« elokuu 2007 | Vasta julkaistut | lokakuu 2007 »

syyskuu 28, 2007

NIIN MAKAA KUIN PETAA

Kun Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) keväällä yksiselitteisesti ilmoitti, että siltä ei löydy valmiuksia lähteä neuvottelemaan tulopoliittisesta kokonaisratkaisusta, asiaa aika tavalla kummasteltiin. Tuonsisältöistä ilmoitusta kun ei yleensä ole totuttu kuulemaan työnantajan taholta, koska liittokierrokset tunnetusti tulevat työnantajille kokonaisratkaisua kalliimmaksi.

Tätä taustaa vasten, EK:n työmarkkinajohtaja Seppo Riskin kriittinen suhtautuminen niin tehtyjä, kuin jatkossakin tehtäviä sopimuksia kohtaan, kuulostaa vastuun väistelyltä. Vaikka liittokierroksilla usein esiintyy liittojen välistä ”kilpalaulantaa” sopimusten paremmuudesta, herää kysymys, miksi kunta-alan sopimus - joka koskee Riskin edustamia tahoja vain veronmaksajina - näyttää erityisesti närästävän EK:n työmarkkinajohtajaa, elleivät Riskin puheet sitten ole vuorosanoja kansalle esitettävässä näytelmässä.

Yhteisiä asioita hoidettaessa, ei liene kovinkaan harvinaista, että näennäisesti täysin eri asioita koskevista kysymyksistä on löydettävissä syy- ja seuraussuhteita tai muita asiayhteyksiä. Onko sellaisia tässä tapauksessa? Sen tietävät ainoastaan asianosaiset.

Kaukana ei kuitenkaan ole kysymys siitä, mikä oli EK:n perimmäinen tarkoitus, irtautuessaan heti neuvottelujen alkuvaiheessa tulopoliittisesta kokonaisratkaisusta? Olisiko ajatus ollut hieman avittaa aateveli kokoomuksen antamien vaalilupausten eli suuren vaalivoiton veturina toimineen, niin kutsutun tasa-arvotupon toteutumista? Semminkin kun hoitoalan palkankorotusten maksumiehinä tulisivat toimimaan veronmaksajat. Perinteisen tulopoliittisen kokonaisratkaisun yhteydessä ei yksittäisiä ammattiryhmiä ole tavattu nostaa suosikkiasemaan, joten tasa-arvotuposta sen puitteissa, tuskin olisi ollut mahdollista edes keskustella. näin ollen, ainoat raamit, missä tasa-arvotupon toimeenpano - edes teoriassa - olisi ollut mahdollista hoitaa, oli liittokohtainen sopimuskierros.

Olivat Seppo Riskin motiivit kriittiseen suhtautumiseen liittokohtaisista palkkaratkaisuista mitkä hyvänsä, siinä hän on oikeassa, että tehdyillä ja tekeillä olevilla tulosopimuksilla on oma vaikutuksensa Suomen inflaatiokehitykseen. Joku viisas on todennut, että kolmekymppinen analyytikko tai muu markkinavoima ei käytännössä edes tiedä, mitä sanalla inflaatio tarkoitetaan. Sen verran kauan on kulunut aikaa hintojen ja palkkojen kilpajuoksusta. Nyt toteutettujen kohtalaisten palkankorotusten seurauksena on odotettavissa ainakin energian, alkoholin ja viimeksi tulleen tiedon mukaan, myös ruoan hinnan korotuksia. Näillä on vaikutuksensa kuluttajahintaindeksiin eli siis inflaation kehittymiseen. Eli sitä saa mitä tilaa, eikä ole muuta mahdollisuutta, kuin maata petaamassaan petissä.

Posted by Piruparka at 04:12 AM | Comments (0)

syyskuu 25, 2007

YDINVOIMA JA RUOTSINPYHTÄÄ

Television talousuutiset kuuluvat tämän kirjoittajan seuranta-aktiivisuudeltaan samaan kategoriaan kuin mainoskatkot eli vaikka TV on auki, sen välittämä viesti ei välttämättä kulje katsojan aivoihin asti.

