« helmikuu 2008 | Vasta julkaistut | huhtikuu 2008 »

maaliskuu 28, 2008

DATSHOJA RAJASEUDULLE

Vajaat parikymmentä vuotta sitten alkoivat puheet siitä, kuinka Suomen itärajaa pitkin kulkee yksi maailman jyrkimmistä elintasokuiluista. Tuota rajaa verrattiin usein Yhdysvaltain ja Meksikon väliseen rajaan ja Suomessa oli vahvat olettamukset, että tuon rajan takana odottaa suuri määrä ihmisiä, jotka vartovat pääsyä elintasopakolaisiksi Suomeen. Aiheesta järjestettiin jopa lukuisia seminaareja, joissa pohdittiin, mihin nämä ihmismassat sijoitetaan ja sitä kuinka Suomi yleensä selviää noiden pakolaisten ryntäyksestä, kun järjestelmä naapurissa muuttuu.

Venäläiset kuitenkin pysyivät kohtalaisen kiltisti rajan omalla puolellaan ja tulivat tänne vain sitä mukaan, kun viisumeja heille ehdittiin myöntää. Ensin tulivat kauppamiehet ja ostivat suomalaisilta kutakuinkin kaikki vanhat Ladat ja sen jälkeen turisteina, joiden määrä on ollut kasvussa vuosi vuoden perään eli kovasti taitavat viihtyä.

Viihtymisestä ovat jo jonkin aikaa kertoneet uutiset, joiden mukaan etenkin Suomen itärajan tuntumassa kauppa käy vilkkaana kun veli venäläinen hankkii itselleen lomanviettomahdollisuuksia lähinnä järvimaisemista. Huvilatontit ovat tehneet kauppansa ja mikäli olen ymmärtänyt, hinnoista ei juuri ole tingitty. Ja onhan myös venäläisellä oikeus viettää lomiaan paikassa, missä viihtyy, niinhän me suomalaisetkin pyrimme tekemään.

Myyjiä ei koskaan ole vaivannut, kuka myytävän tuotteen ostaa. Siitä saatu hinta on se, mikä ratkaisee. Vaikka jonkin verran nurinaa venäläisten maakaupoista on syntynytkin, mitään kansanliikettä ei niitä ole kehkeytynyt vastustamaan. Nyt on kuitenkin alkamassa aivan uusi suhdanne, ellei peräti buumi. Naapuri ei enää ostakaan pelkkiä mökkitontteja Saimaan rannalta. Suomalaisten kuntien ja kaupunkienkin kaavoittamat omakotialueet ovat kovasti alkaneet kiinnostaa veli venäläistä. Ei niin, että hän muuttaisi asumaan itäsuomalaiseen omakotimiljööseen, vaan rakentaakseen itselleen datshan, jonne tulee viettämään lomiaan. Se ei ihan taida vastata suomalaisen omakotikulttuurin keskeisintä tarkoitusta.

Sarkastiseen mieleen hiipii ajatus, että ensin veli venäläinen 1990-luvun alussa tuli ja osti suomalaiset Ladan romut. Sen jälkeen hän jonkun vuoden matkaili ja katseli maata ja maisemia. Pian alkoivat mökkitontit järvien rantamaisemissa kiinnostaa ja nyt (hieman karrikoituna) näyttää siltä, että suomalaisista omakotialueista on muodostumassa venäläisten datshojen keskittymiä. Piruparka ei taida olla ainoa, jonka mielessä on käynyt ajatus, että hankkiiko veli venäläinen nyt ostamalla pala kerrallaan Suomea, kun ei siinä pyssyn kourassa aikanaan onnistunut?

Posted by Piruparka at 05:24 AM | Comments (0)

maaliskuu 26, 2008

YLIMIELISTÄ

Ylimielistä, etten sanoisi halveksivaa, tai peräti ivallista suhtautumista Suomen lakia, oikeuslaitosta, kansalaisia ja tietenkin julkista sanaa kohtaan. Mistä on kysymys? Mihin tai kenen asenteisiin ja edesottamuksiin voi yhdistää edellä esitettyjä adjektiiveja?

