« kesäkuu 2008 | Vasta julkaistut | elokuu 2008 »

heinäkuu 29, 2008

LISTA

Salainen lista, jota monet tahot kaipaavat julkistettavaksi, on tietenkin niin kutsuttu Tiitisen lista. Listaa tiedetään säilytettävän suojelupoliisin päällikön kassakaapissa. Samoin tiedossa on, että se sisältää 18 suomalaisen nimet, joilla epäillään olleen jotain tekemistä entisen Itä-Saksan turvallisuuspoliisi Stasin kanssa tai ainakin Stasin uskotaan olleen mainituista henkilöistä kovasti kiinnostunut potentiaalisina yhteistyökumppaneina.

Kun suojelupoliisi 1990 sai listan Länsi-Saksan tiedustelupalvelulta, pitkään sen olemassaolosta oltiin hyvin hiljaa. Lista ei ole myöskään aiheuttanut mitään tutkintatoimia Supon taholta, vaan se hautautui edellä mainittuun kassakaappiin vuosikausiksi, ilman sen aktiivisempia toimenpiteitä. Vasta toistakymmentä vuotta myöhemmin lista putkahti julkisuuteen ensin Helsingin Sanomien toimesta ja silloin, kun Rusin veljesten yhteyksiä Itä-Saksaan ja Stasiin alettiin tutkia ja Alpo Rusi kyseli sen perän, miksei listassa olleiden muiden henkilöiden tekemisistä ole oltu kiinnostuneita.

Lista kuitenkin oli ja pysyi salaisena. Jopa korkein hallinto-oikeus päätti vuonna 2003, että Supolla on, valtakunnan turvallisuuteen vedoten, oikeus salata listan tiedot. Siitä huolimatta lista on ollut puheenaiheena, milloin enemmän, milloin hieman vähemmän. Aika kuitenkin lienee pehmittänyt käsityksiä ja listan julkistamista on eri tahoilla vaadittu yhä pontevammin. Jopa entinen Supon päällikkö ja nykyinen eduskunnan pääsihteeri Seppo Tiitinen on muuttanut mieltään ja todennut, että enää ei ole mitään syytä salata tuon kuuluisan listan sisältöä.

Myös monet oikeusoppineet ovat vaatineet listan julkistamista samoin kuin useat johtavat poliitikot. Eivät kuitenkaan kaikki. 2007 suoritetussa nelos-kanavan kyselyssä, 167 kansanedustajasta 106 kannatti listan julkistamista. Vähiten kannatusta listan julkistaminen sai SDP:n kansanedustajien keskuudessa. Kahvipöydistä kapakoihin ja toriparlamenteista ”koirasmarttojen” kokouksiin, ollaan oltu sitä mieltä, että niillä jotka vaativat listan edelleen pitämistä kassakaapin uumenissa, on jotain henkilökohtaista pelättävää tai ainakin aavistus, että oma tai jonkun tutun nimi, tuolta surullisen kuuluisalta listalta saattaisi löytyä.

Ja kuinka ollakaan, taas näin kesän hiljaisimpana uutisaikana, lista on jälleen noussut vahvasti otsikoihin. Ensin Helsingin hallinto-oikeus määräsi, että tuo lista on luovutettava sitä pyytäneelle toimittajalle. Muutaman viikon kuluttua seurasi tieto, että Supo haluaa edelleen pitää salaisuutensa ja on valittanut päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Mikä on Tiitisen listan lopullinen kohtalo? Ken elää, hän näkee.

Posted by Piruparka at 03:28 AM | Comments (0)

heinäkuu 25, 2008

MITÄ JUHLITAAN?

Tasan 200 vuotta sitten, taistelut Venäjän ja Ruotsin välisessä sodassa – jota Suomen sodaksi kutsutaan – olivat vielä täydessä käynnissä. Tuon sodan seurauksena päättyi Suomen, noin 560 vuotta kestänyt aika Ruotsin valtakunnan alamaisuudessa ja suomalaisista tuli tsaarin alamaisia, osaksi Venäjän keisarikuntaa, runsaan sadan vuoden ajaksi.

