« heinäkuu 2008 | Vasta julkaistut | syyskuu 2008 »
elokuu 29, 2008
KALLIS NAAPURI
Sanalle kallis löytyy hieman eri tavalla ymmärrettäviä synonyymejä ainakin kahdessa kategoriassa. Kalliilla voidaan tarkoittaa rakasta, armasta, suuriarvoista etc. Toisaalta sanalle kallis löytyy tarkoitusta sellaisissa merkityksissä kuten arvokas, hintava, rahakas ja tyyris.
Osa meistä suomalaisista mieltää itäisen naapurimme nimenomaan tuohon ensin mainittuun kategoriaan kuuluvana. Suuri venäjänmaa näyttäytyy heidän näkökulmasta rakkaana ystävänä ja naapurina, jonka arvostelu ja kritisointi on vähintään kyseenalaista – ellei peräti pyhäinhäväistys.
Tähän mennessä, ei Piruparan sanavarastoon ole kuulunut sana kallis, silloin, kun keskustelussa on esiintynyt sana Venäjä. Vielä vähemmän kallis-sanalle on ollut käyttöä Neuvostoliitosta puhuttaessa. Mieli on kuitenkin muuttunut. Muutos liittyy muutama päivä sitten silmään sattuneeseen uutiseen, missä kerrottiin kuinka kalliiksi käyvät hyvät suhteet naapurimaan kanssa.
Maa, joka luonnonvaroiltaa lienee maailman rikkain ja jolla on varaa harjoittaa kyseenalaisia sotatoimia Kaukasiassa, lypsää luoteiselta naapuriltaan puhdasta rahaa - ainakin osittain - kyseenalaisiin tarkoituksiin. Rahoille on kehitelty maksuperusteeksi neuvostoaikaiselta liturgialta kuulostava lausehirvitys: Suomen ja Venäjän välisestä alueyhteistyöstä aiheutuneet kustannukset.
Summalle, joka vuositasolla liikkuu 20 000 000 euron tuntumassa, löytyisi luonnollisesti muutakin käyttöä. Toki on selviö myös se, että ei tuo koko summa täysin hukkaan heitettyä rahaa ole. Osallistuminen vuosittain miljoonalla eurolla toimiin, joiden tarkoituksena on Pietarin jätevesipäästöjen vähentäminen, on suomalaisesta näkökulmasta tietenkin perusteltua. On vain kysyttävä, kuinka suurelta osalta noiden jätevesien vähentäminen on yksin Suomen harteilla eli kuinka suurilla summilla esimerkiksi muut Itämeren maat osallistuvat kustannuksiin – Suomen lisäksi? Ja kuinka suuri on Venäjän oma osuus? Suomen intresseistä perusteita löytynee lisäksi sille, että maamme itärajan tuntumassa sijaitsevien ydinvoimaloiden turvallisuuden kehittämistä seurataan ja tuetaan myös taloudellisesti.
Venäjää ei öljyineen ja muine luonnonrikkauksineen voi puhtaalla omallatunnolla väittää kehitysmaaksi. Kuitenkin Suomelta edellytetään osallistumista kymmeniin, mitä erilaisimpiin ja – tasoisimpiin hankkeisiin, edellä mainitun alueyhteistyön nimissä. Herää jälleen kysymys: Millä tolalla vaikkapa Suomen oma, keuhkoahtaumataudin ehkäisy ja diagnosointi mahtaa olla ja keneltä Suomi voisi saada rahaa omiin kalataloutensa kehittämisohjelmiin?
Vanha viisaus: Tyhmä ei ole se joka pyytää, vaan se joka maksaa, toimii myös Suomen ja Venäjän välisestä alueyhteistyöstä aiheutuneisiin kustannuksiin.
Posted by Piruparka at 01:01 AM | Comments (0)
elokuu 26, 2008
TAPAHTUI 40 VUOTTA SITTEN
Elettiin elokuuta 1968, jolloin silloinen Neuvostoliitto näytti, mitä mieltä se oli Prahan kevääksi kutsutusta demokratisoimisprosessista. Sen hyökkäys Tsekkoslovakiaan sai monet suomalaiskäsitykset muuttumaan itäisen naapurimaan toimintatavoista.
