« marraskuu 2007 | Vasta julkaistut | tammikuu 2008 »

joulukuu 28, 2007

KAIKKI ON GEENEISSÄ

Miltei päivittäin uutiset kertovat, että taas on - milloin missäkin päin maailmaa - löydetty geeni, joka vaikuttaa ihmisten terveyteen, sairastuvuuteen, elämäntapoihin, luonteenpiirteisiin ja ties mihin. Moninaisia ovat ne altistumisalueet joihin noilla kaikkivaltiailla geeneillä näyttäisi olevan vaikutusmahdollisuus.

Useita alkoholisteja, nikotinisteja, kleptomaaneja, pyromaaneja ja mitä kaikkia näitä ”istejä” ja ”maaneja” nyt onkaan, on varmasti helpottanut tieto, että ellei vielä, niin ainakin tulevaisuudessa on odotettavissa tutkimuksiin perustuvaa tietämystä siitä, että suuri osa kaikista ismeistä ja manioista ja muista poikkeavaa käytöstä ilmentävistä käyttäytymismuodoista, on selitettävissä henkilön geeniperimällä. Viesti siitä, että tällaiset - usein arvostelun maaliksi joutuvat - käyttäytymismallit, eivät aiheudukaan välinpitämättömyydestä, saamattomuudesta, laiskuudesta tai muusta kritisoinnin kohteena olevasta heikosta luonteenlaadusta, vaan henkilön geeniperimästä, on varmasti helpottava tieto niille, jotka ilmiön itsessään aistivat.

Toinen puoli asiasta on se, että jos ihminen omaa geeniperimän, joka mahdollistaa taipumukset vaikkapa nyt maaniseen varasteluun tai tuhopolttajakäyttäytymiseen, voiko tällaista henkilöä tuomita tekemisistään. Eli onko yksilö syyntakeinen, jos syy-yhteydet ovat osoitettavissa geenilähtöisiksi. Heräilee väistämättä kysymys, mikä yhteys on geeneillä ja vaikkapa rikollisella luonteenlaadulla?

Edellä kerrottuja - hieman outojakin - tuumailuja alkoi kehittyä Piruparan mielessä, kun jostain osui aistimeen uutinen, että oli löydetty niin sanottu nuukuusgeeni. Sen oletetaan aiheuttavan ihmisessä ylikorostunutta, ehkä jopa itaruuteen asti ulottuvaa säästäväisyyttä. Tällaisia saituuden keskittymiä maailmalta löytyy tiettävästi ainakin Skotlannista. Myös Hollannissa saituutta väitetään esiintyvän keskimääräistä enemmän. Meillä Suomessa kotoisin ja tunnetuin nuukuusgeenien keskittymä sijoittunee tietenkin Laihialle. Kiehtovaa olisikin tietää, kuka on ollut tämän laihialaisen nuukuusgeenin alullepanija ja mahdollinen kantaisä?

Kun tällaisia asioita pohdiskelee joulun jälkitunnelmissa, vatsa täynnä kinkkua ja aivot parilla konjakilla stimuloituna syvälliseen ajatteluun, tulee mieleen, että miksihän geeneistä ja geeniperimästä puhutaan yleensä negatiivisten ongelmien mahdollistajana eli geenit esiintyvät silloin, kun puhe on altistumisesta erilaisille sairauksille ja yleensä huonoina pidetyille elämäntavoille. En muista, että olisi löydetty jokin geeniä, joka altistaisi ihmisen sydämellisyydelle, hyväntahtoisuudelle, empaattiselle luonteenlaadulle ja muille hyvinä pidetyille asioille.

Näissä mietteissä Piruparka toivottaa lukijoilleen elämänmyönteistä ensi vuotta.

Posted by Piruparka at 02:29 AM | Comments (0)

joulukuu 21, 2007

ERÄS JOULUAATTO

Jouluaatto lienee lasten mielestä aina ollut vuoden pisin päivä. Se oli sitä myös vuonna 1959, jolloin tämän kirjoittaja, saman pihapiirin muiden keskenkasvuisten kanssa, yritti keksiä tapaa, millä tavalla ajan saisi kulumaan iltaan asti.

