« huhtikuu 2008 | Vasta julkaistut | kesäkuu 2008 »
toukokuu 30, 2008
ÄÄNESTYSIKÄ
Olivat lähestymässä sitten kunnalliset, valtiolliset tai Euroopan parlamenttia koskevat vaalit, aina alkaa myös keskustelu äänestysikärajan alentamisesta.
Syitä lienee useita. Yksi on äänestysprosentin pysyminen vuodesta vuoteen ja vaaleista vaaleihin, huolestuttavan alhaisissa lukemissa ja äänestysikärajan alentamisen oletetaan, uskotaan tai ehkä ainoastaan toivotaan parantavan tilannetta.
Ehkä se saattaisi auttaakin, jos äänestysprosentit laskettaisiin ainoastaan annettujen äänimäärien kasvusta, eikä huomioitaisi, että myös äänestäjien määrä kasvaisi. Missään ei ole osoitettu, että nuoremmat ikäluokat olisivat vanhempia kiinnostuneimpia yhteiskunnan asioista ja aktiivisempia käymään äänestämässä – päinvastoin. Tuskin uutuudenviehätyskään jaksaisi alkua pitemmälle innostaa, vaikka uusia ikäluokkia aina onkin tulossa.
Vuosisata sitten, kun Suomi – demokratialtaan – yhtenä Euroopan takapajuisimmista maista päätti siirtyä edistyksen eturintamaan kehityksen kilpajuoksussa, myöntämällä kansakuntansa jäsenille yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden, äänestysikäraja taisi olla 24 vuotta. Samalla kun täysi-ikäisyyden rajaa on vuosikymmenten saatossa alennettu, on myös äänestysikäraja laskenut nykyiselle tasolleen.
Totta luonnollisesti on, että nykyiset 18 vuoden äänestysikärajan saavuttaneet ovat vähintään yhtä fiksuja ja jopa fiksumpia, kuin 24-vuotiaat 100 vuotta sitten ja kykenevät kypsiin sekä perusteltuihin arviointeihin oman kunnan, valtakunnan, kuin myös eurooppalaisista päättäjistä äänestettäessä. Kysymys kuuluukin, kykenevätkö siihen myös 16-vuotiaat, joka on se ikä, johon äänestysikärajaa useimmin haluttaisiin alentaa? Omasta mielestään varmaan kykenevät. Kuitenkaan mitään valtaisaa vaali-innostusta tai vaatimuksia äänestysiän alentamiseksi ei näiden nuorten piirissä ole ollut havaittavissa. Äänessä ovat olleet puolueet, jotka valtansa ylläpitämisen ja säilymisen pönkittämiseen tarvitsevat manipuloitavakseen uusia, ja yhä nuorempia ikäluokkia, joiden uskovat tuovan potentiaalista potkua vallassa pysymiseen.
Samalla kun keskustellaan äänioikeusikärajasta ja sen alentamisesta, on esiin otettava myös vaalikelpoisuus. Jos äänestysikää alennetaan, ollaanko valmiit alentamaan myös vaalikelpoisuusikää. Toisin sanoen, jos henkilöllä on äänioikeus, onko hänellä myös oikeus asettua ehdokkaaksi? Ainakin Piruparka on sitä mieltä, että niin äänioikeuden kuin vaalikelpoisuudenkin, tulisi kulkea samassa tahdissa ja yhtä jalkaa, samoja ikärajoja noudattaen. Muuten ei voi välttyä vaikutelmalta, että nuoremmilta ikäluokilta kelpaa ainoastaan heidän äänensä pitämään vanhoja pieruja vallan kahvassa.
Posted by Piruparka at 07:54 AM | Comments (0)
toukokuu 27, 2008
AATTEET JA ARVOT
Vuosikymmeniä kestäneen tarkkailun tuloksena, kuin myös viimeaikaisista tapahtumista vakuuttuneena, lienee asiallisempaa – kuin aatteista ja arvoista – puhuakin niiden puutteesta.