Lukiessani pääsiäisen aikaan Ilta-Sanomissa julkaistua, pääministeri Matti Vanhasen haastattelua, edellä kerrottuja laatusanoja alkoi kehittyä mielessä.

Kaikki alkoi, kun pääministeri ryhtyi kyselemään, yksityiselämänsä yksityisyyden perään, jota itse auliisti oli esitellyt koko kansan katseltavaksi. Kohua aiheutti käräjäoikeuden – Vanhaselle kielteinen – päätös. Alkoi pääministerin uho virheellisestä päätöksestä. Eihän pääministeri voi olla väärässä. Väärässä olivat vääriä puoluekantoja edustaneet lautamiehet. Vanhasen ”oikeustaju” ja epäily oikeuden oikeudenmukaisuudesta pisti liikkeelle vaatimukset koko lautamiesjärjestelmän uudistamisesta. Ja taas löytyi lööppeihin aiheita, jotka edelleen jatkuivat, kun pääministeri päätti kysellä yksityiselämänsä perään hovioikeudessa.

Saattaisi olettaa, että oikeusprosessien ollessa kesken, pääministerilläkin löytyisi talonpolaisjärkeä ja harkintakykyä pitää yksityiselämänsä suhteen jopa tehostetun matalaa profiilia. Oletus ei osu oikeaan. Vanhasen julkisuusstrategia ei noudata mitään ennalta ajateltavissa olevaa loogista linjaa. Samalla, kun herra pääministeri uhoaa menevänsä kaikkein korkeimpiin oikeusasteisiin, yksityiselämänsä yksityisyyden puolesta, hän tekee kaikkensa, että tuo yksityiselämä pysyisi edelleen julkisuudessa.

Vanhanen näyttää toimivan niin, että hän paikkaa virkatoimiensa mitättömyyttä ja merkittävyyden puutetta yksityiselämänsä julkisilla kohuilla ja puheenaiheilla. Eli pitkään ei pääministeri pysynyt pois lööpeistä, kun merkittävien tekojen edelleen puuttuessa, kiinnostavat asiat löysivät tiensä otsikoihin ja Emma-gaalassa Vanhanen esitteli julkisuteen yksityiselämänsä uusinta vaihetta.

Edellä kerrottu Ilta-Sanomien haastattelu paljasti kuitenkin, kuinka ylenkatseellisesti ja väheksyvästi pääministeri Vanhanen suhtautuu, paitsi tiedotusvälineisiin niin erityisesti oikeuteen, joka käsittelee hänen yksityiselämänsä yksityisyyttä. Pääministeri suorastaan ilkkuen kertoi, kuinka hän jo Salpausselän kisoissa oli esittelemässä julkisuuteen uutta yksityiselämäänsä, mutta tuo tarkoituksella toteutettu veto ei yltänyt lööppeihin asti, joten uusi yritys oli tehtävä tuossa mainitussa Emma-gaalassa ja vasta siten tärppäsi ja Vanhasen uusin yksityiselämä pääsi sinne, minne kaikki entisetkin Vanhasen yksityiselämät ovat päätyneet – etusivuille kertomaan pääministerin menestyksestä naismaailmassa.

Posted by Piruparka at 02:23 AM | Comments (0)

maaliskuu 20, 2008

NUKESTA ASIAA

Jo ennakkoon suuria tunteita ja ennen muuta paheksuntaa herättänyt nukkeanimaatio oli sitten alkuviikosta koko kansan nähtävänä. Lieneekö Piruparan tunteettomuutta tai muuta asian sisäistämättömyyttä, kun en nähnyt tuossa puolen tunnin mittaisessa tarinassa kovin paljon paheksuttavaa, jos ei nyt mitään erityisen myönteistäkään.

En ole asiantuntia, mutta teknisesti, nukkeanimaatio vaikutti varsin hyvin tehdyltä. Aihe tietenkin saattoi tuntua vähän kiusalliselta, mutta en ainakaan minä osannut ajatella, että tarinan ensisijainen tarkoitus olisi ollut Mannerheimin mollaaminen.