Juhlatunnelmaa alkaa olla ilmassa, vaikkei ajankohta vielä ole edes käsillä. Historia muistuttaa kuitenkin itsestään, joten juhlia lienee odotettavissa. Jostain syystä tämän kirjoittajalle on jäänyt epäselväksi, mitä oikein juhlitaan? Onko juhlan aihe se, että vapauduttiin vuosisatoja kestäneestä Ruotsin kuninkaiden ikeestä, jonka kurimuksessa suomalaiset kelpasivat maksamaan veroja ja rahoittamaan kuninkaiden käymiä valloitussotia. No, kelpuutettiin heidät toki pyssynruoaksi noihin samoihin sotiin. Vai onko juhlan aiheena se, että Suomi senaikaisen suurvaltapolitiikan pienenä pelinappulana ajautui vuosien 1808 – 1809 sodan seurauksena Venäjän keisarilliseen huomaan?

Mikäli omaan, kansakoulusta saatuun yleissivistykseen ja samaisen opinahjon välittämään tietämykseen on luottamista, Piruparan hataroituva muistikuva on, että Suomen aika Ruotsin vallan alaisuudessa lasketaan alkaneeksi Birger Jaarlin, Suomeen tekemän sotaretken seurauksena 1200-luvun puolessa välissä, jolloin melkoinen osa Suomea ja sen vaurainta osaa, liitettiin pysyvästi Ruotsin valtakuntaan.

Olen joskus kuullut väitettävän, että tuolla valloituksellaan Birger Jaarli olisi pelastanut Suomen ja suomalaiset metsäläisyyden syöveristä sivistyksen pariin. Ehkä näin. Tai sitten ei. Jossitella saa, vaikkei se kovin fiksua olekaan. Totta kuitenkin on, että kovin taajaan tahtiin ei ilon ja juhlimisen aiheita – ainakaan suomalaiselle rahvaalle – tuo vuosituhannen puolikas Ruotsin alamaisuudessa suonut. Eli jos Birger Jaarlin väitetään pelastaneen suomalaiset metsäläisyyden syövereistä, kovin paljon ei kehitys kehittynyt yli viidessäsadassa vuodessa.

Runsaan sadan vuoden aikaa Suomen suuruhtinaskuntana ja Venäjän autonomisena osana, on aina kutsuttu suomalaisuuden heräämisen kulta-ajaksi. Tuolloin niin suomen kielen, suomalaisen sivistyksen ja kulttuurin kuin muunkin suomalaisuuden nousu kaikissa muodoissa, elivät suuren kukoistuksen aikaa. Sitä toki voisi juhlia, mutta ei sitä, että se tapahtui keisarin armosta.

Historia on historiaa, mutta kysyä sopii, mitä juhlimisen aihetta noissa 200 vuoden takaisissa tapahtumissa on. Ruotsin vallan alta Suomi tuskin koskaan olisi itsenäistynyt, eikä se helposti käynyt Venäjänkään alaisuudesta. Eläkäämme tätä päivää – siinäkin on tekemistä.

Posted by Piruparka at 12:54 AM | Comments (0)

heinäkuu 22, 2008

EU-ELIITTI

Irlantilaisten antaessa kansanäänestyksessään tuomionsa EU:n uusimmalle versiolle perustuslaista, jonka nykyversio tuntee nimen Lissabonin sopimus, olisi olettanut, että joku olisi EU:n piirissä vilkaissut peiliin ja kysynyt, miksi näin pääsi jälleen käymään. Hollannin ja Ranskan kansanäänestyshän kaatoi viimeksi tuon saman asiakirjan.

No, syitä EU:n eliitti toki löysi. Niitä löytyi kansanäänestyksestä, jota tuo eliitti kutsuu demokratian irvikuvaksi??? On väitetty, että kansa on niin typerää, ettei se tiedä, mistä se äänestää ja siksi se äänestää väärin. Näinköhän??? EU-eliitin toimesta on uskoteltu, että irlantilaisia hämättiin Lissabonin sopimuksen vastaisilla kampanjoilla. Hämäyksen tuloksena irlantilaiset sitten hukkasivat tuon eliitin tarpeet ja tarkoitusperät. Menivät pirulaiset ja purivat heitä vuosikymmenet ruokkinutta kättä.

