« elokuu 2008 | Vasta julkaistut | lokakuu 2008 »

syyskuu 30, 2008

PÄÄTÖKSESTÄ HUOLIMATTA

Myönnän auliisti, että perun tässä ”pyhän” päätökseni olla revittelemättä Kauhajoki-teemalla. Sen verran aiheesta on esitetty mielipiteitä, kannanottoja, arveluita, näkemyksiä ja jopa faktoiksi väitettyjä selityksiä, että yhden Piruparan ajatuksilla tuskin enää on mitään merkitystä. Muutama yhteydenotto aktiivisilta lukijoiltani, joissa kaivattiin sarvipään kannanottoa tapahtumaan, saivat kuitenkin aikaan tuon juhlallisen päätöksen perumisen.

Tällaisten Myyrmanni-, Jokela- ja Kauhajoki-tapahtumien yhteydessä on yksi yhteinen nimittäjä, joka näyttää korostuvan ylitse muiden. Puhutaan yhteisöllisyydestä tai niemen omaan sen puuttumisesta, joka tämän kirjoittajan vajavaisen käsityksen mukaan tarkoittaa ajautumista erilaisten ystävä- ja kaveripiirien ulkopuolelle.

Tällaiset yhteisöllisyyskokemukset syntyvät – jos ovat syntyäkseen – perheen keskuudessa, pihapiirissä ja ehkä kouluyhteisössä. Oman kokemukseni mukaan syvällekäyvimmät yhteisöllisyyskokemukset löytyvät kuitenkin varusmiespalvelun ajalta. Ei tarvitse omata talvisota-kokemuksia, ymmärtääkseen ”kaveria ei jätetä” - mentaliteettia. Kysymys on yhteisestä ”kusessa” – olemisen kokemuksesta. Ketutuksesta, joka yhdistää omaa ryhmää, joukkuetta, komppaniaa ja periaatteessa kaikkia oman ikäluokan varusmiehiä.

Heitän raflaavan väitteen. Olen sitä mieltä, että nykyinen koulujärjestelmä on yksi syy aika moniin ongelmiin. Systeemi, jossa opettajaa saa sinutella ja opettaja pyrkii olemaan kaikkien oppilaidensa ”kaveri” – erityisesti hyvin menestyvien tyttö-oppilaiden, luo pohjaa yhteisöllisyyden kokemusten kaikkoamiselle. Kun opettaja on niin helvetin mukava, ei voi kokea yhteisiä ketutuksen tuntemuksia. Ei voi kavereiden kanssa suunnitella opettajan autonrenkaiden puhkomista, opettajan pihalle omenavarkaisiin menemistä tai muitakaan yhteisten kostotoimenpiteiden suunnittelua.

Näiden yhteisyys-puheiden ohella toinen yhteinen piirre näille Myyrmanni-, Jokela-, Kauhajoki-, Estonia-, tsunami-, Word Trade Center- tapahtumille on se, että se saa liikkeelle kriisiavun antajien korppikotkat ja sakaalijoukot, jotka mainittujen raadonsyöjien tavoin ovat joukolla ryntäämässä ihmisten surun ja murheen haaskalle omine, kaikki tietävine terapioineen. Tästä, ihmisten kärsimyksellä mässäilevästä, joukosta ei pääse eroon edes yksityisen ja henkilökohtaisen menetyksen sattuessa kohdalle, vaan kriisiapua on tyrkyllä jopa lemmikkieläimen kuoleman johdosta. Ihmistä, joka pitää kuolemaa normaalina, elämään kuuluvana tapahtumana, syyllistetään, ellei hän ei katso tarvitsevansa tyrkyllä olevaa kriisiapua.

Posted by Piruparka at 03:40 PM | Comments (0)

syyskuu 28, 2008

KORHOSEN KOMMENTIT

Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhosen kommentit jakavat mielipiteitä. Kannanotot näyttävät aiheuttavan vihastusta monilla tahoilla. Eikä puolueen puheenjohtaja, pääministeri Matti Vanhanenkaan aina kykene peittelemään omaa närkästystään, kun joutuu selittelemään puoluesihteerin lausuntoja.

En tunne keskustassa ylläpidettyä työpaikkademokratian tasoa ja muotoa, enkä siis sitä, onko Vanhanen Korhosen esimies ja Korhonen vastaavasti Vanhasen alainen eli minkälaisia käskytyssuhteita keskustassa harjoitetaan. Se kuitenkin on ilmiselvää, että samasta marssisuunnasta huolimatta, samassa tahdissa pysymine näillä herroilla tuntuu olevan, ellei nyt ylivoimaista, niin erittäin vaikeaa kuitenkin.

