« heinäkuu 2007 | Vasta julkaistut | syyskuu 2007 »

elokuu 31, 2007

AUKIOLOSIRKUS

Laulussa kerrotaan maailmasta löytyvän monta, pientä kulkijaa hämmästyttävää asiaa. Ei tarvitse kulkijan olla kovin pienikään, kun hämmästyksen aiheita löytyy ja asioiden kummastelua riittää ihan eläkeiän kynnykselle asti.

Yksi noista kummastelun kohteista on kauppojen aukiolosirkus, josta ei ota selvää ”Vanha Erkkikään”. Onko nyt se aika vuodesta, jolloin yli 400 m2:n kaupat joutuvat pitämään ovensa suljettuna? Vai ei? Koska ne seuraavan kerran ovat auki sunnuntaisin? Missä niitä alle 400 m2:n kauppoja on ja käyttävätkö ne niille annettua mahdollisuuttaan pitää oviaan auki myös sunnuntaisin? Entä muiden juhlapyhien aukiolot, mitä laki niistä sanoo? Siinä muutama kysymys, joita ihmisten mielissä kauppojen aukiolosirkuksen tiimoilla pyörii.

Ammattiyhdistysliikkeen tehtävä on luonnollisesti pitää jäsenistönsä puolta ja huolehtia, että sopimuksiin kirjatut pykälät täyttyvät. Yksi syy sunnuntaiaukiolon vastustamiseen on ehkä ollut se, että vähittäiskaupan palveluksessa työskentelevä henkilöstö on kautta aikojen ollut varsin naisvaltaista ja on pidetty kiinni ajatuksesta, että nimenmaan perheenäidit voivat viettää viikonloppunsa perheidensä parissa. En kuitenkaan usko, että kukaan vastoin tahtoaan olisi velvoitettavissa vapaa-ajallaan lähtemään töihin, vaikka kaupat pitäisivät ovensa auki läpi vuoden myös sunnuntaisin.

Suurimmalla osalla ihmisistä viikoittaiset vapaapäivät sijoittuvat viikonloppuihin. Yhä enemmän on kuitenkin aloja, joilla työajat jakautuvat niin, että töissä ollaan myös viikonloppuisin. Näitä niin sanottuja epätyypillisiä eli tavanomaisesta poikkeavia työaikoja noudattaville, luonnollisesti viikonlopputyöt korvataan, joko rahana tai vapaana.

Ilman sen suurempaa miettimistä ala, jota voisi verrata vähittäiskauppaan, on ravintola-ala. Joskus muinaisuudessa oli muutama musiikin ja tanssin kieltävä rukouslauantai vuodessa ja muitakin rajoituksia saattoi olla. Nykyisin asiakkaita palvellaan ymmärtääkseni vuoden kaikkina päivinä. Paikallisin sopimuksin on saatettu ravintola pitää suljettuna esimerkiksi joulupäivänä, mutta lakisääteistä velvoitetta siihenkään ei taida olla. Ravintola-alalle on aina riittänyt ihmisiä, joille alalla vallitseva käytäntö sopii. Ei ravintoloita pidetä kiinni sunnuntaisin perheidyllin ylläpitämiseksi.

Piruparka ei ymmärrä miksei myös kaupan aukioloaikojen suhteen voisi olla joustovaraa. Olen vakuuttunut, että alalta löytyy henkilöitä, joille sunnuntaityöt sopivat – joillekin jopa hyvin. Tuskin kenenkään olisi pakko tehdä sunnuntaitöitä vastentahtoisesti. Ainoa taho, jota kauppojen nykyinen aukiolosirkus näyttää palvelevan, on ammattiyhdistysliike ja sen mahtailuntarve. Kun kaupanalan palkat ovat jääneet hoitamatta, voimaa on osoitettava viikonlopun aukioloja vastustamalla.

