« tammikuu 2008 | Vasta julkaistut | maaliskuu 2008 »

helmikuu 29, 2008

HYVÄÄ VUOSIKERTAA

Kun tapaan kutakuinkin itseni ikäisiä ystäviä, aika ajoin tuppaa tulemaan puheeksi se, että itse asiassa edustamme, ellei nyt välttämättä parhaita mahdollisia, niin varsin hyviä vuosikertoja kuitenkin. Näiden meidän maanmainioiden vuosikertojen ilmaantuminen katukuvaan alkoi heti toisen maailmansodan päättymisen jälkeen ja samaisia erinomaisia vuosikertavuosia kesti aina tuonne 1950-luvun alkuun saakka. Sen jälkeen tason on monissa yhteyksissä väitetty laskeneen.

On luonnollisesti totta, että elämme aivan toisessa ja moneen kertaan muuttuneessa maailmassa, jos sitä vertaa siihen kun, hyvät vuosikerrat olivat taipaleensa starttikuopissa. Juuri siksi saattaisi olla viisaampaa hieman varoa, ennen kun lähtee rinta rottingilla yleistyksen linjalle väittämään, että sitten sodanjälkeisten vuosien, yksikään aikuisikään ehtineistä ikäluokista ei ole yltänyt edellisten tasolle. ”Pullamössöä pullamössön perään” ei välttämättä ihan kirjaimellisesti kerro kehityksestä, vaikka yleisesti ottaen, 60 vuoden evoluutiota hyvin symbolisoikin.

Jos hyviä vuosikertoja edustavien ihmisten näkemyksissä esiintyy nuorempia sukupolvia ärsyttävää ja epäoikeudenmukaiseksi koettua yleistämistä, osaavat sitä nuoremmatkin. Kun pari vuotta sitten luin Osku Pajamäen kirjan ”Ahne sukupolvi”, myönnän, että – ainakin jossain määrin – provosointi aiheutti provosoitumista. Sen verran pitkälle meneviin ja ärsyttäviin yleistyksiin Pajamäki kirjassaan sortui.

Ei toki jokainen hyvinä vuosikertavuosina syntynyt ole vakuuttunut julistuksesta, jonka mukaan nimenomaan hiihtäen kuljetut koulumatkat olivat niitä, jotka jalostivat hyvät vuosikerrat omalle erinomaiselle tasolleen. Kaikki kun eivät tuonkaltaisesta jalostuksesta päässeet osalliseksi. Vaikka moni nykynuori ei usko, mutta jo 50-luvulla oli linja-autoja, joilla koulumatkat kuljettiin. Oliko opetus tehokkaampaa vai oppilaat oppivaisempia? Silloin kuitenkin opittiin jo ensimmäisen kouluviikon aikana sellaista, mitä nykyisin ei ilmeisesti opita koko kouluaikana eli kohtelias käytös linja-autossa.

Hämää hieman myös nykyinen puhe puuroista ja velleistä, joilla ei välttämättä tarkoiteta niitä ateriakokonaisuuksia, joita hyvinä vuosikertavuosina syntyneet pääasialliseksi ravinnokseen kouluaikanaan nauttivat. Nuo mainiot ruoka-aineet ovat jostain syystä muuntautuneet käsitteiden sekaannusten ilmaisijoiksi. Kun nuoremmat ikäluokat eivät ymmärrä kurin ja kurituksen eroa, ei kysymys ole puurojen ja vellien sekaisin menosta, vaan ymmärryksen puutteesta. Hyvinä vuosikertavuosina syntyneet pysyivät luokkahuoneissa kurissa ja järjestyksessä, kun joutuivat haistattelun sijasta, teitittelemään opettajiaan. Haistakaa te opettaja v…u, kun ei kuulosta kovin vakuuttavalta.