Korhosen viimeisimmät kommentit, jo sovittujen palkankorotusten jäädyttämisestä taloustaantuman yhtenä ehkäisykeinona, aiheuttivat älähdyksen poliittisen kentän vasemmalla laidalla. Eduskunnan kyselytunnilla Korhosen vaatimusten selittelyyn – varsin vaivautuneen tuntuisesti – osallistui pääministerin ohella myös jokunen muu ministeri. Korhosen tiedetään – kuten hän usein itsekin on ilmoittanut – puhuvan keskustan kentän äänellä. Sitä ei sovi epäillä, sen verran voimakkain suosionosoituksin mies kesällä huudettiin uudelleen keskustan puoluesihteeriksi, kun hän ensin oli alistunut kentän edessä ja nöyrästi pahoitellut kehittyvien maakuntien Suomi-sekoiluitaan.

Vaikka Korhosen esittämät näkemykset usein vihastuttavat vastustajia ja vähintäänkin närkästyttävät omia, myös ihastuksen kaikuja on kuulunut. Ja mikäli olen ymmärtänyt, ihastuneisuus Korhosen tyyliä kohtaan ei ole tullut ainoastaan keskustan kenttäväen taholta, hyväksyvää hyminää on havaittu yli puoluerajojen. Perisavolaisesta nimestään huolimatta, Korhonen on omaksunut hyvin pohjalaiseen mentaliteettiin usein yhdistetyn tavan toimia.

Piruparan, vuosisatoja muotoutuneilla, pohjalaisilla juurilla lienee suopeaan suhtautumiseen oma vaikutuksensa. Korhosen tyyli istuu hyvin pohjalaiseen mielenlaatuun. Todettakoon nyt kuitenkin, että kovin usein ei Korhosen kommenttien sisällöstä löydy asiaa, joka innostaisi tai ihastuttaisi tämän kirjoittajaa. Tunnustettava kuitenkin on, että tietynlaista tyytyväisyyttä ei voi olla tuntematta, kun Korhonen kommentteineen saa pääministeri Vanhasen lähes tolaltaan ja kuinka kommenttitehtailija Korhonen – keskustan kentän äänellä – saa puolueen puheenjohtajan änkytellen selittämään, että se Korhonen nyt vain on tällainen ja hänellä on oma tapansa esittää asioita.

Posted by Piruparka at 01:37 AM | Comments (0)

syyskuu 26, 2008

KIINNOSTUKSEN EVÄÄT

Aina vaalien alla ja aika ajoin niiden välilläkin herätellään eloon ajatusta äänestysikärajan alentamisesta. Kun äänestysprosentit laskevat, nuorista toivotaan piristystä vuodesta ja vaalista toiseen laiskistuvaan vaalikarjaan. Mielenkiintoista on se, että nuorilta ikäluokilta kelpaavat näiden äänet, mutta kun puhe kääntyy samojen ikäluokkien vaalikelpoisuuteen, innostunut asenne muuttuu oitis. Nuorelta huolitaan siis mieluusti tämän ääni, mutta ei häntä kilpailijaksi ja äänisaaliin jakajaksi haluta.

Lähtemättä tässä nyt nostalgisesti sen enempää muistelemaan, mutta olettamuksista poiketen, suurten ikäluokkien nuoruudessa vain pieni joukko kunnostautui ”Vanhan valtaamisessa” tai esiintyi opiskelijapolitiikan kellokkaina, joista sitten muodostui poliittisten broilereiden ydinjoukko, joista monet pullistelevat kansakunnan kaapin päällä edelleen. Harvoin muistetaan, että valtaosa sen ajan nuorisosta oli täysin yhtä piittaamaton yhteisten asioiden hoidosta, kuin suuri osa nykynuoristakin.

Oletan, että yksi syy ihmisten kiinnostuksen puutteeseen politiikkaa kohtaan, johtuu siitä, ettei heillä ei ole siihen tarvittavia eväitä. Kukapa sellaisista asioista välittäisi, josta ei mitään ymmärrä ja jonka yhteydessä käytetty terminologiakin on usein täysin käsittämätöntä.