On varsin helppo ymmärtää, että kaikkien aikojen suurimmaksi suomalaiseksi äänestetyn Mannerheimin esittäminen, lukutaidottomaan paimenpoikaan retkahtaneena homoseksuaalina, on järkyttänyt monia. Mutta saattoi tarinasta löytää hieman huumoriakin. Venäjän keisarillisen Chevalier-kaartin upseerien kun oli oltava ryhdikkäitä ja näyttävän näköisiä, saattoi korsetti kuulua jopa heidän vakiovarusteisiinsa. Toisaalta, onhan noita eriasteisia epäilyksiä Mannerheimin seksuaalisesta suuntautumisesta esitetty ennenkin, joten sen suhteen ei mitään dramaattista tullut julki.

Uralin perhonen on tietenkin tarina ja aikuisten satu. Siitäkin huolimatta, että sen on väitetty perustuvan Tampereen Pispalassa, joskus 90 vuotta sitten syntyneeseen legendaan. Kovin yksitotista on tämä katajainen kansa, jos satu saa aikaiseksi valtavan kansanliikkeen, joka näyttää kiihottavan itseään suoranaiseen lynkkausmielialaan. Ei yksi satuanimaatio Mannerheimin mainetta ja saavutuksia miksikään muuta. Animaatiossa nähty Mannerheimin skoolaaminen kuoleman kanssa Tampereen keskustorilla, osoittaa ilmeisen totuudenmukaisesti toki myös sen, mistä ainakin osa tuosta maineesta on lähtöisin.

Edellä mainittujen, itseään lynkkausmielialoihin kiihdyttävien sekä Marskin sotilaallisia ansioita ja ennen muuta miehekästä miehisyyttä puolustavien kannanottojen ohella, ilmassa on ollut myös muita näkemyksiä. Kun vilkaisin paria keskustelupalstaa, missä teema on ollut jo useamman päivän ajan puheenaiheena, Mannerheimin homoseksuaalisuutta on pidetty täysin mahdollisena. Joidenkin näkemysten mukaan jopa luontevana. Ilmaan voisi heittää myös kysymyksen. Mikä estäisi homoseksuaalia olemasta suuri ja taitava sotapäällikkö ja sen myötä myös kansallissankari?

Sadun ja nukkeanimaation synnyttämät, tuohtumusta tihkuvat mielipiteet, tuonevat jälleen suomalaisille outoa ja vähintäänkin kyseenalaista mainetta maailmalla. Jos kansallissankarin kunnian pelätään kärsivän jostain satuanimaatiosta, voi kysyä, missä sellaisen kunnian juuret ovat ja ovatko suomalaiset tikun sijasta, tehneet tällä kertaa nukesta asiaa.

Posted by Piruparka at 06:08 AM | Comments (0)

maaliskuu 18, 2008

HITAASTI MUTTA VARMASTI

Aika ajoin, kun aihetta on ilmennyt, on tätäkin palstatilaa tullut käytetyksi osallistumisena Nato-keskusteluun. Ja taas syntyi aiheentynkää, kun Suomi innokkaana ilmoittautui mukaan Naton nopean toiminnan eli niin sanottujen NRF-joukkojen toimintaan.

Piruparan syvällisempi kiinnostus teemaan alkoi Suomen EU-jäsenyyden alkuaikoina, kun tasavallan ensimmäinen Eurooppa-ministeri Ole Norrback ilmoitti julkisesti, että periaatepäätös Suomen Nato-jäsenyydestä on tehty – (kuka ja missä?), se ei selvinnyt – ajankohtaa ei tietenkään ollut päätetty. Tämän ilmoituksen kehittymistä tässä on sitten vuosien saatossa mielenkiinnolla tullut tarkkailtua, semminkin, kun selittelevät kommentit viuhuvat ilmassa, vaikkei niitä edes kysytä.