Kun Hollanti ja Ranska siis edellisen kerran kaatoivat tuon samaisen sopimuksen omissa kansanäänestyksissään, heitä mielisteltiin sen verran, että myönnytykseksi sopimuksesta viivattiin yli kaikki perustuslakiin viittaavat sanat. Sen jälkeen jäätiin odottamaan näissä maissa järjestettäviä vaaleja, joiden mukanaan tuomien muutosten toivottiin helpottavan myös sopimuksen hyväksymistä. Irlantilaisille tuskin mitään myönnytyksiä tehdään. EU-eliitin taholla mitä ilmeisimmin ollaan vakuuttuneita, että on ostajan vika, kun tuote ei kelpaa.

Hämmästyneellä – jopa hämmentyneellä – mielellä, on tullut seurattua myös niin sanotun vakaussopimuksen vaiheita. Tiettyjä elitistisiä piirteitä näkyy myös siinä, ketä sen noudattaminen koskee. Jo vuosia niin Ranska, Saksa kuin Italiakin ovat päässeet ilma sanktioita, kuin koira veräjästä, vaikka rikkomukset mainittua sopimusta kohtaan ovat jatkuneet vuodesta toiseen. Tuon sopimuksen yksi keskeisistä tavoitteista oli, että inflaatio EU:n alueella pysyy kurissa ja joka tavoite viime vuosina on kohtalaisesti jopa onnistunut muiden muassa Suomessa. Mielenkiintoista onkin katsoa, mitä jatkossa seuraa, kun inflaatiolukemat alkavat joka puolelle olla nopeassa kasvussa.

Me suomalaiset olemme koko EU-historiamme ajan pyrkineet esiintymään Venäjä-asiantuntijana, joka tietenkin perustuu kyseenalaiseen ystävyyteen, yhteistyöhön ja avunantoon Neuvostoliiton kanssa. Tuota kokemusta voisi varoittavin esimerkein alkaa hyödyntää viimeistään nyt, kun Euroopan unioni kaiken aikaa ja yhä enenevässä määrin, alkaa muistuttaa vanhaa Neuvostoliittoa, missä kansakunnan eliitti päätti kansan puolesta kaikista asioista. Vastustajat löysivät itsensä Siperiasta. Vai siihenkö se Venäjä-tietämyksen hyödyntäminen perustuukin? Osataan varoa ärsyttämästä eliittiä!

Posted by Piruparka at 03:52 AM | Comments (0)

heinäkuu 18, 2008

LUONNOLLISTA

Tämän kirjoittajaa ei ainakaan tekstiensä perusteella tai edes pahasta tahdosta, voitane syyttää profiloitumisesta erityisen toimeliaaksi luonnonsuojeluaatteen ylläpitäjäksi, mistään aktivismista nyt puhumattakaan. Suhde ympäröivään luontoon kuitenkin on mutkaton. Ohjeistuksena vanha neuvo: ”En parjaa enkä pauhaa, enkä riko luonnon rauhaa”. Käytännössä ja henkilökohtaisella tasolla se tarkoittaa, että pyrin pysymään mahdollisimman paljon asfalttipäällysteisillä teillä. Sivuun astuminen kun saattaa aiheuttaa nilkan nyrjähdyksiä.

Se ei luonnollisestikaan tarkoita totaalista välinpitämättömyyttä luontoa ja sen ilmiöitä kohtaan. Vuodenajat kuitenkin vaihtuvat ilman Piruparan aktiivista tarkkailua, eikä lintujen muuttoaikataulussa pysyminenkään edellytä erityistä havainnointitarvetta. Toisaalta esimerkiksi västäräkin ilmestymiseen – pihapiiriin pyrstöään keikuttelemaan – ei tarvittane spesifisiä huomiointiseremonioita. Sillä – tapahtuipa se sitten kuinka tarkkaan aikataulussaan tai viikkoa edellä taikka jäljessä – ei liene kovin suurta kansantaloudellista tai muutakaan merkitystä.