Kovinkaan moni tuskin tietää eroa vaikkapa hallituksen tiedonannon tai sen antaman selonteon välillä. Pääministerin ilmoituksen merkitys saattaa useille olla täyttä hepreaa, puhumattakaan siitä, mitä tarkoittaa välikysymys. Koska asioilla ei ole akuuttia ja henkilökohtaista arvoa, kukaan tuskin vaivautuu ottamaan niistä selvää. Sen verran vähäistä on kiinnostus.

Olen vakuuttunut, että kovin moni keskiverto vanhempi kanasalainenkaan, ei mainittujen termien merkitystä kovin perusteellisesti tunne. Tunnustettakoon näin julkisesti, että tämäntyyppisten sanojen tullessa esiin ja ollessa ajankohtaisia, myös Piruparka joutuu turvautumaan muistilappuihin. Eikä tarvitse hävetä, sillä kokemuksen syvällä rintaäänellä voin kertoa, että samanlaisten tietämättömien joukkoon voidaan laskea myös muutama nuoremman polven kansanedustaja, joiden nyt kuitenkin olettaisi perehtyneen omaan työkaluvalikoimaansa.

Jossain vaiheessa nuoremmat ikäluokat tulevat huomaamaan, kuinka heppoisin tiedon ja taidon eväin tätä maata johdetaan ja maan asioita hoidellaan. He havaitsevat oman fiksuutensa, jonka seurauksena he ottavat asiat omiin käsiinsä, eikä kulu pitkää aikaa kun alkavat ihmetellä, mikseivät nuoret ole kiinnostuneita politiikasta? Olisiko laskettava äänestysikärajaa? ”Näin on ollut aina ja näin tulee aina olemaan”.

Posted by Piruparka at 04:11 AM | Comments (0)

syyskuu 23, 2008

TYÖKALUPAKIN UUSIOKÄYTTÖ

Kun viime eduskuntavaalien alla SAK ehti hetken televisiomainoksessaan revitellä ruokapöydässä mässäilevällä porvarilla, sen väitettiin vaikuttaneen yhtenä suurimmista syistä demareiden kannatuksen laskuun. Ehkä näin. Tämän kirjoittaja ei ole syiden ja seurausten suhteen sellainen asiantuntija ja analysoija, että voisi varmuudella väittää puolesta tai vastaan.

Mitään sen kummempia analysointitaitoja tai muutakaan asiantuntemusta ei tarvita, havaitakseen kokoomuksen ihastuksen vanhaan työväenliikkeeseen, sen iskulauseisiin ja muihin tunnuksiin.

Jo presidentinvaaleissa käytetty slogan Niinistöstä työväenpresidenttinä ja eduskuntavaaleissa kirkkain silmin esitetty väite kokoomuksesta työväenpuolueena, herättivät monien mielissä lähinnä säälinsekaista hymyä, mutta taisivatpa jotkut aatteen konkarit kohdallaan kokea jopa aitoa närkästystä moisesta plagioinnista. Mutta ei siinä vielä kaikki. Ihastus työväenliikkeen tunnuskuvioihin näyttää jatkuvan ja vauhti vaan paranee. Kokoomuksen ”Toivo”- tempaus on saanut rinnalleen vallankumousjulistukseen tiiviisti kytkeytyvän: ”Liittykää yhteen”- kampanjan, josta väistämättä assosioituu mieleen ainoastaan puuttuvat alkusanat ”Kaiken maailman proletaarit”.

Ja ellei kaikille vielä selvinnyt, miltä suunnalta löytyy kokoomuksen innoituksen ja luomisvireen lähde ja juuret, viimeistään mainoksen kuvallinen viestintä kertoo perinteisestä kommunistikommunikaatiosta eli itäisten maiden tunnuksista tutusta työkalupakista, jossa kalujen keskellä hymyilee Jyrki Kataisen naamataulu.

Neuvostoliiton työkalupakki, joka sisälsi sirpin ja vasaran sekä sen itäsaksalainen vastine, harppi ja vasara ovat vaihtuneet kokoomuksen puutarhakuokkaan ja pullasutiin, jotka todennäköisesti on ajateltu ilmentävän sitä aatemaailmaa, mitä työväenpuolue kokoomuksessa ajetaan ja arvostetaan.

On todettava, että ensivaikutelma oli hieman pullamössömäinen, jos sitä vertasi jostain takaraivon uumenista silmien eteen heijastuneeseen kuvaan kypäräpäisestä, liperi-kaulaisesta papinhahmosta.