Posted by Piruparka at 07:22 AM | Comments (0)

elokuu 28, 2007

GEENIRUOKAA

Viime aikojen keskustelu niin sanotun geenimuunnellun rehun käytöstä suomalaisessa eläinruokinnassa on saanut lähes elämää suuremmat mittasuhteet. Mieleen tulee, että moni tasavaltamme kansalaisista on ripustanut aivoiksi kutsutun ruumiinosansa kiltisti narikkaan. Sen verran oudoin ja omituisin argumentein ihmiset ovat kannanottojaan ilmaisseet. Olen ymmärtänyt, että sana geeni on se peikko, joka assosioi ihmisten mielet aivan johonkin muuhun asiayhteyteen, kuin sato-odotusten paranemiseen, elintarvikkeiden tuotekehittelyyn tai tuotantokustannusten alenemiseen.

Niin kasveja kuin eläimiäkin on jalostettu maailman sivu. Tämän kirjoittajalta ei riitä ymmärrystä, miksi geenimuunneltu soija tai muu vastaava tuote olisi kasvinjalostustoiminnan tuloksena mitenkään kummallisempi kuin joku toinen jaloste. Esimerkkinä voitaisiin ottaa vaikkapa peruna. Siitä on luonto – ihmisen omien jalostustoimien ohella – geenimuunnellut aikakausien kuluessa kymmeniä, ellei peräti satoja erilaisia lajikkeita. Jos nykyihminen eli tiedemiehet ovat kehittäneet tavan, millä tuota luonnon omaa geenimuuntelua voidaan nopeuttaa ja aikaansaada tuholaissietävyydeltään, ilmastokestävyydeltään ja monien muiden ominaisuuksiensa suhteen, kaikin puolin parempi ja halvempi tuote, mitä ihmeellistä tai peräti katastrofaalista siinä voi olla.

Maailmassa on jo nyt pilvin pimein maita – Yhdysvallat etunenässä – missä geenimuunneltua rehua on jo pitkään syötetty eläimille. Piruparka on syönyt tanskalaista joulukinkkua jo vuosia, vaikka sikojen lihottamiseen myös siellä, on kerrottu käytettävän geenimuunneltua rehua. Yhtä maukasta kuin suomalainen kinkku, mutta huomattavasti halvempaa.

Vastasin tässä taannoin gallup-kyselyyn, missä tiedusteltiin muiden muassa, pitäisikö geenimuunnellulla soijalla syötettyjen teuraseläinten lihasta valmistettujen lihajalosteiden pakkausmerkintöihin lisätä kirjaus tuosta geenimuunnellun rehun käytöstä. Vastasin myöntävästi. Edellä kerrottu huomioiden, kukaan tuskin olettaa, että tein sen siksi, että ostajana voisin jättää moisen lihatuotteen ostamatta. Ajatus oli se, että aivonsa narikkaan ripustaneet suomalaiset jättäisivät geenimuunnellulla rehulla ruokitun eläimen lihasta jalostetun tuotteen ostamatta, jolloin hinta mitä ilmeisimmin putoaisi ja Piruparka pääsisi halvemmalla herkuttelemaan.

Muistan parinkymmenen vuoden takaa uutisen, jossa kerrottiin erään puutarhurin vuosia kestäneistä kokeiluista, joiden tuloksena hän lopulta aikaansai kasvin, jonka juuri tuotti perunaa ja varsi tomaatteja. Vaikka tuotteen tuotantokelpoisuuteen ei uskottu, sitä pidettiin oivallisena osoituksena pitkäjänteisestä kasvinjalostustoiminnasta. Ehkä geenimuuntelu – josta tuolloin ei tiedetty mitään – hoitaisi asian paljon nopeammin?

Posted by Piruparka at 08:31 AM | Comments (0)

elokuu 24, 2007

KANSAN ÄÄNELLÄ

Oikeusministeri Tuija Brax on kaivauttanut esiin edellisen hallituksen jäljiltä unohtuneen toimeksiannon selvittää kansanäänestysten käytön lisäämismahdollisuuksia. Paine kansanäänestysten lisäämiseen on kasvanut sitä mukaan, kun äänestysprosentit vaaleissa ovat olleet laskusuunnassa. Suorien kansanäänestysten kun uskotaan lisäävän kansalaisten kiinnostusta yhteisten asioiden hoitoon, jota politiikaksikin sanotaan.

