« URHEILUA JA POLITIIKKAA | Vasta julkaistut | TULIPA NÄHTYÄ »

elokuu 08, 2008

KESÄKIRJA

Olen tällä paikalla aiemminkin tullut pohtineeksi kesäisiä lukuharrastuksia ja sitä, miksi esimerkiksi dekkarit niin usein lasketaan kuuluvaksi niin sanottuun kesäkirjallisuuskategoriaan ja miksi ei kesän kestäessä voisi lukea myös jotain muuta.

Itselleni yhdeksi kuluvan kesän mielenkiintoisimmista lukukokemuksista muodostui Paavo Lipposen kirja: ”Järki voittaa”. Siinä ent. puoluejohtaja, ent. pääministeri ja ent. eduskunnan puhemies jakaa suomalaiset intellektuellit ja niin sanotut intellektuellit, omiin lokeroihinsa. Todellisiksi intellektuelleiksi eli älymystön edustajiksi, Lipponen löytää toki melkoisen joukon nimiä, kärjessä tunnetuimpana Georg Henrik von Wrightin. Siitä huolimatta on vaikea välttyä vaikutelmalta, että tarkoituksena on viestittää nimenomaan Lipposen itsensä, samoin ajattelevine hengenheimolaisineen, olevan älymystön eliittiä Suomessa.

Lipponen paljastuu kirjassaan niin sanotun uusliberalistisen ajatusmaailman – vai liekö peräti aate – kannattajaksi ja jopa julistajaksi. Tapa, millä hän suhtautuu uusliberalismin arvostelijoihin ja purkaa heihin kaunaisuuttaan, vaikuttaa kovin kummalliselta ollakseen työväenpuolueen entisen puheenjohtajan kynästä lähtöisin. Odotetusti vanha kiistakumppaninsa Erkki Tuomioja, mutta etenkin politiikan professori Heikki Patomäki, ovat näiden uusliberalismin vastaisten näkemysten johdosta tulilinjalla. Patomäki vaivaa piikkinä Lipposen lihaa sivukaupalla ja hänet entinen demarijohtaja kategorioisikin anti-intellektuellien kärkeen Suomessa.

Erkki Tuomiojan älymystömaine paljastuu Lipposen mielestä bluffiksi siinä, että Saksan entinen ulkoministeri Joska Fischer – joka Lipposen arvoasteikossa edustaa toki älymystöä – ei noteerannut Tuomiojaa edes poliitikkona, intellektuellista nyt puhumattakaan, vaan omissa muistelmissaan piti tätä pelkkänä saunakaverina.

Lipponen hallitsee historian ja menneisyyden, lukeneisuus ja asioihin perehtyneisyys alkaa näkyä tekstissä sen jälkeen, kun kirjoittaja edellä esillä olleista älykkösekoiluista pääsee käsittelemään menneisyyden hallintaa ja kansallista identiteettiä.

Mainittakoon vielä, että Lipposen arvostus Väinö Tanneria kohtaan on pitkään ollut tiedossa. Kirja paljastaa, että suhtautuminen ei ole pelkästään arvostusta, vaan suoranaista ihailua – ellei peräti palvontaa. Kirjassa selviää, että Lipposen listassa ei löydy Tannerin veroista, suomalaisen demokratian puolustajaa.

Lipponen kirjoittaa juohevaa tekstiä ja sitä on sujuva lukea. Tämä antaa lupausta sille, että tulevaisuudessa voi odottaa lisää antoisia lukuhetkiä, kun kavereiden kehuminen ja ”vihamiesten” kritisointi on tullut hoidetuksi alta pois.

Posted by Piruparka at 08.08.08 01:01

Comments

Post a comment