Kuitenkin, kun tuota kokoomuslaista työkalupakkia hetken aikaa katseli, mieleen hiipi ajatus, että saattaapa tuo kuvakerronta hyvinkin viitata vanhaan kunnon kokoomuslaiseen tunnuslauseeseen: Koti, uskonto ja isänmaa. Tässä uudessa työkalupakkiversiossa pullasuti kuvastaa ilmeisesti kotia ja puutarhakuokka symbolisoi isänmaata. Uskonnon osuutta ilmentää sitten Jyrki Kataisen autuaan taivaallinen ilme. Päähän isketty nato-kypärä ja liperit kaulassa olisivat toki antaneet hieman jämäkkyyttä ja jonkin verran totuuspohjaakin vaikutelmaan.

Posted by Piruparka at 01:18 AM | Comments (0)

syyskuu 19, 2008

JÄLKITAUTI

Muistelen jokunen kuukausi sitten lukeneeni tutkimuksesta, jonka aihe käsitteli jälkitautia nimeltä krapula. Siinä väitettiin, että on ihmisiä, joille mainittu sairaus on tuiki tuntematon vaiva. Siitäkin huolimatta, etteivät nämä mainitut onnekkaat mitään kuppiin sylkijöitä olleet, varsinaisesta raittiudesta puhumattakaan.

Aina on väitetty, että krapulan aste on suoraan verrannollinen nautittuun alkoholimäärään, riippumatta lainkaan esimerkiksi siitä, mitä on tullut juotua. Tuossa lukemassani artikkelissa mainittiin, että tutkimus oli tehty henkilöillä, jotka joivat itsensä keskimäärin yhden promillen humalaan.

Vuosikymmenten kokemuksen antamalla varmuudella voin kyseenalaistaa sen, onko yhden promillen humalatila kunnon humala lainkaan. Jossain kun jotkut viisaat ovat laskeneet, että keskiverto mies on promillen kännissä juotuaan 3-4 kolmostuoppia.

Ja mikä sitten lasketaan krapulaksi? Jos krapulaksi väitettään olotilaa, jossa illan juhlimisen jälkeen aamun tuntemukset ovat jano ja kiusallinen pään jomotus, ei välttämättä edes puhuta taudista nimeltä krapula. Ennen tupakointikieltoa, illan tupakansavuisessa ravintolassa istunut henkilö saattoi saada tuonkaltaisia oireita, vaikkei olisi nauttinut alkoholia pisaraakaan.

On myös väitetty, että krapulaan ei ole lääkettä, ellei sellaiseksi lasketa krapularyyppyä. Näinköhän? Takavuosina eräs vanha ystävä otti aikamiesten matokuurin eli kolmen viikon ajan hän päivät kittasi kaksin käsin viinaa ja yöt nukkui Piruparan sohvalla. mainitunlaisen taistelukokemuksen jälkeen kaveri oli sellaisessa kunnossa, että jouduin tilaamaan hänelle ambulanssin. Paikallisessa terveyskeskuksessa todettiin tila sen verran vakavaksi, että miehen tie jatkui samalla kuljetuksella suoraan silloiseen HYKS:iin. Kun seuraavana aamuna soittelin ukon perään, hänet kerrottiin kotiutetun jo aamulla aikaisin.

Puolen päivän tietämissä kaveri ilmestyi jälleen soittelemaan meikäläisen ovikelloa ja kertoi, että sairaalassa pistivät piikin persuksiin ja nyt olo oli, kuin ikinä ei olisi viinaan koskenutkaan.

Uskottavahan se oli. Ei kolmen viikon ryyppyputken aikana hankittu jälkitila kaikkoa kahdessatoista tunnissa ilman teholääkitystä. Mikä se oli, siitä minulla ei ole aavistustakaan.

Takaisin alkuun. Eli olisiko ihmisiä, jotka eivät sairastu krapulaan. Olen vakuuttunut, että sellaisia ihmisiä on toki olemassa, jotka yhden illan ja yhden promillen – niin sanotun – humalatilan jälkeen eivät krapulasta tiedä mitään. Mutta sellaista teräsmiestä, joka selviää kolmen viikon rankasta ryyppyputkesta sairastumatta, ei takuuvarmasti löydy. Jos joku on toista mieltä – ilmoittautukoon.

