« LISTA | Vasta julkaistut | URHEILUA JA POLITIIKKAA »
elokuu 01, 2008
LEHDEN LUIN
Laulun mukaan maailmassa on monta ihmeellistä asiaa, jotka hämmästyttää pientä kulkijaa. Asiaa ei ole syytä epäillä. Myös maailmaa huomattavasti suppeampaan populaatioon mahtuu paljon asioita, jotka jaksavat hämmästyttää vähän isompaakin kulkijaa.
Piruparka on – kaiken muun ympäristöopillisen tarkkailun ohella – tullut havainnoineeksi ihmisten tapoja lukea sanomalehtiä. Tuon observoinnin seurauksena voin todeta, että yllättävän suuri osa ihmisistä lukee lehteä jollain muulla tavalla, kuin lehteä olettaisi järkevästi luettavan. Eli aloitetaan yleensä sivulta 2 (sivulta 1, mikäli päivittäistavaramainokset muodostavat päivän oleellisimman uutisannin). Luetaan mikä kiinnostaa ja vähemmän kiinnostavat jutut jätetään väliin.
Näin ei kuitenkaan aina ole. Varsin yleistä on että jotkut (yleensä miehet), eivät näyttäisi välittävän muusta sanomalehtien sisällöstä, kuin urheilu-uutisista. Maanantait, jolloin sanomalehtien urheiluanti on runsaimmillaan, ovat parhaita lukupäiviä näille ihmisille. Moni, mainitunlaisen lukutottumuksen omaava, esimerkiksi kirjastojen lukusaleissa, lukee lehdistä ainoastaan urheilusivut ja jättää muun lehden sisällön toisten luettavaksi.
On myös joukko ihmisiä, jotka töistä tullessaan tai ihan muuten vaan, ostavat iltapäivälehden ennen poikkeamistaan pubiin tai aurinkoiselle terassille, tilaavat kylmän juoman ja pikaisesti selaavat lehden läpi, ehtimättä lukea tuskin otsikoita. Kaikki eivät edes avaa koko lehteä. Se vaan toimii pöydän kulmalla tavallaan tiedottamassa ympäristölle, että uutisnälkää ja tiedonjanoa tässä ollaan tyydyttämässä ja nestemäisten aineiden nauttiminen on täysin sivuseikka.
Kaikkein yleisintä ja tämän kirjoittajan mielestä myös hämmästyttävintä sanomalehden lukukulttuuria harrastetaan niiden keskuudessa, jotka säännöllisesti aloittavat lehden lukemisen takaapäin. Jos kahdessa edellä mainitussa sanomalehden käyttötraditiossa korostui miehinen tapa toimia, naiset, miehiä huomattavasti useammin, kunnostautuvat aloittamalla lehden selaamisen tai peräti lukemisen sen viimeiseltä sivulta. Olen kuullut väitettävän, että sama käytäntö toimisi osittain myös kirjaa luettaessa, eli ensin luetaan kirjan viimeiset sivut ja sitten vasta aloitetaan varsinainen lukuprosessi.
Sanomalehdellä on monia tehtäviä ja ihmiset arvostavat eri asioita. Joillekin urheilu on koko elämä, toisille sanomalehteä voi käyttää vaikkapa alibina kaljalla käyntiin. Niillä, jotka aloittavat lehden lukemisen viimeiseltä sivulta, on asioilla myös oma tärkeysjärjestyksensä. Ne löytyvätkin lehdestä silloin usein ensimmäisinä. Televisio-ohjelmat, horoskoopit ja sarjakuvat.
Posted by Piruparka at 01.08.08 00:24
Comments
Post a comment
Thanks for signing in, . Now you can comment. (sign out)
(If you haven't left a comment here before, you may need to be approved by the site owner before your comment will appear. Until then, it won't appear on the entry. Thanks for waiting.)