Posted by Piruparka at 01:30 AM | Comments (0)

helmikuu 26, 2008

”ISÄT JA TYTTÄRET”

Lähtemättä tässä sen enempää pohdiskelemaan, missä äidit poikineen lymyävät, tulkoon todetuksi havainto, että mikäli demareiden puheenjohtajaehdokkaat lainkaan edustavat SDP:n jäsenkuntaa voisi täysin perustellusti olettaa, että demareiden jäsenistö muodostuu pääsääntöisesti isistä ja tyttäristä.

Ei tuollaisessa yhdistelmässä sinänsä mitään vikaa ole. Isät ja tyttäret ovat kautta aikojen muodostaneet toimivia kombinaatioita eri tilanteissa ja yhteyksissä. Kun vielä melkoinen joukko suomalaisista – jossain elämänsä vaiheessaan – yleensä kuuluu jompaankumpaan noista kategorioista, voisi sellaisista lähtökohdista olettaa kannattajakuntaa riittävän.

Kun SDP:n miespuolisista puheenjohtajaehdokkaista jokainen voisi – ikänsä puolesta – olla isä vähintään 1-3 naispuoliselle ehdokkaalle, asetelma kuvaa aika hyvin ainakin SDP:n eduskuntaryhmän jakautumista nuoriin naisiin ja vanheneviin miehiin. Jonkinlaista ajattelemisen aihetta lienee siinäkin, että eroava puheenjohtaja Eero Heinäluoma, on kaikkia nyt, puheenjohtajaksi pyrkiviä miehiä nuorempi.

SDP:n puoluekokouksen 350 edustajaa valitsevat puolueelle puheenjohtajan. Siellä ei kuitenkaan ole edustettuna kuin pieni osa jäsenistöä ja äänensä – ilman jäsenyyttä – demareille antavilla ei sen enempää edustusta kuin edes sananvaltaa, ole lainkaan.

Kaikkien demareita äänestävien keskuudessa tehty mielipidemittaus on osoittanut, että kannatuksen kärjessä ovat iältään vanhimmat niin mies-, kuin naispuolisista puheenjohtajaehdokkaista. Sekä Tarja Filatov, että Erkki Tuomioja ”nauttivat” molemmat 26 prosentin kannatusta, muiden ehdokkaiden jäädessä kauas taakse. Vaikka Filatovin ja Tuomiojan keskinäistä ikäjakautumaa vain teoriassa voisi kuvata isä-tytär ikärakenteeksi, molemmat edustavat kaikkein laajinta ja monipuolisinta kokemusta, mitä SDP:n puheenjohtajaehdokkaista löytyy.

Hieman oudolla tavalla mielenkiintoiselta tuntuu myös se, että demareiden 45 hengen eduskuntaryhmästä lähes viidennes eli 17,78 prosenttia katsoo olevansa kyvykäs johtamaan yhtä maan suurimmista puolueista ja olevansa tarvittaessa vielä potentiaalista pääministeriainesta. Eli itsetunnossa löytyy.

On totta, että moni – salaisista toiveistaan ehkä huolimatta – yllättyi Heinäluoman eroilmoituksesta. Ehkä kysymys on näköharhasta, mutta kaukana ei ole ajatus, että Heinäluoman lähtö olisi antanut joillekin aiheen olettaa, että kuka tahansa voisi ryhtyä SDP:n puheenjohtajaksi tai otaksuisi tehtävän olevan peräti alennusmyynnissä.

Posted by Piruparka at 02:26 AM | Comments (0)

helmikuu 22, 2008

INSHA ALLAH

Otsikon ajatus oli ensimmäinen, joka tuli mieleen, kun luin uutisen, jonka mukaan islamilaisen puolueen kieltämiselle Suomessa, ei laista löydy laillista perustetta.

On selvää, että jo perustuslaki takaa ihmisille kokoontumis- ja yhdistymisvapauden. Ja vaikka tämän kirjoittaja ei lain ja laintulkinnan asiantuntuja olekaan, keskivertokansalaisen pelkkä oikeustaju sanoo, että Suomeen ei pitäisi voida perustaa sellaisia puolueita, joiden tarkoitusperät ja päämäärät ovat ristiriidassa Suomen lainsäädännön kanssa. Eli lain ei olettaisi sallivan puolueita, joiden aatemaailman juuret löytyvät vaikkapa sodan aikaisesta Saksasta. Siitäkään huolimatta että oikeusministeriön korkea virkamies Helsingin Sanomien uutisen mukaan toteaa, että yhdistys- ja puoluelakeja tulkittaessa, ”kaikkea muuta pitää suvaita paitsi suvaitsemattomuutta”.