Vasemmalla laidalla takavuosina kaikuneet julistukset solidaarisuudesta, yhteishengestä ja joukkovoimasta, ovat saaneet väistyä yksilökeskeisyyden ja oman edun tavoittelun tieltä.
Toki tietyissä tilaisuuksissa vielä ”Työväen marssi” soi ja ”Internationaali” raikaa, ja niin sanotun vasemmiston johtohenkilöt ovat joutuneet opettelemaan laulujen sanat ulkoa siltä varalta, että tilaisuus televisioitaisiin. Muusta aatteen palosta ei ole tietoakaan.
Kovin korkeassa kurssissa eivät ole oikeankaan laidan aatteet ja arvomaailma. Kokoomuksen takavuosina vaalimat koti, uskonto ja isänmaa ovat jo kauan olleet menneen talven lumia. Paidanvaihtopaikaksi muuttuneella niin sanotulla kodilla ei nykymaailmassa juuri muuta virka olekaan. Uskonnon yksityisti itselleen jo ajat sitten huomattavasti maallisempien kristillisdemokraattien edeltäjä, kristillinen liitto, joiden vaalivalvojaisissa vietettyihin rukous- ja virrenveisuukäytäntöihin ei edes kokoomus kyennyt vastaamaan tai pistämään paremmaksi. Isänmaa-käsite on hämärtynyt kaikkein eniten, kun kokoomuksen selkärangan aikoinaan muodostaneiden teollisuuspatruunoiden jälkeläiset ovat rahanahneudessaan jo vuosia rahdanneet suomalaisen työn perusedellytyksiä halvan työvoiman maihin. Koko isänmaallisuus-sanasta näyttää muodostuneen itsensä irvikuva, se kun näyttä olevan synonyymi sanalle Nato, jonka mielistelystä näyttää muodostuneen isänmallisuuden korkein arvo ja tavoite.
Kaikkein tiukimmaksi aatteidensa ja arvojensa puolustajaksi olisi vielä takavuosina saattanut olettaa ruotsalaista kansanpuoluetta, joka valtaisien säätiöomaisuuksiensa turvin yritti varjella sukupuuttoon kuolemassa olevaa kannattajakuntaansa. Nyt sekin on henkitoreissaan ja olemassaolonsa viimeisillä rippeillä joutunut nöyrtymään ja määrittelemällä itsensä suomalaiseksi kansanpuolueeksi.
Kauimmaksi omista, aatemaailmansa lähtökohdista näyttää kaikonneen keskusta. Vähäväkisen maaseutuväestön edunvalvojasta ja asiallista aluepolitiikkaa valvovasta vahtikoirasta on muodostunut vallantäyteisen, lähes Messiaaksi itsensä julistaneen Vanhasen johdolla, kummallinen sekoitus pääministerin yksityiselämää ja tasavallan korkean tason päätöksentekoa. Aina ei kansan keskuudessa olla selvillä kummasta kulloinkin on kysymys.
Näyttääkin siltä, että jos Vennamon ajatukset nostetaan aatteiden kategoriaan, perussuomalaiset ovat ainoa puolue, jolla historian saatossa, aatteet ja arvot ovat pysyneet ennallaan.
Posted by Piruparka at 06:10 AM | Comments (0)
toukokuu 23, 2008
VALTAA JA VIHREÄÄ
Valtakunnan vihreät ovat, oikeusministeriään lukuun ottamatta, olleet varsin vaisuja vaalirahoituksesta syntyneestä kohusta. Syitä lienee tasan kaksi. Näyttäisi näet siltä, että vihreät kansanedustajat ovat sen verran vaurasta väkeä, että ovat – ainakin muita puolueita suuremmassa määrin – kustantaneet itse omia vaalikampanjoitaan. Osin toki lainarahaan turvautuen. Toinen syy oletettavasti on se, että vihreiden suhde yrittäjyyteen ja ehkä myös isänmaallisuuteen, ei ole tainnut olla niin uskottavaa, että se olisi vakuuttanut Kehittyvien maakuntien Suomi ry:n rahan jakajia. Näille kun mainitut arvot ovat olleet kukkaron nyörien löysäämisen ehtona. Ainoana poikkeuksena oli – vihreitä vielä eduskuntavaaleissa edustanut – Merikukka Forsius. Hänen, mainitulta yhdistykseltä, saama 5000 euron vaaliraha konkretisoitui pian vaalien jälkeen tapahtuneeseen loikkaukseen kokoomukseen. Muutenhan kuva vihreistä olisikin ontunut pahasti.
