« huhtikuu 2007 | Vasta julkaistut | kesäkuu 2007 »

toukokuu 29, 2007

PAAVO JA PUUTULLIT

Kun venäläiset ovat asettamassa puunsa viennille tulleja, Suomen metsäteollisuus pelkää edullisen puunsaannin tyrehtyvän. Muodostaahan venäläinen tuontipuu viidenneksen metsäteollisuuden käyttämästä puuraaka-aineesta.

Naapurin toimet ovat ymmärrettäviä eivätkä edes kovin yllättäviä. Kukapa haluaisi ikuisesti jäädä pelkästään raaka-aineen tuottajaksi, kun mahdollisuus on tuottaa pitemmälle jalostettuja tuotteita paremmalla hinnalla ja puutullien pääasiallisin tarkoitus lieneekin lisätä metsäteollisuuden investointeja Venäjälle.

Varsin pitkään Suomi toimi kuin siirtomaaisännät konsanaan, näiden kupatessa alusmaidensa raaka-ainevaroja täysin poskettomasti ja ilman minkäänlaisia tunnontuskia. Itse asiassa Suomen siirtomaaisäntää muistuttava toiminta oli voimissaan silloin, kun kaupankäynti naapurin kanssa perustui solmittuihin tavaranvaihtosopimuksiin. Suomi toi Neuvostoliitosta raaka-aineita - ensisijaisesti öljyä – ja vastavuoroisesti toimitti pitkälle jalostettuja teollisuustuotteita naapuriin. Jostain syystä nyt hämmästellään, kun Venäjä haluaa jatkossa itse jalostaa omaa puutaan ja näin saada siitä paremman hinnan.

Peli ei kuitenkaan ole menetetty. Kuin tilauksesta, olemme saaneet ulkomaankauppaministeriksemme Paavo Väyrysen. Ministerisalkkunsa painoarvon keveyttä jo harmittelemaan ehtinyt Väyrynen on nyt tilaisuudessa nousta arvoon arvaamattomaan. Ulkomaankaupasta vastaavana ministerinä ja nykyhallituksen ainoana vanhaa kunnon idänkauppakokemusta omaavana, hänellä on elämänsä tilaisuus näyttää ylivertaiset kykynsä, joihin vedoten, mutta tarkoituksella mihinkään pyrkimättä, päätyi tasavallan hallituksen ulkomaankaupasta vastaavaksi ministeriksi.

Mikäli olen ymmärtänyt, Väyrynen on lähitulevaisuudessa matkustamassa Venäjälle hoitamaan puutulliongelmat kuntoon. Kun yhteen niputetaan Paavo Väyrysen idänkauppakokemus ja – ainoana suomalaispuolueena venäläisen veljespuolueen omaavan – hallituskumppani kokoomuksen Venäjä-suhteet, niin täytyyhän tulosta syntyä!

Tulemme oletettavasti näkemään, kuinka Paavo Väyrynen, 1980-luvun malliin, lähtee päivittämään tavaranvaihtosopimusta venäläisten kanssa. Kuinka miehen käy ja saako Paavo puutulliasiat hoidettua suomalaista metsäteollisuutta tyydyttävällä tavalla – se jää nähtäväksi. Toivottavasti työ palkitsee miehen – tehtävässä, johon ei tullut edes pyrityksi. Onnea ja menestystä Paavolle ja puutulleille.

Posted by Piruparka at 02:40 AM | Comments (0)

toukokuu 25, 2007

KENEN LAULUJA LAULAT?

Viime aikoina on puhuttanut niin mediassa kuin muuallakin, kansanedustajien vaalirahoitus. Eikä välttämättä aiheetta. Sen verran muhkeita summia kansanedustajien tekemissä ilmoituksissa esiintyy, ettei alkaneella vaalikaudella laulettavia lauluja kaikilta osin tule mieltäneeksi edustajan omantunnon ääneksi. Jonka kuitenkin pitäisi toimia kansanedustajan ylimmäisenä moraalinvartijana.