Islamilaisen puolueen puuhamiehet ovat julkisesti ilmoittaneet haluavansa Suomeen sharia-lain. Piruparalla ei ole sellaisia koraanin tulkintamahdollisuuksia, kuin vaikkapa maahanmuuttoministeri Astrid Thorsilla, jonka omassa koraanintulkinnassaan on päätynyt päättelemään että sharia-lain käyttöönotto on islamin vastaista (HS 8.2.08). Islamin tuntijaksi aikamoinen nainen, tämä Suomen maahanmuuttoministeri, tai ainakin huomattavan rohkea.

Missä sitten mättää? Ainakin siinä, että niiden vähien tietojen mukaan, joita itselläni on, sharia-laki halutaan ohittavan kaikki maalliset lait. Se – edelleen keskivertokansalaisen oikeustajulla ymmärrettynä – tarkoittaisi, että Suomen islamilainen puolue tulisi sharia-lakiin vedoten vaatimaan, että Suomessa esimerkiksi aviorikos, olisi sen luokan lainrikkomus, että siitä olisi voitava rangaista jopa kuolemalla. Varkailta tultaisiin vaatimaan oikean käden katkaisemista ja uskonnottomia uhkaisi heitäkin kuolema, ellei islamin uskoon kääntyminen, edes sellaisen uhan edessä alkaisi kiinnostaa. Kristittyjä ja muita uskontoja tunnustavia tultaisiin sharia-lain mukaan kohtelemaan vääräuskoisina ja vähintäänkin toisen luokan kansalaisia. En tiedä onko tällaisten asioiden vastustaminen sitä suvaitsematonta suvaitsemattomuutta, mitä oikeusministeriön virkamies tarkoitta, mutta ainakaan tämän kirjoittajan näkemyksen mukaan, niillä ei ole mitään tekemistä suomalaisessa yhteiskunnassa.

Varsin vieraalta tuntuu ajatus, että kaikki arkinen ja julkinenkin elämä perustuisi Allahin lakiin ja koraaniin sekä siihen, miten imaamit ja mullahit kulloinkin noita islamin pyhiä tekstejä tulkitsevat. Jokainen eteen tullut asia, tilanne tai ongelma hoituisi toteamuksella: Insha Allah (jos Jumala suo).

Posted by Piruparka at 05:17 PM | Comments (0)

helmikuu 19, 2008

LOIKKAUS

Huolimatta siitä, että puolueloikkareiden siirtomarkkinoilla ei yleensä kovin suurta tungosta esiinny, lähes jokaiselle vaalikaudelle niitä mahtuu. Loikkauksia perustellaan usein samoilla tai ainakin samantyylisillä sananvalinnoilla, kun tavataan parisuhteiden päättymisiä perustella. ”Kasvoin eroon puolueen aatemaailmasta” tai ”puolue ei enää vastannut niihin haasteisiin, joita olen etsimässä”, muistuttavat tyylilajiltaan loikkareiden selityksiä.

Yleensä näitä loikkaamisia ja loikkareita vierastetaan, paitsi niin sanotun vastaanottavan puolueen piirissä, jossa yleensä hymyä ja hykertelyä riittää. Syykin on selvä. Uusi kansanedustaja kasvattaa puolueelle maksettavan puoluetuen määrää melkoisesti. Puoluetuki / kansanedustaja on vuoden 2008 budjetin mukaan 90 000 euroa, jolla summalla vastaanottavan puolueen puoluetuki kasvaa ja jonka summan hylätty puolue vastaavasti menettää.

