« joulukuu 2006 | Vasta julkaistut | helmikuu 2007 »

tammikuu 30, 2007

MITÄ SE TYÖ OIKEIN ON?

Sana työ lienee vanhaa perua, jonka jokainen käsittää omista lähtökohdistaan. Aikojen kuluessa työ on yhdistetty orjuuteen ja alistamiseen. Laulussakin kehotetaan työn orjia nousemaan sorron yöstä ja taisivat olla vanhat roomalaiset, jotka määrittelivät, että työ on jotain, johon vapaiden miesten ei pidä sekaantua.

Piruparan subjektiivisen ja ilmeisen suppean näkemyksen mukaan työ kuitenkin on toimintaa, jonka suorittamisesta maksetaan korvausta eli puhutaan palkkatyöstä. Nykyisin työn käsitys on jotenkin hämärtynyt. Kaikenlaista puuhastelua ja jopa harrastukseksi miellettyä tekemistä kutsutaan usein työksi ja työn tekemiseksi. Kun omakotitalon omistaja harrastaa liikuntaa, menemällä puhdistamaan piha-aluettaan sataneesta lumesta, sanotaan, että tehdään lumitöitä. Kun Piruparka kotioloissa itse haluaa valmistaa ruokansa, joku hyväkäs väittää sitä kotityöksi.

Takavuosina eräs ystäväni, joka oli lahjakas piirtäjä ja työskenteli somistajana erään kauppaketjun palveluksessa, kertoi pitävänsä työstään niin paljon, että joka kerta palkkaansa nostaessaan tunsi jonkinasteista huonoa omaatuntoa, kun otti korvausta työstä, joka tuntuu lähinnä harrastukselta.

Uusien työpaikkojen luomisesta on viime aikoina tullut pakkomielle, jonka seurauksena työn määrittelystä on tullut sumeaan logiikkaan verrattavaa sameaa puuhastelua. Tuollaisen obsession vallassa kukaan ei tule ajatelleeksi, elääkö työstä maksetulla palkalla. Tasavallan hallitus on ylpeillen ottamassa kunniaa korkeasuhdanteen synnyttämästä 100 000 työpaikasta. Lienee turha toivo, mutta seuraava hallitus voisi keskittyä siihen, mistä maahan saataisiin uusia palkanmaksajia. Tekemättömälle työlle saattaisi yllättäen löytyä tekijöitä. Alhaisesta työn tuottavuudesta ei tekijälle yleensä jää kovin paljoa, kun työn teettäjä ahnehtii siitä suurimman osan.

Otsikon kirjoittamisen jälkeen näyttää ajatus lähteneen harhailemaan omille teilleen. On siis syytä palata esitettyyn kysymykseen. Mitä se työ siis oikein on? Tässä taannoin eräs tuttava kertoi jostain lukeneensa, että nyttemmin työ on määritelty ihan virallisesti. Taisi olla peräti väitöskirjatasoinen oivallus? Koko ikänsä erilaisia töitä tehneenä, hän ei koskaan ole tullut ajatelleeksi, että hankkiessaan itselleen ja perheelleen elantoa, on tullut suorittaneeksi ”objektivoitujen prosessien teknistä hallintaa”. Että silleen. Ei mitään pätkätöitä eikä paskaduunia!

Posted by Piruparka at 03:06 AM | Comments (0)

tammikuu 26, 2007

”PÄIVÄÄ”

Aina silloin tällöin saa lukea, kuinka nykyvanhemmilta puuttuu valmiudet selvitä lastensa kasvatuksesta. Piruparalla ei ole kanttia ryhtyä sormi pystyssä ketään neuvomaan. Toteanpahan vaan, että oman vajavaisen ymmärrykseni mukaan pienet ihmisen alut oppinevat asioita – ainakin alkuvaiheessa – matkimalla, joten monet käyttäytymistavat lienevät omaksutut juuri vanhemmilta.

Olen onneksi jäävi arvioimaan omia kasvattajakykyjäni (arvosana ei taitaisi mairitella). Siispä yritänkin muistella, minkälaista oli kasvatettavana oleminen.