Tässä isoja ja suomalaisten politiikkojen uskottavuutta ravistelevia asioita, seuratessa, on jäädä huomaamatta, että muitakin mielenkiintoisia asioita tasavallassa tapahtuu. Ja kun vihreistä aloitettiin, niin jatketaan.
Välttämättä kovin yllättävää ei ollut, että vihreiden puoluekokous otti viime viikonloppuna varsin voimakkaan ja yksiselitteisen kannan presidentin valtaoikeuksien vähentämiseen. Olihan puolueen presidenttiehdokas Heidi Hautala jo omassa presidentinvaalikampanjassaan sitä mieltä, että valtaoikeuksiin on puututtava. Näin vihreistä tuli tiettävästi ensimmäinen puolue, jolla on puoluekokoustasoinen päätös olla mukana presidentin valtaoikeuksien pienentämisessä.
Päätös saattaa olla ymmärrettävä sitä taustaa vasten, että vihreästä puolueesta Suomelle valittu presidentti lienee mahdollinen vain ja ainoastaan vasta siinä tilanteessa, kun virka vallattomuutensa vuoksi ei suuria puolueita enää suuremmin kiinnosta ja ehdokkaiksi valikoituu puolueuskollista, mutta muuten höyhensarjaan kuuluvia kandidaatteja. Verrata voi vaikka maaherroihin.
Presidentin valtaoikeuksien riisujat ovat sitä mieltä, että ainakin ulkopoliittinen vallankäyttö on saatava siirrettyä eduskunnan valvonnan piiriin – hallituksen ja nimenomaan pääministerin toimenkuvaan kuuluvaksi. Eli ollaan menossa tilanteeseen, että vähitellen presidentin kaikki valtaoikeudet ovat siirtyneet ja siirtymässä pääministerin valtaoikeuksiksi. Siinä joiltain saattaa unohtua, että presidentit eivät aina tule olemaan halosia tai pääministerit aina vanhasia tai edes lipposia.
Presidentin vallan riisujaisissa on syytä muistaa, että presidentin käyttämä valta – ainakin vielä toistaiseksi – on lähtöisin suoraan kansalta. Eduskunta valvoo pääministerin vallankäyttöä ainoastaan välillisin valtuuksin.
Posted by Piruparka at 02:00 AM | Comments (0)
toukokuu 20, 2008
SETELISELKÄRANKAISET
Aikoinaan Veikko Vennamon ansiokkaasti lanseeraama mielikuva suomalaisen poliitikon ”suoraselkäisyydestä”, on taas kerran konkretisoitunut käytännössä toteennäytetyksi. Epäilykset edustajiemme seteliselkärankaisuudesta ovat jälleen voimissaan.
Keskustan Timo Kallin ”vahingossa” lipsauttama tunnustus omasta välinpitämättömyydestään sellaista lain kirjainta ja henkeä kohtaan, jonka rikkomisesta ei seuraa sanktioita, on saanut liikkeelle ennen näkemättömän joukon ”huonon omantunnon” vaivaamia kansanedustajia ja ministereitä.
Kansanedustajan tehtävä on luottamustoimi. Joidenkin – erityisesti nimekkäiden – kansanedustajien vaalibudjettien paisuminen mahtaviin mittasuhteisiin, on toki ollut tiedossa. Olen kysynyt tällä palstalla aiemmin ja kysyn edelleen: Kenen luottamusta kansanedustaja toimessaan ensisijaisesti nauttii, äänestäjien vai rahoittajien? Herää kysymys, onko mies ja ääni-periaate lipsumassa mies ja euro-periaatteeksi?