Harmiton harrastushan muuttolintujen ja muidenkin luonnossa tapahtuvien ilmiöiden seuraaminen on. Tässä päivänä muutamana yllätin jopa itseni huomioimasta kesäistä luontoa uteliaalla havainnolla, että mihin kaikki heinäsirkat ovat hävinneet? Ei ole kuulunut siritystä. Ensin tuli mieleen, että johtuisiko kenties sateisesta kesästä? Sitten ajatus eteni oivallukseen, että eipä ole tainnut kuulua viime eikä muutamina edellisinäkään kesinä. Seurasi ahaa-elämys! Tämänhän täytyy liittyä, elämän monilta muilta sektoreilta jo tutuksi tulleisiin ilmiöihin, joita ikälisiksi kutsutaan. Muistin näet joskus vuosia sitten lukeneeni aiheesta. Iän kertyessä, ihmisen kuuloaisti huononee tai ainakin muuttuu. Ensimmäisiä oireita on heinäsirkan sirityksen häviäminen aistittujen äänten kategoriasta. Kuulolaitteen hankkiminen heinäsirkan sirityksen kuulemiseksi ei ole ollut, eikä liene jatkossakaan kovin fiksua eikä ainakaan tarkoituksenmukaista. Tapahtunut vaan osoittaa, että luonto tekee tehtävänsä ja hoitaa hommansa ilman sen suurempia suojelu- tai aktivistitoimia.

Näitä ja muita luonnollisia ajatuksia pohtiessa, mieleen tulee väkisin viime aikojen uutiset kaupunkiympyröihin pyrkivistä city-karhuista. Säästynevätkö karhunkin nilkat nyrjähtelemättä asfalttiteillä? Tiedotusvälineiden kerrottua uutisia, että kaupunkialueille eksyneet pedot on poliisin toimesta jouduttu lopettamaan, ilmaisi eräs kaupunkilaisluonnonsuojelija kauhistuneen ja itkunsekaisen kommenttinsa: ”Pitikö ne ’nallukat’ nyt mennä tappamaan”. On se niin luonnollista – että!

Posted by Piruparka at 04:03 AM | Comments (0)

heinäkuu 15, 2008

SULJETTU HEINÄKUUSSA

Vanhan sanonnan mukaan Suomi on suljettu heinäkuussa, mikä totuudessa pysymisen sääntöä hieman laventaen pitänee kutakuinkin paikkansa.

Muistan jostain lukeneeni tilastokeskuksen tekemästä tutkimuksesta, jonka mukaan neljä kymmenestä työntekijästä on poissa työpaikaltaan nimenomaan heinäkuussa. Muina kesäkuukausina lomaa viettää ainoastaan joka kymmenes suomalainen.

Kun laitoin googleen hakusanoiksi otsikon sanat – suljettu heinäkuussa – tulokseksi haulle, määritteellä ”maasta Suomi”, tuli 322 000 osumaa. Siitä voitaneen päätellä, että on melkoinen joukko yrityksiä, virastoja, laitoksia tai muita kohteita, jotka heinäkuussa pitävät ovensa suljettuna.

Kovin hitaasti suomalaisten käsitys lomanvieton ajankohdasta näyttää muuttuvan. Vaikka kesäkuun arvostus heinäkuun jälkeen toiseksi parhaana lomakuukautena viime vuosien kuluessa on hieman laskenut ja painopiste siirtynyt elokuun puolelle, mitään valtaisaa siirtymistä eurooppalaiseen käytäntöön, missä lomat keskittyvät elokuulle, ei ole ollut havaittavissa.

Suomalaiset koulutettiin suuren laman kourissa moniin asioihin. Eräs koulinnan kohde oli, että meidät opetettiin – lukemattomien muiden säästötalkoiden ohella – että sairaaloista voidaan sulkea loma-ajaksi yksi tai useampia osastoja. Toinen opittava asia oli myös, että monissa, ainakin pienemmissä kunnissa, niiden tarjoamat palvelut ovat minimissään tai kokonaan saamatta heinäkuun ajan tai ainakin osan sitä.