Kun ajattelen aikoja puolen vuosisadan takaa, tyypillisistä kasvatustoimenpiteistä tulee mieleen hyvien tapojen opetteleminen. Homma kaiketi alkoi sanoista kiitos ja ole hyvä. Sitä seurasi – ainakin oman muistikuvani mukaan – hankalampi vaihe eli anteeksi pyytämisen oppiminen. Kaikkein vaikeinta, loukatuksi tulemisen jälkeen, oli anteeksiantamisen opettelu. Sitä taitoa on joutunut harjoittelemaan koko ikänsä, eikä homma hoidu kovin luontevasti vieläkään.

Edellä mainittuihin ”kasvatustoimiin” liittyen, muistan vanhempieni nimenomaan painottaneen tervehtimisen merkitystä eli sitä, kuinka vanhempia ihmisiä, olivatpa he naapureita, vanhempien työkavereita tai muuten vaan tuttuja, on aina tervehdittävä.

Juuri tervehtiminen oli asia, joka sai Piruparan pohtimaan tapainosaamisen hallinnan problematiikkaa. Ajatus lähti liikkeelle tapauksesta, kun muutama päivä sitten, arviolta 7-8 ikäinen nuori mies tuli vastaan ja sanoi reippaasti ”päivää”. En tiettävästi tuntenut tätä kohteliaasti käyttäytyvää nuorta miestä. Hän ehkä tunsi minut - lapset ovat niissä asioissa kyvykkäämpiä - tai sitten oli päättänyt vain harjoitella hyvien tapojen noudattamista harmittoman ukonrähjän kanssa. Tapaus oli kuitenkin niin yllättävä, että en osannut kuin hölmistyneenä vastata samalla mitalla: ”Päivää vaan”.

Tällainen kohtelias tervehtiminen maailmassa, missä hyvien tapojen opettamista lapsille, ei ehkä pidetä kovin tähdellisinä, lämmittää vanhenevan miehen mieltä vieläkin, monta päivää tapahtuman jälkeen.

Kuten alussa totesin, en ala kasvatusneuvojaksi. En kuitenkaan voi olla osoittamatta arvostustani niitä vanhempia kohtaan, jotka ovat oivaltaneet hyvien käytöstapojen merkityksen ja opettavat niitä myös jälkikasvulleen. Asia on tietysti ongelmallisempi, ellei lapsilla ole esimerkkiä mistä oppia eli miksi opetella tapoja, joita vanhemmat itsekään eivät noudata.

Posted by Piruparka at 04:17 AM | Comments (0)

tammikuu 23, 2007

MIELIKUVIA

Taas näin vaalien lähestyessä kaikki puolueet pyrkivät luomaan itsestään mahdollisimman miellyttävää mielikuvaa äänestäjille. Mielikuvat muuttuvat kun aika ja trendit vaihtuvat. Oikeisto ja vasemmisto-akseli on voimassa tarpeen mukaan tai sitten ei.

Takavuosina lähes kaikki puolueet myötäilivät Sdp:tä päästäkseen sen siivellä hallitukseen. Demareiden välimatka vasemmistoliittoon vaihtelee suhdanteiden mukaan. Demarien kannattajien piirissä jopa työväenpuolue-nimitys aika-ajoin torjutaan.

Kokoomus ei ainakaan julkisesti esiintuo omia oikeistolaisia konservatiivijuuriaan, vaan pyrkii luomaan mielikuvaa keskusta-oikeistolaisesta työväenpuolueesta. Mitä se sitten tarkoittaneekaan?

Keskustakin näyttäisi hiljalleen unohtavan omat alkulähteensä maaseudulla. Aluepolitiikkaa toki vielä puhutaan, mutta maanviljelijöiden asemasta puhuminen on jätetty lähinnä MTK:n kontolle.

Eikä edes Rkp ole kuin ennen. Sekin näyttää hylkäävän omat ruotsinkieliset juurensa julistautumalla suomalaiseksi kansanpuolueeksi.