Tämän kirjoittaja oli tuolloin suorittamassa varusmiespalvelustaan Turun Laivastoasemalla. Silloinen toimenkuvani käsitti ryhmänjohtajan tehtävät kaksikerroksisen ”kivilaivan” alokaskomppaniassa. Kun ensimmäiset uutiset Varsovan liiton panssarien hyökkäyksestä Tsekkoslovakiaan saapuivat, erilaiset huhut ja spekuloinnit niiden pohjalta lähtivät liikkeelle.
Väitettiin muiden muassa, että laivapalveluksessa olleiden lomia oli peruutettu. Huhut tiesivät myös kertoa, että joihinkin laivaston aluksiin oltiin kiireellä asentamassa sotatilanteeseen sopivaa tykki- ja muuta asiaan kuuluvaa taisteluvarustusta. Suomenlahdella kerrottiin liikkuvan runsaasti neuvostoliittolaista sotalaivastoa. Minkäänlaista virallista tiedotetta ei kuitenkaan annettu. Muka ”sisäpiiritietoihin” perustuvat, monenlaiset huhut levisivät vauhdilla. Mitään konkreettista näyttöä emme me kouluttajatehtävissä palvelevat tällaisista toimista kuitenkaan saaneet.
Jälkeenpäin on tosin selvinnyt, että eivät nuo huhut ja niiden pohjalta syntyneet spekulaatiot ihan tuulesta temmattuja olleet. Neuvostoliiton sotilaallinen aktiivisuus todella lisääntyi myös Suomen lähi- ja merialueilla. Erityisesti Suomenlahden tiedetään olleen neuvostoliittolaislaivaston lisääntyneen liikehdinnän kohteena.
Suomessa, kansalaisten ja myös monien poliitikkojen keskuudessa, Varsovan liiton toimiin suhtauduttiin erittäin kriittisesti. Mielenosoituksista osansa sai myös Turussa sijaitseva Neuvostoliiton konsulaatti.
Ainoat, noiden tapahtumien seurauksena syntyneet, omakohtaiset kokemukset itselleni syntyivät tuollaisesta mielenosoituksesta. Jouduin näet päivystävän aliupseerin ominaisuudessa osallistumaan tuolloin myös niin sanotun katupartion (katujyrä) kierroksiin. Ehdoton ohje oli, että kovin lähelle Neuvostoliiton konsulaattia ja siellä mahdollisesti mieltään osoittavia ihmisiä ei saanut mennä. Toisaalta käsky kuului, että on varmistettava, että varusmiehiä ei ole mukana mielenosoituksessa. Käskyä oli noudatettava ja vaikka yritimme pysyä mahdollisimman etäällä, mielenosoittajajoukko havaitsi sotilasajoneuvon ja se sai tunteet kuumenemaan entisestään ja siitä oli syntyä isompikin hässäkkä. Tapahtumasta kuitenkin selvittiin pienellä tönimisellä ja parilla mustelmalla. Varusmiesten läsnäolo jäi kuitenkin varmuudella toteamatta.
Posted by Piruparka at 01:10 AM | Comments (0)
elokuu 22, 2008
SODAN MIELIKUVAT
Viime aikojen uutissointi sotatoimista Kaukasuksella sai Piruparan pohtimaan kyseistä operaatiota ja sodan aiheuttamia mielikuvia hieman yleisemminkin.
Sodat ja niistä aiheitaan jauhava uutismylly aiheuttavat eri ihmisissä erilaisia mielikuvia ja assosiaatioita, joissa sympatiat ja antipatiat sodan osapuolista poikkeavat täysin toisistaan.
Toisen maailmansodan jälkeen yleinen mielipide maailmalla oli: ”Ei koskaan enää”, eikä Euroopassa – entisen Jugoslavian alueen konflikteja lukuun ottamatta – sodaksi luokiteltavia yhteenottoja ole tainnut esiintyä yli 60 vuoteen. Liekö Telluksellamme tuona aikana silti ollut yhtä ainoaa päivää, etteikö sen jossain kolkassa olisi ollut meneillään jonkinasteista sotaa, kahnausta tai muuta sotilaallista selkkausta.