Lamasta ei ole ollut tietoa enää vuosiin ja uutta – ainakin talouden taantumaa – jopa jo odotellaan, mutta lama-ajan säästötoimet ovat edelleen voimassa. Se ei tietenkään välttämättä ole huono asia Jos rationaalisen toiminnan kannalta on havaittu, että muiden muassa edellä mainitut sairaaloiden ja kuntien toimet palvelevat tarkoitusta eivätkä aiheuta korvaamattomia ongelmia, niin mikäpä siinä. Miksi järkevistä ratkaisuista pitäisi luopua laman hellittäessä? Tässä vaan herää kysymys tarvitaanko, jopa yhteiskunnan perusteita ravisuttava lama, ennen kuin suomalaisessa yhteiskunnassa kyetään tekemään tervejärkisiä ja rationaalisia päätöksiä ja ratkaisuja mielekkäiden toimintojen löytämiseksi.

Suomen lyhyt ja vähäluminen kesä on tietenkin vuoden parasta aikaa, paitsi erilaisista kesän mukanaan tuomista allergioista kärsiville. Vaikka Suomi on suljettu heinäkuussa, aina vesisateiden lomassa myös aurinko aika-ajoin pilkistää. Kauniimpi sukupuoli kulkee kevyissä kesähepeneissään ja myötävaikuttaa myönteisesti monen miehen kesämieleen. Tarkoituksellako? Mene ja tiedä. Sillä asianomaisen sukupuolen edustajat ovat eri yhteyksissä usein väittäneet, etteivät nuo kesäasusteet ole edes aiottu miesten silmäniloksi. Uskokoon ken haluaa.

Posted by Piruparka at 11:22 PM | Comments (0)

heinäkuu 11, 2008

LUOVAA AJATTELUA

Luovuus on lahjakkuuden arvokas osa-alue, joka saattaa suuntautua mitä moninaisimmille aloille. Ajattelu on yksi niistä. Nykyisin kun puhutaan luovasta ajattelusta, käytetään siinä yhteydessä usein termiä innovatiivisuus. Mutta yhtä kaikki, samasta asiasta on kysymys.

Luovaa ajattelua ei yleensä ole pidetty poliitikkojen vahvuutena. Siksi Paavo Väyrysen ilmoitus, että Suomen ja Venäjän välisen puutullikiistan ratkaisu edellyttää luovaa ajattelua, hieman hymyilytti. Jostain, jonkin aivolohkon sopukasta näet hiipi mieleen muistikuva, että tästä asiasta on tainnut tulla joskus aiemminkin jotain kirjoitettua. Asia oli tarkistettava ja niinhän se oli, että runsas vuosi sitten, 29. toukokuuta 2007 tällä samalla palstalla, Venäjän suunnittelemat puutullit olivat Piruparan teemana ja silloin kirjoitin aiheesta muiden muassa seuraavaa:

”Peli ei kuitenkaan ole menetetty. Kuin tilauksesta, olemme saaneet ulkomaankauppaministeriksemme Paavo Väyrysen. Ministerisalkkunsa painoarvon keveyttä jo harmittelemaan ehtinyt Väyrynen on nyt tilaisuudessa nousta arvoon arvaamattomaan. Ulkomaankaupasta vastaavana ministerinä ja nykyhallituksen ainoana vanhaa kunnon idänkauppakokemusta omaavana, hänellä on elämänsä tilaisuus näyttää ylivertaiset kykynsä, joihin vedoten, mutta tarkoituksella mihinkään pyrkimättä, päätyi tasavallan hallituksen ulkomaankaupasta vastaavaksi ministeriksi”.

Ehkä tuo vuoden takainen kolumni sisälsi hieman sarkasmiin vivahtavaa vinoilua, Väyrysen sen aikaisista näkemyksistä johtuen. Mutta nyt näyttäisi siltä, että luovan ajattelun mahdollisuudet käyttöön ottanut, vanha idänkaupan konkari, voisi olla varsin lähellä ratkaisua – ainakin mikäli uskoo miehen omia puheita.