Suomessa voimassa olevaa järjestelmää kutsutaan edustukselliseksi demokratiaksi. Järjestelmä lienee vanhempi kuin nimi. Periaate kuitenkin on, että äänestämällä kansalaiset valtuuttavat edustajansa tekemään päätöksiä puolestaan eli siirtävät omaa, Suomen kansalaisuuteen perustuvaa, valtaansa edustajien hyödynnettäväksi. Tuo hyödyntäminen on avainsana. Kun alle 0,004 prosentille kansalaisista annetaan oikeus päättää kaikkien muiden Suomalaisten asioista, kysymys on melkoisesta vallansiirrosta, jonka jo ihan talonpoikaisjärjenkin mukaan olettaisi edellyttävän todella suurta vastuuntuntoa. Iso osa kansalaisista on kuitenkin vakuuttunut, että edellä mainittu avainsana ”hyödyntäminen” tarkoittaa ensisijaisesti kansanedustajaa itseään ja sen jälkeen puoluetta ja jos vielä jotain hyödynnettävää jää, vuorossa on vaalipiiri ja lopuksi vasta äänestäjä. Jolle – kuten arvata saattaa – kovin paljon hyödynnettävää ei yleensä jaettavaksi jää.

Hieman hitaammallekin havainnoitsijalle lienee päivänselvää, että edellä kerrottujen mietteiden vallitessa, kansalaiset varsin kitsaasti jakavat valtaansa äänestämällä, joten jotain lienee pakko tehdä, muuten koko kansanvalta on uhattuna. Edes demokratian verhoaminen edustuksellisuuden hämärtävään kaapuun ei enää auta, kun äänestysprosentit alkavat liikkua alle viidenkymmenen lukemissa.

Suomen kansanedustuslaitoksen syntyvaiheiden aikaan, jolloin esimerkiksi tieto kulki samaa vauhtia kuin ihminen, edustuksellisen demokratian keinot olivat ainoa mahdollisuus toteuttaa kansanvaltaa. Kansalta valtakirjan saivat, luotettaviksi, viisaiksi ja vastuuntuntoisiksi tiedetyt miehet ja naiset. Nykyisin vaalikampanjan kalleus ja ehdokkaan julkkisarvo ovat paljon ratkaisevimpia tekijöitä.

Kun kansanäänestyksestä puhutaan, on väitetty, että mahdollisen sellaisen kohteeksi tulevat asiat olisivat niin vaikeaselkoisia, että kansalaisten ymmärrys ei riitä niitä ratkaisemaan ja kansanäänestys tapahtuisi niin sanotun mutu-käsityksen pohjalta. Voidaan kysyä, onko kansalaisen ”musta tuntuu” -käsitys jotenkin huonompi kuin kansanedustajan vastaava käsitys? Kun maassa on enemmistöhallitus, sen esitykset hyväksytään, olivatpa kansanedustajat miten asiaan perehtyneitä tahansa. Oppositiossa olevien kansanedustajien asiantuntemuksella ei ole muuta merkitystä, kuin lupa esittää näkemyksiään. Hallituksen esitystä vastaan äänestäminen ei edellytä asiantuntemusta, sen voi tehdä puhtaalta mutu-pohjalta.

Posted by Piruparka at 06:55 AM | Comments (0)

elokuu 21, 2007

VIHJAILUA JA VÄHÄTTELYÄ

Erilaisten agenttitarinoiden yhteydessä ja nimenomaan siellä, on usein väitetty – aiheestako? – totuuden olevan tarua ihmeellisempää. Suomessa ei varsinaisia huippupaljastuksia vakoilusektorilla ole tehty, vaikka pientä maanpetoksellista puuhastelua aika ajoin on esiintynytkin ja niiden seurauksena myös tuomioita julistettu. Viime vuosilta ovat mieleen jääneet muiden muassa sellaiset nimet kuten Matts Dumell, Markku Lehesvuo ja Olli Mattila, jotka kaikki ovat saaneet tuomion maanpetoksellisesta toiminnasta. Sen sijaan viime aikoina suurta kohua herättänyt Alpo ja Jukka Rusin tapauksessa ei syytteen nostamisen edellyttämää näyttöä löytynyt.