Tuon pihapiirin muodostivat yhdeksän neljän perheen rivitaloa, jotka sijoittuivat Piruparan syntymäkotikonnuille aikana, jolloin suuret ikäluokat olivat siinä iässä, että jouluaaton nopea kuluminen iltaan, oli erinomaisen tärkeää. Tuona, vuoden 1959 jouluaattona oli - kuten jouluina aina ennen tapasi olla - runsaasti lunta. Keli oli muutenkin mitä mainioin lumilinnan rakentamiseen, jota ideaa lähdimme kahden toverini kera toteuttamaan.

Kovin pitkälle eivät rakennustoimet olleet edenneet, kun rakentajien lukumäärä oli noussut jo runsaaseen pariinkymmeneen ja lumilinnan seinät olivat kohonneet lähes parimetrisiksi ennen kuin jouluaatosta oli kulunut tuskin tuntiakaan.

Jollain sytytti, että rakennetaan lumilinnaan toinenkin kerros. Hetkinen. Kuinkas se tehdään? Runsaan parinkymmenen keskenkasvuisen joukkoon mahtuu jo jokunen insinöörin alkukin ja ilmeisesti jollain sellaisella säteili, että on tehtävä laudoista välipohja ja jatkettava seinien pystytystä. Läheinen rakennustyömaa oli hiljentynyt jouluksi, joten välipohjamateriaalia löytyi. Sieltä löytyivät myös ainekset tikkaisiin, joita tarvittiin toiseen kerrokseen pääsemiseksi, samoin kuin pitkiä lautoja vetoluiskaa varten, jota pitkin lumipalloja hinattiin toiseen kerrokseen.

Kun lumilinnan toinen kerros valmistui, oli pääasiallista rakennusmateriaalia pyöritelty koko rakennuspaikan ympäristö puhtaaksi ja lunta oli haalittu jo kauempaakin. Silti oli vielä valoisaa ja kun tekniikka oli selvillä ja hyväksi havaittu, ei muuta kun jatkamaan rakennusprojektia ja pystyttämään vielä kolmattakin kerrosta.

Lumipalloja pyöriteltiin jo varsin etäällä, eikä palloista voinut tehdä kovin isoja, muuten rakentajien voimat eivät olisi riittäneet niiden kiskomiseen tornin kolmanteen kerrokseen asti. Se helpotti myös logistiikan järjestämistä eli pienempiä lumipalloja oli helpompi kuljettaa kelkoilla hieman kauempaakin.

Kuten arvata saattaa, me kolme, jotka aloitimme lumilinnan rakennusprojektin, olimme siirtyneet jo varsin varhaisessa vaiheessa työnjohdollisiin ja organisatorisiin tehtäviin. Tytöt, joita rakentajajoukossa oli ainakin kolmannes, eivät pyrkineet johtotehtäviin, vaan tekivät kiltisti sen, mitä käskettiin.

Ei käynyt jouluaattona aika pitkäksi ja tuosta nuoren insinööritaidon mestarinäytteestä olivat perustukset jäljellä vielä silloinkin, kun lumi keväällä oli jo muualta ympäristöstä, ajat sitten sulanut.

Posted by Piruparka at 02:24 PM | Comments (0)

joulukuu 18, 2007

JOULUKELJUMIA 2007

Vaikka toisen polven syntymäpakanan joulua eivät koskaan ole sävyttäneet mitkään uskontoon tai uskonnollisuuteen vivahtavat seremoniat, jotkut traditiot kuuluvat toki Piruparankin joulun viettoon. Syömisen, saunomisen ja laiskanpulskean löhöilyn lisäksi, näyttää Piruparalla jouluperinteeksi vähitellen muodostuvan myös joulun alusviikolle sijoittuva, jokavuotinen joulukeljumin kirjoittaminen. Julistukseksi sitä tuskin uskaltaa sanoa, vaikka jonkinasteista paatoksellista harmitusta nuo keljumit yleensä ovat sisällään pitäneet.

Tätä kirjoitettaessa, kun jouluun on vielä muutama päivä aikaa, joulukeljumin aiheeksi kelvannee - monia muitakin, kuin Piruparkaa harmittava - lumen puuttuminen. Säätieteilijöiden tilastot toki kertovat, että moinen ei suinkaan ole harvinaista, ainakaan täällä tasavaltamme etelärannikolla. Itse asiassa nuo tilastot taitavat väittää, että niin kutsutut mustat joulut ovat jopa yleisempiä, kuin joulut kunnon talvimaisemassa.