Tuo Timo Kallin vahinko on saanut liikettä aikaan erityisesti hallituspuolueiden riveissä. Vaikka nykyisen lain henki edellyttää vaalirahoituksen avoimuutta kaikilta kansanedustajilta, nimenomaan ministereiltä on voitava odottaa, että minkäänlaisia epäluuloja kytkennöistä ja riippuvuussuhteista suuntaan tai toiseen, ei pääse syntymään.
Viime vuosina on saatu havaita, että lähes pahinta, mistä suomalainen poliitikko voi jäädä kiinni, on valehtelu. Ehkä juuri siksi näyttääkin vahvasti siltä, että kukaan vaalirahoituskeitoksiaan selitellyt ei varsinaisesti (Kallia lukuun ottamatta) ole myöntänyt tarkoituksellista salailuaan vaalirahoituskuvioissaan. Kaikki tähän mennessä esiin tulleet, ovat ainoastaan ”täsmentäneet” tai ”tarkentaneet” aiemmin antamiaan tietoja – eivät aiempaa valehteluaan.
Näyttäisi lisäksi siltä, että myös pääministeri Vanhasella olisi "täsmentämistä". Ylimieliseen tapaansa hän kuitenkin jättää selittelemättä ilmoittamalla vaalirahoituskohun toki vähentävän politiikan uskottavuutta, mutta sijoitta itsensä kaiken sellaisen yläpuolella. Yhteysepäilyistä kannattamansa Vihdin Ideaparkki-hankkeen ja vaalirahoituksensa välillä, Vanhanen vetäytyy tietämättömyyden verhon taakse ja pitää ajatuksen esittäjiä matalamielisinä.
Viime päivinä esillä olleet epäilyt seteliselkärankaisuudesta ovat kohdistuneet pääsääntöisesti hallituspuolueisiin ja näiden edustajiin. Oikeusministeriön sivuilta voi katsoa kaikkien kansanedustajien ilmoituksia vaalirahoituksestaan. Myös oppositiosta löytyy isoja vaalibudjetteja ja tiettyjä mielleyhtymiä saattaa syntyä. Vaalirahoittaja voi siis veikata myös väärää hevosta. Oppositiosta käsin asiat eivät yleensä etene.
Posted by Piruparka at 01:00 AM | Comments (0)
toukokuu 16, 2008
SIJOITUSTEN MAAILMA
Tämän kirjoittaja kuuluu useiden suomalaisten kanssa siihen kansanosaan, jolla kokemukset niin kutsutusta sijoitustoiminnasta ovat todella rajalliset. Tuskin koskaan ovat omien varojen sijoitusongelmat olleet sitä luokkaa, että mieleen olisi käynyt kääntyminen sijoitusneuvojan puoleen.
Tätä katajaista kansaa on väitetty laiskaksi sijoittajaksi. Johtuneeko siitä, että sijoitustoiminta koetaan usein sen verran henkimaailman asiaksi, että monikaan ei vähiä ja kovalla työllä ansaittuja eurojaan arvaa moiseen lähteä riskeeraamaan.
Pörssikurssit – vaikka ne pyörivät televisioruudussa lähes kaikkien pääuutisten yhteydessä – elävät monien kansalaisten mielestä omaa, tavallisten ihmisten ulottumattomissa olevaa elämäänsä. Pankkien ja pankkiiriliikkeiden analyytikot antavat viisaan näköisinä arvioivia lausuntojaan ja kertovat kannanottojaan pörssikurssien kehitysnäkymistä, joiden sisällön ymmärtäminen edellyttää keskivertokansalaiselta tietyn ”pörssikielen” osaamista tai vähintään kuullun ymmärtämistä.
