä mieluimmin lasagneen kuin tillilihaan? Molemmat ovat luonnollisesti kunkin vastaajan subjektiivisia ja niin ollen arvokkaita mielipiteitä, mutta kohdistuessaan ruokaan ja makuasioihin, ne on syytä jättää arvioinnin ulkopuolelle.

Jokin tuossa nettikyselyssä jäi kuitenkin hiertämään mieltä. Ensinnäkin kysymys itsessään. ”Kaipaatko kunnon kotiruokaa?” ja siihen julkaistut esimerkkivastaukset antavat aiheen sellaiseen oletukseen, että kotiruoka olisi suurelta osin katoavaa kansanperinnettä, mihin suhtaudutaan kuin kuolleisiin sukulaisiin. Toisin sanoen kunnon kotiruokaan asennoidutaan niin, että kotona valmistettua ruokaa olisi enää harvoin kenenkään saatavilla. Miksihän?

Ruokakulttuuri ja -perinne ovat vuosikymmenien saatossa taatusti muuttuneet. Myös kotiruoka muuttuu. Tarjolla on raaka-aineita, joita äidit ja isoäidit eivät tienneet olevan edes olemassa. Lieneeköhän lihapullien kokkaaminen kuitenkaan niin ylivoimainen tehtävä kuin luullaan? Lopputulos saattaisi olla varsin hyvä, mikäli maltettaisiin miettiä tilannetta missä äiti lihapulliaan valmisti ja raaka-aineita, joita hänellä niiden valmistamiseen oli käytettävissä.

Oli ruoka sitten sultsinoita, karjalanpaistia, lasagnea, lihapullia tai tillilihaa. Kun ne ovat kotona valmistettuja ja tarjoiltuja, ne ovat kotiruokaa. Ongelma lieneekin uusavuttomuus. Mieluimmin kaipaillaan äidin lihapullia, kuin itse viitsitään opetella niitä tekemään.

Posted by Piruparka at 04:22 AM | Comments (0)

elokuu 18, 2006

KOHTALON OIKUT?

Piruparan ensimmäisistä askeleista Britannian maaperälle tuli heinäkuussa kuluneeksi 40 vuotta eli silloin kirjoitettiin vuosiluku 1966. Tuo ensikosketus tapahtui suomalaisittain hieman epäisänmaallisissa merkeissä eli osana ruotsalaisen puunjalostusteollisuuden vientitoimintaa. Jatkossa toki palvelimme myös suomalaisen puunjalostusteollisuuden vientiponnisteluja, näiden havaitessa moitteettomat ja käyttökelpoiset palvelut, joiden osana tämän kirjoittaja noina aikoihin työskenteli.

Ettei tulisi väärinkäsityksiä, tulkoon todetuksi, että tuolloin olin myynyt vaatimattoman työpanokseni ahvenanmaalaisen varustamon käyttöön eli höyrylaivaan nimeltään s/s Rhuys. Edellä kerrotun vuoden jälkipuoliskolla mainittu alus kuljetti selluloosalasteja Suomesta - ja osin siis myös Ruotsista - englantilaisten paperitehtaiden raaka-aineeksi. Aluksella tehtäviini kuului tuottaa varustamon suorittamaa korvausta vastaan ”messikallen” vaativaan toimenkuvaan kuuluvia palveluita laivan henkilökunnan tarpeisiin.

Elettiin vielä aikaa, jolloin merenkulkijoilla oli määräsatamissa mahdollisuus viettää aikaansa myös maissa. Näin ollen englantilaiset pubit tulivat tutuiksi myös Piruparalle ja niissä vapaa-aikaa kului aika-ajoin runsaastikin. Aina ei paikkakuntaan tutustuminen kuitenkaan rajoittunut ensimmäiseen rantakapakkaan, vaan silloin tällöin saarivaltakuntaan ja nimenomaan sen sievempään asujaimistoon tuli tutustuttua hieman syvällisemminkin. Tästä johtuen - ainakin teoriassa - olisi ollut mahdollista, että ylle merkityn alullepanema jälkikasvu olisi aloittanut Britannian valloittamisen jo 1960-luvulla. No, niin ei (tiettävästi) kuitenkaan käynyt.