Tuosta totuuden ihmeellisyydestä tarinoihin nähden, voisi mielikuvitukselle antaa hieman mahdollisuutta ajatusleikkeihin. Eli kuvitelmien saadessa vapaasti liikkumatilaa, saattaa itse kukin pohtia vaikkapa sitä, minkälaisena ihmeellisyytenä oikea totuus saattaisi paljastua, mikäli esimerkiksi Ilkka Remeksen kirjat edustavat sitä tarun osuutta.

Kaikenlaiset viitta ja tikari- tarinat ovat kautta aikojen kiehtoneet ihmisiä. Ehkä Tiitisen listat, Rosenholz-aineistot ja muut vihjailut iso- ja vähän pienempikenkäistenkin sekaantumisesta vieraan vallan tiedustelupalvelujen verkostoihin, on saanut suomalaiset kaipaamaan kunnon vakoiludraamaa. Pätkääkään kansalaisten tiedonhalua ja uteliaisuutta ei laimenna se, että erilaisten listojen ja aineistojen tärkeyttä väen väkisin pyritään vähättelemään ja tekemään niiden merkitys mitättömäksi. Näiden vähättelyjen suurmestareina ovat esiintyneet suojelupoliisin entisen päällikön ja eduskunnan nykyisen pääsihteerin Seppo Tiitisen johdolla melkoinen joukko sellaisia poliitikkoja, joista moni oli merkittävissä asemissa jo silloin, kun Itä-Saksa ja sen tiedustelupalvelu Stasi olivat vielä täysissä sielun- ja ruumiinvoimissa.

Todella oudolta tuntuu sellainen vähättely, jonka yhteydessä vihjaillaan, että Stasi-yhteyksien selvittäminen ei olisi edes kovin tärkeää, koska yhteydenpito KGB:n ja neuvostovakoojien kanssa oli huomattavasti laajempaa ja massiivisempaa. Tekeekö yhteistyö ja vakoilu Itä-Saksan ja Stasin hyväksi toiminnasta jotenkin vähemmän maanpetoksellista, kuin vakoilu suoraan Neuvostoliiton ja KGB:n hyväksi??? Muuten ei oikein ole ymmärrettävissä sitä, että on hankittava todisteita sille, että Stasin tiedot välittyivät jopa samana päivänä suoraan Moskovaan. Onko siitä jollain ollut jotain epäilyksiä?

Kaikkien näiden Stasi-, Supo-, Rusi- ja muiden tiedustelusekoilujen tiimellyksessä, tulee väistämättä mieleen, että oliko se Alpo Rusi, joka uhrattiin Stasi-alttarille, että jotkut leveämmät persukset säilyisivät kastumatta?

Posted by Piruparka at 04:04 AM | Comments (0)

elokuu 17, 2007

OSAKEYHTIÖ SUOMI

Vuosia tai paremminkin vuosikymmeniä sitten luin muistaakseni Pauli Burmanin kirjoittaman kirjan ”Osakeyhtiö Suomi”. Kuolemaksenikaan en muista mitä kirja käsitteli, ainoastaan nimi ja tekijä ovat jääneet mieleen. Todennäköistä kuitenkin lienee se, että nykyhallituksen ja erityisesti pääministeri Vanhasen toiminta, ovat aiheuttaneet nimen putkahtamisen esiin jostain muistin kätköistä.

On nimittäin todettava, että tasavallan johtamiskulttuuriin on ilmestynyt yhä enemmän muotoja, joita luulisi tapaavansa ainoastaan yritysmaailmassa, missä mitä moninaisimmat liikesalaisuudet saattavat rajoittaa avoimuuden periaatteiden noudattamista, mutta jotka eivät kuulu avoimen kansalaisyhteiskunnan toimintaperiaatteisiin.

Salaillessaan ja käskiessään myös muita hallituksensa jäseniä salailemaan ja pidättäytymään puhumasta kutakuinkin kaikista muista tasavallan hallituksessa esillä olevista asioita, paitsi hallituksen valmiista esityksistä, pääministeri Vanhaselta lienee päässyt unohtumaan tai ehkä muuten vaan huomaamatta, että jopa pörssiyhtiöillä on tiedotusvelvollisuus tilastaan aina neljännesvuosittain. Herää epäilys, että tämä kvartaalitalouteen kuuluva neljä kertaa vuodessa tapahtuva tiedotuspakko on muotoutunut hallituksen piirissä joka neljäs vuosi tehtäväksi tiedottamiseksi. Joka sekin jäänee lähes yksinomaan opposition tehtäväksi seuraavien vaalien alla, sen kertoessa kansalaisille hallituksen saamattomuudesta ja muista tekemättä jättämistä toimista.