Perjantain Kauppalehden talousuutisten seuraaminen oli juuri tuolla edellä mainitulla aktiivisuustasolla, kun korvaan kolahti Ruotsinpyhtään nimi. Se havahdutti kuuntelemaan tarkemmin mistä on kysymys. Ja sen verran selvisi, että ydinvoimayhtiö Fennovoimalla on jotain suunnitelmia Ruotsinpyhtään suhteen. Koska uutinen jäi hieman torsoksi, asiasta oli otettava selvää. Ja sieltähän asia selvisi - Kauppalehden nettisivuilta, eli mainittu ydinvoimayhtiö on selvittämässä ydinvoimalan soveltumismahdollisuutta, viiden aiemman selvityskohteen lisäksi, myös Ruotsinpyhtäällä ja että Fennovoima yhdessä Ruotsinpyhtään kunnan kanssa järjestää ensi perjantaina yleisötilaisuuden, jossa Fennovoima esittelee ydinvoimalaa koskevia suunnitelmiaan. Tästä saattoi päätellä, että asiassa ollaan tällä kertaa vakavammin asialla, kuin muutama viikko sitten, jolloin Ruotsinpyhtään nimi - hieman kuriositeetinomaisesti - oli myös esillä ydinvoimala-asian yhteydessä.

Suunnitelmat selvitysten tekemisestä eivät tietenkään vielä merkitse mitään, mutta vilkkaalla mielikuvituksella varustettu ruotsinpyhtääläinen voi toki mielessään maalailla mahdollisia tai mahdottomiakin tulevaisuudennäkymiä.

Ajankohta Ruotsinpyhtään ehdokkuudelle ydinvoimalapaikkakunnaksi on kuitenkin mielenkiintoinen. Moni muistaa, että noin nelisenkymmentä vuotta sitten Ruotsinpyhtäästä oli vähällä tulla ydinvoimalapaikkakunta. Silloin ydinvoimalan ruotsinpyhtääläiset rakentamisalueet kuitenkin pakkoliitettiin Loviisaan ja Ruotsinpyhtää sivuutettiin, jääden siinä tilanteessa nuolemaan niin sanotusti näppejään.

Muutamia viikkoja sitten Loviisa - erinäisten sekavien vaiheiden jälkeen - antoi ymmärtää vuosikymmeniä kestäneen suhteensa Fortumin kanssa olevan vieläkin niin lämmin, läheinen ja lujalla pohjalla, etteivät muiden lähentely-yritykset sitä suuremmin kiinnosta, semminkin, kun suhteeseen on kahden edellisen Loviisa 1 ja 2 lisäksi suunnitteilla iltatähtenä vielä Loviisa 3.

Fennovoiman emoyhtiön, energiajätti E.ON:n, saatua Loviisalta rukkaset, Fennovoima on kääntänyt kiinnostuneen katseensa naapuriin ilmeisissä kosioaikeissa ja tilanteessa, missä Ruotsinpyhtää ja muu Loviisanseutu ovat jo pitkään valmistelleet yhteistä tulevaisuutta, joko kuntafuusion tai muun yhteistyön merkeissä.

Henkilökohtaisesti Piruparka toivottaa Fennovoiman tervetulleeksi. Hieman jää kuitenkin vaivaamaan, kiinnostaako Ruotsinpyhtää Fennovoimaa ihan oikeasti, vai onko halu loviisalaiseksi niin suuri, että sinne pyritään innolla, vaikka sitten takaoven kautta. Elämme mielenkiintoisia aikoja.

Posted by Piruparka at 03:46 AM | Comments (0)

syyskuu 21, 2007

PALUU - MUTTA MINNE?

Lauluntekijät ovat kautta aikojen harrastaneet - yleensä ilmeisen menestyksekkäästi -nostalgiasävytteisiä sanoituksia kaipuusta lapsuuteen, eiliseen, menneisyyteen tai ihan mihin vaan, mikä yleensä on ollutta ja mennyttä. Noissa sanoituksissa on muisteltu milloin lapsuuden pihamaita, milloin Karjalan kunnaita. Kaihoa koetaan Kuusamoon, kaipausta Kainuuseen tai ikävää Pohjanmaalle. Kun liian suuret ”cityt” alkavat ahdistaa, laulut kehottavat siirtämään kelloa taaksepäin ja palaamaan entiseen.