Suuren yleisön ja äänestäjien piirissä, edustajan loikkaus koetaan usein äänestäjien pettämisenä. Vihreitä ajatuksia edustava äänestäjä ei välttämättä katso hyvällä, jos hänen äänensä valtuuttamana elämöidään kokoomuksen riveissä, kokoomuslaisten arvojen puolesta.

Kun vihreiden kansanedustaja Merikukka Forsius, muutama päivä sitten ilmoitti loikkaavansa kokoomukseen, ainakaan huono omatunto äänestäjiä kohtaan, ei ollut päällimmäisenä esillä. Päinvastoin. Sen sijaan, että Merikukka Forsius olisi edes epäillyt pettävänsä äänestäjänsä, hän suureen ääneen julisti Vihdin vihreiden – eli todennäköisimmin, omien äänestäjiensä – pettäneen hänet.
Äkkiseltään, puheet kuulostivat oudoilta ja jopa sopimattomilta, äänestäjien myötävaikutuksella, kansakunnan kaapinpäälle nousseen henkilön suusta. Siitä huolimatta, että suu kuuluu viimeaikaisista parisuhteistaan ja niiden purkamisista tunnetuksi tulleelle Merikukka Forsiukselle.

Pian kuitenkin – jopa Piruparan hitaahkolla ajatusnopeudella – tuli tehtyä havainto, että siitähän tässä itse asiassa on ihan oikeastikin kysymys – parisuhteen purkamisesta Vihdin vihreisiin. Ehkä käytetty terminologia ja sanavalinnat ovat sitä taustaa vasten hieman ymmärrettävämpiä. Samaa, hyväksi havaittua sanavarastoa voi hyödyntää, eroaa sitten luomuviljelijästä, jäähalligurusta, pääministeristä, kunnanjohtajasta tai vaikkapa sitten Vihdin vihreistä.

Lähitulevaisuudessa täytynee seurata entistä suuremmalla tarkkuudella eduskunnan kyselytuntia, nähdäkseen mihin kohtaan Merikukka Forsius kokoomuksen eduskuntaryhmän istumajärjestyksessä sijoittuu. Kaksistaan ja vierekkäin Leena Harkimon kanssa, Merikukka Forsius muodostaisi eduskunnassa oivan duon Harkimon ”Jää(halli)enkelit” tai olisiko kysymyksessä peräti ”Hjalliksen talli”.

Posted by Piruparka at 03:39 AM | Comments (0)

helmikuu 15, 2008

DEMARISHOW

Kun Erkki Tuomioja nuorena, mielipiteiltään melko radikaalinakin, alkoi näyttäytyä julkisuudessa, me suuret ikäluokat – joihin Tuomioja myös kuuluu – olimme huomattavasti yhteiskuntatietoisempia, kuin tämän päivän pienentyneet ikäryhmät näyttävät olevan. Äänekkäimmin esiinnyttiin tunnetusti vasemman äärilaidan piirissä, mutta kyllä kaikille yhteiskunnan ja puoluepolitiikan osa-alueille löytyi innokkaita kannattajia. Eivätkä niistä jääneet paitsi Tuomiojankaan näkemykset.

Nuo näkemykset ovat säilyneet ja niille on riittänyt kannatusta vuosikymmenestä toiseen ja ”radikaalin nuoren miehen” maineensa säilyttänyt ja sitä – ehkä jopa tietoisesti – ylläpitänyt Tuomioja on nyt, yli kuusikymppisenä, tosipaikan edessä, kun yrittää nuoremmille vakuuttaa uudistuskykyään ja -haluaan. Kovin paljon ei mene metsään, jos väittää, että Tuomioja todennäköisesti päihittää tuossa, yli kuudenkympin iässä, luultavasti millä alalla ja missä lajissa tahansa, ilmeisesti kenet hyvänsä itseään puolta nuoremman. Siitä huolimatta häntä, ikäluokkansa tyypillisenä edustajana, pidetään lähinnä jarruna yhteiskunnan kehitykselle ja tulppana uusille pyrkyreille, joita toki riittää, vaikka ikäluokat ovat jo 60 vuotta pienentyneet ja pienenevät edelleen.