Ovatkohan viime aikojen, erilaiset itäsaksalaisyhteydet ja Stasin ympärillä liikkuneet tapahtumat herättäneet pääministeri Vanhasen harrastamaan niitä samoja salaisiksi luokiteltuja toimintaperiaatteita, joita tuosta kirjainyhdistelmästä väistämättä mieleen assosioituu. Tiedon kun sanotaan olevan valtaa ja salaisen tiedon erityisesti. Tuon tiedon pitäminen vain pienen piirin sisällä, lisää näin ollen tuota valtaa tai ainakin vallan tunnelmaa.

Vaikka pääministeriä kuvaannollisesti, tai pieni pilke silmäkulmassa, voidaan pitääkin osakeyhtiö Suomen toimitusjohtajana, Vanhasen ei vallanhuumassaan sovi unohtaa, mistä tuo valta on kotoisin. Samalla tavalla kuin pörssiyhtiön toimitusjohtaja on tilivelvollinen osakkeenomistajille, myös pääministeri on vastuussa kansalaisille. Vaikka Suomessa enemmistöhallitusta ei ole kaadettu välikysymyksillä 50 vuoteen – joka nykyjärjestelmässä on ainoa keino saada hallitus nurin – hallituksen toimet, myös sen alkutaipaleelta, heijastuvat takuuvarmasti viimeistään silloin, kun valtaa seuraavan kerran on jaossa. Pääministeri Vanhasta lienee syytä muistuttaa, että edes täysraittius ei estä vallasta humaltumista.

Posted by Piruparka at 01:30 AM | Comments (0)

elokuu 14, 2007

NEUVOKSEN NÄKEMYKSIÄ

Viime viikolla erääksi puheenaiheeksi nousi valtioneuvos Harri Holkerin, Turun Sanomien kolumnissaan, nakkelemat näkemykset. Neuvoksen neuvovat näkemykset koskivat tasavallan presidentin valintatapaa. Pääsanoma kolumnissa oli, että Holkeri näkee nykymuotoisen presidentin valintaprosessin tarpeettomana valtiollisena toimena, joka ei vastaa aikaisempiin olosuhteisiin liittynyttä tarkoitusta.

Nämä presidentin valta- ja valintakysymykset putkahtelevat esiin aina, kun muita puheenaiheita ei ole. Tämä valtioneuvoksen puheenvuoro on siitä mielenkiintoinen, että esitys presidentin nykyisestä valintatavasta annettiin juuri Holkerin pääministeröimän hallituksen toimesta. Mikäli neuvoksen näkemykset ovat tarkoitetut päänavaukseksi jatkokeskusteluille - joiden päämääränä on puuttua niin presidentin valintatapaan kuin valtaoikeuksiinkin - Holkerin ajatukset hohkaavat tiettyä valtiomiesmäistä arvokkuutta. Suomesta ei nimittäin montaa sellaista henkilöä löydy, jonka kantti julkisesti kestäisi todeta:

”Tämä muutos, joka varsinaisesti tapahtui minun hallitukseni toimesta ja aloitteesta, oli virhe, jota tietenkään ei sellaisenaan saa takaisin”. Piruparan mielestä jokaisella on oikeus muuttaa mieltään, mutta virheidensä julkinen tunnustamiseen ei kaikista ole.