Nuo alussa mainitut mielikuvat, joita ihmisten mielissä sotauutisista syntyy, perustuvat tietenkin uutisten sisältöön, mutta suurelta osaltaan myös ennakkoasenteisiin.
Hyvistä yrityksistä ja aktiivisista pyrkimyksistä huolimatta, eri puolilla maailmaa käydyistä sodista lienee vaikeaa, ellei mahdotonta uutisoida täysin objektiivisesti siksi, että uutisiin sisältyy aina jonkin verran eri osapuolen sotapropagandaa, riippuen siitä, kuka sattuu olemaan julkaistun uutisen lähteenä.
Ihmisten ennakkoasenteet ovat monimutkaisempia. Tämän kirjoittajan varsin suppea järjenjuoksu ei aina ymmärrä, että joku saattaa nähdä Venäjän toiminnan Georgian suunnalla täysin tuomittavana, mutta sama henkilö kykenee kokemaan amerikkalaisten interventiotoimet eri aikoina ja eri puolilla maailmaa kirkasotsaisina maailman pelastamis- ja demokratian puolustamisoperaatioina. Jonkun toisen ennakkoasenteet näkevät tilanteet tietenkin päinvastaisena. Niissä mielikuvissa amerikkalaiset ovat roistoja ja venäläiset niitä kirkasotsaisia hyvän puolustajia ja maailmanpelastajia.
Suomessa nuo mainitut ennakkoasenteet heijastuvat selvästi niin sanottuun Nato-keskusteluun. Natoon liittymisen kannattajat näkevät Kaukasuksen tapahtumissa jopa Suomen talvisodan toisintoa ja ovat jopa vakuuttuneita, että Venäjä saattaa käyttää hyökkäystoimia ulkopolitiikkansa jatkona myös Suomea kohtaan, jolloin ainoastaan Nato-jäsenyys ”pelastaa” Suomen. Toiset ovat sitä mieltä, että Georgian tapahtumat johtuvat nimenomaan siitä, että se on niin aktiivisesti pyrkimässä Naton jäseneksi.
Oli miten oli, suurimalla osalla suomalaisia lienee kuitenkin järki tallella ja he tajuavat, että asiat eivät Kaukasuksellakaan ole niin yksiselitteisiä, että uutisiin voisi suhtautua täysin kritiikittömästi. Sotapropaganda kun on ihan oma tiedottamislajinsa.
Posted by Piruparka at 02:16 AM | Comments (0)
elokuu 19, 2008
TULIPA NÄHTYÄ
Todettakoon heti alkuun, että en missään tapauksessa kuulu niihin ihmisiin, jotka ovat ylenpalttisen kiinnostuneita asumiseen liittyvistä uusimmista trendeistä ja virtauksista. Puhumattakaan, että vuosittain järjestettävät asuntoessut olisivat tilaisuus, johon olisi ehdottomasti päästävä tutustumaan.
Kun yli kolme vuosikymmentä sitten kävin syntymäkotikaupungissani Vaasassa tutustumassa mainitun tapahtuman antiin – jolloin ne siellä ensimmäisen kerran järjestettiin ja ympyrä tavallaan sulkeutui runsas viikko sitten, kun tämänvuotisten asuntomessujen päätöspäivänä olin tilaisuudessa perehtyä tämänkertaiseen tapahtumaan.
Otsikosta voi päätellä, että tapahtuma ei tällä(kään) kertaa juuri innostanut. Vaikka joitain hajanaisia ja huomionarvoisia yksityiskohtia, kuten lämmitykseen liittyviä fiksuja ratkaisuja esiteltiinkin, kokonaiskuva messuista oli lähinnä alakuloinen.
Joku voi olla sitä mieltä, että alakulon oireet johtuivat pelkästään vallitsevasta hintatasosta. Asuntomessutalon hankkiminen kun edellyttäisi mutu-tuntumalla keskimäärin runsaan puolen miljoonan euron rahoitusvalmiutta. Ehkä se oli yksi syy apeuteen. Kovin paljon eivät lohduttaneet edes komeat merinäköalat, kun tietää, että maa kohoaa noilla seuduilla noin metrin sadassa vuodessa ja veden syvyys kaupunginlahdella lienee nykyisin runsaan puolen metrin luokkaa.