Kuitenkin jo se, että Väyrysen luovan ajattelun seurauksena syntyi – muiden ministeriöiden tyrmäämisen jälkeen – vielä uusi versio metsäteollisuudelle maksettavista tullituista osoittaa, että kykyä luovaan ajatteluun löytyy myös poliitikolta. Tai ainakin tämän taustajoukoilta.

Aivan eri asia on, ketkä pitävät luovan ajattelun ilmentymänä oivallusta, että vanhalle tempulle keksitään uusi nimi ja kehitellään uusia, maan taloutta vaarantavia uhkatekijöitä, jotka mahdollistavat tukiaisten maksamisen metsäteollisuudelle. Mutta ennen kaikkea, tarkoitukseen tarvittavan rahan keräämisen ympäristövaikutuksiin vedoten.

No, pitipä sattua! Juuri tätä kirjoitettaessa, uutiset kertoivat neuvottelujen Venäjän kanssa olleen tuloksettomia. Neuvottelut jatkuvat EU:n kanssa. Oliko niin, että Väyrysen luovan ajattelun tulokset eivät pelottaneetkaan naapuria. Vai haluttiinko EU neuvottelukumppaniksi juuri siksi? Jää nähtäväksi

Posted by Piruparka at 12:43 AM | Comments (0)

heinäkuu 08, 2008

MIEHEN MAINE

Vuosien saatossa olen tavannut suuren määrän miehiä, joilla jonkin maineen saavuttaminen ja ennen kaikkea sen ylläpitäminen, on muodostunut, ellei nyt aivan itsetarkoitukseksi ja elämää suuremmaksi kysymykseksi, niin erittäin tärkeäksi asiaksi kuitenkin.

Niin sanottuihin ”naistenmiehiin” törmää ehkä useimmin. Myönnän joskus pohtineeni, perustuuko naistenmiehen maine määrään vai laatuun. Vai olisiko niin, että suuri osa maineesta rakentuu omien kuvitelmien ja ehkä jopa haaveiden varaan ja näin saavutetusta ”maineesta”, pidetään kynsin hampain kiinni ja naistenmiehen glooriaa ylläpidetään omien puheiden avulla vuodesta toiseen.

Muistan erään puolitutun, joka edes 80-kymppisenä ei tyytynyt muistelemaan ja mahtailemaan nuoruuden saavutuksillaan, vaan uhon kannustimena olivat lukuisat puheet uusista ja tuoreista valloituksista. Jostain syystä nämä mainetta ylläpitävät tapahtumat sijoittuivat kuitenkin aina jonnekin muualle, kuin tämän naistenmiehen omille kotikonnuille.

Toinen ryhmä maineen ylläpitäjiä muodostuu ”kovista kalamiehistä”. Toisin kuin niin kutsutuilla naistenmiehillä, kalamiehillä maine – mitä todennäköisimmin – on lähtöisin jostain todellisesta saaliista. Saaliin mukanaan tuoma kunnia ja kehut ovat saattaneet jättää ohi mentyään tyhjiön, jota on täytettävä maineen ylläpitämiseksi ja kehujen saamiseksi myös vippaskonstein. Kovan kalamiehen maineessa olleen Kekkosen kerrotaan olleen mestari näiden kepulikeinojen harrastajana. Muistan kuulleeni tarinan, jonka mukaan kerran Kekkosen kalavaa’alla punnittu, vastasyntynyt lapsi olisi painanut 8 kg.

Yhden kategorian kovaa mainetta ylläpitävistä miehistä muodostavat armottomat saunojat. Ankaralla löylynheitollaan he usein karkottavat muut saunojat lauteilta ja valloittavat löylyhuoneen omaan yksityiseen käyttönsä. Jotkut näistä löylyn heittäjistä saattavat tietysti ihan oikeasti sietää ja jopa nauttia ankarasta kuumuudesta, mutta se on toinen tarina.