Toisen kiintoisan huomion voi tehdä siitä, että presidentin vaalitapaan puuttuu juuri kokoomuslainen – entinen puheenjohtaja, pääministeri ja presidenttiehdokas. Se käsitys, mikä tämän kirjoittajalla on, niin nimenomaan kokoomuksessa on viima aikoina oltu hyvin hiljaa presidenttiyteen liittyvistä muutostarpeista. Kannattaa huomioida, että muiden muassa vaatimukset presidentin valinnan siirtämisestä eduskunnalle, on esitetty yleensä aina valtakunnan vasemmalta laidalta. Olisi kiehtovaa tietää, ovatko neuvoksen näkemykset ainoastaan hänen omiaan? On muistettava, että sen verran lähellä tässä taannoin oli kokoomuslaisen pääsy presidentinvirkaan viidenkymmenen vuoden harharetkien jälkeen, että toivo tulevasta jäi varmasti elämään. Eikä ainakaan tuohon läheltä piti -tilanteeseen sijoittunut Sauli Niinistö, ole ollut vaatimassa muutosta nykyiseen tilanteeseen. Melkeinpä päinvastoin. Liittyvätkö Niinistön muuttumattomuustoiveet presidentin viran suhteen hänen omiin toiveisiinsa, se jää jatkossa nähtäväksi.

Niin arvovaltaisina, kun neuvoksen näkemyksiin on suhtauduttava, tiettyä ontumista on havaittavissa. Presidentinvaali Suomessa on kaikkein suosituin vaali. Nykyinen vaalitapa tekee sen, että tasavallan presidentti saa valtansa suoraan kansalta. Se on ”rehellinen” vaali. Ei tarvita d’Hondtin menetelmiä eikä suhteellisuuteen perustuvia laskutapoja, jotka usein vääristävät koko vaalituloksen. Presidentin valitsee Suomessa kansa ja siihen on paha puuttua – valtioneuvoksenkaan.

Posted by Piruparka at 06:54 AM | Comments (0)

elokuu 10, 2007

RAJOITETTUA VAPAUTTA

Suomessa on ainakin tuolta 1990-luvun alkupuolelta vannottu EU:n hengessä ihmisten, tavaroiden, palveluiden ynnä muiden liikuteltavissa olevien kohteiden vapaan liikkuvuuden nimeen. Lähtökohtaisesti suljettujen talouksien ja suojeltujen alojen avaaminen kilpailulle kuulostaa pääsääntöisesti tavoiteltavalta toiminnalta. Kaiken säätelyn vapauttaminen kuuluu olennaisena osana ilmiöön, jota fiksusti liberalisaatioksi kutsutaan.

Jossain kuitenkin mättää. Kaupankäynnin esteitä ja rajoituksia poistetaan, tavaroiden, pääomien ja työvoiman liikkuvuutta lisätään. Kuitenkin ihmiseen kohdistuva silmälläpito, kaikenlainen muu valvonta ja vahtiminen, etten sanoisi suoranainen kyttääminen näyttää kasvaneen. Tuollaisen valvonnan moni haluaisi ulottaa hyvinkin intiimeihin tilanteisiin saakka. Myös valvonta lentokoneissa, vaikkei rajoja ylitettäisikään, tuntuu saavan melkoisia mittasuhteita.

Erilaiset silmälläpitomuodot ovat lisääntyneet huomattavasti nimenomaan kansallisten rajojen sisäpuolella. Toki suomalaisissa metsissä ja kylänraiteillakin voivat ihmiset – ainakin vielä toistaiseksi – kulkea kohtalaisen vapaasti, mutta jo suuremmilla liikenneväylillä liikkuessaan, kansalaiset yhä useimmin joutuvat liikkumaan valvonnan ja silmälläpidon alaisuudessa, mikä tarkoittaa, että kulkemisia tarkkaillaan peltipoliiseiksikin kutsuttujen kameroiden avulla.

Sama koskee kauppoja ja ostoskeskuksia. Ei tarvitse olla kummoinenkaan narikka, kun varoitetaan kameravalvonnasta tai tallentavasta videovalvonnasta.

Jo nyt poliisit ovat siirtyneet suurempien kaupunkien kaduilla aiemmin ylläpidetyistä järjestyksen valvontatehtävistä sisätiloihin – valvomaan televisioruutujen ääreen – hankkiakseen todisteita muiden muassa järjestyshäiriöistä. Joskus takavuosina poliisi pelkällä läsnäolollaan toimi ennaltaehkäisevänä elementtinä erilaisissa katuympäristöissä tapahtuvissa järjestyshäiriöissä, pahoinpitelytapauksissa ja muissa häiriötilanteissa. Nykyisin kaikki ennalta ehkäisevä toiminta on muuttunut lähes yksinomaan sen varmistamiseksi, että pahantekijöistä ja muista häiriköistä saadaan kamerakuvaa ja näin varmistetaan syyllisten kiinnijääminen ja aikanaan luonnollisesti myös rankaiseminen. Toisin sanoen järjestystä ei enää ylläpidetä, vaan kansalaisten tekemisiin puututaan vasta jälkikäteen, valvontakameran tallenne todisteena.