Tästä on oivallisena esimerkkinä, kun joukko NRF-päätöksen takana olevista henkilöistä eli tasavallan presidentti, pääministeri ja ulkoministeri kilvan olivat tiedotusvälineille vuorollaan vakuuttelemassa, että ei tämä(kään) päätös ole viemässä Suomea Naton jäseneksi eikä mitään hidasta hivuttautumista siihen suuntaan ole käynnissä. Kieltäytyihän Suomi osallistumasta Nato-joukkojen päivystystoimintaan, jonka pitäisi olla kansalaisille selvänä osoituksena, ettei mitään hiljaista siirtymistä Naton suuntaan ole meneillään.

Osaltaan suomalaisen Nato-vimman takaa, mitä ilmeisimmin löytyy saksalainen sanahirviö ”Finnlandisierung”, eli suomettuminen, jonka mainitun maan lehdistö keksi joskus 1970-luvulla kuvaamaan voimakkaamman valtion (Neuvostoliitto) vaikutusvaltaa pienemmän naapurimaan (Suomi) asioihin. Suomettumis-sana vaikuttaa osaan Nato-uskovaisia siten, että he pelkäävät nykyisen Venäjän edelleen käyttävän vaikutusvaltaansa Suomea kohtaan ja haluavat – elleivät nyt suoranaisesti näpäyttää – niin ainakin selvästi antaa ymmärtää, että suomalaisilla on kavereita lännessä eli ei kannata isotella.

Toinen puoli Nato-uskovaisista on sitä mieltä, että suomettumis-ilmiön päättymistä ei voi uskottavasti perustella läntiselle maailmalle, ellei Suomi hae Nato-jäsenyyttä. Tähän joukkoon on laskettava myös ne, joiden asenne kaikkeen politiikkaan viittaavaankin, on kielteinen. Heidän mielestään kaikki lännessä on kaunista ja Nato kultapossukerho, jonka jäseneksi Suomen on päästävä hinnalla millä hyvänsä, ettei vaan missään epäiltäisi Suomea Venäjä-sympatioista.

Näitä Nato-uskovaisia Suomesta löytyy ehkä neljännes. Kovin monelta kuitenkin tuo NRF-päätös taisi silti mennä hieman ohi aistimien. Kuin tilauksesta, samoihin aikoihin tulivat otsikoihin pääministerin uusin naisystävä ja ulkoministerin tekstiviestisekoilut, jotka kansalaisen näkökulmasta tärkeysjärjestyksessä ohittavat toki mokomat Nato-kytkennät.

Posted by Piruparka at 01:26 AM | Comments (0)

maaliskuu 14, 2008

KUUDESSADAS

Kun vuonna 2001 kirjoitin ensimmäisen pakinani Loviisan Sanomiin, homma lähti liikkeelle vain ja ainoastaan laiskuudesta. Olin näet komennettuna työttömille työnhakijoille järjestettyyn pakkokoulutukseen, joka suurimalta osaltaan muodostui palkattomasta työharjoittelusta, jota jokainen kurssilainen sai hankkia itselleen, mistä lystäsi. Pohtiessani omalta osaltani työharjoittelupaikkaa, olettamukseni oli, että pakinan rustaaminen, kaksi kertaa viikossa ilmestyvään paikallislehteen ei voisi aiheuttaa niin suuria henkisiä vaurioita, että se, työvoimaansa ilman asianmukaista korvausta jakavalle, olisi korvaamattoman kohtalokasta.

Olettamus oli sekä oikea, että väärä. Kun tämä teksti on valmis, 600 pakinan raja on rikottu. Henkisiltä vaurioilta kirjoittaja on todennäköisesti säästynyt (lopullisen arvion jätän muiden tehtäväksi). Lukijoilla on saattanut olla vaikeampaa? Totaalisesti pieleen meni otaksuma siinä, että parin pakinan rustaaminen viikossa hoituisi jotenkin helposti. Itse asiassa vain harvoin teksti on syntynyt kivuttomasti ja ilman ongelmia.

Kotimaisen politiikan seuraaminen on vuosikymmeniä kuulunut Piruparan harrastuksiin, joten aiheita siltä suunnalta on ollut tarjolla. Tosin melko kapea-alaisesti. Nimet Vanhanen ja Kanerva ovat viime aikoina antaneet toki aiheentynkää, mutta kuten todettu, ei kovin monipuolisesti.