Melkoisen kolauksen erään, kovan saunojan mainetta kantaneen, vääpelin kunnia sai kuitenkin aikoinaan syntymäkotikaupunkini Vaasan aliupseerikerhon saunassa. Tapansa mukaan – muista välittämättä – mainittu vääpeli ajoi löylynheitollaan muut saunojat pesuhuoneeseen. Siellä kuuntelimme kiukaan jatkuvan sihinän siivittämää vihdan läiskettä ja ihmettelimme rankkaa saunomista. Silloin eräs – vääpelin saunojamaineesta välittämätön – kaveri totesi, että tuollaista ei kestä kukaan ja aukaisi löylyhuoneen oven. Siellä vääpeli istui lattialla, heitteli vettä kiukaan sivupelleille ja takoi vihdalla lattiaa. Eli mitäpä mies ei tekisi maineensa ylläpitämiseksi. Kiinnijäämistä pitää kuitenkin välttää. Muuten menee mieheltä maine

Posted by Piruparka at 08:07 AM | Comments (0)

heinäkuu 04, 2008

HIEKKALAATIKOLLA

Lasten hiekkalaatikkoleikeissä ei taida olla kovinkaan harvinaista, että joku sanoo tai tekee jotain, josta toinen ei pidä, mistä seuraa suutahtamista tai loukkaantumista, kerätään lelut ja vaihdetaan hiekkalaatikkoa. Hetken aikaa mökötetään ja kyräillään ja kohta taas leikit jatkuvat entiseen malliin eikä kukaan kiinnitä koko asiaan sen suurempaa huomiota.

Kun seurasi viime viikonlopun uutisointia suomalais-ugrilaisten kansojen maailmankongressista, Siperian sydämessä, ensimmäisenä mieleen tulivat nuo pikkulasten hiekkalaatikkoleikit. Yksi provosoi, toinen provosoituu ja vastaa omalla provosoinnillaan, josta taas seuraa se, että siitä provosoidutaan ja marssitaan ulos kokouksesta eli kerätään leluja ja vaihdetaan hiekkalaatikkoa.

Viron presidentin ärsyyntyminen ärsytettäessä oli toki inhimillistä ja sitä taustaa vasten, myös ymmärrettävää, mutta oliko hän ainoa, jota ärsytettiin? Eli ei hän täysin syytön tainnut olla itsekään. Vihjaileva ja ironinen kielenkäyttö presidentillisissä yhteyksissä ei liene ihan yleistä, mutta se on varmaa, että huomaamatta sellainen ei jää. Jos ei ole tarkoitus esittää peiteltyjä väitteitä, ei pitäisi jättää väärinymmärtämisen mahdollisuutta, eikä ainakaan ottaa nokkiinsa, jos ironia tehoaa ja aiheuttaa vastareaktion.

Opettiko Siperia – mene ja tiedä. Joka tapauksessa kovin pitkälle yhteiseltä hiekkalaatikolta Toomas Hendrik Ilves ei väistynyt mököttämään. Hetken murjotettuaan ja yön yli nukuttuaan hän oli jo taas mukana muiden porukassa risteilemässä Ob-joella. Hyvä näin.

Yhtä helposti, kuin lasten hiekkalaatikkoleikeissä, siperialaisen hiekkalaatikon tapahtumat tuskin jäävät unohduksiin. Virolaisen lehdistön kommentit tapahtumista olivat – ainakin osittain – vähintään närkästyneitä. Myös muunlaisia näkemyksiä on esitetty. Tämän kirjoittajan sarkasmiin taipuvaista huumorintajua hiveli virolaisen Postimees-lehden kannanotto, joka kuuluu, että "Näemmä suomalais-ugrilainen uhka Venäjälle, ei ole kadonnut mihinkään."