Vanha totuus yritysmaailmassa on, että mitä vähäpätöisimmässä tehtävässä ihminen työskentelee ja mitä pienempi hänen merkityksensä yritykselle on, sitä enemmän häntä valvotaan. Näyttäisi vahvasti siltä, että myös yhteiskunta on ottamassa käyttöön samoja keinoja. Mitä vähemmän ihmisellä on yhteiskunnallista merkitystä, sitä enemmän häntä valvotaan. Tähän ei riitä selitykseksi, että ellei ole huonoa omaatuntoa ja syntejä sydämellä, ei ole myöskään mitään pelättävää.

Posted by Piruparka at 03:30 AM | Comments (0)

elokuu 07, 2007

VEROA VIINASTA

Tasavallan hallituksen kaavailut nostaa viinan verotusta alkoholin kulutuksen hillitsemiseksi, aiheuttaa alan miehissä lähinnä huvittuneisuutta. Kansakunnan päättäjien mieliin on jostain syystä jämähtänyt ajatus, että puolen litran Kossu-pullo olisi jonkinlainen kansansuosikki, jonka hinnalla olisi suomalaisille joku erityinen merkitys ja jonka hintaan alkoholin veromuutoksia aina yleensä verrataan. Hallituspiireissä ei ole havaittu, että puolen litran Kossu-pullosta on viime vuosina tullut lähes yksinomaan vain mittayksikkö, joka mainitaan ainoastaan, kun viinan hinnanmuutoksista on puhe.

Ehkä myös on niin, että menneisyyden markka-suomessa kuuden markan hinnankorotus Kossu-pullon hintaan olisi herättänyt joitain tunteenilmaisuja. Nykyisin suomalaiset ovat kuitenkin niin eurosokeita, että yhden euron korotus mittayksikkönä toimivan puolen litran pullolliseen kansallisjuomaa, herättää lähinnä hilpeyttä. Mikä raha euro nyt on, sillä tuskin saa kahvikupillista ostettua.

Takavuosina kaikki suomalaisten suosimat, niin sanotut kirkkaat viinat, myytiin puolen litran pulloissa. Puhuttiin perjantai- tai joskus muinaisuudessa myös lauantaipullosta, jolloin suomalasiset hankkivat tuon puolen litran Kossu-pullon rentoutuakseen raskaan työviikon rasituksista. Ehkä tasavallan hallitusherrat ostavat omat juomansa pääasiassa konjakki- ja viskihyllyistä, kun eivät ole havainneet, että kirkkaita viinoja kaupitellaan Alkon myymälöissä suurimmaksi osaksi 0,7 litran pulloissa. Noista esillä olevista, kolmen varttilitran pullomääristä voi hieman yksinkertaisimmillakin älynlahjoilla päätellä, että perinteinen puolen litran, perjantainen Kossu-pullo on vaihtunut 0,7-litraiseksi. Eli isompien pullojen tarjonta ylittää rutkasti perinteisten puolen litran pullojen markkinoinnin. Noiden 0,7-litraisten pullojen tyrkyttäminen on lisääntynyt huomattavasti sen jälkeen kun alkoholiveroa viimeksi vuonna 2004 laskettiin. Jopa litran vetoisia pulloja on saatavilla. Tässä saattaa käydä niin, että puolen litran Kossu-pullo tulee piakkoin muuttumaan ihan oikeastikin pelkäksi viinan hinnan mittayksiköksi, kun puolen litran pullojen myynti vähenee niin, ettei niin pieniin pulloihin viinaa enää kannata pakata. Tapahtuu sama asia kuin virvoitusjuomille. Pullokoot ja myydyt litramäärät kasvavat, eikä hinnalla ole niin väliä.