Posted by Piruparka at 01:55 AM | Comments (0)

syyskuu 16, 2008

MAASSA MAAN TAVALLA

Otsikon sanonta pitää sisällään viisauden, jota noudattamalla maahanmuuttaja tai vastaavasti maastamuuttaja selviää suurimmilta ristiriidoilta ja konflikteilta vieraassa maassa ja vieraissa kulttuureissa. Edellytyksenä luonnollisesti on, että omaa ainakin jonkinlainen käsityksen maassa vallitsevasta tapakulttuurista. Meillä Suomessa edellytetään maassa maan tavalla elämistä maahanmuuttajilta. Joskus kannattaa myös pohtia, mitä meiltä muualla odotetaan?

Ajatus eri maiden erilaisista tapakulttuureista muistui mieleen, kun uutiset tässä päivänä eräänä kertoivat arabimaissa alkaneesta ramadan-kuukaudesta. Se tarkoittaa, että muiden muassa syöminen sikäläisissä oloissa, on valoisaan aikaan kielletty.

Suomalaista sopeutumista maan tavoille osoittaa tapaus vajaan vuoden takaa, kun vierailin viimeksi tyttäreni perheen luona Dubaissa. Tuolloin ramadan oli jo päättynyt. Olimme noutamassa – silloin alle kolmevuotiasta – tyttärentytärtäni taksilla tarhasta ja tarjosin hänelle suklaakeksiä. Hän katsoi äitiinsä ja kysyi, että onko taksikuskilta kysytty lupa. Kun lupa kysyttiin ja vastaus oli myöntävä, vasta sitten keksi kelpasi.

Minua ihmetytti moinen lupaepisodi ja uteliaisuuteni tyydyttämiseksi sain kuulla, että vaikuttimena toimi hiljattain päättynyt ramadan. Mahdollisista sanktioista en tiedä, mutta kuulemani mukaan ramadanin kestäessä, myös ulkomaalaisilta edellytetään paikallisten tapojen ja vähintäänkin tuon syömättömyyssäännön noudattamista – ainakin julkisilla paikoilla. Samat säännöt koskevat periaatteessa myös lapsia. Ehkä taksinkuljettaja ei olisi ramadanin aikana edes loukkaantunut koko keksin syönnistä, mutta mahdollista se on. Näin ollen, luvan kysyminen ennakkoon on kohteliasta ja sillä ainakin vältytään tahattomilta, mutta mahdollisesti tahalliseksi koetuilta, loukkauksilta sikäläisiä tapoja ja uskonnollisia traditioita kohtaan.

Jutun ”opetus” oli siinä, että alle kolmevuotias tyttärentyttäreni ei ramadanin merkityksestä ymmärtänyt pätkääkään. Silti hänelle oli iskostunut päähän ainakin se, että taksikuski on henkilö, jolta on pyydettävä lupa, jos aikoo syödä suklaakeksiä tämän autossa.

Näin suomalaista näkökulmasta, moiset syömissäännökset vaikuttavat ehkä oudoilta. Toisaalta voidaan miettiä, kuinka moni suomalaisen tapakulttuurin alkutaivalta taapertava, ottaisi taksissa selvää, saako takapenkillä mutustella keksiä. Joidenkin arabikulttuurissa käytössä olevien tapojen varhainen opetteleminen myös Suomessa, saattaisi pelastaa monen taksin penkit sinappi ja ketsuppimössöltä, kun kansakunnan paras aines iltaisin raahautuu grillin tai nakkikioskin kautta eväineen kotiin.

Posted by Piruparka at 03:19 PM | Comments (0)

syyskuu 12, 2008

TUULESTA TEMMATTUA

Tuulivoima on ripeästi kasvavaa liiketoimintaa Suomessa. Ei sovi epäillä. Ei edes siksi, että Suomessa ei koskaan tuulesta tulla sähköä tempomaan kannattavasti, ilman tukiaisia. Ja mitäpä kannattavaa se silloin olisi. Vääristäisi päivän pyhää lehmää – kilpailua.

Mitä voisi tehdä, että Suomi – Atlantin ja Pohjanmeren raikkaiden merituulten ulottumattomissa – voisi mahtailla Tanskan tai Hollannin kaltaisilla tuulienergiamäärillä? Siihen taitaa olla vain yksi keino. Tuulimyllyjä on alettava pyörittää sähköllä. Ja sähköähän, kuten cityvihreydestään tunnetut tahot hyvin tietävät, saadaan töpselillä suoraan seinästä. Ei tarvitse sen jälkeen suomalaisten hävetä, että täällä vain jokunen prosentin kymmenys sähköstä tuotetaan tuulivoimalla.