Tuomioja lähti kuukausi sitten jälleen haastamaan istuvaa ja monista vastoinkäymisistä huolimatta, melko vahvoilla esiintynyttä Eero Heinäluomaa esityksellä, että puheenjohtajaehdokkaista järjestettäisiin jäsenäänestys. Vaikka kaiken aikaa kasvava joukko Sdp:n jäseniä on ilmoittanut (muiden muassa internetissä) kannattavansa jäsenäänestystä, demarien päätöksentekoelimet eivät uskaltaneet muuta kuin ottaa kielteisen kannan. Kuinkahan olisi käynyt, jos tiedossa olisi ollut Heinäluoman luopumisilmoitus? Sitkeässä näyttää istuvan herranpelko – myös demarien piirissä.

Tuomiojan lisäksi ei istuvalle puheenjohtajalle näyttänyt ilmaantuvan haastajia. Mutta, annas olla, kun Heinäluoman ilmoituksen aiheuttamasta ensihämmennyksestä oli selvitty, niin johan alkoi kuhina demarileirissä. Moni, lähinnä rivikansanedustajana profiloitunut, alkoi havaita itsessään aiemmin piilossa pysynyttä kompetenssia. On suorastaan hupaisaa seurata näiden ”takarivin taavien (taavittarien)” nahoissaan pysymätöntä pätevyyshuumaa, kun toimittajat kyselevät heiltä, ovatko nämä tulleet ajatelleeksi, että SDP:n tuleva puheenjohtaja on puoluejohtajan ohella myös potentiaalinen pääministeriehdokas. On siinä tarjolla nuorille puheenjohtajaehdokkaille perspektiiviä tulevaisuuteen. Johtuukohan kokemusten opetuksista, kun Heli Paasio hyvin aikaisessa vaiheessa ilmoitti, ettei ole kiinnostunut?

Posted by Piruparka at 11:37 PM | Comments (0)

helmikuu 12, 2008

AJAN MERKIT

Superministeriönäkin tunnetun elinkeinoministeriön superministeri Mauri Pekkarinen ihmetteli – täysin aiheesta – kuka on vastuussa vihreille annetusta veto-oikeudesta, koskien hallitusohjelmaan kirjattua vesivoiman lisärakentamista, kun uusiutuvien energialähteiden lisäämistarpeen myötä, erityisesti Vuotoksen nimi on muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen jälleen alkanut putkahdella esiin.

Pekkarisen puoluetoveri, Seppo Kääriäinen sen sijaan oivalsi, että kautta aikojen esillä olleet ja demareilta kadehditut, vanhat ulkopoliittiset värisuorat tasavallan kärkipaikoilla ovat menneen talven lumia. Neronleimauksen seurauksena syntyi umpisavolainen havainto, että valtakunnan hallitukseen – oletettavasti täysin vahingossa – on keskustalle lipsahtanut vihreä värisuora, jonka muodostavat Helsingin energia-asioihin sekaantuva pääministeri, muita energia-asioita hoitava elinkeinoministeri sekä ympäristöministeri, maatalousministeri ja liikenneministeri. Kääriäinen, politiikan pitkäaikainen kehäkettu, oivalsi oitis, että tällaiset ajan merkit on hyödynnettävä niin kauan, kun kasvihuoneilmiöstä muistuttava vähälumisuus Etelä-Suomessa jatkuu. Vihreälle värisuoralle on käyttöä. Tällaista joukkoa vastaan, voisi kokoomuksen ja demareiden olettaa olevan helisemässä, kun pyrkivät ylläpitämään city-vihreitä arvojaan niin Helsingissä, kuin muuallakin Suomessa.

Näyttäisi kuitenkin siltä, että lumettomat talvet eteläisessä Suomessa ovat aiheuttaneet herännäisyyttä vihreään uskoon yleisemminkin. Oululainen kansanedustaja, demareiden Liisa Jaakonsaari, älähti omalle puoluejohdolleen, kun epäili puoluehallituksen päätökseen – uusiutuvista energialähteistä – salakavalasti ujutetun, myönteinen suhtautuminen pohjoisen Suomen vesialtaiden rakentamisen puolesta.