Laki vaalirahoituksen julkisuudesta velvoittaa kansanedustajan kertomaan vaalirahoituksensa. Miten paljon on vaaleissa käyttänyt omaa rahaa ja kuinka paljon on saanut tukea ulkopuolisilta yksityishenkilöiltä, yrityksiltä, puoluejärjestöiltä tai muilta vastaavilta. Yksittäisen ”vaalirahoittajan” lahjoittama summa ja lahjoittajan nimi tulee ilmoittaa, jos määrä on vähintään 1 700 euroa.

Vaalirahoituksen julkisuuden tarkoitus on häivyttää epäilyt, kuka määrää marssijärjestyksen ja laulattaa marssilaulut. Julkisuudessa on esiintynyt joukko kansanedustajien nimiä, jotka ovat saaneet valtaosan vaalirahoituksestaan tukiyhdistyksiltään. Puolueille ja tukiyhdistyksille kun voi lahjoittaa suuriakin summia, joutumatta ”paljastetuksi”. Porsaan tai vähän isommankin sian mentävä aukko! Vaalirahoituslain kirjain täyttyy, mutta henki haiskahtaa.

Kansanedustajan tehtävä on luottamustoimi. Valtavien vaalibudjettien tultua julki, on syytä kysyä, kenen luottamusta kansanedustaja toimessaan ensisijaisesti nauttii, äänestäjien vai rahoittajien? En pääse ajatuksesta, että vaalikassan kartuttaminen on ohittanut tärkeysjärjestyksessä äänestäjän. Ja kysymykset jatkuvat: Kenen asialla (paitsi omallaan) voi olla sellainen kansanedustaja, joka rahalla kykenee ”ostamaan” paikkansa kansanedustuslaitoksessa?

Entä maksajat? Yksityinen henkilö tai yritys voi maksaa suoraa tukea kansanedustajalle 1 699,99 euroa ilman pelkoa, että leimautuisi minkään aatesuunnan tai henkilön kannattajaksi. Miksi kukaan salaa repisi rahaa, ilman odotuksia vastapalveluksesta? Hyviä asioita toki tuetaan julkisesti. Erilaisiin hyväntekeväisyyskeräyksiin yritykset antavat varoja avokätisesti, mutta samalla pitävät huolen, että päinvastoin kun vaalirahoituksessa – yrityksen nimi näkyy mahdollisimman näyttävästi - vaikka usein hieman farisealaisen makuisesti. Vaalirahaa kuitenkin maksetaan sammutetuin lyhdyin. Ketunhäntäkö kainalossa hävettää? Kun tavallinen äänestäjää toivoo asioitaan ajettavan yhden äänensä painoarvolla, minkälaista vastinetta vaalirahoittaja edellyttää sijoittamalleen summalle?

Vaalirahoituksesta puhuttaessa, mielenkiintoinen yksityiskohta on myös RKP. Sen vaalibudjetti lähenteli suurten puolueiden vastaavaa, mutta ehdokkaita oli vain neljässä vaalipiirissä!

Posted by Piruparka at 02:04 AM | Comments (0)

toukokuu 22, 2007

AIHEENA AVOIMUUS

Avoimuudesta on viime aikoina puhuttu niin, että voisi olettaa sen merkityksen ehtineen suljetuimpienkin mielten sopukoihin. Lyhyesti sanottuna yhteiskunnallisen keskustelun kannalta merkittävistä kysymyksistä tulee kertoa kansalaisille. On turvattava päätöksenteon selkeys sekä tehtävä päätökset sellaisella kielellä, jota kansalaiset ymmärtävät.

Avoimuus edellyttää päättäjiltä rohkeutta. Asioista, jotka koskettavat suurta osaa ihmisistä, on uskallettava kertoa tarpeeksi varhaisessa vaiheessa. Aikomukset ja suunnitelmat on tuotava avoimesti esiin, jolloin niiden kohteena olevat kansalaiset voivat muodostaa mielipiteensä ja tarvittaessa myös esittää ne.