Pitkittynyt viidenkympin villitys tuntuu vaivaavan Vanhasta, ja hän on hakevinaan oikeutta yksityiselämälleen. Vakuuttavuutta vaan puuttuu ja haiskahtaa hieman oikeuden halveksimiselta, kun yksi oikeudenkäynti on kesken, uusi yksityiselämä on taas kierteessä ja julkisesti esiteltävänä.

Ulkoministeri taas hätinä on selvinnyt omasta viidenkympin villityksestään, kun jo pukkaa kuudenkympin kullitusta. Tekstiviestittely on tietenkin turvallista. Ei kovin vakuuttavaa kuitenkaan sekään. Eli ei mitään uutta auringon alla. Kovin vaan ovat pitkäpiimäisiä ja ennalta arvattavia, nämä nykyiset ministeritason seikkailut (etten sanoisi sikailut).

No, aihe on löydettävä ja löytyihän sitä pätkä vanhasta kunnon ministeriaiheesta tähänkin tekstiin, ettei ihan koko palstatilaa tarvitse itsestään kirjoittamiseen käyttää. 600 kertaa tuo tila on kuitenkin täyttynyt eri aiheista. Joskus puserrus on vaatinut isompaa ja joskus hieman pienempää vääntöä. Niin sanotusti lonkalta, ei tekstiä ole syntynyt koskaan.

Tässä tämän tarinan lopuksi on kiitettävä lukijoita pitkämielisyydestä, ehkä sitä vielä palstantäytettä irtoaa jatkossakin – kun oikein yrittää.

Posted by Piruparka at 06:09 AM | Comments (0)

maaliskuu 11, 2008

KAASUA, KAASUA…

Tässä jokin aika sitten uutisoitiin, että Telluksellamme elävä eläinkunta – johon me ihmisetkin, mitä suurimmassa määrin toki kuulumme – antaa omista ruoansulatustoiminnoistaan lähtöisin olevilla metaanikaasupäästöillään, huomattavaa tukea ilmaston lämpenemiselle.

Jostain luin tai kuulin myös sen että ihmisen osalta nuo kaasupäästöt olisivat kolmen litran luokkaa vuorokaudessa. Yli kuusi miljardia ihmistä ja moninkertainen määrä muita eläinkunnan edustajia muodostavat siis varsin mittavan ja kaiken aikaa jatkuvan, kasvihuonekaasujen tuotantoprosessin, jotka päästöt ovat vailla minkäänlaista suodatusta.

Oli miten oli. Jokseenkin huvittuneena tässä joutuu seuraamaan, kuinka nuo lähiympäristössään aiemmin, lähinnä hilpeyttä herättäneet tai korkeintaan nenän nyrpistämistä tai närkästystä nostattaneet kaasupäästöt, ovat saamassa globaalia merkitystä ihmiskunnan tulevaisuuden ratkaisuhetkillä, kun ilmastomuutosta pyritään kaikin tavoin saamaan aisoihin. Ihan oma lukunsa ovat tietenkin ne ”pelle pelottomat”, jotka ovat kehitelleet korkealentoisia ajatuksia, että näitä eläinkunnan metaanikaasupäästöjä voitaisiin tavalla tai toisella hyödyntää jopa bioenergialähteinä.

Kun länsimaisissa korkeakulttuureissa, älykkäät ja pitkälle koulutetut henkilöt, sivistyneesti pohtivat pierun globaaleja vaikutuksia ilmaston lämpenemiseen, monissa muissa osissa maapalloa näillä inhimillisillä kaasupäästöillä on aivan toisenlainen merkitys. Julkinen ja ääniefektein varustettu metaanikaasupäästö kun joissain osin Tellustamme saattaa tuoda aiheuttajalleen jopa kuukausien vankeustuomion. Tämän on syytä pitää mielessä ainakin tietyissä arabimaissa matkaavien. Pienestä päästövahingosta ei välttämättä selviä pelkästään ympäristön huvittuneilla tirskahduksilla. Joten tietty varovaisuus lienee paikallaan.