Joidenkin mielestä kasvihuoneilmiö näkyy – ainakin suomalaisessa talvessa. Pariin vuoteen kun eteläisessä Suomessa ei oikeasta talvesta ole ollut tietokaan. Siitä huolimatta lienee ennenaikaista olettaa, ettei talvia enää olisi tulossa. Lämmittää pitää ja energiaa tarvittaisiin. Mutta kun talvisin ei juuri tuule ja jos joskus jonkun lumimyrskyn myötä hieman tuuleekin, tuulimyllyt jäätyvät ja taas tarvitaan sähköä – sieltä seinästä, pitämään myllyt sulana.

Ellei ajatus olisi niin absurdi, voisi hymähdellä ajatukselle, että tulivoimalla korvattaisiin Suomeen mahdollisesti rakennettavat uudet ydinvoimalat. Laskelmia on varmasti monia, mutta yhden mukaan, saman verran sähköä, kuin Olkiluoto 3 aikanaan tulee tuottamaan, tarvittaisiin 1500 tuulimyllyä vatkaamaan siipiään ja ilmeisesti yötä päivää.

Varmasti Suomestakin tuulisia alueita löytyy. Oletettavasti ne tuulisimmat sijaitsevat rannikkoalueilla ja saaristossa. Tästä putkahtikin mieleen mielenkiintoinen mielleyhtymä, joka koskee Loviisanseutua. Tuo assosiaatio pitää sisällään Ruotsinpyhtään melko vaatimattoman, mutta ilmeisen kauniin saariston, jonka asujaimiston ja kesäasukkaiden ”nimby”-asenteet subjektiivisuudessaan ovat toki perusteltuja ja osittain jopa ymmärrettäviäkin, heidän vastustaessaan Fennovoiman alueelle kaavailemaa ydinvoimalaa. Monen paikkakunnan ulkopuolisen ydinvoiman vastustajan mielestä tuo mainittu saaristoalue saattaisi kuitenkin soveltua varsin hyvin tulevaisuuden tuulipuistoksi, ehkä nimenomaan siksi, että saaristo ei ole kovin laaja ja avomeri antaa tuulelle mahdollisuuden puhaltaa.

Siinä rannikolla ja saaristossa yhden ydinvoimalan vaatimat alueet ja tarpeet olisivat silloin pikkutekijöitä, kun 1500 tuulimyllyä sijoitettaisiin pitkin rannikkoa vatkaamaan yötä päivää ja tempomaan tuulesta tukiaisilla pönkitettyä vihersähköä.

Posted by Piruparka at 01:41 AM | Comments (0)

syyskuu 09, 2008

SIJAISKÄRSIJÄT

Tänään 9.9.2008 on se vuosittainen juhlapäivä, kun edustukselliseen demokratiaan perustuva kansanedustusjärjestelmämme helpottaa kansan sijaiskärsijöinä toimivien kansanedustajien kolmen kuukauden kärsimystä.

Tuona aikana, nämä kansamme uupumattomat palvelijat ovat itseään säästämättä ja kansan puolesta ankaraa piinaa sietäen uhrautuneet, mutta tunnollisesti toimenkuvaansa sitoutuen, noudattaneet itse itselleen säätämäänsä kansanedustajan lomavelvoitetta.

Kansalaiset arvostavat suuresti sitä säntillistä uhrautuvaisuutta, jolla edustajat rohkeana, todellisen häveliäisyytensä täydellisesti peittäen, silmääkään räväyttämättä ovat nostaneet itselleen myöntämänsä palkkiot, myös tuolta kolmen kuukauden ajalta, jona aikana he ovat olleet pakotetut kansan täysivaltaisina edustajina, lomailemaan tämän asemesta.

Nyt näillä kahdellasadalla kansakunnan sijaiskärsijällä on edessään reilun kvartaalin mittainen iloinen yhdessäolon ja vilkkaan keskustelun ja mielipiteidenvaihdon ajanjakso. Tuona aikana he saattaisivat päästä nauttimaan yksinomaan toistensa ylevästä seurasta, jota typistäisi vain ulkomaille tehdyt ekskursiot, ellei jälleen painaisi päälle yhdet lakisääteiset kuntavaalit. Niillä ei kuitenkaan ole kovin suurta taloudellista merkitystä. Urheana, kansansa sijaiskärsijänä toimiva edustaja löytää kuitenkin myönteisiä merkityksiä myös kuntavaaleista. Palautumista kesän kestäneestä lomapiinasta helpottaa hieman se, kun saa kasvonsa kadunvarsimainoksiin ja pääsee kansalle kertomaan hyviksi aiotuista teoistaan, jotka suurista puheista huolimatta, yleensä jäävät korkeintaan aloiteasteelle.