Asuntomessutaloissa jäi vaivaamaan myös huoneiden ja muiden tilojen keskinäinen epäsuhta. Tilaa oli uhrattu käytäviin, auloihin, halleihin ja korkeisiin oleskelutiloihin, jotka saivat yksittäiset työ-, makuu- ja lastenhuoneet vaikuttamaan ahtailta kopperoilta. Jotkut, lähes seinän levyiset ja 6-8 metriä korkeat ikkunat panivat vanhan ikkunanpesijän pohtimaan sitä, miten on ajateltu ikkunoiden puhtaanapito hoitaa. Kotikonstein se tuskin onnistuu. Ehkä joku jossain on suunnitellut tarkoitukseen sopivan ja myös sisätiloihin soveltuvan nostolavalaitteen.
Käytännössä kuitenkin kaikkein eniten ärsytti asuntomessuille levinnyt terassivillitys. Jos asumisneliöitä oli tuhlattu moninaisiin käytäviin, halleihin ja auloihin, suurin haaskaus näkyi erilaisissa terasseissa, joita pihan korvikkeena löytyi lähes joka talosta. Moni ravintola olisi kateellinen moisista alueista. Suomen kesä ja terassiaika ovat kuitenkin kovin lyhyitä ja vaikka talvet nykyisin ovat entisistä ajoista muuttuneet, kolme neljäsosaa vuodesta on terassioleiluun kelpaamatonta. Olen toki itsekin viehättynyt terassielämään hyvässä seurassa eikä ajatus kesäisen auringonlaskun seuraamisesta omalta terassilta toki kuulosta hullummalta. Lumityöt lienevät kuitenkin suurin nautinto, joihin asuntomessuterasseilla on syytä varautua.
Posted by Piruparka at 12:36 AM | Comments (0)
elokuu 08, 2008
KESÄKIRJA
Olen tällä paikalla aiemminkin tullut pohtineeksi kesäisiä lukuharrastuksia ja sitä, miksi esimerkiksi dekkarit niin usein lasketaan kuuluvaksi niin sanottuun kesäkirjallisuuskategoriaan ja miksi ei kesän kestäessä voisi lukea myös jotain muuta.
Itselleni yhdeksi kuluvan kesän mielenkiintoisimmista lukukokemuksista muodostui Paavo Lipposen kirja: ”Järki voittaa”. Siinä ent. puoluejohtaja, ent. pääministeri ja ent. eduskunnan puhemies jakaa suomalaiset intellektuellit ja niin sanotut intellektuellit, omiin lokeroihinsa. Todellisiksi intellektuelleiksi eli älymystön edustajiksi, Lipponen löytää toki melkoisen joukon nimiä, kärjessä tunnetuimpana Georg Henrik von Wrightin. Siitä huolimatta on vaikea välttyä vaikutelmalta, että tarkoituksena on viestittää nimenomaan Lipposen itsensä, samoin ajattelevine hengenheimolaisineen, olevan älymystön eliittiä Suomessa.
Lipponen paljastuu kirjassaan niin sanotun uusliberalistisen ajatusmaailman – vai liekö peräti aate – kannattajaksi ja jopa julistajaksi. Tapa, millä hän suhtautuu uusliberalismin arvostelijoihin ja purkaa heihin kaunaisuuttaan, vaikuttaa kovin kummalliselta ollakseen työväenpuolueen entisen puheenjohtajan kynästä lähtöisin. Odotetusti vanha kiistakumppaninsa Erkki Tuomioja, mutta etenkin politiikan professori Heikki Patomäki, ovat näiden uusliberalismin vastaisten näkemysten johdosta tulilinjalla. Patomäki vaivaa piikkinä Lipposen lihaa sivukaupalla ja hänet entinen demarijohtaja kategorioisikin anti-intellektuellien kärkeen Suomessa.