Onko syy kasvihuoneilmiön aiheuttama ilmastonmuutos? En ota kantaa! Tästä joulusta näyttäisi kuitenkin hyvää vauhtia muodostuvan viime vuotuisen joulun ja talvenkin toisinto. Toisin sanoen loppusyksystä lumi vilautti itseään ja antoi tuolla viuhahduksellaan oikeuden aavistaa, että valkoinen, lumipeitteinen joulu on todellinen mahdollisuus. Pelkäksi viuhahdukseksi näyttää joulu taas tänäkin vuonna lumen osalta jäävän.

Näin joulun ollessa ovelle, tuollaisesta talven ”leikillisestä” itsensä vilauttelusta, vanhenevan miehen mieleen assosioituu, nyt jo muinaisilta kokemuksilta tuntuvat joulut, kun viehättävät tonttutytöt käyttivät tuota samaa vilauttelutekniikkaa, jonka seurauksena poikapukit erehtyivät odottamaan aitoa ja jäljittelemätöntä joulutunnelmaa, joka odotusten mukaan olisi huipentunut lahjan jakeluun. Kuten arvata saattaa ja kokemus on myöhemmin, jopa katkerasti opettanut, että kaikkea ei aina saa, mitä mieli halajaa - ei edes jouluna.

On tunnustettava, että lumen puutteeseen jouluna on vuosien saatossa siinä määrin ehditty tottumaan, että se - ainakaan merkittävästi - tuhoaa Piruparan joulutunnelmaa. Tätä kirjoitettaessa suurempaa joulukejumin aihetta ei kuitenkaan vielä ole tiedossa. Sellainenkin toki ennen joulua vielä voi ilmaantua - jopa jo tämän lehden ilmestyessä niin on saattanut käydä - tai sitten ei.

Suomessa päätöksenteko kuitenkin toimii demokraattisesti - myös Loviisanseudulla - ja siihen on, Piruparan ohella, myös kaikkien muiden tyydyttävä, olivat päätökset sitten mitä tahansa. Ei auta, vaikka joulukeljumia kuinka tunkisi mieleen.

Posted by Piruparka at 02:19 PM | Comments (0)

joulukuu 14, 2007

VALLASTA JA VOITELUSTA

Voitelulla tarkoitetaan paitsi koneiden ja moottoreiden voitelua, myös muissa yhteyksissä ilmenevien kitkatekijöiden poistamista. On väitetty, että esimerkiksi itärajan takana olevien venäläisten tullimiesten tarpeeksi runsas ja rasvainen voitelu poistaisi, ellei nyt aivan kokonaan, niin kuitenkin suurimmat kitkatekijät Venäjälle suuntautuvan rekkaliikenteen esteistä ja muista haitoista. Kunnollisen voitelun kerrotaan monissa maissa olevan ainoa tapa, mikä saa asiat etenemään. Pyörät pyörivät vain niiden osalta, jotka muistavat voitelun välttämättömyyden.

Entä, voiko valtaa voidella? Sellaista, tiettyjen avainhenkilöiden eli lyhyesti sanottuna vallan tai vallanpitäjien voitelua, josta monissa maissa on muodostunut maassa vallitseva toimintakulttuuri, kutsutaan meillä Suomessa korruptioksi. Sekin kuulostaa hieman sievistelevältä ilmaisulta, kun kunnon suomenkielellä pitäisi puhua suoraan lahjomisesta.

On väitetty, että Suomi on kansainvälisten vertailututkimusten mukaan maailman vähiten korruptoitunut maa. Mutta onko se sitä? Ainakin me suomalaiset haluamme siihen luottaa, emmekä hevillä usko, että poliittinen juonittelu, hämärä puoluerahoitus ja erilaiset voitelut - muiden muassa julkisten hankintojen yhteydessä - ovat usein myös osa suomalaista arkea.