HS:n teettämän mielipidetiedustelun mukaan kaikkien puolueiden kannattajat ovat sitä mieltä, että sairaanhoito ja vanhustenhoito ovat tärkeimpiä teemoja ensi vaalikaudella. No, kokoomuksen kannattajilla energian hinta ja saatavuus ohittivat nuo kaksi asiaa, mutta muuten kaikki näyttivät olevan lähes yksimielisiä ja oletettavasti luoneet itselleen mielikuvan kannattamansa puolueen ryhtymisestä niitä hoitamaan. Sairaanhoidon ja vanhustenhoidon tiimoilla on siis odotettavissa yksimielisiä parannuspäätöksiä ensi vaalikaudella!!!

Muissa kysymyksissä äänestäjien mielikuvat näyttävät – monista vastaväitteistä huolimatta – noudattelevan perinteisiä oikeisto-vasemmisto-linjauksia. Onko kenellekään yllätys, että kokoomuksen kannattajat pitävät erityisen tärkeänä yrittäjien asemaa ja verotusta, EU:ta, suhteita Yhdysvaltoihin ja Nato-jäsenyyttä. Tuskin yllättää sekään, että saman puolueen kannattajia ei näytä vähääkään kiinnostavan irtisanomiset, tuloerot tai työttömien asema.

Sen sijaan irtisanomiset, työttömien toimeentulo ja tuloerot samoin kuin pätkätyöt ja määräaikaiset työsuhteet löytyvät demareiden ja vasemmistoliiton kannattajien asialistalta tärkeimpinä.

Keskustan kannattajat pitivät matalaa profiilia ja nostivat alueiden kehityserot erityisen kiinnostuksen kohteeksi, ehkä vastapainona vastustamalleen luonnonsuojelulle.

Posted by Piruparka at 03:42 AM | Comments (0)

tammikuu 19, 2007

VANHUUDEN TURVA

Tuskin pääsee livahtamaan ohi päivääkään, ettei mediaa seuratessaan törmäisi huoleen vanhustenhuollosta ja sen tasosta, kun suuret ikäluokat vanhenevat ja tulevat hoito- ja hoivaikään. Vanhusten hoitamiseksi tulevaisuudessa on esitetty monia vaihtoehtoja. Tässä esitellään vain yksi.

Laitoshoitoa ei yleensä pidetä parhaana mahdollisena ratkaisuna ja kallistakin se on. Siitä huolimatta eräät tunnetut, seitsemänkymppiset kansalaiset näyttävät olevan sitä mieltä, että laitoshoito on paras mahdollinen turva heille henkilökohtaisesti ja pyrkivät kiihkeästi pääsemään siihen osalliseksi. Vai mitä tuumitte seuraavanlaisesta vanhushuollosta:

Kun järki vielä pelaa eikä dementia pahemmin vaivaa, laitoshoidossa olevilla vanhuksilla on mahdollisuus aitiopaikalta seurata tasavallassa tapahtuvaa yhteiskunnallista keskustelua ja halutessaan, myös osallistua siihen itse. Jos haluaa viettää aikaansa laitoksen ulkopuolella, vanhuksilla on siihen täysi oikeus. Kukaan ei valvo heidän poissaolojaan, eivätkä he ole kenellekään niistä tilivelvollisia.

Laitoksessa on vanhuksella oma huone ja henkilökohtainen avustaja. Hänellä on käytössään tietokoneet ja muu nykyaikainen tekniikka. Yksinäisyys ei vaivaa, kun juttukavereita löytyy vaikkapa viihtyisässä kahvilamiljöössä ja jos haluaa vetäytyä hiljaisuuteen, vanhuksen käytössä on ensiluokkainen kirjasto tuhansine niteineen.

Luonnollisesti vanhuksen laitoshoitoon kuuluvat ensiluokkaiset terveyspalvelut, kuntosalit sekä saunomis- ja uintimahdollisuus. Puhumattakaan kymmenistä harrastusmahdollisuuksista erilaisissa kerhoissa, joita laitoksessa vanhukselle riittää.

Vanhuksen puhelut ovat ilmaisia ja jos hän haluaa matkustaa kotiseudulleen, hän voi tehdä sen valtion kustannuksella joko lentäen tai junalla. Lyhyemmille matkoille voi käyttää taksia - ilmaista myös se.