Noita menneitä muistellessa, tämänkertaisen Britannian vierailun yhteydessä, mieleen putkahti ajatus kohtalon ennalta aavistamattomista oikuista. Hieman huvittuneena aloin pohtia, että näinköhän tämä kohtalo arvaamattomalla sormellaan osoittaa, että Piruparan pohjalaiset juuret – kaikesta huolimatta - tavalla tai toisella, tulevat jatkamaan juurtumistaan englantilaisessa maaperässä. Se mitä itse en saanut aikaiseksi 1960-luvulla, sen on hoitanut tytär neljä vuosikymmentä myöhemmin ja näin toteuttanut kohtalon oikulliset kaavailut. Kukapa tietää?

Posted by Piruparka at 09:05 PM | Comments (0)

elokuu 15, 2006

KONSEPTIT SEKAISIN

Vakaa aikomus oli, että tämän tiistain pakina kirjoitettaisiin Ranskan Alpeilta ja pakinan aihe käsittelisi riippuliitämistä. No, aina ei suju konseptien mukaan. Lentoliput olivat varatut viime torstaille. Ensin aamulla Lontoon Stanstedtiin ja sieltä illalla Geneveen josta autolla Ranskaan eli paikkaan nimeltä Les Gets. Tapahtuman oli tarkoitus kuulua jatkumona tempauksiin, joita tytär järjestää vanhalle isäukolleen. Tällä kertaa teemana olisi ollut siis riippuliitäminen.

Uutisia seuranneet tietävät, että viime torstai oli Lontoon ilmailuliikenteen kannalta varsin hankala päivä. Terrorismin pelko aiheutti valmiustason nostamista kaikilla kentillä ja lähtöselvitysten tiukentuessa seuraukset näkyivät myös saapuvan liikenteen sektorilla ja siksi laskeutumisen jälkeinen, kolmen tunnin istuminen ilmastoimattomassa koneessa kesähelteellä on kokemus, joka jää mieleen. Lentoyhtiö teki toki parhaansa matkustajien olon parantamiseksi tarjoamalla halukkaille lasillisen vettä ja yhden karamellin. Kiitos siitä. Syy tuntikausien odotteluun alkoi selvitä, kun kännykänkäyttökielto kumottiin ja asiallista ja osin asiatontakin informaatiota rupesi virtaamaan koneen ulkopuolelta. Kun nuo mainitut kolme tuntia olivat kuluneet, jatkosta selvittiin varsin jouhevasti.

Vaikka terroristijahdin pääpaino oli Lontoon muilla kentillä kuin Stanstedtissa, oli jo tuossa vaiheessa sangen todennäköistä, että illan jatkolento Geneveen ei onnistuisi ja muutaman tunnin jälkeen varmistuikin, että kaikki lähtevät lennot oli peruutettu. Mahdollista olisi ollut lentojen siirto jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Se ei kuitenkaan olisi sopinut asianosaisten muihin aikatauluihin. Pettymyksen hetkellä suunnitelmissa oli jopa lähteä autolla matkaan, ylittää kanaali ja ajella Ranskan halki päämäärään. Se oli kuitenkin sen verran hankala vaihtoehto, että sitä ei yön yli nukkumisen jälkeen harkittu enää vakavasti.

Näin siis kävi. Terroristit sekoittivat Piruparan konseptit ja lukijoiltani jäi mahdollisuus lukea vanhan lihavan ukon riippuliitokohelluksista – ainakin tältä erää. Ensi vuonna kuulemma yritetään uudelleen. Aika näyttää. Siksipä tämä ja seuraavakin pakina syntyvät Peterboroughissa, Englannissa. On kai se niin, että rauhallinen laatuaika jälkeläisten parissa sopii lähes kuusikymppiselle paremmin, kuin extreme-kokemukset jossain Ranskassa, taivaan ja maan välillä.