Yksi viime aikoina esillä ollut, Euroopan neuvoston korruptionvastaisen toimielimen huomiota kiinnittänyt, voiteluepäily kohdistuu suomalaiseen puoluerahoitukseen. Suomalaista vaalirahoitusta tutkimassa käynyt tarkastusryhmä antoi, ellei nyt suoranaisia nuhteita, niin jonkinasteista satikutia kuitenkin siitä, että koko vaalirahoituksen valvonta on Suomessa lähinnä muodollisuus - jos edes sitä.

Suomalaisessa vaalirahoituksessa 1700 euroa on se ilmoituskynnys, jonka alittavan summan lahjoittajaa ei tarvitse ilmoittaa. Vaikka kansanedustajat eivät toimikaan valan velvoittamalla virkavastuulla, tuo ilmoituskynnys ei ole mitätön summa. 1700 euroa vastaanottanut virkamies joutuisi armotta vastaamaan lahjoman vastaanottamisesta leivättömän pöydän ääreen.

Entä, jos henkilö kansanedustajaehdokkaana on vastaanottanut 1699 euroa vaalirahaa ja tultuaan valituksi kansanedustajaksi, valitaan edelleen hoitamaan ministerin virkaa. Ministerin kannanotoilla on ihan todellistakin painoarvoa, jos sitä vertaa vaikkapa rivikansanedustajan näkemyksiin.

Veikkaamiseen tarvitaan, paitsi tietoa, myös onnea. Kaukana ei ole ajatus, että oikein veikattu ja voideltu kansanedustajaehdokas saattaa myöhemmin - vaikkapa ministerinä - osoittautua hyvinkin arvokkaaksi voitelukohteeksi. Tai sitten ei. Riskisijoittamistahan voitelu, ainakin tuonkaltaisissa tapauksissa, lienee. Monien, isojenkin yritysten budjeteissa on kuitenkin varattu ihan virallisestikin voitelurahaa. Mihin sitä sijoitetaan ja miten käytetään, se onkin sitten jo toinen juttu.

Posted by Piruparka at 09:33 AM | Comments (0)

joulukuu 11, 2007

MIETTEITÄ PERUSOIKEUKSISTA

Tässä taannoin julkaistiin tuloksia Suomen Gallupin Ylelle tekemästä tutkimuksesta, missä mitattiin suomalaisten suhtautumista perusoikeuksiin. Samoja asioita oli kyselty myös poliitikoilta. Tutkimustulokset olivat mielenkiintoisia ja herättivät moniakin ajatuksia, joita voisi pohdiskella. Palstatilan rajallisuuden vuoksi tyydyn kuitenkin pariin kiintoisaan eroavaisuuteen kansalaisten ja poliitikkojen välillä.

Kansalaiset pitivät yhtenä tärkeimpänä perusoikeutenaan yhdenvertaisuutta. Politiikkojen arvoasteikolla tärkein perusoikeus oli oikeus elämään. Voisi olettaa eron johtuvan siitä, että moni kansalainen kokee elämän sen verran itsestään selvänä, ettei sitä perusoikeudeksi välttämättä edes mielletä. Yhdenvertaisuus - muiden muassa lain edessä - saatetaan kokea huomattavasti kyseenalaisemmaksi, jolloin sen merkitys perusoikeutena korostuu.

Tai sitten ei. Kun samaisessa tutkimuksessa selviää, että viidennes suomalasista olisi valmis joustamaan kuolemanrangaistuksen kieltämisestä (ainakin poikkeusoloissa), ei oikeus elämään enää näyttäydykään niin itsestäänselvyytenä. Vai onko kysymys ainoastaan oman elämän itsestäänselvyydestä? Piruparan sarkastisessa - ajoittain jopa kyynisyyteen, lipsahtavassa - mielessä, ajatus kulkee sellaisia raadollisia ratojaan, että ilmeisesti suomalaisista kovinkaan moni, ei miellä itseään kuolemaantuomituksi, joten kuolemantuomion hyväksyminen täytyy kohdistua joihinkin muihin. Tästä voisi päätellä, että suomalaisten ”minä itse” -mentaliteetti on mennyt jo niin pitkälle, että oikeutta omaan elämään pidettäneen ehkä itsestäänselvyytenä, muita se ei koske ja heidän kohdallaan voi tarvittaessa soveltaa vaikkapa kuolemantuomiota.