Mistä oikein on kysymys? No! Olisiko lokoisampaa paikkaa viettää eläkepäiviään kuin eduskunta? Eläkeikäiselle rivikansanedustajalle neljä vuotta on pitkä pätkä tulevaisuutta. Ja laitoshoitoon tyytyville maksetaan uhrautumisestaan vielä kohtuulista korvaustakin. Tämän kaiken tietänevät muiden muassa sellaiset – eduskuntaan eläkepäiviään viettämään pyrkivät – konkarit, kuten Claes Andersson ja Jacob Söderman.

Posted by Piruparka at 03:57 AM | Comments (0)

tammikuu 16, 2007

AJATUKSIA EDISTYKSESTÄ

Tässä iltana eräänä, kun tuijottelin jonkun tavanomaisen ja tyhjänpäiväisen ohjelman täyttämää televisioruutua, havahduin oivaltamaan, että minähän muistan hyvin ajan, jolloin koko televisiota ei Suomessa ollut nähty kuin kuvina lehtien sivuilla. Ajatuksen kehittely jatkui havainnolla, että vanhimmat niistäkin suomalaisista, jotka ovat koko elinikänsä tottuneet televisioon olohuoneen nurkassa, alkavat olla kohta viisikymppisiä.

Ensimmäiset omat – ajankohdaltaan tarkistettavissa olevat – muistoni sijoittuvat vajaan 55 vuoden taakse. Olimme äitini ja sisareni kanssa Vaasan rautatieasemalla saattamassa isääni junaan. Hän oli lähdössä Helsinkiin katsomaan olympialaisia. Eli vuosi oli 1952 ja oma ikäni tuolloin runsaat neljä vuotta. Tuhon aikaan veturit kiskoivat junia höyryn voimalla ja edellä mainittua televisiota keskivertokansalaisista tuskin kukaan, edes haaveili koskaan itselleen hankkivansa.

Jos noista Helsingin olympialaisten ajoista mennään vielä samat 55 vuotta taaksepäin, ollaan 1800-luvun lopussa, jolloin omat isovanhempani olivat alle kymmenen vuoden ikäisiä. Silloin oli jo rautatie Suomessa, mutta eipä paljonkaan muuta, vielä nykyisin käytössä olevasta tekniikasta. Edistyksen oivaltaa kun ajattelee, että itse olen tuntenut ihmisiä, jotka elivät maailmassa, missä joutuivat hämmästyksestä huuli pyöreänä ihmettelemään ensimmäistä polkupyörää, sähkövaloa, radiota, elokuvia, autoa, telefonia, gramofonia ja muita teknisiä ihmeellisyyksiä, jotka nykyihmiselle ovat arkeen ja jokapäiväiseen elämään kiinteästi kuuluvia vekottimia. Jopa niin, että monia ilman, tuskin voisi kuvitella tulevansa toimeen.

Kun mennään tulevaisuuteen nuo samat 55 vuotta, tyttärentyttäreni lähentelee silloin Piruparan tämän päivän ikää. Tuntuuko hänestä silloin samanlaiselta havaita, että on tuntenut ihmisiä, jotka ovat eläneet ja nähneet, kun Suomessa alkoivat ensimmäiset mustavalkoiset televisiolähetykset, tulivat ensimmäiset kannettavat puhelimet ja niitä seuranneet monitoimikännykät, kotikäyttöiset tietokoneet kannettavine versioineen, sähköposti, internet ja monet muut, tässä nyt luettelemattomat lukuisat tekniikkaan perustuvat mahdollisuudet.

Puoli vuosisataa eteenpäin katsottuna, tuntuu varsin kaukaiselta. Kuka tahansa keski-ikäinen voi kuitenkin todistaa, että takanapäin, se on yllättävän lähellä.