Saattaa tietysti olla niinkin, että uusiovihreyden sijaan, Jaakonsaaren älähdyksen aiheutti pelko kalikan kalahtamisesta omaan nilkkaan ja poliitikon vaistonvaraisella havainnointikyvyllä huomasi, että pienikin epäily siitä, että demareiden puoluehallitus olisi kannattamassa Vuotoksen altaan rakentamista, olisi uhka Jaakonsaaren, Oulun vaalipiiristä keräämälle äänisaalille tulevaisuudessa. Eikä siinä vielä kaikki. Näyttäisi näet siltä, että viheruskovaisuuteen on hurahtamassa suurempikin joukko demareita, jotka tulevaisuusseminaarissaan Turussa, kiirehtivät julistamaan kaikki muut vihreät vääräuskoisiksi.

Kokoomus on toistaiseksi tyytynyt ilmastonmuutoksen torjunnassa kannattamaan lisäydinvoiman rakentamista. Miten pitkään se riittää, jää nähtäväksi. Ainakaan toistaiseksi ei Eteläranta 10:stä ole kuulunut EK:n julistuksia tuulivoiman puolesta.

Posted by Piruparka at 07:33 PM | Comments (0)

helmikuu 08, 2008

DEMOKRATIAN EVÄÄT

Demokratian on väitetty olevan kriisissä. Äänestysprosentit laskevat, kun yhä suurempi osa kansalaisista ei koe saavansa vastinetta antamalleen äänelle. Nekin, jotka äänestämässä käyvät, tekevät sen velvollisuudentunnosta, koska ovat tottuneet äänestämällä täyttämään kansalaisvelvollisuutensa. Nuorten äänestysinnottomuus on ollut huolenaiheena jo vuosia ja tulee olemaan sitä jatkossakin. Näin kunnallisvaalivuonna on tutkittu myös sitä, että kaikkien kunnanvaltuustojen ja -hallitusten jäsenistä neljännes, on kuntien palkkalistoilla ja naisvaltuutetuista kunta-alalla työskentelee yli 40 prosenttia.

Sanasta politiikka ja kaikesta siihen liittyvästä moni saa näppylöitä. Mutta jos tarkastellaan politiikan ohella sellaisia ”vanhoja” ja perinteisiä kansalaisyhteisöjä, kuten kirkko tai vaikkapa ammattiyhdistysliike – joihin ihmiset ovat kautta aikojen kuuluneet – suuntaus on niistäkin, mieluimmin ulos-, kuin sisäänpäin.

On tietenkin selvää, että demokratiasta tulee itsensä irvikuva, jos päätöksentekijöitä on valitsemassa yhä pienenevä joukko kansalaisia. Toisaalta näyttää vahvasti siltä, että kaiken aikaa kasvaa se joukko, joka kokee demokratian toimivaksi ainoastaan silloin, kun tehdyt päätökset ovat oman mielen ja omien näkemysten mukaisia. ”Kaikki mulle heti” – mentaliteetilla varustettu ihminen turhautuu, kun pääsee vaikuttamaan asioihin parhaimmillaankin ”vain” neljän vuoden välein. Ja jos tehdyt päätöksetkin ovat vielä – sanonko mistä – niin onhan siinä demokratian kanssa kestämistä..

Yksi demokratian eväitä nakertava tekijä on tietämättömyys. Muistelen hiljattain lukeneeni eräästä helsinkiläisten keskuudessa tehdystä tutkimuksesta, jonka tulos kertoi, että vain kolmannes pääkaupunkilaisista tiesi, miten voi vaikuttaa kaupungin päätöksentekoon. Puolta pienempi oli se joukko, joka tiesi kaupungin kolme suurinta puoluetta, puhumattakaan siitä, muutaman ihmisen joukosta, joka valokuvasta tunnisti kaupunginhallituksen puheenjohtajan.