Pienestä kaasupäästöstä saattaa myös yksityisoloissa, olla seurauksena yllättäviä vaikutuksia. Eräs uutinen, noilta edellä mainituilta alueilta, kun kertoo kotioloissa sattuneen, tahattoman kaasupäästön olleen alkusysäys tapahtumasarjalle, jonka – ilmeisen välillisenä, mutta kuitenkin – lopullisena seuraamuksena oli henkilön maastakarkoitus.

Uutinen näet kertoi, että tuo tahaton kaasupäästö aiheutti parisuhteen osapuolten kesken niin äänekkään riidan, että se herätti naapureiden huomion, jotka soittivat poliisit paikalle. Tästä seurasi, että virkavallalle selvisi tuon pariskunnan elävän vihkimättömänä ”susiparina” maassa, missä sellainen on ehdottoman kiellettyä. Koska tuollaiseen aviottoman, yhdessä asumisen ”rikokseen” syyllistynyt voidaan karkottaa maasta, loppupäätelmänä voidaan todeta, että monenlaisia vaikutuksia sitä maailmassa on – pierulla.

Posted by Piruparka at 01:34 AM | Comments (0)

maaliskuu 07, 2008

PYRKYRIN PIENI SIELU

”Pyrkyrin pikkuinen sielu, sai ansionsa mukaan”, oli ajatus, joka ensimmäisenä tuli mieleen, kun luin uutisen käräjäoikeuden tekemästä ja keskiviikkona julkistetusta päätöksestä, joka koski – mitäpäs muuta, kuin pääministeri Matti Vanhasen niin sanotun yksityiselämän ja sananvapauden suhdetta.

Poliitikolla on oltava pyrkyä. Pelkkä pyrky ei kuitenkaan riitä. On oltava myös nostetta. Ja jos – tai tässä tapauksessa kun – henkilö päätyy tasavallan pääministeriksi ja valtakunnan vaikutusvaltaisimmaksi henkilöksi, voisi olettaa, että pyrkyryyden ohella tuota nostetta on ollut.

Pyrkyryytensä tueksi ja nostetta saadakseen, Matti Vanhanen on vuosien saatossa joutunut julkisuudessa esittelemään itsensä ja poliittisten mielipiteidensä lisäksi myös muuta elämäänsä ja perhettään varsin avokätisesti. Eihän siinä sinänsä mitään, sellainenhan on yleistä ja jopa hyväksyttävää, ainakin niiden ihmisten keskuudessa, joilla tuosta pyrkyryyden aisaparista – nosteesta, on ollut vajetta.

Vanhaselle taisi kuitenkin käydä niin sanotusti vanhanaikaisesti. Hän unohti, että jos alkaa avoimesti esittää jalostuneita humoristin lahjojaan ja nauraa julkisesti itselleen, on hyväksyttävä, että muut nauravat mukana – tai toisinaan jopa edellä. Julkinen avoimuus ja itsensä täysillä peliin pistäminen on kuitenkin syytä pitää erillään käytettävistä työkaluista, jos pikkusieluisuuteen tai tiukkapipoisuuteen on taipumuksia. Mutta kun oikein pyrityttää, minkäs teet.

Kun hieman muistelen, niin Vanhasella ei ollut oikein nostetta silloinkaan, kun Anneli Jäätteenmäestä leivottiin keskustan puheenjohtaja. No, varapuheenjohtajaksi asti se noste riitti ja sitä kautta puolustusministeriksi. Pyrkyä kalifiksi kalifin paikalle oli peiteltävä vastenmielisyydellä pääministeriyttä kohtaan. Nosteen perään ei kukaan kysellyt, kun pääministerin paikka oli säilytettävä keskustalla hinnalla millä hyvänsä.

Pyrkyä riitti naismaailmassakin. Ja kun hieman nostetta ilmeni, niin pitihän se heti kohta julkisuuteen kertoa, että Ikeastapa hyvinkin. Mistäpä sitä pääministerit muualta. Piruparkakin taisi – ihan vaan sanavapauden nimissä – olla oikeasti huolissaan jopa tasavallan turvallisuudesta, kun viidenkympin villitys ja pariutumistarve veivät tasavallan pääministeriä hänen niin sanotussa yksityiselämässään, kuin kuoriämpäriä.