Kuntavaalit ovat kuitenkin ohi jo puolentoista kuukauden kuluttua. Kansanedustajille jää vielä runsaasti aikaa toteuttaa retorisia taitojaan Arkadianmäellä. Erityisesti ensi vuoden budjettikeskustelu tulee antamaan siihen loistavat mahdollisuudet. Puitteet ovat vaikuttavat, eikä pienistä, puheeseen livahtavista kömmähdyksistäkään tarvitse olla kovin huolissaan. Sen enempää välihuutojen ja -huomautusten tekijät kuin muutkaan edustajakollegat kun vain harvoin viihtyvät salissa tv-kameroita kauemmin.

Toisin kuin takavuosina, jolloin eduskunnan istunnot saattoivat venyä pitkälle yli puolen yön, nykyinen lainsäädäntötyö on iloista puuhastelua EU-säädösten parissa. Niistä on arvokkaanoloista käyttää puheenvuoroja ja rupatella asiantuntevasti eduskunnan kuppilassa. Tiistaisin alkavan, viikoittaisen eduskuntatyön voi päättää joka torstai televisioitavaan, eduskunnan kyselytunnilla tehtyyn fiksulta kuulostavaan kysymykseen, jonka jälkeen voi viikonlopuksi palata kotikonnuille sulkeutumaan äänestäjien suosioon.

Posted by Piruparka at 12:15 AM | Comments (0)

syyskuu 05, 2008

MUUTON MOTIIVIT

Tuhatmäärin suomalaisia vaihtaa vuosittain asuinpaikkakuntaansa maan rajojen sisällä. Paikanvaihtoon on monia syitä.

Ehkä yleisimmin muuton vaikuttimena kuulee kerrottavan, että työ toi tai työn perässä muutettiin. Myös puoliso itsessään tai puolison työ, saattaa johtaa paikkakunnan vaihtoon. Toki nykyisin, kun tarjolla on työtehtäviä, jotka eivät edellytä henkilön fyysistä läsnäoloa työpaikalla, valinnanvapaus asuinpaikan suhteen voi lähteä muistakin, kuin työhön liittyvistä näkökohdista.

Yhdysvalloissa on tehty tutkimus, joka kertoo, että yhdeksi sikäläisen muuttokulttuurin vaikuttimeksi on muotoutumassa poliittiset perusteet. Se tarkoittaa, että poliittisesti samoin ajattelevat ihmiset ja ihmisryhmät alkavat kerääntyä samoille asuinalueille. Kansalaiset haluavat ympärilleen ja naapureikseen itsensä kaltaista ja samoin ajattelevaa joukkoa.

Ilmiö vaikuttaa perin ”amerikkalaiselta”. Sikäläisten presidentinvaalien käydessä näinä aikoina kuumimmillaan, on Atlantin tällä puolella toistuvasti joutunut ihmettelemään uutispätkiä, joissa joku amerikkalainen kadunmies kertoo, että ei tunne yhtään Barack Obaman kannattajaa tai toinen, jonka tuttavapiiristä John McCain ei tule saamaan ainuttakaan ääntä.

Suomessa ilmiö ei liene kovin yleinen, siitäkään huolimatta, että Helsingistä ja pääkaupunkiseudulta muutenkin löytyy tiettyjä kaupunginosia, joissa jo asumisen hintataso on sitä luokkaa, että se edellyttää keskinkertaista parempaa tulotasoa. Joka omalta osaltaan saattaa vaikuttaa jonkin poliittisen ajatussuunnan keskittymiseen tietyille alueille.

Esimerkkejä löytyy myös työläiskaupunginosamaineen omaavista alueista, jotka kuitenkin ovat lähinnä vain vanhan maineensa vankeja. Työläiseksi profiloituminen kun nyky-yhteiskunnassa ei liene kovin trendikästä. Toisaalta suuren maaltamuuton seurauksena, kaupunkien ydinkeskusten ulkopuolelle syntyneet betonilähiöt, saattavat pitää sisällään poliittisesti samoin ajattelevaa asujaimistoa.