Demokraattisia päätöksiä vääränä pitävät – niistä mitään tietämättömät ja niiden hitauteen turhautuneet – saattavat turvautua moninaisiin kansalaisaktiviteetteihin tai -tottelemattomuuksiin. Mitättömimmillään ne ilmenevät erilaisten nimilistojen keruuna ja pahimmillaan saattavat hipoa jopa rikollisuutta.

Eletään siis kunnallisvaalivuotta ja kaikki puolueet ovat innokkaina etsimässä uutta, tuoretta ainesta kunnallisvaaliehdokkaiksi. Nyt kaikilla, vääriin päätöksiin turhautuneilla ja muilla demokratian eväisiin kyllästyneillä, on tilaisuus ilmoittautua ehdokkaaksi ja lähteä tekemään sellaisia päätöksiä, jotka miellyttävät.

Posted by Piruparka at 02:12 AM | Comments (0)

helmikuu 05, 2008

HEIDÄN PRESDENTTIYTENSÄ

Presidentit puhuttavat, niin meillä kuin maailmallakin. Meillä kestoaiheeksi ovat muodostuneet presidentin valtaoikeudet, joita on jo vähennetty reilulla kädellä ja joka on myötävaikuttanut siihen, että vallattoman presidentin valinta on voitu antaa kansan käsiin. Vallasta riisuttu presidentti ei enää kiinnosta spekulantteja, joiden käskyläisinä valitsijamiesten koettiin toimivan, joten suora kansanvaali voitiin säätää näyttönä kansanvallan toimivuudesta.

Presidentin supistettukin valta näyttää olevan joillekin liikaa ja monia näyttää närästävän, kun presidentti niitä vähiä valtaoikeuksiaan käyttäessään, voi aina vedota suoraan kansalta saatuun valtakirjaan. Sen verran tuo närästys näyttää yleistyvän, että presidentin valtaoikeuksia ei kohta ole puolustamassa kukaan muu kun Sauli Niinistö. Mikä toki, omaa presidenttiyttään vartovalta kruununprinssiltä, on täysin ymmärrettävää.

Muualla maailmassa presidenttejä ollaan valitsemassa sekä idässä, että lännessä. Niin Venäjällä kuin Yhdysvaloissakin presidenttien valtaoikeudet ovat aivan toista luokkaa kuin Suomessa. Ehkä nuo suuret valtaoikeudet ovat juuri ne, jotka aikaansaavat sen, että kansan sana ja päätösvalta noiden mahtimaiden presidentin valinnoissa näyttää muodostuneen lähinnä muodolliseksi.

Yhdysvalloissa äänestysprosentit jäävät yleensä jopa alle 50 ja äänet lasketaan niin moneen kertaan, että saadaan lopputulos, joka kulloiseenkin tilanteeseen sopii ja ellei se onnistu, presidentti määrätään oikeuden päätöksellä. Venäjällä korkeat äänestysprosentit sen sijaan ovat perua jo Neuvostoliiton ajalta. Tuolloin kukaan ei ihmetellyt, vaikka äänestämässä olisi käynyt 110 prosenttia jonkun alueen asukkaista.

Venäjällä näyttäisi toimivan myös tietty vallanperimysjärjestelmä. Toisin sanoen edellinen vallanhaltija, tässä tapauksessa herra Putin, valitsee itselleen perillisen, jota kansa saa sitten innokkaana äänestää. Tulemme näkemään parin kuukauden kuluttua, kuinka Dmitri Medvedevin saama äänisaalis tulee liikkumaan siellä 90 prosentin tietämissä.

Kun me suomalaiset hieman hymähdellen seuraamme presidentti-kuvioita niin idässä kuin lännessäkin, taidamme tuntea itsemme hyvinkin kansanvaltaisiksi ja demokratiakylläisiksi. Jostain syystä meiltä kuitenkin on joko unohtunut tai sitten emme välitä, että Euroopan unionista on ensi vuonna tulossa presidenttivetoinen instituutio, koska Euroopan neuvosto saa silloin puheenjohtajan, jota presidentiksi kutsutaan. Vaikka me hymyilemme suurvaltojen presidenttipeleille, emme taida huomata, että meille Euroopassa ei anneta edes teoriassa mahdollisuutta sanoa mielipidettämme Euroopan unionin presidentistä, tämän valinnasta nyt puhumattakaan.