Mielenkiintoinen kohta tutkimuksessa oli myös se, että poliitikkojen näkemykset poikkesivat yhdenvertaisuutta koskevissa perusoikeuksissa kansalaisten näkemyksistä. Kokoomuksen kannanotossa jopa katsotaan, että poikkeusoloissa kansalaisten oikeutta yhdenvertaisuuteen, voidaan perustellusti rajoittaa. Melko hämmentäviä olivat myös kahden kokoomuspoliitikon lausunnot. Kimmo Sasi totesi, että ”yhdenvertaisuudesta tingitään jo normaalioloissa”. Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö taas ihmetteli: ”Miksi kansalaisten vastauksissa korostui yhdenvertaisuus muita tärkeämpänä oikeutena”. Niinistö jatkoi kysymällä, ”Onko se merkki siitä, että kansalaisten mielestä yhdenvertaisuus on horjunut”.

Yhdenvertaisuus on luonnollisesti yksi tärkeimmistä perusoikeuksista. Se kuitenkin tiedetään, että toiset ovat yhdenvertaisempia kuin toiset. Ehkä juuri poliitikot mieltävät itsestäänselvyytenä, että itse ovat muita yhdenvertaisempia. Siksi yhdenvertaisuus ei korostu heidän näkemyksissään.

Posted by Piruparka at 04:08 AM | Comments (0)

joulukuu 08, 2007

KANSALAISUUDEN EDELLYTYKSET

Lueskelin itsenäisyyspäivänä valtakunnan päälehteä Helsingin Sanomia, kun silmään sattui otsikko ”Osa kansanedustajista kompuroi HS:n kansalaisuustestissä”. Luettuani jutun selvisi, että Suomessa ei - monien muiden maiden tavoin - järjestetä Suomen kansalaisuutta hakeville erityistä testiä. HS kuitenkin oli laatinut testin, joka sisällöltään ja kysymyksenasettelultaan vastasi niitä testejä, joita monissa maissa käytetään. Testi käsitti 15 monivalintatehtävää ja Suomen kansalaisuuden saaminen edellytti, että selvitti tehtävistä 70 prosenttia oikein.

Testiin osallistuneiden kansanedustajien edustavuus oli varsin kattava eli se oli tehty 11 kansanedustajalle. Toisin sanoen tämä 5,5 prosentin joukko, koko kansanedustajien määrästä, edustaa otantana sellaisia peittoa, että virhemarginaalia ei juuri taida syntyä.

Testin tulos osoitti, että Suomi-tietous neljällä kananedustajalla yhdestätoista oli niin heikko, että heiltä Suomen kansalaisuus olisi auttamattomasti evätty. Se tarkoittaa 36 prosenttia. Koska edellä päädyttiin olettamukseen, että virhemarginaali olisi nolla, tästä seuraa automaattisesti, että tasavallan eduskunnassa istuu edustamassa kansaa 72 sellaista kansanedustajaa, joiden tiedot isänmaasta eivät edellyttäisi Suomen kansalaisuutta lainkaan.

Erityisen kiinnostavaksi testin tekee se, että kaikki 11 osallistujaa ovat hallintovaliokunnan varsinaisia tai varajäseniä, jotka käsittelevät eduskunnassa ulkomaalaisasioita ja joiden jo tehtäväkuvansakin vuoksi, olettaisi olevan varsin hyvin perillä kansalaisuuden edellytyksistä, vaikkei sitä virallisesti Suomessa testatakaan.

Kun olin lukenut Helsingin Sanomien artikkelin ja aikani hämmästellyt, mikä todellisuudessa mahtaa olla se tiedon taso, millä ulkomaalaisten asioita Suomessa käsitellään, oli aika siirtyä testaamaan omaa Suomi-tietämystään. Ja sieltähän se löytyi - HS:n nettisivuilta - testi, otsikolla: ”Kelpaatko Suomen kansalaiseksi?”

Lohduttelin etukäteen itseäni sillä, että takavuosina nostettiin kansanedustajien palkkoja vetoomuksella, että korkeampi palkka saisi tehtävään hakeutumaan valtakunnan ”parhaan” aineksen. Näin ollen, ei kai Piruparkaa voi pahemmin moittia, jos pärjää kansakoulupohjalla testissä vielä huonommin, kuin tuo - kansakunnan ”paras” aines.