Kun Suomessa paikkakunnalta toiselle muuttaa vuosittain 200 000 - 300 000 ihmistä, on selvää, että sellaiseen joukkoon mahtuu paljon koti-ikävää ja uusilla paikkakunnilla yksinäisyyttäkin potevaa kansalaista. Lauluntekijät tai ehkä markkinamiehet ovat ajat sitten keksineet, että kaihomieliset, sentimentaalista nostalgiaa tihkuvat laulut tekevät tämän mollisävyisen kansan keskuudessa kiitettävästi kauppansa. Laulut ovat ajankulua ja viihdettä. Ja mitäpä väärää siinä on, jos laulut tuovat pientä lohtua, kun elämä uusissa ympyröissä oikein ahdistaa.

Viihde ja ajankulu ovat kuitenkin kaukana, kun - kaiketi lauluntekijöiden innoittamina - väestökatoa potevien alueiden kunnanisät ja -äidit (tai näiden kovalla rahalla palkkaamat konsultit) ovat oivaltaneet suomalaisten kaihomielisen koti-ikävän ja kaipuun juurilleen. Kilpailu muualla Suomessa tai kauempana maailmalla vaurastuneiden eläkeläisten ”sieluista” on ankaraa skabaa. Näitä - vielä hyväkuntoisia, mutta maksukykyisiä - työuransa päättäneitä seniori-kansalaisia suostutellaan paluumuuttajiksi mitä erilaisimmin houkutuksin ja viettelyksin. Ja aina joku muistojensa kera voimakkaasti elävä tarttuu tilaisuuteen.

Entä mikä sitten yhdistää ihmisen, ehkä vuosikymmenien takaiset muistot ”lapsuuden pihamaista” tähän päivään. Tämän kirjoittaja on sitä mieltä, että tuskin mikään. On verrattoman upeaa, kun ihmisellä on elettyä elämää ja koettuja kokemuksia. Miksi siis pitäisi pyrkiä elämään tai kokemaan niitä uudelleen. Kun ihmisen muistillakin on sellainen fiksu ominaisuus, että se suodattaa aikojen kuluessa suurimman osan ikävistä asioista pois mielestä, voidaan sanoa, että muistoissa olevaa menneisyyttä sellaisenaan ei edes ole - onko koskaan ollutkaan. On ainoastaan muistikuvia, jotka jokainen kokee omalla subjektiivisella tavallaan.

Kaikki sentimentaaliset houkutteet paluumuuttajan nostalgisesta paluusta juurilleen lapsuutensa maisemiin, herättää epätoivoisia odotuksia mahdollisuudesta kääntää kelloja taaksepäin ja pahimmillaan jopa toiveita uudesta nuoruudesta. Lapsuusystäviään paluumuuttaja kotikonnuillaan tuskin tapaa ja jos tapaakin, nämä mitä todennäköisimmin työntelevät rollaattoriaan kylänraitilla.

Posted by Piruparka at 05:41 AM | Comments (0)

syyskuu 18, 2007

MARSSIJÄRJESTYKSESTÄ

Viime aikojen kohu puolustusministeri Jyri Häkämiehen pitämästä puheesta Washingtonissa, on antanut eri tahoille aihetta mitä erilaisimpiin spekulointeihin. Sen enempää niitä tässä yhteydessä toistamatta, tulkoon todetuksi, että ainakin marssijärjestys - joistain väitteistä huolimatta - on vielä toistaiseksi pysynyt ennallaan. Tämän vakuutti presidentti Tarja Halonen, Ylen Lauantaiseura-ohjelmassa.

Halonen muistutti, että perustuslain mukaan Suomen ulkopolitiikkaa johtaa presidentti yhteistoiminnassa hallituksen kanssa, jatkaen huomautuksella, että ellei näin olisi, hän toimisi virkavalansa velvoitetta vastaan. Tuolla lausumalla hän kumosi erilaiset pohdinnat, joissa on epäilty, että presidentillä ote lipsuisi ulkopolitiikan johtajana tai jotain muutosta olisi tapahtumassa ulkopolitiikan hoidossa noudatettavassa marssijärjestyksessä.

Puolustusministeri Häkämiehen päinvastaisista väitteistä huolimatta, julkisuudessa on esitetty epäilyjä, ettei hän itse olisi kirjoittanut Yhdysvaloissa pitämäänsä puhetta. Oli asian laita niin tai näin, presidentti Halonen totesi, ettei pyytämättä ole korjaillut hänelle etukäteen esitettyjä puheita, eikä olisi tehnyt sitä Häkämiehen puheen osalta, vaikka sen ennalta olisi nähnytkin.