Posted by Piruparka at 02:28 AM | Comments (0)

tammikuu 12, 2007

VALLASTA ON KYSYMYS

Tässä alkuviikosta eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Liisa Jaakonsaari availi sanaista arkkuaan, vaatimalla perustuslain uudistuksen ottamista - presidentin valtaoikeuksien osalta - mukaan tuleviin hallitusneuvotteluihin. Mitään uutta ei vaatimus sisältänyt. Jaakonsaaren perustuslain ”valuviaksi” väittämiään presidentin ulkopoliittisia valtaoikeuksia ovat vaatineet korjailtavaksi muutkin. Eivät kuitenkaan demarit.

Perustuslain muuttaminen nykyiselleen lähti alun perin siitä, että haluttiin pois presidenttikeskeisyydestä, hajauttamalla vallankäyttöä, sulkemalla presidentiltä pois edellisen valtiosäännön mahdollistamat itsevaltiuden piirteet, joita Kekkonen despootin ottein, häikäilemättä käytti hyväkseen.

Perustuslain uudistuksella siis haluttiin hajauttaa yhden ihmisen eli presidentin valtaa. Hallituksen, ja sen myötä myös pääministerin, toimenkuvassa korostettiin paitsi sisäpoliittisia valtaoikeuksia, määriteltiin myös virallisesti sen hoitoon Suomen EU-asiat, jotka nekin näytetään laskettavan nykyisin sisäpolitiikan alueeseen kuuluvaksi. Presidentin kontolle jätettiin vanhasta muistista ulkopolitiikka ja eduskunta sai omaan, kaiken aikaa pienenevän hiekkalaatikkonsa täytteeksi valtuudet valita pääministeri.

Nyt siis ollaan vaatimassa, että hallitukselle eli käytännössä pääministerille siirrettäisiin myös se ulkopoliittinen vallankäyttö, joka presidentille vanhan vallan perintönä jäi. Tästä seuraa se, että käytännöllisesti katsoen – omaa valintaansa lukuun ottamatta – pääministerille ollaan siirtämässä kutakuinkin kaikki se vallankäyttö, joka ennen nykyjärjestelmää oli valtiosäännössä määritelty presidentin ”työkaluksi”.

Vallankäytön hajauttaminen alkoi siitä, kun presidentin virkakaudet rajattiin enintään kahteen. Sillä pyrittiin estämään, että valta ja sen käyttö ei pääsisi pysyvästi henkilöitymään yhteen persoonaan, kuten kävi Kekkosen kohdalla.

Mikäli nämä Jaakonsaaren ja monien muidenkin kaipailemat uudistukset perustuslakiin tehtäisiin, oltaisiin tilanteessa missä ainoastaan vallankäyttäjän virkanimike on muuttunut. Hallituksella (lue pääministerillä) olisi mahdollisuus käyttää varsin laajasti niitä valtaoikeuksia, joita presidentiltä Kekkosen jäljiltä haluttiin poistaa. Eikä pääministerin virkakausiakaan ole rajoitettu. Ei siis ihme, että puhutaan pääministerivaalista.

Posted by Piruparka at 07:42 AM | Comments (0)

tammikuu 09, 2007

TURVALLISUUSRISKI?

Suomalaiset poliitikot kansakunnan kaapin päällä ovat viime vuosina osoittaneet nykyteknologian osaamistaan, käyttäessään teknisten apuvälineiden mukanaan tuomia mahdollisuuksia parisuhdetarpeidensa hoitamiseen. Internetin sinkkupalstat ja tekstiviestit ovat kelvanneet asioiden hoitamiseen niin pääministeri- kuin puhemiespiireissäkin. Tiedossa ei ole, ovatko teknologiataidot puoluesihteerien ammattikunnassa vaatimattomampia, mutta asiaan sen tarkemmin perehtymättä, näyttäisi siltä, että heidän poliittisessa kehitysvaiheessaan asioita hoidellaan perinteisemmin - vaikkapa Tallinnan risteilyjen yhteydessä.

Perustamatta näkemystään muuhun kuin omaan mielikuvitukseensa, Piruparka voisi olettaa, että parisuhdevammaiset, etten sanoisi lemmensairaat, keski-ikäiset miehet tasavallan politiikan huippupaikoilla, saattavat olla uhkatekijä tai suoranainen riski valtakunnan turvallisuudelle. Lemmestä lumoutuneet suurenkin luokan valtiomiehet ovat aikojen saatossa ja ihastustensa sokaisemina menettäneet harkintakykynsä ja unohtaneet virka-asemansa velvoitteet.