Posted by Piruparka at 12:01 AM | Comments (0)

elokuu 11, 2006

KUNTARAKENNE VAI KIELIKYSYMYS

Kesäkuisen puitelakiesityksen jälkeen kunta- ja palvelurakennerintamalla alkoivat kesälomat painaa päälle ja kesän helteisimmät hetket on eletty suvantovaihetta. Kaikki se, mitä pinnan alla tapahtuu, ei tietenkään ole tämän kirjoittajan tiedossa. Kovin innokkaasti kosiomatkoja ei kuitenkaan liene harrastettu - ainakaan itäisellä Uudellamaalla. Ja ellei kovin suurta huomiota kiinnitetä Porvoon ja Pernajan ujohkoille keskinäisille soidinmenoille, kielikysymykset eivät näillä seuduilla ole saaneet kohtuuttomia äänenpainoja.

Suomenkielisyydestään huolimatta Piruparka on yleensä suhtautunut erittäin joviaalisti kaksikielisyyteen ja ruotsinkieliseen väestönosaan yleensäkin, siitä huolimatta, että kaksikielisyys on yhtä usein taakka kuin mahdollisuus. Ehkä laiskotteluun taipuvainen ja vaivannäköä välttelevä luonteenlaatu yhdistettynä vaasalaisiin juuriin ovat myötävaikuttaneet siihen, että olen edelleenkin suomassa ruotsinkieliselle kansanosalle oikeuden omaan kieleensä ja kaikkeen siihen liittyvään hyvään, mitä virallinen vähemmistökielisyys heille tarjoaa.

Internet on järjestelmä, jossa seikkaillessa saattaa löytää informaatiota, joita ei varsinaisesti ole edes hakemassa. Näin törmäsin tietoon, että toisin kuin itäisellä Uudellamaalla, kotikonnuillani Pohjanmaalla, kielikysymykset kunta- ja palvelurakenneuudistuksen yhteydessä ovat nousseet huomatavan ylimitoitettuun asemaan. Sikäläisen sanomalehti Pohjalaisen pääkirjoitus - runsaan puolen vuoden takaa - oli otsikoitu: ”RKP rakentaa omilleen reservaattia.”, kiinnitti huomiotani ja pienen etsiskelyn jälkeen aiheesta löytyi asiaa enemmän ja tuoreempaakin tietoa.

Näyttäisi siltä, että RKP:llä ei riitä voimavaroja ruotsikielisten tukemiseen kahdella tai useammalla rintamalla. Ehkä siksi painopistealue on Pohjanlahden rannikolla eikä resursseja ole haluttu tuhlata Itä-Uudellemaalle. Mahdollisesti RKP:ssä on innostuttu Ida Asplundin hellimästä ajatuksesta autonomisen alueen (reservaatin) perustamisesta Suomessa asuville ruotsinkielisille. Aika näyttää kuinka käy. Sillä kunta- ja palvelurakenneuudistus on kuitenkin yksi ja kielikysymykset toinen asia. Ne on syytä pitää erillään. Muuten tuloksena ei ole kuin häviäjiä.

Posted by Piruparka at 12:00 AM | Comments (0)

elokuu 08, 2006

MYRSKYN SILMÄSSÄ

Tuskin kukaan osasi aavistaa, että Suomi joutuisi heti EU:n puheenjohtajakauden alkajaisiksi päärooliin tilanteessa, missä selvitellään Lähi-idän ongelmia. Tämänkin palstan pitäjä on tullut aiemmin hieman irvailleeksi runsaasta matkailusta, jota puolivuosittain vaihtuvat EU:n puheenjohtajuudet jäsenmaiden edustajilta edellyttävät. Viimeistään nyt on kuitenkin tullut selväksi, että Euroopan unionin puheenjohtajuus saattaa merkitä muutakin kun edustavia kokouspaikkoja, Suomen suven esittelyä ja laajan poliisiorganisaation tehokasta hallintaa.