Kun poliitikon rohkeutta mitataan tämän avoimuudella, voidaan yksinkertaisen logiikan mukaan olettaa, että avoimuuden kieltäminen ja asioiden salailu ovat osoituksia pelkuruudesta. Tuonkaltaisiin mielleyhtymiin ajautuu väkisinkin, kun hieman syvällisemmin arvioi mitä pääministeri Matti Vanhanen ja tämän ajatuksia kaikuna myötäillyt Jyrki Katainen taannoin antoivat tulevaisuuden toimistaan aiheen ymmärtää.

Mikäli Piruparka lainkaan käsitti, niin suunnitelmissa on, että seuraavan neljän vuoden aikana hallituksen taholta kerrottaisiin julkisuuteen ainoastaan valmiista päätöksistä. Kireänä ellei peräti ahdasmielisenä näyttäytyvää julkisuus- tai paremminkin salailulinjaa, pääministeri perusteli sillä, ettei keskeneräisiä asioita pidä levitellä ”kaikkien katsottavaksi”. Se ei kuulemma edistä asioiden etenemistä. Todennäköisesi näin, mikäli pelkää julkisuuden olevan uhka omien henkilökohtaisten tavoitteiden toteutumiselle. Tällaisesta asenteesta paistaa läpi arkuus tai suoranainen pelkuruus, johon aiemman, yksinkertaisen logiikan mukaan voidaan päätyä.

Vanhasen näkemyksiä kaikuna myötäillyt Katainen oli häntää heiluttaen sitä mieltä, että julkisuudelta suojassa (lue salassa) asioita ”uskalletaan käsitellä hyvinkin ennakkoluulottomasti, niiden esittäjästä riippumatta”.

Kovin paljon selittelyn varaa ei ole. Ainakin tämän kirjoittaja ymmärtää lausunnot siinä valossa, että kabineteissa asioista uskalletaan olla jotain muuta – ehkä jopa päinvastaista – mieltä, kuin mitä julkisuudessa, esimerkiksi vaalilupausten yhteydessä, on ilmoitettu oltavan. Vähintään sen poliitikkojen olettaisi olevan valitsijoilleen velkaa, että toimivat avoimesti asioissa, jotka koskettavat äänestäjiä. Näiden antamalla valtakirjalla kun päättäjät vain ja ainoastaan toimivat.

Posted by Piruparka at 06:10 AM | Comments (0)

toukokuu 19, 2007

JUONITELTU VERSIO

Parisen vuotta sitten sekä Ranska, että Hollanti hylkäsivät kansanäänestyksissä EU:n perustuslaillisen sopimuksen, jota noihin aikoihin Suomessa virallisesti ja ilman mitään tunnontuskia kutsuttiin täysin julkeasti – EU:n perustuslaiksi.

Noiden hylkäävien kansanäänestysten jälkeen tiedettiin täysin mahdottomaksi, että mainittua sopimusta koskaan tultaisiin hyväksymään ilman siihen tehtäviä muutoksia. Siitä huolimatta monet maat – muiden muassa Suomi – innokkaana häntää heiluttaen, ratifioi sopimuksen. Ja kuten muistetaan, varsin heppoisin perustein.

Nyt näyttää siltä, että monissa maissa tuota perustuslaillisen sopimuksen nimeäkin vastustetaan jo niin voimakkaasti, että se tultaisiin todennäköisesti hylkäämään ainakin jossain niistä maista, joissa edellytetään kansanäänestystä ratifiointipäätöksen tueksi. Vastustuksen syy lienee se, että sopimuksessa esiintyy käsitteitä, jotka ovat omiaan viemään Euroopan unionia kohti kansallisvaltioiden yläpuolelle sijoittuvaa eurooppalaista ”supervaltiota”. Sellaiseen muualla Euroopassa – ainakaan kansan keskuudessa – ei ole valmiuksia, vaikka suomalaiset päättäjät ”supervaltiota” näyttävät ratifiointipäätöksellään kannattavankin.