Vahingoniloisina naureskellen, suomalaiset irvaillen tirkistelevät isokenkäisten parisuhdeongelmia, pitäen sitä viattomana, ihmisille suunnattuna viihteenä. Tämä osaltaan osoittaa, että politiikka sinänsä, ei nykysuomalaisia kovin laajalti kiinnosta, mutta viihteentekijöiksi poliitikot toki kelpuutetaan.

Vanhasen suosio seuraavaksi pääministeriksi osoittaa, että vaalistrategisesti näyttäisi olevan hyödyllistä pudottautua politiikan norsunluutornista ”tavallisten” ihmisten tasolle, hoitamalla parisuhdetilanteestaan tiedottamisen nimenomaan lööppien välityksellä. Historia kuitenkin osoittaa, että makuuhuoneissa moni tieto on vaihtanut omistajaa ja moni mieli tullut huomaamatta manipuloiduksi.

Saattaahan tietenkin olla, että mitkään Suomen asioista kiinnostuneet tahot eivät lähetä viehättäviä naisagenttejaan pistämään pyörälle viidenkymmenen villitystä tai kuudenkymmenen kullitusta potevien suomalasipoliitikkojen päitä. Nämä kun oitis - omiin valloitustaitoihinsa uskoen - julkistavat saavutuksensa kaiken kansan nähtäväksi alan lehdistön välityksellä. Riski on kuitenkin olemassa. Tasavallan turvallisuus ei välttämättä ole parhaissa mahdollisissa käsissä, jos siitä vastaavat epätoivoisesti uutta parisuhdetta hakevat, eronneet, keski-ikäiset miehet.

Posted by Piruparka at 08:00 AM | Comments (0)

tammikuu 05, 2007

SALAISIA JUONIA – JÄLLEEN

Tuntuupa tutulta. Eihän siinä ehtinyt kuin neljä vuotta vierähtää, kun Anneli Jäätteenmäki jälleen kertoo omaavansa ”salaista” tietoa, jonka lähdettä ei tälläkään kertaa voi paljastaa. Nyt ei ole kysymys ”salaisista” Irak-neuvotteluista Yhdysvaltain kanssa, joihin ”salaisiin” tietoihin Jäätteenmäki perusti oman eduskuntavaalivaalikampanjansa nelisen vuotta sitten.

Vielä ei ole tietoa, ovatko nämäkin salaliittoteoriat ” tulleet pyytämättä ja yllätyksenä”, vai mistä ja mitä kautta Jäätteenmäki on saanut tietää, että hänen syrjäyttämisensä pääministerin paikalta oli demarien salajuoni Lipposen palauttamiseksi hallituksen johtoon.

Se tiedetään, että politiikanteko valtakunnan huipulla - ja nimenomaan siellä - on kovaa peliä ja voimaperäistä vääntöä, eikä kyseenalaisiakaan keinoja jätetä käyttämättä, mikäli tavoitteeseen pääseminen – varsinkin vaaleissa - sellaisten käyttöä edellyttää. Sehän on tuttua Jäätteenmäelle. Hän takuulla muistaa myös sen, että oman pääministeriuransa jääminen yhdeksi Suomen historian lyhimmistä, johtui vain ja ainoastaan siitä, että unohti, ettei totuuden puhuminen voi olla osaamisesta kiinni.

Jos Jäätteenmäellä oma poliittinen muisti pätkii, kansalaisilla ei. Armosta suomalaiset kovia kokeneen Anneli-rukan Euroopan parlamenttiin äänestivät. Laupeudessaan suomalaiset eivät halunneet lyödä lyötyä. Armeliaita nämä suomalaiset ovat kepulaisia kohtaan olleet, vai mitähän asiasta mahtaa tuumia kansanedustaja Kauko Juhantalo. Totuuden nimessä on toki todettava, että kansan suomasta lempeästä kohtelusta ovat päässeet osalliseksi myös jotkut demarikansanedustajat. Muiden muassa Arja Alho ja Matti Ahde muistanevat? osakseen tullutta anteeksiantoa.