Erkki Tuomioja on joutunut myrskyn silmään puheenjohtajamaan ulkoministerinä. Lähes kaikki EU:n ulkoministerit kokoontuivat Tuomiojan johtamaan kokoukseen viikko sitten. Silloin tavalliselle suomalaisellekin tarjottiin pieni – tiedotusvälineiden välittämä - mahdollisuus vilkaista raollaan olevasta ovesta, mitä isot pojat sisäpuolella puuhastelivat. On myönnettävä, että suurista asioista päätettäessä, kovin pienestä yksimielisyyteen pääsy tuntuu olevan kiinni. Onko yhteinen päätös tilanteen rauhoittamiseksi kirjoitettava muotoon, ”vaaditaan välitöntä tulitaukoa” vai niin, että ”vaaditaan välitöntä vihollisuuksien lopettamista, mistä seuraa kestävä tulitauko"? Tuonkaltainen saivartelu kuulostaa maallikosta hiusten halkomiselta. Semminkin, kun väkivalta edelleen jatkuu. Toki on todettava, että oli vaatimuksen sanamuoto mikä hyvänsä, se jäisi pelkäksi fraasiksi, ellei vaatimusta kukaan noudattaisi. Nähtäväksi jää, kuinka Tuomiojan EU:n testitilanteeksikin lanseeraama menettely tulee jatkossa toimimaan.

Tuomiojan sukkuloidessa näyttävästi ja luontevanoloisesti siellä missä tapahtuu, pääministeri Vanhasta on moitittu hänelle niin luonteenomaisesta harmaudesta ja näkymättömyydestä, haettaessa ratkaisua Lähi-idän kriisiin. Asiaa tiedusteltaessa, pääministerin olemuksesta heijastui kiusaantuneisuus, jopa suoranainen närkästys. Hän luonnollisesti vakuutteli, että hommat ovat hanskassa ja että Suomen ja EU:n Lähi-idän politiikka on huolellisesti yhteen sovitettu ja että hänen roolinsa on taustalla tehdä näkymätöntä työtä, josta ei julkisuuteen kerrota. Niinpä niin. Kovin näkymättömäksi Vanhasen puuhastelua ei silti voi sanoa, paitsi tietysti Lähi-idän osalta. Ehkä pääministerillä ja ulkoministerillä on työnjako? Tuomioja hoitelee Lähi-idän tilanteen ja Vanhasen työsarkaan kuuluu maatalousnäyttelyt ja uuden naisystävän esitteleminen kansalle.

Posted by Piruparka at 04:21 AM | Comments (0)

elokuu 04, 2006

IANKAIKKISESTI

Otsikon ilmaisu kuulostaa raamatulliselta. Eikä ihme, sillä iankaikkiselta näyttävät sodat ja kriisipesäkkeet sijaitsevat maantieteellisesti juuri noilla raamatullisilla seuduilla.

Nykyinen Israelin valtio on Piruparan kanssa saman ikäinen. Eli olemme syntyneet samana vuonna. Vajaan kuudenkymmenen vuoden ikä ei tietenkään vastaa iankaikkisuutta. Yhden ihmisen iankaikkinen kokemus koostuu kuitenkin omista, muistikuvien piirissä olevista kokemuksista ja niin kauan kuin omia muistumiani taaksepäin riittää, Lähi-idässä ja nimenomaan Israelin seudulla on sodittu tai vähintäänkin koettu kriisejä, konflikteja, kahnauksia, selkkauksia tai yhteenottoja. Sarkastisesti voisi todeta, että tilanne on näyttäytynyt lähes normaalina, ellei pommi-iskuja ja niitä seuranneita kostotoimia ole sattunut useammin kuin 1 – 2 kertaa viikossa. Yhden sukupolven iankaikkisuus tuolla alueella eli tuo lähes 60 vuotta on ollut joko täysimittaista sotaa tai sodan kaltaisissa olosuhteissa elämistä. Eipä liene kokemuksiltaan kovin miellyttävä elämänkaari, oli sitten syntynyt minkä osapuolen jäseneksi tahansa.

Tämän kirjoittajalta löytyy jopa ymmärrystä Israelin kansalaisia kohtaan siinä, että eläminen ei taida olla kovinkaan kaksista tilanteessa, missä kaiken aikaa kokee – joko aiheesta tai manipulaation seurauksena – elävänsä vihollisten ympäröimänä ja näiden taholta uhattuna. Toisaalta vastapuoltenkin toimille löytyy perusteensa ja osaltaan myös oikeutuksensa. Eikä elämä takuulla ole helppoa sielläkään. Iankaikkiselta typeryydeltä tuntuu kuitenkin se, että lähes 60 vuotta ratkaisua haetaan saman kaavan mukaan. Iskuja ja vastaiskuja on sadellut sellaiseen tahtiin, että kukaan ei ole selvillä kummat ovat kumpia.