Erkki Tuomiojan älymystömaine paljastuu Lipposen mielestä bluffiksi siinä, että Saksan entinen ulkoministeri Joska Fischer – joka Lipposen arvoasteikossa edustaa toki älymystöä – ei noteerannut Tuomiojaa edes poliitikkona, intellektuellista nyt puhumattakaan, vaan omissa muistelmissaan piti tätä pelkkänä saunakaverina.
Lipponen hallitsee historian ja menneisyyden, lukeneisuus ja asioihin perehtyneisyys alkaa näkyä tekstissä sen jälkeen, kun kirjoittaja edellä esillä olleista älykkösekoiluista pääsee käsittelemään menneisyyden hallintaa ja kansallista identiteettiä.
Mainittakoon vielä, että Lipposen arvostus Väinö Tanneria kohtaan on pitkään ollut tiedossa. Kirja paljastaa, että suhtautuminen ei ole pelkästään arvostusta, vaan suoranaista ihailua – ellei peräti palvontaa. Kirjassa selviää, että Lipposen listassa ei löydy Tannerin veroista, suomalaisen demokratian puolustajaa.
Lipponen kirjoittaa juohevaa tekstiä ja sitä on sujuva lukea. Tämä antaa lupausta sille, että tulevaisuudessa voi odottaa lisää antoisia lukuhetkiä, kun kavereiden kehuminen ja ”vihamiesten” kritisointi on tullut hoidetuksi alta pois.
Posted by Piruparka at 01:01 AM | Comments (0)
elokuu 05, 2008
URHEILUA JA POLITIIKKAA
Parin päivän kuluttua tasavallan pääministeri on ennakkopäätöksensä mukaisesti lähdössä Kiinaan, missä kutsuttuna seuraa ainakin Pekingin olympialaisten avajaisia. Luonnollista lienee myös, että joidenkin suomalaisten urheilusuoritukset, tulevat olemaan seurannan kohteina.
Kun eduskunnan kyselytunnilla, viime keväänä, perättiin pääministerin motiiveja osallistumiselleen olympialaisten avajaisseremonioihin, vaikka monien muiden EU-maiden johtajat olivat siitä kieltäytyneet, Vanhanen ilmoitti, että meidän traditiomme ei ole ollut sotkea urheilua ja politiikkaa toisiinsa.
Se ei selvinnyt, kuinka pitkä on pääministerin traditio? Ainakin Piruparan henkilökohtaiselta muistijanalta juontuu mieleen aikoja, kun Suomessa politiikan tai ainakin politikoinnin seurauksena, TUL:n kuuluvissa seuroissa urheilevilla nuorilla, ei ollut mitään asiaa olympialaisiin, vaikka tulokset ja näytöt olisivat olleet millaisia tahansa.
Toisaalta pääministerin matkatessa Kiinaan, kuulunee matkan ohjelmaan – ainakin jollain tehokkuudella – myös politiikan tekeminen. Tiedotusvälineiden mukaan, sovittuna olisi tapaaminen ainakin paikallisen kollegan, pääministeri Wen Jiabaon kanssa. Joten pelkästään urheilun merkeissä, ei pääministeri matkastaan Kiinaan suoriudu.
Kovin hyvä ei pääministerin selitys eduskunnalle siis ollut. Kuulijalle, tuosta kyselytunnista, jäi lisäksi oudon tuntuinen vaikutelma, että Vanhanen lausunnollaan – pääministeriydestään huolimatta – rinnasti itsensä suomalaisiin urheilijoihin ja heidän kategoriaansa kuuluvaksi. Paikalla olleista kansanedustajista oli muistaakseni Annika Lapintie, joka antoi railakanpuoleista palautetta Vanhaselle. Hän totesi kutakuinkin niin, että pääministeri on hakoteillä, jos kuvittelee kutsun Pekingin olympialaisten avajaisiin tulleen jostain muusta syystä kuin siitä, että hän sattuu olemaan poliitikko ja Suomen pääministeri.
Kovasti on pääministerin osallistumisesta avajaisiin väännetty peistä sekä hallituksen, mutta myös puolueiden sisällä. Kohtalainen yksimielisyys vallinnee ilmeisesti ainoastaan keskustassa. Muissa puolueissa käsitys vanhoista traditioista, näyttäisivät olevan Vanhasen traditioista huomattavasti poikkeavia, eikä mitään ongelmaa näyttäisi olevan sekoittaa urheilua ja politiikkaa keskenään.