Ollaan siis tilanteessa, että perustuslaillisen sopimuksen teksti olisi saatava voimaan, mutta osa jäsenmaiden kansalaisista vastustaa koko ajatusta siinä määrin, että mahdollisuuksia läpimenoon ei ole. Mikä neuvoksi? Juonittelu on jokapäiväistä politiikan kulisseissa, joten keinot käyttöön. Ensimmäiseksi koko 340-sivuisesta asiakirjasta on karsittava kaikki kohdat missä puhutaan perustuslaista, jolloin jäljelle jää ainoastaan sopimus. Sopimuksiahan EU:ssa voi tehdä, ne eivät vaadi kansanäänestyksiä. Kun sopimuksesta pyyhitään yli vielä sellaiset ”supervaltion” tunnusmerkit kuin Eurooppa-hymni, Eurooppa-päivä ja EU:n lippu, ollaan jo pitkällä. Kun vielä luovutaan EU:n ulkopoliittisen johdon kutsumisesta ulkoministeriksi, homma on jo siinä mallissa, että EU-maiden parlamentit voivat hyväksyä asiakirjan pelkästään voimassaolevien sopimusten muutoksena ilman kansanäänestyksiä. Näin tultaneen juonittelemaan mahtipontisesta EU:n perustuslaista pelkkä sopimus, joka sisältönsä puolesta pysyy ennallaan, mutta ei edellytä kansan antamaa siunausta.

Mielenkiinnon kohteeksi joutuu sopimuksen sisältämä turvatakuu-klausuuli ja Natoon kuulumattomien maiden suhde siihen. Minkälaista hyväksymistä edellyttävät valmiiksi ratifioituun sopimukseen tehdyt ”pienet” muutokset? Seuraava(t) puolustuspoliittinen selonteko onkin mielenkiintoista luettavaa.

Posted by Piruparka at 02:36 AM | Comments (0)

toukokuu 15, 2007

PALUU MAAN PINNALLE

Ajasta, jolloin Eurovision iskelmälaulukilpailut – sittemmin suomalaisittain euroviisut – tarjosivat tämän kirjoittajalle jonkinasteista huvia tai ajanvietettä, on kulunut kymmeniä vuosia. Kunnes nyt, armon vuonna 2007 tuntui lähes velvollisuudelta seurata Suomen lähes 50-vuotisen euroviisuhistorian ensimmäisiä kotikisoja.

Puitteet olivat mahtavat. Ellei olisi tiennyt mistä on kysymys, olisi voinut olettaa, että lauantai-illan televisio-ohjelmissa esiteltiin joidenkin kulissi- ja valoilmiöihin erikoistuneiden ammatti-ihmisten työnäytteitä. Ja sitä se todennäköisesti olikin. Sadalle miljoonalle ihmiselle näkyvä esitys on asianomaisille korvaamaton tilaisuus esitellä omaa lavaste- ja tehosteosaamistaan.

Musiikin kanssa valoshow’lla näytti olevan varsin vähän tekemistä. Tai ehkä on niin, että vuosikymmeniä seuraamatta olleet viisukisat ovat vuosien saatossa muuttuneet joksikin muuksi kuin iskelmälaulukilpailuiksi. Jos viimevuotista, monina uusintoina näytettyä Lordin esitystä olisi katsellut ilman tietoa, mistä oli kysymys, ihan ensimmäisenä ei mielleyhtymä olisi suuntautunut musiikilliseen ohjelmanumeroon.