Nyt alueella on käyty jo monen viikon ajan täysimittaista sotaa. Tällä kertaa taas vaihteeksi Libanonin rajalla. Kukaan ei epäile Israelin kykyä käydä sotaa useammallakin rintamalla. On Yhdysvallat niin hyvin pitänyt huolta lempilapsensa varustelutasosta. Murheellista kuitenkin on, että tuo sota tuntuu kohdistuvan hyvin merkittävästi siviiliväestöön ja ennen kaikkea lapsiin. Israelin vakuuttelut sotatoimien onnistumisesta eivät vakuuta, ellei sitten mittapuuna käytetä sitä, että tapetuissa lapsissa kuolee suuret määrät tulevaisuuden potentiaalista terroristiainesta.

”Sen, minkä te teette yhdelle näistä pienimmistä, sen te teette myös minulle” !!!

Posted by Piruparka at 06:11 AM | Comments (0)

elokuu 01, 2006

LISÄÄ LIKSAA!

Kenelle? No, kansanedustajille tietenkin. Eletään taas aikaa, jolloin edustuksellisen demokratian nimissä kansan äänillä elämöivien edustajien palkkoihin esitetään korotuksia. Esityksen tekee päällisin puolin puolueettomalta näyttävä toimikunta, joka lienee tasavallan ainoa palkoista päättävä elin, missä työnantajan edustus eli kansan näkemys puuttuu. Toimikunta koostuu pitkään toimineista hallintovirkamiehistä. Tästä johtuu, että kansanedustajat - hyväksymänsä lain perusteella - pääsevät muodollisesti välttelemään kansan karsastamaa tapaa päättää itse palkoistaan. Hallintovirkamiesten maailmankuvalla kun on kiinteä henkinen yhteys kansanedustajien toimintaan, joten esityksen lopputulokseen edustajat voivat huoletta luottaa.

Vaikka tällä kertaa kysymys ei ole ”kuoppakorotuksesta”, kansanedustajien palkankorotus kiinnostaa aina ihmisiä. Siksi korotusesitykset pyritään tekemään silmänlumeeksi yleensä kansanedustajien loman aikana, mutta kuitenkin niin paljon ennen vaaleja, että kansalaiset vaalipäivään mennessä ehtivät unohtaa tai ainakin niellä korotuksen aiheuttaman katkeruutensa.

Mistä sitten katkeruus kansanedustajien palkkoja ja niiden korotuksia kohtaan johtuu? Kaikista asianomaisten eli kansanedustajien vastaväitteistä huolimatta lähes yksinomaan siitä, että työantaja eli kansa katsoo, että maksettu korvaus ei vastaa suoritettua työpanosta! Piruparan silmään sattui erään nykyisin jo entisen kansanedustajan tekemä laskelma vuosien takaa eli ajalta, jolloin kansanedustajilla ei vielä ollut henkilökohtaisia avustajia. Laskelman mukaan kansanedustajan työmäärä tuolloin oli 15 tuntia viikossa. Se merkitsee, että pitkät lomat huomioiden, kansaamme edustetaan vuositasolla noin 500 tuntia. Yksitäiset kansanedustajat toki voivat olla tunnollisempia ja tehdä enemmän, toisilla taas taipumus päästä helpommalla, on vahvempi. Mikä lienee totuus nykyisin, kun 80 prosenttia laeista säädetään Brysselissä ja kansanedustajien työtä ovat avustajat helpottamassa?

Harha kansanedustajien runsaasta työtaakasta johtuu siitä, että he itse mielellään laskevat edustajan työhön kuuluvaksi kaiken poliittisen puuhastelun, edustuksellisen kekkuloinnin ja äänten kalastelun, jolla ei ole mitään tekemistä lainsäädäntötyön kanssa. Ja tämä kansaa kismittää.

Posted by Piruparka at 05:14 AM | Comments (0)