Jonkinlaisen imagotappion – jos edes sitä – Kiina saattaa valtioiden päämiesten ja pääministereiden poisjäännistä kärsiä. Näin maallikon näkökulmasta kieltäytyminen osallistumisesta on ”isojen” poikien lapsellista uhittelua. Kun ei Kiinalle mitään mahdeta, boikotoidaan edes olympialaisten avajaisia.
Posted by Piruparka at 12:45 AM | Comments (0)
elokuu 01, 2008
LEHDEN LUIN
Laulun mukaan maailmassa on monta ihmeellistä asiaa, jotka hämmästyttää pientä kulkijaa. Asiaa ei ole syytä epäillä. Myös maailmaa huomattavasti suppeampaan populaatioon mahtuu paljon asioita, jotka jaksavat hämmästyttää vähän isompaakin kulkijaa.
Piruparka on – kaiken muun ympäristöopillisen tarkkailun ohella – tullut havainnoineeksi ihmisten tapoja lukea sanomalehtiä. Tuon observoinnin seurauksena voin todeta, että yllättävän suuri osa ihmisistä lukee lehteä jollain muulla tavalla, kuin lehteä olettaisi järkevästi luettavan. Eli aloitetaan yleensä sivulta 2 (sivulta 1, mikäli päivittäistavaramainokset muodostavat päivän oleellisimman uutisannin). Luetaan mikä kiinnostaa ja vähemmän kiinnostavat jutut jätetään väliin.
Näin ei kuitenkaan aina ole. Varsin yleistä on että jotkut (yleensä miehet), eivät näyttäisi välittävän muusta sanomalehtien sisällöstä, kuin urheilu-uutisista. Maanantait, jolloin sanomalehtien urheiluanti on runsaimmillaan, ovat parhaita lukupäiviä näille ihmisille. Moni, mainitunlaisen lukutottumuksen omaava, esimerkiksi kirjastojen lukusaleissa, lukee lehdistä ainoastaan urheilusivut ja jättää muun lehden sisällön toisten luettavaksi.
On myös joukko ihmisiä, jotka töistä tullessaan tai ihan muuten vaan, ostavat iltapäivälehden ennen poikkeamistaan pubiin tai aurinkoiselle terassille, tilaavat kylmän juoman ja pikaisesti selaavat lehden läpi, ehtimättä lukea tuskin otsikoita. Kaikki eivät edes avaa koko lehteä. Se vaan toimii pöydän kulmalla tavallaan tiedottamassa ympäristölle, että uutisnälkää ja tiedonjanoa tässä ollaan tyydyttämässä ja nestemäisten aineiden nauttiminen on täysin sivuseikka.
Kaikkein yleisintä ja tämän kirjoittajan mielestä myös hämmästyttävintä sanomalehden lukukulttuuria harrastetaan niiden keskuudessa, jotka säännöllisesti aloittavat lehden lukemisen takaapäin. Jos kahdessa edellä mainitussa sanomalehden käyttötraditiossa korostui miehinen tapa toimia, naiset, miehiä huomattavasti useammin, kunnostautuvat aloittamalla lehden selaamisen tai peräti lukemisen sen viimeiseltä sivulta. Olen kuullut väitettävän, että sama käytäntö toimisi osittain myös kirjaa luettaessa, eli ensin luetaan kirjan viimeiset sivut ja sitten vasta aloitetaan varsinainen lukuprosessi.
Sanomalehdellä on monia tehtäviä ja ihmiset arvostavat eri asioita. Joillekin urheilu on koko elämä, toisille sanomalehteä voi käyttää vaikkapa alibina kaljalla käyntiin. Niillä, jotka aloittavat lehden lukemisen viimeiseltä sivulta, on asioilla myös oma tärkeysjärjestyksensä. Ne löytyvätkin lehdestä silloin usein ensimmäisinä. Televisio-ohjelmat, horoskoopit ja sarjakuvat.
Posted by Piruparka at 12:24 AM | Comments (0)