Ehkä Jäätteenmäki, tuodessaan esiin epäilemiään ”salajuonia”, haluaa omalta osaltaan tehdä vaalityötä puolueelleen, vaikkei itse ehdokkaaksi ryhdykään. Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli oli Jäätteenmäen pyrkimyksistä kuitenkin lähinnä kiusaantunut. Hän kun kertoi olevansa demarijuonitteluista täysin tietämätön. Lieneekö mukana samassa salaliitossa??? Suomalaisten anteeksiantoa jatkossa, Jäätteenmäki tuskin voi odottaa, ellei Ilkka-lehden vanhoja kolumneja parempia todisteita totta puhumisen osaamisesta tule ilmi.

Posted by Piruparka at 02:50 AM | Comments (0)

tammikuu 03, 2007

AIHETTA HÄMMENNYKSEEN

Näin ihan alkuun on todettava, että tämän palstan pitäjää on tekstiensä perusteella ja kohteen siitä pahemmin hämmentymättä, epäilty milloin tulipunaiseksi änkyräkommunistiksi, patamustaksi porvariksi, pahemman luokan sovinistiksi ja rasistiksikin. Osoittaneeko merkkejä Piruparan jakautuneesta persoonallisuudesta, kun nimimerkkiä on epäilty myös niin sanotuksi kollektiivinimimerkiksi, jonka suojissa maailman menoa ihmettelisi ja elämänkokemuksiaan paljastelisi useampi kuin yksi kirjoittaja. No, näinhän ei ole, mikä tulkoon tässä ja nyt kerrotuksi.

Pakinan väsääminen, niin sanottuna etätyönä, on sen verran yksin tapahtuvaa puuhastelua, että vastaavien harrastusten parissa askartelevia kollegoja ei nimimerkin takaa tunnista. Sana työkaveruus ei siis välttämättä puolla paikkaansa, ainakaan sanan perinteisessä merkityksessä, vaikka tekstejä samaan aviisiin ja samalle lukijakunnalle tuotetaankin. Näin ollen lienee parasta puhua kollegoista, joiden tekstit ovat tuttuja, mutta joita ei osaa yhdistää kasvoihin, joihin on saattanut törmätä useita kertoja – no, vaikkapa kaupan kassalla.

Oli jonkinasteinen yllätys, kun aivan äskettäin selvisi, että viehättävä nuori nainen, jonka olin tottunut näkemään aivan toisenlaisissa yhteyksissä, onkin yksi edellä mainituista kollegoista. Tämähän vahvistaa vanhan sananlaskun sanoman, että ”koiraa ei ole karvoihin katsomista”. Samalla tuli todennetuksi, että aurinkoisilla asiakaspalvelijoilla, viehättävän hymynsä ohella, saattaa olla mielenkiintoista ja usein painavaakin sanottavaa.

Edellä tuli kerrottua asiasta vasta toinen puoli kun ilmeni, että tunnistamattomuus oli molemminpuolista. Selvisi nimittäin, että lukiessaan ylle merkityn tekstejä, tämä ihastuttava kollega ei ollut osannut yhdistää Piruparan persoonaa harmaantuneeseen, ylipainoiseen, vanhenevaan ukonrähjään. Tekstin alkupäässä kerrotut epäilyt palstanpitäjän ominaisuuksista tuntuivat varsin laimeilta, kun kollega kauniisti hymyillen kertoi – melkoista hämmennystä aiheuttaen – aina olettaneensa Piruparan pakinoiden takaa löytyvän naispuolisen kirjoittajan. Että silleen!

Kun huomattavan hämmennyksen vallassa kerroin tapahtumasta pitkäaikaiselle lukijalle ja kriitikolleni, hän totesi, että tuohan vain osoittaa, että näkemyksesi asioihin osoittavat – pakinoitsijallekin hyödyllistä – objektiivisuutta. Ehkä sitten näin???

Posted by Piruparka at 03:56 AM | Comments (0)