Edellä kerrotut suuntaukset ovat kuitenkin enemmän sattuman seurausta, kuin etukäteen tarkoin harkitun toiminnan tulosta. Tarkoin ennakkoon suunnitellulta vaikuttaa sen sijaan toiminta, jolla RKP pyrkii linnoittamaan ennestäänkin vahvoja ruotsinkielisiä alueita Suomessa. Näitä ovat ruotsinkielinen Pohjanmaa, entisen Tammisaaren ympäristö, jonka ytimenä 1.1.2009 lähtien toimii Raaseporin kaupunki sekä itäisen Uudenmaan, hieman jo lipsumaan päässeen, ruotsinkielisen keskittymän uudelleen elvyttäminen. Tuskin kuitenkaan kaikki ruotsinkieliset haluavat eristäytyä omiin, suljettuihin reservaatteihinsa. RKP:n väitteistä huolimatta, yhteisöllisyyteen kun vaikuttavat muutkin seikat, kuin pelkkä kieli.

Posted by Piruparka at 03:51 AM | Comments (0)

syyskuu 02, 2008

LAUTASLEIKKIEN KOUKEROT

Suomalainen ulkopolitiikka ja menetelmät, millä sitä on hoidettu, eivät aina ole avautuneet ulkopuolisille. Siitä, ovatko tilanteet aina olleet edes sisäpiiriläisillä itsellään hanskassa, ei ole varmaa tietoa. Suoraviivaisuus ei ole ollut etusijalla, sen verran koukeroa ja kiemuraa toimintaan näyttää sisältyvän.

Tässä vaiheessa, kun omat käsitykseni professori Timo Soikkasen ulkoministeriön historiaa käsittelevästä kirjasta, on vielä pelkän uutisoinnin varassa, näyttäisi siltä, että Suomen ulkopolitiikkaa 1970-luvun brezneviläisessä ilmapiirissä hoideltiin vähintään keskivahvassa humalatilassa jopa ihan kohtuullisin tuloksin. Seurauksiakin toki oli. Kerrotaan suomalaista tapaa jossain päin maailmaa tai ainakin Eurooppaa, lievästi paheksutun, joka diplomatian sananhelinää sen tarkemmin tuntematta, saattaa merkitä mitä tahansa.

Maailma tietenkin muuttuu ja ulkopolitiikan kuviot sen mukana. Kun Lauri Kristian Relander tasavallan presidenttinä hoiti ulkopoliittisia suhteita matkustamalla lähinnä pohjoismaihin, hän sai pilkkanimen ”Reissu-lössi”.

Itä-naapurin pyrkiessä talvisodassa laajentamaan reviiriään Suomen puolelle, täällä havaittiin, että matkailu avartaa ja lähdettiin joukolla kohti Uralia. Se tiedetään, kuinka siinä kävi, mutta ulkopoliittinen matkailuharrastus silti säilyi, eikä kukaan pilkannut enää Kekkosta, hänen lukemattomista ulkomaan matkoistaan.

Sen verran koukeroista kiemuraa ulkopoliittisiin kuvioihin kuitenkin kuuluu, että kaikkien lankojen hanskassa pitämistä ei tainnut hallita edes Kekkonen. Joka niissä asioissa oli sentään melkoinen taituri – taiteilija jopa.

Kun seurailee tämän päivän suomalaisen ulkopolitiikan ”vakavampia vaikeuksia”, jotka näyttävät kulminoituvan lautas- ja jakkaraongelmiin, heräilee kysymys, kuinka pitkälle ulkopolitiikan johtamista on mahdollista niin sanotusti demokratisoida?

Ulkopolitiikan johtamisen, niin sanottua hajauttamista eli sen vähittäistä siirtämistä presidentiltä eduskunnan luottamusta nauttivan hallituksen (pääministerin) vetovastuulle, on päättäjiltä nokkela veto peitellä pääministerin ulkopoliittisen vallan kasvattaminen näennäisen demokratisoinnin kaapuun. Hallituksen, eduskunnalta saama luottamus, kun on kansan antamaa - ainoastaan välillisesti.

Riippumatta lainkaan siitä, kuka Mäntyniemessä kulloinkin isännöi (emännöi), tasavallan presidentti on saanut valtaoikeutensa – myös ne ulkopoliittiset – vaaleissa suoraan kansalta. Juuri noiden, kansalta saatujen valtaoikeuksien riisumisesta, näissä lautasleikkeihin keskittyneissä, ulkopolitiikan koukeroissa on kysymys.

Posted by Piruparka at 01:08 AM | Comments (0)