Ihmiset toki tietävät ja hieman ehkä katkeransävyisesti ovat panneet merkille, että sijoitustoiminnalla on mahdollisuus vaurastua – vieläpä huomattavasti ja joskus jopa tietämättä, tuntematta tai lainkaan perehtymättä koko sijoitustoiminnan syvimpiin saloihin ja syövereihin. Sellaisia tapauksia on toki yleisesti tiedossa, että joillekin – ehkä perintönä siunaantuneet ja tunnesyistä tai peräti puolivahingossa säilyneet, vaikkapa Nokian ikivanhat osakkeet – ovat piirongin laatikkoon sijoitettuna saattaneet nousta ajan myötä arvoon arvaamattomaan. Sijoitukset siis näyttävät elävän omaa, täysin ennalta arvaamatonta elämäänsä, eikä kukaan tunnu osaava ennustaa, mitä kulloinkin on tulossa. Tiettyä jännitystä sijoitusympyröistä kieltämättä mahdollista hankkia, sen saavuttaminen edellyttää kuitenkin pelimerkkejä, joiden menettämiseen on varauduttava.
On olemassa tuo edellä mainittu ammattikunta, joihin suomalaisia kehotetaan sijoitusasioissaan turvautuvan. Olen usein pohtinut, mihin näiden ammattilaisiksi sanottujen sijoitusneuvojien asiantuntemus perustuu. Tähän asti on näyttänyt siltä, että heidän pääasiallisena tehtävänä on ollut istua tuleen toisten housuilla ja takamuksilla. Tuntematta asiaa yksityiskohtaisesti, oletus on, että hyvät ja onnistuneet neuvot poikivat sijoitusneuvojille tai ainakin heidän edustamilleen pankeille mukavat provisiot. Huonot neuvot ovat menneet sijoittajan piikkiin ja hänen maksettavakseen. Mielenkiintoista onkin nähdä mitä seuraa, kun Nordea-pankki määrättiin käräjäoikeudessa korvaamaani asiakkaan, sijoitusneuvojen noudattamisesta kärsimät tappiot.
Posted by Piruparka at 02:42 AM | Comments (0)
toukokuu 13, 2008
LUOMUA TYRKYLLÄ
Noin vuosi sitten tuli tällä palstalla otettua kantaa kaiken aikaa lisääntyvään luomutarjontaan. Kerroin silloin ostaneeni vahingossa luomu-porkkanoita, havaitsematta muuta eroa kuin hinnan, niin sanottuihin ”luomuttomiin” porkkanoihin. Kerroin myös, kuinka luomusämpylöiksi mainostetut ja ulkonäöltään herkulliset leivonnaiset osoittautuivat täysin mauttomaksi (suolattomaksi) jauhomössöksi.
Vuoteen en ole sekaantunut luomu-sanalla markkinoituihin tuotteisiin. Sattui kuitenkin tässä muutama päivä sitten, ruokakaupassa käydessä, silmään mainos luomumakkarasta, jota kutsuttiin saunalenkiksi. Kaltaiselleni lihansyöntikulttuurin kannattajalle ja jo geeniperimänkin perusteella, makkaransyöjäheimoon kuuluvalle, sana luomu – makkaran ja saunalenkin yhteydessä – kuulosti luonnottomalta – suorastaan pyhäinhäväistykseltä.
Mutta minkä sitä mies luonnolleen voi. Kun on tullut syödyksi niin karhun kuin kamelin ja jopa kengurun lihaa, olihan se ostettava kokeilumielessä, lenkki luomumakkaraa. Silläkin uhalla, että odotettavissa saattaisi olla karvas pettymys. Sämpyläkokemuksen muistot kun olivat vielä elävänä mielessä.
Suomalaisella lenkkimakkaralla, niin sanotulla ”Hampparin väärällä”, on kunniakkaat perinteet paitsi makunsa, myös hintansa puolesta. Ehkä tuon nimen lähtökohdat olivat juuri siinä, että lenkkimakkara, paitsi mainion makunsa, myös hintansa takia, sopi sanotun yhteiskuntaluokan kukkarolle. Luomulenkistä on kuitenkin tehty eliitin ruokaa. Rahvas ei sitä ravinnokseen tule kokeilukappaletta enempää hankkimaan. 10,90 euron kilohinnalla kun saa lähes mitä tahansa kokolihaa – härän sisäfileetä ehkä lukuun ottamatta.
