« KALLIS NAAPURI | Vasta julkaistut | MUUTON MOTIIVIT »

syyskuu 02, 2008

LAUTASLEIKKIEN KOUKEROT

Suomalainen ulkopolitiikka ja menetelmät, millä sitä on hoidettu, eivät aina ole avautuneet ulkopuolisille. Siitä, ovatko tilanteet aina olleet edes sisäpiiriläisillä itsellään hanskassa, ei ole varmaa tietoa. Suoraviivaisuus ei ole ollut etusijalla, sen verran koukeroa ja kiemuraa toimintaan näyttää sisältyvän.

Tässä vaiheessa, kun omat käsitykseni professori Timo Soikkasen ulkoministeriön historiaa käsittelevästä kirjasta, on vielä pelkän uutisoinnin varassa, näyttäisi siltä, että Suomen ulkopolitiikkaa 1970-luvun brezneviläisessä ilmapiirissä hoideltiin vähintään keskivahvassa humalatilassa jopa ihan kohtuullisin tuloksin. Seurauksiakin toki oli. Kerrotaan suomalaista tapaa jossain päin maailmaa tai ainakin Eurooppaa, lievästi paheksutun, joka diplomatian sananhelinää sen tarkemmin tuntematta, saattaa merkitä mitä tahansa.

Maailma tietenkin muuttuu ja ulkopolitiikan kuviot sen mukana. Kun Lauri Kristian Relander tasavallan presidenttinä hoiti ulkopoliittisia suhteita matkustamalla lähinnä pohjoismaihin, hän sai pilkkanimen ”Reissu-lössi”.

Itä-naapurin pyrkiessä talvisodassa laajentamaan reviiriään Suomen puolelle, täällä havaittiin, että matkailu avartaa ja lähdettiin joukolla kohti Uralia. Se tiedetään, kuinka siinä kävi, mutta ulkopoliittinen matkailuharrastus silti säilyi, eikä kukaan pilkannut enää Kekkosta, hänen lukemattomista ulkomaan matkoistaan.

Sen verran koukeroista kiemuraa ulkopoliittisiin kuvioihin kuitenkin kuuluu, että kaikkien lankojen hanskassa pitämistä ei tainnut hallita edes Kekkonen. Joka niissä asioissa oli sentään melkoinen taituri – taiteilija jopa.

Kun seurailee tämän päivän suomalaisen ulkopolitiikan ”vakavampia vaikeuksia”, jotka näyttävät kulminoituvan lautas- ja jakkaraongelmiin, heräilee kysymys, kuinka pitkälle ulkopolitiikan johtamista on mahdollista niin sanotusti demokratisoida?

Ulkopolitiikan johtamisen, niin sanottua hajauttamista eli sen vähittäistä siirtämistä presidentiltä eduskunnan luottamusta nauttivan hallituksen (pääministerin) vetovastuulle, on päättäjiltä nokkela veto peitellä pääministerin ulkopoliittisen vallan kasvattaminen näennäisen demokratisoinnin kaapuun. Hallituksen, eduskunnalta saama luottamus, kun on kansan antamaa - ainoastaan välillisesti.

Riippumatta lainkaan siitä, kuka Mäntyniemessä kulloinkin isännöi (emännöi), tasavallan presidentti on saanut valtaoikeutensa – myös ne ulkopoliittiset – vaaleissa suoraan kansalta. Juuri noiden, kansalta saatujen valtaoikeuksien riisumisesta, näissä lautasleikkeihin keskittyneissä, ulkopolitiikan koukeroissa on kysymys.

Posted by Piruparka at 02.09.08 01:08

Comments

Post a comment