Suomen ulkopoliittiseen marssijärjestykseen siis kuuluu, että siinä päätoimijoina ovat tasavallan presidentti ja maan hallitus, jossa ulkopoliittisesti aktiivisia toimijoita ovat pääministeri ja ulkoministeri. Mikäli Piruparka on ymmärtänyt oikein, Suomen virallinen ulkopoliittinen linja määritellään varsin pitkälle ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ministerivaliokunnassa, johon mainitut henkilöt ja toki myös puolustusministeri kuuluvat.

Viime aikojen tapahtumat antavat aiheen epäillä, onko Suomen ulkopoliittisessa linjassa tapahtunut jotain oleellisia muutoksia. Turvallisuuspoliittinen selonteko varmasti viimeistään paljastaa, jos näin on käynyt. Sitä ennen tarvittaisiin kuitenkin ulkopoliittisen linjan selkiyttämistä, semminkin, koska näyttää vahvasti siltä, että päähallituspuolueet keskusta ja kokoomus ovat kovin erilaisilla ulkopolitiikan linjoilla, kun keskustaa lähellä olevat tahot väittävät suuren osan kansanedustajista ”olevan tympääntynyt hallituskumppanin sooloiluun”. Myös pääministerin johtamistaidot ovat olleet arvostelun kohteena.

Haasteeseen on yleensä tapana vastata. Ainakaan tämän kirjoittajan aistimiin ei ole sattunut ilmoitusta, millä keinoin Häkämies haluaisi Venäjän taholta kokemiinsa haasteisiin vastattavan. Nato-jäsenyys on tietenkin ensimmäinen, mikä pakinoitsijalle tulee mieleen. Ehkä myös Amerikan-vastaisuus olisi syytä julistaa rasismiin verrattavaksi toiminnaksi. Ei jäisi epäselväksi, mihin suuntaan Suomi tällä kertaa on rähmällään.

Posted by Piruparka at 03:19 AM | Comments (0)

syyskuu 14, 2007

NOLLATOLERANSSI

Nollatoleranssista on tullut viime aikoina muotisana, jota sovelletaan milloin mihinkin tarkoitukseen. On sitten kysymys koulukiusaamisesta, liikenteessä noudatettavista promillemääristä tai vaikkapa jääkiekon sääntömuutoksista, se on sana, jonka avulla uskotaan ratkaistavan ilmeisesti lähes kaikki yhteiskunnassa esiintyvät ongelmat.

Viime aikoina nollatoleranssi on esiintynyt aiheena uutisissa, jotka ovat kertoneet poliisin tarkkailevan tehovalvonnan keinoin, liikenteessä noudatettavia nopeusrajoituksia. Nopeusseurannan kohteena on kantatie numero 51 ja edellytyksenä on, että nopeusrajoituksia noudatetaan nollatoleranssiperiaatteella. Kun toleranssi tarkoittaa suvaitsevuutta, sietokykyä, sietämistä, sallitun mitan, painon tai muun sellaisen poikkeamaa määrätystä arvosta, tämä merkitsee, että nollatoleranssin määräämästä nopeusrajoituksen tasosta jopa 1 km:n tuntinopeuden ylityksestä on ylittäjälle tulossa huomautus.

Sanomattakin pitäisi olla selvää, että nopeusrajoitusta osoittavat merkit tienvarsille, on asetettu noudatettaviksi. Kun seurailee vaikkapa aiheesta käytävää nettikeskustelua, muitakin näkemyksiä valitettavasti melko runsaasti esiintyy.

Mikäli olen ymmärtänyt, tehovalvontaa jatketaan koko syyskuun ajan. Ensimmäiset tulokset kertovat, että muutaman ensimmäisen päivän aikana lähes 15 000 autoilijasta ylinopeutta ajoi ainoastaan pari prosenttia. Poliisin arvion mukaan luku olisi ollut 50 prosentin luokkaa ilman tehovalvontaa. Varmaan näin, mikäli yhden kilometrin nopeudenylitys lasketaan ylinopeudeksi.