Entä sitten tärkein eli maku. Myönnän rehellisesti, että maku oli hyvä. Muistui mieleen sen oikean Hampparin väärän maku. Yhtä rehellisesti on sanottava, että en usko maun olevan peräisin makkaran valmistukseen käytetystä naudan- tai sianlihasta, kamarasta tai maitojauheesta eikä edes perunajauhoista. Joiden on tässä tapauksessa luonnollisesti oltava kaikki luomuperäisistä lähteistä eli luomuheinällä syötetyistä lehmistä ja luomusianruoalla syötetyistä sioista sekä luomuviljelyn säännöillä kasvatetuista luomuperunoista.
Maku makkaraan, oli se sitten luomuperäistä tai perinteistä hampparituotetta, tulee vain ja ainoastaan siihen käytetyistä mausteista, joista suola on yksi olennaisimmista. Päinvastoin, kuin edellä kerrotuissa sämpylöissä, luomumakkaraan maustamiseen oli käytetty ainakin oikea määrä myös suolaa, jota monista nykyisistä makkaratuotteista puuttuu. Ennustan, että luomustatuksella, erittäin hintavaksi saadusta, hampparinväärän makuisesta lenkkimakkarasta, tulee vielä herrojen herkku.
Posted by Piruparka at 02:16 AM | Comments (0)
toukokuu 09, 2008
KUVANSA NÄKÖINEN
Kun Venäjällä, neuvostoliittolaisen työkalupakin sisältöä kuvaavan vaakunakuvan jälkeen, palattiin vanhaan venäläiseen vaakunahahmoon – kaksipäiseen kotkaan, tuskin kukaan arvasi, kuinka osuvaksi tuo vaakunakuvion vaihto saattaisi muodostua.
Venäjän uudelle valtakaksikolle Dmitri Medvedeville ja Vladimir Putinille on ehditty jo keksiä jos minkälaisia vertailuja. On muiden muassa sanottu, että Venäjää aletaan johtaa jonkinlaisella tandem-periaatteella. ”Sinä poljet ja minä ohjaan” vai oliko se sittenkin toisinpäin. Sillä ainakaan ulkopuolisille ei tähän mennessä ole selvinnyt, kenen todellisessa johdossa Venäjää jatkossa luotsataan. Epäilyksiä ja arvailuja toki riittää.
Herrat Medvedev ja Putin voisivat olla veljeksiä, ehkä jopa kaksosia, vaikkei sentään identtisiä, kuten äskettäiset puolalaisveljekset. Joku telluksemme vanhemmista valtiomiehistä – olikohan se Egyptin presidentti Hosni Mubarak – kun ilmoitti, ettei erota Venäjän uusia vallankäyttäjiä toisistaan. Niin samannäköisiltä he näyttävät.
Samannäköisiä ovat myös kotkat Venäjän vaakunassa. Eroa tandem-tahtiseen pyöräilyyn kuitenkin löytyy. Polki sitten kumpi tahansa tai ohjasi, tandemilla ajellaan ainoastaan yhteen yhteiseen suuntaan, oli kurssi mikä tahansa. Venäjän vaakunakotkat – vaikka samannäköisiä ovatkin – katselevat aivan eri suuntiin. Aika näyttää harjoitetaanko Venäjällä jatkossa tandem-demokratiaa vai kuvaavatko vaakunakotkat paremmin kahden johtajan vallankäytön kuvioita.
En tunne venäjänmaan historiaa kovin hyvin, mutta mieleen ei tule ensimmäistäkään nimeä, joka maan pitkässä historiassa – oli nimi sitten Venäjä tai Neuvostoliitto – Putinin tavoin, olisi vapaaehtoisesti siirtynyt syrjään vallan, aivan korkeimmalta huipulta. No, eipä Putinkaan vallan kahvasta kovin pitkälle astunut, mutta teki kuitenkin sen askeleen vapaaehtoisesti. Ilmeisesti ei kuitenkaan kovin pitkäksi aikaa. Todennäköisintä lienee niiden monien ennusteiden toteutuminen, joiden mukaan jatkossa presidentit Venäjällä istuvat edelleen korkeintaan kaksi vaalikautta peräkkäin, mutta vaalikauden pituudeksi säädetään neljän sijasta seitsemän vuotta. Silloin ollaan tilanteessa, että Putin – Medvedevin jälkeen – on jälleen Venäjän presidentti ja istuu ne mahdolliset kaksi kautta eli 14 vuotta. Silloin hän on siinä iässä, kun valtion päämiehet tuossa maassa on totuttu aina ennenkin näkemään.