Näyttää siltä, että laulukilpailussa kisailevat jo edellä mainittujen lavastajien ja tehostenikkareiden ohella myös mielikuvituksellisimpien asujen valmistajat. Tällä kertaa teletapiksi pukeutuneelta Outi Nyytäjältä näyttäneine solisteineen, Ukrainan joukkue sijoittui kuitenkin vasta toiseksi. Toisaalta eivät asutkaan vetäneet vertoja Lordin viimevuotisille.

En seurannut kilpailukappaleiden karsinoja, en niiden ennakkoesittelyjä tai semifinaalia ja kuulin kaikki esitetyt viisut lauantain kisassa ensimmäistä kertaa. Unkarin blues-tyyppinen ja Irlannin kansanlaulua muistuttavat esitykset poikkesivat massasta. Ensimmäinen aidosti edukseen ja jälkimmäinen muistuttamassa, että jotain pysyvääkin euroviisuista löytyy. Myös Serbian voittajakappale oli huomattavasti perinteisempää euroviisukamaa kuin vaikkapa Suomen sekavalta kuulostava, tyylitelty rokkipläjäys. Yksi asia voittajaesityksessä jäi hieman epäselväksi. Viestittikö kisan voittanut, Serbian naisyhtye tarkoituksella ja mitä ilmeisimmällä lesbo-lookiin pukeutumisellaan, niitä piirteitä, joita euroviisukulttuuriin viime aikoina on yhdistetty?

Menestyminen jatkossa näyttäisi mitä kiistattomimmin edellyttävän ainakin hyviä suhteita naapurimaihin. Vuoden kestäneen huuman jälkeen Suomi kuitenkin palautettiin takaisin maan pinnalle. 17. sija todisti jälleen kerran, että Suomesta ei ole euroviisumaaksi, kuin korkeintaan hirviötasolla.

Posted by Piruparka at 02:38 AM | Comments (0)

toukokuu 11, 2007

UUTUKAINEN RÄLSSILUOKKA

Rälssi tarkoitti aikoinaan verovapautta ja rälssiluokka luonnollisesti sitä osaa kansasta, joka syystä tai toisesta oli vapautettu veronmaksamisen ”kurimuksesta”. 1500-luvulla alettiin puhua rälssisäädystä, josta vähitellen tuli muodostumaan aatelissääty sääty- yhteiskuntaan.

Kun valtiovallan edesottamuksia seuraa – oli vallankahvassa kuka tahansa – ei voi välttyä mielleyhtymältä, että uutta rälssiluokkaako tässä ollaan tasavaltaan rakentamassa? Tämän uuden rälssiluokan toteuttamisessa näyttäisivät omalta osaltaan olevan mukana kaikki hallitusvastuussa viime vuosina olleet puolueet.

Uuden rälssiluokan luominen alkoi viime eduskuntakaudella varallisuusveron lakkauttamisella. Varallisuusveroahan olivat maksaneet ainoastaan ne, joille varallisuutta oli syystä tai toisesta ”päässyt” kertymään. Toisin sanoen kansakunnan vaurain osa. Tiedetään, että varallisuus ja vauraus – vaikka usein ovatkin lähtöisin työstä ja sen tekemisestä – harvoin kasaantuvat työn tekijälle. Kertymän kohteena on työn teettäjä, jolta tämä varallisuuskertymän verotus on nyt poistettu.

Koska työn teettäminen on useimmiten varsin kannattavaa puuhaa, työn teettäjät jättävät tämän mahdollisuuden mielellään jälkeläisilleen. Nämä jälkeläiset saavat siten perintönä sekä tietämyksen työn teettämisen edellytyksistä, kuin myös välineet sen toteuttamiseen. Molemmat ovat arvokasta, sekä henkistä, mutta erityisesti aineellista pääomaa. Tuohon aineelliseen pääomaan valtiovalta on iät ja ajat iskenyt karvaisen verokarhun käpälänsä eli ”keisari on ottanut sen mikä keisarille kuuluu”. Ei kuitenkaan enää jatkossa.