Henkilökohtaisesti suhtaudun asiaan niin, että tiettyä suvaitsevaisuutta, sietokykyä, sietämistä ja sallitun maksiminopeuden ylittäminen on oltava sallittua eli toleranssia on oltava. Meneekö raja 5 vai 10 prosentin lukemissa, on makuasia. Nollatoleranssi asettaa autoilijat eriarvoiseen asemaan. Suuri osa ihmisistä on todennäköisesti kuullut laitteesta nimeltä vakionopeudensäädin. Sellaisella ymmärtääkseni olisi käyttöä, jos pyrkimys on ajaa nollatoleranssin mukaan, nopeusrajoituksia kirjaimellisesti noudattaen. Kovin monissa autoissa sellaista ei kuitenkaan ole. Autojen nopeusmittarit eivät ole aina kovin luotettavia. Mikäli itse tarkasti ajelisin käytössäni olevan ajoneuvon nopeusmittarin näytön mukaan, olisin liikenteen jaloissa, koska mittari näyttää 7 km/h todellista nopeutta enemmän. Nollatoleranssi voi johtaa myös siihen, että aletaan ajaa liian hiljaa, kaikki kun eivät ole varmoja oman mittarilukeman oikeellisuudesta ja ajelevat ”varmuuden vuoksi” alle nopeusrajoitusten.

On myös huomioitava, että ajaminen tarkasti nollatoleranssin mukaan, nopeusmittarin seuraaminen edellyttää käsittämättömän määrän huomiokykyä ja se luonnollisesti on muun liikenteen havainnoinnista pois!

Posted by Piruparka at 07:06 AM | Comments (0)

syyskuu 11, 2007

TYHMÄNROHKEAA RETORIIKKAA

Jyri Häkämiehen esiintyminen Yhdysvalloissa tuo käyttäytymisenä mieleen pers’kärpäsen, joka mielistelee isäntäänsä puhumalla sitä, mitä olettaa tämän haluavan kuulla. Ellei kommentteja ala kuulua, lienee oletettavaa, että Häkämiehen ohella tasavallan hallitus ja maan ulkopoliittinen johto ovat puolustusministerinsä lausuntojen takana. Väittämällä Suomen turvallishaasteiden aiheutuvan Venäjästä, Venäjästä ja vielä kerran Venäjästä, Häkämies osoittaa mitä typerintä käytöstä. Herää kysymys, oliko esiintymisen takana vihjailu, että Suomi pelkää itäisen naapurinsa vaurastumista ja varustautumista ja siksi asia niin painokkaasti esitetään Yhdysvalloissa.

Olen vuosien varrella, tällä palstalla useita kertoja ihmetellyt suomalaisten edelleen ylläpitämää ”rähmälläänolo-kulttuuria”. Kun Neuvostoliitto hajosi, oletettavaa olisi ollut, että suomalaiset olisivat huokaisseet helpotuksesta. Muutaman vuoden sitä kestikin, suomalaisten äimistellessä outoa tilannetta, kunnes liittyminen Euroopan unioniin pelasti tilanteen ja antoi suomalaisille kauan kaivatun tilaisuuden osoittaa kuuluvansa läntiseen maailmaan. Ja milläpä suomalaiset muuten olisivat onneaan osanneet osoittaa, kun jatkamalla rähmälläänolo-filosofiaansa, nyt vaan EU:n suuntaan. Ei Venäjän karhu silti unohtunut. Suomi sai EU:ssa joksikin ajaksi jopa Venäjä-asiantuntijan erikoisaseman. Muilla kun ei ollut menneisyydessään vastaavia rähmälläänolo-kokemuksia.

Huolimatta siitä, että kokoomus oli aikoinaan kaikkein innokkaimpana kannattamassa Suomen EU-jäsenyyttä, hyvin pian oli havaittavissa, että EU ei ole sille tarpeeksi läntinen rähmälläänolon kohde. Paremmat suhteet Yhdysvaltoihin ovat olleet esillä jo pitkään ja Nato-jäsenyys on ollut tapetilla aina, kun tilaisuutta asian esiin ottamiselle on ilmaantunut.