Totta kuitenkin on, että pitkään ei tarvinne odottaa, kun näemme, poljetaanko ja ohjaillaanko naapurimaassa sopuisasti tandemilla vai suunnataanko siellä – kotkan katseet eri suuntiin kohdistuen – kohti tuntematonta tulevaisuutta.
Posted by Piruparka at 12:50 AM | Comments (0)
toukokuu 06, 2008
OIVALLINEN VETO
Moni on sitä mieltä, että suomalaisen politiikan kiinnostavuus ja mielenkiinto ovat suoraan verrattavissa siihen, kuinka tasavallan hallitus – pääministeri etunenässä – hoitaa yksityiselämäänsä ja siellä eteen tulevia ihmissuhdeongelmia.
Ei mikään ihme. Sillä se näyttää olevan tarkoituskin. Pieni tai hieman isompikin tirkistely kansakunnan kaapin päällä elämöivien yksityiselämän nyansseihin lienee inhimillisesti ottaen huomattavasti kiinnostavampaa, kuin valtakunnan agendalla olevien asioiden aktiivinen seuraaminen.
Ei ehkä kuitenkaan kannattaisi keskittyä yksinomaan odottamaan sitä, kenen ministerin yksityiselämä on seuraavaksi lööpeissä, sillä silloin saattaa joitain mielenkiintoisia yksityiskohtia jäädä huomaamatta.
Yhden viimeaikaisista – varsin oivalliseksi luokiteltavista – vedoista, teki viimeisiä hetkiä puolueensa puheenjohtajana istuva Eero Heinäluoma, kertomalla demareiden näkemyksiä mahdolliseen Nato-jäsenyyteen.
Totta näet on, että valtakunnan hallitus on jäsentensä yksityiselämän paljastusten lomassa, vaivihkaa pyrkinyt aivopesemään kansalaisia Nato-myönteiseksi pohjustamalla ajatusta, että seuraava vaalikausi on lopullisesi se, jolloin Suomi ottaa sen viimeisen ja ratkaisevan askeleen kohti mainittua puolustusliittoa ja varsinaista jäsenyyttä siinä. Tällainen kansalaisten mielipiteen muokkaus on hallituksessa vallitsevien näkemysten mukaan tietenkin perusteltua, koska tutkimusten mukaan valtaosa suomalaisista on sitä mieltä, että ennemmin tai myöhemmin ”herrat” vievät Suomen Natoon, oli kansa asiasta mitä mieltä tahansa. Hallituksen taholla uskottaneen vahvimman vastustuksen taittuvan ja kansalaisten mielipiteen ”ylivoiman edessä” kääntyvän myönteiseksi, kun ihmisille jankutetaan ja kauttarantain annetaan ymmärtää, että se ”ennemmin tai myöhemmin” on edessä juuri ensi vaalikaudella.
Heinäluoma ilmoitti demareiden kannanottona sen, että kansalaisten näkemys ja mielipide on ainoa asia joka ratkaisee SDP:n kannan Nato-kysymykseen ja koska Suomi - demareiden mielestä - on valmis lyömään lukkoon Nato-jäsenyyden ajankohdan. Ilmoituksen oivallisuus olikin juuri siinä, että päinvastoin kuin hallitus – joka pyrkii sopeuttamaan kansakunnan mielipidettä omiin päämääriinsä – Heinäluoma ilmoitti SDP:n toimivan kansalaisten asettamien tavoitteiden mukaan.