Uudessa hallitusohjelmassa on sovittu, että viime hallituksen operoiman varallisuusveron poiston lisäksi, tällä hallituskaudella tullaan poistamaan myös perintövero niiltä, jotka saavat perintönä yhtiö-, maa- tai metsäomaisuutta. Eli suurelta osin samoilta ihmisiltä, jotka edellisessä hallituksessa vapautettiin varallisuusverosta. Ollaan siis rakentamassa uutta perinnöllistä, veroista vapaata yhteiskuntaluokkaa – rälssiä.

Kaikenlaisia selityksiä on keksitty, kuten työllisyyden turvaaminen??? Ovatko pörssiyhtiön osakkeet ja niillä hankitun varallisuuden periminen jatkossa myös verotonta? Kysymyshän on yhtiöomaisuudesta. Totuus on, että tällä menolla ei voi välttyä ajatukselta, että työllä ansaittu raha tulee olemaan verollista, mutta peritty varallisuus ei sitä ole. Vähemmästäkin menee usko suomalaisen yhteiskunnan tasapuolisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen.

Posted by Piruparka at 03:45 AM | Comments (0)

toukokuu 08, 2007

DIPLOMATIA JA AMERIIKAN ARMO

Sanottiin tasavallan taannoisen, demarivetoisen ulkopoliittisen johdon suhteita valtameren toiselle puolelle normaaleiksi tai peräti hyviksi, niin se kuitenkin pitää paikkansa, että Ameriikan armoihin toteutetulla politiikalla ei ollut asiaa. Sen verran harvakseen vierailukutsuja esitettiin, että matkalle sonnustautuminen Suomen ulkopoliittiselle johdolle ei ainakaan rasitteeksi päässyt muodostumaan.

On väitetty, että Ilkka Kanervan, amerikkalaiselta kollegaltaan – muutaman päivän kestäneen ulkoministeriyden jälkeen – saama kutsu lähteä reissaamaan ”Ameriikan raitille”, antoi jo sellaisenaan vihjeen siitä, mitä Atlantin takana on ajateltu Suomen aiemmasta USA-politiikasta. Toisin sanoen, vierailukutsu osoittaisi, että suomalaisen ulkopolitiikan johtoon on nyt ilmaantunut amerikkalaisille mieleinen henkilö. Mikäli näin olisi, olisi todettava, että kovin outoina näyttäytyvät ne toimet, millä maailman mahtimaan johto mieltään osoittaa. Näinhän käyttäytyvät lapset hiekkalaatikolla. Tällaisessa käyttäytymisessä ei diplomaattisesta pidättyväisyydestä ja hienotunteisuudesta näy häivääkään.

Ehkä edellistä selvempänä vihjeenä – suomalaisten ”väärästä ulkopolitiikasta” – jotkut näkevät viikonloppuna julkistetun uutisen, joka kertoi Yhdysvaltain presidentti George W. Bushin esittämästä vierailukutsusta Viron presidentti Toomas Hendrik Ilvekselle. Mielenkiintoista on, että maailman mahtavimman maan presidentin kiireisestä aikataulusta löytyi vierailuaika puolentoista kuukauden varoitusajalla. Tuohon samaiseen tiukkaan aikatauluunhan kun Suomessa on yleensä vedottu, vuosikausia kestänyttä kutsujen puutetta Ameriikan mantereelle seliteltäessä.

Saattaa olla, että Suomen viesti Irakin sodan alkuvaiheessa ymmärrettiin Yhdysvalloissa väärin. Näin ollen kravatin oikominen ei ollut oikeaan osunutta valtioviisautta tilanteessa, missä käytössä olisi pitänyt olla saappaan – tai peräti jonkin muun kohteen nuolemisdiplomatia. Suomi on kuitenkin pitänyt linjansa kohtalaisen hyvin, mitä tulee Yhdysvaltoihin. Itäiseen suuntaan linja sen sijaan näyttää vähän väliä vanhasta muistista lipsuvan.