Aikoinaan Suomen pääministerin epäiltiin ruskeakielisyyttään lupailleen suomalaisten tavalla tai toisella osallistuvan Yhdysvaltain, Irakiin tekemään interventioon. No, seuraava pääministeri yritti varsin kyseenalaisin keinoin selvittää, mitä oli tullut puhuttua. Ja kuten muistetaan, Suomen ensimmäinen naispääministeriys loppui nolosti lyhyeen. Häkämiehen puheita ei tarvitse selvitellä, ne on esitetty koko kansalle lukemattomia kertoja. Aika näyttää, mitä tuleman pitää. Lähtevätkö suomalaiset kiltisti mukaan Häkämiehen nuoleskeluoperaatioon?

Siinä olen Häkämiehen kanssa samoilla linjoilla, että asioista on uskallettava puhua niiden oikeilla nimillä. Jos Venäjä koetaan turvallisuushaasteeksi, se on voitava sanoa ääneen myös Suomessa, ilman rähmälläolo-retoriikkaa. Keskustelun vieminen Yhdysvaltojen maaperälle, osoitti Häkämieheltä suoranaista typeryyttä!

Kun Häkämies esiintyy Suomen puolustusministerinä, hän edustaa Suomen virallista kantaa, ei kokoomuksen - ja siinä vielä toistaiseksi, on vinha ero.

Posted by Piruparka at 06:35 AM | Comments (0)

syyskuu 07, 2007

BUDJETIN PUNTAROINTIA

Taas eletään aikaa, jolloin tasavallan talousarvioesitys on ollut eri tahojen puntaroitavana. Monilla tahoilla löytyy muistuttamisen aihetta, kehut lienevät huomattavasti harvemmassa. Suurinta ääntä, kuten asiaan kuuluu, on pidetty oppositioon istutetuttujen puolueiden ja nimenomaan demareiden taholta. Valtiovarainministeri Kataisen ensimmäistä talousarvioesitystä ei ole kohdeltu silkkihansikkain. Nuiva suhtautuminen näyttää aiheuttaneen ”Jyrki-boylle” ilmeisiä sydämentykytyksiä tai muita vastaavia oireita, joiden aiheuttamaa närkästystä - vai olisiko happamesta ilmeestä päätellen peräti närästystä - hänen on ollut vaikea peitellä.

Kataisen saamat moitteet ovat ilmeisen ansaittuja. Johtuneeko nuoren valtiovarainministerin kokemattomuudesta - mene ja tiedä? Jos uudenkarhea ministeri kuitenkin kaipaa opposition kiitosta omaan budjettiesitykseensä, hänen olisi täytynyt toimia, kuten toimittiin Vanhasen ensimmäisen hallituksen aikana. Silloisen hallituksen ensimmäinen lisäbudjetti nimittäin oli tuloveronalennuksineen kuin suoraan kokoomuksen silloisesta vaaliohjelmasta, joita niin keskusta kuin demaritkin olivat vaalitaistelunsa aikana vastustaneet lähes henkeen ja vereen. Sellaisen talousarvioesityksen edessä tuolloinen oppositiopuolue kokoomus oli täysin hampaaton.

Voidaan tietysti jatkaa muistelua, kun poliittista muistia näyttää riittävän ihan dokumentoitavaksi asti. Kun Antti Kalliomäki aloitti edellisen hallituksen, valtionvarainministerinä, hän oli siinä tehtävässä yhtälailla aloittelija kuin Katainen on nyt. Kalliomäki oli kuitenkin sen verran monissa muissa liemissä keitetty, että hän saattoi naama peruslukemilla ottaa käyttöön keinot, johon silloinen oppositiopuolue ei ollut osannut varautua. Toisaalta, ei kokoomuksessa arvostetut asiat ole olleet koskaan kovin vieraita myöskään Kalliomäen omalle aatemaailmalle.

Mutta tuohon dokumenttiin. Kirjoitin näet tällä samaisella palstalla 31. toukokuuta 2003 otsikolla ”Toteutuva vaaliohjelma”, muiden muassa seuraavaa:
”… kuka olisi uskonut, että ensimmäisenä varsinaisena hallitustoimenaan tämä samainen hallitus tuo eduskunnan käsiteltäväksi lisäbudjettiesityksen, jonka pääasiallinen sisältö on kuin suoraan pääoppositiopuolue kokoomuksen vaaliohjelmasta”. Ja jatkoin: ”Ei siis mikään ihme, että mielihyvältään Itälä ei puheenvuoroonsa oikein saanut pontta eikä särmää, vaikka tarkoitus kaiketi kuitenkin oli moittia hallitusta.”