Varsin verraton veto mieheltä, joka on luopumassa puolueensa johdosta. Ilmankos lähes kaikki uudet puheenjohtajaehdokkaat olivat apinoimassa ajatusta. Eivätpä vaan itse tulleet oivaltaneeksi asiaa. Ainoan poikkeavan näkemyksen Nato-jäsenyyden ajankohdasta esitti Mia-Petra Kumpula-Natri, jonka Nato- näkemykset lienevät entisen esimiehensä, Paavo Lipposen manipuloimia.
Posted by Piruparka at 01:49 AM | Comments (0)
toukokuu 03, 2008
LIPPOSEN MADONLUVUT
Kun aistimet tajusivat, että elämää on myös vapun jälkeen, ensimmäisenä tämän kirjoittajan mieleen muistui ajatus, että mitä se Lipponen tulikaan sanoneeksi SDP:n ikärakenteesta. Yksi asia ainakin oli, että nimenomaan vanhenevat miehet ovat niitä, jotka 67-vuotiaan ja 12 vuotta demareita johtaneen Lipposen näkemyksen mukaan, ovat muodostuneet rasitteeksi SDP:lle. Hänen mielestään uuden puheenjohtajan ei tulisi olla nykyistä puheenjohtajaa Eero Heinäluomaa pätkääkään vanhempi.
Lieneekö Lipposen madonluvuissa hieman kaksinaismoralistisia piirteitä ja ”älkää tehkö niin kuin minä tein, vaan niin kun minä sanon” – mentaliteettia. Äkkiä laskettuna Lipponen itse oli juuri 52-vuotias aloittaessaan SDP:n puheenjohtajana, eivätkä hänen 12 seuraavaa puheenjohtajavuottaan ainakaan nuorentaneet miestä. Siitä huolimatta hänet valittiin johtamaan demareita vielä kolme kertaa sen jälkeenkin. Ja edelleen pikaista laskutapaa käyttäen, hän oli 64-vuotias, luovuttaessaan puheenjohtajan tehtävät Heinäluomalle.
Näistä Lipposen puheenjohtajakaavailuista tulee ensimmäisenä mieleen, että se on taas se Tuomioja, joka piikkinä härnää Paavon lihassa. Rikka näkyy vain ja ainoastaan toisen silmässä, kun malka jää omassa silmässä huomaamatta. Puheenjohtaja on tietenkin puolueen keulakuva, mutta onko sillä oikeastaan kovin paljon tekemistä puolueen ikärakenteen kanssa. Mihin ne vanhenevat miehet Lipposen mielestä on ajettava?
Kun SDP:n jäsenten keski-ikä on yli 60 vuotta ja uuden puheenjohtajan valitsevan puoluekokouksen osanottajien vastaava luku on 50:n tuntumassa, on suuri mahdollisuus, että puolue valitsee itsensä näköisen puheenjohtajan. Toisin sanoen Lipposen madonluvut saattavat saada aikaan tarkoitettua aivan päinvastaisen vaikutuksen. Jos keski-ikäisille ja erityisesti sitä vanhemmille (varsinkin miespuolisille) puolueen jäsenille viestitetään, että olette rasitteeksi koko puolueen tulevaisuudelle, olisi suoranainen ihme, jos nämä kiltisti myöntäisivät asian näin olevan ja noudattaisivat Lipposen toiveita nuoresta naispuheenjohtajasta.
Toisaalta on tietenkin tunnustettava totuus, että vanhenevilla miehillä – Lipponen mukaan lukien – on aina ollut silmää nuorelle naiskauneudelle, mutta riittääkö se siivittämään viehättäviä naisehdokkaita SDP:n puheenjohtajaksi asti. Jää nähtäväksi.
Lipposta on syytetty ikärasismista. Kysymys voi olla muustakin. Paitsi Tuomiojan persoona, Lipposta taitaa hiertää tämän parin piirun verran vasemmistolaisempi näkökulma. Tuomiojan Nato- arvostelu ja tietty jenkkikritiikki saattavat nekin nyppiä Lipposta. Aika näyttää minkälainen valta Lipposen mielipiteillä demareihin on.
Posted by Piruparka at 07:57 AM | Comments (0)