Posted by Piruparka at 02:51 AM | Comments (0)

helmikuu 01, 2008

JATKOTARKKAILUA

Heinäkuussa 2002 eli noin viisi ja puoli vuotta sitten kirjoitin tällä samalla paikalla kolumnin otsikolla ”Tarkkailua 7-tiellä”, muiden muassa seuraavasti: ”Ei tarvita mitään virallisia liikennetilastoja, vaan ihan aistinvaraisesti on havaittavissa se liikennemäärien kasvu, joka tällä kuninkaitakin kunniakkaasti palvelleella 7 -tiellä on viime vuosina tapahtunut. Yksi syy on tietenkin lisääntyneet raskaan kaluston määrät, josta on kirjoitettu sivukaupalla, mutta yhä enemmän tiellä liikkuu myös kalliita eurooppalaisia ja japanilaisia loistoautoja ja maastureita.”

Tuolloin elettiin vielä aikaa, jolloin jokainen, rajan taakse itään matkaava ”maasturi ja loistoauto” ajettiin yksitellen purkaussatamistaan 7 -tietä pitkin kohti Vaalimaata ja tämä luonnollisesti aiheutti liikennemäärien kasvua huomattavasti. Pian mainitun tekstin kirjoittamisen jälkeen alkoivat kuvaan ilmaantua yhä enenevässä määrin autonkuljetusrekat, joiden ansiosta ajoneuvojen lukumäärä hetkeksi taisivat jopa laskea, kun rekan lavalla matkasi kerralla keskimäärin kuusi ajoneuvoa.

Venäjänmaalla uusiorikkaaksikin kutsutun väestönosan määrä joko kasvaa tai sitten sen varakkuus aina vaan lisääntyy. Vähän vaurastuttuaan ihmiset ovat ihmisiä myös Venäjällä, joten mitäpä sitä varallisuudella tekisi, ellei sitä pääsisi näyttämään muille. Tämä tarkoittaa, että auto se on venäläisellekin se statussymboli, jolla hän naapureilleen pärjäämistään ja hyvinvointiaan viestittää. Ja miksei viestittäisi, inhimillistähän se on.

Kukaan tuskin muistaa aikaa 1990-luvun alussa, jolloin naapurimaan rajat vähitellen avautuivat länteen ja ensitöikseen veli venäläinen osti – luullen sitä kaiketi ainoaksi automerkiksi maailmassa – kutakuinkin kaikki vähänkään koossa pysyvät Ladat joita Suomesta löytyi – ja sehän ei ollut vähän se.

Viisi ja puoli vuotta sitten tielläliikkujaa tuntui – kasvaneen rekkaliikenteen ohella – huolestuttaneen se liikenteen kasvu, joka aiheutui yksittäisten länsimaisten loistoautojen ja maastureiden matkaamisesta kohti itärajaa. Edelleenkään tarkkailijalla ei ole käytettävissään virallisia liikennetilastoja, mutta luontoäidin, tilanteen seuraajalle antamat havaintovälineet ovat sitä mieltä, että vuoden 2002 jälkeen jokaisen, rajaa kohti ajaneen maasturin tilalle on tullut ainakin kolme autonkuljetusrekkaa, joten jokainen turmaton päivä mennään tuurilla.

Nyt kun Helsingin-seudulle ollaan suunnittelemassa tietulleja, olisi viimeinkin aika alkaa rahastaa myös 7 -tietä kuluttavia ja suorastaan rikkovia rekkoja, joista valtaosa on venäläisiä, jos joltain vanhaa suomettumista potevalta päättäjältä vaan uskallusta löytyisi.

Posted by Piruparka at 05:13 AM | Comments (0)