Voisi pohtia myös sitä, mistä todellisuudessa johtuu viime aikojen alkoholikulutuksen kasvu. Ehkä viinan hinnanalennuksella on vaikutuksensa, mutta Piruparka uskaltaa väittää, että tarjolla olevan pullokoon kasvattamisella on ollut vielä suurempi merkitys. Kansallinen totuus kun on, että yön vanhaa viinaa ei suomalaisilta seuraavaksi aamuksi säästy, oli pullon koko sitten puoli tai vaikka kokonainen litra.

Posted by Piruparka at 12:07 PM | Comments (0)

elokuu 03, 2007

SÄÄDETYT KOTIINTULOAJAT

Lueskelin Helsingin Sanomien pääkaupunkiseudulla teettämän tutkimuksen tuloksia, jossa selviteltiin, pitäisikö alle 15-vuotiaille lapsille säätää kotiintuloajat.

Haastateltavien annettiin ymmärtää, että säätämisellä tarkoitetaan minkä tahansa julkista valtaa käyttävän elimen tai viranomaisen antamaa velvoittavaa tahdonilmaisua tai määräystä. No, tällaisiahan ne säädökset tuppaavat olemaan – viranomaisen tahdonilmaisuja. Sen lisäksi – ainakin Piruparan ymmärryksen mukaan – säädösten yksi ominaispiirre on, että niiden rikkomisesta tai noudattamatta jättämisestä seuraa jonkinasteinen sanktio tai rangaistus.

Tutkimus antoi tuloksen, jonka mukaan yli puolet pääkaupunkiseutulaisista haluaisi alle 15-vuotiaiden kotiintuloaikojen säätämistä. Se herättää tällaisen, kohta kuusikymppisen isoisän mielessä ajatuksen: Tähänkö on tultu? Onko vanhempien auktoriteetti omiin, vielä reilusti alaikäisiin lapsiinsa nähden, päässyt rapautumaan siihen tilanteeseen, että kotiintuloajoista joudutaan säätämän viranomaismääräyksillä tai joillain muilla julkisen vallan toimenpiteillä?

Entä sitten nuo edellä mainitut, säännösten noudattamatta jättämisestä seuraavat mahdolliset sanktiot. Tietääkseni, alle 15-vuotiaat eivät ole rikosoikeudellisesti oikeustoimikelpoisia eli säädösten noudattamatta jättämisestä ei heille voisi tulla seuraamuksia. Näin ollen vanhemmat joutuvat vastuuseen tässäkin tapauksessa alaikäisten lastensa tekemisistä Siis rangaistus, mikäli lapset eivät noudata kotiintuloaikoja, tulisi vanhempien kärsittäväksi. Tällainen tilannehan on suorastaan absurdi. Kun vanhemmat eivät kykene valvomaan lapsiaan, he vaativat viranomaisten määräävän lastensa kotiintuloajat, joiden rikkomisesta vanhemmat itse joutuvat rangaistaviksi!

Mikä sitten saa vanhemmat kaipaamaan viranomaisten taholta tulevia kotiintulosäännöksiä? Tämän kirjoittajalta löytyy pientä – mutta todella vain pientä – sympatiaa niitä vanhempia kohtaan, jotka lastensa kanssa ovat päästäneet arvovaltansa karkaamaan ja joutuneet niin onnettomaan tilanteeseen, että asiantilan korjaamiseksi tarrautuvat mihin tahansa tarjolla olevaan oljenkorteen.

Suurimpana syynä pidän kuitenkin vanhempien vastuunpakoilua. Eli eräs oleellinen syy taitaa olla se, että vanhemmat eivät kykene tai mitä ilmeisimmin, eivät halua asettaa lapsilleen rajoja. He saattavat pelätä loukkaavansa lastaan, aiheuttavansa tälle henkisiä kärsimyksiä tai sitten vain tahtovat olla lastensa kanssa hyviä kavereita ja tasa-arvoisia, johon tilanteeseen ei kuulu kuri ja toisen käskeminen. Tällaiset vanhemmat ovat myyneet auktoriteettinsa kaveruudesta ja haluavat nyt yhteiskunnan ryhtyvän niihin keljulta tuntuviin toimiin, joihin he eivät itse lastensa kaverina halua osallistua. Hävetkää!

Posted by Piruparka at 02:49 AM | Comments (0)