No, Kataisen budjettiesitys tullaan vanhan tavan mukaan hyväksymään opposition räksytyksestä huolimatta. Niin on tapahtunut aina ja niin tulee tapahtumaan hamaan tulevaisuuteen. Eivätkä vaalilupauksetkaan ole miksikään muuttuneet. Kokoomus teki hyssälät. Kunta-alan sopimusneuvotteluissa näet Kataisen julistaman tasa-arvotupon summa on todettu 40 euroksi.

Posted by Piruparka at 09:10 AM | Comments (0)

syyskuu 04, 2007

MIKÄ YLEISURHEILUMAA?

Tätä kirjoitettaessa on juuri selvinnyt, että suomalaisten niin himoitsema mitali Osakan yleisurheilun maailmanmestaruuskisoissa tuli lopulta eli viimeisenä kisapäivänä saavutettua. Taas julistetaan suureen ääneen, että keihäänheitto lajina ja Tero Pitkämäki sen erinomaisena edustajana on pelastanut Suomen maineen kovan luokan yleisurheilumaana. Piruparka joutuu valitettavasti kysymään: Mistä yleisurheilumaan maineesta oikein onkaan kysymys? Suomalaiset keihäänheittäjät ovat tuloksissaan toki kautta aikojen sijoittuneet maailman huipulle, mutta voivatko keihäänheittäjät yksinään tehdä Suomesta jotenkin erityisen yleisurheilumaan maailmassa. Ja jonka maineen ylläpitämisestä he näyttävät myös suurimmaksi osaksi pitävän huolen. Uskallan väittää, ettei Suomi vuosikymmeniin ole yksittäisiä, etten sanoisi satunnaisia onnistumisia lukuun ottamatta, loistanut sellaisilla yleisurheilusaavutuksilla, joista voisi vetää johtopäätöksen Suomesta erityisenä yleisurheilumaana.

Joku urheilun filosofiaan perehtynyt ja sitä paremmin ymmärtävä todennäköisesti pitää tämän kirjoittajaa tavalla tai toisella vinksahtaneena, kun en tajua, millä tavalla keihäänheittäjien menestyminen tekee kaikista muistakin yleisurheilijoista menestyjiä tai peräti kaikista suomalaisista yleisurheilukansaa joka kansakuntana omaa jonkin leimallisen yleisurheilumaan maineen ja jonka maineen ylläpitäminen on kiinni yhdestä maailmanmestaruusmitalista.

Jostain syystä suomalaiset eivät tunnu arvostavan urheilussa muuta saavutusta kuin mitalia. Hopea- ja pronssimitalienkin arvostus nousee tai ne oikeastaan huomioidaan vasta sitten, jos kultainen mitali jää kokonaan saavuttamatta.

Suomalaiset siis pitävät itseään jostain syystä mielellään urheilukansana. Innokkaimmat kannattavat jopa urheiluhullu kansa-nimitystä. Kotisohvalla lojuen, harhaluuloinen myytti kuulumisesta osaksi maineikasta suomalaista yleisurheilukansaa hämää, mutta lienee juhlallinen ja harras olettamus.

Potentiaalisia suomalaisia mitalintavoittelijoita Osakassa oli tasan kaksi. Onnistuessaan muutama urheilija olisi saattanut saavuttaa pistesijan. Kuten tuli todettua suomalaisille kelpaa vain ja ainoastaan mitali. Viikon kuluttua tuskin kukaan muistaa niiden suomalaisten kävelijöiden nimet, jotka juuri ja juuri putosivat pistesijojen ulkopuolelle sijoittuen 9 ja 10:ksi. Janne Holmenin 9. sija maratonilla on unohdettu jo ennen kuin kisat olivat edes päättyneet. Suomalaisille ei merkitse mitään se, että Olli-Pekka Karjalainen paransi loppukilpailussa kauden parasta tulostaan joka heitolla. Suomalaiset eivät ole hullaantuneet yleisurheiluun – ainoastaan saavutettuihin mitaleihin.

Posted by Piruparka at 08:40 AM | Comments (0)