Nyt sitten oikeus on todennut – toki veronmaksajien kustannuksella, että sen verran julkista pitää pääministerin yksityiselämäkin olla, ettei kenenkään mielessä herää Mata Hari-mietteitä ja että uuniperunaahan siinä vaan, eikä mitään valtiosalaisuuksia.

Posted by Piruparka at 01:09 AM | Comments (0)

maaliskuu 04, 2008

ELOKUVAMUISOJA

Sattuneesta syystä, olen jo pitkään kulkenut, ellei nyt aivan päivittäin, niin muutaman kerran viikossa kuitenkin paikallisen elokuvateatterin ohi, sen herättämättä minkäänlaisia ajatuksia tai mielikuvia. Mistä lie, aivolohkon uumenista, tässä päivänä eräänä elokuvateatterin mainoskuvia vilkaistessani, tulla mieleen, että koskahan sitä on tullut viimeksi käytyä elokuvissa. Äkkiä laskien edellisestä elokuvissakäynnistä on kulunut 8 – 9 vuotta. Kun ajatus eteni, havaitsin hämmästyksekseni, että viimeksi kuluneiden 30 vuoden aikana elokuvissa käyntejä on kertynyt ehkä vain puolisen tusinaa eli keskimäärin yksi elokuvissakäynti viittä vuotta kohden. Määrässä ei välttämättä olisi mitään ihmettelemistä, ellei tietäisi, että tämän kirjoittajaa saattoi elämänsä eräässä vaiheessa pitää elokuvien suurkuluttajana.

Elettiin 1960-luvun alkua, jolloin television katselu rajoittui radioliikkeen näyteikkunan takaa tuijotettuun, lumisateen kyllästämän, testikuvan seurantaan. Radion kuuntelu kotona ei kiinnostanut pätkääkään, joten noina aikoina ja vallitsevissa olosuhteissa 13-vuotiaan nuoren miehen asianharrastus kohdistui mitä suurimmassa määrin elokuviin. Pulmia kuitenkin oli tasan kaksi. Puuttui rahaa sekä ikää. Kuinka nuori mies voi päästä katsomaan lapsilta kiellettyjä elokuvia, kun hänellä ei ollut käytettävissään edes pääsylipun hintaa.

Vaikka sellaista sanaa kuin innovatiivisuus, tuskin noina aikoina edes tunnettiin, kekseliäs oivallus, jonka tämän kirjoittaja tuolloin sai, täyttää hyvinkin ainakin kohtalaisen innovaation edellytykset. Taloudellista tilannetta oli mahdotonta parantaa ilman jonkinlaista työn tynkää, jota ei juuri tuon ikäiselle ollut tarjolla, ja vaikka olisi ollutkin, miten ohittaa elokuvien ikärajanormitukset. Siksi ajatus tarjota työvoimaansa elokuvateatterille oli suoranainen neronleimaus. Lapsityövoimasta ei kovin suurta huolta kannettu siksi, että ei puhuttu rahasta. Ehdotin näet laiskanpulskeille ovimiehille, että hoidan heidän puolestaan elokuvien esittelykuvien vaihtamisen lähialueilla sijaitseviin 3 – 4 lasiseinäiseen mainoskaappiin edellyttäen, että minun elokuvissakäyntejä ei jatkossa rajoiteta. Ja siitä se lähti – kuuluminen elokuvateatterin henkilökuntaan ja sen hyödyntäminen.

Kiinnijäämisen riski alaikäisen päästämisestä katsomaan lapsilta kiellettyä elokuvaa oli pieni, joten sopimus hyödytti kaikkia osapuolia. Piruparka pääsi elokuviin eikä ovimiesten tarvinnut vaivautua mainoskuvien takia. Esikaupunkialueen elokuvateatterissa ei ensi-iltoja juuri esitetty, joten filmit vaihtuivat lähes päivittäin. Tästä johtui, että noin 2,5 vuoden aikana tuli katsottua lähes 900 elokuvaa. Mukavia muistoja.

Posted by Piruparka at 01:39 AM | Comments (0)