Tähän loppuun voidaan vielä todeta, ettei Suomessa kannata katkeroitua Viron pääsystä Ameriikan armoihin. Lainaus virallisesta vierailutiedotteesta nimittäin paljastaa, mitä muuta armoihin pääsy on edellyttänyt kuin uskallusta uhota Venäjälle surullisen kuuluisassa patsaskiistassa:
” Viro vaikuttaa lisäksi Nato-jäsenenä tärkeällä tavalla Afganistanin sekä Irakin tilanteen vakauttamiseen”.
Tämä osoittaa, että Nato-jäsenyys on ratkaiseva tekijä, mikäli Ameriikan armoihin pääseminen tuntuisi joistain niin kovin hienolta.

Posted by Piruparka at 05:03 AM | Comments (0)

toukokuu 04, 2007

LUOMUKOKEMUS

Piruparan kaltainen kokolihakulttuurin kannattaja ei juuri ole luomutuotteisiin sekaantunut. Luonnollisesti luomulihaakin saattaa jossain olla tarjolla. Kokemuksia ei kuitenkaan ole kertynyt. Tuo ensimmäisen virkkeen ”ei juuri” tarkoittaa, että kerran vahingossa ostin luomuporkkanoita, mikä osaltaan osoittaa, ettei tässä nyt täysin ”paatuneita” lihansyöjiä olla. Mitään eroa luomuporkkanassa, niin sanottuihin ”normaaliporkkaan” verrattuna, en maun suhteen huomannut. Ero näkyi hinnassa, joka taisi olla tuplaten normaaliporkkanoihin nähden.

Muutama päivä sitten tein luomuostoksen ihan tarkoituksella. Eikä aiheutunut periaatteiden murenemisesta. Heräteostoksena hankinnan kohteena olivat herkullisen näköiset, tuoreet luomusämpylät. Se käsitys, mikä tämän kirjoittajalla on sämpylän ulkoisesta olemuksesta, rapeine kuorineen ja kuoren alla olevine, kokonaan uunissa kypsyneine pehmeine ”sämpylän lihoineen”, tulivat täytetyiksi, kun iltateetä valmistellessani aloin valmistautua elämäni ensimmäisen luomusämpylän syöntiin. Pettymys oli mittava, kun suurin odotuksin haukkaamani sämpylä ei maistunut kerta kaikkiaan miltään. Syntyi mielikuva loppuun lahonneesta puuta, jota suussani pyörittelin. Mikään ei vastannut sitä odotusta, mitä sämpylän ulkoinen rapeus ja sisäinen pehmeys olivat viestittäneet.

Koska luomusämpylät olivat myyty asianmukaisesti irtotuotteena paperipussiin pakattuna, minkäänlaista tuoteselostetta ei ollut nähtävissä. Piti käyttää talonpoikaista ajattelutapaa ja miettiä, mikä voi tehdä luomusämpylöistä niin mauttomia. Ensin piti muistella, mikä on niin kutsuttujen normaalisämpylöiden koostumus? Ei kuulu valtiosalaisuuksien piiriin, että perusaineet ovat jauhot, neste, hiiva ja suola. Tiedossani ei ole, että luomusämpylöissä pitäisi käyttää muita aineita, joten yhtenä maunantajana – olivatpa sämpylät luomulähtöisiä tai normaalisämpylöitä – on suola. Näin ollen ainoa johtopäätös, mikä seurasi, on että luomusämpylät oli pilattu jättämällä niistä suola, joko kokonaan pois tai sitä oli käytetty niin minimaalisesti, ettei sen olemassaoloa ollut havaittavissa.

Kun näin pitkälle olin päässyt, aloin pohtia, miksi suolan vähyydellä oli pilattu koko herkullinen tuote. Siinäkin ainoa päätelmä oli, että joku luomuaatteeseen hurahtanut tuotesuunnittelija on pyrkinyt yhdistämään luomutuotteista vallitsevan, (kyseenalaisen) mielikuvan terveellisyydestä ja vastaavan mielikuvan suolan epäterveellisyydestä ja unohtanut, että suolahan se vasta luomutuote onkin. Lopputuloksena on syntynyt kuluttajaa hämäävä kummajainen, jota ”maukkaana” luomutuotteena markkinoidaan.