Mukana olleet kansanedustajat vastasivat oikein kansalaisuustestin kysymyksiin 58 - 89 prosentin osaamisella. Oma selviytymisprosenttini oli 98. Sen verran kansalaisen perustiedosta oli kysymys. Kokeilkaapa muutkin ja verratkaa omaa tietomääräänne maan ”parhaan” aineksen tietomäärään. Ihan vaan leikkimielellä.

Posted by Piruparka at 03:47 PM | Comments (0)

joulukuu 04, 2007

SUOMI 90 v.

Itsenäinen Suomi juhlii parin päivän kuluttua 90-vuotista olemassaoloaan kansakuntana kansakuntien joukossa. Loviisan Sanomilla tuli samat vuodet täyteen viime vuonna ja voidaan kiistattomasti sanoa, että Loviisan Sanomien historia on omalta osaltaan myös osa itsenäisen Suomen historiaa.

Kansalaisten lukutaito, joka on ollut paitsi lehdistön olemassaolon edellytys, myös lähtökohtana kaiken sen tiedon hankkimiselle, josta Suomi ja suomalaiset voivat tänä päivänä olla ylpeitä. Tästä on malliesimerkkinä suomalaisten menestys vuodesta 2000 asti tehdyissä Pisa-tutkimuksissa. Tuossa tutkimuksessa vertaillaan 15-vuotiaiden koululaisten osaamista 57 maassa, jotka pääasiassa ovat teollisuusmaiden yhteistyöjärjestön OECD:n jäsenmaita. Tuossa tutkimuksessa arvioidaan kolmen vuoden välein 15-vuotiaiden nuorten osaamista lukutaidossa, matematiikassa, luonnontieteissä ja ongelmien ratkaisutaidoissa. Jokaisessa tutkimuksessa, jokaisella osa-alueella Suomi on osoittanut olevansa kärkimaa OECD-maiden joukossa ja maailmalta on tänne tehty lukuisa tiedustelu- tai peräti vakoiluretkiä, suomalaisen menestystarinan selvittämiseksi. Ilman sen suurempaa salailua - ainakin Piruparka on sitä mieltä - että kaikki on lähtenyt liikkeelle lukutaidosta.

Piruparan isoisä syntyi 1888. Niin sanottu koulusivistys - johon perustui hänen, niin luku- kuin kirjoitustaitonsakin - oli lähtöisin edellisen vuosisadan vaihteen tienoille ajoittuneesta, kaksi viikkoa kestäneestä, kiertokoulusta. Sieltä hankitut lukutaidon alkeet ja into tiedon hankkimiseen ja lisäämiseen, kesti hänellä koko iän ja päätyi vasta kuolemaan, vuonna 1961. Nykyisin harvoin törmää keskivertokansalaisten keskuudessa niin laajaan ja monipuoliseen kotikirjastoon, jonka kaksi viikkoa kierokoulua käynyt isoisäni oli vuosien saatossa itselleen hankkinut.

Jonkinasteista lukutaitoa suomenkielisen kansan keskuudessa oli toki jo ennen itsenäisyyttä. Oli ihmisestä itsestään kiinni, miten taitoaan käytti ja sitä ylläpiti. Kuitenkin vasta itsenäistymisen jälkeen, eli vuonna 1921 Suomessa tuli voimaan oppivelvollisuuslaki, joka velvoitti antamaan suomalaisille kuusi vuotta kestävän, kansakoulun oppimäärän sisältävän yleissivistystason. Oppivelvollisuutta laajennettiin erilaisilla jatkokouluilla ja kansalaiskouluilla, kunnes Suomeen rakennettiin peruskoulujärjestelmä, joka otettiin käyttöön koko maassa 1970-luvulla. Pisa-tutkimus tehdään siis peruskoulun yläasteen viimeisiä luokkia käyvien keskuudessa.

Itsenäisen Suomen 90-vuotista taivalta voidaan hyvällä syyllä siis sanoa myös suomalaisen yhteiskunnan yleissivistyksen ja lukutaidon 90-vuotistaipaleeksi. Molemmat ovat arvokkaita asioita, joten tässä Itsenäisyyspäivän kynnyksellä on syytä toivottaa onnea Isänmaan ohella myös suomalaisten lukutaidolle.

Posted by Piruparka at 04:05 AM | Comments (0)