Huolimatta siitä, että pienen itsehillinnän harjoittamisessa olemme valmiita naapureitamme opastamaan, meillä suomalaisilla ei ole minkäänlaista kanttia lähteä neuvomaan virolaisia veljiämme siinä, kuinka heidän pitäisi toimia Venäjä-suhteissaan. Sen verran meillä on selkä ollut kumarassa itäiseen suuntaan, että sen oikenemista – ainakaan kaikissa tilanteissa – ei ole havaittavissa vieläkään. Naapurien kanssa kuitenkin on elettävä. Eli hiekkalaatikko on yhteisellä pihamaalla. Isot pojat tuppaavat mielellään määräämän, mitä ja miten siellä leikitään, mutta niinhän se on ollut maailman sivu.

Posted by Piruparka at 11:59 PM | Comments (0)

heinäkuu 01, 2008

PÄSSIÄ NARUSTA

Kuin pässiä narusta, viedään suomalaisia ja muita EU-kansalaisia. Ensin puhuttiin EU:n perustuslaista, sittemmin alkoi puhe perustuslaillisesta sopimuksesta ja olikohan sitten vuorossa pelkkä perussopimus. Asia ja sisältö tuossa satoja sivuja käsittävässä asiakirjassa ovat pysyneet pääpiirteittäin kuitenkin samana. Nimeä vaan on muutettu sen verran taajaan, että sekoaa fiksumpikin. Uusin nimitys tuolle samaiselle paperiröykkiölle on Lissabonin sopimus. Virallisesti nimihirviö kuuluu: Lissabonin sopimus Euroopan unionista tehdyn sopimuksen ja Euroopan yhteisön perustamissopimuksen muuttamisesta. Pieniä muutoksia siis on tehty, mutta asiasisällöltään sopimus on sama, jonka Ranska ja Hollanti taannoin kaatoivat.

Tästä uudesta versiosta ei Euroopassa ole kovin suureen ääneen huudeltu. Kauheana skenaariona kummittelee, että jotkut muutkin maat kuin Irlanti, jättäisivät sopimuksen ratifioimatta.

Suomessa eduskunta hyväksyi sopimuksen lähes salaa 11. kesäkuuta äänin 151 – 27. Hyväksyminen tapahtui tilanteessa, jossa kaikkien – niin kansalaisten, kuin tiedotusvälineidenkin – huomio oli keskittynyt vaalirahoitussotkujen setvimiseen. Tarkoituksellako? Se jäänee salaisuudeksi. Populistisesti erittäin sopivaan saumaan vaalirahoitukseen liittyvät kiemurat kuitenkin alkoivat olla esillä. Nyttemmin kiinnostus koko asiaa kohtaan on lopahtanut.

Irlanti siis hylkäsi sopimuksen ja seitsemällä muulla maalla ratifiointi on vielä edessä. Miksi sitten Irlanti teki hylkäävän päätöksen? Siksi, että siellä järjestettiin asiasta kansanäänestys. EU-lähteistä on väitetty, että irlantilaiset äänestivät omaa hallitustaan vastaan – eivätkä suinkaan Lissabonin sopimuksesta. Piruparka on kuitenkin vakuuttunut, että jos suomalaisille tai muiden – jo sopimuksen hyväksyneiden – EU-maiden kansalaisille, olisi uskallettu antaa mahdollisuus äänestää, tulos olisi ollut varsin dramaattinen.

Lissabonin sopimuksen myötä (mikäli koko EU sen hyväksyy), häviää EU:sta ne demokratian rippeetkin, joita sieltä vielä saattaa esiintyä. Suomen yli 5-miljoonaista kansaa edustavat 16 euro-parlamentaarikkoa eivät nykyisellään ole demokratian malliesimerkki, puhumattakaan komissiosta tai muista EU:n toimeenpanevista elimistä, joiden toimesta EU:n lakiesityksiä pääosin junaillaan.

Neljä kertaa vuodessa huippukokoukseen kokoontuvat Euroopan neuvoston jäsenet ovat toki demokraattisilla vaaleilla valittuja poliitikkoja, jotka nimellisesti siunaavat EU:n tekemät päätökset. Heidän kokouksensa kuitenkin pidetään tiiviisti suljettujen ovien takana. Että se siitä demokratiasta, jota tässä ollaan viemässä, kuin pässiä narun päässä.

Posted by Piruparka at 01:38 AM | Comments (0)