Posted by Piruparka at 10:21 AM | Comments (0)

toukokuu 01, 2007

UUSI, ULJAS TYÖVÄENLUOKKA

Vappu on perinteisesti työväen juhla. Siksi vapun merkeissä on syytä hieman vilkaista, mitä pitää sisällään tämän päivän uusi, uljas, työväenluokka.

Nykyinen työväenluokka, toisin kuin edeltäjänsä, ei omasta mielestään alennu työn orjiksi tai työn raskaan raatajiksi. He eivät koe työnantajaa riistäjäluokaksi, joka kapitalistista järjestelmää hyväksikäyttäen kiskoisi työväenluokan selkänahasta oman yltäkylläisen elämänmuotonsa.

Tämän uuden uljaan työväenluokan muodostumisen mahdollistivat aiemmat sukupolvet, jotka jälkeläisilleen parempia oloja rakentaessaan tulivat luoneeksi järjestelmän, missä taloudellista ja henkistä pääomaa ryhdyttiin vertaamaan toisiinsa suhteessa yksi yhteen. Sommiteltiin asetelma, missä koulutuksella saavutettu tavoite nosti ihmisen itsetunnon sellaisiin mittasuhteisiin, että kovinkaan moni ei saavutetun oppiarvon vuoksi katso edes voivansa samaistua perinteiseen työväenluokkaan, vaikka palkkatyöllä itsensä elättäisikin.

Entisestä lakkoilevasta ja kaiken aikaa oloistaan valittavasta työväenluokasta on muutamassa vuosikymmenessä kasvatettu keskiluokka, joka kokee itsensä vanhan kunnon kapitalistin vertaiseksi, jopa tämän kumppaniksi, eikä näin ollen – ”entisen” työväenluokan tavoin – voi nousta kapinoimaan ”kapitalistista riistoa” vastaan. Tämänhän estää jo nykyisen työväenluokan tunnuslause: ”Vastakkainasettelun aika on ohi”. Tunnelmaa vielä parantaa, jos sattuu omistamaan salkun, joka sisältää muutaman perusosakkeen.

Vielä toki löytyy joukko vanhenevia änkyrädemareita ja veljiä vieläkin vasenmammalla, jotka yrittävät muistutella menneistä. Tällaiset omantunnonäänet uusi, uljas työväenluokka toki kestää, kunnes (ehkä) joskus huomaavat tulleensa huijatuksi. On käynyt, kuten vanha kansa sanoi: ”On ihmisiä, jotka astuttuaan herran paskaan kuvittelevat muuttuvansa itsekin herraksi”.

Vanha kunnon kapitalisti nauraa partaansa. Paljon ei myötäsukaisuutta yhteiskunnalta edellytetä. Järjestelmä silloin tällöin hieman keventää palkkaverotusta ja saa keskiluokkaiseksi muuttuneen työväenluokan kokemaan itsensä kerrostalo-osakkeessaan jopa omistavaan luokkaan kuuluvaksi. Veronalennusten ei huomata olevan suoraan pois yhteiskunnan mahdollisuudesta tuottaa palveluita myös tälle uudelle, uljaalle työväenluokalle.

Partaansa naureskelua riittää, kun järjestelmä pitää huolen, että varallisuusvero ja perintövero poistetaan kokonaan vauraammalta väestönosalta. Keskiluokkaistuneelle työväenluokalle tarjotaan murusina ehkä mahdollisuus periä asunto-osakkeen verran omaisuutta verottomana ja sehän saa olon tuntumaan niin herralta, niin herralta.

Posted by Piruparka at 05:24 PM | Comments (0)